sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Penan kirjeitä Eilalle 8. Nykyistä parempaa postipalvelua.

Pentin kirjeet Eila-morsiamelleen kiitävät tiheästi ja nuolen lailla Tampereelta Kuusankoskelle. Kirjeet leimattiin vuonna -46 sekä lähetys- että vastaanottopaikkakunnalla, mikä asettaa nykymenon aika erikoiseen valoon. Tuore lakiluonnos sallisi Postille neljä päivää aikaa lähetyksen toimittamiseen perille, mutta osa postista voisi viipyä matkalla jopa viikon. Vuonna 1946 kirjeet saapuivat  Tampereelta Kuusaalle päivässä. Tämäkin on kirjoitettu 22.10., lähetetty 23.10. ja tullut perille 24.10. Silloisilla kulkuneuvoilla.

Pentti vuonna -42
Ensin Pena kiittelee Eilaa saamastaan kirjatusta kirjeestä, joka on ensin säikäyttänytkin hänet. Sitten kuoresta on paljastunut 500 markan seteli ja Pena on tajunnut, että Eila maksaa osuuttaan edellisviikon juhlista Tampereella. Hänen mielestään Eila oli osallistunut kustannuksiin jo kesällä, ja Pena miettii, oliko mukana mielenosoitusta. Mutta ei sentään, hän päättelee ja toteaa, että kohtahan heidän rahansa ovat yhteisiä joka tapauksessa.

Sitten Pena selittää, miksei voinut olla oma itsensä (=leperrellä) päivällä puhelimessa. "Se johtui siitä, että tupa oli täynnä vieraita ja kaikki kuuntelivat korvat höröllään joka ikisen sanan mitä sanoin." Niinpä sulho on joutunut kiertoilmauksin esittämään suuren ikävänsä. "Torstaita odotan kiihkeästi, sillä silloinhan lupasit soittaa. Toivottavasti meillä täällä ei ole ketään kotona, että saan jutella oikein rauhassa ja vapaasti."

Pena on hiukan ilkeä kuvaillessaan vuokraisäntiensä vieraita Eilan käynnin aikana. "Silloin Sinun täällä ollessasi, kun olimme tuolla Pikkaraisen puolella kahvilla, siellä oli se nuori rouva äiteineen. Muistathan sen tuikean tädin, joka mätti sitä kaakkua niin, että meikäläistä oikein kauhistutti. No niin, hän oli rouva Pikkaraiselle kehunut meidän olleen hyvin pirteän ja onnellisen näköisen parin ja toivonut, että hänenkin tyttärensä olisi voinut olla yhtä onnellisen näköinen kuin Sinä. Ihmettelen, että niin tuikea eukko voi sanoa jotain tuollaista."

Opiskelustressiä on lievennetty elokuvissakäynnillä. Pena ja Saarisen Antti ovat nähneet Kansikuvatytön. "Siinä morsian juuri ratkaisevalla hetkellä papin kysyessä häneltä, ei kun tuomarin, tahtoiko hän ottaa sen sedän aviopuolisoksi, jänisti ja jätti sen sedän hölmistyneenä seisomaan paikoilleen. Saa nyt sitten nähdä, kuinka meilän iskän käy. Eihän vaan eräs herra seiso hölmön näköisenä Kuusankosken kirkon alttarilla, kuoron yksin hänelle laulaessa ´Miks lähdit armas luotani`."

Ja sitten vedetään taas esirippu eteen ja annetaan nuorenparin lirkutella tyylillään.

Seuraava kirje on kirjattu 28.10., ja tässä välissä Pena on käynyt jo Kuusaallakin. Kirjeessä on julkaisukelpoista lähinnä alku: "Suo anteeksi, että kirjoitan tässä asussa, t.s. yöpuku päällä, mutta asianlaita on niin, että teimme kaikki mahdolliset alkuvalmistelut päästäksemme Paulin kanssa nukkumaan heti, kun olemme molemmat kirjoittaneet kirjeemme."

"Ensin matkasta puhuakseni, Kouvolassa oli juna niin täynnä, että juuri ja juuri sai matkalaukun hyllylle. Niinpä keksimme Paulin kanssa mennä ravintolavaunuun ja siellä saimme istua aina Lahteen asti. Siitä lähtien sitten se varsinainen matkanteko alkoikin, sillä saimme seisoa tänne Tampereelle asti." Ei se kuulemma kauhean raskaalta tuntunut. Olikohan reitti sama kuin 70-90 -luvulla: Kouvola-Lahti-Riihimäki-Hämeenlinna-Toijala-Tampere? Nykyisinhän Tampereelle mennään Tikkurilan kautta, vaihdetaan siellä junaa ja skipataan koko Riihimäki. Sitä se oikorata teettää.

Pena ja kämppäkaveri Pauli Kiuru ovat junassa jo päättäneet kirjoittaa morsiamilleen heti kun pääsevät Pikkaraisille asti. Aika liikuttava näky on varmaan ollut, kun nuoret miehet säntäävät junasta kortteeriinsa, käyvät hammaspesulla, vetävät yöppärit niskaan ja ryhtyvät kieli suupielessä laatimaan kirjettä. Ehkä ravintolavaunussa istuskelulla on osuutta asiaan, ehkä ikävä tyttöystävien luo selittää kiireen. On se yhteydenpito ollut aikoinaan erilaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ossi Viljakainen, kuusaalaisen paperimiehen perikuva

Ossi Viljakainen on työuransa aikana tullut tutuksi niin paperikoneiden kuin arkkisalin kanssa, oppinut kaiken kalantereista ja giljotiin...