maanantai 25. elokuuta 2014

Loppu-h elää ja voi hyvin Kuusaan murteessa

Ruotsulalainen Mikko Anttila pitää yllä Kuusaan murteen hienouksia arkipuheessaan. Hän ei kikkaile murteentuntemuksellaan vaan käyttelee murrepiirteitä luontaisesti. Allaolevasta linkistä pääset kuuntelemaan pätkän Anttilan puhetta kesällä 2014. Ollaan retkellä Murhamäellä, seurueen toinen mieshenkilö on Eero Niinikoski.



Seuraavassa muutamia seudun murteen piirteitä, jotta saisit jutun kuuntelusta enemmän irti. Lainaukset ovat Mikko Anttilan puheesta.

Moni nykypäivän tuomas on epäillyt, mahtaako kuusaalaisen suusta enää kuulla sanan päättyvän h-äänteeseen. Anttilan näyte saattaa epäilijät häpeään. Hän viljelee hoota niin tiuhaan, että välillä se tuntuu luiskahtavan sinnekin, missä sitä ei alun perin ole ollutkaan. Piirrehän on muodostunut niin, että muoto tullahan on lyhentynyt lopusta, ja jäljelle on jäänyt tullah, muodosta talohon on jäänyt muoto taloh jne.

- Ennen kun mennäh etehpäin niin otetahpas ne kuvat.

- Mieluummin katotah näin päin,  - - - kun myö tullah tuolt päin.

- ... kun lähtih nouseh ylöspäin mut sit ei nyt vissih enäh o.

Näissä esimerkeissä kuuluu myös murrepiirre katotah, siis ts:n tilalla on t. Sana tuolt paljastaa, että Kuusaalla paikallissijamuodoissa ei loppuvokaalia tarvita.

Seuraavassa pätkässä yksi murteemme kuuluisimpia piirteitä nykyisin, ainakin jos kuuntelee ulkopaikkakuntalaisten äimistelyä. -inen-loppuiset sanat ovat muodossa -in: punain lautain. Huom: -i- tyrkätään sinnekin, missä sitä ei alun perin ole ollut: lautanen - lautain.

- ... mikä on se alkuperäin, niin se on siin...

- ... ei hevoin päässy mihkäh karkuh.

Kuusaalaisten taloudellista kielenkäyttöä osoittaa se, että sanan lopusta -i jätetään usein pois: kästyä, esliina, laps:

- (tie) tul Aholast

- Miä laitoin siihe ylös, sinne - - - käskirjotukseh

- Se näky niin selväst.

- ... eikä tehny miel mitenkää.

- ... sen verran kiers mettää ja tulvat tänne...

- (lehtikirjoituksia) ol, ol.

Valkealan ja Iitin asukkaiden lällättelyä on jaksettu naureskella kautta aikojen. Kirjakielen d:n paikalla on meilläpäin ollut -l-, ja Anttilalla on usein edelleen. Audiossa ei valitettavasti kuulla kohtaa, joka hurmasi läsnäolijat heti Murhamäelle tultaessa. Anttila näki paikan ja totesi:"Tät mäkee on varmast malallettu."

- Miä pilän tost toiselt pualelt

- ... mitä kaikkii siel lehles on.

 -  teilän isä ja äiti

Korkea on Kuusaalla ollut mieluummin korkia, oikea paremminkin oikia. Kuten Anttila sanoo:

- täl oikial pualel 

Ihan täsmällisesti ei sen sijaan voi kirjoittaa auki diftongin avartumista, yhtä täkäläistä murrepiirrettä. Tietokoneen näppäimistössä ei ole äännettä, jonka vain aito paikkakuntalainen hallitsee, nimittäin mm. persoonapronomineissa kuuluvaa ä:n ja e:n välimuotoa. Kuusaalainenhan ei sano mie eikä siä vaan jotain siltä väliltä. Myöskään uo ei muutu suussamme aivan ua:ksi eikä yö yä:ksi. Niinpä seuraavat lauseet voisi kirjoittaa kahdella eri tavalla:

- Tutut miähet, mitäs työ kehtaatten...

Lopuksi näytteestä muutama murremuotoinen sana, jollaisen kuullessaan sinkoutuu välittömästi oman mummon keittiöön Mäyrämäelle, 50 vuoden taa. Meitin ja teitin, meilän ja teilän (jotka Kuusaalla muuten tarkoittavat myös puolisoa). Tai kun joku on lukennu tai sanonnu jotakin.

- Meitille läks tänne Kuusaalle päin (tie haarautui kahtia)

- Kurillah, kun ne ei ois aina lukennu

Antoisaa kuunteluhetkeä, löydät ehkä lisääkin paikkakunnan puheen piirteitä Mikko Anttilan tyylinäytteestä.

Kuuntele täältä:
http://youtu.be/VdLnMCC2fRI



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jukka Pennanen, kenraali joka kotiutui Kuusaalle

Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käy...