Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Penan kirjeitä Eilalle 4. Kihlajaisonnitteluja ja piirtämisen opiskelua

Isäni kirjeissä opiskelupaikkakunnalta alkaa nyt toinen lukuvuosi, syyslukukausi 1946. Pentti aloittelee koulua Tampereen teknillisessä opistossa sormus nimettömässä - kesällä hän ja Eila ovat menneet kihloihin. Kämppäkaverina on edelleen kouvolalainen Kiurun Pauli. Tämä puolestaan on mennyt samana kesänä naimisiin Irjansa kanssa. Kirjeestä näkyy, miten hieno palvelu postilaitoksella oli tuohon aikaan.

Tampereella 3 p:nä syyskuuta 1946.

Kihlapari Eila Piirikkälä ja Pentti Nieminen
Rakas Oma Eilani!

Sain sittenkin Sinulta  kirjeen ensin ja vielä samana päivänä kuin lähdin. Olimme purkaneet jo melkein kaikki tavarat, sillä jätimme ruokatavarat viimeiseksi, kun kirjeesi osui käteeni. Repäisin kuoren auki ja suorastaan ahmin sen sisällön. - - - 

Matka tänne sujui ilman mitään erikoisempaa, mutta tänne päästyä se kiire sitten alkoikin. Varsinaista koulua ei meillä vielä ole ollut, mutta asioiden järjestelyssä on riittänyt puuhaa aivan tarpeeksi. Sen verran meillä oli jo koulua, että luokka oli kerran kasassa. Meidän luokalta on kaikkiaan kolme poikaa mennyt kesän aikana kihloihin ja voi sitä onnittelujen myrskyä. Muutamat yrittivät pitää pienen puheenkin alkamalla: "Kun sinä nyt vihdoin viimein astut vakaana miehenä aviosäätyyn ja aiot nyt...". Pitemmälle ei ehdittykään, kun jostain kuului ylen kovaäänisesti, että "voithan sä sanoa sen lyhyemmin, jotta käsiis jäi." Koko luokka naurussa, kädenpuristuksia, onnitteluja, yhtä sekamelskaa. Viimeinkin ohi ja kadulla hieman selvittelemässä ajatuksiani. Kaiken tuon hälinän keskellä saattoi sittenkin todeta äsken, että toivottivat kaikki parhainta onnea, niinkuin vain luokkatoveri voi toiselle toivottaa. - - -

Eilen illalla käväisimme vielä Retsin luona ja rupattelimme siellä jonkin aikaa. Olimme kotona siinä yhdeksän tienoissa ja minä luin vielä sen Sinulta saamani kirjan loppuun.

Sitten seuraa selvittelyä kirjan lainaamisesta tuonne ja tänne ja missä järjestyksessä. Kirja käsittelee täydellistä avioliittoa ja näköjään sen verran kiinnostavasti, että sitä suorastaan jonotetaan jo muidenkin sulhasmiesten luettavaksi. Nyt on parasta laskea jälleen esirippu.

Pirunsaari 6.9.1946. klo 14.30

Tämän kirjeen yleisesti kiinnostavampi tarina alkaa vasta toisen sivun alalaidasta. Paikkakunnan nimestä voi arvata, että taas on kauhea ikävä morsianta. Kyllähän nuoren sulhasmiehen kaunokerrontaa voisi julkaista missä tahansa siveellisessä laitoksessa, jos se ei olisi oikeasti eläneen ihmisen hengentuotetta. Mutta annetaan isän pitää karskin palomiehen imagonsa ja jätetään ne Soita minulle, Helena -tyyliset tunnustukset morsiusparin keskinäisiksi.

Niinkuin puhelimessa jo mainitsin, ostin eilen yhden kultakukkaron niitä kodin arpoja. Voittoluetteloa katsellessani huomasin, että siellä on voittona m.m. pormestarin tuoli. Ai jee, kuinka mukavaa olisi omistaa sellainen. Tämähän voi olla hyvinkin toiveajattelua, mutta ehkä me sittenkin hyvällä onnella voimme saada jotain. Aikahan sen näyttää. Lähetän nyt nämä arvat Sinun huostaasi, sillä Sinulla on varmaan parempi onnikin kuin minulla.

Kysyit koulunkäynnistäni.  Se pääsi todelliseen alkuun vasta eilen, jolloin olimme neljä tuntia iltapäivällä kartoittamassa. Ensin se oli sellaista tuntimiehen touhua, mutta lopussa innostuttiin huhkimaan oikein urakkamiehen lailla ja tulihan sitä sentään hieman näkyvää jälkeäkin. Maasto oli sitä kuuluisaa Pyynikin rinnettä ja niin jyrkkää, että illalla oli jokainen aika väsyksissä yhtämittaisesta mittanauhan kanssa juoksemisesta. Tätä kartoitus- ja vaakitustouhua jatkuu aina niinmyöhään syksyyn kuin ilmat sallivat.

Penan piirtämä kartta
Piirustustouhu taas pääsi vauhtiin vasta tänään, jolloin meille annettiin suunniteltavaksi ja piirrettäväksi n. 60 m2 suuruinen omakotitalo, johon on piirrettävä täydelliset työpiirustukset. Kyllähän tämä sellaista mielenkiintoista ja hauskaa touhua on, mutta kovasti aikaavievää, joten ei tarvitse luultavasti vähään aikaan kärsiä työnpuutetta.

Ensi viikolla meillä vasta on ensimmäiset kokeet nimittäin teräsbetoniopista. Matematiikan opettajan vaihduttua saamme luultavasti puliveivattua matikan kokeen pois, jos luokan yhteinen subliikki on läheskään sama kuin ennen. Huomenna meillä on luultavasti lyhyt päivä ja silloin aion piirtää koko päivän oikein nuoruuden innolla ja illalla aion sitten mennä, arvaahan mihin, oikein arvattu - elokuviin. Sunnuntaipäivä luultavasti kuluu samanlaisessa piirustustouhussa.

Ensi kirjeessä lähetän Sinulle lukujärjestykseni, josta näet milloin olen kotona ja voit joskus vaikkapa soittaakin minulle.

Ja sitten hän siirtyy jälleen henkilökohtaisuuksiin ja me laskemme esiripun.

Tampere 8.9.-46 klo 22.30

Taitaa pokolla tosiaan olla ikävä, sillä nyt lähtee jos kolmas kirje viikon sisään Tampereelta Kuusankoskelle.

Ensimmäinen sunnuntai kesän jälkeen on lopussa. Et voi kuvitella kuinka pitkältä ja ikävältä se on tuntunut ilman Sinua. Tulimme juuri Paulin kanssa teatteriravintolasta syömästä ja siellä istui juuri minua vastapäätä nuori kihlapari ja jotka olivat niin onnellisia, että suorastaan ahmivat toisiaan katseillaan. Arvaa, olinko heille yhtään kateellinen - - -

Eilen illalla olimme Paulin kanssa elokuvissa katsomassa filmiä "Doverin valkeat kalliot". Kovasti kyynelehtivän kuuluivat muutamat naisihmiset. Pidin siitä aika mielenkiintoisen juonen takia ja erikoisesti siksi, että koko ajan oli teksti melkeinpä loistavaa, ollen runomittaista.  Kerron Sinulle sen juonen sitten tavatessamme tai ehkä näet filmin itsekin siellä Kuusankoskella. Leffan jälkeen innostuimme pelaamaan Paulin kanssa kasinoa ja sitä kesti aina 1.30 asti, jolloin vasta maltoimme käydä nukkumaan.

Tänään päivällä olimme katsomassa pesäpallo-ottelua ja senjälkeen olimme kylässä erään kaverimme luona ja sieltä menimme kolmisin syömään ja nyt istun täällä omassa boksissa kirjoittamassa - - -

                                            Esirippu



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti