maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kadonnutta aikaa etsimässä Pajamäessä

Pajamäki on saanut nimensä nykyisen Urpasentien ja Aunelantien kulmauksessa olleen Kymiyhtiön pajan mukaan. Vanhojen pajamäkeläisten mielestä nimi ulotetaan nykyään liian pitkälle, lähelle Tähtikadun risteystä. Nykyisin se kuitenkin tunnetaan kaupunginosan nimenä, kunhan ei sitä käytetä sentään Lauttakadun taloille asti kuten eräät kiinteistövälittäjät tekevät. Kaavoittaja on antanut nykytiestölle pajasta johdetut kadunnimet Pajatie ja Ahjotie. Vai viittaako ahjo myös viereisen Miilumäen aihepiiriin?

Jukka Airola kuvasi Pajamäkeä 1970- ja 80-luvulla. Alue on muuttunut Airolan kuvauspäivistä. Moni rakennus on purettu, useita taloja on peruskorjattu.Vanhojen talojen vähän villiintyneiden puutarhojen paikalle on tullut uusien omakotitalojen hyvinhoidettuja pihoja. Jotain on menetetty, paljon saatu tilalle. Onneksi joku kuitenkin tallensi nämä näkymät. Kiitos, Jukka!


 





Aunelantie 4 ennen peruskorjausta












Aunelantie 4 ennen peruskorjausta
Aunelantie 2














Aunelantie 19, purettu
Aunelantie 8 ennen peruskorjausta












Koskitie 6
Koskitien yläpää
















Pajatie 9
Pajatie


Pajatie 14



Miilutien ja Pajatien väliltä

Miilutie 1
Pajamäkeä

Miilutie 13

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Eilan tarina 17. Kalenterimerkintöjä marraskuulta -45.

Eila Piirikkälän marraskuu -45 alkaa koti-illoilla. Kalenteri kertoo, kuinka tahti kiihtyy kuukauden mittaan ja koti-illat jäävät vähemmistöön. Herkkujakin alkaa saada jo silloin tällöin. Marraskuun ensimmäisellä viikolla Eila tultuaan töistä yhtiön voimalaitostyömään konttorista lukee kirjaa, ystävätär Marketta käy kylässä. Kurjaa vain, kun Eilan äiti on sairas. Lauantainakin Eila päättää pysytellä kotona: "Pena on kotona käymässä. Sain häneltä terveisiä. Tänä iltana en aio mennä minnekään, vaan olen kotona koko illan. Sain Liisalta kortin."

Myöhemmin lauantain merkintä saa jatkoa: "Päätöksestäni ei tullut mitään, sillä Pena tuli hakemaan minua kotoa, kun ei minua ollut talolla. Hauska ilta!" Penalle täytyy nostaa hattua. Hän on ensin kipaissut Niskalantieltä seuratalolle joen toiselle puolelle, todennut että Eila puuttuu ja sännännyt takaisin Kyminpuolelle Mäyrämäelle hakemaan Eilaa - tietämättä onko tämä edes kotona. Laskin kartasta: reippaat neljä kilometriä ilmeisesti puku päällä ja tanssikengät jalassa. Kyllä ei kännykkäsukupolvi sellaista osaa kuvitella.

Pena, Pentti Nieminen
Sunnuntainakin Pena pyyhkäisee Mäyrämäelle ja hakee Eilan elokuviin. Filmin nimeä ei mainita, onkohan elokuvaan kunnolla keskitytty siellä Kino Sammossa. Maanantaina Pena on lähdössä takaisin opiskelupaikkakunnalle.

Viikon arki-illoille riittää ohjelmaa. Maanantaina Eila käy Viljakaisilla. "Elvi on tullut Helsingistä kotiin. Olimme siellä illalla tuliaisilla." Tiistaina on kuoron lauluharjoitukset, keskiviikkona Eila kutoo illan kotona puseroa, tosin myrskynmerkkinä: "Matalapaine, niin kauan kuin minä olin huoneessa." Torstaina Elvi kyläilee Mäyrämäellä, on aivan kamala tuuli. Perjantaina Eila käy töiden jälkeen Kouvolassa laulutunnilla, myöhästyy paluujunasta ja saa odottaa klo 21:n mottia. "Harmitti niin taitamattomasti."

Lauantaina on taas tuttujen häät. "Punkkisen Ollin häissä seuratalolla. Siellä oli oikein mukava tunnelma ja kovasti hauskaa. K.F. tanssitti minua monta tanssia peräkkäin. - Tarjoilu oli mainio ja sitä kesti koko illan." Pula-aikana herkuille osaa antaa arvoa.

Sunnuntaina Eila lähtee Urheiluseuran 30-vuotisjuhliin. "Siellä oli oikein rattoisaa. (Elli Pihlaja lauloi) Lopuksi tunti tanssia." Täytyi oikein tarkistaa, millainen kuuluisuus solisti oli. Wikipedia kertoo: "Elli Pihlaja, 1906-1985, oli suomalainen oopperalaulaja, sopraano. Pihlaja opiskeli laulua kotimaassa sekä Berliinissä ja näyttämöohjausta Wienissä. Pihlaja aloitti työuransa Ylioppilasteatterissa, jatkoi sieltä Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin. Ensikonserttinsa hän piti 1934 ja oli kiinnitettynä Suomalaiseen Oopperaan 1936–1956. Pihlaja esiintyi myös Operettiteatterissa ja oli Ruotsissa Riksteaternin kiertueella. Lisäksi hän esiintyi ja toimi ohjaajana Neuvostoliitossa sekä teki pari pientä elokuvaroolia 1940-luvulla.  Hän sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1953." Eila kirjoittaa myös lauseen, joka tuon ajan juhlien mainoksissa usein esiintyi: "Lopuksi tunti tanssia."

Viikolla tekemistä riittää, mutta ei töissä. "Tympäisee niin, kun on niin vähän työtä konttorissa." Illalla Eila käy kuitenkin Elvillä, Salmen ja äidin kanssa elokuvissa katsomassa Tanssikoulun. Se on näköjään Ohukainen ja Paksukainen -leffa, pääosissa Stan Laurel ja Oliver Hardy. Nelly-sisko käy Lahdesta vierailulla, mutta Eila erehtyy seuratalolle. "Hoopoa!!!"

Torstaina Eila käy sovittamassa pukuaan. Ommellaankohan sitä Viljakaisilla, kun hän kertoo Elvin pienestä veljenpojasta: "Timo olikin niin hartaasti odottanut minua koko päivän ja kyllä meillä oli hauskaakin sitten koko päivän edestä."

Eila ja Elvi
Perjantain iltaohjelma hegästyttää lukijaa. "Laulutunnilla, sieltä lauluharjoituksiin ja vasta sieltä kotiin mutta vain käymään. Menin nim. vielä tanssimaan. (Malmsten, Pihlajamäki, Ikävalko) ja oikein hauskaa oli, hauskempaa kuin keskiviikkona." Kuusankosken seuratalolla vierailee näköjään tiheään aivan kansallisia kuuluisuuksia.

Lauantainakin ollaan seurallisella tuulella. Ensin työpäivä, sitten: "Ilmo ja Kerttu Mankalasta tulivat meille. Illalla tulivat aivan yllättäen Olli ja Eko. Pelasimme ensin marjapussia, mutta kun radiosta alkoi tulla tanssimusiikkia, kasasimme matot ja tanssimme klo 24 asti. Senjälkeen rupattelimme vielä kaikenlaista ja klo oli 1.30 kun pojat lähtivät. Kävimme nukkumaan klo 2."

Sunnuntai 25.11.45. "Tänään jaettiin posti ja minä sain pak. Elli Hantulalta, saa nähdä mitä se sisältää! Elvi ja Timo olivat meillä. Illalla olin hyväntekeväisyysjuhlassa." Maanantaina Eila pääsee hakemaan paketin postista. Kauhavalla asuva lottatoveri Elli on lähettänyt "voita, sianlihaa, vehnäjauhoja sekä omenia. Kyllä Elli on taivaasta! Illalla olin Viljakaisella."

Aina laulaminen ei virkistä, vaikka niin väitetään. Onkohan Eila ylikunnossa kaiken juhlinnan ja kyläilyn jälkeen, kun tiistain kuoroharkkojen jälkeen hän kirjoittaa: "Mitenköhän minusta tuntuu elämä taas niin hoopolta nykyisin."

Yhteiskoulu Marskinkadulla 40-luvulla
Keskiviikkona elämä hymyilee. "Meitä Salmen kanssa oli kutsuttu Järvelän Hilkan päiville. Kirsti oli siellä myös. Saimme oikeaa kahvia, munkkeja, pullaa ja kahvia. Hauska ilta. - Lunta on tänään satanut niin että puutkin ovat valkoiset." Onkohan jokin isompi konsertti tulossa, kun Kaiku harjoittelee jo torstaina. "Illalla lauluharjoituksissa, ensin yht.koululla missä harjoittelimme orkesterin kanssa ja sen jälkeen ammattikoululla.  Harjoitusten jälkeen kävimme Salmen kanssa vielä vannassa." Vannassa siinä minusta lukee, ja olisi hauska tietää, missä pääsi tuohon aikaan pesulle, ammattikoulullako? Kotonahan kunnon pesun saattoi ottaa vain saunassa. Jos jaksoi lämmittää ensin veden. Jos oli jaksanut ensin kantaa pesuveden Mäyrämäen juurelta Osuuskaupan puolelta rataa ylös äkkijyrkkää rinnettä. Marraskuun viimeisen illan Eila viettää laulutunnilla Kouvolassa neiti Olkun luona.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Entistä elämää Niementien liepeiltä



Miilutie 8

On hauska sukeltaa välillä tästä hästäkkien ja klikkailun virtuaaliepätodellisuudesta aikaan, jolloin asiat olivat ymmärrettäviä. Ruokaa kasvatettiin itse, pyykit pestiin käsi- ja hartiavoimin, huoneet lämmitettiin metsästä itse keräyillä puilla. Oli syy, oli seuraus, ja niiden välillä selkeä suhde. Jukka Airola on kuvannut Kuusankosken Pajamäkeä 70-80-luvuilla. Joukko saman alueen asukkaita kokoontui vuosia sitten muistelemaan entistä elämää ja kokosi tarinat lehtiseksi nimeltä Kappale Kuusankoskea: Kirjakaupanmäeltä Pajamäelle 1930-40-luvuilta.  Kuvat ja sanat kertovat menneestä elämästä omaan tahtiinsa, vaikka ne seuraavassa on liitetty rinnakkain kuin kuuluisivat yhteen. Samalla alueella kuitenkin liikutaan.

Kylämuistelmien kartta osoittaa, että alueen tiestö on muuttunut sitten 40-luvun. Keskeinen katu Lahtikatu on muuttunut ensin Niementieksi, ja sen nykynimi Liljequistintie kunnioittaa Kymiyhtiön arkkitehtia Bertel Liljequistiä, jonka kädenjälki näkyy ympäri Kuusankoskea. Kaivokatua ei enää ole, osa Aunelantietä on nimeltään Marskinpolku, Urpasentietä ei kartassa näy, mutta siitä selviää miten ennen kuljettiin Eerolaan päin nykyisen Urpasentien väylää.

Niementie 12
Kylämuistelmat:
"Miilumäki oli 1930-40 -luvuilla kaunista, kuivapohjaista männikköä, jossa polut risteilivät. Polut johtivat Tähteeseen, Kymijoen rantaan Väkkärään ja hyppyrimäen ohi Eerolantielle ja Onnelankummulle. Miilumäen rinne oli tiheästi asuttu. Pienet mökit, erikokoiset omakotitalot (jota sanaa ei tuolloin vielä käytetty) ja monen perheen asumat isot puutalot reunustivat sen jyrkkiä rinteitä.
Suuri osa rakennuksista lienee ollut yksityisten rakentamia, mutta paikkakunnan kaikkivaltias Kymi-yhtiö oli ostanut useimmat ja vuokrasi niitä tai huoneita niistä työntekijöilleen. Asukkaiden sosiaalinen status vaihteli alueella tehtaan mestarista viilarin kautta sekatyömieheen ja paperitehtaan naistyöläiseen, jonka asuntona oli usein vinttihuone. Mitä korkeampi status oli, sitä yksityisempi oli asuintalo ja pihapiiri. Ruotsinkielisiä ei asukkaissa yleensä ollut, sillä useimmat olivat kotoisin ympäristöstä maaseudulta; oli kyllä Savostakin asti muuttanut perhe. Poliisilaitos ja lastenseimi antoivat alueelle oman värinsä. Lahtikatu (nykyinen Niementie) johti Kaarteenlahteen lautatarhan ohi."

Niementie 10
Tämä partiolaisten kokoontumispaikka saattaa olla kartan talo 24, jossa ovat asuneet aikoinaan Leppäkankaat, Kuusiset (mm.  Kaisu, myöh. Vainonen), Korhoset, Frimanit ja Vallenit. Kaisu Kuusinen kertoo, että perheen isä oli saanut työpaikan Kymintehtaan valimosta, ja "kahden huoneen yhtiöläisasunto tuntui selvältä nousulta Rantakulman hellahuoneen jälkeen. Makuuhuone oli kyllä yläkerrassa, mutta se oli pönttöuunilämmityksineen sitä kodikkaampi. Ikkunan alla kasvoi vielä iso vaahtera, joka tarjosi keväisin vaalean vihreän kauneutensa ja syksyllä väriloistonsa ihailtavaksi. Alakerrassa oli eteisen ja kyökin lisäksi kaksi komeroa eli konttooria ja yläkerrassa oma vinttitila. Kodin sisustus oli vaatimaton: päästä vedettävä sänky ja piironki olivat pakolliset kuviot. Muuton aikoihin ostettiin Husqvarna-merkkinen ompelukone ja teräspeltikantinen tiskipöytä. Vesi kulki sisään ja ulos ilman muuta ämpärillä hartiavoimin. Ja vanha puulaatikko oli toki välttämätön."

"Yksi Lahtikadun varren asumisen muoto olivat isot, monen perheen asuttamat vuokratalot. Niitä oli ainakin ns. Puustisen (6 asuntoa), Ripatin (7 asuntoa) ja Janssonin (5 asuntoa) talot."
Joku muisteli, että Niementien varrella oli asuintaloissa aikoinaan myös lihakauppa ja pullakauppa.

Monen perheen pihapiirissä piti tietää rajansa. Kellareissa oli oma järjestyksensä. "Talon alla oli matala kellari, jossa oli kuljettava kumarassa. Sirkan hillot olivat ovesta vasemmalla, Lyylin oikealla ja Huldan perällä. Pihan reunalla oli pitkä talousrakennus, jossa joka perheellä oli oma liiteri, aitta ja puusee. Usein oli isoja puupinoja liiterin edessä, ja silloin saha sihisi ja kirves heilui. Naisetkin osasivat puunpilkkomisen. Varsinkin pula-aikana käytiin myös keräämässä risuja Miilumäeltä. Marjamatkat sinne ja Punavuorelle olivat paitsi hyödyllisiä myös hauskaa huvia. Jopa sika saattoi päästä mukaan metsäretkelle, ja sepäs vasta oli ahkera marjastaja."

Miilutie 8

"Pihaan kuului yhteinen nurmikkoalue ja joka perheelle oma pieni puutarhaläntti. Oli 1-3 omenapuuta, muutama marjapensas ja tietenkin kukkapenkki." Pihoja koristivat pioni, jääkielo, lupiini ja särkynytsydän. Siellä kasvatettiin myös tupakkaa, josta tehtiin sätkiä puhdetöinä."




Aunelantie, taustalla Urpasentie 8
"Vesipula oli tuttu koko mäellä. Leppäkankaan sireenin juurelle tien varteen sijoitettiin yhtiöltä saatu iso tammitynnyri, joka ensin talkoilla pestiin. Kun vesikuski saapui, tuli hakijoita myös naapuritaloista. Pahimpina aikoina vettä oli haettava Aronpellon pumppukaivolta asti."

Nuoripari Aili ja Hugo Leipola muutti Miilumäelle Kaivokadulle vuonna 1925. "Pumppukaivo oli tontin nurkalla, ja silti kuivina kesinä kärsittiin vesipulasta."
"Luostarisen pihassa oli iso puinen vesitiinu, johon Kymi-yhtiön hevosella tuotiin vettä, kun pumppukaivosta loppui. Monet mäen asukkaat hakivat ämpärillä vettä Pajamäen kautta Myllyhuokon pesutuvasta."
Ei ihme, että yksi teistä oli nimetty Kaivokaduksi, jos vedensaanti oli noin täpärällä ja kaivo tärkeä laitos.

Kaarteenlahden pyykkilaituri
"Omassa talossaan asuvilla Kurvisilla oli pihasauna, jossa myös naapurit kävivät. Lapsiperhe kylpi ensin, ja kerran Sirkka-vauva sai häkää. Julius Luostarisen konjakkipullosta löytyi apu tähän."

"Sauna oli välttämättömyys ja myös yksi viikon kohokohtia - eikä yhteissaunomista ujosteltu ollenkaan. Miehet ja naiset sentään kylpivät eri päivinä, miehet lauantaisin ja naiset lasten kanssa torstaisin ja perjantaisin. Yhtiön pyykkitupa oli samassa rakennuksessa, mutta kesällä pyykki pestiin Kaarteenlahdessa. Rannassa oli isot pyykkipadat, joissa valkopyykki keitettiin.  Sirkka oli hankkinut laiturille kaksi isoa pyykkisaavia, ja huuhtelu eli virutus kävi tientenkin itse joessa. Käsikärrit kuului emännän välttämättömään rekvisiittaan, ja Sirkalla oli oikein kumipyöräiset. Keittämisessä käytetty lipeäkivi oli kova myrkky, jolta varsinkin lapsia koetettiin varjella."

Joki oli Lahtikadun päässä, ja sinne lapset tietysti pyrkivät kesäsäillä. Turvallisuus oli sivuseikka, kun lapset uivat joessa. "Uimassa käytiin Kaarteenlahden takana ns. Hiekkarannassa, joka oli pieni hiekkapohjainen poukama. Matka oli aika pitkä pikkulasten kuljettavaksi jalan. Lampilan Pentillä oli sininen kilpapyörä, ja onnekas oli se joka sattui pääsemään kyytiin tarakkaan tai tangolle. Uimakoulua pidettiin uimalaitoksella, ja sielläkin käytiin isompina. Kun uusi silta oli rakenteilla 40-luvulla, uitiin myös sen lauta-arkkujen välissä. Sumasta irti päässeet tukit olivat tuttuja leikkivälineitä Kymen jokivarren lapsille."

Urpasentie 1b, purettu
Erkki Käkelä vietti lapsuutensa Kirjakaupanmäellä. "Hänen isänsä Anton hoiti postikonttoria ja äitinsä Heta huolehti puhelinkeskuksesta perheenemännän toimiensa ohella. Jopa hyvä ystävä, naapurin kauppiaanpoika, kuului yhtiöläisiin, sillä tehdas omisti kaupankin. Minkäänlaista syrjintää tai erottelua hän ei muista kokeneensa kavereiden taholta perhetaustansa vuoksi, vaikka muuten kansalaissodanjälkeiset luokkaerot olivatkin suuret. Yhdessä pelattiin krokettia, lyötiin kenaa ja pidettiin urheilukilpailuja milloin kenenkin pihalla. Lauantai-iltaisin olisi ollut mukava mennä poikaporukalla tehtaan saunaan, mutta sinne ei Erkki enää päässytkään. Erkistä tuntui kuin yhtiöläisillä olisi ollut paremmat olot kuin heillä, sillä tehdas järjesti paljon sosiaalisia etuja, kuten edullisen asunnon ja sähköt, ja tarjosi terveydenhoito- ja sairaalapalvelut. Nämä olivat muille todella kalliita. Esimerkiksi Erkin isän jouduttua kiireelliseen leikkaukseen tehtaan sairaalaan kustannukset tekivät ison loven perheen varoihin. Lähin kansakoulu sijaitsi tehtaan omistamassa rakennuksessa, mutta sinne Erkki sentään pääsi yhtäaikaa kavereiden kanssa, joskin vuotta nuorempana. Mitään erityistä hyötyä tai haittaa siitä, ettei kuulunutkaan tehtaalaisiin, Erkki ei muista kokeneensa lapsuus- ja nuoruusvuosinaan."

Launikarin perheen korttikokoelmasta löytyy tämä postikortti, jossa on teksti: "Ns. Kirjakaupanmäen puolivälistä lähtevä Niementie oikealle. Sen yläpuolella pitkän rakennuksen puolivälissä Kuu-postikonttori. Kortti kulkenut 17.1.1906."

Kotien lisäksi Niementiellä ja lähiympäristössä oli myös kauppoja. Niementien/Lahtikadun yläpäässä Tähtikadun risteyksessä oli "kaksikerroksinen valkea puutalo. Kadun puoleisessa ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat Salomaan leipomo ja Hopposen lihakauppa. Liikkeestä voi ostaa paitsi juuri leivottua leipää myös makeisia paperitötteröön kiedottuna, hinta noin 25 penniä. Silkkityynyt olivat kovia kiiltäväpintaisia paperittomia karamellejä, sisällä piparminttua ja suklaata. Tekijä Fazer, joka oli puristellut pienet neliskulmaiset pötkylät niistä aineista, jotka jäivät yli parempia laatuja tehdessä. Hopposen lihaliike oli täydellinen. Herra ja rouva palvelivat asiakkaita tiskin takaa punakoina ja hyvinvoivan näköisiä.  Liikkeestä sai ostaa makkaraa myös viipaleina, tosin käsityönä tehtynä. Konekanta oli siihen aikaan suppea. Lihoina oli siansivu, soppaliha, tavallinen liha, myös paisti ja jauheliha, joka tehtiin isolla käsimyllyllä. Tärkeitä liemiaineksia eli luita oli myös saatavilla."

Kaikki muistavat kirjakaupan talon, onhan se olemassa ja hienoksi kunnostettuna edelleen. Muistelmat kertovat: "Vinbergin kirjakauppa sijaitsi siinä rakennuksessa, johon myöhemmin tuli Melenin asusteliike ja Forsmanin sekatavarakauppa." Kirjakaupanmäki ansaitsee ihan oman juttunsa sitten joskus. Aunelantielläkin oli lihakauppa ja ainakin myöhemmin karamelliäkin myyvä liike, ehkä sekatavarakauppa. Siitä oli hyvä hakea evästä hiihtoretkelle Lappakoskelle. Aivan lähituntumassa oli myös Kymiyhtiön tehtaankauppa, siitä eteenpäin Heinonen&Laurikainen, Marskinkadun varrella apteekki - palveluita piisasi.

Aunelantie 19, purettu
Julkisiakin rakennuksia alueella oli. Yhtiön poliisilaitoksesta on blogissa oma juttunsa:
http://minkuusas.blogspot.fi/2017/03/kymiyhtiolla-oli-oma-poliisilaitos.html

Poliisilaitoksen vieressä oli lastenseimi. "Kymi-yhtiön rouvasyhdistyksen pitämä työssä olevien äitien lapsille." Vähän matkan päässä siitä oli omatoimileipomo. "Koskikadun kulmassa oli yhteinen pakari. Sen käyttö ei maksanut, mutta piti olla omat puut. Niitä sai ostaa halkoina yhtiöltä, kun osti tehtaan konttorista ns. halkolappuja. Pakarissa paistettiin limput, rieskat, pullat ja laatikkoruokia. Varsinkin joulun alla oli sutinaa, kun oli paistettava joulukinkutkin. Pakarissa oli vuorojen varausvihko, ja sopu tilaa antoi yhteispelillekin. Lapset tulivat hakemaan lämpimiä reikäleiviän "reikiäisiä" , ja naapurille voitiin antaa lämpimäisleipä."

Elämä kuulostaa turvalliselta ainakin vuosikymmenten jälkeen kerrottuna. Olihan sairauksia, joku tyttönen kuoli umpisuolen tulehdukseen, nuorimies sisällissodassa - tai kapinassa - piti tehdä rankkaa fyysistä työtä kotioloissakin, oli sota-aika ja pulavuodet. Silti asiat olivat kohdallaan: koti tuttujen ihmisten keskellä, jokaisella oma paikkansa, työtä ja palveluita yhtiöltä. Ei ihme, että menneisyys kangastelee mielissä kultaisena.


Valokuvat: Jukka Airola, yksi kuva Launikarin perheen korteista

Lähde: Kappale Kuusankoskea: Kirjakaupanmäeltä - Pajamäelle 1930-40 luvuilta. Erkki Käkelä /Heleena Pohjamo. Muistelijat: Eeva Puustinen, Sirkka Leppäkangas, Sinikka Koivuneva, Sirkka Leipola, Ulla Vuorela, Kaisu Vainonen. Matti Puustiselle kiitokset kylämuistelmien esittelemisestä ja lainaamisesta.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Eilan tarina 16. Kalenterimerkintöjä lokakuulta -45


Eila oli kirjurina varastolla ennen sotia
Lokakuussa 1945 Eila Piirikkälä on edelleen töissä Kymiyhtiössä, kirjurina Kuusankosken voimalaitosrakennuksella. Palkkaa hän saa 5000 markkaa kuussa, mutta sen nykyarvoa on vaikea tietää. Ja vaikka rahalla olisi saanutkin, tavaraa ei kaupoissa ollut kovinkaan runsaasti näin pian sodan jälkeen. Jonkin päivän merkinnässä vilahtaa kuitenkin jo oikea kahvi. Hyville tarjoiluille Eila osaa antaa arvoa, kun välillä pääsee sellaisten ääreen.

Maanantaina lokakuun 1. päivänä Eilalla on töissä kiire. "Timonen on lomalla. Olin illalla elokuvissa." Tiistai-iltana Eila on Kaiku-kuoron illanvietossa. "Kylläpä siellä oli hauskaa. Herkkujakin oli saatu korvikkeen kanssa runsaasti, ja tanssiakin saimme. Kerta kaikkiaan - hauska ilta!" Huvittelu uuvuttaa, seuraavana iltana Eila pysyttelee kotona ja käy jo puoli kahdeksalta nukkumaan.

Eila on nyt selvästi reippaampi kuin alkuvuodesta, jos kalenterimerkintöjen määrästä voi jotain päätellä. Jopa töistä on muutama kommentti: "Ins. Kovanen jutteli tänään eräitä asioita." Höh, mitä? Sitä ei paljasteta vaan kerrotaan, että on oltu illalla Kirstin kanssa seuratalolla harmonikkaillassa ja saatu kirje Elviltä. Ystävätär on ilmeisesti koulutuksessa Helsingissä.

Perjantaina Eila käy taas neiti Olkun luona Kouvolassa laulutunnilla ja menee sieltä suoraan kuoroharjoituksiin koululle - Niinivaaran koululle lähelle Klubin porttia. Aika hyvä suoritus työpäivän päälle. "Junassa tapasin erään tyypin, jonka kanssa kerran tanssimme melkein koko illan yhdessä." Motilla pääsikin kätevästi Kouvolasta Kymintehtaan asemalle monta kertaa päivässä.

Viikon huhkimisen jälkeen juhlinta ei enää lauantaina maistu.  Sunnuntai vietetään kotona, mitä nyt äidin kanssa käydään illalla elokuvissa. Viikolla lauluharjoitukset, kirjeet tyttökavereilta ja kyläily Hakalalla Salmen kanssa virkistävät työpäivien jälkeen. Torstaina 11.10. Penalta tulee Tampereelta kortti!

Töissä on meneillään jotain erikoista. Perjantaina "Ins. W. kyseli tänään päivällä minkälaisia E. ja V.K. ovat työssään ja sopivatko he konttorityöhön. Miksiköhän?" Eila miettii ja kertoo olleensa illalla laulutunnilla. Lauantai: "Kävin seuratalolla karnevaaleissa, mutta ei minua huvittanutkaan olla siellä joten tulin kotiin jo ennen klo 23:a." Olikos tuo ennen vanhaankin aikainen kotiintuloaika?

Salme Piirikkälä ja Liisa Hakala
Seuratalosta on tullut Eilan huvielämän keskus, hän menee sinne sunnuntainakin. Tällä kertaa vietetään Mannerheimin Lastensuojeluliiton 25-vuotispäiviä. "Voitin ruotsalaisilla arvoilla 1/2 kg hienoa sokeria." Keskiviikkoiltana on lauluharjoitukset. Eino-setä, isä-Oton veli, käy Mäyrämäellä kylässä. Viikko jatkuu rauhallisena. Eila kirjoittaa Penalle kortin, saa kaulaliinansa valmiiksi, emännöi kyläilevää Esko Mäkeliniä, käy Liisa-serkun ja Salme-siskon kanssa katsomassa elokuvan "Tie miehen sydämeen".

Perjantaipäivä vaikuttaa rankalta. Töiden jälkeen "Ensin laulutunnilla Kouvolassa, sieltä lauluharjoituksiin. Juna jätti ja sain tulla kävellen (Kouvolasta Kymintehtaalle). Harjoitusten jälkeen Järvelälle kahville. Kirsti, Salme, Ulla ja minä. Hauska ilta." Varmaan on hauskaa ollutkin ja kieli laulanut, jos on saanut oikeaa kahvia pitkästä aikaa.

Lauantaina kotona on töiden jälkeen "rattoisaa". Eila saunoo, lukee ja kutoo itselleen puseroa. "Äiti ja Salme lähtevät aamulla Lahteen." Eila viihtyy koko sunnuntain yksin kotona.  Maanantaina perhe käy Hakalalla Veikko-serkun syntymäpäivillä, pari päivää syntymäpäivän jälkeen. "Ostimme hänelle Urho Karhumäen kirjan Viulu ja Posetiivi." Seuraavat syntymäpäivät juhlitaan Salmen kanssa jo keskiviikkona: joku Marketta täyttää 19 vuotta. Ja torstaina Eila käy Salmen kanssa Hakalalla "punsilla". Onko syöty siis perinneruokaa, josta Kotikokki-sivulla joku kertoo: Punsa on itäsuomalainen ja kymenlaaksolainen perinneruoka; sian päästä, sorkista, etuselästä ja mausteista keitetty lihahyytelö, jossa lihat ovat isoina paloina eli aladobi on kyseessä.

Eila ottaa laulamisen tosissaan - hänhän on rintamalla ollessaan esiintynyt myös orkesterin kanssa pitkin Rukajärven kanttiineita. Perjantai 26.10.: "Lauluharjoituksissa. Laulajatar Bertta Sipilä oli meitä harjoituttamassa." Lauantaina: "Laulajatar Sipilän treenattavana klo 14-15. Olen nykyään työssä klo 9-17. Ins. tahtoi niin ja hra Timonen on klo 8-16." Sunnuntaina: "Päivällä taas klo 16-17 lauluharjoituksissa ja illalla illanvietossa. Siellä oli kerrassaan ratkiriemullista!" Arvailen, että Kaiku-kuoro on pitänyt ammattilaisen ohjauksessa oikein rivakan kolmen päivän harjoitusrupeaman ja rentoutunut porukalla sen päälle. Kuoro on näköjään osannut pitää hauskaa jo tuolloin - myöhemminkin se osoitti hallitsevansa paitsi laulamisen myös rennon yhdessäolon.

Eila keskellä kavereineen, vasemmalla Salme. Oi noita mekkoja!
Maanantaina Eila saa paketin Elviltä Helsingistä. Se sisältää kirjoja. Mahtoiko paketti olla nimipäivälahja. Tiistaina 30.10. nimittäin Eilaa juhlitaan. "Kirja Hakalalta ja äidiltä ja Salmelta. Kukkia Kirstiltä, Saima-tädiltä, Eevalta ja Vienolta. Insinööri W. onnitteli. Laseja S. ja V. K:lta. Illalla kuorossa. Kuoro onnitteli laulamalla "runsaammin riemua". Illalla vielä tulivat Kirsti, Hilkka ja Eeva meille korvikkeelle. Sain Penalta ja Apelta kortit. Hilkalta liinan."

Luulisi moisen pyörityksen väsyttävän työssäkäyvää neitosta, mutta lokakuun viimeisenä hän vielä kyläilee itse töiden jälkeen Aililla.

Ossi Viljakainen, kuusaalaisen paperimiehen perikuva

Ossi Viljakainen on työuransa aikana tullut tutuksi niin paperikoneiden kuin arkkisalin kanssa, oppinut kaiken kalantereista ja giljotiin...