perjantai 17. maaliskuuta 2017

Risto Torppa, hammaslääkärisukua

Hammaslääkäri, musiikkimies, parkettien partaveitsi, maailmanmatkaaja - Risto Torpasta on moneksi. Hän on uransa aikana nähnyt yhden jos toisenkin kuusaalaisen suun ja saanut sitä kautta paljon tietoa myös koko ihmisen voinnista. Nyt eläkkeellä on vihdoin aikaa omalle perheelle, joka on levittäytynyt ympäri maailmaa. Innokkaana matkakumppanina seuraa Leila-vaimo.

Risto Torppa sanoo ettei ole oikein mistään kotoisin tarkoittaen, että juuria on Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Savossa ja Etelä-Karjalassa. Mutta Kuusankoskelle hän hammaslääkäriksi valmistuttuaan perheineen asettui, ja täällä hän ehti hoitaa hampaitamme 42 vuotta ja 3 kuukautta.

Risto Torpan hammaslääkäriura viitoitettiin jo hänen lapsuuden ympäristössään Pieksämäellä. Perhe asui samassa talossa, jossa toimivat kauppalan lääkäri, eläinlääkäri ja kouluhammaslääkäri.
- Lääkäristähän kaikki ajattelimme, ettei tuo tiedä mitään. Eläinlääkärin homma ei vaikuttanut kauhean kivalta: käsi kyynärpäätä myöten hevosen takapuolessa. Mutta hammaslääkärillä oli minun ikäisiäni lapsia, ja viihdyin heillä kuin kotonani. Kesken päivää perheenisä Kari tuli sisälle, oikaisi sängylleen ja vetäisi päivällä nokkaunet. Silloin ajattelin, että kivaa tuo hammaslääkärin elämä. Myöhemmin tajusin hänen olleen niin väsynyt, että oli pakko ottaa päiväunet.

Naapurin sedän vaikutus Torpan perheeseen on ollut melkoinen. Riston isoveli ja pikkusisko ovat myös hammaslääkäreitä, samoin Riston nuorin tytär.
- Että semmoinen sukurasite siitä meille tuli.

Hammaslääkäriopinnot Risto Torppa suoritti Helsingissä. Pääsykokeet olivat monivaiheiset ja vaativat. Opiskelukaverina oli kuusankoskelaisille tuttu Seppo Tuominen.
- Anatomian laitoksella minulla ja Tuomisen Sepolla oli yhteinen ruumis. Minun leikkelyharjoitukseni rajoittuivat pään ja kaulan alueelle, ja Seppo jäi jatkamaan siitä alaspäin. Sepolla oli aina päällään tumma puku ja solmio. Kerran onnistuin vahingossa potkaisemaan nurin teräspöydän alla olleen astian, johon ylimääräiset formaliiniliuokset valuivat. Onneksi vain minun kenkäni kastuivat. Alivuokralaiskämpässä oli kauan muikea tuoksu.

Keskuslaitoksen hallintorakennus, nykyisin Careaa
Valmistuttuaan Risto Torppa tuli töihin Kuusankoskelle. Mukana seurasi siinä vaiheessa vaimo Leila ja ensimmäinen lapsi, ja seuraava syntyi muuttovuonna. Kuusankoski oli sijainniltaan hyvä, sekä Riston että Leilan vanhempien luo oli suunnilleen sama matka. Risto oli ennen muuttoa käväissyt Kuusankoskella muutaman kerran.
- Olin opiskeluaikana töissä sairaankuljetusfirmassa, joka toi potilaita HYKSistä takaisin mm. aluesairaalaan. Olin siis käynyt sairaalassa ja Mannerissa syömässä. Matka Helsingistä Kuusankoskelle kesti kolme tuntia sepelipintaista tietä pitkin - tien asfaltointi viipyi ja viipyi, Risto muistelee.

Puhelimet kiven alla

Huhtikuun 1970 alussa Risto Torppa tuli Keskuslaitoksen hammaslääkäriksi - paikan virallinen nimi oli silloin  Kymen läänin vajaamielislaitoksen kuntainliitto. Sen kanssa sovittiin vajaasta 20 viikkotunnista, joiden lisäksi Torppa sai pitää laitoksen tiloissa yksityispraktiikkaa.
- Tein pitkiä päiviä, koska täällä oli hirvittävä hoidon kysyntä. Se oli niin tolkuton, että jos kävelin kauppalassa kadulla, ikään kuin nolotti. Tuntui että ihmiset katsoivat että tuossa se kävelee eikä sillä mukamas ole aikaa ottaa vastaan. Hammaslääkäreitä oli tällä alueella niin vähän - yleensä palvelut keskittyivät korkeakoulupaikkakuntien tuntumaan.

Keskuslaitoksella oli 70-luvun alussa runsaat 400 laitospaikkaa. Lisäksi kunnat lähettivät Torpan asiakkaiksi avohuollossa olevia kehitysvammaisia.
- Viitenä vuotenani keskuslaitoksella opin tuntemaan Kymen läänistä toista tuhatta kehitysvammaista.

Alkuun oli pulmallista, kun Torppa oli ainoana hammaslääkärinä eikä voinut konsultoida kokeneempia lääkäreitä paikan päällä, piti aina soittaa Helsinkiin. Täytyi olla rohkea tekemisissään ja lisätä osaamistaan kurssittautumalla.
- Mehän tehtiin silloin paljon sellaisiakin hommia, joita nykyisin tekevät vain erikoishammaslääkärit. Eihän ihmisiä voinut juoksuttaa Helsinkiin toimenpiteiden takia. Nykyisin vaativimmat viisaudenhampaiden leikkaukset tai implantit kannattaa jättää tiheämmin operoiville erikoishammaslääkäreille, Torppa kertoo.

Toinenkin hankaluus on jäänyt mieleen. Torpat eivät saaneet puhelinta tullessaan Kuusankoskelle. Kansantalon alakerrassa ollut keskus oli täynnä. Mutta kun selvisi, että Risto on hammaslääkäri, asia järjestyi -  totta kai hammaslääkäri kotipuhelimen tarvitsee.
- Saatiin puhelin, ja se rupesi soimaan yötä päivää. Se oli jonkun konkurssiin menneen firman numero, velkojat soitti päivällä. Lisäksi meidän numero heitti yhdellä numerolla rakennusliikkeen talousjohtajan numerosta; sitten se soi yöllä, kun rakennusmiehet pyysivät kottia. Leila kertoi, että kun koira haukkui, lapset kiljui ja puhelimessa kysyttiin onko Karjaportilla,  hän vastasi: "Onneksi ei."

Kehitysvammainen asiakas on varmaan vähintään yhtä vaativa potilas kuin muutkin, joita hammaslääkärissä käynti pelottaa. Torppa sanoo, että jos lääkäri tekee työnsä rauhallisesti ja määrätietoisesti, rauhallisuus tarttuu hoidettavaankin. Sai siinä olla luovakin, kun asiakkailla oli erilaisia syndroomia.
- Mutta oli se tosi mielenkiintoista.

Asiakkaita kävi siis muualtakin kuin Keskuslaitokselta. Risto muistaa paperimiehen, jolta hän kyseli kuntoa.
- Kunto on hyvä, sain juuri yhtiöltä hopeisen lusikka-haarukka-yhdistelmän, mies vastasi. Mietin armeijan käyneenä ihmeissäni, tehdäänkö näitä sotilaan retkivälineitä muustakin kuin alumiinista. Sitten tajusin, että mies oli saanut kuntosuorituksista yhtiön siihen aikaan jakamia palkintoja, hopeiset aterimet, Risto naureskelee.

Kuusankoski voitti täpärästi

Marraskuussa -75 Risto Torppa vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi Kymiyhtiön työterveyskeskukseen. Johtavaksi lääkäriksi valittu Antti Jokinen oli pyytänyt häntä mukaan tilojen suunnitteluun. Ristolla oli mielessä toinenkin vaihtoehto. Hän oli ollut Göteborgissa Pohjoismaisessa terveydenhuoltokorkeakoulussa kansanterveystieteen kurssilla ja Lidingössä erityisryhmien hammashuollon kurssilla. Hän oli jo sopinut menevänsä Tukholman läänin sairaalahammaslääkäriksi. Yleinen taloustilanne ratkaisi kuitenkin asian.
- Oli öljykriisi, tolkuton pääomapula, lainaa ei tahtonut saada pankeista. Mutta Kuusaalla oli rivitalohanke, johon minut oli houkuteltu mukaan, ja siihen järjestyi laina. Ja kun työterveyskeskuskin rupesi toteutumaan suunnitellusti, lähtö ruotsalaiseen sairaalaan hammaslääkäriksi jäi.
 
Risto työnsä äärellä. Kuva: Tuomo Pitkänen/Kymin työterveysesite
Yhtiö oli ulkoistanut hammashuollon niin, että Risto Torppa oli työterveyskeskuksessa itsenäisenä yrittäjänä. Göteborgin opeista oli tarttunut mukaan tieto siitä, miten tärkeää ihmisen omatoimisuus ja ennaltaehkäisy on ihmisen terveydelle. Risto oli myös kuullut suunnitteilla olevasta erikoishammashoitajien koulutuksesta.
- Näiden pohjalta sain perille toivomukseni kahdesta hoitohuoneesta vastaanotolleni. Toinen merkittiin nimellä esikäsittelyhuone - kukaan ei ilennyt kysyä, mikä se on. Huoneelle tuli käyttöä vasta vuonna -78, kun palkkasin erikoishammashoitajaksi Maritta Rainion kahden aiemmin palkkaamani hammashoitajan lisäksi. Erikoishammashoitaja huolehtii mm. hampaiden puhdistuksesta, kotihoidon opetuksesta, hammaskiven poistosta, ientaskujen mittaamisesta. Minun piti osata delegoida kolmelle hammashoitajalleni se, minkä he voivat tehdä ja keskittyä itse siihen, mitä vain hammaslääkäri pystyy tekemään.

Risto kuvailee hammashoitajan merkitystä rinnastuksella.
- Hammaslääkärin työtä voisi verrata siihen, että yrittää kirjoittaa kaunokirjoitusta samaan aikaan kun toinen vetää paperia alta. Kielikin on aina edessä. Hammashoitajaa tarvitaan pitkälti siihen, että saadaan pidettyä työskentelyalusta kuivana ja näkyvyys työmaalle hyvänä.

Hammaslääkärin työssä oikeat työasennot ovat ratkaisevia. Risto teki työnsä istuen. Silti lihaksista piti pitää huoli.
- Seisotko vai istutko - voit valita haluatko suonikohjut vai peräpukamat. Työnantajana huolehdin, että jokainen meistä kävi vuorollaan hierojalla kymmenen kerran jakson.

Kuusaalaiset reiluja asiakkaita

Delegointia tai ei, eivät ne Risto Torpan työpäivät vieläkään kohtuullisiksi muuttuneet. Perheeseen syntyi kolmas lapsi, ja isällä oli työ- ja opiskelukiireitä, ammatinharjoittajalla paljon paperitöitä.
- Olin töissä luvattoman paljon. Täydennyskoulutusta oli hankittava, viidessä vuodessa tieto puoliintuu. Hampaitten tukikudoksista ja purennasta oli yliopisto-opintojeni jälkeen tullut paljon uutta tietoa, ja se piti päivittää viikonloppuisin kursseilla Helsingissä, Turussa, Tampereella, Tukholmassa, poissa kotoa. Vaimoni Leila ei valittanut mutta on kyllä jälkeenpäin kertonut, että oli vähän tiukkaa, Risto hymyilee.

Hampaita paikattiin siihen aikaan amalgaamilla. Muovit tuotiin markkinoille turhan nopeasti.
- Ne eivät olleet vielä oikein valmiita tuotteita, niiden sitominen hammaskiilteeseen oli vaillinaista. Niitä vain markkinoitiin niin hyvin, että asiakkaat halusivat niitä. Jouduttiin aikanaan huomaamaan, että muovipaikat ovat lyhytikäisiä. Sitten vaihtoehdoksi tulivat posliinipaikat, mutta ne ovat kovin kalliita.

Suun hygienian merkityksestä tulee jatkuvasti uutta tietoa.
- Jos suuontelo ei ole ihmisen likaisin paikka, niin toiseksi likaisin ainakin, bakteerikirjo on niin valtava. Tulehtuneissa ientaskuissa virtaa veri vilkkaasti, ja sama veri kuljettaa bakteerit kaikkialle kehoon. Sydän vaurioituu herkimmin, mutta aivoihinkin saattaa bakteeri-infektiosta päätyä haitallista ainesta.

Jonot hammaslääkärille eivät poistuneet tässäkään työpaikassa. Potilaan piti varautua parin viikon odotteluun.
- Yritä siinä sitten järjestää akuuttihoitoa! Se onnistui niin, että okei, syön sitten tänään lounasta vähän vähemmän, Risto kuvailee.

Esitteen kuvat: Tuomo Pitkänen
Hammaslääkäreiden suhtautuminen kivunhoitoon vaihtelee. Risto Torppa kuuluu niihin lempeisiin hammaslääkäreihin, joille hoidon kivuttomuus on ykkösasia.
- Hammaslääkärillä täytyy olla aikaa potilaalle, aikaa kuunnella kuulumiset, jos potilas haluaa kertoa. Saahan siinä samalla taustatietoja ihmisen terveydestäkin. Ihminen on ihminen eikä mikään hampaankantoteline.

Asiakaskunta saa Risto Torpalta kehuja.
- Kuusankoskelaiset olivat tosi reilua porukkaa. Asiallisia ihmisiä. Huomasin muuten Keskuslaitoksen asiakkaiden jälkeen, että kymiyhtiöläisissä oli paljon huonokuuloisia. Kun laitoin amalgaamipaikan ja pyysin painamaan hampaita vastakkain, ei tapahtunut mitään. Sitten vihdoin paperimies kuuli ja rusautti hampaat kiinni niin voimalla, että paikan rakentamisen sai aloittaa alusta.

Aika varhain Torppa aloitti vastaanotollaan kutsuhoidon, jossa kutsuväli määriteltiin yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Siinä hän huomasi positiivisen piirteen.
- Vuorotyö mahdollisti dynaamisen aikataulun. Asiakkaita saattoi kutsua tasaisesti pitkin päivää työvuorosheeman mukaan. Tiesimme, kenellä on työaikamuoto 37 tai 27 tai 25 ja osasimme jo valmiiksi ehdottaa sopivaa aikaa. Jos jollain esimerkiksi oli runsaasti hammaskiveä eikä hän ollut oppinut välttämään sen syntymistä, järjestettiin erikoishammashoitajan vastaanottoja puolen vuoden välein ja hammaslääkärikäynnit kahden vuoden välein. Kun  kuntoon saatu suu pidettiin jatkuvasti hoidettuna, potilasta kohti käytetty aika ja rahamäärä tippui oleellisesti, Torppa kertoo ja suosittelee ihan taloudellisuuden ja tehokkuuden nimissä, että Suomen hammashoitojärjestelmässä kannattaisi pitää yhtä hammaslääkäriä kohti kaksi hammashoitajaa ja erikoishammashoitaja.

Kollegat ja työyhteisö tärkeitä

Risto Torppa kehuu työterveyskeskuksen työyhteisöä loistavaksi. Hammaslääkärin työ on aika yksinäistä, vaitiolovelvollisuus estää juttelemasta työasioista.
- Työterveyskeskuksessa oli neljä lääkäriä, viisi työterveyshoitajaa, johtava hoitaja, kaksi laboratoriohoitajaa, kolme lääkintäjumpparia, työpsykologi, siistijät. Aivan upeeta. Jokisen Antti piti huolta siitä, että me hammashuollon väki tunsimme kuuluvamme porukkaan, vaikkemme olleet työsuhteessa Kymiyhtiöön.

Esitteen kuvat: Tuomo Pitkänen
Paikallinen hammaslääkäriseura oli siihen aikaan hyvin aktiivinen järjestämään kursseja ja hankkimaan paikalle luennoitsijoita - siinä Risto Torppa pääsi kollegoiden pariin.
- Kuukausikokouksiinkin paikallinen hammaslääkärikunta osallistui kiitettävästi. Nyt sekin yhdistystoiminta on hiljaisempaa.

Torpat ovat viihtyneet hyvin Kuusankoskella, vaikka ovat kumpikin tulleet muualta. Mutta ovat he myös täältä käsin kiertäneet maailmaa. Vuoden 2005 lopulla Risto ja Leila matkustivat Afrikkaan palkattomaan vapaaehtoistyöhön, jota organisoi Rotaryn Lääkäripankki.
- Oltiin kolme kuukautta Tansaniassa puskasairaalassa. Leila hoiteli aids-lapsia, syötti heille puuroa, potatti ja pesi pyllyjä, minä olin hammaslääkärinä. Sairaansijoja siellä oli 400-500, synnytyksiä vuodessa kolmetuhatta.  Välineet olivat lahjoitusvälineitä. Hoitolaitteisto oli samanlainen kuin oma ensimmäiseni, vähän vanhentuneita ja huonossa kunnossa, mutta niillä pärjättiin. Ongelmana siellä oli se, että ihmiset eivät kyenneet pesemään hampaitaan. Kun naisten oli kannettava vesi ämpäreillä kaukaa kaivolta, asian ymmärtää. Siellä oppi suhteuttamaan onnellisuuden ja hyvinvoinnin yhteyttä. Ihmiset olivat tyytyväisiä siihen vähään mitä heillä oli. Herttaisia, valoisia ihmisiä. Meillähän tupataan olemaan onnettomia siitä, että minulla ei ole tuota ja tuota. Matka oli upea kokemus, jätti jälkensä Risto pohtii.

Kesäkuun lopussa 2012 Risto Torppa jäi eläkkeelle.
- Riitta Tommola aloitti hammashoitajanani vuonna 1972 ja jäi vielä jatkamaan töitään, kun minä lähdin. Neljä vuosikymmentä töitä tuli tehtyä yhdessä. Maritta Rainion kanssa olimme aloittaneet yhteistyön vuonna -78. Mutta minun ei ollut helppo päästä työstäni irti. Työnantajalla on vastuu muista, täytyy huolehtia että he voivat jatkaa vanhoina työntekijöinä uuden hammaslääkärin tullessa.

Hyvää ajatusta oli vaikea toteuttaa, kun uusia tulijoita ei juuri ollut. Kuusankosken kaupungin avoinna olleisiin virkoihin ei ollut hakijoita, joista olisi jäänyt "yli" Riston työn jatkajaksi.
- Kun soitin kaupungin johtavalle hammaslääkärille Heikki Vesalalle asiasta, hän sanoi että olin ainoa kiinnostunut. Ei yhtään hakijaa, Risto naurahtaa.

Seuraaja löytyi lopulta, ja Risto pääsi eläkkeelle.
- Olin 68-vuotias kun ymmärsin lopettaa. Hammaslääkärin työ on mielenkiintoista, akateeminen käsityöläisammatti ja samalla ihmissuhdeammatti. Olisihan tuota voinut jatkaakin, mutta joku tolkku sentään täytyy olla.

Olihan Risto Torppa keventänyt työmääräänsä jo tätä ennen osaeläkkeen muodossa.
- Meidän kolmesta lapsesta kaksi oli ulkomailla. Lastenlasten tapaaminen ja pitkin maailmaa matkustaminen  ei ole oikein mahdollista, jos on kokopäivätöissä. Sain sitten kaverin, joka rupesi jakamaan työtaakkaa.

Eläkkeellä Torpan pariskunta harrastaa intensiivisesti monia asioita. Risto ja Leila ovat tänäkin aamuna käyneet pelaamassa tennistä, ja sama meno jatkuu ympäri vuoden. Musiikki on toinen Riston intohimo.
- Rupesin jo vuonna -77 laulamaan Kouvolan Mieskuorossa. En voinut mennä Kuusankosken Mieskuoroon, se olisi lisännyt potilaspainetta. Kouvolalaiset eivät mitenkään halunneet tulla Kuusaalle hammaslääkäriin siihen aikaan. Menin myös Sonukseen laulamaan bassoa - tarkoittaa etten ollut sitten kotona niitäkään iltoja.

Yksi asia johti toiseen, Henny Takolander nappasi Ristoa hihasta.
- Huomasin olevani kokoonpanossa, jossa Nygårdin Bjarne soittaa haitaria ja Paavilaisen Jokke läskibassoa. Olihan siinä Taavitsaisen Ristokin ja rumpali mukana. Tämmöisellä Swingtett-yhtyeellä käytiin soittamassa häitä ja firman juhlia, tehtiin keikkaa aika paljonkin. Minä soitin klarinettia ja alttosaksofonia ja lauloin. Käydään me edelleenkin Korvenkylässä harjoittelemassa, kokoonpano tosin on muuttunut.

Musiikin perässä Leilan kanssa

Klassinen musiikki on Risto Torpalle rakasta kuunneltavaa. Kymi Sinfoniettan kausikortti on pariskunnalla kovassa käytössä, ja Iitin musiikkijuhlat ovat heistä mainio asia. Mutta ooppera tuntuu olevan ihan parasta.
- Käydään Leilan kanssa neljä viisi kertaa vuodessa katsomassa oopperaa Berliinissä, Wienissä, Pariisissa, Lontoossa, Barcelonassa. Matkoihin mahtuu mukaan klassisen musiikin konsertteja. Justiin oltiin Berliinissä ja nähtiin neljä oopperaa ja kuunneltiin yksi kamarimusiikin konsertti. Ja kierrettiin tietysti muutama museo.

Musiikkia Risto Torppa kuunteli työnsä äärelläkin, milloin klassista, milloin jazzia. Puudutuksen annettuaan hän ehti käydä yläkerrassa kahvilla odotellessaan piikin vaikutusta. Kaksi hammashoitajaa pitivät huolta potilaasta.
- Kerran palasin huoneeseen niin, että potilas makaa tuolissa selällään kädet vatsalla, ja urkumusiikki soi kauniisti huoneessa, Risto hekottelee näkyä.

Kalalammikoita ja kalanviljelyslaitoksen hoitajan talo. Kuva: Seppo Saarijärvi, 1958
Risto sivuuttaa maininnalla pariskunnan kilpatanssiharrastuksen. "Avioliittolupaukseenhan se kuului."
- Tosi upea ja yllättävän rankkakin harrastus. Ehkä sen ansiosta pysyy paremmin liukkaalla pystyssä. Käymme edelleen ryhmässä tanssimassa muttemme kilpaile. Naisvoimistelijoiden ukkojumpassa olen ollut mukana 80-luvun loppupuolelta. Meitä käy Pilkan koululla tusinan verran kankeita miehiä, jotka jumppaamme naurua pidätellen Suomi-popin soidessa: "Minä taivu en koskaan, tahdon vain yrittää."

Torppien koti on perinteikkäässä vanhassa talossa, jossa on aikoinaan asunut kalanviljelyslaitoksen hoitaja. He ostivat sen 90-luvun alussa ja alkoivat kunnostaa sitä ammattimiesten apuna ja neuvoilla itsekin.
- Vähän yli kaksi vuotta siellä pakerrettiin. Kun joku kysyi, asutaanko me jo siellä, vastasin että kyllä me siellä asutaan mutta käydään kotona vielä nukkumassa.

Risto muistelee lämpimästi Antti Jokista, erinomaista työyhteisön johtajaa. Kerran Risto huomasi, että hänen vastaanotollaan lattia on alkanut kulua ihan kuopalle hammaslääkäriporan jalkavastuksen kohdalta.
- Näytin lattiaa ja kuoppaa Antille. Antti sanoi: "Tätä ei kyllä näytetä Niinikosken Eerolle", Risto virnuilee ja viittaa Verlan Marian säilytettyihin jalanjälkiin.

Penan kirjeitä Eilalle 16. Sisustuspuuhia

Pentti Niemisen viimeinen opiskeluajan joululoma on takanapäin. Kevätlukukausi -47 käynnistyy ikävöinnin merkeissä - kuinkas muuten. Nyt 13....