lauantai 16. tammikuuta 2016

Jorma Kiuru, monen vakanssin yhtiöläinen

Tämä haastattelu on osa Työväen Arkiston hanketta, jossa kerätään Kymiyhtiön työntekijöiden - ja muidenkin kuusankoskelaisten - muistoja ja kokemuksia teollisuuspaikkakunnan elämästä.

Jorma Kiuru tarinoi myhäillen työurastaan yhtiöllä ja tulee  samalla tarkentaneeksi kuvaa siitä, miten valtaisa ja monimutkainen koneisto suuri sellu- ja paperitehdas on. Kiuru on työskennellyt niin monessa paikassa Kuusaanniemessä - ja ulkomailla - että paperin synnyn eri vaiheet ovat kirkkaina mielessä. Tarkkaa kertojaa kuunnellessa rupeaa tuntumaan, että noilla ohjeilla osaisi  kohta itsekin keittää vähän sellua. Eipäs ylpistytä, kunnia koville ammattilaisille ja heidän tarinalleen.

Tämänkin ex-yhtiöläisen tie tehtaalle kulki yhtiön ammattikoulun kautta. Alkujaan perhe ei ollut kuusankoskelainen, vaan Jorma Kiuru syntyi Nastolassa vuonna 1951. Äiti ja poika muuttivat Voikkaalle Jorman isän kuoltua, kun poika oli viisivuotias. Äiti perusti Voikkaan Asuste -nimisen liikkeen nykyisestä keskustasta vähän Mattilan suuntaan Lemminkäisen taloon, joka oli tätä ennen ollut puusepänverstaana mutta remontoitu liikehuoneistoiksi ja asunnoiksi. Jorman ja äidin koti oli Voikkaanmäellä tehtaan vieressä.
- Voikkaan liike-elämän pääpaikka oli juuri siellä Voikkaan mäellä. Mutta kun yhtiö sulki Pilkanmaasta tehtaalle johtavan sillan, mäki alkoi kuihtua ja toiminnot siirtyä nykyisen keskustan paikalle. Siellähän oli Alko, Linja-Baari, työväentalo ympäristöineen - vilkasta paikkaa, Kiuru kertoo.

Jorman äidin liike muutti Lemminkäisen talosta vielä nykyiseen apteekkitaloon. Äiti myi yrityksensä mentyään uudelleen naimisiin, ja Jorma muutti uuden perheen kanssa Mattilaan Lappalantielle. Sisaruksia Jormalla on ollut, mutta viisilapsisen perheen muut ovat kuolleet.

Lappalantieltä Jorma kävi kuusi vuotta Voikkaan kansakoulua, kaksivuotisen kansalaiskoulun Pilkan koululla ja sen jälkeen Kymiyhtiön ammattikoulun. Kansalaiskouluun poika ajoi linja-autolla, joka lähti Lappalantieltä. Ammattikouluun hän päästeli Pessankosken sillan yli mopolla. Kaksivuotinen sellulinja oli ammattikoulussa Jorma valinta.
- Ammattikoulu oli siihen aikaan yleisin valinta, jos halusi yhtiölle töihin. Se tuntui järkevältä. Kouvolassa olisi ollut toinen ammattikoulu, mutta sinne oli vaikeampi päästä, eikä siellä ollut kiinnostavaa linjaa.

Putkipostia tuotannosta

Jorma Kiurusta tuli yhtiöläinen kuusitoistavuotiaana vuonna -68, heti kun hän oli saanut ammattikoulun käytyä. Työnsä yhtiöllä Jorma aloitti laboratoriossa.  Valmistunut porukka jaettiin Kymitehtaalle ja ja Kuusaanniemeen. Työhön tarttumisessa ei aikailtu, yksi päivä opastusta ja sen jälkeen hommiin. Kuuden kuukauden kuluttua vakinaistettiin. Kiuru oli ensimmäisessä työpaikassaan kolmisen vuotta, armeijaan lähtöönsä saakka, kolmivuorotyössä kuten melkein koko työhistoriansa.
- Oltiin käytötarkkailjoita, tehtiin löysitöitä. Siellä oli kolme miestä, mutta ennen armeijaan lähtöämme sinne otettiin kaksi naista, joten sinne jäi vain yksi mies, Jorma Kiuru kertoo.

Päivälaboratorio toimi samoissa tiloissa, päivätyöntekijöiden voimin. Näytteet tulivat putkipostia myöten laboratorioon. Mikä on putkiposti?
- Putkea pitkin lähetettiin tuubeja - oletko nähnyt pankeissa rahatuubeja? Tuubi meni linjalle, jossa siihen laitettiin näyte ja lähetettiin laboratorioon. Joka osastolla oli käyttömiehet ottamassa näytteitä.

Tehtaalla oli ainakin kuusi metalliputkea, joita pitkin näytteitä tuli laboraan. Putket toimivat ilmakierrolla, iso puhallin kierrätti ilmaa, putki imaisi tuubin ja vei sen laboraan. Joka ohjaamosta -  valkaisulta, lipeämöltä, soodakattilalta ja kuivauskoneelta näytteitä lähetettiin. Näytteistä tehtiin mm. massan lujuusmäärityksiä. Jos arvot eivät olleet kohdallaan, laboran työntekijä ilmoitti siitä heti mestarille.
- Sieltä tuli esimerkiksi vääränlaisia vaaleuksia, ja tuotetta oli joskus ehditty jo valmistaa sellaisena. Joskus jouduttiin tuotanto pysäyttämäänkin vääränlaisen seoksen takia. Mutta pysäytyksiä tuli siksikin, että jotain meni rikki. Lähtömassoista ja lopetuksista tuli silloin erilaista massaa, Kiuru kertoo.

Mäntylinjalla meni kuustakin

Armeijan jälkeen Jorma Kiuru palasi yhtiölle. Laboratorion paikat olivat täynnä - ne naiset! - mutta Kiuru pääsi soodakattilalle Kuusaanniemeen. Muutaman kuukauden päästä hän siirtyi varamieheksi  kuitulinjalle. Oli talteenottolinja ja kuitulinja, missä sellua tehtiin, kuorimo ja kuivauskone.

Varamiehen tehtävät isolla tehtaalla vaativat, että on osattava työt vähän kaikkialla. Uusiin hommiin oppi vakituisten rinnalla, ja kun sitten joku sairastui, oli jo otettava ohjat omiin käsiin. Erillistä koulutusta tehtaan moninaisiin töihin ei ollut tarjolla.
- Varamiehen hommassa ei oikein mitään tehtävää ehtinyt oppia kunnolla. Mutta kun pitempään oli jossain työssä, se muistui mieleen. Saattoi olla poissa jostain hommasta vuodenkin ja sitten joutui siihen yks kaks. Siinä oli aika muisteleminen, eikä varamiehellä aina ollut kaikki hallinnassa. Tavallisesti oli mestari tai joku muu, jolta voi kysyä, mutta joskus piti linja pysäyttääkin, Kiuru päivittelee.

Varamies tutustui tehtaan töihin monipuolisesti.
- Esimerkiksi kuorimolla olin alamiehenä ja ajomiehenä. Ajomies ajoi puuta hakkuriin, joka teki siitä haketta. Puu meni kuljettimia pitkin, mutta siinä piti olla nappuloissa, kun kuljettimille tuli aina ruuhkia. Niitä selvittiin haoilla, joskus joutui kuljettimen pysäyttämäänkin ja käynnistämään uudestaan. Siellä oli vilkas meno ja kova ääni - kuulosuojaimia tarvittiin. Hake meni siihen aikaan pyöreisiin siiloihin, jotka seisovat näkyvästi joen vastarannalla Ekholmin sillalta katsellessa.

Siiloista hake ajettiin hihnoilla keittämölle. Välissä oli kuorimon seulat, joissa se seulottiin. Nykyisin niemessä on seulomo erikseen ja kaksi valtavaa kasaa haketta.
- Noita hakekasoja ei työt aloittaessani ollut. Vasemmanpuoleinen on havukasa ja toinen koivukasa.

Jorma Kiuru, siilot ja hakekasat
Kuusaanniemessä oli koivu- ja mäntylinjat. Niitä nimitettiin näin, mutta mäntylinjalla meni aika paljon kuustakin. Sitten oli etumiehen töitä, siinä vahdittiin että puu kulkee vaikka syntyy paljon rojua. Rojun kärrääminen kottikärryillä oli välillä kovaa hommaa, samoin se kun mätettiin puupalikoita rojulavalle - varsinkin yöllä se oli rankkaa.
- Siihen aikaan oli monenlaista puutavaraa, hyvin lahoakin, kun jouduttiin ajamaan vanhoja varastoja. Se oli sellaista aikaa, Jorma Kiuru naurahtaa.

Kuorimolta saattoi joutua yks kaks kuivaamolle toiseen päähän tehdasta.
- Tai valkaisulle. Missä oli joku sairastunut, sinne varamies pantiin. Jos ei ollut sairastuneita, oltiin kopissa tai siivoushommissa - riippui mestarista, mitä töitä hän keksi.

"Munakuppitehas oli värikäs paikka"

Jorma Kiuru ehti olemaan myös munakuppitehtaalla massamiehenä ja koneenhoitajana. Siellä oli kaksitoista naista kussakin löysissä ja lisäksi pari varanaista.
- Opin homman massaosastolla, tein massaa koneelle jätepaperista, aikakauslehdistä ja sanomalehdistä, ja sekaan pantiin sellua. Seos hajotettiin pulpperissa massaksi, lisättiin liimat ja muut ja pumpattiin säiliöihin, joista se vietiin koneille. Jätepaperia toivat jätepaperifirmat, R-kioskit ja kaupat. Lehteä oli ympäri tehdasta, ja kyllähän siellä oli lehdille paljon lukijoita vaikkei lehdenluku sallittua ollutkaan -  Kiuru naureskelee.

Jätepaperia tuotiin munakuppitehtaalle monta jätekuormallista viikossa. Tehtaan vieressä oli varasto, jonne massamiehet purkivat rekoista paperin. Massamiehen töistä Jorma Kiuru pääsi koneenhoitajan oppiin ja koneenhoitajaksi. Tehtävänä oli vahtia, että tuote tuli kunnollista.

Kiuru naureskelee, että munakuppitehdas oli värikäs tehdas.
- Siellä oli naisilla tiukka homma, piti pakata koneen tahdissa. Toisella koneella on viisi naista, toisella neljä. Kahdenkymmenen minuutin vuoroina he vaihtoivat paikkaa, työjakson jälkeen oli kahdenkymmenen minuutin huilitauko. Se oli kolmivuorotyötä ja naisille tosi rankkaa.
Tehtaan ilma oli nokista öljypolttimien aikaan, mutta tilanne parani jonkin verran maakaasun käytön myötä. Naiset oli aika nokisia, kun joutuivat koneella pakkaamaan. Sama koneenhoitajalla, joka joutui polttimia vahtimaan, Kiuru kuvailee.

Värikkäällä tehtaalla oli värikäs pomokin.
- Forssin Osmo oli määrätty persoona. Piti naisille kovaa komentoa, joskus vähän liikaakin.

Niemessä sellu tehdään keittämällä

Jorma Kiuru oli koneenhoitajana siihen asti kun munakuppitehdas lopetettiin. Ensin lopetettiin toinen kone ja jonkin ajan kuluttua toinen. Tehtaan lakkauttamisen jälkeen 70-luvun loppupuolella töitä löytyi edelleen yhtiöltä sellunvalmistuksesta. Kuusaanniemeen rakennettiin uusi, kolmas sellulinja. Sillä ajettiin aluksi pelkkää havupuuta.
- Nythän siellä ajetaan koivuakin, kun tuli uusi keitin. Olin siellä varamiehenäkin. Mutta kun 80-luvun alussa aloitettiin viitosvuoro, tilanne muuttui. Sain vakituisen paikan kolmoslinjalla keittäjänä. Kolmannen keittimen hoito oli pääasiallinen työmaani.

Puunjalostustehtailla sellua on tehty muutenkin kuin keittämällä - Voikkaalla ja Inkeroisissakin hiertämällä hiokkeeksi. Mutta Kuusaanniemessä sellua keitetään. Työtä tehdään isosta ohjaamosta käsin.
- Keittimeen pumpataan valkolipeää, ja sen sekaan hake. Jatkuvatoimisessa keitossa hake pikku híljaa kypsyy mennessään keittimen läpi. Prosessin nopeus riippuu tilanteesta, mutta kuudessakin tunnissa hakkeesta saadaan sulfaattisellua.

"Yölöysit jättivät unet vähiin."
Tehtaan sisällä kuusaalaisten hyvin tuntema sellunhaju ei tunnu. Imurit imevät hajukaasun, hajut poltetaan soodakattilassa.
- Hajut imetään tarkkaan talteen, sisällä ei saa paljonkaan haista eikä myöskään kaupungilla. Ennen oli välillä aika voimakkaat tuoksut, mutta silloin saattoi olla laiterikko, ja jouduttiin ajamaan hajukaasut suoraan taivaan tuuliin. Niistä tulikin tiukat määräykset, joiden ylittämisestä joutuu ilmoittamaan, Jorma kertoo.

Julkisuudessa on ajoittain päivitelty puupulaa erilaisten tuontiongelmien takia, mutta tuotantopuolella sitä ei huomannut.
- Kyllä siellä riitti ajamista, ei sen takia jouduttu seisomaan. Joskus jouduttiin linjan vauhtia hiljentämään, jos ei ollut määrättyä raaka-ainetta.

Joskus tulee kuitenkin tilanteita, että tuotanto on yllättäen keskeytettävä. Sellutehtaan linjan pysäyttäminen on kova paikka, siinä joutuvat kaikki töihin. Etenkin kovilla pakkasilla pysäyttäminen ja käynnistys ovat Kiurun mukaan paha juttu.
- Paikat meinaa jäätyä. Kun tehas käy, siellä on lämmintä. Joulu, pääsiäinen, vappu, helluntai, juhannus - kevätpuoli juhannukseen asti voi olla hyvin risaista ajoa. Vasta juhannuksen jälkeen kun tehdas lähti käyntiin, saatiin tuotanto pelaamaan hyvin. Nykyäänhän juhlapyhät ajetaan ja seisokit suunnitellaan hallitusti.

Työnimikkeet ja tehtävät muuttuivat ajan myötä. Vanhalla linjalla oli keittäjä, pesijä ja valkaisija.
- Siihen aikaan klooridioksidia valmistettiin Kuusaanniemessäkin - nythän se tehdas on sillan kupeessa muiden omistuksessa. Kun tehtiin se uusi koivukeitin ja valkaisu, siirryin sinne sellunvalmistajaksi. Meitä oli kaksi keittäjää - koivu- ja mäntykeittäjä - koivu- ja mäntyvalkaisijat  ja sitten sellunvalmistaja, jonka piti hallita vähän joka homma. Nykyisin  sitä vakanssia ei enää taida olla, olisiko siinä joku työnavustaja tai sellainen, Kiuru arvelee.

Keittimeltä valkaistu sellu ajettiin isoihin säiliöihin - suurimmat niistä 7000-8000 kuutiota. Sieltä se pumpattiin paperitehtaan kuivalle koneelle, josta se tuli paaleina paperitehtaalle vietäväksi.
- Nythän valmistui juuri uusi kuivauskone, Kiuru huomauttaa.

Työmaita Itä-Aasiaa myöten

Moni yhtiöläinen on ollut ulkomaan komennuksilla työuransa aikana, niin Jorma Kiurukin. Tehtävät liittyivät tavallisesti tehtaiden käynnistämiseen. Jorma Kiurun kohteet olivat eksoottisia. Hän oli Kiinan Jinggussa kaksi ja puoli kuukautta vuonna -99, Rizhaussa nelisen kuukautta vuonna 2002. Myanmarissa hänen komennuksensa kesti kuukauden vuonna 2004.

Kuusaalaisosaamista tarvittiin Rizhaussa v. 2002. Jorma edessä.
Jorma Kiuru jäi pois tehtaalta vuonna 2008 ja sairauseläkkeelle 2009. Vaivat eivät olleet suoraan työperäisiä, muttei kolmivuorotyö ainakaan terveyttä parantanut.
- Nukkuminen jäi aika vähiin yövuorojen aikaan. Yölöysin jälkeen unta riitti korkeintaan kahteentoista. Loppuvuosina sai nukuttua illalla ennen töihin lähtöä tunnin puolitoista. Nuorempana selvisi kyllä aika pienillä unilla. Alkuun vuorot menivät että aamu, ilta ja yö, jonka jälkeen oli vain makuu ja vapaa ja sitten alkoi aamulöysi - se oli rankkaa aikaa. Mutta sitten alkoivat kuuden vapaat: yölöysin perään oli makuu ja viisi vapaata ja sitten mentiin iltalöysiin, jossain vaiheessa aamulöysiin. Nythän siellä on lyhytkierto: kaksi aamua, sitten iltavuorot, yövuorot - ei vapaapäiviä välissä - yövuoron jälkeen on neljä vapaapäivää. Aamulöysin jälkeen mennään seuraavana päivänä vasta illaksi, iltalöysin jälkeen seuraavana päivänä yöksi - vain kaksi samaa vuoroa peräjälkeen, Kiuru selostaa.
  
Arvojärjestykset keikahtaneet

Sellunkeittäjä ei juurikaan tiennyt, mihin paperilaatuun kukin selluerä menee. Kuusaanniemessähän tehdään monennäköistä hienopaperia - Ferrarin esitteiden painopaperin teolla yhtiöllä on ollut tapana kehuskellakin. Kiurua naurattaa kinastelu siitä, kummat ovat tärkeämpiä, paperin vai sellun tekijät.
- No niinhän kuorimonkin porukka sanoo, että jos ette saa kuorimolta puuta, ette saa tehtyä selluakaan. Kyllähän tätä huumoria jossain pilkkikisoissa kuulee. Mutta kyllä kaikki ovat tärkeitä, Kiuru sovittelee.

Kuusaalaisena on oppinut, että paperitehtaalla paperikoneenhoitaja on se kingi. Entäs sellutehtaalla?
- No se sellunvalmistaja. Mutta ei sitä voinut verrata paperinkoneenhoitajaan. Ne oli siihen aikaan kuukausipalkalla. Kattilalla taas ykköslämmittäjä oli kovempipalkkaisia.

Kysymys palkan suuruudesta euroissa aiheuttaa Jormassa tiettyä ähkimistä ja yskintää.
- Noo, se niin riippuu löysilisistä ja sunnuntaikorotuksista. Kyllähän ne vastaa keskitasoa huomattavasti parempaa palkkaa kunnalliseen alaan verrattuna. Ihan kohtuullinen.

Vuonna -99 Jorma teki töitä Jinggussa.
Kumpi saa enemmän, paperikoneenhoitaja vai kaupunginjohtaja?
- Se voi olla aika sama, kyllä kai nykyään kaupunginjohtaja. Aikoinaan saattoi saada paperimies.

Myös kunnossapidon arvostus verrattuna muihin ammattiryhmiin on Kiurun mukaan muuttunut. Vaikka ammattikoulussa metalli- ja sähkölinjan pojat opiskelivat pitempään ja paperimiehet vain vuoden, niin työelämän muutos pani suhteet ylösalaisin. Kun sähkö- ja metallimiehille ei riittänyt töitä, he joutuivat paperimiesten oppiin.
- Paperimiehet olivat ehtineet olla jo pari vuotta töissä, ja pitempään koulutetut eivät aina sietäneet heidän pomotustaan. Joku lähti muihin hommiinkin sen takia, sähkömiehiä siirtyi toisiin firmoihin, kun ei yhtiöllä tarvittu. Samalla koulutuskin hiipui.

Yhtiötä työnantajana Kiuru arvioi sanoilla: olihan se ihan... Vastakkainasettelua työnantajan ja työntekijöiden välillä oli, ja ay-liike hoiti tehtävänsä neuvotteluissa. Kiinnostava tieto sekin, että naisten palkkaamista laboratorioon edelsi se, että laboran miehet alkoivat vaatia parempaa palkkaa.
- He vertasivat palkkojaan linjan puolen palkkoihin. Työnantaja ei suostunut ja palkkasikin laboraan kaksi naista. Nämä eivät vaatineet korkeampaa palkkaa. Valovuosien jälkeen palkat sitten heilläkin alkoivat nousta.

Kiurun perheessä puunjalostus jatkuu nuoremmassa polvessa. Toinen pojista oli Voikkaan tehtaalla, kunnes se lopetettiin vuonna 2006. Tuttu kaveri Tervakosken tehtaalta houkutteli miehen ulkomaalaisfirman omistuksessa olevalle tehtaalle, ja nyt hän on siellä paperikoneenhoitajana ja tekee erikoispapereita, mm. Koraanin painopaperia. Kiurun vanhempi poika on Hyötypaperilla liiketoimintapäällikkönä. Kiurun vaimo taas on ollut 40 vuotta paperitehtaalla, ensin Kyminpuolella arkkilajittelussa ja myöhemmin Kuusaanniemessä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penan kirjeitä Eilalle 16. Sisustuspuuhia

Pentti Niemisen viimeinen opiskeluajan joululoma on takanapäin. Kevätlukukausi -47 käynnistyy ikävöinnin merkeissä - kuinkas muuten. Nyt 13....