Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

maanantai 8. toukokuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 12. Tulevaisuushaaveita

Teknillisen opiston joululoma lähestyy, ja se tietää Pentille Tampereen opinnoissa kiireisiä aikoja. Hän haluaisi olla Kuusaalla muttei voi. Olisi hauska suunnitella tulevan kesän häitä yhdessä, mutta ajatukset pitää yrittää keskittää matematiikkaan ja piirtämiseen. Kaksi seuraavaa kirjettä ovat niin täynnä liikuttavaa tunteenpurkausta ja rakkauden vannomista, ettei sitä oikein kehtaa edes tyttärenä lukea saati julkaista. Jokunen karskimpi lause joukosta kuitenkin löytyy yleiseenkin jakoon.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenkortti v. -45
"Täällä 25.11.-46
Rakas oma Eilani!
Taas ensimmäinen ilta täällä kaukana ilman sinua." Sitten Pena haaveilee ensi kesän häistä ja tulevaisuudesta, siitä kuinka hän viettää iltaa perheen kanssa, Eila hyräilee ja pikku Liisa (Liisa!) oppii samalla laulun. "Voi turkanen kun on vielä pitkä aika ennenkuin pääsen matkustamaan. Melkein kokonaista kaksi viikkoa vielä."

"Huomenaamulla meillä on sitten se viimeinen matematiikan koe ja olen hiljakseen yrittänyt lukea tämän päivää, mutta ajatukseni tahtovat väkisinkin kääntyä paljon hauskempiin asioihin. Niihin kotoisiin ja Sinuun. Saatan istua pitkän aikaa eteeni tuijottaen, miettiä niitä ensi kesän juttuja, mutta huolestuneeksi ne järjestelytouhut eivät saata minua ensinkään. Minä ainakin uskon, että ne kaikki jutut ja touhut järjestyvät oikein hyvin. Rakas, oma Eilani, kuinka hauskaa on laittaa kuntoon omaa yhteistä kotiamme. Vaikka kaikki tulee olemaankin hyvin pientä ja vaatimatonta, niin sittenkin se on meidän."

"- - - pahat henget täällä Tampereella pääsivät taas valloilleen sillä aikaa, kun minä olin siellä luonasi. Ei sen enempää eikä vähempää kuin että silloin itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina, siis joulukuun 7 pv:nä on meillä teräsbetonin koe. Voit arvata täytyikö minun käydä pesemässä suuni senjälkeen kun olin kuullut asiasta. Meidän luokan pojat, sellaiset jotka eivät koskaan matkusta ja jotka myös viime lauantaina olivat koulussa, olivat pyytäneet silloin näitä kokeita, kun reissumiehet eivät olleet pitämässä puoliaan. Kumminkin, jos ne luulivat tekevänsä minulle suurenkin kiusan, niin he erehtyivät suuresti. Tämä koe on nimittäin niin aikaisin aamulla, että ehdin päiväjunaan ja olen illalla siellä. - - - En osaa varmuudella vielä sanoa, mutta jos suinkin on mahdollista yritän saada työni siihen malliin, että pääsisin kanssasi sinne teidän pikkujouluunne silloin maanantai-iltana."

Menee pari päivää, ja Pena on jälleen kirjeenkirjoituspuuhissa. Hämmästyttävää kyllä hän on ehtinyt saada tässä välissä jo vastauksenkin Eilalta. Kello on kymmentä vaille 12 yöllä 27.11.-46, kun Pentti aloittelee uutta kirjettään. Kun tärkein on aluksi kerrottu - arvaatte kyllä aiheen - Pena kertoo odotuksestaan. "Olen niin iloinen, että joululomaan on vain hieman yli neljä viikkoa, vaikka en tiedäkään kuinka selviän tästä työruuhkasta. Olkoon kuinka olkoon, mutta joka tapauksessa olen onnellinen, että pääsen luoksesi edes muutamaksi viikoksi. Onhan sekin askel kohti kevättä ja kohti onnea."

Sitten Pentti taas kuvailee luottavaisena yhteistä tulevaisuutta. "Minusta tuntuu aivan siltä niinkuin pysyisimme aina samanlaisina iloisina, nuorina ja hieman kuhertelevina ihmisinä. Saat olla varma, että meidän talosta ei nauru eikä laulu tule puuttumaan. Toivottavasti eivät äkäiset naapurimme haasta meitä oikeuteen kotirauhan rikkomisesta, kun laulamme iltaisin duettoja." Kaikkitietävä kertoja voi valaista, että Pentti oli tavallaan oikeassa. Laulua ja naurua riitti. En kyllä koskaan kuullut vanhempiemme laulavan duettoja, huh. Mutta molemmat kuuluivat Kaiku-kuoroon, joten stemmoja opeteltiin kotona, ja kuorolaisten kyläillessä lauluja vedettiin äänissä niin että raikui.

Viereinen kuva on pelleilty Ruotsin opintomatkaa varten - olikohan Pentin kuvitelma perheidyllistä ennen naimisiinmenoa tällainen? Eilan vasemmalla puolella olisi kuulunut olla Liisa, sylissä istuvan piti olla Jukka, jos Penan kirjeiden haaveet olisivat toteutuneet prikulleen.

"Huomenaamulla sitten odotan Sinun puhelinsoittoasi, enkä toivo mitään niin hartaasti kuin sitä, että talonväki ei olisi kotona, vaan saisin jutella Sinulle - - - tarvitsematta ajatella, että joku sivullinen kuuntelee korvat höröllä keskusteluamme." Niinpä. Jotain viehättävää odotuksen tuomaa jännitystä on menetetty kännyköiden aikana - tässä tapauksessa Eilalla ei ollut myöskään kotipuhelinta - kun kaikki ovat käden ulottuvilla saman tien.

"Ei ainakaan tällä hetkellä näytä todennäköiseltä, että jäisin luokalle, sillä en ole saanut vielä yhtään ala-arvoista numeroa kokeista, jolleivät ne nyt ole menneet niin loistavastikaan. Älä vain luule, että sanoin tuon kehuakseni. Minä olen vain niin iloinen, sillä onhan enää yksi vuosi tämän jälkeen koulupojan elämää ja sitten alkaa ---?"

Nuoren sulhon toivotukset ovat vähintään yhtä vauhdikkaat kuin ennenkin, ja "sama heppu" muistaa lähettää terveisiä myös Immikille ja Salmelle (Eilan äidille ja siskolle).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti