sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Haavikon Toikat: Kukkien kasvatus on muutakin kuin ruusuilla tanssimista

Ulkona on yksi alkutalven harmaimmista päivistä. Haavikon puutarhan kasvihuoneessa leiskuu punainen väri, joulutähtien meri. Harmaan päivän keskeltä tuleva haukkoo henkeään ja kadehtii hiukan puutarhuri Sinikka Toikkaa, joka saa olla väri- ja valohoidossa pimeänä syksynä kuukausikaupalla. Kuvitelma, että joulutähtiä olisi ollut aina, ei pidä paikkaansa. Sinikka Toikka ja hänen äitinsä Anja kertovat, että heidänkin kasvihuoneisiinsa joulutähti tuli vasta joskus 70-luvulla.

Sinikka Toikka
Joulu on Toikan puutarhassa niin sanottu ajanviete. Paras sesonki puutarhaliikkeessä on keväällä. Äitienpäivä- ja kesäkukat tuovat leivänpäällisen.
- Joulu on tolkuttoman työläs. Heinäkuusta asti tätä on tehty. Yhtään kolikkoa ei ole kirstuun kilahtanut puoleen vuoteen, silti on lämmitetty,  kasvatettu joulutähtiä käsityönä viikot ympäri. Joulutähdet sitovat minut paikoilleen - ei kannata laskea tulosta vaan ajatella että tämä on hauska harrastus, Sinikka Toikka kuvailee hyväntuulisesti.

Anja Toikka on malttanut olla viitisen vuotta poissa puutarhalta voimien vähetessä, mutta edelleen hän auttelee tytärtään Sinikkaa mm. joulukukkakorien koristelussa. Anja on oppinut kasvien hoitoa jo lapsena kotitilalla Elimäellä - siinä sivussa se meni koulunkäynnin ja lehmien lypsämisen välissä. Lapsuuden kotipihasta 40-luvulta Anja muistaa orvokit ja asterit, muiden kukkien siemeniä oli vaikea edes saada. Ikkunan alla oli tiikerinliljaa ja ukonhattua, viisikymmenluvun lopulla tuli valikoimaan petuniakin. Anjan äiti Martta oli kotitalous- ja puutarhaneuvoja, joten tytär sai kosketuksen alaan jo kotona.

Anja Toikka
Torilta omaan yritykseen
 
Tanskalaiset turveruukut olivat käteviä, kun Anjan perhe kasvatti kukkia torilla myytäväksi.
- Turveruukku pysyi kasassa niin kauan, että se lahosi vasta kun kukka oli istutettu multaan. Suomalaisten tekemässä turveruukussa oli taas niin paljon paperimassaa ettei se tahtonut hajota, pienijuurisemmat kasvit eivät päässeet vahvasta ruukunseinästä läpi.

Veljensä kanssa Anja kävi Kuusankosken torilla 50-luvulla myymässä kukkia ja kaalia. Kuusaalle kannatti tulla aikaisin aamulla.
- Neljältä lähdettiin kotoa Elimäeltä, viideltä piti olla toripöytä valmiina, koska asiakkaat tuli kuuden löysistä torin kautta, ja töihin menijätkin ostivat meiltä kukkia, kaalia, porkkanaa, mansikkaa, mustaherukkaa. Kuivina kesinä noustiin kahden aikaan yöllä keräämään kaalia, että ne olisi torilla tuoreita, kun vettä ei riittänyt kasteluun.
Sinikka (oik.) ja Seppo isänsä Etvin kanssa torilla.
Torilla käynnit loppuivat, kun Anja perusti miehensä Etvin kanssa Kuusankoskelle 60-luvun alussa Haavikon puutarhan. Nimensä yritys sai tontilla kasvaneista haavoista.
- Ensin tehtiin kaivo - vettähän kasvit tarvitsevat. Seuraavana vuonna tehtiin asuinrakennus sen verran valmiiksi, että siinä pystyi asumaan. Puutarha käynnistyi vuoden -62 lopulla. Saimme sinne veljeltäni krysanteemeja hyödettäväksi, samoin tulppaaneja, Anja Toikka kertoo.

Ensimmäinen kasvihuone valmistui keväällä -63. Silloin siinä kasvatettiin jo tomaatin taimia.
- Kasvihuone oli lasista. Tammikuussa oli sen verran lauhaa, että kitattiin laseja tiiviiksi. Kasvihuoneet lämmitettiin 60-luvulla puulla ja hiilellä, joita poltettiin asuintalon alakerrassa. 70-luvulla laitettiin öljykattila. Toinen kasvihuone rakennettiin vuonna -64.

Loma on asennekysymys

Toikan yrittäjänaiset muistelevat töitä Anjan aloittaessa ja aikaa, jolloin Sinikka otti vastuun liikkeestä. Anja kertoo, Sinikka täydentää - hän muistaa asiat lapsuudestaan 70-luvun alusta lähtien, koska on elänyt ikänsä samalla tontilla ja kasvanut kukkien keskellä.

Harjun maatalous- ja puutarhaoppilaitokseen päätyminen oli Sinikka Toikalta oikeastaan vahinko - hän oli ajatellut lähteä opiskelemaan saksan kieltä  Kälviälle. Virolahdelle Sinikka kuitenkin päätyi ja valmistui vuonna -89 puutarhuriksi. Hän palasi kaksivuotisen opiskelun jälkeen kotiin Kuusankoskelle ja ryhtyi tekemään töitä vanhempien puutarhassa.
- Olin kyllä alkuun vain töissä. "En tiedä, olen täällä vain töissä", Sinikka naureskelee. Hän muistaa, kuinka viikkaili joulutähtien värilehtiä ja piti sitä suurimpana mahdollisena rangaistuksena. Nykyisin se on hänen mielestään hermoja lepuuttavaa käsityötä.

Vuonna -91 Sinikka otettiin firmaan mukaan omistajaksi ja annettiin hänelle lisää vastuuta. Kolme vahvaa ihmistä päättämässä saattaa kuitenkin olla joskus vaativa asetelma, varsinkin vanhemmat ja lapsi -yhdistelmä.
- Minä halusin myymälän tänne kasvihuoneen yhteyteen, kun vanha oli käynyt ahtaaksi. Siitä vähän keskusteltiin, mutta kun äiti otti sen omaksi ideakseen, se meni läpi vuonna -93, Sinikka hihittää hyväntahtoisesti.

Ensimmäinen kasvihuone ja kukkalavat v. 1963
Sinikan vastuu lisääntyi, kun isä ja äiti muuttivat pois kasvihuoneiden vierestä.
- Kun lapsi ei muuttanut pois, vanhempien täytyi muuttaa, Sinikka hymyilee ja kertoo saavansa edelleen pohdintaan apua äidiltä mutta paljon myös liikkeen apulaisilta.

Anja Toikan ensimmäisinä yrittäjävuosina vuoden työt kasvien parissa alkoivat ensimmäisten kukkien kylvämisellä helmikuussa. Sitä ennen tehtiin jo laatikoita laudanpätkistä puhdetöinä. Laatikoita tarvittiin kasvien kylvöalustoiksi. Anja naulasi laatikoita kasaan, laudat kolmetuumanauloilla vaan yhteen. Niitä oli raskas nostella, ja naiset muistavat kuinka kiva oli 70-luvulla saada kevyet muovilaatikot puisten tilalle.
- Moni kuvittelee, että puutarhurin työ on sellaista kukkien haistelua ja kastelua, mutta kyllä se on täyttä työtä, Anja Toikka sanoo.
Anja Toikka letkun päässä

Alkuvuosina Haavikon puutarha oli aina auki, ympäri vuoden ja melkein ympäri vuorokaudenkin. Aukioloajoista alettiin vasta haaveilla 60-luvun lopulla.
- Myymälä oli auki aina paitsi joulu- ja juhannuspäivänä, 80-luvulla alettiin pitää joskus suljettunakin. Entisaikaan oli toisaalta helppoa, kun myymälä oli siinä keittiön ikkunan alla. Pöydän äärestä näki, että tulee asiakas, ja siitä pystyi vaikka kesken sopan kauhomisen lähtemään.

Nykyisin Haavikon puutarha on kiinni tammi-helmikuun. Ensi kerran näin tehtiin euron tullessa, kun Sinikka ei halunnut pelata kahden valuutan kanssa. Silloin hän huomasi, että kannattaakin pitää tilat vapaana alkuvuodesta kevään multalavoja varten. Silloin saadaan ruukkuja täyteltyä niin, että maaliskuussa mahtuu asiakkaitakin sisään.
- Jos siis multa on sulaa. Monet tarhat täyttelee ruukkuja syksyllä, mutta meillä on tämä joulu täällä tiellä, Sinikka viittaa punaiseen kukkaloistoon. - Ekat taimet tulevat tammikuun alussa, ja siitä se sitten lähtee. Uutena kiinniolokautena on nyt aika heinäkuun lopusta joulusesongin alkuun. Asiakaspalvelijoita ei kannata pitää niin hiljaisena aikana, mutta minulle riittää töitä takahuoneessa.

Edellisestä päästäänkin loman pitämiseen. Koskas puutarhuri yleensä lomailee? Sinikka sanoo loman olevan asennekysymys.
- Minulle on lomaa se, kun vain käyn töissä, kun muun aikaa minä olen töissä. Minulla on kaksi koiraa, vanha äiti - no joulutähdet menee jo siinä siivellä. Pitää vaan asennoitua niin, että kun on silmälläpidettävää, niin ei tästä voi lähteä mihinkään. Loma tulee siitä, kun keskellä päivää saat katsella telkkarista mitä vaan, syöt rauhassa, otat ruokalevon, päätät vielä keittää kahvit ja miettiä vasta sitten työmaalle menoa. Sanotaan varmaan downshiftaukseksi nykyään. Ja kun on tämä työkausi, ei tehdä muuta kuin töitä. Siviiliasiat jätetään sivuun, eteisen lattiaa ei pestä vaan imuroidaan.

Toinen tahti kuin ennen

Toikat kylvivät kasvit pitkään itse, koska valmiita taimia ei ollut saatavilla. Kukkalajitelma alkoi kasvaa 60-luvun lopulla, orvokin ja asterin rinnalle tuli verenpisaraa, salviaa, petuniaa. Krysanteemin pistokkaita saatiin valmiina.
- Kun Kymiyhtiön satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1972, se tilasi meiltä krysanteemiruukut pitkiin lounaspöytiin. Silloin oli krysanteemeja ollut jo useamman vuoden. Pelargoni tuntui välillä vanhanaikaiselta, mutta se teki uuden tulemisen, kun Kari Kuuva lauloi mummon pelargoniasta. Lajikkeet jalostuivat matalammiksi, mummolla oli melkein puolimetrinen aikoinaan. Asiakkaat saivat kukat alkuun suoraan maasta multapaakut juuren ympärillä. Myöhemmin tulivat turve- ja muoviruukut, Sinikka ja Anja Toikka kertovat.

Kymiyhtiöstä puheen ollen naiset kertovat, että se oli puutarhalle iso ja varma asiakas. Haavikolta haettiin  kukat vuosittaisiin eläkeläisjuhliin. Puutarha toimitti myös taimet yhtiön herrojen pihoihin, joita sitten yhtiön oma puutarhaosasto hoiti kesän mittaan. Yleensä kasveja varattiin paljon samaa lajia kaikkiin yhtiön huviloiden pihoihin, mutta joillakin johtajien rouvilla oli myös omia toivomuksia, joita he kävivät esittämässä puutarhalla. Ne tietysti otettiin huomioon. Maksut kasveista tulivat aina ajallaan. Tätä jatkui aina 90-luvun alkuun, kunnes kaiken muun yhtiön supistustouhun myötä pihapalvelutkin lopetettiin.

Ennen kukkakesä aloitettiin vasta kesäkuussa, vanhan sanonnan mukaan 10.6. jälkeen vasta oltiin hallalta turvassa.
- Eihän ennen kukaan kuvitellutkaan laittavansa orvokkia toukokuussa ulos. Vaikka se kuinka kesti kylmää, niin ajatusmaailmaan ei kuulunut, että kukkia istutettaisiin huhti-toukokuussa yhtään mihinkään.

Puutarha otti kesäksi koululaisia töihin jo alkuvuosinaan.
- Joka asiakkaalle oli oma myyjä, joka kiersi laatikko kädessä hänen kanssaan tilukset. Myyjä kysyi, montako näitä laitetaan, asiakas seisoi vieressä ja odotti palvelua. Vasta 70-luvun lopulla alkoi tulla oma-aloitteisia kävijöitä puutarhaan. Eihän itsepalvelua ollut vielä monessa ruokakaupassakaan siihen asti ollut, kertoo Sinikka Toikka, joka aloitti itsekin asiakkaan kanssa kiertämisen 10-vuotiaana laatikko sylissä.
Tomaattia lähikauppoihin
Kukat käärittiin sanomalehtipaperiin, leikkokukat ensin silkkipaperiin. Toikat kaipaavat vieläkin isokokoisia sanomalehtiä.
- Tabloidikokoon voi kääriä kukat, mutta siinä menee hermo niin paketoijalta kuin katsojaltakin, Sinikka nauraa. - Nytkin toivotamme tervetulleeksi Maaseudun Tulevaisuutta tai City-Marketin mainoksia - niihin on helppo kääriä. Ennen asiakkaat toivat usein sanomalehtiä puutarhaan.

"Alavilla mailla hallanvaara" saattaa olla suomen kielen ihailijalle kaunein lause, mutta puutarhurille ilmoitus tietää töitä.  Ulkona lavoissa kasvit olivat alkuvuosina lasin alla, mutta lasi ei pitänyt kylmää. Toikat käyttivät olkimattoja suojana. Ne tehtiin itse rukiin oljesta.
- Pieni olkikimppu sidottiin kolmesta neljästä kohtaa narulla kiinni, ja niistä tehtiin mattoja kasvien peitoksi. Jos tuli sade, olkimatot piti viedä suojaan, märkinä ne painoivat eivätkä suojanneet kylmältä, Anja Toikka kertoo. - Myöhemmin tuli superlon-mattoja, joilla kasveja suojattiin. Ja joskus pelastettiin jonkun vanha itämainen mattokin kaatopaikalle viennistä ja tehtiin siitä kasveille hallapeittoa.

Nykyvälineet helpottavat työtä

Sinikka muistaa 70-luvun kukkapenkit samettiruusuineen ja daalioineen.
- Nykyihmisellä ei varmaan ole enää kuin perennapenkki. Amppeleista ei tiedetty 70-luvun alussa mitään. Meiän iskä teki 70-luvulla prototyypin amppelista, josta maahantuojan tukkurit kiinnostuivat kovasti. Pikkasen isompi muoviruukku, siihen oli sulatettu kynttilässä kuumennetulla rautalangalla reikä, ja rautalangasta ne roikottimet. Ne oli meillä viljelyamppeleina, kun kasvatettiin riippapelakuita. Asiakas olisi halunnut ostaa amppelinkin, mutta ne oli niin suuritöisiä ettei niitä haluttu myydä, vaan kerättiin ne talveksi naftaliiniin ja käytettiin seuraavana keväänä uudestaan. Vielä 80-luvun lopussa amppeli oli harvinaisuus tukkureiden valikoimassa, vasta 90-luvulla amppeleiden vallankumous tuli rytinällä.

Vielä 80-luvulla riippukasvien kasvatus oli puutarhoilla työlästä, kun ei ollut nykymaailman kouruja, joissa ne nykyisin kasvatetaan ja samalla hyödynnetään kasvihuoneiden ylätila.
- Meikäläinen on päässyt valmiiseen pöytään 90-luvulla, kun vertaa 60-lukuun. Silloin viljelylaatikot tehtiin itse, nyt mietitään, otetaanko valikoimasta tuollaisia laatikoita vai kennoja, nykyinen puutarhuri Sinikka miettii. - Sama juttu ruukkujen kanssa, saviruukut vaihtuivat muovisiin.

Etvi Toikka tekee multaa turpeesta betonimyllyllä.
Perhealbumin kuvassa Etvin Toikka lapioi multaa betonimyllyn vierellä. Ilmeisesti Haukkasuolta  on tuotu turvetta, ja se lannoitettiin betonimyllyssä.
- Jos 40 kuutiota pyöritti myllyssä, niin olihan siinä aika projekti. Joskus kasa lähtikin palamaan - huomattiin että turpeeseen nakattu rautakanki oli niin kuuma ettei siihen voinut paljaskäsin koskea. Isän kanssa levitettiin turvekasa auki. Aikanaan otettiin sitten hiilet pois. Itse säkitettiin multa kevään tarpeisiimme. Sittemmin ostettiin multaa valmiina kuormittain jo talvella, Sinikka kertoo. 

Toisessa kuvassa näkyy maassa olevia kasvilavoja - nythän kasvihuoneiden lavat ovat pöydän korkuisia ja työnneltäviä.
- Ennen ei ollut pöytiä, jotta päästiin kasvattamaan ryhmäkasvikauden jälkeen tomaatit penkissä. Meiltäkin toimitettiin tomaatteja paikallisiin kauppoihin, mm. Virtasen herkkukauppaan. Yleensä tomaatit poimitaan raakoina ja ne kypsyvät matkalla. Meillä kerättiin kypsät tomaatit aamulla ja vietiin samana päivänä kauppaan - asiakas huomasi kyllä makueron. 80-luvun  puolivälin jälkeen meillä ei juuri enää kasvatettu tomaattia.

Ergonomia on kehittynyt, 80-luvulla kukkien äärellä sai tosiaan kykkiä selkänsä kipeäksi. Orvokkia pitää käsitellä kasvatusvaiheessa yli puolen tusinaa kertaa, joten hankalassa asennossa sai viihtyä pitkään.

Kasvivalikoimat lisääntyivät samaa tahtia kuin puitteetkin. Sinikka ottaa esimerkin lobeliasta, josta ensin oli tarjolla vain sinistä ja valkoista, aikojen päästä myös riippuvaa ja tavallista.
- Oli niin hienoa, kun taas vuosien päästä tuli vaalea lila riippuva lobelia, ja sen siementä alkoi saada kylvettäväksi, Sinikka huokailee.

Nykyään maailma on auki, ja sieltä tulee vaikka mitä. Valikoima on valtava.  Suomessa ei kaikkea kannata kasvattaa.
- Onkohan yhdellä puutarhalla Suomessa nyt neilikkaa, meitil oli ennen yksi penkki neilikkaakin lasikasvihuoneessa, Anja Toikka kertoo.
Anja Toikka ja joulun vanha suosikki, tulppaani
Jouluna pitää olla punaista, meidänkin ympärillämme lainehtii punaisten joulutähtien meri. Sinikka on kasvattanut myös pinkkiä joulutähteä ja valkoista princettiaa. Hyasintti pitää pintansa, sitä rakastavat ne jotka eivät ala tuoksusta aivastella. Tulppaani oli kova sana vielä 80-luvun lopulla joulunakin, mutta nyt suosiota niittää tulilatva.
- Kasvatettiin pinkin joulutähden seuraksi nyt pinkkiä tulilatvaakin.

Yrittäjäriennoista Sinikan on täytynyt luopua kuulovamman pahennuttua avuliaan lääkärin takia. Aika menee muutenkin tarkkaan. Kaikenmaailman turhan byrokratian lisääntyminen rassaa yrittäjää nykyisin. "Paljonko teet vuodessa töitä? Paljonko teillä menee sähköä?" Sinikka sauhuaa, että kuka siitä tiedosta edes hyötyisi. Oikeat työt pitää kuitenkin tehdä, ja vasta sitten vastaillaan byrokraatille.
- Ensin pelakuut purkkiin, sitten vasta lomakkeita täyttelemään. Asiakaspalvelusta tykkäisin, olisin ehkä hyväkin siinä, jos tietäisin mistä puhutaan, Sinikka vitsailee kuulovammastaan.

Kilpailusta Sinikka Toikka ei ota stressiä. Vastaavankokoisia puutarhoja ei ole lähituntumassa, mutta toisaalta kukkia saa joka marketistakin.
- Kannattaa pyrkiä erottautumaan muista. Meidän joulukukka-asetelmat esimerkiksi ovat yksilöllisiä, kahta samanlaista ei ole eikä näitä saa muualta. Meidän joulutähdet on vähän erilaisia kuin muiden, meillä tehdään matalaa ja leveää tähteä, se on kivempi pöydällä kuin korkea.

Puutarhalla asioidaan rennosti

Vielä 60-luvulla kukkia ei ostettu juurikaan itselle, mitä nyt pihalla kasvamaan.
- Nimi- ja syntymäpäiville, hautajaisiin - niihin meni kukkaa. Kaupan kannalta oli ns. hyviä nimipäiviä, silloin meni kukkaa. Se taisi olla ainoa tuliainen, mitä yleensä vietiin. Jos oli isot Annan-päivät jollain, hänellä oli varmaan kammari täynnä kukkasia, Sinikka miettii.

Hennerin sukujuhlaan tilattiin lahjaksi kukkakoreja.
Kukkien hankkiminen on arkipäiväistynyt eikä niihin enää liity samaa tunnesidettä kuin ennen.
- Jollain saattoi olla viisitoistavuotias isotädiltä saatu amaryllis vaalittavanaan. Se kukki silloin kun sitä huvitti, ei se jouluksi kukkinut. Nykyiset ulkomaiset leikkokukat kestävät vain hetken maljakossa, ruukkukukan kanssa tulee hiukan sitä entisaikojen pitempää nautiskelua saajallekin kun saa seurata kasvin kehitystä, Sinikka sanoo.

Asiakaskuntaa riittää niin paikallisista kuin Helsingintietä kulkevista. Sitä on mukava palvella.
- Nuoret sanovat, että on kiva olla töissä, kun asiakas tulee vapaaehtoisesti. Ruokakauppaanhan on pakko mennä, puutarhalta tullaan hakemaan mielihyvää ja elämystä mielellään. Moni sanoo, että puutarhalle on helppo tulla kun ei tarvitse "pukeutua" toisin kuin kukkakauppaan mennessä - tänne kehtaa tulla polvet ja kädet mullassa, Sinikka Toikka kertoo.

- Parasta tässä työssä on ollut nähdä, jos on onnistunut - eihän kaikki voi aina onnistuakaan, Anja Toikka sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jukka Pennanen, kenraali joka kotiutui Kuusaalle

Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käy...