perjantai 1. tammikuuta 2016

Pentti Sopanen koki työssään Eerolan tilan muutokset

Pentti Sopanen. Vanhat kuvat ovat Sopasen arkistosta.
Kun Pentti Sopanen liikkuu Eerolan golfkentällä, tuttuja riittää tihkusateisena joulukuun päivänäkin. Ensin pitää päästä morjestamaan työkoneella pihaan karauttavaa kenttämestari Peter Gilbertiä. Sisällä toimistorakennuksessa KoskiGolfin toimitusjohtaja Jari Simola haluaa kuulla Penan kuulumiset ja kertoa terveiset vierailusta Pentin tyttären johtamassa virolaishotellissa. Satunnaiset vierailijat moikkaavat tuttua kenttämestaria ja golfaajaa. Pentti Sopasen ura Eerolassa alkoi kuitenkin ihan muissa tehtävissä, Eerolan kartanon työnjohtajana maanviljelyksen parissa.

Maanviljelysteknikon koulutuksen saanut Sopanen oli koko työhistoriansa yhtiön miehiä. Palkan maksoi Kymiyhtiö, myöhemmin UPM, vaikka tehtäväkuva vaihtuikin.
- Tämä on minun leivän isä ollut melkein neljäkymmentä vuotta, vain vuoden olin ennen tätä muualla töissä, Pentti Sopanen sanoo nostalgisesti.

Sopasen tullessa Eerolaan vuonna 1961 tuotantosuuntana oli lypsykarjatalous. Lehmiä oli noin sata ja nuori karja päälle, 40-50 yksilöä.
- Meillä oli jalostuskarjaa, nautoja jalostettiin tuottamaan mahdollisimman paljon maitoa. Karjanhoitaja ja karjantarkkailuyhdistykset huolehtivat jalostamisesta. Kaikki jalostuskarjan nuorikot kasvatettiin, omaa karjaa uusittiin ja markkinoitiin muuallekin. Kartanon lähipellot olivat karjan laitumena.

Maito jäähdytettiin Eerolassa - lypsykoneella lypsämisen jälkeen se kannettiin jäähdyttämöön. Maito valutettiin kylmää tasoa myöten, ja jäähtynyt maito laskettiin tonkkiin. Sitä ei pastöroitu, vietiin vain kylmenneenä seuraavana aamuna Eerolasta Kauppayhtiöön, Kymiyhtiön kauppaan Iltatähden viereen.
- Oli 50 litran tonkat, ja joka aamu Kauppayhtiön auto kävi hakemassa maitoa karjakeittiöstä. Voikkaalla oli toinen yhtiön kauppa seuratalon alakerrassa, ja sinnekin toimitettiin tuosta navetasta maitoa, Sopanen nyökkäilee navettarakennukseen päin.

Viljanäytteen ottoa viljavarastolla
- Karjan teuraat vietiin pienteurastamoon. Viiden tähden mattopesulan paikalla Kymijoen rannalla oli teurastamo siihen aikaan, ja sinne vietiin vasikat, jotka jouduttiin teurastamaan. Teurastamo toimi ainakin vuoteen -66, jolloin meiltä hävitettiin karja, Pentti Sopanen muistelee.

Viisikymmenluvun puolivälissä, ennen Sopasen aikaa, Eerolan karjaan iski suu- ja sorkkatauti. Työntekijät pantiin mottiin. Punavuoren kupeessa tiessä oli puomi, josta työntekijät eivät saaneet mennä ulos tilalta. Kaupasta tuotiin puomille ruoat.
- Golfväylä yhdeksälle on haudattu eläimiä - sairaita eläimiähän jouduttiin lopettamaan aika paljon. Ysiväylä on hautausmaa, kenttämestari luonnehtii.

Kulku Eerolan tilalle oli siis ennen nykyistä tietä Punavuoren kupeesta. Silloinkin jouduttiin ylittämään junanrataa, mutta paikalla ei ollut sellaista suurta ratapihaa kuin nykyisin. Nykyinen tien Pessankosken kautta valmistui 1963.

Hevostallista caddiemasterin tilat

Eerolassa oli myös jalostuskanala. Tilalla oli ammattitaitoinen kanalanhoitaja Eila Lonka. Muita työntekijöitä ei kanalassa ollut, paitsi kanalanhoitajan tuuraaja. Munista haudutettiin hautomakoneessa poikasia, ja niitä myytiin untuvikkoina pienemmille kanaloille, joita oli seudulla useita. Vuodessa untuvikkoja myytiin useita tuhansia.
- Kanalanhoitaja lajitteli ne, katsoi kuoriutumisen jälkeen koneella, onko se kukko vai kana. Kukot pantiin tapettavaksi.

Munat vietiin yksityiseen Pulkan kauppaan Aunelantielle, mutta ihmiset kävivät myös Eerolassa ostamassa munia.

Tallirakennus ensimmäisen remontin jälkeen
Istuskelemme tyylikkäästi uudistetussa tiilirakennuksessa, jossa on caddiemasterin toimisto ja golftarvikkeiden myymälä. Talo oli alkujaan hevostalli.
- Tämä oli ollut aikanaan täynnä, mutta 60-luvulla oli enää viisi hevosta. Kaksi hevoskuskia olivat silloin makkikuskeja. He tyhjensivät pitkin Kuusasta olevista yhtiöläisten taloista ulkohuussit.

Muita hevosia käytettiin lähinnä rehun ajamisessa navetalle. Kaksi hevosista oli muita kuin suomenhevosia.
- Olisiko olleet liettualaisia työhevosia, kovia vetohevosia, oikein mahottoman isot kaviot, Pentti näyttää käsillään kokoa.

Eerolan hevostallissa majaili myös monille kuusaalaisille tutun Nenä-Kallen - Kalle Tuomisen - hevonen, ja Kalle itse asui vaimoineen Eerolassa. Kalle oli kuitenkin töissä puutarhaosastolla.
- Kalle oli ollut aikoinaan tinkimaitokuskina - vei Eerolasta täyden kannun tinkimaitoa yhtiöläisille ja toi tyhjän kannun takaisin. Kun hän oli puutarhalla töissä, pojat kiusasivat aika lailla, riisuivat hevosenkin valjaista ja panivat sen takaperin kärrien eteen. Hänellä oli tiukka emäntä, joka oli työpäivän jälkeen heti ohjaamassa "mene, mene..." ja  Kalle teki puita. Kalle oli persoona, Sopanen naureskelee.

Pentti Sopasen tullessa työnjohtajaksi Eerolassa oli jo traktoreita. Hevospelillä ei enää tehty peltotöitä.
- Traktorit olivat vanhoja mutta osoitus siitä, että tämä oli aikoinaan ollut ihan eturivin tila, Pentti muistuttaa.

Laitumia ja rehuviljapeltoja

Eerolan tila oli aikanaan suurtila myös valtakunnallisesti vertailtuna. Kuusaanniemessä viljelyalaa oli sata hehtaaria. Peltoa oli myös Savontalossa nykyisen varikkoalueen ja raviradan alla yli 20 hehtaaria. Keltin voimalaitoksella oli yksi merkittävä lohko, ja siellä toimi aikanaan Kymiyhtiön puutarhakoulu. Voikkaalla Mattilassa ja Ojakorvessa oli peltoja myös. Kaiken kaikkiaan peltoja kuului Eerolan tilaan 270 hehtaaria.
- Oli myös lukematon määrä pieniä tilkkuja ympäri Kuusankoskea. Sommelon, Kuusankoskitalon ja liikekeskuksen paikalla oli tuolloin Eerolan peltoja. Kuusaanniemen tehtaan paikalla oli 15 hehtaarin pelto. Kymenlaaksossa ei ole varmasti ollut montakaan muuta tämänkokoista tilaa, Sopanen arvioi.

Sokerijuurikkaan kastelua 1980-luvun alkuvuosina
Eerolassa viljeltiin viljaa ja lisäksi noin 15 hehtaarin alalla sokerijuurikasta.
- Sokerijuurikasviljely oli alussa ihan käsityötä: harvennettiin ja nostettiin käsityönä. Keväällä tarvittiin paljon koululaisia harventamaan, parhaaseen aikaan 50-60. Penni metriltä heille maksettiin. Syksyllä ei koululaisia käytetty nostoon, se oli rankempaa hommaa ennen kuin siihen ostettiin koneet. Juurikasta viljeltiin, koska naatit saatiin rehuksi - siitä tehtiin AIV-rehua. Sokeritehtaalta saatiin melassia ja sokerijätettä myös karjalle syötettäväksi, Pentti Sopanen kertoo.

Viljasta osa meni karjan rehuksi, osa myytiin. Paikallinen työnjohto määräsi, mitä minäkin vuonna kasvatettiin eri pelloilla. Montaa vuotta samaa lajia ei kylvetty samalle alalle, etteivät pellot taantuneet. Pääosa pelloista oli rehuviljalla: ohraa ja kauraa. Kun karja hävitettiin, alettiin viljellä myös vehnää ja ruista sekä öljykasveja rypsiä ja rapsia. Tilan viljelysten lisäksi jokaisella asukkaalla oli oma palstansa, jossa he kasvattivat perunaa ja juurikasveja.

Eerolan maat eivät olleet Sopasen mukaan parasta mahdollista viljelysmaata, tiukkaa savimaata kun olivat.
- Kyllähän savimaa hyvä kasvualusta on, mutta se on vaikea työstää.

Syysvehnän puintia Eerolassa
Pentti Sopanen muistaa huonon viljavuoden 1962, niin huonoa kesää ei sen jälkeen ole ollut. Satoi koko kesän, eikä viljaa oikeastaan saatu korjattua.
- Pellot olivat niin pehmeät, että hyvä kun jalkamies pääsi liikkumaan niillä - savimaa näet tarttuu. Yritettiin talkoillakin, tehtaalta tuli ihmisiä, viljaa pantiin seipäille ja koitettiin kaikilla konsteilla saada satoa pois. Saatiin sen verran, että just ja just karjalle rehut. Talvella ajettiin seipäiltä viljaa ja puitiin puimakoneella. Sen jälkeen on vain yhtenä vuonna, 70- ja 80-lukujen vaihteessa, jäänyt viljaa korjaamatta, aika iso alue Ojakorvelle. Oli niin märkä syksy, ettei kannattanut ottaa.

Tiivis kylä

Eerolan tila kuului Kymiyhtiön talousosaston alaisuuteen. Tilan rakennuksista voi lukea lisää Rurik Wasastjernan kirjakolmikosta Kolme tehdasta, yksi kunta - Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö. Osa 1920-1939, ss. 36-43.

- Kymiyhtiö muodosti alkujaan Eerolan tilan useasta pienemmästä tilasta. Joku entisistä tilallisista on ollut nimeltään Eerola, siitä tämän paikan nimi. Kuusikymmenluvun puolivälissä meidät alistettiin metsäosastolle. Silloin pellot salaojitettiin, alettiin panna taloja kuntoon, ylimääräiset rakennukset purettiin ja jäljelle jäävät saneerattiin, Pentti Sopanen kertoo.

Pentin tullessa Eerolaan tilalla oli kahdeksan asuinrakennusta. Eerolan työntekijät asuivat pääasiassa tilalla. Vain pari kolme oli rakentanut omakotitalot Kuusaalle. Sopasen perhe asui koko ajan Eerolassa.
- Täältähän meidän lapset on koulun käyneet. Ensin meillä oli oikein nätti keltainen omakotitalotyyppinen talo. Se purettiin muistaakseni -67, ja tuohon saneerattiin asunto, johon tuli mukavuudet - niin kuin näihin kaikkiin jäljelle jääviin kolmeen asuinrakennukseen. Vesijohto, keskuslämmitys, lisää tilaa - kaksi huonetta ja keittiö.

Työnjohtajan asunto 1961, purettu 1967
Taloista yksi oli kasarmityyppinen rakennus, jossa kullakin oli huone ja keittiö. Alakerrassa oli neljä asuntoa, yläkerrassa kaksi. Kasarmin lisäksi oli pienempiä, kahden asunnon taloja. Kaikki asuintalot olivat nykyisen toimistorakennuksen lähettyvillä. Näiden lisäksi purettiin ainakin 12 asuintalojen talousrakennusta.
- Taloilla oli puuliiterit ja ulkovessat - eihän täällä ollut kunnallistekniikkaa. Minun aikaan asukkailla ei enää ollut omia sikoja, mutta vanhemmat ihmiset kertoivat, että ennen oli ollut.



Kuusikymmenluvulla Eerolassa oli kolmisenkymmentä työntekijää, pääosin Savosta tulleita. Moni pysyi tilalla töissä eläkkeelle, mutta nuoremmat siirtyivät usein tehtaalle.
- Tehtaalla oli helpommat hommat ja parempi palkka. Maataloustyö oli siihen aikaan heikosti palkattu ammatti.

Työnjohtajana Pentti Sopanen vastasi koko tilan töistä - navetan, kanalan, viljelysten hoidosta.
- Kaikesta käytännön toiminnasta. Paperihommia oli vähän, pääasiassa liikuin työntekijöiden keskuudessa. Syksy ja kevät olivat kiireisimpiä aikoja, varsinkin keväällä viljan kylvöaikana ei päivän pituutta katsottu. Kun oli karjaa, kesällä oli heinätyöt ja tuorerehun teko - kyllä koko kesä oli työntäyteistä. Talvella meidän väkeä oli tehtaalla hoitamassa koneilla lumityöt. Karjaporukka oli tietysti tilalla.

Eerolassa pidettiin joka aamu seitsemältä työnjako.
- Hommat vaihtuivat niin ettei tänään voinut sanoa, mitä huomenna tehdään. Niin hektistä se oli. Navettaväellä oli pasmat selvillä.

Pentti Sopanen luonnehtii Eerolan kyläyhteisöä mukavaksi porukaksi. Ei siellä mitään erityisiä yhteisiä juhlia ollut, mutta töitä tehtiin sovussa. Eerolan naisilla on ompelukerho, jolle yhtiö lahjoitti mm. kangaspuut. Kuulut kuutamohiihdot olivat Kymiyhtiön tilaamaa toimintaa muillekin yhtiöläisille, niitä Pentti järjesti Maunon Reijon ja Silénin Leon kanssa Eerolan tiloissa.

Viljankuivaamon lämmityshuone 1970
Huippuvuodet lehmien jälkeen

Karja hävitettiin Eerolasta vuonna -66, koska parsinavetta oli käynyt vanhanaikaiseksi ja vaati paljon työtä. Karjatalous edellytti rehun liikuttelua ja pellot olivat ympäri Kuusankoskea - se oli hankalaa samoin kuin lannan kuljetus ympäri kauppalaa.
- Kun  sata viisikymmentäkin elukkaa oli, lantaa tuli niin paljon että sitä piti viedä muualle pelloille. Ei silloiset kauppalalaiset hyvää tykänneet, kun tiputtelevaa paskakuormaa vietiin keskustan kautta Aholaan tai Savontaloon. Kuusaanniemeen ei voinut kaikkea levittää, kun osa maista oli nurmella, Sopanen kuvailee.

Eerolan viljankuivaamo, rakennettu 1970, purettu 1990
Kymiyhtiöllä oli isompia maatiloja muuallakin, Sunilassa, Karkkilassa ja Juankoskella. Eerolassa oli tilanhoitajana Penttin Räihä, joka hoiti kirjanpidon ja oli kaikkien näiden tilojen johtaja. Räihän johdolla kaikkia tiloja alettiin laittaa kuntoon. Joka tilalla oli työnjohtajat hoitamassa käytännön asiat - Eerolassa siis Pentti Sopanen. Vielä 60-luvulla oli tavallista, että suuryhtiöllä oli omat maatilat.
- Kun sodan jälkeen elintarvikkeista oli puutetta, yhtiön tiloilla oli aikamoinen merkitys työntekijöiden ruokahuollolle. Minun aikana ei enää ollut pulaa elintarvikkeista, mutta maanviljelys oli jäännettä entisajoilta. Ja kun kaikki pellot sijaitsivat teollisuuslaitosten lähellä, näitä ei voinut myydä. Maa oli teollisuuden vara-aluetta. Minunkin aikana peltoa meni paljon asutuksen ja teollisuuden alle.

Tieto maatalouden lopettamisesta tuli työntekijöille kuin salama kirkkaalta taivaalta.
- Elokuussa -86 kuulimme, että maatalous Kymiyhtiössä lakkaa.

Salaojitusta, ojankaivuu
Tieto yllätti siksikin, että karjan hävittämisen jälkeen viljelys oli ollut varsin voimaperäistä parikymmentä vuotta.
- Silloinhan myö oikein viljeltiinkin tätä, kun kaikki pellot salaojitettiin ja koneistus oli huipussaan. Hankittiin traktoreita ja leikkuupuimureita, rakennettiin iso komia kuivuri, joka oli senaikaisesti Suomen huippuja. Parinkymmenen metrin korkuiseen kuivuriin sopi 500 000 kiloa viljaa varastoon, työnjohtajana toiminut Pentti Sopanen muistaa.

Kuusikymmenluvun lopulta päättymiseensä asti Eerolan maatalous tuotti pääasiassa siemenviljaa, etupäässä sopimusviljelynä keskusliikkeille Tukolle, Keskolle ja Hankkijalle.  Sokerijuurikastakin tuotettiin 15-20 hehtaarin alalla niin kauan kuin Kotkassa oli sokerijuurikastehdas. Siihen aikaan juurikasta viljeltiin jo koneella ensimmäistä harvennusta lukuun ottamatta.
- Kun Itä-Suomen raakasokeritehdas Kotkassa lakkasi, meillä loppui juurikastuotanto. Sato olisi pitänyt kuljettaa Turenkiin. Savimaassa kasvaneet juurikkaat tuppasivat olemaan savisia, ja savirahdin joutui viljelijä maksamaan, joten ei kannattanut. Oli meillä punajuurtakin muutamana vuonna, sitä toimitettiin Kotkaan.

Salaojan täyttöä
Maatalouden loppuaikoina Eerolassa työskenteli vakituisesti enää kolme traktorimiestä, Lauri Laurinmaa, Jouni Poussa ja Eino Voutilainen.
- Mutta yhtään työntekijää ei jouduttu irtisanomaan tuotantosuunnan muuttuessa. Kaikille halukkaille  löytyi työpaikat tehtaalta. Olihan siellä ulkotyöosastoja, töitä haravamiehille, työntekijöitä otettiin paperitehtaalle ja kuljetukseen. Ammattimiehiähän meidän traktorimiehet olivat, Sopanen kehuu.

Maatalouden lakkaaminen kirpaisi.
- Ei hyvältä tuntunut: hyvin tuottava tila ja noin vaan tuli määräys että nyt se loppuu. Elokuussa käskettiin, että vuoden loppuun mennessä pitää ajaa alas kaikki. Koneet, traktorit, puimurit myytiin. Onhan noita peltoja vieläkin jonkun verran yhtiön hallinnassa, mutta ne on vuokrattu ulos. Tuokin pelto mikä Eerolan suoran, Kuusaanniementien vieressä on, Sopanen mainitsee.

Muutos ei tuntunut mukavalta, mutta Sopanen oli seurannut ajan kehitystä.
- Maataloudessa oli ylituotantoa, ja tällaisen yhtiön tarkoitus on tehdä paperia eikä viljellä maata. Vaikka kansantaloudellisesti ajatellen maata pitäisi viljellä siellä, missä tuotanto on tehokasta, eikä tuolla Savossa kivisillä pelloilla. Meillä Eerolassa tuotanto oli tehokasta.

Viljakuormaa puretaan kuivaamon vastaanottoo.
Sopasen kanssa istumme golfbagien tuntumassa entisessä kärryvajassa. Kaariovien takaa alkoi hevostalli. Yhdessä kulmauksessa oli hellahuone, jossa oli asunut tallimies. Nykyisten wc-tilojen paikalla oli valjashuone ja suutarinverstas. Nykyisin huvikäytössä oleva vintti oli rehuvarasto.
- Minun aikana tämä rakennus on saneerattu kahteen kertaan. Ensin hevostallista traktoritalliksi ja kaluvarastoksi, golfkeskuksen tullessa täksi toimistorakennukseksi.

Navettarakennus toimi karjanhoiton jälkeen 60-luvun lopulla maataloustyöntekijöiden sosiaalitiloina ja Kymiyhtiön keskusarkistona. Golf-aikakauden alettua rakennuksen yläkertaan rakennettiin Kymiyhtiön edustustila, jonne ei ollut asiaa muilla kuin yhtiön edustajilla. Alakerran sosiaalitilat saneerattiin pelaajien sosiaalitiloiksi.

Caddiemasterin tiloista näkee keltaiselle rakennukselle, jonka ovista Pentti Sopanen kulki työhuoneisiinsa. Silloin talossa oli tilanhoitajan asunto, maatalouden konttori, assistentin huone ja karjanhoitajan asunto. Nyt talossa toimii ravintola.

Toinen remontti muutti tallin caddiemasterin tilaksi.
Golfaajat entisille viljapelloille

Viljelysmaiden muuttamisessa golfkentäksi ei kauan nokka tuhissut. Vuoden -87 maaliskuussa ruvettiin rakentamaan golfkenttää. Valmistuminen siirtyi aikeista huolimatta seuraavaan vuoteen.
- Talvi -87 oli vuosisadan pakkastalvi. Kauheat pakkaset, ne alkoivat uudeltavuodelta ja kestivät maaliskuulle asti. Suojapäiviä ei juuri ollut, ja oli lähes 40 asteen miinusta, Pentti päivittelee.

Pentti Sopanen olisi päässyt yhtiön metsäosastolle Mäntyharjuun maatalouden loputtua Eerolassa.
- Olisin ollut siellä jonkinlainen pomo. Mutta sitten henkilöstöpäällikkö Mäkelän Lasse sanoi, että jää tähän kenttämestariksi, kun sinulla on niin hyvä paikallistuntemus. Sovittiin, että Kymiyhtiö maksaa minulle palkan niin kauan kuin työelämässä olen, ja niin jäin tähän. Golfkentällä tuli tehtyä töitä toistakymmentä vuotta.

Maisemat eivät tosiaan näytä enää peltoviljelykseltä. Kentän suunnitteli Kosti Kuronen.
- Nurmetettiin, istutettiin puita, kaivettiin vesiesteitä ja hiekkaesteitä. Siihen aikaan ei tahtonut saada mistään tietoa golfkentän rakentamisesta. Tässä oli konsultti, ja yhtiön rakennuspäällikön Matti Jankerin ja Lindbergin Ilmarin kanssa sitä tehtiin.

Kenttämestarin vastuulla on kenttä ja sen ruohon kasvu. Hän on työntekijöiden työnjohtaja. Talvisin kenttämestarilla on pitkät lomat. Nykyinen viettää aikaa kotimaassaan Englannissa. Pentti Sopanen viihtyi Mäntyharjulla omissa metsissään.
- Kenttä ei ole yhtiön, vaikka se on osakkaana Golfkeskus Oy:ssä ja on vuokrannut sille kentän alueen. Mutta minulle palkan maksoi koko ajan yhtiö, samoin mekaanikolle, joka hoiti paljon muutakin kuin kentän koneita. Keskus hoitaa kiinteistön ja kentän, seura KoskiGolf operatiivisen toiminnan.
Kyntötyö käynnissä 1970-luvun alkupuolella

Pentti Sopanen sanoo, että Eerolan kenttä on yksi Suomen parhaita.
- Ainakin väkeä käy kovasti. Minun viimeisinä vuosina pelattiin yli 20 000 kierrosta kaudessa, paljonkos nyt? Pena huutelee caddiemasterille ja kuulemme, että nykyisin pelataan noin 30000 kierrosta vuodessa. Lukumäärä on Suomen korkeimpia.

Pena tuhahtelee, ettei kenttä ole saanut Golf-lehdessä hyviä arvosanoja. Mutta pääasia, että ihmiset tykkäävät. Hän pelaa itsekin mutta vähättelee: hyvin vähän, sen verran että tietää mitä golf on.

Perinteinen kysymys golfkenttiin ajettavista myrkyistä selvästi tympii entistä kenttämestaria.
- Ei pidä paikkaansa. Ei se vaadi yhtään enempää kasvinsuojeluaineita kuin maatalous, todennäköisesti paljon vähemmän. Eihän se tarvi kuin lannoitteita vähän, enemmänhän maataloudessa lannoitetaan. Pitää puhua kokonaisuudesta. Tässäkin on nurmea joku 70 hehtaaria, jota ei lannoiteta paljon yhtään. Viheriöt ja lyöntipaikat ovat pieniä länttejä, ja vaikka niitä vähän enemmän lannoitetaan, niin muu osa kentästä saa hyvin pieniä typpimääriä - kokonaisrasitus luonnolle on minimaalisen pieni. Ihan väärä käsitys se myrkyttäminen, sitä puhuu ne jotka ei tiedä. Kyllä minä sen selvitin monta kertaa kun sanottiin että saastutetaan, että ei se pidä paikkaansa.

Rikkaruohoja ja tauteja vastaankin golfkentällä käytetään vain vähän aineita.
- Ei pidä puhua myrkyistä. Ne on kasvinsuojeluaineita.

Golfkenttä pysyy hyvänä, kun nurmea leikataan, lannoitetaan ja hoidetaan tarpeeksi. Talven aikanakaan se ei mene silloin miksikään. Nurmen leikkaaminen vaatii taitoa ja pitkää kokemusta.
- Tänä päivänäkin täällä on kaksi minun palkkaamaa ihmistä töissä: kenttämestari Peter Gilbert ja kentänhoitaja Tapani Puhakka.

Pentti Sopasen työhuone oli nykyisessä ravintolarakennuksessa.
Pentti Sopanen kertoo, että alussa kuusaalaiset katsoivat vähän vinoon koko golfkenttähanketta, mutta nyt se on otettu omaksi ja moni harrastaa itse. Pukeutumiskoodi ei täällä ole jyrkkä, pukeutumissäännöt ovat alun tarkoista ajoista muuttuneet ja muuttuvat vielä.

Kello on kolme joulukuisena iltapäivänä, päivä alkaa olla pulkassa. Pois lähdettäessä Sopanen osoittelee paikkoja: navetan ja hevostallin välissä on nyt parkkipaikka, ennen siinä oli aumakattoinen lantala. Hevostallilta työnnettiin lanta ilmarataa myöten lantalaan, navetasta tuli toinen linja.

Mäen päällä lantalan takana oli sepän paja.
- Täällähän oli kaksi yhtiön seppää alkuaikoina. Piti kengittää hevosia ja huoltaa työkaluja. Ja oli vielä kirvesmies-puuseppäkin. Ammattimiehiä oli joka lähtöön.

Golfkentän väylätkin ovat tutut. Metsään niistä on tehty osa nelosta, ja kolmonen ja kaksitoista kokonaan. Kahdeksantoista väylää siellä, missä joskus on ollut kukoistava maatila. Ajat muuttuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...