Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kustaankoti pääsi ripeästi arkirytmiin

Kuusankosken keskustaan on tullut kymmeniä uusia asukkaita helmikuun alussa. He ovat muuttaneet Mäkikylän vanhainkodista upouuteen Mehiläisen hoivakotiin, Kustaankotiin. Sen lähemmäs tapahtumien polttopistettä Kuusaalla tuskin voisi päätyä - ympärillä ovat kaupat ja palvelut, ikkunoista näkyvät keskustassa asioivat kaikenikäiset ihmiset. Vieressä jyrisee myös keskustaa halkova liikenne.


Keskellä kylää seisova palvelukoti näyttää tavalliselta kerrostalolta.  Se onkin suunniteltu niin, että tarvittaessa käyttötarkoitusta voidaan muuttaa. Nyt nelikerroksisessa talossa on neljä ryhmäkotia, vuodenaikojen mukaan nimettyjä ja eri värein sisustettuja. Käytävät täälläkin on, mutta 2000-luvun tyyliin kuin viihtyisässä hotellissa. Keskellä taloa ovat olohuoneet ja avara ruokailutila. Sen vieressä on mukavan kokoinen parveke, ja käytävän päässä toinen niin iso, että sinne voidaan viedä vuoteillakin lekottelemaan. Parvekelasien takana on mahtavat tarkkailuasemat, joiden alla levittäytyy kaupungin taajama jokimaisemineen.

Isolle parvekkeelle mahtuu vuoteitakin.
Taustalla virtaa Kymijoki


Laila Vesanen: "Kuin olisi kotiin tullut."

Vanhainkodilta keskustaan muutti myös Laila Vesanen. Hän on päässyt vanhainkotiin ja sieltä Kustaankotiin ihan muista syistä kuin muistin takia. Hänen päänsä toimintaa kadehtisi partaveitsikin - niin terävästi 89-vuotiaan äly leikkaa ja menneet muistuvat mieleen. Liikkumisen vaikeudet vain pakottivat lapset etsimään äidille turvallista asuinympäristöä. Laila Vesanen on ollut tätä ennen useaan otteeseen intervallihoidossa Mäkikylässä. Viime marraskuussa hänet siirrettiin vanhainkodin osastolle. Silloin jo tiedettiin muutosta Kustaankotiin helmikuussa. Nyt hän istuu lähes valmiiksi kalustetussa huoneessaan sänkynsä laidalla omissa vaatteissaan. Vanhainkodilta on hyvät muistot.
- Ei se hullumpi paikka ollut. Siellä tuli muutamia tuttuja, jotka myös muuttivat tänne. Sielläkin minulla oli oma huone. Omahoitaja oli, eikä hoitoa voi moittia. Kiirehän heillä tietysti  aina on.

Laila Vesasen tytär Riitta Hermunen valmisteli asunnon muuttokuntoon.
  Vanhainkodissa oli pari kertaa viikossa voimistelutuokio. Rollaattorin kanssa Laila Vesanen pääsi omin avuin yhteisiin tiloihin ja teki päivittäin lenkkiä käytävillä.
- Ei siellä monta ollut, joiden kanssa pystyi keskustelemaan, mutta joitain kuitenkin.

Vierailija kuuntelee hämmästyneenä pian yhdeksänkymppisen kauniin rouvan tarinointia - päivämäärät löytyvät nopeasti, puhe soljuu mukavalla valkealalaisella murteella, ajatus on kirkas.
- Vanhat asiat ovat alkaneet muistua mieleen entistä paremmin. On kiva, kun ensin ei muista jotakin, mutta sitten asiat pulpahtelevatkin mieleen, Vesanen ihmettelee itsekin.

Etukäteen muutto ei erityisemmin hetkauttanut paljon nähnyttä ihmistä, ja parissa viikossa hän on sopeutunut uuteen kotiinsa hyvin.
- Suht koht. Ainahan tietysti hoitajat, joille kaikki on uutta, hakevat rytmiään. Mutta olen käynyt pari kertaa katsomassa talon toisella osastolla tuttavia, joihin tutustuin Aamuruskossa, Laila Vesanen kertoo.

Rouva Vesanen on tutkinut uutta asuintaloaan sen minkä on pystynyt liikkumaan.
- Olen kävellyt käytävän päähän, siellä on iso parveke, josta näkyy Kymi. Minunkin ikkunastani näkyy Kymi. Varmaan kesällä on kiva, kun pääsee ulos ja parvekkeelle. 



Lapset ovat tuoneet kodista Vesasen omia huonekaluja, mm. kahvipöydän tuoleineen.
- Nämä ovat mieheni tekemät. Tykkään asunnostani. Kun tänne on tuotu omat tavarat, niin on kuin kotiin tulisi. Talo on mukavasti keskustassa, ja moni tuttu on luvannut tulla käymään nyt, kun minua pääsee linja-autolla katsomaan. Tänne voi poiketa kauppareissulla.

Laila Vesasen tytär Riitta Hermunen on iloinen äidin uudesta asuinpaikasta. Kyminpuolelta taloon on lyhyempi matka kuin Mäkikylään. Muutto oli melkoinen ruljanssi, vaikkei uutta ole tarvinnut ostaa muuta kuin verhot.
- Vaatteiden merkkaamisessa meni aikaa, kun en ole mikään käsityöihminen, Riitta Hermunen naurahtaa.

Äidin maksujen muuttuminen ei ole aiheuttanut suurta huolta tyttärellekään. Kelalle on tehty anomus asumistuesta ja kaupungille kaupungin maksusta. Reseptit tulivat mukaan vanhainkodilta, ja apteekkiin piti tehdä valtakirja. Vuokra ja ruoka maksetaan erikseen tähän taloon. Asioista on tiedotettu etukäteen.
- Olen ymmärtänyt, että äidille pitää jäädä 170 euroa kuussa käyttörahaa. Ja säästöihin ei puututa, kertoo Riitta Hermunen.

Tyttärelle on muodostunut hyvin myönteinen kuva äidin hoidosta heti alkuun.
- Henkilökunta on uutta ja innokasta, meidätkin huomataan aina täällä käydessä, meitä kutsutaan kahville.

Viiden lapsen äitinä Laila Vesasen on täytynyt ehtiä tekemään kotona kaikenlaisia töitä. Nytkin hän tekisi vaikka käsitöitä, jos pystyisi. Mutta enää se ei käy.
- Siihen on pakko tyytä ja ajatella, että teen näissä puitteissa sen minkä pystyn, Vesanen lausuu painokkaasti vanhan naisen viisaudella.

Kuuntele Laila Vesasta:

http://youtu.be/Y95cERPvUmY



                           
Päiväkahvi on katettu avaraan ruokasaliin.

Muutto on taitolaji

Hoivakotien käynnistysvaiheet ovat vaativia aikoja henkilökunnalle, mutta yksikön johtajalla Britta Dölling-Hasulla ja palvelupäällikkö Anne Koivulalla on jo rutiinia Myllykosken Koskikodin jäljiltä - sen käynnistymisestä on tuskin puolta vuotta.
- Kustaankodissa kaikki meni tosi hyvin, kun osasimme ennakoida asiat. Täällä on ryhmäkodeissa jo hyvinkin rauhallista, vaikka on asuttu vasta pari viikkoa. Monesti menee kuukausia ennen kuin rytmi löytyy, Dölling-Hasu kertoo.

Kustaankotiin ovat majoittuneet Kuusankosken Mäkikylän vanhainkodista ja Kissankellosta muuttaneet asukkaat. Talossa on nyt 60 vanhusta. Heistä pari on vanhan terveyskeskuksen Lauttarannan hoivakodista, joku saapuu palvelusetelin turvin Porvoosta, mutta valtaosa on entisiä mäkikyläläisiä. Muutto tuo vanhan ihmisen elämään aina sekä iloa uusista mahdollisuuksista että hämmennystä.
- Muutos on iso asia kelle vaan. Ja kun vanhus ei tunne hoitajia eikä paikkaa, se on varmasti aiheuttanut ahdistustakin vanhuksissa ja omaisissa. Mutta meidän täytyy ansaita luottamus - ajan kanssa, Dölling-Hasu pohtii.

Lähes kaikilla Kustaankodin asukkailla on jonkinasteinen muistisairaus. Silloin ihminen on vähän eksyksissä muuton jälkeen. Kun hän muutenkin on usein lähdössä omaan kotiinsa, niin uusi paikka saa sen halun entisestään kiihtymään.
- Nyt on jo rauhallisempaa, kun paikat ja pikku hiljaa hoitajatkin ovat tulleet tutuiksi.

Syntymäpäiväsankari on saanut vieraita.
Koskikodin käynnistyessä Myllykoskella ihmeteltiin, miten siellä oli niin usein lippu puolitangossa.
- Vaikea sanoa, miten paljon muutto rasittaa vanhaa ihmistä ja johtuivatko monet kuolemantapaukset syksyllä siitä. Meillä Koskikodissa kymmenen nukkui pois parin ensimmäisen kuukauden aikana. Toisaalta moni asukkaistamme on yli yhdeksänkymmpisiä, heille oli tehty saattohoitopäätökset. Keltakankaalla suruliputus ei pistänyt asukkaiden silmiin samalla tavalla kuin Myllykosken taajaman keskellä, yksikön johtaja muistuttaa.

Koskikodissa Myllykoskella ja Kustaankodissa Kuusaalla on vielä useita tyhjiä paikkoja. Kouvolassa on toisaalta paljon vanhuksia jopa terveyskeskuksen sairaalassa, vaikkei heidän kuntonsa edellyttäisi niin tehokasta hoitoa.
- Meille tulee paljon kyselyitä omaisilta, että miten tänne pääsisi. Kaupungin taloustilanne on kuitenkin niin heikko, että tällä hetkellä sillä ei ole varaa saada hankkia meiltä enempää palveluita asukkaille, Dölling-Hasu kertoo.

Yhteistyö julkisen ja yksityisen välillä pelaa

Tämä muutto vaati myös omaisten osallistumista. Yksikön johtaja kehuu omaisten talkoohenkeä - moni oli kalustanut ja sisustanut oman vanhuksensa huoneen valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen muuttopäivää. Vanhainkodissa kaikki oli tarjolla talon puolesta, ja moniilla ei enää ollut päivittäiseen elämiseen tarvittavia tavaroita. Sen lisäksi maksukäytäntö muuttui.
- Kaupunki maksaa meille asukkaan hoivapalvelut joko osittaisen palvelusetelin kautta tai kokonaan. Mutta asukas maksaa itse vuokran ja ruoan. Vuokraan kuuluu myös pyykkihuolto ja siivous. Halutessaan asukas  voi ottaa myös tukipaketin, joka sisältää vuodevaatteet ja henkilökohtaiset hygieniatuotteet. Kaupunki laskuttaa sitten asukkaalta tulojen mukaisen hoivamaksun, yksikön johtaja Britta Dölling-Hasu selvittää.

Vuokraan voi hakea eläkkeensaajan vuokratukea, jos tuloraja ei ylity. Mutta eläkkeensaajan hoitotukea saa suurin osa Kustaankodin asukkaista. Kela ei mainosta tätä mahdollisuutta, mutta tuki on tullut tutuksi jo edellisessä paikassa.
- Meillä on ollut loistavaa yhteistyötä lähettävien kotien kanssa, siellä palveluohjaajat ovat osanneet hoitaa asukkaiden talousasiat tosi hienosti, Britta Dölling-Hasu kehuu.

Yksityisen hoivakodin johtajana Dölling-Hasu ihmetteleekin, miksi julkinen ja yksityinen sektori pannaan niin usein vastakkain mediassa - heillä itsellä on hyvät kokemukset kaupungin kanssa toimimisesta.
- Tosi hienosti, saattaen, asukkaat on muutettu uusiin koteihinsa. Olemme saaneet kaiken tarvitsemamme tiedon, Kelan tuet ja lääkärinlausunnot on selvitetty varhaisessa vaiheessa, Dölling-Hasu kuvailee lähettävien kotien kollegoidensa toimintaa.

               
Britta Dölling-Hasu

Geronomit arvoon!  

Kustaankodin asukkaat saavat jakaa yksikkönsä johtajan Myllykosken Koskikodin kanssa. Britta Dölling-Hasu on monelle tuttu nainen jo Anjalankosken kaupungin ajoilta.Tällä ammattilaisella on monen ympäristön kokemusta hoitotyöstä. Sairaanhoitajaksi opiskellut Dölling-Hasu tuli aikoinaan Anjalankosken kotihoitoon sairaanhoitajaksi ja joutui nopeasti kotihoidon johtajaksi. Kuntien yhdistyessä uudeksi Kouvolaksi hänestä tuli keskisen alueen eli Kouvolan aluejohtaja. Vuosien varrella hän on opiskellut lisää, geronomiksi ja siitä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.
- Kuntien yhdistymisen aikaan tuntui, että voisi katsella jotain muutakin - takki alkoi tyhjentyä. Niinpä pääsin käynnistämään Attendon kaksi tehostetun palveluasumisen yksikköä Kotkassa. Sitten Mehiläiseltä tarjoutui töitä kotipaikkakunnalta, ja nyt olen Myllykosken Koskikodin ja tämän Kustaankodin yksikköjen johtaja.

Hoivakodeissa saisi Dölling-Hasun mielestä olla nykyistä enemmän geronomeja.
- Toivoisin, että geronomin koulutusta arvostettaisiin enemmän. Harmittaa, ettei sitä osaamista osata vielä hyödyntää. Juuri tehostetussa palveluasumisessa olisi geronomille tekemistä paljon, koska koulutus antaa valmiudet asukkaiden kuntouttamiseen ja liikuntakyvyn ylläpitoon. Mutta niin kauan kuin nimikettä ei ole laillistettu, geronomeja ei voi laskea mitoitukseen, johon luetaan vain sairaanhoitajat ja lähihoitajat, yksikön johtaja kertoo.

Yksityinen on notkeampi

Kun tekee töitä sekä kaupungin että yksityisen hoivapalveluyrityksen leivissä, eron huomaa. Britta Dölling-Hasun mukaan yksityisellä puolella on helpompi vaikuttaa työn sisältöön.
- Kuntapuoli on aika raskasliikkeinen. Sen byrokratiassa kaikki projektit viedään luottamuselinten kautta. Täällä me voimme päättää itse, että lähdemme esim. toteuttamaan jotain erilaista hoitometodia. Jos se on asukkaan hyväksi, voimme kokeilla sitä.

Sen sijaan palveluiden laadussa Dölling-Hasu ei näe periaatteellisia eroja.
- Kun me kaikki olemme hoitajanvalan antaneita, niin jokaisen pyrkimys on hoitaa vanhuksia hyvin ja sydämellä. Toki parannettavaa on. Itse toivoisin, että hoitotyötä tehtäisiin enemmän asukkaan kuin hoitajan näkökulmasta. Meillä on vielä vanhoja laitoskulttuuriperinteitä, joista on päästävä. Pitäisi unohtaa aamukierrot ja päiväkierrot ja raportit ja miettiä, mitä yksittäinen vanhus haluaa elämäänsä. Sen kautta kannattaa aikataulut miettiä eikä runnoa niitä rutiinisti läpi tyyliin "aamukierto seitsemältä että saadaan aamutoimet yhdeksältä läpi ja voidaan istua aamukahville", Britta Dölling-Hasu kritisoi.

Petipotilaatkin pystyvät saunomaan isossa löyöyhuoneessa.

Kustaankodissa on tartuttu alusta lähtien epäkohtiin ja karsittu turhia käytäntöjä. Uudessa työyhteisössä on helpompi vaikuttaa työkulttuuriin, kun kukaan ei voi sanoa, että täällä on aina tehty näin. Tässä työyhteisössä on sekä vastavalmistuneita että vanhoja tekijöitä erilaisista hoitotyön paikoista. Hoitajien määrä asukasta kohden on 0,6 - lähihoitajia on 32, sairaanhoitajia neljä. Vanhainkodilta tuttu omahoitajajärjestely jatkuu täälläkin, ja sitä on viilattu vielä tarkemmaksi viikkovarteilla. Silloin omahoitaja viettää aikaa asukkaan kanssa juuri tämän toivomalla tavalla.
- Joku haluaa lukea lehteä, toinen ulkoilla, kolmas katsella vanhoja valokuvia. Satsasimme myös juuri ennen muuttoa koulutukseen - koko henkilökunta sai opiskella innostavaa dementiatyötä ja yksilöllistä hoivatyötä.

Emännän ei ole pakko leipoa

Asukkaan viihtymisessä on tärkeää se, että hänet tunnetaan omana persoonanaan. Sitä voi edesauttaa vaikkapa rakentamalla hänestä taulun, jossa kuvin ja tarinoin kerrotaan hänen taustastaan ja mieltymyksistään.
- Joka päivä pitäisi olla pieni onnenhetki. Toiselle se voi olla kukkien kastelu, toiselle lukeminen, Dölling-Hasu kaavailee.

Kustaankodissa odotetaan kiinnostuneena kesää, jolloin elämä talon vaiheilla vilkastuu: tulee tori ja jäätelökioskit. Huoneiden korkeista ikkunoista voi seurata, mitä ympäristössä tapahtuu. Talosta on myös helppo lähteä muiden keskelle. Yksikön johtaja toivoo, että hoitajat veisivät asukkaita ulos, kun molemmille sopii. Läheltä kulkevan Kuusaantien siirrosta keskustellaan luottamuselimissä, mutta tässä talossa liikenteen jyrinää ei toivota aivan ikkunan alle - siitäkään huolimatta, että asukkaat eivät koskaan ulkoile yksin.

Kuusaantietä ei kaivata lähemmäs.

Britta Dölling-Hasu varoittaa puhumasta vanhuksista yhtenä harmaana massana. Pilke silmäkulmassa hän varoittaa myös olettamasta liikaa ikäihmisen taustan perusteella.
- Itslleni on parin viime vuoden aikana sattunut muutama opettava tapaus. Meillä oli vanha rouva, joka oli ikänsä ollut maatalon emäntä. Leipomispäivänä toimme hänelle taikinaa ja ajattelimme, että hän varmaan ilahtuu kun pääsee leipomaan. Hänpä sanoikin leiponeensa 40 vuotta, onko hänen taas pakko? Ja kun entiselle puutarhurille vietiin multaa ja taimia, hän katsoi närkästyneenä ja sanoi, että on nyt ajatellut olla täällä ihan lomalla.

Ylös vuoteesta

Tehostetun palvelun yksiköihin - tehostettu tarkoittaa, että talossa on hoitajat ympäri vuorokauden - pääsee nykyisin vasta niin huonokuntoisena, ettei enää kotona pärjää. Muutama asukas on tullut Kustaankotiin petipotilaina. Mutta yksikön johtaja hätkähdyttää toivomalla, ettei vuodepotilaita enää olisi. Entä jos kunto ei salli pystyssä oloa, minne ihminen sitten lähetetään?
- Käsitys vuodelevosta on muuttunut. Periaatteessa ihminen tarvitsee sängyssä oloa vain muutaman viikon ennen kuolemaansa, ellei hänellä ole sairautta joka kaataa vuoteeseen. Täälläkin pyrimme nostamaan kaikki sängystä päivittäin, Britta Dölling-Hasu kertoo.

Palvelupäällikkö Anne Koivulalla on jo muutama tarina ihmeparantumisista Kustaankodiltakin.
- Vanha mies oli jo pitkään ollut vuoteessa ja toisten syöttämänä. Meillä kaikki tuodaan yhteiseen ruokasaliin syömään, niin tämäkin mies sängyssään. Hänelle annettiin tarjotin eteen ja luvattiin, että kohta hoitaja tulee syöttämään. Mies ehti huudella syöttäjää pariin kertaan, mutta hoitaja ei ehtinyt vielä. Niinpä mies alkoi syödä ja söi kaikki ruoat itse, Koivula kertoo hymyillen.
- Toinen vanhaherra oli ollut viisi vuotta vuodepotilaana. Meillä hänet nostettiin pyörätuoliin. Tällä viikolla hän käveli huoneestaan ruokasaliin. Hänen veljensä oli tullut vieraisille eikä uskonut silmiään, kun näki veljensä kävelemässä.

Kukin ryhmäkoti on oman värisensä.

Ei täälläkään sairastumasta ole kielletty - tauti voi kaataa sänkyyn mutta kotonaan saa tietenkin olla silloinkin. Akuutin vaiheen jälkeen yritetään taas saada ihminen ylös pedistä.
- Viikko vuodepotilaana tarkoittaa 25 % pois alaraajojen lihasvoimasta. Ei kannata makuutta turhaan, Dölling-Hasu vakuuttaa.

Hoivatyössä on suuri kiusaus auttaa enemmän kuin on tarpeen.
- Se menee nopeammin, kun me panemme napit kiinni ja pesemme kasvot. Nyt tämän hoitoideologian täytyy muuttua, samalla kun rakenteet muuttuvat.


Kuuntele Britta Dölling-Hasun haastattelun alkuosa:

http://youtu.be/gsVGFla0TS4

ja Dölling-Hasua ja Anne Koivulaa:

http://youtu.be/STPoJRp9HeY

Muita Kuusankosken vanhusten asumiseen liittyviä juttuja:

Kunnalliskodin historiaa:
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/02/kunnalliskodista-se-alkoi.html

Mäkikylässä vanhainkoti tyhjeni:
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/02/vanhainkodilla-viimeinen-sammuttaa-valot.html





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti