keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Seuratalo muistoissani

Kuusankosken seuratalo ehti palvella monenlaisten tilaisuuksien suojana kuuden vuosikymmenensä aikana. Yksi muistaa sen hääpaikkanaan, toinen jumppasalina, kolmas tietää sen olleen kirkkona, joku muistelee suorittaneensa sen suojissa aikuisopintoja. Julius Polinin kirjoittama teos Kymiyhtiön sivistyksellinen  ja yhteiskunnallinen toiminta kertoo, mistä seuratalon rakentamisessa vuonna 1911-12 oli kysymys: sen tuli toimia vastauksena työväentalojen tarjoamaan antiin.

Kymiyhtiön konttoripäällikkö Julius Polin oli saanut 30-luvun alussa yhtiön hallitukselta tehtäväksi kirjoittaa yrityksen sivistys- ja kulttuuritoimista. Suuresti kykyjään epäillen Polin tarttui aiheeseen. Kirja julkaistiin vuonna 1932, ja sen tyyli on nykylukijalle häkellyttävää. Vanhaa kuusaalaista kielenkäyttö ja suorasukaisuus ei haittaa, sillä teos loihtii silmien eteen sanoin ja kuvin ihanaa kadonnutta Kuusasta. Mutta annetaan Polinin perustella seuratalon tarvetta teoksessaan sivulta 58 lähtien:

"Eritoten maaseudun teollisuusyhdyskunnissa on tärkeätä, että on sopivia huoneistoja käytettävissä, ei yksinomaan paikallista yhdistys- ja huvielämää varten, vaan myöskin jotta vieraiden luennoitsijain, konsertinantajain ja teatteriseurueiden käynnit tulisivat mahdollisiksi. Sellaiset huoneistot ovat sitä tarpeellisempia, kun jokaisessa yhteiskunnassa, olkoonpa sen sosialistinen enemmistö kuinka suuri tahansa, kuitenkin aina on olemassa joukko kansalaisia, joilla, päinvastoin kuin sosialisteilla ja kommunisteilla, on isänmaa, jonka hyväksi he haluavat tehdä työtä. Heillä on erilainen käsitys kansalaisvelvollisuuksista, erilainen sivistys- ja huvitteluntarve, erilaiset yhteiskunnallisen turvallisuuden ja yksilöllisen vapauden vaatimukset, aivan erilainen maailmankatsomus. Siksi on mahdotonta ajatellakaan niin eri tavoin ajattelevien ainesten kuin porvarien ja vasemmistolaisten asettamista pitkiksi ajoiksi saman katon alle, niin valitettava kuin tämä asiantila onkin."


"Tästä yhteiskunnan kahtiajakautumisesta on tietysti johtunut eri kokoushuoneistojen tarve: erittäinkin suojeluskuntien syntymisen jälkeen ovat porvarilliset seuratalot nousseet kuin sienet maasta vastapainoksi työväenyhdistysten taloille. Seuraukserna vallitsevasta dualismista on tietenkin ollut, että työnantajat ovat auliisti auttaneet yhteiskuntaa säilyttäviä ja luotettavia väestöaineksia heidän tarvitessaan huoneistoja kokouksiaan ja huvejaan varten. Niin myöskin Kymiyhtiön tehdasyhdyskunnissa, joissa porvarillinen aines on sekä lukumäärältään huomattava että elinvoimainen."

Omat ensimmäiset muistoni seuratalosta liittyvät Naisvoimistelijoihin. Tässä liikuntaryhmämme esiintyy joskus 50-luvun puolivälin jälkeen. Vasemmanpuoleinen rusetti on meikäläisen. Muistan esityksestä sen, että ilahduin kun näin äidin yleisön joukossa ja vilkutin hänelle. Äiti ei vilkuttanut takaisin.

Harjoittelimme yleensä pienessä huoneessa seuratalon siivessä olevan kahvilan takana. Yksi kappaleistamme oli Pieni tytön tylleröinen,  valtavan jännittävä juttu pienen tytön mielestä. Vielä upeampi, ehkä liiankin vaativa, oli Lumikki ja seitsemän kääpiötä, jonka ohjaajamme Mirjam Koskenseppä toi ohjelmistoon jonakin keväänä. Siinä löytyi käyttöä äidin hienolle violetti-mustalle puolihameelle.

Naisvoimistelijoiden jumpan lisäksi kävin seuratalossa myös Viippolan liikuntakoulussa, joka oli perusjumpasta askel baletin suuntaan, tosin melko lyhyt askel. Tämä ryhmä harjoitteli seuratalon isossa salissa.

Julius Polin jatkaa seuratalon tarpeesta 1910-luvulla:
"Mutta uusien edistysystävällistä laatua olevien yhdistysten syntyminen teki kokous- ja iltamahuoneistojen tarpeen yhä tuntuvammaksi. Ensi sijassa tarvitsivat Kymintehdas ja Kuusankoski suurempaa juhlasalia." Polin luettelee seuratalon tilat: iso sali, jossa istumapaikkoja 800:lle, näyttämö, kaksi taiteilijainhuonetta, ravintola keittiöineen, kaksi kerhohuonetta, kaksi päällysvaatehuonetta, parveke, eteisiä, tupakkahuone, vahtimestarin asunto. Lattiapinta-ala oli 1063 neliötä.

Seuratalossa vietettiin monella vuosikymmenellä häitä. Meidän äiti ja isä tanssivat siellä häänsä juhannuksena 1947. Kutsuttuja oli 500, vieraita tuli 700 - siihen aikaan kuulemma kutsuttiin kaikki ketkä tunnettiin, ja kuokkavieraat olivat joka häiden vakiokalustoa etukäteisvaroittelusta huolimatta.

Eila, o.s. Piirikkälä ja Pentti Nieminen marssivat vihkimisen jälkeen kirkosta seurataloon Aronpellon halki pitkänä kulkueena. Sodan jälkeen tarjoilut maistuivat, kun niitä isoihin juhliin pystyttiin jo jostain hankkimaankin. Niinpä näissä häissä joku mummo oli leikannut täytekakkua vaakasuoraan ja innostanut kaveriaankin: "Syyää myä vanhat näit pehmosii!"

 Viisi- ja kuusikymmenluvulla seuratalossa pidettiin edelleen isoja häitä. Niissä oli pikkutyttöjen helppo oppia tangoa, valssia, jenkkaa ja polkkaa, kun isä ja sukulaissedät tanssittivat. Taidolle ei tosin sittemmin ollut käyttöä omanikäisten kanssa. Tarjoilu aloitettiin, kun vihkipari oli palannut valokuvauksesta, heidät oli onniteltu ja häävalssi ja muidenkin pyörähtelyä oli jonkin aikaa nähty. Ensin juotiin kahvia makeiden leivonnaisten kanssa. Parin tunnin päästä pöytään pantiin voileipiä ja kylmää juotavaa, mm. kotikaljaa ja limskaa. Muistan serkkupojan ihastuksen sillimunavoileipien äärellä: "Onks nää ilmasii?" Sitten taas kahvia, ja varmaan jokin yöpala niille, jotka jaksoivat loppuun asti.

Seuratalon ensimmäinen vuosikymmen oili vaiheikas. Polin: "Seuratalo palveli sitten tarkoitustaan, kunnes punaiset tammikuun lopulla 1918 valtasivat sen esikuntansa päämajaksi. Tätä alennustilaa ei kuitenkaan kesätnyt kauemmin kuin toukokuun 3:nteen päivään 1918, jolloin paikkakunta ja sen mukana Seuratalo vapautettiin punaisten vallasta. Juhlasali näyttämöineen ja taiteilijainhuoneineen järjestettiin nyt kirkoksi, sitten kun näyttämö tarpeellisin uudistustöin oli muodostettu alttariksi." Kymiyhtiön aloitteesta saatiin vuonna 1919 Kuusankoskelle perustettua seurakunta, ja yhtiö tarjosi vailla omaa kirkkoa toimivalle seurakunnalle myös tilat.

Sovittiin, että seuratalon kirkkosalia voitaisiin käyttää myös yhdistysten kokoontumisiin. Siitä huolimatta yhdistystoiminta alkoi uhkaavasti hiipua. Niinpä "Kymmenen eri yhdistystä jätti senvuoksi yhtiölle 27/9. 1918 kirjelmän, jossa anoivat, että yhtiö rakennuttaisi tulevan ammattikoulunsa keskiosan kokoushuoneeksi eri yhdistyksille, teatterinäytäntöjä, konsertteja y.m. tilaisuuksia varten." (Polin s.132) Kirkkokäyttö joudutti siis ammattikoulun yhtä rakennusvaihetta. Polin lisää yhden tärkeän käyttäjätahon: "Monien yhdistysten luku oli lisääntynyt paikkakunnan rauhallisuudelle erittäin tärkeällä yhteenliittymällä, nimittäin suojeluskunnalla, jonka toimintaa yhtiö tietysti mielellään avusti."

Polinin usko porvarillisesti ajattelevien erilaiseen sivistys- ja huvittelutarpeeseen työväen huvituksiin verrattuna on liikuttavaa, kun pääsee lukemaan 30-40-luvun nuoren naisen kalentereita. Rauhan aikojen muistiinpanoissa hehkutetaan tansseissa käymistä lähinnä siitä näkökulmasta, kuka poika tuli hakemaan tanssiin, kuka ei vilkaissutkaan. Lähtökohta ei ollut ensisijaisesti isänmaallinen, eikä kavaljeereista selvitetty aatetaustaa vaan tanssitaidot ja muut tärkeät ominaisuudet.

Eila Piirikkälä kävi tyttövuosinaan ahkerasti seuratalon tansseissa, ja siellä pidetyissä muissa tilaisuuksissa. Oli yhteiskoulun arpajaisia, suojeluskunnan ja lottien tilaisuuksia, teatteriesityksiä, ja olikohan tämä tanssiorkesteri vai konsertin antanut ryhmä: "Olin illalla Kallen kanssa seuratalolla. Godzinsky, Vesterinen, Malmsten, Katajavuori."

Polin luettelee Kuusankosken muita kokoontumispaikkoja kirkon valmistuttua: kirkon seurakuntasali, kunnan kansakoulujen salit, työväenyhdistysten huoneistot. "Vaikka nämä kokoontumismahdollisuudet eivät suinkaan ole halveksittavat, ollaan kuitenkin yhdistysten toimihenkilöiden taholla sitä mieltä, etteivät ne ole täysin riittävät. Selityksenä on kai se, että Seuratalo on halutuin ja että sen salin tilaajien niin ollen täytyy odotella vuoroaan."

Kaiku-kuoro piti vappupäivän aamuna pienen konsertin seuratalon portailla 30-luvulta lähtien. Tapa jatkui ainakin 60-luvulle asti. Jo vapunaattona kaikulaiset kokoontuivat seuratalolle omiin vappujuhliinsa. Me lapset pääsimme mukaan salin koristelemiseen. Kotona tehtiin isoja paperikukkia, joita ripustettiin mm. salin parvekkeen kaiteeseen. Kun valmistelut oli tehty, kaikki näytti hienolta. Meidät lapset kuitenkin kiikutettiin serkkujen kanssa mummolaan Mäyrämäelle, että äiti ja isä saivat vastaanottaa vappua aikuisten kesken. Mummolassa oli kivaa, ja seuraavana aamuna isä osti meille isot vappupallot seuratalon pihalta.



Kaikukuoron aikuisten illanvietossa oli välillä ihan lapsellista ohjelmaa.











Äitienpäivän kirjoituskilpailun päättäjäiset ovat imaisseet salin täyteen väkeä 8.5.1949. Saa olla melkoinen kirjoituskilpailu, että se houkuttelee nykyään palkintojenjakotilaisuuteensa 800 henkeä. Salin nurkassa oleva pönttöuuni kertoo talon lämmitysjärjestelmästä. Sen vieressä olevat ovet johtavat oikealla ravintolaan.


  



Kymiyhtiö tarjosi vuosikymmenet seurataloa yhdistysten käyttöön. Vanhustenkerho viettää kevätjuhlaansa seuratalon ravintolasiivessä 50-luvun alkupuolella.








Mihin mummot ovat nykymaailmasta kadonneet? Koska viimeksi olet nähnyt tuollasia nutturoita ja liinapäisiä seitsemänkymppisiä - jos sitäkään - huivit hartioilla noin pitkänä rivinä?



 


Vanhustenkerhon juhlissa oli myös ohjelmaa. Äidin vihkon välistä löytyi 50-luvun alkupuolelta kuva, jossa oli yllättäen tuttu hahmo. Kolmantena vasemmalta keekoilee hattu päässä huulipunat huulissa pitkä hoikka nainen, Impi Koivuniemi. Meidän mummo! Noin ryhdikkäänä ja kookkaana en muistanut mummoa nähneenikään. Joku ammattien esittelysketsi tässä on kai meneillään, ei meidän mummo tuonnäköisenä koskaan liikkunut ihmisten ilmolla kansannäyttämövuosiensa jälkeen.
  

SPR:n vanhustenkerho sotien jälkeen, vetäjänä Eine Rhen, kuvan takapuolella kerrotaan. Mahtaako vetäjä itse kaadella kahvia kuvan oikealla laidalla. Pappikin sai kahvia juodakseen pöydän päässä. Salin perällä, siis sisääntulon puoleisella seinällä oleva koripallokori kertoo, että paikalla myös urheiltiin. Tässä kuvassa parveke näkyy hyvin. Se oli tilava, ja sieltä oli kiva katsella häissäkin alhaalla tanssivia pariskuntia.


Puutarhatuotteiden näyttely. Kuva Polinin kirjasta.
Seuratalolla pidettiin näyttelyitä. Tässä on meneillään kutomasalin kevätnäyttely vuonna 1947. Eräs 60-luvun taidenäyttely räjäytti tajunnan. Äiti hehkutti nähneensä seuratalolla hienoja, "erilaisia", nuoren taiteilijan Esko Tirrosen töitä. Eikun katsomaan. Totta, ne olivat jotain ihan muuta kuin Kuusaalla oli sitä ennen nähty. Onhan Tirrosen töitä saatu ihailla tässä välilläkin vaikka missä, runsain määrin Poikilossakin, mutta parin vuoden takainen näyttely Amos Anderssonilla palautti saman tunnelman kuin ensi kohtaamisessa Tirrosen töiden kanssa: voi että, noinkin sen voi ilmaista!




Tässä kuvassa siipirakennus näkyy hyvin.





Olisipa mahtavaa, jos seuratalo olisi voitu pitää kunnossa ja käytössä. Joskus 70-luvulla se purettiin, mutta ei se vain unohdu mielestä. Seuratalon paikalla on nyt nurmikko, maisema näyttää Ekholmintien laidalla ammattikoulun vastapäätä sellaiselta kuin alakuvassa. Onneksi sentään tenniskentät ja paviljonki ovat olemassa entisen kaltaisina.

 

Tämän jutun kuvat ovat:
- UPM:n keskusarkistosta
- Julius Polinin teoksesta Kymiyhtiön sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen toiminta, suom. Aukusti Simelius. Kouvolan Kirja- ja kivipaino osakeyhtiö. 1932
- Eila Niemisen kokoelmista.


Jos sinulla on muistoja seuratalosta, niin kirjoita. Osoite on min.kuusas@gmail.com


Kulttuurineuvos Eero Niinikoskella on monta muistoa seuratalosta:
"Omaan kulttuurikuvaani seuratalo on vaikuttanut kolmella tavalla: 1) Kuulin siellä ensimmäisen kerran sinfoniamusiikkia livenä (Veikko Talven bändi), näin siellä ekakerran kunnon revyyteatteria (Ossi Elstelän Punainen Mylly kiertueella) ja sain siellä itsekin tuntumaa näyttelemiseen, kun teimme Valkosen Markun, Kokkilan Askon ja Tuomisen Hannun kanssa pienoisnäytelmiä Arijoutsin käsikirjoituksista. Jotta vaikutusta on talolla ollut. Joitakin urheilutunteja, joilla jouduin siellä kärvistelemään, ei lasketa mukaan."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jukka Pennanen, kenraali joka kotiutui Kuusaalle

Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käy...