tiistai 4. maaliskuuta 2014

Puistomaalla kasvanut - Pirjo Muukkonen Elsner


Pirjo Muukkonen asui Puistomaalla kymmenisen vuotta, kuusikymmenluvun. Pirjo, nykyisin Muukkonen Elsner, on nyt kotitalonsa porraskäytävässä ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen. Portaikko on tuttu, ulko-ovi sama kuin silloin joskus, ovenkarmien maalit vain rapistuneet. Rapistuneet ovat kiviseinienkin maalit siitä kohtaa, minne kulkijan olkapää ja lasten kädet ovat osuneet kotiovelle noustessa. Muuten näyttää tutulta.

Pirjo Muukkonen Elsner
Voit kuunnella Pirjon ja Eijaleenan muisteloita Puistomaasta äänitteinä allaolevista linkeistä tai lukea niitä kirjoitettuna. Tekstin lomassa on kuvia nykypäivän ja 50-luvun Puistomaasta.

http://youtu.be/tKf1UqPzpg0

http://youtu.be/h7LNaDD1w_M

Pirjo muutti Puistomaan alataloon perheensä kanssa 8-vuotiaana Kunnanpellolta. Risto-isä, sähkömies, oli perheineen oikeutettu  kahden huoneen ja keittiön kerrostaloasuntoon. Muutto mukavuuksien keskelle - asunnossa oli kylpyhuone! - tuntui Pirjostakin hienolta.
- Yhtiössä oli siihen aikaan tarkka hierarkia, jonka mukaan työsuhdeasuntoja jaettiin. Isä sai silloisessa asemassaan tämän alatalon asunnon, ja siinä olisi kuulunut asua viisi vuotta ennen kuin pääsisi isompaan kotiin ylätaloon. Mutta jostain syystä saimme muuttaa sinne jo kahden kolmen vuoden kuluttua, Pirjo muistelee.

Pihalla jotkut asiat ovat muuttuneet - demsterit ovat vaihtuneet nykyajan pieniin roskasäiliöihin, ja pihan perälle on jo kauan sitten rakennettu autotallirivistö. Mutta jotkut asiat ovat ennallaan.
- Kalliolta valuu nytkin upeita jäämuodostelmia, tykkäsin niistä jo lapsena. Ja katsos, tuolla on se oja jonka vierellä voi leikkiä kalakauppaa, voikukanlehdet kaloina. Siirtomaatavarakauppa oli kauempana, siellä oli mm. kahvia ja ryynejä, hevonhierakasta riivittyjä. Tässä oli ihana leikkiä!

Alatalon takaa pääsee poikamiesboksin ovelle. Huoneet ovat talon läpi kulkevan käytävän varrella kuin asuntolassa. Ei sinne kyllä koskaan lapsena menty, tiedettiin vain että poikamiehillä oli yhteinen olohuone ja keittiö alakerrassa.
- Minusta se oli niin jännittävä paikka, kun täällä asui erilaisia ihmisiä kuin me. Miehet olivat nuoria ja perheettömiä ja vaihtuivat tiheään - muut paitsi Kallosen setä, Martti Kallonen, joka asui talossa elämänsä loppuun asti, ainakin 93-vuotiaaksi.

Martti Kallonen 93 v,  pyöränsä kanssa
- He ehkä odottelivat, että saavat isomman asunnon yhtiöltä, Pirjo arvelee.

Sola oli ihmeellinen paikka

Kuljemme poikamiesboksin ja alatalon välisestä käytävästä talojen väliseen pihaan. Pirjosta sola tuntui jo lapsena erityisen hienolta.
- Samana iltana kun olimme muuttaneet alataloon, tuttavaperheen tytär, Lehtosen Kekku tai Sirkka ylätalosta tuli hakemaan minua ulos - hänet oli varmaan komennettu esittelemään minulle paikkoja. Kun menimme tästä aukosta pihalle, ajattelin tämä on ihan ihmeellisen sokkeloinen piha, en varmaan ikinä löydä kotiin, Pirjo nauraa.


Laurénit, neiti Tiitta, Ilvoset koirineen, Vesaset, Laamaset - moni 60-luvulla asunut Puistomaan perhe palautuu mieleen heti tai pienellä päkistämisellä. Muukkosten jälkeen heidän asuntoonsa muuttivat Hakalat, toisessa rapussa asuivat Marjaset, Nikanderit ja Rinteet. Ylätalonkin asukkaista muistamme suurimman osan: Lehtoset, Niemiset, Luostariset, Gallenit, Myrbergit, Anderssonit, Pajulat, Laakkoset, Yrjölät, Kalliot, Hopeat, Kaplinit, Niittymäet, Aallot.
- Olin Rinteen Tapion lapsenlikkana 14-vuotiaana yhden kesän, vahdin häntä päivisin hiekkalaatikolla. Moni muukin isompi tyttö piikoi Puistomaan pikkulapsia pientä korvausta vastaan, Pirjo muistaa.

Kerrostalojen lisäksi Puistomaalle rakennettiin kahden perheen ja yhden perheen taloja. Niidenkin asukkaista muistamme monet: Sommarbergit, Vierrokset, Haikolat, Sulaset, Korvet, Laaksoset, Harlinit, Väätäiset, Kydöt. Leikkikavereita löytyi niistä taloista lisää, sillä leikkipaikat olivat yhteiset.

Paritalot olivat ennen ruskeat.


Kivimankeli tallella

Kurkimme pyykkituvan ikkunoista, ja jestas: voiko tuo olla sama linko kuin 50-luvulla? Valtava kivimankeli ainakin on sama - lapset sitä pelkäsivät ja äidit kunnioittivat. Jos yläosan antoi mennä liian kauas toiseen päähän, se romahti alas ja täytyi juosta hakemaan talonmies hätiin - se vihainen. Tallella ovat myös isot metallisäiliöt, joissa pyykin saattoi liottaa, ja käsinpesualtaat, joissa on pyykkilautarypytys ulkolaidalla.

Muistamme molemmat pyykkituvan tuoksun, joka tuli kesäaikaan sen avatuista ikkunoista. Tyyliin kuului nimittäin käydä mankumassa äitiä jo kotiin, kun pyykkipäivä tuntui venyvän ihan turhan pitkäksi. Meitä lapsia helpotti, kun äiti lopulta kiskoi lingotut pyykit koneesta ja alkoi ripustaa lakanoita joko kuivaushuoneeseen tai vuorenrinteessä olevalle pyykkitelineelle. Sitten oli tiedossa ruokaa ja muita palveluita lapsiparoillekin. Äideille pyykkipäivä taisi olla melkoinen suoritus.

Muukkosilla oli ensin alatalon toisen kerroksen päätyasunto.

Myöhemmin pyykkiteline siirrettiin talon päätyyn. Pyykinkuivaus harmitti pihan lapsia, koska silloin ei saanut pallotella päätyseinää vasten.
- Arkkitehti oli kyllä viisas, kun jätti päätyseinän ilman ikkunoita. Saatettiin pelata pallopelejä eikä tarvinnut varoa, että menisi ikkuna rikki. En tiedä, oliko tarkoituksellista vai sattumaa, Pirjo kehuu.

Muistelemme, mitä pelejä silloin pelattiin. Olen vähän kateellinen Pirjon pitkästä luettelosta, mutta lohduttaudun sillä, että opettajana ja välituntivalvojana rouva Muukkonen Elsner on saanut kertailla lasten leikkejä vielä aikuisenakin. Tämä kiistää luntanneensa.
- Kymmenen tikkua laudalla, kurpitsa, vinkki, taskulamppuvinkki... Seinää vasten pelattiin palloa niin, että ensin heitettiin kymmenen kertaa tavallisesti, sitten yhdeksän kertaa niin että pallon annettiin pompata maahan... Ei näitä enää lapset leiki, koska nykyään ei rakenneta tällaisia hienoja taloja joissa on ikkunaton pääty, Pirjo selittää.

Vuori oli satumainen leikkipaikka
Heti ylätalon takana alkaa vuorenrinne. Vuori oli lapsille mahtava leikkipaikka. Sinne tehtiin kauppa- ja kotileikit. Luostarisen ikkunan taa rinteeseen tehtiin talvella lumesta sohva, jolta kakaralauma tuijotti talon ensimmäistä televisiota - kunnes joku Luostarisista nykäisi verhot kiinni. Pirjo puolestaan muistaa muuttaneensa iltavuokralaiseksi Laureneille, joille ostettiin alatalon ensimmäisiä telkkareita. Mutta se vuori - ei mäki vaan vuori!

Liukumäki vuoren rinteessä


Talvella siihen tehtiin liukumäkiä, kesällä siellä oli parikin hornaa. Pojat tamppasivat rinteeseen hyppyrimäen. Kesällä vuorella kasvoi kieloja, valkovuokkoja ja marjoja mäntyjen juurella.
- Äiti saattoi antaa mukin ja sanoa, että käypä keräämässä mustikkapiirakkaan marjat vuorelta. Taskulamppuvinkissä vuorenrinteestä löysi hienoja piilopaikkoja. Vuoren laella leikittiin kivien luona teatteria - siellä on ne kaksi valtavaa lohkaretta, joille kiivettiin kun joku pynnäsi. Ja tosi hienoa oli, kun partiota käyvät tytöt tekivät meille muille maastoleikkejä, muistelemme haikeina.

Näkymä vuorelta, edessä poikamiesboksi.
Tämän talven vähät lumet ovat jo paljastaneet rinteen maapohjan. Pirjolle tulee sellaisesta joka kevät sama mielihalu.
- Min tekisi mieli ottaa pieni luuta ja tehdä kotileikit puun juureen. Ja kun joskus tulee kostean metsän ja sammalen tuoksu, koko kropassa tuntuu pakottava tarve päästä tekemään metsään leikkejä.


Lapsena kevät paljasti myös Puistomaalle tuovan hiekkatien ja me pääsimme kinkkaamaan, loikkaamaan narua ja pelaamaan maata.
- Maata saattoi pelata vaikka kuinka kauan aikaa. Oli aivan ihanaa, kun oli kävelykengät jalassa eikä enää talvikenkiä tai saappaita, molemmat muistamme.

Eila Nieminen ja Salme Luostarinen

Vieressä ylätalossa asuvat siskokset Luostarisen parvekkeella.
Ylätalon parvekkeet ovat rinteen puolella ja päädyssä. Alimmassa kerroksessa on isommat terassit ja portti takapihalle. Ylempien kerrostenkin parvekkeille mahtuu hyvin pikku perhe kahville.
- Meillä istuttiin usein parvekkeella ja katseltiin, kun oravat kantoivat poikasiaan uuteen pesään, Pirjo kertoo.

Alakerroksen parveke on maan tasalla.
 Ennen lapset saivat leikkiä paljon vapaammin kuin nyt. Vähän ihmetyttääkin, kuinka meidän äidit uskalsivat laskea meidät aika pieninä mäelle, jossa on monessakin kohtaa hyvät mahdollisuudet pudota jyrkältä kallionreunalta alas ja taittaa niskansa. Mutta eihän ennen tarvittu kypärääkään pyöräillessä eikä pelastusliiviä veneessä. Lapsuuden kukkakaupan - pensaikon - tilalla on nyt väestösuojaan johtava tie. Sen vieressä oli ennen iso kenttä, jolla pelattiin piskiä, jalkapalloa, perspalloa.
- Katajan Tito piti toisessa päässä omaa seiväshyppykouluaan naapuruston lapsille. Hän oli kai itse tuonut telineiden viereen purukasan ja rautaseipään, Pirjo muistaa.


Korjattua ja hoitamatonta

Molemmissa taloissa on ylinnä vintti, jossa olivat asukkaiden "kanakopit" ja toisessa päässä pyykinkuivauspaikka. Muukkoselta pääsi Lehtoselle vintin kautta kyläilemään. Kellarikerroksen pitkän käytävän varrella taas olivat "perunakellarit", joissa monet säilyttivät esim. suksia ja ulkoiluvälineitä. Perällä oli kylmäkellari paksun metallioven takana. Sen hyllyillä säilytettiin hillot, mehut, säilykekurkut, maidot ja kermat. Jääkaapittomassa talossa se tuli lapsillekin tutuksi, kun maito haettiin kesäaikaan joka aterialle ja kahville erikseen kellarista asti.
- Se pelotti, kylmiö oli hirveä paikka lapsen mielestä, Pirjo sanoo.

Puistomaan taloja on viime vuosina kunnostettu. Seinät on maalattu, ikkunat uusittu. Pirjo muistaa, kuinka kamalaa vanhoja isoja ikkunoita oli pestä, kun ne nostettiin alareunasta huoneen levyisinä ylhäällä olevien saranoiden varaan ja tuettiin kolotulla tukipuulla.
- Minun piti aina olla kotona, kun äiti pesi ikkunoita. Nämä nykyiset ikkunat on varmasti helpompi pestä, Pirjo uskoo.

Porraskäytävät huutavat edelleen hiomista ja maalaamista, liuskekivilaatoitus paikkaamista. Moni asunto on tyhjillään. Takapiha on rojuinen, rinne pusikoitunut, näky surettaa lapsuutensa täällä viettänyttä.

- Muistatko, kuinka ennen yhtiön puutarhalta tuotiin naiset leikkaamaan ruohokentät viikatteella? Jonain kesäaamuna heräsi siihen ääneen, kun viikatetta hiotaan. Ja päivän mittaan ruoho tuli niitettyä - Nenä-Kalleko sen kuskasi hevosellaan pois? Tätä Pirjo ei muista koskaan nähneensä, hän vietti suuren osan kesistään Hämeenkyrössä.
- Mutta muistan, kuinka jo lapsena ajattelin että tämä on kaunis alue, ihana saada asua kauniissa ympäristössä. Kun viimeksi muutimme Södertäljessä, minulle oli varmaan sen takia tärkeää löytää kerrostaloasunto, jonka pihapiiri on harmoninen, Pirjo kertoo.

Tulossa pian: Pirjon myöhemmät vaiheet

 Kuvia 1950-luvun Puistomaasta, Pentti Niemisen dioista skannattuja:

Eija ja Paaja uusissa duffeleissa joululahjavaunuja työntelemässä


Eila ja Pentti, Eijaleena ja Marja Nieminen olohuoneessa Puistomaalla.
Pentti teki itse sohvan ja nojatuuolit.

Pena mirri kaulassa.
Eila ja itse maalattu maljakko, rottinkivarjostin Penan käsialaa.


Eijaleena ja läksyt
Ei jääkaappia, vaan tuuletusreikä ulkoseinän viereisessä ruokakomerossa.
Oravat uskaltautuivat sisälle keittiön ikkunasta.
Loimukoivuinen lipasto on osa häälahjaa.
Terrimummolla oli essu joulukylässäkin.

Ylätalo
Poikamiesboksi ja alatalo


Talot olivat ennen valkoiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jukka Pennanen, kenraali joka kotiutui Kuusaalle

Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käy...