maanantai 19. kesäkuuta 2017

Eilan tarina 19. Kalenterimerkintöjä tammikuulta 1946

Eila Piirikkälän vuosi 1945 päättyy kalenterissa dramaattisesti. Innokas tanssittaja, saattelija ja lähes kosija Pena ilmoittaakin, että hänellä on tyttöystävä Tampereella ja he aikovat naimisiin. Eila ottaa asian viileän rauhallisesti, ainakin kalenterimerkinnässään. Hänellä on nyt parempaakin tekemistä.

1.1.1946
"Olin päivällä Salmen kanssa Viljakaisen Aatin ja Gretan kotona. Illalla Pena tuli hakemaan minua elokuviin, mutta en viitsinyt lähteä. Penalla oli jo liput, mutta hän antoi ne Salmelle ja Ollille jotka lähtivät. Tänään Pena pyörsi eliset sanansa ja sanoi, että kyllähän hän on siellä T:reella seurustellut, mutta ei se nyt sentään kovin vakava tapaus ole. Sanoi pitävänsä minusta paljon enemmän kuin ystävästä, mutta minä muka en välitä hänestä ensinkään. Hän potee kuulemma suorastaan alemmuuskompleksia seurassani."

Vai sillä lailla. Nuorimies on yrittänyt saada ihailunsa kohdetta mustasukkaiseksi. Iso virhe, Eila ei ollut mustasukkainen tyyppi, kaikenlaiset temput herättivät hänessä lähinnä säälinsekaista huvittuneisuutta. Mutta miten Pentti edes kuvitteli pääsevänsä tavoitteeseensa tuota kautta? Muutama ajatus tulee mieleen. Pentin kotona oli aikamoinen melske. Mimmi-äiti ei ehkä ehtinyt neuvoa poikaa ihmissuhteiden hoitamisessa, kun vahdittavana oli taaperoikäinen kuopus ja rivi Lasse-miehen veljiä, jotka asuivat samassa huushollissa saadessaan Lasselta suutarinoppia. Tai sitten äiti ehtikin neuvoa ja reipasotteisena karjalaisemäntänä antoi väärän vinkin. Veikkaan kuitenkin, että Pena oli ottanut mallia elokuvista. Niitähän nuoriso ahmi useita viikossa. Penakin kertoo käyneensä Tampereella jopa yksin katsomassa jotain nyyhkyleffaa. Jos hän on vaikka napannut jostain rainasta mallin, ja se ei sitten mennyt ihan hyvin.

Lieventävä asianhaara on sekin, että tämä parkettien partaveitsi on vasta 22-vuotias ja insinööriopiskelija - ehkä niihin opintoihin ei liittynyt mitään ihmissuhdetaitoja. Mutta miksi hän tuntee alemmuutta Eilan rinnalla? Pentti oli kuvien perusteella melkoinen komistus ja pukeutui viimesen päälle. Hän teetti itselleen pukuja vaatturi Leo Hokkasella ja oli tarkka että paidan mansetteja näkyi täsmälleen oikea senttimäärä puvun hihan alta. Hyvät ystävät Leo ja vaimonsa Viivi tosin kiusoittelivat Penaa, ettei hän ikinä tule Eilaa saamaan. Niemisten yrittäjäperhe oli ihan vakavarainen, toisin kuin Eilan silloinen kotikokoonpano. Niinpä kysymys oli henkisestä alimittaisuuden tunteesta pari vuotta vanhemman, yli kaksi vuotta rintamalla pärjänneen lottaneidon rinnalla.

2.1. keskiviikkona Eila viettää työpäivän jälkeen koti-illan radiota kuunnellen. "Tuli aika hauskaa ohjelmaa." Seuraavana iltana tapahtuu jälleen. "Olin Salmen ja Ollin kanssa Marketan luona, kun Pena tuli sinne Maire Kujalan kanssa. Tämä M.K. oli käynyt hakemassa Penan kotoa. Pena oli kuin tulisilla hiilillä ja minä - hävytöntä kyllä - nautin tilanteesta täysin siemauksin." Torstaina Pena soittaa ja pyytää Eilaa tanssimaan perjantaina. "En luvannut varmasti mutta hän sanoi joka tapauksessa tulevansa minua hakemaan." Eila leppyy ja lähtee perjantaina tanssimaan Penan kanssa, seuraan liittyy myös Salme-sisko ja takaisin tullessa Salmen poikaystävä Olli.

Loppiaissunnuntaina lähdetään porukalla tansseihin, kunhan Eila on ensin käynyt päivällä Kukkosella ystävättären luona kylässä. Illalla Mäyrämäelle pölähtävät Elvi, Pena, Eko, Olli ja Kerttu Parkkinen, ja joukko siis suuntaa seuratalolle. "Viimeinen ilta Penan kanssa. Hän lähtee keskiviikkona." Keskiviikkona Eila käy ensin Hakalalla serkkunsa Veikon päivillä ja viettää loppuillan kotona. Salme ja Olli käyvät tanssimassa. "Penakin oli tullut sinne myöhemmin, yksin, selvänä. Terveisiä lähetti ja yksin oli lähtenyt pois."

Eila, Salme ja Elvi Mäyrämäellä. Kuva tosin tärähtänyt.
Perjantain merkintä on jännä. "Kävin hakemassa Elviä ja olimme elokuvissa. Oli kerrassaan ihana ilma. Penan äiti oli myös kuvissa. Istuimme rinnakkain ja hän jutteli kovasti." Helppo uskoa tuo "jutteli kovasti". Otettiinko siinä selvää pojan uudesta tyttöystävästä? Eila ei ainakaan tunnusta mitään ikävöintiä, sillä lauantaina "Olin koko illan kotona ja paistoin munkkeja. Elvi tuli meille ja jäi yöksi. Kuuntelimme radiotanssiaiset ja pistimme välillä pieneksi pyörähtelyksikin." Sunnuntaina Elvi lähtee puolilta päivin kotiin, mutta Eila ja Salme painelevat hänen kotiinsa Viljakaisille illalla. Sieltä "lähdimme kaikki tanssimaan seuratalolle, mutta ei siellä oikein hauskaa ollut."

Kuoroharjoitukset alkavat, samoin Eilan laulutunnit Kouvolassa. Elvi kyläilee. Keskiviikkona käydään elokuvissa Kuusaan puolella, filmin nimi on Kerran elämässä. "Fantastinen elokuva." Poikkeuksellisesti saamme luontokuvauksenkin. "Tammikuun kuutamot ovat olleet ihanimmat kuin pitkään aikaan ja ilmat suorastaan kesäiset. Pakkasta vain joskus päivän pari ja taas lämmintä."

Maanantaina Eila viettää koti-illan ja kirjoittaa lottaystävälleen Maija-Kyllikille kirjeen. Edellisviikolla hän on kirjoittanut jollekin Voitolle, ja nyt Voitto Lehtinen vastaa, pyytää Eilaa kirjoittamaan lisää ja kysyy, eikö saa tulla tapaamaan. Myös Tekkalan tädiltä tulee kirje.

Miksi Tekkalan täti kirjoittaa Eilalle? Tarkistan äidin rintamavieraskirjasta: siellä on lotta Anni Tekkalan useat kiitokset hauskasta illasta ja korvikkeesta. Netistä löydän Tuomas Mannisen kirjoituksen Ilta-Sanomista joulukuussa 2014. Tässä linkki http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000848128.html, lainaan osan tekstistä:

"Lahjojen jaolle dramaattinen loppu vuonna 1943: lotat päätyivät vankileirille


Partisaanit veivät Kirsti Ruotsalaisen ja Anni Tekkalan kesken joululahjojen jakamisen. Se oli joulupainajainen. Kaksi lottaa, Kirsti Ruotsalainen ja Anni eli Anna Tekkala, jäi joululahjoja jakaessaan partisaaniosasto "Kostajien" vangiksi Repolan alueella. Joulurauhaa ei oltu julistettu. Kirsti ja Anna olivat muonituslottia, kanttiininpitäjiä.

Anna oli torpan tyttö Oriveden Siitaman kylästä, toimeliaaksi, iloiseksi ja avuliaaksi kehuttu.
Kirsti oli Lapinlahdelta Pohjois-Savosta. Maanviljelijäperheessä oli paljon lapsia, ja Kirsti oli aloittanut 19-vuotiaana työt Tampereella lentokonetehtaassa pienten osien lajittelijana.

Kello 9 aattoaamuna Kirsti ja Anna lähtivät viemään joululahjoja Ontajärven länsirannalle etulinjan kenttävartioihin. Kotirintamalla tehtyjä "tuntemattomien sotilaiden" lahjapaketteja oli kaksi rekikuormallista. Kirkas pakkaspäivä oli kaunis ja maisema rauhallinen.

Setälän lähettämä 8-miehinen partio oli käynyt varmistamassa "lottajoulupukkien" reitin aamuhämärissä. Partio ei ollut havainnut mitään hälyttävää. Siellä ne kuitenkin olivat. Partisaanit. Kauko Unkiala kertoo Oriveden sotaveteraanien Joulu 2007 -lehdessä partisaanien tulleen Ontajärven yli kovan pakkasen halkaisemaa, uudelleen jäätynyttä railoa pitkin. Kirkkaaseen jäähän ei jäänyt jälkiä.

Yöllä oli satanut pakkaslunta. Sekin helpotti "näkymättömyyttä". Kirstin ja Annan mukaan lähtivät ajomiehet Komulainen ja Savolainen sekä jääkäri Ullgren ja kotilomalta etulinjaan palaamassa ollut jääkäri Pynninen. Kun partisaanit avasivat tulen, Komulainen, Savolainen ja toinen hevonen kuolivat heti. Toinen hevonen vauhkoontui ja vei rekensä ja Pynnisen turvaan.

Kirsti, Anna ja Ullgren jäivät vangeiksi. Kirsti sai pintahaavan oikeaan jalkaterään. Ullgren haavoittui pahemmin. Partisaanit kuljettivat vangit ja reen Ontajärven yli itään. Ammunta oli kuultu ja takaa-ajo alkoi. Partisaanien havuilla katetut laavut löytyivät Ontajärven itärannalta, mutta partisaaneja ei tavoitettu. Viisi päivää vangitsemisen jälkeen vankeja kuulusteli Karjalan rintaman partisaanijärjestön 2. osaston päällikkö  majuri Stoljarov. Anna muisteli jälkeenpäin Siitaman kyläkirjassa kuulustelun olleen "pitkä ja kova, mutta ei lyöty eikä pahoinpidelty".
Ainakin vankeuden loppuajan Anna ja Kirsti viettivät isolla leirillä Tsherepovetsissa Vologdan alueella, lähellä Rybinskin tekoallasta. Kaupunki tunnetaan nykyisin KHL-joukkue Severstalista. Anna työskenteli leirin sairaalassa. Kurkkumätä raivosi, ja vankeja kuoli päivittäin. Ainoa desinfioimisaine oli vesi. Ruoka oli huonoa. Nälkä ja toivottomuus aiheuttivat vangeissa syvää masennusta.

Lotat tulivat Suomeen ensimmäisen kotiutetun vankierän mukana 22. marraskuuta 1944. Parkinsonin tautiin sairastunut Anna ei elänyt korkeaan ikään. Sota vaati veronsa.

Juttu on julkaistu alunperin Ilta-Sanomien Lotat-erikoislehdessä.
Bertel Liljequistin suunnittelema Iltatähden rakennus v:lta -32.

Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...