torstai 6. maaliskuuta 2014

Pirjo Muukkonen Elsner - Kuusaalta kasvattajaksi

Puistomaa-sarjan käynnisti muisteluretki Pirjo Muukkonen Elsnerin kanssa. Mitä kuuluu Pirjolle nyt? No, ensinnäkin hän on jo vuosikymmeniä ollut Pirjo Muukkonen Elsner - ruotsalaisilla on outo tapa olla käyttämättä yhdysmerkkiä tyttönimen ja miehen sukunimen välissä. Toisekseen Pirjo on pysynyt ihan samana Kuusaan likkana, joka hän oli asuessaan täällä. Hän ei menettänyt suomen kieltään eikä kuusaan murrettaan muuttaessaan Ruotsiin. Hänen kanssaan on helppo jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäätiin - tosin skypen ansiosta tapaamistauot eivät käy enää kuukausien mittaisiksi. Pirjo on kaikesta kiinnostunut ilopilleri, nauraa paljon, aina satasella läsnä. Mutta annetaan nyt suunvuoro aikuiselle naiselle itselleen.

- Muutin Turkuun ylioppilaskesän jälkeen, syksyllä -70. Äiti ja isä asuivat Puistomaalla vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, ennen kuin rakensivat talon Tähteeseen. Mutta minulla oli pitkään ikävä Puistomaalle, Pirjo kertoo.

Puistomaa oli erityisen kiva paikka lapsille, koska aikuiset tunsivat toisensa ja kaikki aikuiset olivat mukavia lapsia kohtaan. He pitivät huolta naapurinkin lapsista ja kuria pihapiirissä muillekin kuin omalle jälkikasvulle. Kauppa-asialle saatettiin lähettää pihassa kuljeksiva kuka tahansa tuttu lapsi.
- Paras mahdollinen kasvuympäristö, kasvatustieteen ammattilainen tietää.

Pirjo nimittäin päätti jo kansakoulun ensi luokalla, että hänestä tulee opettaja.
- Oma ensimmäinen opettajani Annikki Rekola oli niin ihana. Minäkin halusin tulla yhtä ihanaksi, Pirjo hymyilee.

Turun kautta Ruotsiin

Pirjo Muukkonen siis jätti Kuusaan ja Puistomaan ja aloitti opiskelun Turun väliaikaisessa opettajakorkeakoulussa, joka teki jo silloin yhteistyötä Turun yliopiston kanssa. Peruskoulunopettajan koulutus kesti kolme vuotta.

Kesätyöt veivät monet opiskelijat Turusta lahden yli Tukholmaan, Pirjonkin sikäläiseen postiin.
- Tapasin siellä sattumalta södertäljeläisen koulukuraattorin, joka houkutteli minut opettamaan suomalaisluokkaa. Päätin jäädä vuodeksi, Pirjo kertoo nyt yli 40 Ruotsin-vuoden jälkeen.

Ruotsiin jäämisen varmisti lopullisesti Nilsin tapaaminen, tämän Elsnerin. Pirjo ja Nisse seurustelivat muutaman vuoden ja muuttivat sitten yhteiseen kotiin Södertäljeen. Nisse oli töissä Ericssonilla, mm. rakensi puhelinkeskuksia. Nyt hän on ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä.
 
Nils ja Pirjo Elsner

Suomalaisluokkien opettajana oppi enemmän kuin Turussa

Pirjo aloitti opettajantyöt Ruotsissa vuonna -73. Södertäljessä oli tuolloin paljon suomalaisperheitä, jotka halusivat lastensa oppivan suomea. Pirjon opettama luokka oli toinen ensi luokka, joka aloitti sinä vuonna opinnot suomen kielellä.
- Göteborgissa oli aloitettu suomalaisluokat jo vuotta aikaisemmin. Loppujen lopuksi Södertäljessä oli suomalaisluokkia luokka-asteilla 1-6 neljässä viidessä koulussa. Yläasteella oppilaat saivat vielä tarvitessaan  tukiopetusta suomen kielellä ja ehkä jotain  aineopetusta äidinkielellä. Muu opetus oli ruotsiksi, Pirjo kertoo.

Pikku hiljaa suomalaislasten määrä kaupungissa laski, ja suomalaisluokkien määrä väheni. Pirjo sai ensimmäisessä työpaikassaan hienon startin opettajan ammattiin.
- Olin oikein mielissäni, että sain aloittaa juuri siinä koulussa. Kivat työkaverit auttoivat vastavalmistunutta pääsemään työrutiineihin, ottivat minut vastaan auttavaisesti ja sydämellisesti. Suomalaisluokat otettiin myös mukaan koko koulun touhuihin.

 Pirjoa innosti ruotsalaisten tapa välittää lapsesta - toisin kuin Turun korkeakoulussa oli opetettu.
- Olen varmaan parempi opettaja nyt kuin jos olisin jäänyt Suomeen. Suomessa on niin monta opettajakorkeakoulua ja niin monenlaista opetusta, että täällä on paljon todella hyviä opettajia - mm. oma siskoni ja tutut Kuusankoskella. Mutta Turun silloisessa harjoituskoulussa oli vanhanaikaista ja lapsiepäystävällistä, Pirjo kertoo.

Sovittelevana ihmisenä Pirjo pehmentää sanomaansa, että ainakaan Turussa ei pystytty välittämään hänelle hyviä tapoja toimia lasten kanssa.
- Ruotsissa opin sen käsityön - miten homma tehdään - ja työkavereiltani sen asenteen, miten lasten kanssa ollaan.

Erilaiset oppijat alkoivat kiinnostaa

Södertäljen suomalaisluokilla oli kaikki muuten hyvin, mutta niiltä puuttuivat suomalaiset erityisopettajat.
- Minusta se oli suuri puute, koska ruotsalaislapsilla oli ruotsalaiset erityisopettajat. Ajattelin että jos kerran meillä ei ole suomalaisia erityisopettajia, minun täytyy opiskella sellaiseksi. Meilläkin oli oppilaita, joilla oli mm. lukihäiriöitä tai matematiikan vaikeuksia, Pirjo Muukkonen Elsner kertoo.

Niinpä Pirjo järjesti itsensä opiskelemaan Jyväskylään vuonna -78. Vuoden mittainen koulutus sai jatkoa Ruotsissa 90-luvulla. Puolen vuoden jatkokoulutus tarjosi uuden näkökulman samaan aihepiiriin.
- Ruotsissa luotiin erityispedagogin virat. Nämä erityispedagogit vastaavat koulujen erityisopetuksen järjestelyistä rehtorin kanssa ja ohjaavat opettajia, kun pohditaan miten oppilaan opetus voidaan järjestää luokassa hänen erityistarpeidensa mukaisiksi.

Vielä erityisempää opetusta

Kun suomalaislapset loppuivat Pirjon työpaikalta, hän siirtyi saman koulun erityisopettajaksi. Sitten Södertäljessä avattiin syksyllä 2000 pieni kahdeksan oppilaan ja neljän opettajan Vatt-Annan koulu. Koulu sijaitsee kerrostalon alakerrassa niin, ettei se ole minkään ison koulun yhteydessä. Sehän paikka oli kuin luotu Pirjolle.
- Vatt-Annan koulu on tarkoitettu niille, jotka eivät jaksa tai pysty olemaan isossa koulussa, jossa on satoja oppilaita, jotka kulkevat edestakaisin koko ajan, menevät kaapille hakemaan tavaroita ennalta arvaamattomasti jne. Meidän oppilaat tarvitsevat enemmän  jatkuvuutta ja pienempää yhteisöä. Monilla on diagnoosi, autistisia piirteitä käytöksessä, aspergerin oireita. Toisilla ei ole diagnoosia, eikä sellaista tarvitakaan, Pirjo kuvailee kouluarkeaan.

Koulun kaikki oppilaat tulevat kunnan opetusviraston kautta. Heidän kanssaan on jo kokeiltu muut vaihtoehdot. Entä jos Pirjon työpaikkaa ei olisi, missä nämä lapset olisivat?
- Osa olisi kotona tekemättä mitään. Jos he pysyisivät koulussa, he saattaisivat mennä luokasta käytävään vain oleilemaan. Useimmat olisivat kotona eivätkä pystyisi suorittamaan peruskoulua loppuun.

Vatt-Annan koulussa kasvatus on todellista lähiopetusta ja voi alkaa jo aamulla ennen kouluun tuloa.
- Jos lapsi ei uskalla tulla kouluun tai ei saa tultua, me voimme hakea hänet kotoa. Tai voimme tehdä sopimuksen, että vanhemmat tuovat lapsen joka toinen päivä ja me haemme joka toinen päivä. Mutta tähtäimessä on se, että oppilaat pystyvät siirtymään yhdeksännen luokan jälkeen toisen asteen kouluun ja selviytyvät itse koulumatkoistaan. Itsenäistä matkantekoa harjoitellaan jo, kun lapsi on meidän koulussa.

Pirjon koulun oppilailla ei ole sen kummempia ongelmia älykkyyden kanssa kuin isojenkaan koulujen oppilailla. Vatt-Annan koulussa noudatetaan samaa opetussuunnitelmaa kuin Ruotsin muissakin peruskouluissa. Mutta oppilaan tilanne pystytään pikkukoulussa ottamaan hyvin huomioon.
- Jos vaikkapa anorektikolla on vaikea vaihe, hän ei voi osallistua kotitalouteen koska ei pysty käsittelemään ruokaa. Silloin mietimme, jättääkö hän lukematta koko aineen vai esim. suorittaa siitä nyt vain teoreettisen puolen ja käytännön työt myöhemmin, Pirjo kertoo.

 Neljä opettajaa, kahdeksan oppilasta - opettajalla on huomattavan paljon enemmän aikaa kullekin lapselle kuin tavallisessa luokassa.
- Se tästä tekeekin palkitsevaa, siksi tätä työtä jaksaa, että meillä on mahdollisuus opettaa jokaista henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Meillä ainoana päämääränä on yrittää auttaa jokainen oppilas peruskoulun läpi niin hyvin kuin mahdollista. Meitä ei rasita asenne "näin tämä pitää tehdä", vaan voimme miettiä, miten juuri tämä lapsi oppisi asian parhaiten.


Jumppatunti on usein kriittinen kohta

Suurimmalla osalla Vatt-Annan koululaisista koulunkäynti on ollut menestystarina: peruskoulu tuli suoritettua. Mutta ihan kaikki eivät ponnisteluistaan huolimatta yllä samaan.
- Vaikea kuvitella, miltä tuntuu ihmisestä, jolla on aspergerin oireyhtymä tai voimakkaasti autistisia piirteitä.  Jotkut heistä eivät vain jaksa tulla kouluun joka päivä. Nämä nuoret väsyvät paljon helpommin ja stressaantuvat niin herkästi, että jokapäiväinen koulunkäynti on mahdottomuus. En minäkään sitä tunnetta ymmärrä, täytyy vain hyväksyä, että siltä heistä itsestään tuntuu, Pirjo kuvailee koulun opettajien asennetta.

Ne, jotka suorittavat peruskoulunsa Vatt-Annan koulussa, ovat saaneet kokea että heihin uskotaan.
- Oppiminen on aika lailla itseluottamuskysymys. Meidän opettajien tehtävä on saada nuori uskomaan, että hän pystyy oppimaan asiat. Monille on kehittynyt aika huono itsetunto seitsemänteen luokkaan mennessä, jos vaikeudet ovat alkaneet kolmannen tai neljännen  luokan pukuhuoneista, kuten ne usein alkavat. Sen jälkeen ei ehkä mennä enää jumppaan. Sitten ei mennä jonkun muun kuin oman opettajan tunneille, koska siellä luokka on hälisevämpi - sitä rataa, Pirjo kuvailee.

Liikuntatunti vaikuttaa Pirjon kertomana yllättävän vaativalta suoritukselta kenelle tahansa pienelle ihmiselle.
- Jumppasali on näille meidän nuorille ollut hankala paikka, koska siellä ihmiset liikkuvat arvaamattomasti eri suuntiin, he voivat juosta päin, eikä tällainen lapsi oikein ymmärrä, miksi. Hän ei pysty seulomaan metelistä ääniä eikä jäsentämään tilaa samalla tavoin kuin muut. Sitten sitä pikku hiljaa aletaan jäädä pois koulusta sellaisina päivinä, kun on on odotettavissa rauhattomia tunteja.

Pirjo itse kävi Keskustan kansakoulua Rekolan ja Nyrken oppilaana.

Isossa luokassa erilaisen oppilaan on hankala olla siksikin, että siellä usein on myös vilkkaita oppilaita, jotka panevat merkille vetäytyvän luokkatoverin.
- Monet meidän oppilaista ovat saaneet raivokohtauksia isossa luokassa, kun ovat turhautuneet. Heitä on joidenkin mielestä aika kiva ärsyttää, valitettavasti, Pirjo sanoo.

Pienessä yhteisössä moni asia ratkeaa jo olosuhteiden muutuessa. Lapsi rauhoittuu, kun voi keskittyä omaan tekemiseensä. Pirjo Muukkonen kertoo saavansa voimia monenlaisten tilanteiden hallintaan siitä, että näkee tuloksia. Ja siitä, että välttyy tavallisen koulun rutiineilta.
- Ei tarvitse olla välituntivalvojana ja vahtia, etteivät lapset heitä toisiaan lumipalloilla. Eikä minun tarvitse koskaan sanoa oppilaille "älkää juosko käytävissä" kun meidän oppilaat eivät juokse käytävissä. Eikä minun tarvitse istua opettajankokouksissa, joissa käsitellään asioita jotka eivät liity minun oppilaisiini. Saan käyttää kaikki voimani omiin oppilaisiini ja heidän vanhempiinsa.

- Ja sit mie vaan yritän olla se Annikki Rekola, Pirjo naurahtaa.

Vapaa kuluu ihan muissa ajatuksissa

Pirjo Muukkonen kuuntelee kiinnostuneena, kun 63-vuotiaat ystävättäret kohkaavat eläkkeelle jäämisen ihanuudesta. Hän aikoo jatkaa opettajantyötä ehkä vielä pari vuotta.
- Mutta en nykyisin lue pedagogista kirjallisuutta vapaalla. En suunnittele tunteja iltaisin, suunnittelen ne koulussa. Lähden kotiin vasta kun työt on tehty, en kanna kotiin koulumurheita. Vanhemmat eivät enää soittele kotiin, vaan hoidan työasiat töissä.

Harrastuksenaan Pirjo maalaa akvarelleja - hyviä! - on laulanut kuorossa parikymmentä vuotta, ja uusimpana juttunaan käy pilateksessa.
- Pilates on ihanaa. Mutta kuorolaulu on hyvä siksikin, että siinä tyhjentää aivonsa: ei voi tehdä muuta kuin katsoa nuotteja ja yrittää pysyä mukana. Se on henkinen sauna.

Ruotsissa miehet pesevät aina kesämökkien ikkunat. Suomalaisvieraat ottavat mallia.

 Pirjolla ja Nissellä on kesämökki puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa, Mariefredissä.
- Siellä rapsutan kukkamaita. Ei niistä koskaan mitään tule, mutta minusta on kiva leikkiä - samoja leikkejä kuin Puistomaan pihalla!

Suomi ja Kuusas edelleen tärkeät paikat

Vähintään neljä kertaa vuodessa Pirjon pitää päästä Suomeen, joskus pariksikin viikoksi kerralla.
- Minulla on Suomessa vanhemmat ja sisko perheineen. Ja sitten minulla on täällä kolme hyvää ystävää, jotka ovat olleet kavereitani kansakoulun alaluokilta asti. Näistä minä saan voimaa.

Ystävyyttä kansakoulusta asti: Airi Vilhunen, Anja Metsälä, Pirjo Muukkonen Elsner ja Eijaleena Martikainen.

Pirjo - rouva Elsner - kuvailee suomalaisuuttaan, joka on ja pysyy.
- Suomalaisuus ja sen vaaliminen - se on se "minä". Vaikka olen Ruotsissa, olen silti suomalainen.

Tässä suomalaisessa Muukkosen Pirjossa on paljon hämäläisyyttä, koska hänen vanhempansa ovat Hämeestä, ja perheellä on siellä edelleen sukua. Mitä Kuusankoski sitten Pirjolle merkitsee?
- Jännä juttu, että vuosien kuluessa Kuusankoski alkanut merkitä minulle yhä enemmän. Kun nuorena lähtee kotoa, on mielellään suurkaupunkilainen - minäkin Turun suurkaupungissa asuin ja sieltä vielä Ruotsiin lähdin. Mutta vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän tuntea Kuusankosken kotikaupungikseni. Tykkään näistä taloista, näistä maisemista.

- Kuusankoski on rakas paikka. Tamperekin on rakas paikka. Ja Hämeenkyrön mummola on ihan hirveän rakas paikka. Mutta seuraan Kuusankosken asioita nettisivuilta - googlaan aina Kuusankoskea mutta sehän menee tietysti Kouvolan sivuille. Minua loukkasi syvästi, kun tämän paikan nimeksi tuli Kouvola, Pirjo virnuilee.

Viimeistään kesällä taas tavataan - livenä. Pirjo ja Nisse käyvät ehkä ensin ulkomailla - vaikka Pirjohan on jo ulkomailla! - ja kenties Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla monivuotiseen tapaansa, mutta Kuusaalla nähdään jossain vaiheessa.

Kuuntele tarina Pirjon kertomana:
http://youtu.be/TGgNonMUJ0A

Lisää Pirjosta ja Puistomaasta:

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/puistomaalla-kasvanut-pirjo-muukkonen.html

Vapaalla voi vaikka käyskennellä Tukholman Kungsträdgårdenin kirsikkakujalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penan kirjeitä Eilalle 16. Sisustuspuuhia

Pentti Niemisen viimeinen opiskeluajan joululoma on takanapäin. Kevätlukukausi -47 käynnistyy ikävöinnin merkeissä - kuinkas muuten. Nyt 13....