Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Eilan tarina 19. Kalenterimerkintöjä tammikuulta 1946

Eila Piirikkälän vuosi 1945 päättyy kalenterissa dramaattisesti. Innokas tanssittaja, saattelija ja lähes kosija Pena ilmoittaakin, että hänellä on tyttöystävä Tampereella ja he aikovat naimisiin. Eila ottaa asian viileän rauhallisesti, ainakin kalenterimerkinnässään. Hänellä on nyt parempaakin tekemistä.

1.1.1946
"Olin päivällä Salmen kanssa Viljakaisen Aatin ja Gretan kotona. Illalla Pena tuli hakemaan minua elokuviin, mutta en viitsinyt lähteä. Penalla oli jo liput, mutta hän antoi ne Salmelle ja Ollille jotka lähtivät. Tänään Pena pyörsi eliset sanansa ja sanoi, että kyllähän hän on siellä T:reella seurustellut, mutta ei se nyt sentään kovin vakava tapaus ole. Sanoi pitävänsä minusta paljon enemmän kuin ystävästä, mutta minä muka en välitä hänestä ensinkään. Hän potee kuulemma suorastaan alemmuuskompleksia seurassani."

Vai sillä lailla. Nuorimies on yrittänyt saada ihailunsa kohdetta mustasukkaiseksi. Iso virhe, Eila ei ollut mustasukkainen tyyppi, kaikenlaiset temput herättivät hänessä lähinnä säälinsekaista huvittuneisuutta. Mutta miten Pentti edes kuvitteli pääsevänsä tavoitteeseensa tuota kautta? Muutama ajatus tulee mieleen. Pentin kotona oli aikamoinen melske. Mimmi-äiti ei ehkä ehtinyt neuvoa poikaa ihmissuhteiden hoitamisessa, kun vahdittavana oli taaperoikäinen kuopus ja rivi Lasse-miehen veljiä, jotka asuivat samassa huushollissa saadessaan Lasselta suutarinoppia. Tai sitten äiti ehtikin neuvoa ja reipasotteisena karjalaisemäntänä antoi väärän vinkin. Veikkaan kuitenkin, että Pena oli ottanut mallia elokuvista. Niitähän nuoriso ahmi useita viikossa. Penakin kertoo käyneensä Tampereella jopa yksin katsomassa jotain nyyhkyleffaa. Jos hän on vaikka napannut jostain rainasta mallin, ja se ei sitten mennyt ihan hyvin.

Lieventävä asianhaara on sekin, että tämä parkettien partaveitsi on vasta 22-vuotias ja insinööriopiskelija - ehkä niihin opintoihin ei liittynyt mitään ihmissuhdetaitoja. Mutta miksi hän tuntee alemmuutta Eilan rinnalla? Pentti oli kuvien perusteella melkoinen komistus ja pukeutui viimesen päälle. Hän teetti itselleen pukuja vaatturi Leo Hokkasella ja oli tarkka että paidan mansetteja näkyi täsmälleen oikea senttimäärä puvun hihan alta. Hyvät ystävät Leo ja vaimonsa Viivi tosin kiusoittelivat Penaa, ettei hän ikinä tule Eilaa saamaan. Niemisten yrittäjäperhe oli ihan vakavarainen, toisin kuin Eilan silloinen kotikokoonpano. Niinpä kysymys oli henkisestä alimittaisuuden tunteesta pari vuotta vanhemman, yli kaksi vuotta rintamalla pärjänneen lottaneidon rinnalla.

2.1. keskiviikkona Eila viettää työpäivän jälkeen koti-illan radiota kuunnellen. "Tuli aika hauskaa ohjelmaa." Seuraavana iltana tapahtuu jälleen. "Olin Salmen ja Ollin kanssa Marketan luona, kun Pena tuli sinne Maire Kujalan kanssa. Tämä M.K. oli käynyt hakemassa Penan kotoa. Pena oli kuin tulisilla hiilillä ja minä - hävytöntä kyllä - nautin tilanteesta täysin siemauksin." Torstaina Pena soittaa ja pyytää Eilaa tanssimaan perjantaina. "En luvannut varmasti mutta hän sanoi joka tapauksessa tulevansa minua hakemaan." Eila leppyy ja lähtee perjantaina tanssimaan Penan kanssa, seuraan liittyy myös Salme-sisko ja takaisin tullessa Salmen poikaystävä Olli.

Loppiaissunnuntaina lähdetään porukalla tansseihin, kunhan Eila on ensin käynyt päivällä Kukkosella ystävättären luona kylässä. Illalla Mäyrämäelle pölähtävät Elvi, Pena, Eko, Olli ja Kerttu Parkkinen, ja joukko siis suuntaa seuratalolle. "Viimeinen ilta Penan kanssa. Hän lähtee keskiviikkona." Keskiviikkona Eila käy ensin Hakalalla serkkunsa Veikon päivillä ja viettää loppuillan kotona. Salme ja Olli käyvät tanssimassa. "Penakin oli tullut sinne myöhemmin, yksin, selvänä. Terveisiä lähetti ja yksin oli lähtenyt pois."

Eila, Salme ja Elvi Mäyrämäellä. Kuva tosin tärähtänyt.
Perjantain merkintä on jännä. "Kävin hakemassa Elviä ja olimme elokuvissa. Oli kerrassaan ihana ilma. Penan äiti oli myös kuvissa. Istuimme rinnakkain ja hän jutteli kovasti." Helppo uskoa tuo "jutteli kovasti". Otettiinko siinä selvää pojan uudesta tyttöystävästä? Eila ei ainakaan tunnusta mitään ikävöintiä, sillä lauantaina "Olin koko illan kotona ja paistoin munkkeja. Elvi tuli meille ja jäi yöksi. Kuuntelimme radiotanssiaiset ja pistimme välillä pieneksi pyörähtelyksikin." Sunnuntaina Elvi lähtee puolilta päivin kotiin, mutta Eila ja Salme painelevat hänen kotiinsa Viljakaisille illalla. Sieltä "lähdimme kaikki tanssimaan seuratalolle, mutta ei siellä oikein hauskaa ollut."

Kuoroharjoitukset alkavat, samoin Eilan laulutunnit Kouvolassa. Elvi kyläilee. Keskiviikkona käydään elokuvissa Kuusaan puolella, filmin nimi on Kerran elämässä. "Fantastinen elokuva." Poikkeuksellisesti saamme luontokuvauksenkin. "Tammikuun kuutamot ovat olleet ihanimmat kuin pitkään aikaan ja ilmat suorastaan kesäiset. Pakkasta vain joskus päivän pari ja taas lämmintä."

Maanantaina Eila viettää koti-illan ja kirjoittaa lottaystävälleen Maija-Kyllikille kirjeen. Edellisviikolla hän on kirjoittanut jollekin Voitolle, ja nyt Voitto Lehtinen vastaa, pyytää Eilaa kirjoittamaan lisää ja kysyy, eikö saa tulla tapaamaan. Myös Tekkalan tädiltä tulee kirje.

Miksi Tekkalan täti kirjoittaa Eilalle? Tarkistan äidin rintamavieraskirjasta: siellä on lotta Anni Tekkalan useat kiitokset hauskasta illasta ja korvikkeesta. Netistä löydän Tuomas Mannisen kirjoituksen Ilta-Sanomista joulukuussa 2014. Tässä linkki http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000848128.html, lainaan osan tekstistä:

"Lahjojen jaolle dramaattinen loppu vuonna 1943: lotat päätyivät vankileirille


Partisaanit veivät Kirsti Ruotsalaisen ja Anni Tekkalan kesken joululahjojen jakamisen. Se oli joulupainajainen. Kaksi lottaa, Kirsti Ruotsalainen ja Anni eli Anna Tekkala, jäi joululahjoja jakaessaan partisaaniosasto "Kostajien" vangiksi Repolan alueella. Joulurauhaa ei oltu julistettu. Kirsti ja Anna olivat muonituslottia, kanttiininpitäjiä.

Anna oli torpan tyttö Oriveden Siitaman kylästä, toimeliaaksi, iloiseksi ja avuliaaksi kehuttu.
Kirsti oli Lapinlahdelta Pohjois-Savosta. Maanviljelijäperheessä oli paljon lapsia, ja Kirsti oli aloittanut 19-vuotiaana työt Tampereella lentokonetehtaassa pienten osien lajittelijana.

Kello 9 aattoaamuna Kirsti ja Anna lähtivät viemään joululahjoja Ontajärven länsirannalle etulinjan kenttävartioihin. Kotirintamalla tehtyjä "tuntemattomien sotilaiden" lahjapaketteja oli kaksi rekikuormallista. Kirkas pakkaspäivä oli kaunis ja maisema rauhallinen.

Setälän lähettämä 8-miehinen partio oli käynyt varmistamassa "lottajoulupukkien" reitin aamuhämärissä. Partio ei ollut havainnut mitään hälyttävää. Siellä ne kuitenkin olivat. Partisaanit. Kauko Unkiala kertoo Oriveden sotaveteraanien Joulu 2007 -lehdessä partisaanien tulleen Ontajärven yli kovan pakkasen halkaisemaa, uudelleen jäätynyttä railoa pitkin. Kirkkaaseen jäähän ei jäänyt jälkiä.

Yöllä oli satanut pakkaslunta. Sekin helpotti "näkymättömyyttä". Kirstin ja Annan mukaan lähtivät ajomiehet Komulainen ja Savolainen sekä jääkäri Ullgren ja kotilomalta etulinjaan palaamassa ollut jääkäri Pynninen. Kun partisaanit avasivat tulen, Komulainen, Savolainen ja toinen hevonen kuolivat heti. Toinen hevonen vauhkoontui ja vei rekensä ja Pynnisen turvaan.

Kirsti, Anna ja Ullgren jäivät vangeiksi. Kirsti sai pintahaavan oikeaan jalkaterään. Ullgren haavoittui pahemmin. Partisaanit kuljettivat vangit ja reen Ontajärven yli itään. Ammunta oli kuultu ja takaa-ajo alkoi. Partisaanien havuilla katetut laavut löytyivät Ontajärven itärannalta, mutta partisaaneja ei tavoitettu. Viisi päivää vangitsemisen jälkeen vankeja kuulusteli Karjalan rintaman partisaanijärjestön 2. osaston päällikkö  majuri Stoljarov. Anna muisteli jälkeenpäin Siitaman kyläkirjassa kuulustelun olleen "pitkä ja kova, mutta ei lyöty eikä pahoinpidelty".
Ainakin vankeuden loppuajan Anna ja Kirsti viettivät isolla leirillä Tsherepovetsissa Vologdan alueella, lähellä Rybinskin tekoallasta. Kaupunki tunnetaan nykyisin KHL-joukkue Severstalista. Anna työskenteli leirin sairaalassa. Kurkkumätä raivosi, ja vankeja kuoli päivittäin. Ainoa desinfioimisaine oli vesi. Ruoka oli huonoa. Nälkä ja toivottomuus aiheuttivat vangeissa syvää masennusta.

Lotat tulivat Suomeen ensimmäisen kotiutetun vankierän mukana 22. marraskuuta 1944. Parkinsonin tautiin sairastunut Anna ei elänyt korkeaan ikään. Sota vaati veronsa.

Juttu on julkaistu alunperin Ilta-Sanomien Lotat-erikoislehdessä.
Bertel Liljequistin suunnittelema Iltatähden rakennus v:lta -32.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Jouko Seppälän muusikonura on jatkunut jo kuusi vuosikymmentä

Jouko Seppälä on muusikkona kiertänyt Suomen kaikki tanssilavat ja säestänyt lukemattomia tunnettuja laulajia Taisto Tammesta Heidi Pakariseen. Keikat ovat vieneet ison osan miehen elämästä ja valvottaneet useimmiten pikkutunneille. Silti Seppälä tarkoittaa vain metallialan työjaksojaan, kun hän puhuu työelämässä olostaan. Kotona Rekolassa on keväällä paranneltu jalkaa, jotta pian 80 täyttävä puhaltaja pääsee taas keikoille yhtyeensä kanssa.

Kuusaalaismiehen elämäntarina alkaa harvoin kuten Jouko Seppälän: olin maalaistalon ainoa lapsi. Mutta kyllä Kuusaaltakin maaseutua löytyy, myös Seppälöiden kotitila Puhjonmäellä. Kymmenen hehtaarin tila oli omavarainen monissa asioissa. Talossa oli lehmiä, hevosia, sikoja, kanoja.
- Heinätyöt ja perunannostot olivat lapsena tuttua touhua, niitä tein kunnes joku kavereistani tuli Tanttarista hakemaan minua leikkimään.Talo on edelleen olemassa, sen kautta on tekeillä tieyhteys Ratamo-sairaalaan. Tanttarin tontit on lohkottu meidän tilasta, Jouko kertoo.

Vuonna 1937 syntyneellä Joukolla on muutama muistikuva sota-ajasta. Ne ovat enemmänkin jänniä kuin pelottavia. Hän näki, kuinka venäläisiä pommikoneita etsittiin valoraketein taivaalta - mahtava ilotulitus - ja tietää, että ne tyhjensivät hätäpäissään pommilastinsa Seppälän peltoon. Sieltä ja lähimetsistä löytyi myöhemmin kymmenittäin räjähtäneitä pommeja.
- Hyvä etteivät taloon osuneet.

Joukon isä oli sodassa muttei rintamalla vaan mm. Hämeenlinnassa sotapoliisin koirapartiossa sotakoirien kouluttajana. Kotitilalla pärjättiin, kun äidin lisäksi tilalla asuivat Joukon isän vanhemmat ja talkooväkeä sai siihen aikaan heinätöihin herkästi ja perunapellolle perunapalkalla.
- Meillä kävi ihmisiä Tanttarista ja Puhjonmäeltä hakemassa tinkimaitoa ja kananmunia omiin kannuihin. Siihen aikaan ei maitoa tarvinnut pastöroida.

Koulua Jouko kävi Kymintehtaalla Niinivaaran koulussa klubin portin lähellä. Tanttarista pääsi kätevästi motilla Kymintehtaan asemalle.
- Koulusta saatiin liput mottiin. Kun aikataulut ei käyneet yksiin koulupäivän kanssa, meillä oli lupa myöhästyä joiltain aamutunneilta. Siinä koulussa kävin kuusi luokkaa ja siirryin sitten Kymin ammattikouluun. Juuri sinä vuonna 1950 aloitti kaksivuotinen yleislinja, jossa käytiin metalli-, puu-, paperi- ja peltisepän linja. Sai joka hommaan tuntumaa, Seppälä kehuu.

Kymin ammattikoulusta moni kuusaalainen on saanut kipinän soittouralle.
Alttotorvi herätti kiinnostuksen soittoon 

Ammattikoulun puutyön opettaja Alvar Korpi antoi sysäyksen Joukon soittouralle kuten monen muunkin pojan musiikkiharrastukselle. Kun tuli uusi vuosikurssi, Alvar ehdotti heti soittamisesta kiinnostuneille koulun soittokuntaan liittymistä.
- Alvar piti harjoituksia aina koulupäivän päätteeksi omaan piikkinsä. Tuskin hän siitä korvauksia sai, Jouko arvelee.

Aluksi Joukon kaverit veivät hänet mukaan puoliväkisin, mutta johan poika innostui, kun sai puhallettavakseen ison torven, altto- tai baritonitorven. Sitten Alvar Korpi antoi hänelle trumpetin ja totesi Joukon lahjat. Itse hän soitti klarinettia.
 - Hän antoi minulle klarinetin, alapas kokeilee tätä. Kun huomattiin, että pärjään sen kanssa, sain oman soittimen. Helsingistä sen toi minulle huippumuusikko Sven Lavela, joka antoi vielä opetustakin soittamiseeni. Ansio tästä kuului Kouvolan musiikkiopiston opettajalle Aleksi Roihiolle, joka soitti Varusmiessoittokunnassa. Musiikkiopistoa kävin kaksi vuotta.

Työnsä Kymiyhtiössä Jouko aloitti sähköverstaalla mutta siirtyi pian kuparipajaan pariksi vuodeksi. Siellä tehtiin monenlaista tuotetta pellistä, putkia, ämpäreitä, tinattiin kuparisia kahvipannuja sisäpuolelta. Töitä tehtiin omiinkin tarpeisiin, kun esimies ei ollut turhan tarkkana. Jouko Seppälä soitti jo siihen aikaan.
- Menin yhtiön herran puheille, että pääsisikö kevyempiin hommiin, kun kuparipajalla sormet jäykistyy. Anoin mittarikorjaamolle ja pääsin. Olin ensin pääkorjaamolla Kuusaansaaressa ja siirryin sieltä Kymin selluloosan mittarikorjaamolle. Vuoteen -64 olin siellä, ja sitten otin lopputilin ja aloin soittelemaan, Jouko kertoo.

Pian alkoi Jouko Seppälän varsinainen soittajan ura. Esko Hautaniemen tanssiorkesteri pestasi hänet pariksi vuodeksi, sitten Jouko siirtyi Arttu Taimelan orkesteriin. Sen jälkeen hän soitti Lavin veljesten porukassa, ja vuonna -59 hän alkoi kiertää Matti Mustosen kokoonpanon kanssa.
- Mukana oli jo Taisto Tammi, mutta hän ei ollut vielä levyttänyt. Käytiin keikoilla ja soitettiin vanhassa Kartanossa kuukauden pesti. Nykyään ei ravintoloissa ole mitään kuukauden pestejä, siellä soitetaan viikonvaihteet kerrallaan, Jouko Seppälä kertoo.

Jouko ja saksofoni
Taisto Tammi levytti sinä aikana ensimmäisen levynsä Ruusu on punainen ja nousi pinnalle välittömästi. Matti Mustosen yhtye oli mukana vain yhdellä levyllä, muissa säestyksen hoiti studio-orkesteri.
- Sitten alettiin kiertää Taiston kanssa. Joka tanssipaikka, kesät talvet Suomessa, jopa Ruotsissa, kahdeksan vuotta. Tukholman Suomi-talossa käytiin useamman kerran, Göteborgissa samoin. Kun keikka siellä loppui, lähdettiin saman tien ajamaan Tukholmaan - 700 kilometriä - että ehdittiin aamulaivaan. Aika väsyksissä oltiin, Jouko muistaa.

Keikoilla Jouko oli usein kuskina.
- Ostin kleinbussin ja ajettiin ensin sillä. Sitten Taisto osti itselleen isoja amerikanrautoja ja ajoin niillä keikoille. Eihän Taistolla ollut korttiakaan, rahaa vain paljon. Taisto oli reilu ja mukava kaveri. Hän kävi usein  meillä kotona. Täällä istuttiin ja rakennettiin Puhjonmäeltä tuoduista ruisoljista himmeleitä.

Kuskin piti viettää raitista elämää, ainakaan isoa känniä ei voinut keikoilla ottaa, jos piti seuraavana päivänä ajaa. Muille kyllä maistui.
- Nykyään järjestäjät vaativat että on oltava selvin päin. Ennen oli paljon vapaampaa, monessa paikassa järjestäjät tuli tarjoamaan soittajille. Takahuoneessa ei entisaikaan ollut tarjoilua kuten nykysolisteille laitetaan. Itse sai eväänsä ostaa.

Talvella tansseja pidettiin seurataloilla ja monenlaisilla urheilutaloilla ja -halleilla. Välillä tanssipaikat vähenivät ja orkesterit soittivat lähinnä hääkeikkoja. Nyt talvi- ja kesäpaikkoja on taas tullut lisää.
Nuorena jaksoi hämmästyttäviä työrupeamia.
- Kerran oli lauantaina keikka Oulussa, nukuttiin sen päälle hotellissa yö ja lähdettiin ajamaan Tuohikottiin, jossa meillä oli sunnuntaina keikka. Pirunmoinen lumisade oli, ei ehditty välillä kotiin, oltiin kahtakymmentä vaille kahdeksan Tuohikotin keikkapaikan pihassa. Takana 600 kilometriä, äkkiä lavalle ja soittamaan, Jouko puistelee päätään, enää ei onnistuisi.

Tammi muutti  aikanaan Tampereelle ja kasasi siellä uuden orkesterin, sillä Mustosen porukasta kukaan ei halunnut muuttaa Tampereelle. Jouko Seppälä siirtyi Esko Rahkosen orkesteriin.

Kuuluisia irtosolisteja

Kuusankoskelle oli perustettu noihin aikoihin Ajanviihde-toimisto. Sillä oli tallissaan kaikki senaikaiset huippusolistit. Seppälä näyttää listaa: Marion, Eija-Sinikka, Kaija Keinänen, myöhemmin Pohjola.
- Marion oli juuri levyttänyt Tipitiin, me säestimme häntä Kansantalolla. Minä vein hänet kotiin Helsinkiin keikan jälkeen. Kantellin Eikka sitä ehdotti, ettei Marionin tarvinnut taksilla matkustaa. Näitä irtosolisteja ehdittiin säestää alussa, kun Taisto ei ollut vielä huipulla. Mutta sitten kun hän pääsi pinnalle, ei ehditty muiden kanssa soittaa.

Yleensä irtosolistien kanssakaan ei ole tarvinnut etukäteen harjoitella. Tavallisesti vähän ennen keikan alkua katsotaan solistin lista ja mitä orkesteri niistä hallitsee. Ohjelmisto ei juuri ole vuosikymmenten varrella muuttunut, samanlaisia kappaleita kuin 60-luvulla soitetaan ja tanssitaan yhä. Puhaltajalla on soolo-osuuksia, tavallisesti niin että laulaja vetää ensin säkeistönsä ja puhaltaja sen jälkeen saman, laulaja sitten vielä lopuksi.
- Välillä on pitänyt vetää soolonsa hilseestä. Ei siinä sen kummempaa, rohkeasti vaan, kovaa ja korkealta, Jouko  naurahtaa.

Jouko Seppälä ja klarinetti
Jouko tietää artistien myöhemmistäkin vaiheista. Eija-Sinikka esiintyi taiteilijanimellä Lolita siihen asti kun tuli kuminukke-Lolilat. Silloin hän otti oman nimensä. Nyt hän on maatilan emäntänä Mikkelin lähellä. Anita Hirvonen ja Anneli Sari tulivat hekin tutuiksi.
- Anitalla on aina ollut sama villi tukkamuoti. Anneli oli ihan tavalliin ihmiin Kuusaalta ennen kun siitä tuli diiva. Paula Koivuniemen kanssa soitettiin, Erkki Junkkarisen kanssa esiinnyttiin monta kertaa, soitin hänen porukassakin muutamat keikat. Laulaja Kalevi Usmalla oli hurja menneisyys, siksi hän kulki pistooli mukanaan. Jouko Takalo oli Kouvolan miehiä. Seppo Hanski on jo kuollut, samoin Tamara Lund. Pertti Ylermi Lindgrenin kanssa kierrettiin yksi kesä kolme kuukautta. Hän osti joka ilta ruusukimpun ja jakoi sen naisille laulaen. Kreivi ja kreivittäret oli bändin nimi. Me jouduttiin pukeutumaan naisiksi yhden tunnin ajaksi.

Monet artistit ovat käyneet Seppälällä kylässä. Kreivikin on heillä saunonut, Esko Rahkonen monesti myös.
- Tamara asui meillä viikon silloin kun Taisto Tammi oli Kouvolassa armeijassa - ne seurusteli. Tamara leikki meillä lapsien kanssa, Taisto tuli iltaisin palveluksen loputtua meille myös, vietti yön Tamaran kanssa ja palasi aamuksi kasarmille. Tämä oli sen jälkeen kun Tamaran sulhanen Rami Sarmasto oli kuollut, Seppälä kertoo.

Seppälä on säestänyt myös tangokuningatar Heidi Pakarista, tämä oli kolmeen otteeseen Joukon  nykyisen porukan Amorin solistina Vantaalla vuonna 2014. Lista jatkuu: ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen, Veikko Lavi, ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola, Veikko Ijäs, Erkki Eräs, nyttemmin taksikuskina Miehikkälässä. Hänen kanssaan Seppälän porukka kävi Ruotsissakin.
- Miehikkälässä oli syksyisin sellainen talkoosoitto, kauden lopettajaiset. Siinä soitti Erkki Eräksen porukka ja Reijo Taipale yhtyeineen.

Seppälä oli jossain vaiheessa töissä Pelkosen konepajalla metallihommissa vähän aikaa ja Voikkaalla Katajaharjun Koneasennuksella sen jälkeen. Soittamista Jouko Seppälä ei näköjään pidä varsinaisena työntekona. Hän muistelee, miten pitkään on nyt soittanut Amorissa ja kysyy vaimoltaan: "Olinks miä työelämäs sillon kun alotin Amoris?" Ja selvittää lisää:
- Olen soittanut välillä samaan aikaan kun olen ollut työelämässä. Hotelli Kouvolassa, Hot-Kopissa, soitettiin kerran kaksi kuukautta samaan aikaan kun olin päivät töissä. Yhdeksästä puoli kolmeen, sunnuntaina päivätanssit ja sitten taas iltatanssit yhdeksästä puoli kolmeen. Olin neljältä aamulla kotona ja menin seitsemäksi töihin. Kun meno oli normaalimpaa, keikkoja oli kolme kertaa viikossa, kaksi kertaa viikonvaihteessa ja lisäksi keskiviikko.

Suomen kaikki tanssipaikat Seppälä sanoo käyneensä. Pohjoisin oli Muonio, ja siitä etelään kesätanssipaikkoja oli paljon enemmän kuin nykyään.
- Silloin oli joka kylässä oma lava. Kaikissa on käyty. Talvitanssipaikoillakin käytiin. Lapissa oli joskus 40 astetta pakkasta, katseltiin korvessa Muonion ja Rovaniemen välillä, että eihän täällä ole talojakaan. Sitten löytyi tanssipaikka ja arveltiin ettei siellä paljon väkeä ole. Kun kemut alkoi kahdeksalta, paikka oli täynnä. Porukkaa tuli satojen kilometrien päästä. Taiston aikana oli aina tupa täynnä.

Soittokuntaa ja puhallinorkesteria

Välillä selaillaan kirjaa, joka kertoo Joukon soittovuosista. Taisto Tammen orkesterissa oli haitari, basso, rummut, saksofoni ja klarinetti. Ohjelmistosta suurin osa oli tangoa. Pohjanmaalla oli pakko soittaa tangoja, järjestäjät tulivat vaatimaan sitä jo heti porukan saapuessa.
- Tehtiin joskus jullikkaa. Soitettiin kolmen vartin setti pelkkää tangoa, tauotta. Ei kukaan tullut valittamaan. - Yleensä keikkaan on kuulunut neljä kolmen vartin rupeamaa, välissä varttitunnin tauot että ehtii vaikka kahvit juoda.

Kuusankosken Puhallinorkesterista tuli Seppälän soittoporukka heti kun hän aloitti soittohommiaan. Tai Kuusankosken Työväen Soittajathan se silloin oli nimeltään. Välillä hän oli muiden keikkojen takia poissa mutta palasi sitten soittokuntaan. Hän soittaa myös voikkaalaisessa Fantasiassa ja Sotilaspoikakuoron orkesterissa. Tämä tietää soittoharjoituksia kolme kertaa viikossa.
- Näiden mukana on nähty maailmaa. On käyty Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa, Islannissa. On nähty Puolaa, Saksaa, Unkaria, Kanadaa.

Leila-vaimo saa Joukolta tunnustusta kodin arjen hoitamisesta.
Kaiken työnteon ja soittamisen ohessa Seppälä on kuitenkin ehtinyt perustaa perheen.
- Vuonna  -57 mentiin naimisiin ja Teija syntyi. Kaksospojat syntyivät -60 ja toinen tyttö -62. Talo rakennettiin vuonna -65. Minä en kerinnyt noina vuosina paljon muuta kotona käydä kuin vaihtamassa vaatteet. Appiukko hoiti talonkin rakentamisen, muusikko Seppälä kertoo tyytyväisenä kotikeittiössään.

Nyt Seppälä soittaa saksofonia ja klarinettia Amorissa, jossa Heikki Hytti soittaa haitaria, Paavo Hytti soittaa rumpuja ja laulaa, Kalle Kurki on basisti.
- Sen mukaan soitetaan mistä yleisö tykkää. Tangoa, valssia, humppaa, lattarikappaleita ja jiveä, että eläkeläiset pääsee dzaivaamaan. Meillä on ollut konserttejakin, Sota-ajan lauluja. Niissä konserteissa oli tosi paljon yleisöä.

Soittaminen maistuu edelleen, se ei väsytä. Ainoa muutos on se, että pitää saada istua.
- Jos ei se tämän kummemmaksi muutu, jatkan vielä pitkään, Jouko Seppälä lupaa.