sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ritva ja Risto Muukkonen - elämä Kuusaalla, sydän Hämeessä

Muukkoset kuuluvat niihin lukemattomiin kuusankoskelaisiin, jotka ovat tulleet paikkakunnalle Kymiyhtiön houkuttelemina.  Vaikka he muuttivat Kuusankoskelle viisikymmenluvun alussa, molemmat pitävät itseään edelleen jonain muina kuin kuusaalaisina.Täällä he nyt kuitenkin viettävät eläkepäiviäänkin itse rakentamassaan omakotitalossa.

Hämeenkyröläinen Ritva ja Tampereen Pispalassa syntynyt Risto tapasivat vuonna 1947 Tampereella, jossa Ritva asui sukulaisissa käydessään tyttökoulua. He päätyivät Kymenlaaksoon Riston kaverin vinkistä. Kuusaalle tuloa kohtalo valmisteli Valmetin avulla - se oli Riston työpaikka sotaväen jälkeen.
- Valmetilla oli mittariosasto, joka Suomessa ensimmäisenä rakensi sotakorvauksissa tarvittavia mittareita. Niitä myytiin myös ympäri Suomea. Maassa ei tuolloin ollut muuta alan koulutusta kuin Valmetin käynnistämä mittariasentajakurssi. Sen kävin ensimmäisten kymmenen opiskelijan joukossa. Sitten tutustuin Leo Lehtoseen, joka muutti Kuusankoskelle klooritehtaalle. Vuoden päästä hän soitti ja kertoi, että tehtaalla olisi paikka auki mittarit hallitsevalle ammattilaiselle. Valmetissa oli juuri silloin korpilakko, ja se sai harkitsemaan, Risto Muukkonen kertoo.

Risto tuli pari kertaa katsomaan Kuusankoskea ennen kuin teki päätöksen siirtyä tänne. Toisella kerralla mukana oli Ritvakin, joka Riston mukaan inhosi paikkakuntaa sydämensä pohjasta. Ritva tosin ei talvisessa pimeydessä edes nähnyt, millaiseen paikkaan häntä oltiin tuomassa. Ja kun ei ollut tietoa asunnosta, nuorta rouvaa mietitytti.
- Sattumalta samaan aikaan minua pyydettiin Ouluun Typpi Oy:hyn, mutta Kymiyhtiössä oli paljon parempi palkka, ja tämä oli paljon lähempänä Tamperetta, Risto perustelee.

Muutto oli Ritvalle iloisempi tapahtuma kuin tutustumiskäynti, kun pariskunta seuraavan keväänä tuli tyttärineen Kuusaalle. He muuttivat alkuun Aronpellolle muutamaksi kuukaudeksi odottamaan varsinaista kotiaan. Ritva sanoo tykänneensä Aronpellosta.
- Kaunis paikka kesällä. Mutta muuten oli kauhuissani kun en tahtonut osata täällä kulkea. Ei ollut yhtään jalkakäytävää! Minua pelotti, Ritva naurahtaa.

Eihän Hämeenkyrössäkään jalkakäytäviä ollut, mutta siellä liikenne oli niin hiljaista Kuusankosken Valtakadun kiihkeään menoon verrattuna, ettei niitä tarvittukaan.

Takaisin Tampereelle

Risto päättikin lähteä vielä opiskelemaan teknilliseen kouluun, ja niin perhe muutti talviksi Tampereelle ja kesiksi Kuusankoskelle. Tätä kesti kolme vuotta.

Muukkoset ovat asuneet Kuusaalla monissa paikoissa yhtiön työsuhdeasunnoissa. Aronpellolta he muuttivat Naukion pitkiin taloihin vanhan hautausmaan kupeeseen.Yksi koti oli Marskinkadulla. Sen jälkeen he asuivat Kettumäen rinteessä kahden perheen talossa. Sieltä perhe muutti - nyt jo kahden tyttären kanssa - Puistomaalle alataloon. Ja jonkin vuoden kuluttua kaksio vaihtui ylätalon kolmen huoneen ja keittiön asuntoon. 70-luvulla yhtiöläisten keskuudessa alkoi varsinainen omakotitalobuumi, ja Muukkosetkin rakensivat itselleen talon.

 Ritva sanoo, että yhtiön taloissa oli hauska asua. Lapsille oli paljon leikkikavereita.
- Täällä oli tapana, että vaimot olivat kotona ja hoitavat lapsia, niin minäkin.

Lasten kautta Ritva pikku hiljaa sopeutui paikkakunnalle.
- Periaatteessa olen aina halunnut takaisin Tampereelle. Mutta onhan sellaisia paikkoja, joihin haluaa vaikka tietää ettei sinne pääse. Täytyy ajatella, että vallitseva tilanne on tämä, ja tässä ollaan. Eikä täällä mitenkään hankalaa ole ollut. Täällä on ihania ihmisiä, hyviä ystäviä paljon, ei mitään moittimista, Ritva miettii.

Mittarit elämäntyöksi

Kun Risto valmistui, hän sai työtä vastavalmistuneelta mittarikorjaamolta Kuusaan tehtaalta.
- Siellä oli pöytä ja kymmenelle miehelle paikka. Korjauspajalta oli otettu sinne miehiä, jotka olivat käteviä käsistään. Minä olin  siinä ensimmäisenä varsinaisena mittariasentajana. Koulutettiin Leon kanssa toisia - Lehtonen tiesi mittarihommista teorian ja minä käytännön, koska olin ollut niitä Valmetissa rakentamassa, Muukkonen kertoo.

Vuoden -53 keväällä sulfiittiselluloosatehdas oli asennusvaiheessa. Risto oli asentamassa sinne Amerikasta tulleet käyttömittarit.
- Laaksosen Ville oli valvomassa asentamista. Kymiltä mittarikorjaamon päällikkö Rosenqvist kävi Amerikassa saamassa oppia mittareista.

Sulfiittisellutehtaan valmistuttua Risto palasi mittarikorjaamon vahvuuteen ja oli klooritehtaan instrumentoinnissa kunnes opiskelut Tampereella alkoivat. Hän kiittelee Kymiyhtiön stipendiä, jolla koulumenot tulivat kuitatuiksi.
- Kuusankoskelle palattuani minut nimettiin Kymin paperitehtaan mittaripomoksi. Vastuualueeseeni kuului molempien - Kuusaan ja Kymin puolen paperitehtaiden instrumentointi. Siinä olin kymmenisen vuotta, Risto kertoo.

Sen jälkeen Muukkoselle tarjottiin paikkaa Voikkaalta. Töitä riitti paperikoneiden instrumentoinnissa, kaverina oli Lyytikäisen Kaiku. Sekin työsarka kesti kymmenisen vuotta. Vuonna 1977 Kuusaanniemeen tarvittiin mittaripomo.
- Jankerin Matti ja Erkinharjun Enska kai keskenään junailivat asiaa ja kysyivät, haluanko siirtyä Kuusaanniemeen ylimestariksi. Totta kai halusin. Sielläkin olin kymmenisen vuotta, sulfaattisellutehtaan instrumentoinnissa, kaverina aluksi mittariteknikko Leppäsen Jorma.

Kaikkiaan Risto Muukkonen työskenteli Kymiyhtiössä 34 vuotta.
- Homma meni lopulta niin tylsäksi. Porukka oli hyvää, mutta jollain lailla ei ollut enää niin vapaata kuin ennen vanhaan. Työ muuttui rutiininomaiseksi.
- Tammikuussa -86 kysyin, tarvitaankoa mua enää täällä. Esimieheni Honkasen Timo lupasi ottaa selvää ja kertoi sitten, että voin lähteä, jos haluan. Silloin oli menossa sellainen lähtöaalto. Pääsin lähtemään joulukuun 1. päivänä 1987, työttömäksi. Olin silloin 59-vuotias, Risto laskee.

Ritva löysi ompelemisen

Kotiäitien aika meni tarkkaan lasten ja kodin hoitamisessa, ja usein miehet tulivat vielä ruokatunnilla syömään kotiin. Kaiken sen keskellä Ritva Muukkonen keksi, että voi ommella lapsille vaatteita.
- Minulle ostettiin oikein sähköompelukone. Se oli temppu se! Ompelin tytöille siitä lähtien jopa siihen asti, kun tytöt opiskelivat. Opiskelupaikkakunnalta he vain soittivat, että voitko ommella sen ja sen väristä, mitathan sinulla on. Tytöille kelpasivat minun tekemät vaatteet, Ritva kertoo.

Ompelemisesta oli hyötyä mutta myös paljon iloa, kun oppi uutta.
- Vieläkin matonkuteita leikatessa ihailen välillä taskuja ja kauluksia, joita olen osannut silloin tehdä. Sorja-kaavoissa oli ohjeet, ja jos en niistä saanut selvää, soitin Riston siskolle, joka oli käsityönopettaja.

Käly Pirkko oli kannustava ohjaaja. Kun hän katseli Ritva ompeluksia ja tämä esteli, että älä katso nurjalle puolelle, en ole ehtinyt huolitella, Pirkko tuumi: "Jos työ kelpaa sinulle, se kelpaa muillekin."
- Sähköompelukoneissa ei ollut vielä siihen aikaan siksakkia, Ritva selittää.

Jos aikaa huushollinpidosta jäi, äidit olivat pihalla lasten kanssa ja saivat vähän aikuista seuraa.
- Kyllä siinä pihassa selviteltiin asiat, lasten edesottamukset. Tarja ehti nopeana tyttönä tekemään kaikenlaista, ja häneltä piti välillä tivata, pitäisikö korjata käytöstä, Ritva Muukkonen hymyilee.

Isossa Puistomaan pihapiirissä perheistä oli apua toisilleen. Jos vanhemmilla oli menoa, lapset saivat mennä naapuriin siksi aikaa leikkimään.
- Kaikki olivat sovinnossa, en muista että koskaan olisi mistään riidelty. Paitsi lapset tietysti nahistelivat keskenään.

Ritva Muukkonen lähti kodin ulkopuolelle töihin, kun lapset olivat isoja. Yhtiön Koskelassa, siihen aikaan toimihenkilöiden työpaikkaravintolassa, oli töitä kiireapulaisille.
- Kerran sitten kysyin Koskelan emännältä Paula Lehtovirralta, enkö voisi jäädä vakinaisesti töihin, kun olin siellä kuitenkin joka viikko. Hän mietti, että kyllä täällä oikeastaan tarvitaan yhtä lisää. Olin 11 vuotta siellä. Tein kylmäkön tehtäviä, ja suurimman osan ajasta olin konttorin kahvionhoitajana, Ritva kertoo.

Ritva Muukkonen piti työpaikastaan ja kauniista työympäristöstä. Mutta sitten toiminta siirtyi Fazerille, ja Ritva jäi pois.

Rikkoutunut kannattaisi korjata

Puistomaalla Muukkoset siis alkoivat muiden tapaan haaveilla omakotitalosta.
- Alkoi olla asuntomessuja, ja mekin poikkesimme Lahden messuille. Siellä esiteltiin Sasmo-taloja, ja me ihastuimme että ai, näitähän voi ihan itse rakentaa. Esittelijä kannusti, että siitä vaan, nämä ovat niin helppoja rakentaa, näissä tulee ohjeet mukana. Me lankesimme siihen juttuun, Ritva toteaa lakonisesti.

Risto kuitenkin kertoo, että esittelijä puhui totta, rakentaminen sujui hyvin. Ammattimiehet pystyttivät seinäelementit, ja tehtaalta saatiin kirvesmies. Muurari muurasi tiiliosat. Sähkömiestähän ei tarvittu, Risto suunnitteli itse talon sähköt ja lämmityksen. Putkimies kuitenkin piti ottaa. Suureksi osaksi omin voimin talo lopulta valmistui. Muukkoset muuttivat 30-vuotishääpäivänään omaan kotiin.
- Tuttava kysyi, mitä sain hääpäivälahjaksi. Sanoin, että talon, Ritva kertoo.

Muukkoset ovat kumpikin käteviä käsistään. Ja kumpaakin surettaa, että rikki menneet tavarat heitetään pois ja korvataan uusilla.
- Vanhana mittarimiehenä minua harmittaa, että enää ei korjata mitään. Laitteenhan saisi monta kertaa korjaamalla toimivaksi. Heti vaan uutta tilalle, Risto huokaa.

Tehtaallakin näki, kuinka korjaaminen kannatti.
- Säätöventtiilin korjaaminen tuli puolet halvemmaksi kuin uuden ostaminen. Mutta halvemman elektroniikan ja venttiilin korjaaminen alkoi sitten käydäkin kalliimmaksi kun uuden osto. Minä aikani sitä katselin ja totesin, ettei tämä ole mua varten, Risto tilittää.

Ritva muistelee Riston Voikkaan vuosia, jolloin tälle välillä soitettiin päivystysvuorossa keskellä yötä. Risto kuunteli vian ja neuvoi puhelimessa, mistä löytyy varaosa ja miten se pitää panna paikoilleen. Jos se ei tepsisi, piti soittaa uudelleen. Moni työympäristönsä tunteva ammattilainen tunnistaa saman tilanteen: omalla vastuulla olevat laitteet hallitsee vaikka unissaan. Risto varsinkin, koska oli ollut laitteistoja rakentamassa.

Kotitaloutta ja Kalevalaisia naisia

Kun työelämä jäi taakse, Ristoa ja Ritvaa tarvittiin tyttären lastenhoidossa. He asuivat toista vuotta Helsingissä tyttären naapurina ja pitivät lapsenlapsista huolta ihan vauvasta asti. Siinä syntyy hyvin läheiset välit isovanhempien ja pienten välillä. Sen kuulee vierestä, kun tyttärentytär soittaa mummille ja kertoo kuulumisiaan. Nytkin tytöt ovat tulossa viikonlopuksi Kuusaalle.

Ritva jatkaa edelleen harrastuksia, joihin hän lähti mukaan heti Kuusaalle muutettuaan. Ensimmäinen yritys tosin vei väärästä ovesta sisään.
- Päätimme Lehtosen Mirjamin kanssa mennä yhtiön ranskankerhoon seurataloon. Mutta erehdyimme ovessa ja menimme Toini Iivanaisen kotitalouskerhon luokkaan. Yritimme pyydellä anteeksi, että etsimme ranskankerhoa, mutta Toini Iivanainen komensi meidät vapaille paikoille eturiviin. Ranska jäi. Kun Iivanaisen Toini sai jonkun hyppysiinsä, siitä ei pois päässyt. Ja seuraavaksi kerraksi hän määräsi meidät kaksi emänniksi, Ritva nauraa.

Kotitalouskerho ei ollut huono valinta - moni muukin osallistui yhteensä neljän kerhon toimintaan. Ritvankin porukassa oli viisikymmentä naista. Kerho toimi myöhemmin Toimelassa niin kauan, että joku havaitsi talon homeiseksi ja se päätettiin purkaa.
- Menetimme kokoustilat ja alakerran hienon kutomon, jossa kävin kutomassa shaaleja. En anna purkamista anteeksi ikinä.

Kudonnan ohjaajaa Annikki Salmea - kuusaalaisittain Salmin neitiä - Ritva Muukkonen muistelee ihaillen: hieno nainen ja hyvin taitava opettaja.
- Hän pani purkamaan matot, jos ei ollut sopivat raidat. Hän ei sellaista katso, jos raidat eivät soinnu. Hänhän oli mallit suunnitellutkin, piirsi jokaiselle. Niistä piti katsoa, ei mitään omin päin. Siellä tehtiin kauniita verhoja, liinoja, hienoja töitä. Hän oli ihmeellinen opettaja, Ritva kertoo.

Nykyisinkin toimiva Akana-kerho on jäänne Iivanaisen kotitalouskerhosta. Naiset kokoontuvat edelleen, mutta enää ei tehdä kotitaloustöitä vaan seurustellaan. Ritva Muukkonen on mukana myös Kalevalaisissa naisissa. Sinne hänet houkutteli Göta Koiranen.
- Götan aika oli upeaa aikaa - hän oli puheenjohtajana meidän tullessa, ihana ihminen! Minäkin olin sihteerinä 11 vuotta - kolme vuotta olisi saanut olla kerrallaan. Käyn Kalevalaisissa naisissa edelleen, sieltä en jää pois koskaan, Ritva lupaa.

Ammuntaa ja ryijyjä

Risto Muukkonen keksi itselleen ampumaharrastuksen nuoremman tyttären synnyttyä, vuonna -59. Aseena hänellä on pistooli. Pariin vuoteen Risto ei ole sairauden takia päässyt ampumaan mutta aikoo vakaasti jatkaa vielä tulevaisuudessa.
- Seuramme Kuusankosken Ampujat sai uuden ampumaradan Puhjonmäeltä, ja siellä saa ampua ilma-aseella. Ojakorvessa taas voi ampua muillakin asein, Risto täsmentää.

Ryijyjen kutominen tuli Ristolle mieleen, kun hän jäi pois töistä ja arveli ajan käyvän pitkäksi. Hän tilasi Sotainvalidien Veljesliiton ryijypalvelusta kansion ja yhteen hyvännäköiseen ryijyyn tarvikkeet. Nyt Risto on tehnyt ryijyjä jo seitsemän, ja seuraavaksi on tulossa yksi langoista, jotka ovat jääneet yli muista.
- On väärin jättää käyttämättä yli jääneitä lankoja. Saisi vaan tehtyä telineen, jossa niitä tehdään. Yksi rivi kestää tunnin tehdä. Pienemmissä on 180 riviä, isoissa kaksi kertaa enemän. Yhteen työhön menee puolisen vuotta. Se sopii minulle, koska työ vaatii kärsivällisyyttä, Risto hymähtää.

Ihan mitä tahansa malleja Muukkonen ei kelpuutakaan. Hänen ensimmäinen työnsä on Liekki - malli jonka Akseli Gallen-Kallela suunnitteli Pariisin maailmannäyttelyyn.

Muutama vuosikymmen sitten Muukkonen liittyi myös Kouvolan liikenneraittiusjärjestöön. Sen mukana hän jatkoi Lapin-vaelluksiaan, joita oli harrastanut yksin ja pienellä porukalla jo kymmenen vuotta.
- Menin linja-autolla Kilpisjärvelle, lähdin seuraavana aamuna viikoksi tunturiin. Lappi on ainoa kunnon paikka Suomessa. Me voitimme Ritvan kanssa kävelyharrastuksesta yhtiöltäkin Lapin-reissun, ja Ritva kävi myöhemminkin retkillä pari kertaa.

Ritvalle ne kerrat riittivät.
- Risto lähti patikoimaan ja yöpyi teltassa. Se ei minua kiinnostanut, Ritva naurahtaa.

Vuosikymmenten varrella Muukkoset ovat Kuusaalla saaneet työtä, kodin, hyviä ystäviä. Tunteeko Ritva siis itsensä edelleen hämäläiseksi?
- Ehdottomasti. Se on kuin koti. Kun lähestyn Tamperetta, silloin alkaa jo tuntua, että koti lähestyy. Voisin muuttaa sinne vaikka huomispäivänä, mutta se on vähän hankalaa näin vanhempana, Ritva tyyty tilanteeseen.

Entä Risto?
- Mää oon tamperelainen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ossi Viljakainen, kuusaalaisen paperimiehen perikuva

Ossi Viljakainen on työuransa aikana tullut tutuksi niin paperikoneiden kuin arkkisalin kanssa, oppinut kaiken kalantereista ja giljotiin...