Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Isoisää etsimässä III: Otto ja sisällissota

Toiveikkaasti aloittanut sukututkija lopettaa usein siihen, kun esivanhemmista alkaa löytyä hevoshuijareita. Pitäisi kuitenkin osata ilahtua lain rajan yli horjahduksesta - kun rikos on vanhentunut - koska papintodistuksen lisäksi raastuvan pöytäkirjat ovat usein ainoita lähteitä, joista saa edes jotain tietoja menneistä ajoista. Isoisäni Otto Piirikkälän elämä alkoi näyttäytyä uudessa valossa Sotarikosoikeuden pöytäkirjojen sivuilta.

Otto Piirikkälä, isoisämme, oli meidän mummon ensimmäinen aviomies - tässä blogissa on hänestä jo pari aiempaa juttua. Tähän mennessä hän on osoittautunut käteväksi kirvesmieheksi, leppoisaksi perheenisäksi ja rauhalliseksi työnväenaatteen mieheksi, joka isokokoisena haettiin apuun, kun Kymin työskillä uhkasi syntyä turhan kovaa tappelua. Nyt esiin tulee dokumentteja, joissa hän onkin "maanpetturi", "tunnettu voro ja korttipeluri". Pitäisikö lopettaa penkominen.

Uteliaisuus äidinisän elämää kohtaan on kuitenkin peruuttamattomasti herännyt, kun olen päässyt käymään hänen rakentamassaan komiassa talossa Koppelinnotkossa ja hoidellut hänen hautaansa. Kuusankosken kirja kertoo, että Otto Piirikkälä oli sisällissodassa punakaartin III pataljoonan (Kymintehtaan) 4. komppanian päällikkö. Tämänhän täytyy tarkoittaa sitä, että Otto on saanut myös tuomion sodan jälkeen. Sisällissotaa tutkineen tohtori Mirja Turusen tutkimukset osoittavat, että punaiset saivat tuntea moninkertaisesti nahoissaan sodanaikaiset tekonsa. Kaikki käsiteltiin valtiorikosoikeudessa, ellei tuomioita sitten pantu täytäntöön jo ennen oikeudenkäyntiä. Otto oli kuitenkin onnekas: hänen asiansa käsiteltiin lain puitteissa.

Jäljet lämpenevät

Kansallisarkisto Helsingin Rauhankadulla on yllättävä paikka. Kun kysyn tiskillä, onko meidän vaari ollut vankileirillä, minut viedään vanhojen kirjojen luo ja pyydetään etsimään itse aakkosjärjestykseen hyllytetyistä tuomittujen luetteloista. Kirjoihin saa koskea, ilman käsineitä, asiakkaaseen luotetaan. No, enhän varmaan näytäkään Dan Brownin Demoneita ja enkeleitä -tutkijatyypiltä. Piirikkilä Otto löytyy helposti - veljiensä nimien keskeltä - onhan nimi harvinainen. Siinä se seisoo käsin kirjoitettuna perässään koodi, jonka kiikutan asiakaspalvelijalle. Pieni pettymys: tiedot ovat olemassa digiarkistossa, mutta se on juuri kaatunut. Voin jättää hakupyynnön asiakirjoista. Ei ole kiirettä, asia on jo nyt vanha. Tärkeintä on kuulla, että Otosta on tietoja, hän on ollut vangittuna, oikeudenkäynti on kirjattuna, ja sen saa kunhan arkistot nousevat jaloilleen.

Juhannuksen aatonaattona saan sähköpostissa 16 sivun liitteen. Mitä ihmettä, mitäs täällä puhutaan kuritushuoneesta ja maanpetturuudesta, vorosta ja huijarista? Sitten muistan, että oikeutta ovat olleet jakamassa valkoiset, jotka nyt pääsevät osoittamaan punikeille mitä kuuluu ja kuka käskee. Ihmismieli toimii kiinnostavasti. En ole koskaan tavannut tätä vuonna 1934 kuollutta henkilöä, mutta asetun välittömästi hänen puolelleen syyttäjiä vastaan - hän on omia. Pitemmälle lukiessani joudun venyttämään moraalikäsityksiäni vielä enemmän. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Asiakirjat ovat pääosin käsin kirjoitettua tekstiä. Niiden lukeminen on kuin sudokua tekisi - päättelyä päättelyn perään, ja lopulta silmä oivaltaa, mitä siinä lukee. Ensimmäinen sivu kertoo:
II kompp. Päällikkö, rintamalla myöh. Reservikompp.pääll. Piirikkilä- nimi on korjattu Piirikkäläksi - sama kaksinaisuus toistuu monesti seuraavilla sivuilla. Perhe päätyi lopulta käyttämään Piirikkälää.


Mutta mitä tässä lukee? No, palataan siihen myöhemmin. 



Seuraavalla sivulla jysähtää:
Jätetty 15/8 1918
VALTIORIKOSYLIOIKEUDELLE.


N:o 12606

Res final 19 9/9 18.


Valtiorikosoikeuden 83 osaston tuomitsemana valtio- ja maanpetoksesta 12 v. kuritush. ja 15 v. kans.luott. vaille anon nöyrimmästi armahdusta tai ainakin lievennystä, koska määrätty rangaistus on mielestäni liian ankara.

Riihimäen sotilasvankilassa elokuun 9 p:nä 1918.

Otto Piirikkilä

Kaksitoista vuotta kuritushuonetta ja viisitoista vuotta vailla kansalaisluottamusta. Otto on anonut armahdusta tai lievennystä tuomioonsa, jonka valtiorikosoikeus on aiemmin langettanut. Kotona odottaa vaimo ja kuusivuotias Nelly, edessä on tusina kuritushuonevuotta, mielessä teon ja rangaistuksen epäsuhta. 32-vuotias perheenpää on varmaan miettinyt sellissään Riihimäen sotilasvankilassa synkkiä.

Perhe ennen sisällissotaa
Seuraavilta sivuilta selviää armahdusanomukseen johtaneen valtiorikosoikeudenkäynnin sisältö. 
Saap 19 9/8 18
Valtiorikosoikeuden päätös asiassa, jossa virallinen syyttäjä maisteri Kalle Kauppi on vaatinut vangitun Otto Piirikkilän tuomitsemista rangaistukseen valtio- ja maanpetoksesta sekä törkeästä ryöstöstä

Piirikkilä

Julistettiin asianomaisille 9 päivänä elokuuta 1918.

Valtiorikosoikeus on tutkinut tänään asiaa ja katsoo siinä selvietyksi, että sittenkun Suomi ja Venäjän tasavalta todellisuudessa olivat joutuneet sotakannalle ja täällä perustettu n.s. Punakaarti tarkoituksena laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuoto oli yhdessä venäläisen sotaväen kanssa ryhtynyt aseisiin maan laillista hallitusta ja sen käytettävänä olevia aseellisia voimia vastaan on syytetty asekädessä vapaaehtoisesti komppanian päällikkönä taistellut hallituksen joukkoja vastaan sekä sen yhteydessä ottanut osaa törkeisiin ryöstöihin minkävuoksi Valtiorikosoikeus, nojaten R.L. 11Luvun 2#:n 3 koht ja 6#:ään; 12 luvun 2#:n 2 koht ja 2#:ään; 31 luvun 2 ja 7 #:iin, harkiten oikeaksi tuomita syytetyn valtio- ja maanpetoksesta sekä jatketusta törkeästä ryöstöstä pidettäväksi kuritushuoneessa 12 vuotta sekä menettämään kansalaisluottamuksensa 15 vuodeksi yli vap.rangaistuksen. Julistettiin ja annettiin säädetty armahdusosoitus.

Komppanianpäällikkyys vaikuttaa pääsyyltä tuomioon, mutta seuraavilla sivuilla on yksityiskohtaisempaa tietoa Oton teoista, takaperoisesti. Kirvesmies Otto Kaarlenpoika Piirikkilä, syntynyt Sippolassa 15.7.1886, kotipaikka Kymintehtaalla, on vangittu 3.5.1918 Kymintehtaalla, viety Kouvolaan vankileirille ja lähetetty 22.5. vankilaan Riihimäelle. Vangittaessa Otto on ollut terve. Maininta koulunkäynnistä pysäyttää:
"Mitä koulua on käynyt, tahi osaako kirjoittaa ja lukea: Kiertokoulua, osaa vähän kirjoittaa ja lukea." Osaa vähän kirjoittaa ja lukea...

Lomake selvittää Oton vaiheet työväenliikkeessä. Liittynyt Kuusankosken Puutyöntekijäin ammattiosastoon 1914. Vangin kotipaikkakunnalla perustettiin punaisten järjestyskaarti v. 1914 päällikkönään Taavetti Simola. Otto on liittynyt siihen tammikuun lopulla 1918, Kymintehtaitten rykmentin pataljoonaan, ja päätynyt komppanian päälliköksi.

 Ja tässä selitys punakaartiin liittymiselle:

Mistä syystä liittynyt punakaartiin, mitä palkkaa luvattu ja saanut:

Työansionpuutteesta. Luvattu 15 mk. p:ltä, vaimolle 200 kuuk ja lapsille 25 kuullekin.

Saanut: noin 800 mk.

Kuulusteluissa on kysytty tietoja muista punakaartilaisista, ja niitä on myös saatu: Keitä sotaan tahi kaartiin kiihoittajia tuntee kotipaikallaan: Kiertäjäpuhuja Vihreä ja Anttila tai Attila.

Lopulta tulee selvitystä itse tapahtumien kulkuun:
Oli ensin Kymin tehtailla ja lähtivät Huhtikuun alussa Kouvolaan, jossa olivat jonkun aikaa vahtipalveluksessa; ja jatkoivat sitten Mäntyharjun asemalle. Oltuansa täällä parisen päivää lähtivät Mouhun pysäkille, jolloin Piirikkilä erosi päällykkyydestä ja rupesi sotilaaksi. Mouhun pysäkiltä lähtivät Voikosken kautta Nurmaan kylään, mistä noin 10 p:nä Maalisk. Lähti kotiin sairauden takia. Ensin oli Piirikkilä sanitäärissa Kymin tehtailla ja sitten miliisinä. Ei ole vanginnut ketään Kymin tehtailla. 15/9 lähti Jaalan pitäjän Hartolan kylään, jossa valittiin reservikomppanianpäälliköksi, ollen mainittu komp. perustettu miehistä, jotka oli Kymin tehtailta. Jaalan esikunnan määräyksestä on takavarikoinut Hartolan kylästä eräästä myllystä jauhoa sekä perunoita ja lihaa taloista. 26/4 lähtivät Jaalan kirkon kautta Kymin tehtaille, jonne tuli 28/4 ja vangittiin 3/5. Kiväärin oli jättänyt postitaloon josta valkokaarti lienee sen korjannut. 

Vai varas?

Punakaartilaiset ovat siis ottaneet väkisin ruokaa myllystä ja taloista. No pitäähän ihmisen syödä. Kun kuulustelija Eric Granberg lisää "Tekee jokseenkin luotettavan vaikutuksen", tuuletan. Arvasin, ettei meidän vaari oikeasti ole maanpetturi, huijari, voro! Seuraavilla sivuilla matto vedetään altani. Sotaoikeutta varten on pyydetty Valkealan seurakunnasta Oton papintodistus vuonna 1918. 

Työmies Otto Kaarlenpoika Piirikkälä, Ruotsulasta N:o15

on syntynyt 15/7 1886

H.p. Ehtoollisella käypä ja kansalaisluottamusta nauttiva seuraavilla muistutuksilla: 26/10 1908 Savonlinnan Raastuv.Oik:ssa tuomittu avunannosta törkeään varkauteen kahdeksaksi (8) kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kahdeksi (2) vuodeksi yli rangaistusajan menettämään kansalaisluottamuksensa. R.L. 28:2 12 kohta ja 88 sekä 5:s kansalaisluottam. menettäminen

luetaan 29/6 1909. Valkealassa 19. p:nä kesäkuuta 1918.

Matti Elomaa, vt. kirkkoherra

OTTO! Avunanto törkeään varkauteen 22-vuotiaana! Mitä sinulla pyöri päässä, aikuisella miehellä? Käymme mielikuvitusriitaa ja Otto yrittää selittää, että kahdeksanlapsinen perhe oli köyhä, ruokaa piti saada sisaruksille jostain vaikka varkaudella. Eikä hän itse, avusti vaan, Kalle pakotti! Pysyn jyrkkänä, ei armoa. Mielenkuohuani helpottaa vähän seuraavan sivun kirje. Äiti kertoi joskus Pohjola-nimisistä sukulaisistaan Elimäellä. Tämän kirjeen lähettänyt Antti Pohjola on varmasti ollut sukulaismies - ja luottanut Ottoon! Kaikkien silmissä vaari ei ole ollut paha.


Riihimäen sotilasvankilan johtajalle


Anon kohteliaimmin, että Riihimäen vankileirissä oleva Valkealan pitäjän Ruotsulan kylästä kotoisin oleva työmies Otto Piirikkälä laskettaisiin ehdonalaiseen vapauteen. Jolloin hän saisi työskennellä maanviljelystöissä omistamallani tilalla Anjalan pitäjän takamaalla. Muuten tulen minä pitämään huolen siitä, ettei Otto Piirikkilä poistu työpaikastaan eikä ryhdy minkäänlaisiin rikollisiin tekoihin puheissa taikka töissä, sekä että hän vaadittaessa saapuu Valtiorikosoikeuteen.


Anjalassa Heinäkuun 15 p:vä 1918

Antti Pohjola

Maanviljelijä



Että Antti Pohjola on pystyvä sidonnuksensa täyttämään todistaa.

Anjala 16/7 1918

Anjalan Suojeluskunta

Honkalinna, Suojeluskunnan päällikkö Anttoni Eerola, Esikuntapäällikkö

Kaikesta päättäen Otto pysyi Riihimäen sotilasvankilassa - ainakaan asiakirjat eivät kerro hänen siirtyneen sukulaismiehen maatilalle. Seuraavalla sivulla tulee taas lunta tupaan. Osin jo tuttu tarina:

R:ki Tutkittu 6/6 18 : I



Piirikkälä, Otto kirvesmies syntynyt 18 15/7 86 Sippolassa. Naimisissa, 1 lapsi 5 vuotias. Kuulunut Kymintehtaan Puutyöläisten ammattiosastoon. Liittyi punakaartiin tammik. 28 p. II komp. jossa oli komppanian päällikkönä ja mukana silloin kun tämä kaarti perustettiin marraskuulla. Lähti suoraan Kouvolasta Mäntyharjuun, ollut mukana taisteluissa Mouhulla, Nurmaalla, Hartolan kylässä, että otti eron päällikkyydestä ennen Mouhulta perääntyessä, välillä miliisinä Kymintehtaalla, 16 p. huhtik. lähti ryöstöretkelle Jaalan kirkolle, josta tuli kotiin huhtikuun lopulla. Kiväärin jätti kert. postitaloon 3/5. Tunnettu voro ja korttipeluri

Lindbäck.

Tunnettu voro ja korttipeluri? Otto? Tämän voisi toisaalta tulkita valkoisten kostoksi - sisällissodan oikeudenkäynneissä päästettiin varmasti kapinan aikana kertyneet kaunat valloilleen. Valkoiset olivat hekin kärsineet vääryyttä sodan mielettömyyksissä.

Sitten seuraa työtodistuksia ja todistusaineistoa vangista. Kymin ja Kuusankosken tehtaitten rakennuskonttori todistaa pyynnöstä Oton olleen siellä töissä. Lukuisat todistajat kertovat saman: Otto on ollut punakaartissa, vieläpä komppnianpäällikkönä, luopunut tosin päällikkyydestä ja ryhtynyt miliisiksi Kymintehtaalle. Komppaniapäällikkyys vaikuttaa olleen raskauttava juttu, vaikka huikea sotilasura kestikin vain  pari kuukautta.

Jälleen lomake, joka nostattaa hiukset pystyyn. Tai ainakin kulmakarvat.
Riihimäki

Pöytäkirja tehty Kymintehtaiden Suojeluskunnan Esikunnassa kesäkuun 10 päivänä vuonna 1918 sen johdosta, että Päämajan tutkintoasiain Tuomari on pyytänyt lausuntoa alempana mainitusta vangista.
- - -
Minkälainen luonteeltaan, kiivas tai rauhallinen, työteliäs vaiko lakkoihin yllyttelijä: Pahankurinen ja kiivas, yllyttäjä.

Elämäntavat (säännölliset tahi kuljeksivaa elämää): Säännölliset viime aikoina ennen viinan myyjä.

Missä ja kenen luona tehnyt työtä kotipaikallaan ja minkälaisen arvostelun hänen työnantajansa hänestä yleensä antavat: Kymintehtaalla. Ei kiitettävä.

Onko kuulunut työväenyhdistykseen ja mikä asema siinä: On

Onko kuulunut punakaartiin ja mikä asema siinä: Alusta asti Kymintehtaan II komp.päällikkö sekä myös marraskuulla perustajana.

Pahankurinen, viinan myyntiä, ei kiitettävä työntekijä... Nyt menee liian paksuksi. Sekö kiltti isähahmo, kemujen rauhanrakentaja, mies joka työväenyhdistyksen dokumentin mukaan esti aseellisen hölmöilyn kapinan alkuaikoina? Päätän uskoa tutkijoita, jotka kertovat, että punaisille etsittiin tuomion perusteita hyvinkin omaperäisin väittein. Äiti ei olisi ollut huijattavissa, kyllä hän isänsä tunsi. Mutta suojeluskunnan kanta on ollut ehdoton: Esikunnan lausunto vangitusta: Mitä ankarinta rangaistusta.

Niinpä.

Papereista ei käy ilmi, armahdettiinko Otto tai saiko hän lievennystä tuomioonsa. Lähetän sähköpostia Kansallisarkistoon, ja sieltä tulee vastaus samana päivänä. Loistavaa palvelua. Otto Piirikkälän tuomio lievennettiin 10 vuoden kuritushuonetuomioksi sekä samalla menettämään kansalaisluottamuksensa 12 vuodeksi. Mahtoiko olla minkäänlainen huojennus saada kakkua 12 vuoden sijaan vain 10 vuotta? 

Kysyn myös, pääsikö Otto maatilalle töihin Riihimäen sotilasvankilasta. Vastausta ei ehditä etsiä, mutta Kansallisarkiston ylitarkastaja kertoo, että voin tulla vapaasti itse tutkimaan heidän tutkijasaleihinsa, löytyisikö vastaus Riihimäen sotavankileirin arkistoista. Hän lisää: "Tietojemme mukaan vuonna 1918 valtiorikostuomioistuimissa tuomitut eivät ole saaneet suorittaa rangaistustaan vankiloiden tai sotavankileirien ulkopuolella."

Ylitarkastajan viestissä on lause "Vapautettu 13.3.1920 armahduslakiin nojaten." Katson uudelleen ensimmäisen sivun merkintää. Siinähän se lukee: Arm lain 30/I-20 noj.vap. Otto Piirikkälä tuomittiin alkun perin 12 vuodeksi kuritushuoneeseen vuonna 1918, mutta hän ehti olla vankileirillä ja vankilassa vajaat kaksi vuotta. Kuinka lopen uupuneena hän palasi vaimonsa ja tyttärensä luo rangaistusvuosiensa jälkeen? Koettuaan sisällissodan mielipuoliset vaiheet, elettyään mitä luultavimmin köyhänpuoleisen lapsuuden? 

Ei Otto ainakaan nujerrettuna palannut. Hän rakensi vielä samana vuonna perheelleen - vaimolle, tyttärelle, äidille ja veljelle - komean talon Koppelinnotkoon. Ensin laskin, ettei se voi olla mahdollista. Sitten laskin uudelleen. Kuusankosken kirkon rakentaminen kesti alle vuoden. Nykyajan omakotitalot kaikkine hienouksineen valmistuvat vajaassa vuodessa. Otto ehti vallan mainiosti kasata hirsirunkoisen pytinkinsä veljen ja kavereiden avulla siihen kuntoon, että perhe pääsi jouluksi uuteen kotiin. 

Oliko Oton tarina kertomus siitä, miten kaltevalle pinnalle joutunut lurjus tulee vankeudessa tolkkuihinsa ja päättää aloittaa aivan uudenlaisen elämän? Vai esiintyykö valkoisten oikeudenkäyntidokumenteissa poliittisista syistä väärin kuvattu ihminen? Veikkaan jälkimmäistä, varsinkinkin kun isoisän työhistoria kertoo ammattimiehestä, joka sai töitä niin kirkon kuin kunnankin rakennustyömailta ja rakensi perheelleen vielä toisenkin talon. Ja varsinkin, kun Otto erosi kirkosta vuonna 1925 - sellaista ei lannistettu ihminen tee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti