keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Erik Bruunin julisteilla on tarinat

Kuinkahan monessa kuusaalaiskodissa on ollut seinällä yhtiön teettämä juliste, jossa on kesäinen kukkakimppu mustalla tai vaalealla pohjalla? Veikkaanpa, että kaikissa näissä kodeissa ei suinkaan ole ajateltu: "Tämähän on sen kuuluisan saimaannorppa-julisteen piirtäjän tekemä." Täällä ainakin istuu yksi, joka osaa yhdistää nämä asiat vasta kuunneltuaan graafikko Erik Bruunia Kuusankosken Taideruukissa.
Erik Bruunin julisteita näkee Kuusankosken Taideruukissa helmikuun ajan.

Bruunin töitä katsellessa tajuaa, kuinka ne ovat olleet osa maisemaamme vuosikymmenet. Hyvon-kalsarit, Jaffa-pullot ja suomalainen luonto on myyty meille melkein huomaamattamme keskellä arkea.
- Juliste toimii, jos katsojalle tulee hyvä mieli. Sen pitää esitellä selkeästi tarjottava tuote. Jättäydyin kilpailuista, kun ensimmäisen palkinnon voitti juliste, josta en edes ymmärtänyt, miksi se oli tehty. Julisteen käyttötarkoitus oli jäänyt pois, kun oli tehty vain taidetta, Bruun määrittelee erilaisten kuvien rajoja.

Graafikko Erik Bruun
Mainosjulisteen on näytettävä asiansa hetkessä, viesti on ymmärrettävä liikkuvan raitiovaunun ikkunasta parissa sekunnissa. Erik Bruun teki luonnoksensa alkuun tulitikkuaskin kokoisina nähdäkseen, ehtikö katsoja tajuta viestin heti. Täältä näet Bruunin töitä vuosikymmenten varrelta:
http://www.bruundesign.com/tuotteet.html

Erik Bruunin julisteet eivät ole pysähtyneet vain suomalaisten katsottaviksi. Ulkoministeriö osti aikoinaan Forest Finland -sarjan julisteita tuhansittain ja jakoi niitä suurlähetystöihin. Niiden seiniltä on ympäri maailmaa saatu ihailla suomalaisen luonnon yksityiskohtia. Monet ovat saaneet kuvia koteihinsakin. Kuten sekin italialaisperhe, joka on kertonut Bruunille kehystäneensä lahjajulisteen ja ripustaneensa sen keittiön seinälle vuosia aikaisemmin.
- Mutta korostan, että ne eivät ole luontokuvia. Niihin on poimittu yhteen aineksia luonnosta julisteen tarpeiksi, Bruun selvittää.

Pian 89-vuotiaan Erik Bruunin vierailu Kuusankosken Taideruukissa on (tietenkin) kulttuurineuvos Eero Niinikosken aikaansaannosta. Bruun ja Niinikoski tutustuivat vuonna 1975, kun Kymiyhtiö - minkäniminen se silloin olikaan - alkoi tilata graafikolta metsäaiheisiä julisteita. Yhteistyö kesti vuosia, ja tuttavuus on jatkunut vuosikymmeniä. Yhtiö teki silloin ajalle harvinaista asiakaslehteä ja vuosikertomusta. Samaan yhteyteen sopi hyvin yhteistyö maineikkaan graafikon kanssa. Bruunia yhteistyö kiinnosti, koska suuryhtiö pystyi tarjoamaan pitkälle kehittyneen värivalokuvan painotekniikan käyttämisen.
- Tilaaja olisi halunnut kalenterin mutta ehdotin julisteita. Eero suostui, Bruun kertoo.

Bruun on tehnyt yhtiölle myös aarnikotkatunnuksia.
Taideruukissa Niinikoski toimi haastattelijana, Bruunilta taas eivät tarinat loppuneet. Loistojuttu, että galleristi Parvinen ja sisällöntuottaja Niinikoski ovat löytäneet toisensa. Tämä on jo ties monesko kaksikon yhteistempaus ja vasta alkua.

Byrokraatti livahti palatsiin Bruunin ohi

Tutuimpia Bruunin julisteita ovat kukkakimppukuvat, musta- ja vaaleataustainen. Mustapohjainen syntyi Erikin ja valokuvaaja Krister Katvan yhteisellä retkellä. Erik otti mukaan tiskipaljun ja kastelukannun, ja herrat ajoivat maalle niityn laidalle. Erik keräsi pakettipellolta kymmenen metrin säteeltä joukon luonnonkasveja, jotka kukkivat yhtä aikaa juhannuksen alla. Niistä tehtiin paljuun iso kimppu, asetelma nostettiin mustan sametin päälle ja kuvattiin ulkona pellon päässä. Juliste voitti kansainvälisen julistekilpailun.

Julistekilpailun palkinnot jakoi Buckinghamin palatsissa prinsessa Diana. Bruun ei itse kuitenkaan saanut mennä vastaanottamaan palkintoaan. Eero Niinikoski muistelee tapausta.
- Kuulin, että matkaan pääsee kaksi henkilöä ja sanoin, että toinen on tietenkin tekijä itse. Mutta eihän se käynyt, sillä Matkailun edistämiskeskuksessa oli jo kaksi virkamiestä, jotka halusivat palkinnonjakotilaisuuteen Englantiin, Niinikoski hymähtää.

Joka julisteella on tosiaan tarina. Tietenkin, sillä jokainen juliste on syntynyt omia teitään, uusissa tilanteissa, eri tarpeisiin, ja melkein kaikkiin liittyy "yksi hassu juttu". Saimaannorppaa Bruun kävi piirtämässä Särkänniemen akvaariossa vuonna 1974. Hän oli aamun ensimmäinen asiakas ja meni norpan altaan lasiseinän taa alakertaan. Norppa laskeutui Bruunin eteen, mies alkoi piirtää. Välillä norppa kävi hengittämässä ylhäällä ja laskeutui yhä uudelleen takaisin malliksi.
- Kun kuva tuli valmiiksi, käänsin sen norpan nähtäväksi. Minä väitän, että silloin se hymyili, Bruun sanoo.

Jotkut luontojulisteet on kuvattu "silloisella huipputekniikalla yhdistäen". Koivunrunkoja vasten sijoitettu horsmakimppu on kuvattu erikseen, tuohitausta erikseen. Talvikkeja, maariankämmekkää ja saniaisia on kerätty toiseen julisteeseen männynrungon juurelle, koska nämä kasvit elävät männyn kanssa symbioosissa. Bruun muistaa vuosikymmenten takaa kuvauspaikat tarkasti.
- Siinä oli jyrkkä aurinkoinen rinne, ja nämä kerättiin pieneltä alueelta.

Käpylatvajulisteen kuusi löytyi Lopelta Kymiyhtiön metsästä. Juhannuksen alla sen latvassa oli tiheässä emikukintoja ja käpyjä. Kuusta taivutettiin niin, että siitä saatiin sahattua vain latva.
- Lupa tähän piti tietysti kysyä omistajalta. Metsuri oli ihmeissään, kun otettiin pelkkä latvus, Bruun lisää.

Erik Bruunilla on erämaamökki, jonka rannasta hän on löytänyt kuvauksellisia kelonpätkiä. Niitä on päätynyt myös julisteisiin. Bruun kertoo innoissaan mökistä: sen rannalta ei näe yhtään toista rakennusta.
- Kun veimme sinne tanskalaisvieraamme ja esittelin hänelle koskematonta maisemaa, hän otti mua kädestä ja kysyi: "Etteks te pelkää?"

Bruun ei taida luonnossa pelätä - päätellen hänen soututarinoistaan. Veljensä kanssa hän rakensi aikoinaan veneen, jolla veljekset tekivät ensimmäisenä kesänä laajan retken pitkin suomalaisjärviä ja seuraavana kesänä vielä laajemman. On Bruun sitten tavattu soutamasta Ahvenanmerellekin, ja siinä tarvittiin jo viranomaislupia.
- Meidät pysäytettiin ja meiltä vaadittiin lupaa, jota ei tietystikään  ollut. Sain puhelinnumeron ja soitin sisäasiainministeriöön. Kerroin virkailijalle, että meidän pitäisi osallistua Tukholman soutukilpailuun, meidät oli kutsuttu sinne. Minut yhdistettiin ministeri Leinolle. Kun hän kuuli, että olimme menossa kilpailuun, hän sanoi sähköttävänsä meille luvan välittömästi.

Kelokuvaan Bruun halusi vastapainoksi lentävän talitintin. Hän kävi kysymässä Eläintieteellisestä museosta, ja sieltä hänelle luvattiin lentoasentoon täytetty tintti. Viikon kuluttua hän sai linnun, kuvasi sen ja liitti julisteeseen vastapainoksi ikiaikaisen kelon massiivisuudelle. Juliste oli esillä Leningradissa, jossa sitä katseli myös Neuvostoliiton kulttuuriministeri.
- Hän kysyi minulta, mitä taiteilija on ajatellut tätä luodessaan. Vastasin hämmästyneenä, että komea järkäle vaati kevyen kontrastin, linnun. Hän otti minua olkapäästä ja sanoi: "Kyllä minä ymmärrän mitä tässä on. Tämä järkäle on Neuvostoliitto, tuo pieni lintu on Suomi."

Linnut Erik Bruun piirtää mieluiten ylhäältä, kuten albatrossijulisteensa yksilönkin. Mutta merikotkan hän kävi piirtämässä Eläintieteellisessä museossa alhaalta päin, "kuin takin vuori edellä".
- Näin eräällä souturetkellämme merikotkan liitelevän korkeuksiin, ja se jätti lähtemättömän vaikutuksen. Kun merikotka alkoi olla uhanalainen 60-luvulla, piirsin siitä luonnonsuojelujulisteen. Mallina oli merikotka, joka roikkui eläinmuseon katossa. Otin mukaani pahvinpalan, makasin selälläni sen päällä ja piirsin, hän kuvailee mielenkiintoista työasentoaan.

Albatrossista puheenollen: Bruunin malli oli peräisin maailmanympäripurjehdukselta, jonka Suomen Joutsen teki vuonna 1931. Siltä matkalta miehistö toi tuliaisina kolme albatrossia, kuolleina ja siivet supussa. 

Lentoyhtiö joutui nöyrtymään

Joskus julisteen muoto vaatii kohteensa määrättyyn asentoon. Viikkosanomat järjesti aikoinaan kilpailun Suomen kansalliseläimestä, ja päätoimittaja Juha Tanttu pyysi Erikiä tekemään voittajasta piirroksen. Kansallislinnun, joutsenen, rinnalle lukijat valitsivat kansalliseläimeksi karhun. Pystyjulisteeseen ei oikein saanut mahtumaan neljällä jalalla seisovaa kontiota, joten Erik Bruun soitti Korkeasaareen ja kysyi seisovista karhuista.
- Siellä sanottiin, että karhu olisi luonnollisin neljällä jalalla seistessään, mutta tule nyt itse katsomaan. Kun menin seuraavana aamuna kohti karhulinnaa, näin ensimmäisenä kaksi parivuotiasta karhua, jotka seisoivat pystyssä, varmaan ruokaa odotellen. Pääsin heti piirtämään!

Kaloista muotoiltua lentokonetta esittävällä julisteellakin on hieno tarina. Bruun kävi usein Lapissa kalastamassa ja lensi Ivaloon koneella, jossa näytti tavallisesti olevan urheilukalastajia matkustajina. Hän sai idean ja piirsi koneen, jonka runkona on kala, ja siivissä olevat moottoritkin ovat kaloja. Hän tarjosi sitä mainokseksi Aerolle, joka sittemmin sai nimen Finnair. Lentoyhtiöstä vastattttiin, ettei kukaan halua matkustaa haisevan kalan vatsassa.
- Tyrmäys oli niin perusteellinen, että se muuttui minussa energiaksi. Menin kivipainoon ja toteutin ideani: kosken pauhu, kalat ja niistä muodostuva lentokone. Kun ensimmäinen vedos tuli painokoneesta, olin niin innostunut että tein painosalissa kuperkeikan.

Juliste päätyi Stockmannin näyttelyhallin seinälle. Seuraavana vuonna se valittiin edellisen vuoden parhaaksi julisteeksi.
 - Uutista seuraavana päivänä Aerosta soitettiin ja kysyttiin, paljonko maksaa. Tuplahinta, Bruun nauraa.

Bruun on kuvittanut myös seteleitä. Hän päivittelee vieläkin tilanteen erikoisuutta, kun Suomen pankista soitettiin ja kysyttiin setelinpiirtäjää viisisataselle ja tuhannen markan setelille ja kiellettiin samalla kertomasta asiasta kenellekään.
- Jos äitini olisi elänyt, olisin soittanut hänelle heti, Bruun virnuilee.

Bruun teki töitä metsäteollisuudelle ja saattoi luvata vain torstaipäivänsä setelipainon holvissa työskentelylle. Erämaaluonto-ideoita kuitenkin pulpahteli holvin ulkopuolellakin.
- Niin innostava aihe, etten malttanut olla luonnostelematta kotona. Turvallisuudesta vastaavat kontrollimiehet kauhistuivat, kun kuulivat että teen luonnoksia kotona. Vaimonikin törmäsi hassuun tilanteeseen, kun setelit olivat jo käytössä. Hän halusi vaihtaa matkavaluuttaa Reykjavikissa pankissa, mutta siellä uudet setelit olivat virkailijoille aivan vieraita. Vaimoni yritti vakuuttaa: "Kyllä ne ovat ihan aitoja. Tiedän sen, koska minun mieheni on piirtänyt ne."

Pöllikuvan tukit sahasi nimikkometsuri, maailmanmestari, sillä sahausjäljestä haluttiin siisti.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penan kirjeitä Eilalle 16. Sisustuspuuhia

Pentti Niemisen viimeinen opiskeluajan joululoma on takanapäin. Kevätlukukausi -47 käynnistyy ikävöinnin merkeissä - kuinkas muuten. Nyt 13....