perjantai 12. tammikuuta 2018

Eilan vaiheita 23. Kesäkausi käynnistyy

Toukokuun 1946 alku on 25-vuotiaan konttorineidin Eila Piirikkälän elämässä hauska, vaikka vielä huhtikuun viimeisenä päivänä hänellä oli ihan vetämätön olo. Eila laulaa Kaiku-kuorossa, ja kuoro esiintyy vappupäivän aamuna klo 10 koulun pihalla. Paikka on varmasti Niinivaaran koulu eli viralliselta nimeltään Kymintehtaan kansakoulu. Se oli klubin porttia vastapäätä, ja osa siitä oli olemassa vielä ainakin 1960-luvulla. Rehtorina oli Kaiku-kuoron johtaja Väinö Niinivaara, joka piti harjoitukset vuosikymmenten ajan tällä koululla. 

Viereinen Kaiku-kuoron historiikista napattu kuva kertoo vapunvietosta seuratalolla.

Vappupäivänä Eila käy myöhemmin Viljakaisella ja illalla seuratalolla. "Siellä oli hauskaa! H:kin. oli. Tanssitti kovasti!" Vai niin, kuka H?

Eila kirjoittaa 2.5., että kesäaika on alkanut. Siltä näyttää myös kalenterin sivuilla, merkintöjä ei ole joka päivä. Torstaina hän kertoo menneensä töistä hammaslääkärille ja käyneensä kutomolla katsomassa Penan äidin mattoa. Koko illan hän vietti kotona. Perjantaina ei ole mitään merkintää. Lauantaina Elvi tulee kylään ja jää yöksi. Neidit eivät lähde mihinkään humputtelemaan.

Sunnuntaina 5.5. "Kävimme päivällä Aholasta sinivuokkoja hakemassa ja senjälkeen olimme Viivin luona. Illalla kotona - luin." Melkein jo huolestuin sinivuokkojen puolesta, mutta sinivuokko ei nykyäänkään ole rauhoitettujen kasvien listalla, ja oli tuskin vuonna 1946:kaan. Maanantaina Eila vie pukukankaansa ompelijalle ja menee sitten Salmen kanssa elokuviin katsomaan "Lentävää vaaraa". Olisiko sittenkin kyseessä "Hiipivä vaara", Yrjö Nortan jännityselokuva vuodelta 1944 - Lentävä vaara -niminen leffakin on olemassa, valmistumisvuosi 1954.

Tiistai. "Lauluharjoituksissa. Pena soitti päivällä ja kysyi mistä johtuu, kun posti ei kule. - En ole ennättänyt kirjoittaa. Kirjoitan illalla." Keskiviikkona Eila leipoo pikkuleipiä ja pullaa - Viivi ja Elvi ovat tulossa "ompeluseuroihin". Eila käy torstaina viimeisen kerran hammaslääkärissä ja sitten sovittamassa pukuaan. "Oli Timon päivät ja sain oik. kahvia ja kakkua." Perjantaina on töiden jälkeen laulutunti, ja sitten Eila ryhtyy laittamaan ruokaa. Silloin ilmestyykin Pena. "Söimme ja lähdimme P:n kanssa kävelemään Sääksniemeen." Lauantaina Eila käy töiden jälkeen hakemassa uuden pukunsa, josta tuli "oikein kiva". Illalla hän paistaa munkkeja. "Pena ja äiti söivät niitä sitä mukaa. Pena nim. tuli meille illalla juuri kun olin munkkeja paistamassa."

Sunnuntaina on äitienpäivä, ja Impi saa lahjaksi kirjan ja kengät. "Koko päivä kotona. Elvi oli päivällä meillä. Olli Lahdesta kävi päivällä. Illalla Penan kanssa Sääksniemen avajaisissa. Kylmää oli vielä." Maanantaina Eila käy kansantanssiharjoituksissa seuratalolla. "Oikein rattoisa ilta." Tiistaina on Kaiku-kuoron vuosikokous.

Kymintehtaan kansakoulu, Kaiun harjoitusten paikka.
Keskiviikko 15.5. "Sain tänään kenkäni Niemiseltä. t.s. kävelykengät, jotka minulle siellä tehtiin. Oikein kivat ja hienot." Niillä on kiva tepsutella illalla elokuviin Elvin kanssa. Leffakin on hyvä, "Naisen valta". Suhtellisen tuorekin se on, valmistunut vuonna 1944, ja pääosassa Bette Davis. Torstaina Mäyrämäen kodissa maalataan keittiön lattia. Eila häärii puutarhassa illan. Perjantaina on Eilan viimeinen laulutunti neiti Olkun luona tänä keväänä.

Lauantaina pitää jo hätistellä innokkaimpia ihailijoita - tekevätköhän uusi kolttu ja uudet kengät vaikutuksen. "Sääksniemessä Elvin kanssa. Siellä oli V.H.  ja minun oli lopulta pakko lähteä kotiin, kun hän tanssitti yhtämittaa. Tulin Elvin ja Kallioniemen Airin kanssa. Pena soitti tänään!"

Sunnuntaina 19.5. on kaatuneitten muistopäivä. Eila on Kaiku-kuoron mukana laulamassa sankarihaudoilla. "Sen jälkeen seuratalolla Timon, Ossin, Viivin ja Salmen kanssa ja illalla Viljakaisella." Tämä perhe menetti yhden jäsenensä sodassa.

Maanantaina Eila käy taas seuratalolla kansantanssiharjoituksissa - miksi? - ja kalenteri kertoo: "Ins. matkusti Ruotsiin ja viipyy n. 3 viikkoa." Aha? Tiistaina keittiön lattian maali on lopultakin kuivunut, ja Eila saa kaapit järjesteltyä ja keittiön kuntoon. Keskiviikosta 22.5. kuun loppuun ei ole ensimmäistäkään merkintää. Taitaa olla kevättä rinnassa ja meno päällä, kun ei ehdi raportoida.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Juhani Tuviala, Kuusaanniemen kasvatti

Juhani Tuviala katselee ympärilleen tutussa paikassa Kymiyhtiön entisen keskusvaraston siivessä.
- Täältä käytiin yöllä ikkunan kautta hakemassa vilttiä, jos vanha silinteriviltti hajosi koneella eikä saatu varastomiestä kiinni.

Noista ajoista on kauan, Tuviala on ollut eläkkeelläkin jo toistakymmentä vuotta. Mutta työ Kymiyhtiössä on edelleen tuoreessa muistissa pieniä yksityiskohtia myöten. Ja tarinoita pulppuaa mieleen.
-  Muistatko vuoden -74 kauheat tulvat? Jenkkikoneiden lattialle nousi vettä 20 senttiä, ja yksi insinööri ehdotti, että porataan lattiaan reiät niin vesi pääsee pois. Koneiden käyttäminenhän oli ihan hengenvaarallista, Tuviala pyörittelee päätään.

Yhtä tuoreessa muistissa ovat kotikylän, Kuusaanniemen, asiat. Kylä erosi muista siinä, että siellä ei rakennettu mitään. Yhtiö oli ostanut maat ja rakennukset vanhoilta maatiloilta, ja työntekijät asuivat pääasiassa vuokralla vanhoissa maatilojen torpissa.
- Viimeisin talo oli rakennettu 30-luvulla. Joku saattoi tehdä reppuautokatoksen pihalle, mutta taloja ei kukaan rakentanut kuten muilla Kuusankosken alueilla tehtiin.

Tuvialan koti oli Äijälän talossa. Antti Äijälä oli viimeinen isäntä, joka myi talonsa Kymiyhtiölle.
- Muistaakseni talo myytiin 1911. Siihen muutti alkuaikoina piirimetsäesimies Laine, jonka vaimo oli aika hyvä taiteilija. Äiti oli tutustunut rouvaan kotipaikkakunnallaan Mäntyharjulla ja tuli heille piiaksi Kuusaalle vuonna 1926. Isän perhe asui Laineen talosta vähän matkan päässä Aholan talossa, heidän sukunimensä oli silloin Töisman.

Äijälä
Tuvialan isä oli ensin metsätöissä ja pääsi myöhemmin rakennusosastolle.
- Hän oli siellä 8 päivää vaille 50 vuotta töissä. Isä ei suostunut olemaan töissä yhtään ylimääräistä, että olisi saanut 50-vuotismitalin. Hän ei tykännyt mistään kissanristiäisistä.

Juhani tietää tarkkaan perheensä varhaiset vaiheet. Hänen äitinsä ja isänsä menivät naimisiin v. -31, pian syntyi ensimmäinen lapsi, tyttö, ja hänen jälkeensä vielä kaksi tyttöä, joille annettiin A-alkuiset etunimet.
- Vuonna -36 suomettumisvimmassa meidän sukunimi muutettiin Tuvialaksi. Nimen piti ehdottomasti alkaa t:llä. Kuusi seuraavaa lasta syntyi siis suoraan Tuvialoiksi.

Laineet muuttivat 30-luvun loppupuolella Äijälän talon isosta asunnosta muualle, ja Tuvialan perhe sai muuttaa ahtaasta päätyasunnosta heidän paikalleen. Talossa oli vielä kaksi muutakin kotia.
- Yleensä noin isoa asuntoa ei annettu tavalliselle työmiehelle, en tiedä miten tässä tapauksessa näin kävi. Tuohon maakellariin minut vietiin vauvana neljä kertaa Kannaksen suurhyökkäyksen aikana, Juhani osoittaa valokuvasta.

Juhani on  perheensä seitsemäs lapsi; kaikkiaan Tuvialan perheessä oli yhdeksän lasta, viisi poikaa ja neljä tyttöä.
- Kaikki meistä on olleet Kymiyhtiön tai UPM:n töissä ainakin jonkin aikaa. Tytöt oli juoksutyttöinä ja 18 täytettyään menivät laboratorioon töihin. Toiseksi vanhin veli oli rakennusosastolla, me muut veljet paperitehtaalla.

Liskoja ja pajumailoja

Tuviala muistelee Kuusaanniemeä ihanana alueena. Siellä oli oma rauha muusta Kuusaasta erillään.
- Umpihankea ja pimeää. Kauppaan oli kaksi kilometriä, kouluun kolme, katuvalotkin tuli vasta  vuonna -54 Varikselta Kuusaanniemen perälle. Pieni maitokauppa toimi vuoteen -64. Mutta kaikki siellä asuneet pitävät niemeä hienona alueena.

Perheeseen tuli televisio vuonna -60. Juhania naurattaa, kun hän kertoo isän kieltäneen, ettei saa kellekään kertoa televisiosta.
- Piipun juureen pystytettiin kahdeksan metrin korkuinen televisioantenni. Salaisuus ei kauaa säilynyt. Missikisoja katsomassa oli meidän pienessä kamarissa varmaan 30 naista.

Ladon seiniä on paikkailtu lasten jäljiltä.
Lapset hyppivät ladoissa heiniin, Juhani näyttää kuvista miten pojat repivät ladon seinistä lautoja, että pääsivät sisään leikkimään. Kuusaanniemen pojat kävivät usein Eerolan mailla, ja Eerolan pojat eivät siitä tykänneet. Yhtiö viljeli pelloilla myös hernettä.
- Myö soudettiin Lappakoskelle veneellä, hiivittiin säkkien kanssa hernepeltoon ja kerättiin perunasäkilliset liskoja. Vietiin ne veneellä kotiin ja syötiin.

Talvisaikaan pojat harrastivat tietenkin talvilajeja.
- Jääkiekkoradat tehtiin itse, jääkiekkomailat tehtiin pajunjuurista. Suksisauvojen lenkkipäällä lyötiin jääpalloa.

Kymiyhtiö huolehti Kuusaanniemen talojen kunnosta. Juhanin asuinaikana vuoteen -69 mennessä heidän kotonaan tehtiin kolme neljä remonttia.
- Tarpeettomia taloja purettiin. 50-luvulla tuli kielto, ettei yhtiön taloissa saa enää pitää karjaa. Meillä oli sika ja viisi lammasta, mutta ne piti hävittää.

Äijälän talossa oli sähköt. Talossa oli hella, kamareissa pystyuunit, leivinuuni. Saunassa oli hyvät tilat, sitä käytti kuusikin perhettä vuorotellen.
- Saunan uunissa eteistilassa oli hyvä paistaa ruokaa, äiti paistoi siellä ainakin kinkun. Saunavedet saatiin useimmiten omasta kaivosta, joskus jouduttin hakemaan joesta. Talon huoneet olivat 3,8 metriä korkeat, ja ullakkokin oli korkea. Ullakkotilat oli jaettu kolmelle perheelle.

Tuvialan isä kalasti jatkuvasti.
- Kun se tuli töistä, se oikaisi itsensä hetkeksi ja lähti kalaan. Kovaan hauenpyyntiaikaan heinäkuussa meidän lasten piti onkia vähän isompia särkiä syötiksi. Keväällä oli hauenkutu, sitten lahnankutu kesäkuussa, kesä-heinäkuun vaihteessa oli kuha - koukkuja vietiin Harjunjoen suulle asti. Sitten oli uisteluaika, välillä pitkääsiimaa. Heinäkuussa oli toinen lahnankutu Valkealan puolella. Meillä oli 85 millin lahnaverkkoja, ja välillä ne oli ihan täynnä isoja lahnoja. Isä myi niitä tehtaalla. Meillä syötiin kalaa usein. Vieläkin ihmettelen, etten koskaan käynyt nälkäisenä nukkumaan, vaikka oli iso perhe syömässä. Mutta isä teki 17-tuntisia työpäiviä, kun töitten jälkeen kalastikin vielä.

Ilmari ja Esteri Tuviala tulossa kalasta
Lapset kalastivat myös huvikseen, onkivat rannalta ja varsinkin Pukkisaaresta. Heidän kalojaan ei koskaan syöty, kun isä toi niin isoja saaliita.

Tuvialan perhe osti eläkkeelle jäävältä uittopäällikkö Lounimolta tämän vanhan soutuveneen, "tosi hienon". Siihen saatiin perämoottori vuonna -64.
- Se kulki hyvin, oli köykäin soutaa. Se ei ollut koskaan lukossa, eikä se silti koskaan hävinnyt rannasta.

Rapakosken silta valmistui vuonna -64.
- Se sotki koko elämän. Kesän kohokohta oli, kun Eerolan lehmät tuli meidän talon eteen pellolle. Mutta kun tehtiin tie, lehmiä ei enää tuotu siihen. Kuusaanniemen päässä oli lypsypaikka. Sinne tuotiin aina hevoskuormalliin vanhoja naisia Eerolasta lypsämään. Oli hankittu uudet lypsykoneetkin, mutta ne piti niin kovaa meteliä, ettei vanhat lehmät suostuneet niihin lypsettäviksi. Vanhat naiset osasivat lypsää lehmien mieliksi.

Kuusaanniemen tehdas käynnistyi vuonna -63, ja silloin niemessä asui vielä useita perheitä. Talot purettiin sitä mukaa kun asukkaat muuttivat muualle. Tuvialan äiti muutti Kuusaanniemestä vuonna -79.
- Yhtiö antoi meidän pitää tavaroita talossa senkin jälkeen, mutta vuonna -82 tuli lopullinen häätö tavaroillekin. Pihapiirin aitta purettiin ehjänä ja vietiin jollekin yhtiön johtajalle. Talon komeat peruskivet vietiin jonnekin saman tien.

Rapakosken silta
Urheilusta elinikäinen harrastus

Urheilukipinän Juhani sai jo alle kymmenvuotiaana. Veli oli lainannut Huippu-urheilun historia -kirjan kotiin.
- Olin viisivuotias, ja mummo luki minulle kirjaa useamman viikon. Samalla opin itse lukemaan. Ensimmäinen urheilukilpailuun liittyvä muistikuvani on vuodelta -49, kun Kuusankoskella oli SM-hiihdot. Muistan huudon "Miks Leivo lennät Suomehen" - isommat pojat huusi niin August Kiurulle, joka laski mäeltä pellolle.

Juhani muistaa myös hyvin vuoden 1950 yleisurheilukilpailut, jonka paikalliset seurat ja kuusankoskelainen seiväshyppääjä Erkki Kataja olivat järjestäneet. Juhani istui yleisön joukossa ihailemassa amerikkalaisia olympiavoittajia, joita "Tito" oli kilpailuun hankkinut.
- Siitä sain kipinän urheilun seuraamiseen.

Urheilukipinä on pysynyt näihin päiviin, Juhani pitää säännöllisesti tietokilpailuja urheilusta kaveriporukalle.
- Kun 70-80-luvulla tieto urheiluharrastuksestani levisi, alkoi tulla puheluita eksoottisiin aikoihin ravintoloista. Siellä kinattiin aiheesta, nettiä ei vielä ollut, ja minulta tivattiin oikeaa vastausta, Juhani naureskelee.

Sääksniemessä. Juhani seisomassa toinen oikealta
Urheilutietämyksen rinnalla Juhani on itsekin aina urheillut. Uiminen oli itsestään selvä juttu niemessä asuville lapsille. Rannassa oli laituri, ja sieltä sukellettiin hakemaan kekkapäätukkeja. Tämä laituri hajosi vuonna -61, ja isä hommasi tarpeet uuteen.
- Laituri oli kunnossa vielä silloinkin, kun Äijälän talo purettiin vuonna -82. Olin erilaisissa puulaakijoukkueissa uimassa kilpaa. 60-luvulla tehtiin töitä neljässä vuorossa. Silloin vuorot pelasivat toisiaan vastaan kaikissa lajeissa mitä vaan keksittiin - kahdella vuorollahan oli aina vapaata. Koneenhoitajat rupesi kinaamaan keskenään, niin ne värvättiin pelaamaan toisiaan vastaan. Siellä tuli paljon sairaslomia. Eniten pelattiin jalkapalloa ja jääkiekon tapaista. Touhu hiipui 70-luvun alkupuolella.

Löysejä peräjälkeen

Juhani meni yhtiölle töihin, koska halusi mahdollisimman äkkiä rahaa.
- Kymiyhtiön ammattikouluun muodostettiin vuonna -58 erikoislinjoja. Aikaisemmin siellä oli ollut 2-4-vuotisia koulutuksia, mutta nyt paperilinja muuttui yksivuotiseksi. Sellu oli kaksivuotinen, metalli- ja sähkölinja kolmivuotiset. Paperilinjalta pääsi nopeasti töihin, Juhani selvittää uravalintaansa.

Laboratorio oli Tuvialan ensimmäinen työpaikka Kymiyhtiössä. Hän oli myös prässipoikana ja eri tehtävissä tehtaalla kaikilla koneilla. Työolot olivat erilaiset kuin nykyään. Juhanilla oli eväät mukana prässipoikana kuten muillakin.
- Kun rupesit syömään koneen ääressä, paperi katkesi, ja juoksit viemään päätä ja rissaamaan sitä paikoilleen. Kun palasit takaisin syömään, eväissä oli monta kertaa torakoita. Jäi syömättä.

Pakkareita  ja pituusleikkurin miehiä
Kun koneisiin vaihdettiin silinterin vilttejä, työntekijät joutuivat työntymään koneiden alle ja nostamaan teloja mahallaan.
- Sieltä selvittyä sai kauan puistella vaatteita, Juhani naureskelee ja näyttää valokuvaa. - Tossa on pakkareita ja pituusleikkurien ajomiehiä. Pakkarilla on erilaiset housut liimaroiskeitten takia, ne liimasi rulliin päälappuja. Omat vaatteet oli kaikilla, tosin yhtiö antoi vilttihanskat. Niillä ei voinut tehdä mitään tarkempaa työtä eikä tarttua mihinkään. Kynällä piti kirjoittaa ylös kaikkien rullien painot, lappu pantiin rullan sisään, josta pakkarit poimi tiedot kirjanpitoonsa.

Työtä tehtiin nykytahtia kiivaammin.
- Me tehtiin 252 päivää töitä vuodessa 16-vuotiaana - sen ikäisenä sai mennä vuorotöihin. Nykyään ne tekee 200 päivää. Aamuvuoron jälkeen oli vapaapäivä. Seuraava vuoro oli iltapäivä. Neljä iltapäivää, vapaapäivä, seuraavaksi yö - neljä yötä - makuu ja vapaa, sitten taas aamu. Kuudentoista päivän aikana olin 12 päivää töissä.

Kuusikymmenluvulla pidettiin häpeänä, jos joku jäi alle 65-vuotiaana töistä pois.
- Mitenkä ne jaksoi tällästä työtahtia eläkeikään saakka? Siellä oli yksi astmainen koneenhoitaja. Perälaatikon päälle piti kiivetä kymmenen porrasta säätämään rataa käsin. Koneenhoitaja pani prässipojan aina asialle, kun ei pystynyt niitä rappuja nousemaan, ja huuteli alhaalta ohjeita. Mutta töihin piti vaan tulla. Sitä pidettiin kunnia-asiana.

Vuonna -79 vuorotyöhön tuli viides vuoro. Siihen asti vuorotyöläiset olivat muiden tehtaalaisten mielestä vähän alempaa kastia, Tuviala sanoo.
- Mutta kun viides vuoro toi kuuden päivän vapaat, niin ruvettiinkin huomauttelemaan, että kyllä meillä on paljon vapaata. Kyllä tuli pyrkijöitä löysitöihin sen jälkeen.

Työ, edes vuorotyö, ei rasittanut Tuvialaa. Hän saattoi tarjoutua yövuoroon iltavuoronsa perään, kun kuuli jossain tarvittavan miestä.
- Tein monta kertaa näin useamman päivän peräkkäin: nukuin kuusi tuntia vuorojen välillä, tein taas oman iltavuoron ja sen perään yövuoron. Yhtiö oli minulle suopea, sain tehdä kaikki kesälomat töitä, kaikki juhlapyhät samoin. Pääsiäisenäkin sain olla kolme juhlapyhää töissä kolminkertaisella palkalla. Tarvi saada rahaa koulua varten. Siihen aikaan koulutasoiseen opiskeluun ei saanut opintolainaa, vasta vuonna -72 rupesimme saamaan lainaa kuten korkeakouluopiskelijat jo meitä ennen. Otin silloin sen lainan ja ostin sillä väritelevision. Kattelin Münchenin kisat jo väritelevisiosta, Juhani leveilee.

Juhani pyrki vuonna -69 Tampereen teknilliseen kouluun.
- Minua varoiteltiin, että sinne on vaikea päästä. No, sinne oli 116 hakijaa, minä olin toiseksi paras pyrkijöistä. Sinne otettiin 16. Meitä oli vain kaksi, joilla ei ollut keskikoulupohjaa. Matematiikkaan keskikoulu antoi paljon vankemman pohjan kuin ammattikoulu.

Arvojärjestys vallalla vielä 70-luvulla

Juhani Tuvialan valmistuessa v. -72 elettiin huippuaikaa työnsaannin kannalta. Hän valitsi paikoista Kymiyhtiön kalanterimestarin paikan Kuusankoskella. Vuonna -74 hänestä tuli vuoromestari. Kalanterilla kiillotettiin paperi ajamalla se monien telojen läpi.
- Aikakauslehdet, kuten Seura, käyttivät paljon meidän paperia. Koneita oli neljä, jokaisella oli varamiehineen viiden ihmisen miehitys, muussa käsittelyssä lisää väkeä. Porukkaa oli paljon, Juhani toteaa.

Hierarkia oli selvä 70-luvun alussa Kymillä.
- Kahvihuoneessa amerikansalin yläkerrassa minun piti istua insinöörien kahvipöydässä. Katottiin kieroon, jos menin työläisten, vanhojen kaverien pöytään, istumaan. Mutta kun konttoriporukoille tuli oma maisemakonttori tuohon missä nyt on Terpsikerhon tilat, niin he lakkasivat käymästä entisessä kahvihuoneessa. Silloin tunnelma vapautui.

Tuviala sanoo istuneensa esimmäkseen hiljaa insinöörien pöydässä, mutta yhden henkilön kanssa hän olisi halunnut jutella enemmänkin.
- Kun joskus istuttiin Torsten Oljemarkin kanssa pöydässä kaksistaan, hän kertoili rankkojakin sotakokemuksiaan. Mutta kun siinä oli tavallisesti isot herrat samassa pöydässä, niin eihän Torsten voinut meikäläisen kanssa jutella.

Arvojärjestykseen Juhani oli tottunut jo prässipoikana heti yhtiöön tullessaan.
- Kun insinööri tuli koneelle, kaikki nousi seisomaan. Insinöörit olivat kyllä ammattitaitoisia, tunsivat koneet hyvin, Tuviala kehuu ja muistaa tarinan insinööri Sten von Troilista. - Olin laboran päiväpoikana ja kuljin monta kertaa amerikansalin läpi - naama punaisena, kun 80-90 naista plarasi paperia salissa. Kun Sten von Troil käveli golfhousuissaan ja ruudullisissa sukissaan solmuke kaulassa salin läpi, plaraaminen loppui, kun kaikki naiset katsoivat hänen menoaan. von Troil oli kerta kaikkiaan hieno mies. Hän kävi takavuosina esitelmää pitämässä Kuusankoskella, ja kerroin hänelle, että insinööri aiheutti työkatkoksia tehtaalla. Sehän nauro tarinalle, Juhani hykertelee.

Isännöitsijä Estlanderistakin on lukuisia tarinoita. Juhanille on jäänyt mieleen hetki yöllä kolmen aikaan, kun pituusleikkuri risasi ja sen porukka istui ulkona odottamassa, että päästään hommiin. Estlander kulki konttoriinsa ja palatessaan pyllisti porukalle. Syy ei selvinnyt.

Työntekijäryhmien välit olivat joskus kireät. Tuviala muistaa lakkotilanteen vuodelta 1960 - silloin oli vielä sekä SAK että SAJ. SAJ:läiset työntekijät oli kaikki pistetty samaan vuoroon. Lakko tuli, vaikka kaikilta työntekijöiltä käytiin erikseen kysymässä, jäisivätkö he ylitöihin. Kukaan ei jäänyt. Mutta kahden liiton jäsenten välit olivat kireät, monista jäi elinikäisiä vihamiehiä, Tuviala kertoo.

Vuonna -83 Juhani Tuviala siirtyi Kuusaanniemeen paperikone 7:n vuoromestariksi. PK8 valmistui samana vuonna, ja sinne siirtyi porukkaa seiskalta. Uusi työympäristö oli kuin eri maailma Kymintehtaan konesaleihin verrattuna. Juhanilla piti olla kymmenen vuoron ajan opettaja uusiin töihin.
- Opettaja kerkisi olla neuvomassa puolitoista päivää ja sairastui. Kun kysyin, kuka nyt neuvoo, sanottiin että kylhän siä pärjäät kun olet ollut vuoromestarina. Mutta systeemit oli ihan erilaiset. Toisessa käytettiin happamia, toisessa emäksisiä aineita. Puhdistuslaitteet oli aivan toisenlaiset. Kaikki piti kysellä, jos joku suostui kertomaan. Aika souvi, kun ei viitsinyt ihan joka asiaa kysyä ettei näyttänyt tyhmältä. Toisaalta itse jouduin välillä olemaan kuuntelijana, kun jollain oli murheita ja salaisuuksia.

Puretun kotitalon perustuksilla
Juhani Tuviala jäi töistä vuoden 2000 lopulla. Eläkettä hän alkoi saada vuonna 2004.
- Yhtään ei ole harmittanut, että pääsi putkeen sen ikäisenä. On ehtinyt tehdä kaikenlaista, eikä taloudellisestikaan oltu lujilla. Kaikki samanikäiset oikeastaan ajettiin pois.

Eläkkeellä jatkuvat aikaisemmin aloitetut harrastukset.
- Pelaan kerran viikossa bridgeä kerholla. Biljardia olen pelannut, ja nykyisin pelaan lentopalloa kolme kertaa viikossa. Harrastan myllykoskelaisen porukan kanssa urheilutietokilpailuja - sitä on jatkunut 15 vuotta. Teen sinne kysymyksiä. Olen kerran voittanut Kymenlaakson urheilutietäjäkilpailunkin, vuonna 2013. Tiedätkö muuten, ketkä kaksi suomalaista ovat voittaneet olympiamitalin silmälasit päässä? Etkö? Keihäänheittäjä Matti Järvinen ja soutaja Pertti Karppinen. No kukas kuusankoskelainen on voittanut 50 kilometrin hiihdon suomenmestaruuden? Urho Niemi, sellun pihatyöntekijä. Tänään pidän taas urheilutietokilpailun Myllykoskella, Tuviala kertoo lähtiessään.

Jutun vanhat kuvat ovat Tuvialan perheen arkistosta.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pirkko Viljakainen, tuttu kasvo Kuusankoskitalolta

Myllyhuoko, Sudeettialue, Öljymäki - Pirkko Viljakaisen lapsuuden ja nuoruudenympäristöt olivat tulvillaan yhtiöläis-idylliä. Nykäsen viisilapsisen perheen vanhin kertoo, että isän lisäksi äitikin lähti yhtiön töihin, kun lapset alkoivat olla tarpeeksi isoja. Isä oli koneenhoitaja, äiti kävi kesäisin mm. pesemässä tehtaalla ikkunoita tai lomittamassa mestarikerhon emäntiä.

Myllyhuokon Pirkko muistaa välähdyksinä lapsuudestaan. Hän norkoili kaksivuotiaana yhteisen pakarin vaiheilla.
- Seisoin aina ovensuussa ja pyysin pullaa. Varmaan sainkin, koska menin aina uudestaan. Meidän perhe asui neljän asunnon talossa, ja jokaisella oli iso olohuoneen ikkuna. Aina kun heräsin vaunuista päiväunilta, näin edessäni ison neliruutuisen ikkunan, Pirkko muistaa niin varhaisen kokemuksen. Hän asui Myllyhuokossa jonkin aikaa aikuisenakin, kun meni naimisiin Ossinsa - tämän Viljakaisen - kanssa.

Sudeettialueella Pirkko asui 18 vuotta. Talon oli rakentanut Kymiyhtiö, ja Nykäsen perheellä oli kotina se malli, jossa oli tupakeittiö ja kaksi makuuhuonetta. Pirkosta se oli loistava pohjaratkaisu. Koko kylä tiesi toisensa, lähinaapurit olivat hyvinkin tuttuja keskenään. Jokaisella oli oma puutarha.
- Yhtiö istutti joka pihaan neljä omenapuuta, kolme punaista ja kolme mustaa viinimarjapensasta, kolme karviaismarjapensasta. Isä istutti tontin reunoille vadelmapensaita. Koko talven perunat, porkkanat, punajuuret ja sipulit saatiin omalta tontilta. - Pirkko muistaa kaiken tarkasti, sen verran tiiviisti hän sai pensaiden juurella kykkiä.

Nykäsen talo oli toinen joelta katsottuna, joten lasten aika kului kesäisin joella ja joessa. Siellä uitiin, pojat kalastelivat, Pirkko tykkäsi pestä mattoja.
Myllyhuokoa. Kuva: Jukka Airola

Pirkko oli parinkymmenen, kun perhe muutti Öljymäelle. Hän koki oudon tunteen, kun muuttohommissa vei tavaroita maakellariin.
- Kellarin ovella tuli tunne, että piti katsoa ylöspäin ja pelätä pommikoneita. Jälkeenpäin selvisi, että olin parivuotiaana ollut Öljymäellä asuvan kummitätini sylissä kellarin ovella samassa paikassa sodan aikaan, kun taivaalle tosiaan ilmestyi pommikoneita. Tädin säikähdys oli jäänyt tallelle muistiin.

Kansakoulun Pirkko Nykänen kävi keskustassa ja lähti sitten yhteiskouluun. Keskikoulun viimeisenä keväänä hän käveli pitkin Valtakatua ja kysyi joka liikkeestä, tarvittiinko niissä kesäapulaista.
- Seuraavana päivänä juoksi Kymen Wieneristä rouva perääni ja kysyi, voinko tulla heille. Lupasin mennä, mutta sitä seuraavana päivänä Lapin neiti juoksi kenkäkaupastaan perääni, että hei neiti, minulla olisi teille töitä. Olin kuitenkin luvannut mennä Wienerille, ja siellä työt jatkuivatkin kaiken syksyä.

Palkkapusseja ja reikäkortteja

Seuraavassa helmikuussa yhtiöltä soitettiin. Pirkko oli nimittäin jättänyt sinnekin hakemuksen. Nyt siellä oli paikka auki, ja Pirkko siirtyi Kymiyhtiön palkkakeskukseen.
- Siellä laskettiin kaikkien yhtiön työläisten palkat. Osastoilla täytettiin kahden viikon lomakkeet ihmisten työajoista. Siinä näkyi kaikki työnteko saunalisiä myöten - jos oli sauna-aikaan lauantai-iltana töissä, sai muistaakseni kahden tunnin palkan verran lisää.

Pirkko muistaa tarkkaan, miten palkkalistat revittiin ja pantiin palkkapusseihin. Laskettiin, kuinka paljon mitäkin rahoja tarvittiin kullekin osastolle ja tilattiin määrät pankista yhtiön kassaan.
- Sitten mentiin pussittamaan. Pussin päälle tilinauha, ja työparin nuorempi laski siihen rahasumman. Pöydän toisessa päässä vanhempi työntekijä tarkasti, että meni oikein. Sitten pussi pantiin osaston  laatikkoon. Kädet oli ihan kamalassa kunnossa ja haisi hirveälle monen tunnin rahan käsittelyn jälkeen, Pirkko päivittelee. - Kun laatikot olivat valmiit, osastoilta tuli kaksi henkilöä hakemaan niiden omat laatikot.

Tehtaan johtoa ei konttorilla pahemmin näkynyt. Mutta jouluisin he kävivät kättelemässä jokaisen työntekijän ja toivottamassa hyvää joulua.
- Meitä oli pitkä sali, jossa istuttiin kaksi rinnakkain. Ihan jokaisen johtajat kävivät kättelemässä. Palkanlaskennan oma johtajatar piti tiukkaa linjaa. Kerran serkkuni soitti työpaikalle, ja olin puhelimessa vain pienen hetken. Kun tulin paikalleni, johtajatar kysyi muilta, onko kellään antaa neiti Nykäselle töitä, kun tämä kerran jouti puhelimessakin puhumaan. Sama johtajatar vaati minua kerran kirjoittamaan valöörilapun uudelleen, koska "kuutoset ovat niin epäselviä". Takanani istuva vanhempi työntekijä kuiskasi, että et tee uutta, olet tekevinäsi ja viet saman lapun. Vein sitten kädet täristen saman lapun, ja johtajatar napautti: "Minähän sanoin! Kun vähän tarkemmin tekee, niin numerotkin ovat oikein."

Palkkakeskus toimi keskuskonttorissa. Kuva Kymiyhtiön korttikokoelmasta
Yhtiölle perustettiin v. -63 reikäkorttikeskus, ja palkkakeskuksen nuoret työntekijät siirrettiin sinne.  Ensin työntekijät koulutettiin, he oppivat tekemään reikäkorttiohjelmat itse. Palkanlasku helpottui ja nopeutui. Listat menivät pankkiin, ja ihmiset hakivat palkkansa sieltä. Pirkosta tuli nyt siis tietokonekeskuksen reikäkorttilävistäjä. Samalla hän toimi lävistyksenvalvojan sijaisenakin jonkin aikaa.
 
Pirkko meni Viljakaisen Ossin kanssa naimisiin vuonna -64, ja ajan tapaan häät olivat isot. Seuratalolle kutsuttiin vieraita 450:llä kutsukortilla. Koska yhtiön osastolle lähetettiin vain yksi yhteinen kutsu koko porukalle, niin voi kuvitella, että juhlapaikka pullisteli, vaikkeivät kaikki kutsua noudattaneetkaan.
- Käytiin leipomassa Pilkanmaan paakarissa pullat ja kakut ja leivät, kaikki itse. Tanssihäät, tietenkin, vaikka seuratalon lattia olikin vähän oksista kuhmurainen.

Viljakaisille syntyi poika vuonna -66 ja tyttö vuonna -69. Lapsia hoiti ensin Pirkon äiti ja sitten nuori tyttö. Yhtiöläisillä oli äitiyslomaa kaksi kuukautta, Tietotehtaan väellä ruhtinaalliset neljä.

Tietojenkäsittelystä poliisilaitokselle

Vuoden 1969 alusta yhtiön tietosysteemit muuttuivat jälleen. Reikäkorttiosaston väki siirtyi Kouvolaan Tietotehtaalle, jonka omistajiin Kymiyhtiökin kuului. Siellä Pirkko Viljakainen oli käyttötoimiston hoitajana. Hän otti vastaan Helsingistä tulleet työt muille jaettavaksi. Sama kuljettaja vei tehdyt työt takaisin Helsinkiin illalla.
- Meillä käsiteltiin kaikkea mahdollista yhtiön tietoa palkoista sellun ja kaasun kulutukseen. Tietotehdas käsitteli myös Tehdaspuun aineistoja.

Tietotehdas lopetettiin Kouvolasta siinä vaiheessa, kun työntekijät alkoivat saada pienet päätteet pöydilleen.
- Isoa lävistyskeskusta ei sitten enää tarvittu, vuonna -89 se loppui. Sitten oltiin työttömiä.

Työvoimatoimistosta tuli kaksi ehdotusta työpaikaksi Pirkon asiakkuuden aikana. Toisesta sanottiin, ettei siellä ole varaa niin kalliisiin likkoihin kuin tietotehtaalaisiin, toinen oli juuri palkannut toisen hakijan. 
- Kun työkkärin kautta ei löytynyt töitä, Niemisen Paavo pyysi minut Rakennusespolle vuodenvaihteeksi auttelemaan. Olin siellä nelisen kuukautta. Silloin sattui pankkilakko, ja meikäläinenhän osasi neuvoa, miten pankista saa etukäteen rahaa työläisten palkkoja varten. Me tehtiin valöörilaput!

Kevään ja kesän työttömyysjakson jälkeen Pirkko Viljakainen pääsi töihin poliisilaitokselle. Ensimmäinen työpiste oli syyteasiaintoimisto.
- Kirjoitin haasteita, kirjasin rikosilmoituksia. Sitten minut komennettiin ulosottoon. Mutta itsestäänkopioivat paperit aiheutti niin kovat allergiset reaktiot, etten voinutkaan olla siellä. Niin päädyin Kuusankosken poliisilaitoksen kansliaan.

Kansliassa Pirkolla oli monennäköistä tehtävää, erikoisiakin tilanteita. Hän muistaa, mikä homma oli asioida Venäjän suurlähetystön kanssa, kun piti toimittaa Suomesta rajan yli venäläinen nainen, joka heittikin passinsa metsään eikä suostunut jäämään Haminan poliisilaitokselle vaan vaati päästä vankilaan parempiin tiloihin. Siinä kanslisti sai välillä toimia melkein valepoliisina, jotta asiat saatiin virkamiestasolla rullaamaan.

Työssä törmäsi usein rankkoihin elämäntilanteisiin. Nuorten toilailuita oli rastasta lukea, varsinkin kun näiden vanhemmat eivät olleet tietääkseenkään lastensa pikkurikollisista ja joskus julmistakin touhuista.
- Kun kuulin jonkun papereista tutun nuoren nimen, muistin saman tien hänen sosiaaliturvatunnuksensa. Minulle oli yllätys, että näin pienellä paikkakunnalla tapahtuu niinkin paljon rötöksiä. Ja että niin nuoret, 14-16-vuotiaat pojat tekevät pahojaan. Mutta työyhteisö oli tosi kiva, me pidetään edelleen yhteyttä naisten kesken.

Kuusankosken poliisiasema suljettiin 30.11.1996. Jokaisen Kouvolan laitokselle haluavan piti hakea paikkaa sieltä. Pirkolle olisi löytynyt töitä Kouvolasta, mutta hän ei halunnut sinne, koska hänen äitinsä oli alkanut tarvita apua kotonaan.
- Muistisairaan vanhemman hoitaminen on kova koulu. Kun äiti ei pärjännyt enää kotona, hän pääsi Mäkikylään palvelutaloon. Kävin siellä joka päivä syöttämässä äidin, kun huomasin, ettei henkilökunta pysty huolehtimaan syöttämisestä hyvin. Mutta ei minua haitannut sen 14 vuoden aikana koskaan olla äidin apuna.

Puhdin tyttö lavalla ja naulakolla

Äidin kuoltua Pirkolla on ollut aikaa omiin harrastuksiin. Hän on tuttu näky Kuusankoskitalon naulakolla, jonka palvelua hän hoiti kahdeksan vuotta. Miten niin hoiteli, onhan hän siellä nykyäänkin?
- Niin mutta ensi alkuun vastasin siitä, nyt olen siellä vaan töissä, Pirkko naurahtaa. - Kun hoidin palvelua, sain talosta listan tulevista tapahtumista ja niiden arvioidusta yleisömäärästä. Sitten hankin naulakkohenkilökuntaa tarpeitten mukaan. Palvelua tehdään Kuusankosken Puhdin hyväksi. Se on vapaaehtoistyötä, ei meistä kukaan saa palkkaa naulakolla olosta. Kuusankoskitalo maksaa palkkamme Puhdille niiden tuntien mukaan, jotka me merkataan työn kestoksi.

Naulakosta vastaaminen jännitti alkuun. Pirkko mietti, mitä toiset ajattelevat, kun hän soittaa ja kyselee hommiin.
- Sanoin heille, että ei tarvi keksiä verukkeita, voi sanoa ihan suoraan, että nyt en tule. Aina löytyi tulijoita, joskus kuitenkin vasta hakemisen jälkeen. Jossain vaiheessa tehtäviini kuului myös järjestysmiesten hankkiminen LA-yhdistyksestä, mutta nyt he hoitavat sen itse. Ihan kivaa hommaa se on ollut.

Pirkko on viihtynyt siis tuossakin hommassa, vaikka aina työolot eivät ole olleet helpoimmasta päästä. Asiakkaat kiiruhtavat viettämään hauskaa tilaisuutta saleihin, naulakolla vapaahtoiset jäävät siitä paitsi. Työntekijöillä on kyllä lupa käydä kuuntelemassa konsertteja salin takaosassa, jos joku jää naulakolle. Pirkko on vapaaehtoinen jäämään, koska hänen kurkkunsa ei kestä salista nousevia hajuja, pölyä ja lämpöä. Pakkaspäivinä on joskus pölähtänyt ennakoitua suurempi joukko vain parin työntekijän palveltavaksi. Ovista pukkaa kylmää ilmaa, mutta naulakon työntekijöillä hiki virtaa, jotta asiakkaat saisivat pian takkinsa.
- Seuraavana päivänä sitten soitellaan, että tänään en pääse, sain eilisestä flunssan. Monet takit on niin painavia, että niiden nostamisessa on oltava konstit hallussa, ettei olkapäät mene, Pirkko kuvailee työn haasteita.


Kuusankoskitalo on osoittautunut loistavaksi sijoitukseksi ihmisten viihtyvyyteen. Pirkko Viljakainen muistaa, miten sen suunnitteluvaiheessa moni ihmetteli, mihin ihmeeseen sellaista taloa muka tarvitaan.
- Tämähän on kovassa käytössä jatkuvalla syötöllä. Iso sali on huomattavasti parempi kuin Kouvolatalon sali. Talo on näyttänyt, että se kannatti tehdä, Pirkko kiteyttää.

Nykyinen "työnantaja" Puhti on ollut Pirkolle elinikäinen tuttavuus. Hän on pikkutytöstä asti voimistellut Puhdin riveissä, valiovoimistelijoissakin lähes parikymppiseksi.
- Käytiin kilpailuissa, Helsingissäkin. Kierrettiin aina vappuna työväentalojen vappukemuissa esiintymässä. Oltiin voikkaalaisten Kisällien ja Kisällittärien kanssa usein samoissa juhlissa lavalla. Ohjaajanamme oli Salli Qvick, oikein puhtilaisia miehensä Onnin kanssa. Keskustan koulun voimistelusalissa meillä oli harkat kerran viikossa, ja valiovoimistelijoilla lisäksi omat harkat ennen esiintymisiä, Pirkko kertoo. Naulakko-talkootyötä ennen hän paketoi joulujen aikaan City-Marketissa lahjoja. Sekin meni Puhdille.

Pirkko on asunut koko ikänsä Kuusankoskella. Hän kerkisi työuransa lisäksi hoitaa myös viittä lastenlastaan.
- Minusta se oli ihanaa. Etenkin kesät, kun ne oli kaikki viisi meillä. Hirveä meteli ja huusholli sekaisin, mutta minä nautin. Aina kun päivä päättyi, lapset vei kaikki tavarat paikoilleen. Ensimmäinen kesä, kun lapset ei enää tulleet, oli ihan kamala. Niin kivoi muistoi on niiltä vuosilta, kun lapsenlapset oli meillä hoidossa, Pirkko sanoo hymyillen.

torstai 7. joulukuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 16. Sisustuspuuhia

Pentti Niemisen viimeinen opiskeluajan joululoma on takanapäin. Kevätlukukausi -47 käynnistyy ikävöinnin merkeissä - kuinkas muuten. Nyt 13. tammikuuta hän muistelee niitä muutamaa ihanaa lomaviikkoa "katkera pala kurkussa, kun olen ajatellut, etten voisikaan tehdä tänä iltana tavanomaista vierailua Kumpulaan". Pena pyytelee anteeksi töppäilyjään - tahattomia ilkeyksiä - ja ilmoittaa: "Sinä olet minun suurin ja parhain innoittajani tällä elämän myrskyisellä merellä."

Kaarisillan takana kohoaa kaivattu Mäyrämäki, "Kumpula"
Tekniikan ylioppilas Niemisellä on nyt yllään morsiamen joululahjaksi kutoma slipoveri. "Koko luokan pojat olivat sitä ihastelemassa ja arvasivat ilman sanomistanikin, että se oli Sinun kutomasi." Seuraa kehuja kätevälle emännälle, ja sitten taas haaveksimaan lomamuistojen pariin: "Kuinka hauskaa olikaan istua hiljaisuuden vallitessa ja pelata 'sinkkiä' ja jutella selkä painettuna sitä lämmintä uunia vasten ja ottaa välillä 15 min. 'tirsat' ja paljon paljon muuta."

Hypätään tunnekuohujen yli arkisiin toimiin. Pentillä on nyt uusi kämppäkaveri, joku Salon poika. Onkohan Pauli Kiuru valmistunut ja muuttanut muualle? "Meillä on täällä Salon pojan kanssa käynnissä laajat sisustamistyöt huoneessamme. Se komea kirjoituspöytäkin sai aika lennätyksen tänään ja tilalle tuotiin sellainen 1 x 1.5 m suuruinen pöytä, jolle jo varmasti sopii hieman tavaroitakin ja sen lisäksi jää vielä runsas työskentelytila. Me ostimme tämän pöydän päälle sellaisen vihreän maalatun pahvin, joka on helppo tämän avulla pitää puhtaana (tarkoitan tietysti pöytä pahvin avulla). Tämä mokoma päällys tuli maksamaan 180 mk ja oli viedä meidät konkurssiin."

"Tänään sain rahat siitä myytäväksi jättämästäni laskutikusta ja tuo 2500 mk parantaa rahatilannettani huomattavasti. Tänään minä vein ne täytekynät korjattavaksi ja lupasivat laittaa ne kuntoon siihen mennessä että tuon ne tullessani, kun tulen luonasi käymään. Sitä Sinun haluamaasi kirjaa minä en ehtinyt vielä tänään käydä katsomassa, mutta aion suorittaa tuon huomenna."

Opiskelukaverit ovat päivän mittaan valittaneet, että on niin kiire, ettei ehdi muuta ajatella, mutta Pena on hiljaa mielessään kavereille säälivästi hymyillen ajatellut, että kyllä ehtii. Muilla vain ei ole niin ihanaa ajateltavaa kuin hänellä oma morsiamensa.

Seuraava kirje on päivätty 15.1., kaksi päivää edellisen jälkeen, ja tässä välissä Pena on saanut jo kirjeen Eilalta, suloisen. Siitä kiitellään ensin. Ja toivotellaan lepäilyä loman jälkeen, koska Pentti ei malttanut lomalla olla yhtään iltaa kipaisematta morsiamen luo. Mutta sitten arkisiin asioihin.

"Kävimme tänään Salon pojan kanssa erään hänen tuttunsa luona tiedustelemassa huonekalujen hintoja. Tämä tuttava on nimittäin huonekalukauppias. Selvisi, että sellainen 3-hyllyinen kirjakaappi maksaa lasiovineen 2200-2400 mk ja sitten se heteka, ei siis puteka vaan puukehyksellä varustettu heteka maksaa 4300 mk. Jossain kuuluu olevan saatavana oikeitakin hetekoita niiden hinnan ollessa n. 5500 mk." Hetki lirkuttelua väliin ja sitten: "Radiosta tulee juuri 'Kalle-Kustaan seikkailuja' ja muistan kuinka hauskaa meillä oli silloin, kun kuuntelimme Teillä edellistä osaa. Sellaista on elämän katoavaisuus."

Eila on kysellyt kuulumisia, koska "Nyt ryhdyn sitten selostamaan, mitä erikoista tänne kuuluu. Istumajärjestys luokassamme jäi ennalleen ja istun siis entisellä paikallani. Tulemme erittäin hyvin toimeen 'kämppäkaverini' kanssa. Tietysti hänellä on määrättyjä ominaisuuksia, joista en aivan sellaisenaan pidä, mutta eivät ne varsinaisesti haittaakaan. Kumminkin tulimme Paulin kanssa paremmin toimeen, ehkä sen vuoksi, että olimme kotoisin sieltä samalta suunnalta. Kumminkaan mitään valittamista minulla ei ole ja luulen että aikaa myöten sopeudumme oikein hyvin. Hän on erittäin tarmokas ja järjestelykykyinen. Minunkin pienet päiväuneni tahtovat supistua puoleen tuntiin, kun tyyny lentää sänkyyni ja kuuluu huuto: 'Ylös ja töihin'. Olemme saaneet jo jonkinverran töitä tehdyksikin ja työinto on erittäin hyvä, kiitos Salon."

Kotiin Niskalantielle pääsee joka toinen lauantai.
Sitten Pena selvittelee lukujärjestystään. Perjantaisin ei vielä päästä matkustamaan, ja maanantaiaamuna on oltava paikalla. Lauantaina on vain yksi tunti taidehistoriaa, ja siitä varmaan voi pihistää joka toinen lauantai. Eilan pyytämä kirja on jo hankittu, toivottavasti oikea. "...muutakaan sen tyylistä siellä ei ollut. Tämän kirjan nimi on 'Pöytätaito' kirjoittanut Niilo Kallinen ja mikäli minä ymmärrän tuollaisia asioita luulisin sen olevan erittäin hyödyllisen."

Lopuksi Pena kuvailee mielenkiintoisen luennoitsijan. "Tänään meillä oli ensimmäinen kirjanpidon luento. Jo, ennen sen alkua päätin ottaa sen opiskelun oikein vakavalta kannalta tulevaisuutta silmälläpitäen. Sitä luennoi eräs erittäin miellyttävä herrasmies. Heti aluksi hän julisti m.m.: Ulkoluku on kokonaan kielletty, koska se tappaa kaiken henkisen vireyden. Lunttaaminen on sallittua, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Kirjaa ei tarvitse ostaa, koska tämä on sivuaine, ja niinollen ette lukisi sitä kumminkaan. Kotitehtäviä en tule antamaan. Jos herroilta liikenee tupakkarahoista 8 mk, niin pyytäisin ostamaan tällaisen vihkon. Tämän lisäksi tarvitsette sen verran tarkkaavaisuutta, ettette pääse nukkumaan."

"Senjälkeen hän luennoi erittäin mielenkiintoisesti ja koko ajan huomioon ottaen käytännöllisiä seikkoja nimenomaan rakennusfirmaa silmälläpitäen. Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus tuo uusi luennoitsija." Ja lopuksi säännönmukaiset kaihoilut ja vakuuttelut ja terveiset Salmelle ja Immikille.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Satavuotias Suomi 75-vuotiaan silmin

Vuonna 1992 Suomen jokaiseen kotiin jaettiin juhlalehti. Painos oli historialisen suuri, 2,3 miljoonaa. Lehden kustasi Yhtyneet Kuvalehdet Oy. Mielenkiintoista lukea, mikä on muuttunut, mikä ei. Pääkirjoituksessa päätoimittaja Pekka Hyvärinen sanoo: "Lehti ilmestyy keskelle vaikeita aikoija. Lähistölä ja ympäristössä on epävarmuutta. Juhlapäivä osuu hetkeen, jolloin sadat tuhannet ovat vailla työtä. Monesta tuntuu, ettei nyt ole sopiva aika juhlia edes synnyinmaan vuosipäivää."


Nyt vuonna 2017 satavuotiasta juhlitaan ainakin talouden suhteen valoisammissa oloissa. Juhlalehden toimituspäällikkö on Kouvolan oma poika Risto Karlsson, ja lehdessä on häneltä mm. hämmästyttävä pakina tai novelli. Sitä lukiessa huomaa, että monet nykypäivän keskustelunaiheet ovat olleet idullaan jo neljännesvuosisata sitten - ellei Karlsson sitten ollut paitsi hieno kirjailija myös ennustaja. Puhdas vesi, terrori-iskut, tunneli meren ali Tallinnaan - no, Japani pitäisi jutussa vaihtaa varmaan Kiinaan. Suurentele kuvaa jutusta, niin näet lukea koko tarinan.


 Ja kas kummaa, kuka se paistatteleekaan Kari Suomalaisen pilapiirroksessa takakannessa! Sama lady, jonka näkee nykyisinkin television viihdeohjelmissa.

 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Eilan vaiheita 22. Kahdet häät ja tuplakihlajaiset

Eila Piirikkälän kevät 1946 tulee keikkuen. Hän on sairastellut jo maaliskuussa, ja nyt huhtikuun alussa hän käy taas lääkärissä. "Kävin tohtori Kulhian luona ja hän totesi minussa olevan lievää keripukkia. Sain 2 ruisketta ja lääkkeitä hän myös määräsi. (Oikein hauska tohtori, jutteli koko ajan.)" Keripukki on C-vitamiinin puutostila, joka yleisiä oireita ovat väsymys ja heikotus. En ihmettele; elettiin pula-aikaa, eikä appelsiineja ja sitruunoita siihen aikaan kaupoista saanut ostaa. Ehkei perunaakaan syöty tarpeeksi, jotta C-vitamiinin puute olisi vältetty.

Eilan, Salmen ja Impin koti Mäyrämäellä
Eila on päivät töissä Kymiyhtiössä, ja kalenteriinsa hän on kirjannut melkein pelkästään vapaa-ajan rientonsa.Tiistai-illan hän potee töiden jälkeen kotona yskäänsä, mutta keskiviikkona hän ja ystävätär Elvi jo pitävät hauskaa. "Sain Penalta tänään kirjeen. Illalla oli meillä kotona pienet pirskeet. Leivoimme täytekakun ja söimme sen myös kaikki. Muita vieraita ei ollut kuin Viljakaisen Elvi." Aika hyvin neljä naista, Eilan ja Elvin lisäksi Salme-sisko ja äiti Impi, ovat tehneet selvää kokonaisesta täytekakusta.

Torstaina Eila on jo seuratalolla tekemässä urheiluseuran karnevaaleihin hattuja. Perjantaina Pentti soittaa Tampereelta ja sanoo tulevansa seuraavana päivänä kaverinsa häihin. Eila käy illalla saunassa - ehkä kotisaunassa Mäyrämäen laella. Lauantai 6.4. "Häissä. Toukkarin Leon ja Peuhun Eevan. Pena kävi hakemassa minut kotoa. Heidät vihittiin kirkossa. Kun tulimme kirkosta, tuli itse mestari Hokkanen ja esitteli itsensä. H:n Leksan kanssa teimme sinunkaupat. Häissä oli oikein hauskaa. Kun tulimme kotiin riitelimme mutta sovimme sentään ennen eroa." Hetkinen! Pari viikkoa sitten Eila ja Pena ovat olleet Hokkasella pelaamassa marjapussia ja juomassa oikeaa kahvia, hiukan on tanssittukin, ja nyt vasta tehdään sinunkaupat. Tähän ei nykynuoriso pystyisi, se kun ei ymmärrä teitittelystäkään hölkkäsen pöläystä.

Sunnuntaina meidän kylänluutaa viedään. Ensin hän käy Viljakaisella, sitten Salmen kanssa Hakalalla tädin luona ja illalla Elvin kanssa elokuvissa. Maanantaina Eila pysyy illan kotona. "Viljakaisen Elvi tuli meille ja oli yötä. Sain häneltä rasvapurkin."

Tohtorin vitamiinit alkavat purra, koska tiistaina Eila jaksaa mennä kuoroharjoitusten jälkeen vielä seuratalolle vanhojen tanssien tanssi-iltaan. "Kyllä oli hauska opetella vanhoja tansseja. Hauska ilta!" Seuraavana iltana Eila kirjoittaa Penalle, käy hammaslääkärissä, painelee sieltä Kukkoselle ja sieltä seuratalolle tekemään hattuja urheiluseuran karnevaaleihin. Ihmiset ehtivät mahdottoman paljon asioita ennen kuin televisio tuli ja nakitti meidät sohvalle koko illaksi.

Torstaina Eila istuu kotona ja lukee Birgit Sparren romaania Tapahtui vanhoissa kartanoissa, Diana-sarjan uusinta osaa. Lukurauhaa on, koska "Olli ja Salme olivat elokuvissa". Kiitos vinkistä, Diana-sarjahan täytyykin kaivaa esille. 12-osainen sarja kuvaa ruotsalaista kartanoelämää ja heijastelee aikakautensa arvoja. Viihdekirjojen klassikkoja, tai nykyisinhän niitä kutsutaan lukuromaaneiksi. Ja Kyyti-kirjastosta löytyy näköjään lainattavaksi. Hienoa  vaihtelua suomalaisen nykyproosan ja dekkareiden väliin!

Perjantaina laulutunnilla Kouvolassa Eila kuulee, että "keväällä on kuulemma oppilasnäyte ja minun pitäisi laulaa siellä Brahmsin Nukku-Matti. Saa nähdä kuinka se onnistuu." Koti-ilta, lauantaina sauna, ja Elvi ja Olli kyläilevät Mäyrämäellä. Sunnuntaina Eila huomaa, että tauti jyllää vielä - se flunssa ellei peräti influenssan jälkitauti. Kuumetta, yskää. "Parsin sukkia sen minkä jaksoin."

Maanantaina Eila menee kuitenkin töihin. Nti Marplena päättelen sen siitä, että "Pena soitti aamupäivällä." Eilan kotona ei nimittäin ole puhelinta. Merkintä jatkuu: "Hän tulee luultavasti keskiviikkona. menemme kaiketikin (kaiketikin!) pääsiäislauantaina taas häihin." Eletään siis hiljaista viikkoa. Tiistai-iltana Eila tekee pikkuleipätaikinan, ja Salmen poikakaveri Olli käy kylässä. Keskiviikkona mennään taas. Pena on tullut ja käy hakemassa Piirikkälän likat tansseihin.

Torstaina merkintä on harras. "Olin illalla kirkossa - yksin - ja kävin H.p. ehtoollisella." Pitkänäperjantaina Eila on koko päivän kotona, Elvi ja Timo käyvät kylässä, Penakin tulee illalla. Lauantai on työpäivä, se kestää klo 15:een. Ja sitten taas häihin. "Hylkeen Allin ja Jaakkolan M:n häissä. Pena tuli kotoa hakemaan ja menimme yhdessä Salme, Pena ja minä. Häissä oli oikein hauskaa ja Pena oli taas oikein hauskalla tuulella t.s. kultainen." Sopii toivoa että edes yksi tuosta kolmikosta oli saanut häihin oikein kutsunkin.

Pääsiäissunnuntaina Eila käy äitinsä ja Salmen kanssa Sippolassa. Olisipa hauska tietää, ketä sukulaisia tai tuttuja siellä asui, mutta Eila keskittyy merkinnässään olennaisempaan: "Matkustimme M:koskelle asti yhtä matkaa Niemisen tädin, Pirkon ja Paavon kanssa." Tuleva Mimmi-anoppi vierailee lastensa kanssa varmaan siskollaan, joka on naimisissa Mimmin Lasse-miehen veljen Vilhon kanssa. Villellä on jo varmaan tuohon aikaan suutarinverstas Myllykoskella.

Toisena pääsiäispäivänä Eila on taas vauhdissa. Ensin päivällä hän käy Viljakaisella ja Hakalalla. Illalla hän on tanssimassa hiukan huonovointisen Penan kanssa. He kuulevat kihlausuutisen: "Viivi ja Leksa kihloissa". Eilaakin oli kutsuttu kihlajaisiin, mutta hänhän siis junaili Niemisten kanssa samassa vaunussa - niin ja kävi sukulaisissa Sippolassa. Tiistaina Pena ja Eila ostavat Viiville kukkia. Pena lähtee Tampereelle jatkamaan lukujaan.

Keskiviikkoillan ohjelmassa on hammaslääkäri ja elokuvat. Kino-Sammossa näytetään Kadettiheilaa. Se on näköjään Billy Wilderin ohjaama screwballkomedia. Tässähän oppii uusia asioita, vaikkei Eilan kalenterissa suinkaan elokuvan genreä pohdiskella. Mutta Wikipedia tietää: Screwballkomedia on alkujaan yhdysvaltalainen komediaelokuvan laji, joka tuli suosituksi 1930-luvun laman aikana ja kukoisti vielä 1940-luvun alussakin. Sille ovat ominaisia nopeat nokkelat heitot, farssimaiset tilanteet, todellisuuspakoiset aiheet ja juonenkulku, jossa on flirttiä ja avioliittoa. Screwball-komediat kuvaavat usein yhteiskuntaluokkien ristiriitaa. - - - Niiden farssimaiset tapahtumat ja nopea, nokkela dialogi kritisoivat usein rikkaita ihmisiä, suurteollisuutta, liike-elämää, pikkukaupunkien ahdasmielisyyttä, vallanpitäjiä ja muita pyhinä pidettyjä instituutioita, usein myös avioliittoa. Naiset näyttäytyvät screwballkomedioissa usein älykkäinä, itsenäisinä ja tasa-arvoisina ja kykenevät aivan yhtä piikittelevään sanailuun kuin miehetkin. Juonenkäänteisiin kuuluivat miesten ja naisten vastakkainasettelun ohella mitä erikoisimmat tapahtumat, kuten kidnappaus, muistinmenetys...

Ja tuon ilottelun jälkeen kotona odottaa kirje. "Sain hyvin kummallisen kirjeen. Kosimakirjeen!" Eila ei vaivaudu kertomaan enempää, joten kirje ei takuulla ole Penalta.

Loppuviikon illat kuluvat kotona. Mutta sunnuntaina Eila kirjoittaa: "Ukolla. Viivin ja Leksan kihlajaisissa! Viljakaisen täti, Hilda-Mari ja Salme ja Timo olivat myös. N:n Paavokin kävi." Viivi Ukon vanhemmat ovat näköjään järjestäneet toiset kihlajaiskahvit naapureille. Niiden jälkeen Eilan on taas pakko päästä elokuviin - elokuvan nimeä ei kerrota.

Maanantai-iltana Eila keittelee korviketta seuratalolla urheiluseuran perheiltamassa. "Siellä oli oikein hauskaa! Tanssiakin ehdin välillä." Kuun viimeisen päivän tunnelma lässähtää hiukan. "Vappuaatto. Olin kotona koko illan. Väsytti niin, ettei huvittanut minnekään lähteä."

Eilan vaiheita 23. Kesäkausi käynnistyy

Toukokuun 1946 alku on 25-vuotiaan konttorineidin Eila Piirikkälän elämässä hauska, vaikka vielä huhtikuun viimeisenä päivänä hänellä oli ih...