tiistai 28. helmikuuta 2017

Kari Palmumaa on kokenut monet fuusiot


Kari Palmumaan ura pankkimaailmassa on ollut vauhdikas. Hänen ei ole tarvinnut tehdä itse kuin yksi iso ratkaisu työpaikkansa suhteen - työnantajat ja työyhteisöt ovat muuttuneet ihan muiden päätöksin. Palmumaa on päässyt seuraamaan pankkimaailman myllerrystä ytimestä käsin, ja joka käänteessä hänelle näyttää käyneen hyvin. Siitäkö hyväntuulinen hymy ja pilke silmäkulmassa edelleen?

Palmumaa sanoo tulevansa tyypillisestä kuusankoskelaisperheestä: isä oli tehtaan työläisiä, äiti kotirouva. Koulunsa hän kävi omanlaisessaan järjestyksessä: kansakoulu, keskikoulu, kauppaopisto, lukio.
- Keskikouluaikanani ei ollut opintolainajärjestelmää, joten kun tulin lukioikään, valitsin toisen tien. Vanhemmat eivät olisi todennäköisesti kyenneet tukemaan jatko-opintojani. Mutta halu suorittaa ylioppilastutkinto vaivasi niin kauan, että lopulta minun oli pakko se tehdä, Kari kertailee.

Keskikouluaikoinaan Kari ei vielä löytänyt itsestään tulevaa pankkimiestä. Historia kiinnosti enemmän, varsinkin Akseli Kilkin persoonalliseen tyyliin opettamana. Vasta armeijan jälkeen Kari sai päähänsä marssia kysymään kesätöitä paikallisesta pankista. Hän aloitti pankkiuransa kesäapulaisena vuonna 1966 Yhdystalossa sijainneessa PYP:ssä. Palmumaa hoiti pikkuluottoja - vekselit olivat niiden tavallinen muoto. Hän teki asiakkaiden luottohakemuksia ja oppi tuntemaan monet kuusankoskelaiset.
- Laskeskelimme myös leimamerkkejä ja korkoja siihen tarkoitetulla koneella. Kerran tuli Kymin osakeyhtiön vekseli, joka oli 20 miljoonaa markkaa. Siinä oli aika tarkkaan laskettava leimamerkit. Jos olisi tehty iso moka, olisimme joutuneet hakemaan rahan takaisin lääninhallituksen kautta, Palmumaa naureskelee.

Tekevälle sattuu, myös kesäharjoittelija Palmumaalle ja hänen kollegalleen. Asiakas tuli nostamaan vekseliä, mutta pankinjohtaja ei ollut paikalla. Reippaat nuorukaiset kävivät johtajan huoneessa, näkivät pöydällä paperin, josta selvisi, että luotto oli myönnetty, ja antoivat asiakkaalle rahat. Viikonlopun jälkeen pankinjohtaja kutsui kesäapulaiset huoneeseensa.
- Tiedättekö mitä, pojat. Eilen se vekseli tuli minua vastaan tuolla Kouvolan kadulla vähän hoiperrellen. Täältä huoneesta ei viedä ainuttakaan paperia ennen kuin minä päätän asian lopullisesti ja toimitan sen eteenpäin, pankinjohtaja jyrähti.

Lainoja haettiin pankista 60-luvulla mm. asunnon hankintaan. Pääosa hakijoista kävi pankinjohtajan pakeilla, mutta pienempiä lainahakemuksia, vekseleiden uusimisia tehtiin tiskillä - ei silloin erillisiä neuvottelutiloja ollut. Siihen aikaan pitkäaikaiset talletukset oli sidottu indeksiin ja vastaavasti lainat myös.
- Siinä oli se ikävä puoli, että kun inflaatio oli korkea, indeksi oli suurempi kuin korko. Laina-asiakkaan kustannukset kasvoivat huomattavasti. Indeksisidonnaisuudesta luovuttiin 60-luvun lopulla.

Yhdystalo ja Yhdyspankki vasemmalla, Palmumaan ensimmäinen pankkityöpaikka.
Kari Palmumaan kesätyöt saivat jatkoa PYP:ssä syksyllä. Palkkapankkijärjestelmä ja ATK:n tulo vaativat työvoimaa.
- Yhtiö oli aiemmin maksanut palkat tilipusseissa huoltokonttorin kautta, mutta nyt ne siirtyivät pankkeihin. Samoin laskujen maksu siirtyi pankkeihin. Merkittävät työnantajat ottivat kaikki palkkapankkijärjestelmän käyttöön. Pankit menivät siinä vähän halpaankin: laskujen maksamiseen liittyväistä toimenpiteistä ei aluksi peritty mitään - tähän päivään verrattuna aika uskomatonta. Vielä 2000-luvun alussa saimme karvaasti kokea, että sopimuksia asiasta yhtiön kanssa löytyi pitkältä ajalta: kaikki huoltokonttorilaiset säilyttivät maksuttomuuden elämänsä loppuun asti, Palmumaa päivittelee.

SYP/PYP sai luonnollisesti suurimman osan Kymiyhtiön työntekijöiden valtakirjoista ja ryhtyi hoitamaan heidän palkkojensa talletuksia. Mutta seuraavaksi eniten valtakirjoja sai Säästöpankki.
-  Pankinjohtaja Oiva Rautjärvi oli vanhoja kymiläisiä ja hänellä oli paljon suhteita yhtiöön - se varmaan vaikutti työntekijöiden pankinvalintaan. Selkeä jako pankkien kesken näkyi kuitenkin niin, että PYP oli yhtiöläisten pankki ja Kuusankosken Säästöpankki kunnan työntekijöiden käyttämä pankki. Markkinaosuudesta PYP:llä oli 40%:n verran, säästöpankilla 28 %. Selvästi pienempi oli osuuspankkien osuus, vielä pienempi KOP:n.

Yhtiön palkkapäivistä muodostui valtavan vilkkaita pankkipäiviä. Kari Palmumaa työskenteli myös talletuspuolella, josta rahaa nostettiin. Sillä puolella ei ollut asiakkaille istuinpaikkoja, nämä jonottivat tai seisoivat rivissä tiskin takana.
- Pääkassat maksoivat rahat, mutta me teimme tositteet. ATK:n toimimattomuus sai joskus aikaan ihmeitä. Yhtiön juoksutyttö saattoi saada kahdessa viikossa 40 000 markkaa, joku johtaja 400 markkaa. Tarvittiin uusi ajo oikaisemaan tilanne. ATK ei vielä silloin tarkoittanut päätteitä työntekijöiden käytössä, vaan saimme ATK-listoja, joista näki kuinka paljon kullekin oli tullut palkkaa. Vasta 70-luvun lopulla tuli henkilökohtaisia kassapäätteitä ja useita kassoja, joista sai rahaa.

Osuuspankki toimi mustassa rakennuksessa oikealla etualalla.
Kuusankoskella oli 60-luvun lopulla PYP:n lisäksi KOP:n, Osuuspankin ja Säästöpankin konttorit. Konttoreita oli sekä Kuusaalla että Voikkaalla. Posti palveli postitoimistossa Postipankin asiakkaita.
- Säästöpankki oli Kuusankosken kunnan perustama v. 1932. Täällä taisi olla jonkin aikaa myös Valkealan Säästöpankin konttori. Mutta sitten säästöpankit sopivat, ettei samalle paikkakunnalle tule useampaa säästöpankkia.


Kari Palmumaa sai PYP:stä vakinaisen paikan vuonna -67. Siitä alkoi koulutus Helsingissä Vuosaaressa sijaitsevassa Unitas-opistossa, jossa Palmumaa suoritti moniosaisen pankkitutkinnon. Sitä juhlittiin Kalastajatorpalla. Tapahtumiin liittyy myös lentopallo-ottelu, jossa vastapuolen joukkueessa pelasi Mauno Koivisto.

Säästöpankki houkutteli

Jonkin aikaa Palmumaa toimi prokuristina eräässä Kouvolan konttoreista. Sitten tuli vaihe, jossa hänen piti miettiä, haluaako jatkaa pankkialalla vai lähteä opiskelemaan jotain muuta. Mielessä oli alemman oikeustieteen tutkinto Tampereella.
- Sainkin yllättäen soiton Kuusankosken Säästöpankista. Lähdin uhkarohkeasti keskustelemaan ja tulin valituksi sinne lainaosaston hoitajaksi. Sinne sitten jäin vuonna 1972. Lähtö Yhdyspankista ei käynyt tuosta vaan, aika moni kaveri sieltä kävi keskustelemassa kanssani, kyllä minua painostettiin jäämään. Kerrottiin, että teen päättömän liikkeen, ei säästöpankilla ole tulevaisuutta. Ehkä he olivat enemmän oikeassa kuin minä, mutta minulla oli visio siitä mitä halusin.

Säästöpankissa Palmumaalla alkoi aikamoinen koulutusrupeama. Siihen kuului mm. ylempi esimiestutkinto Säästöpankkiopistossa.
- Se on "pankkialan korkeakoulututkinto". Sinne on vaikea päästä, kymmenesosa pyrkijöistä pääsi silloin sisään. Tutkinto kesti puolitoista vuotta, ja se on auttanut minua paljon eteenpäin.

Säästöpankin fuusio tapahtui 1.1.1976. Siinä Kuusankosken Säästöpankki ja Suomen Työväen Säästöpankki yhdistyivät. Kymenlaaksossa STS:llä oli konttori Kotkassa ja pienempi toimipiste Kouvolassa. Työväenpankki tai ei, politiikka ei saanut pankin toiminnassa näkyä.
- Oivahan oli mukana politiikassa, mutta hän oli ehdoton tässä asiassa: pankkitoiminnassa ei tehdä poliittisia ratkaisuja, Kari viittaa pankinjohtaja Oiva Rautjärveen.

Liikepankki ja säästöpankki toimivat samoilla säännöillä. Lainan saantiin vaikuttivat asiakkaan maksukyky ja vakuudet. Mutta pankkien omat lainanantomahdollisuudet olivat ratkaiseva tekijä.
- Mikä oli talletuskasvu, mikä oli vanhojen luottojen takaisinmaksuvauhti - nämä vaikuttivat lainanantokykyyn. Meillä oli myös yritysasiakkaita, mutta niiden luotottamiseen säästöpankilla ei ollut samanlaista systemaattista kaavaa kuin Yhdyspankilla, jossa lainan myöntäminen perustui yrityksen tähänastiseen menestykseen ja tulevan tuloksellisuuden arviointiin. Säästöpankissa vaikutti enemmän asiakkaan tunteminen ja hänen vakuutensa. Jossakin pankkiryhmässä asiakkaat luokiteltiin a-, b- ja c-luokan asiakkaisiin. Jos kuului c-luokkaan, korko oli korkeampi kuin a-luokan asiakkaalla.

Kuva:
Säästöpankki siirtyi kunnantalosta Valtakadun vastakkaiselle laidalle vuonna -56. Aluksi se toimi pienissä tiloissa naapurinaan Koirasen kirjakauppa. Kun pankki tarvitsi lisää tilaa, kirjakauppa joutui lähtemään. STS-pankin tullessa konttoria vielä laajennettiin lisäsiivellä ja nykyaikaistettiin.

Ennen rahamarkkinoiden vapautumista pankit eivät kilpailleet talletuksilla. Suomen Pankki määräsi korkotason.
- Kilpailtiin nopealla ja hyvällä palvelulla, ja tietysti lainan myöntämisellä. Asiakkaille asuntolainan saanti oli iso asia. Liikepankeissa saattoi käydä niin, että kun iso yhtiö teki isoja investointeja, se vähensi yksityisasiakkaiden luoton saamista, koska rahalähteitä ei ollut paljon.

Maailma on muuttunut asuntolainan saamisessakin. Aikaisemmin pankki hyväksyi myös henkilötakauksia, jos asunnon arvo ei riittänyt kattamaan lainan summaa. Nyt ei takauksia enää käytetä.
- Niihin liittyi niin paljon käytännön syitä, jopa tragedioita, ettei kannata. Asuntolainoituksessa minulle tuli  kauppakirjojen laatiminen ja lainhuudatusten teko tutuksi. Eräiden kerrostalojen lainoituksen yhteydessä tein muutamassa päivässä 80 kauppakirjaa, Palmumaa naureskelee.

Kari Palmumaan ura Säästöpankissa oli nousujohteinen. Vuonna -76 hänestä tuli Säästöpankkiin toimistopäällikkö, Kuusankosken piirin kakkosmies. Nyt hänelle kuuluivat luotonannon ohella  henkilöstöasiat, erityisesti koulutusasiat, sijaisuudet, vakinaistamiset - Helsingin luvalla - uuden ATK-järjestelmän vastuut. Palmumaa muistelee erään kesälomasijaisuuden täyttämistä.
- Lukiolaisen keskiarvo oli 9,9, ja kaveri ilmoitti että oli pitkän harkinnan jälkeen päätynyt valitsemaan meidät. Me emme kuitenkaan valinneet häntä, hänestä syntyi mielikuva, ettei hän olisi suhtautunut asiakkaisiinkaan kovin positiivisesti. Valitsimme vain 9,7:n keskiarvon saaneen opiskelijan, Kari kuittaa.

Vuonna 1984 Kari Palmumaasta tuli aluejohtaja. Hänellä oli vastuullaan Kouvolan, Voikkaan, Pilkanmaan ja Kuusankosken konttorit. Uusi tehtävä tiesi paljon palavereja Kotkan suunnalla muiden aluejohtajien kanssa. Pankkimaailma muuttui samaan aikaan, 80-luvun puolivälissä rahamarkkinoita alettiin vapauttaa.
- Luotonantomahdollisuudet kasvoivat. 80-luvun lopulla alettiin myöntää valuuttaluottoja. Niiden merkitys kasvoi, koska korkotaso nousi Suomessa pilviin. Asuntolainojen korko lähenteli 17:ää prosenttia. Jotkut säästöpankit - emme me - maksoivat talletuksista jopa 18 prosenttia korkoa. Mietipä, kuinka järkevää se oli pankin kannalta, Palmumaa kehottaa.

Devalvaatiospekuloinnit alkoivat. Vastoin Iiro Viinasen vakuutteluja - hän jopa löi vetoa toimittajan kanssa siitä, että devalvaatiota ei tule - markka devalvoitiin. Syntyi melkoisia tragedioita. Kansantalouden tila heikentyi jatkuvasti, vienti väheni, Venäjän vaikeudet heijastuivat Suomeen.
- Laman aikana pankit jatkoivat hurlumhei-luotonantoa. Tunnelma oli se, että rahaa on ja sitä voidaan jakaa. Meitäkin siihen vähän painostettiin. Mutta kun pitkän pankkiuran kautta oli kokemusta huonoista ajoista, ei lähdetty siihen kovinkaan innolla. Meillä oli sitten yllättävän vähän ns. järjestämättömiä luottoja, eli että lainojen korot olisivat maksamatta yli kolmelta kuukaudelta. Pankki koetti järjestellä vaikeuksiin joutuneiden lainoja, ei meillä ollut halua irtisanoa luottoja. Laina-aikoja pidennettiin, joissain tapauksissa korot lisättiin pääomaan odottamaan, että asiakkaalle tulee parempi tilanne hoitaa lainansa.

Yhdistynyt pankkitoiminta ei mahtunut KOP:n tiloihin.
Pankit ajautuivat itsekin vaikeuksiin, ja se johti STS:n ja KOP:n fuusioon v. 1992. KOP otti STS:n konttorit haltuunsa ja lopetti pankin itsenäisen toiminnan.
- Vaihtoehtona olisi ollut se, että pankki olisi joutunut valtion haltuun. Se olisi tarkoittanut vielä rajumpaa saneerausta ja pankin myyntiä jollekin toiselle. Vapaa myynti oli parempi ratkaisu. Meidän konttorin väelle ratkaisu ei tullut täytenä yllätyksenä, koska tätä ennen jo seitsemän STS:n konttoria oli myyty KOP:lle.

Fuusio oli kuitenkin shokki sekä henkilökunnalle että asiakkaille. Osa asiakkaista vaihtoi pankkia.
- Meidän konttorin tilanne oli kuitenkin keskimääräistä parempi, ja itse tulin hyvin toimeen uuden aluejohtajan Matti Rinnekankaan kanssa. Henkilökuntaa siirtyi jonkin verran eläkeputkeen, joten ei jouduttu irtisanomaan ihmisiä. Esimiehistä vähennettiin eniten, lukumääräisesti kuitenkin toimihenkilöistä. Osa koppilaisista suhtautui vähän vihamielisesti, he tiesivät että pankkiin jäisivät parhaat työntekijät pankkitaustasta riippumatta, ja se tietysti pelotti.

Uusi KOP jatkoi Kuusaalla STS:n konttorissa, jossa oli asianmukaisemmat tilat kuin KOP:n talossa. Kari Palmumaa vastasi käytännössä pitkälti konttorin asioista. Ja taas oli koulutusta tarjolla, nyt siis Kansallis-Osake-Pankin koulutuskeskuksessa.
- Opin siellä mm. pelaamaan sulkapalloa oikeaoppisesti, Kari virnuilee.

Lisää fuusioita

Säästöpankkien pilkkominen oli osa isoa uusjakoa. Kaikki Suomen säästöpankit jaettiin neljän ison pankin kesken, Yhdyspankin, Kansallispankin, Osuuspankin ja Postipankin. Tämä jako tapahtui v. -93. Vuonna -94 Palmumaasta tuli tulosryhmän johtaja Kansallispankin puolella; hän vastasi Kuusankosken ja Voikkaan konttoreista.

Vuonna -95 helmikuussa KOP ja SYP fuusioituivat. Kari Palmumaan tehtäväksi tuli henkilöstösektorin johto uudessa organisaatiossa Meritassa. Vuonna -96 Kuusankosken entisen KOP/STS:n pankkitoiminta siirtyi silloisen SYP:n tiloihin. Meritassa oli vielä vanhoja työkavereita, jotka olivat varoitelleet Karia siirtymisestä Säästöpankkiin.
- Tämä siirto oli yllättävän vaikea. Tässä oli eniten vihamielisyyttä toimihenkilöiden kesken, oli kahden kerroksen väkeä eikä yhteyksiä tahtonut alkuun syntyä ollenkaan. Esimiespaikkojen jaossakin tuli isoja vääntöjä. Ongelmiin puututtiin, ja pikku hiljaa tilanne helpottui.

Fuusiot eivät tähän loppuneet. Ruotsalainen Nordbanken ja Merita yhdistyivät vuonna 1997 Merita-Nordbankeniksi. Vuonna 2000 siihen yhdistettiin tanskalainen Unibank ja norjalainen Christiania Bank og Kreditkasse. Nimeksi tuli Nordea.
- Näiden palkkalistoilla ehdin jonkin aikaa olla ja jäin eläkeputken kautta eläkkeelle.

Lukuisia fuusioita, esimiestehtäviä, vaikeita talousaikoja - työura on varmaan vaatinut paljon jaksamista.
- Minulla oli tavallinen työpäivän pituus 12-13 tuntia. Pankilla oli vieraita arki-iltaisinkin, viikonloppuisin oli monenlaista onnittelukäyntiä, joissa edellytettiin että olin paikalla. Lomilla sitten käytiin perheen kanssa laskettelemassa, Kolilla, Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Matkoilla ehdin tutustua poikaanikin. Vaimon vastuulla oli pitkälti meidän perheen hyvinvointi, Kari antaa tunnustusta.
 
Muistelemme laitteita, joita pankkeihin tuli asiakkaiden omaan käyttöön. STS:n tai KOP:n eteiseen tuli laskujenmaksulaite, pankkien seiniin pikapankkeja eli rahannostoautomaatteja. Niihin pystyi myös tallettamaan rahaa kirjekuorissa.
- Oltiin vähän tottumattomia. Kun saatiin tunnusluvut, osa asiakkaista liimasi sen tunnuslukukorttiin. Uudistuksissa pankit eivät aina miettineet tarpeeksi pitkälle. Kun pankkiautomaatit tulivat, henkilökuntaa vain kasvatettiin vaikka olisi pitänyt hillitä työntekijämäärän nousua.

Monta isäntää, monta tehtävää - Kari Palmumaa on nähnyt sisältä erilaisten pankkien elämää. Oliko niissä isot erot?
- Ei periaatteissa ollut eroja. Mutta SYP:llä oli parhaiten hiottu luotonantojärjestelmä, ja se selvisi parhaiten laman ajoista, vaikka senkin luottotappiot olivat valtavat. Valtiovallan tuella tase kesti, ja pikku hiljaa tilanne alkoi paranemaan.

Viime aikojen iso kysymys on ollut nollakorko - vähän liioitellen talletukset eivät kasva korkoa eivätkä myöskään lainat. Velallisellehan se on mukavaa, mutta Palmumaa ennustaa, että tällainen meno ei voi kauaa jatkua.
- Pankkien lainanantokyky heikkenee, koska jo nyt tallettajat hakevat entistä innokkaammin muita sijoitusvaihtoehtoja kuin pankkitalletukset. Toisaalta asiakkaat eivät lähitulevaisuudessa voi ohittaa pankkia tarvitessaan asuntolainaa - sellaisen lainan hankkiminen on niin monipolvinen prosessi, että se edellyttää kyllä pankissa asioimista.


Tekisitkö nyt saman ratkaisun kuin jäädessäsi pankkialalle ja siirtyessäsi STS:ään aikoinaan?
- Todennäköisesti. Elämä on mennyt suotuisten tähtien alla. Kaikkihan on sattumasta kiinni, mutta tänne jääminen eri puolilta tulleista houkutteluista huolimatta on ollut jättipotti.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 11. Oravannahkaturkki

Ennenkin annettiin omia kuvia kavereille
Tampereella ikävöidään taas, 13.11.-46. Pentti on juuri tullut koulusta kello 20.30. Hänellä on huomenna tentti, johon pitäisi lukea, mutta koska Eila-morsiamelta on tullut kirje, Pentin pitää päästä heti vastaamaan. Hän haaveilee ajasta, jolloin nojaillaan rupatellen uuniin ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.

Tulevaisuus ja kodin rakentaminen vaatii tietysti rahaa, ja Pentti kirjoittaa: "Eivät rahahuoletkaan minua enää paina, eikä todellakaan mikään voi estää rikastumistammekaan, sillä löysin juuri äsken ruokalan lattialta Suomen penniä 0:50 ja sitten täytin taas tänään veikkaukseni, kuten joka viikko." Pena vakuuttaa ettei ole rahanahne, "mutta itse mielestäni haluaisin saada rahaa senverran, että voisimme laittaa itsellemme oman kodin. Ei mitään ylellistä, mutta pienen ja kodikkaan. Sehän riittää meille mainiosti vielä jonkin aikaa."

Sitten taas pahoitellaan oikein olan takaa koulua ja tenttejä, jotka estävät Penaa osallistumasta kavereiden häihin Kuusaalla ja mahdollistavat vain yhden käynnin kotona ennen joulua. "Olen muuten nyt niin hyvässä työvireessä, että en ole kai ollut sellaisessa koko syksynä. Minusta tuntuu, että jaksaisin nyt raataa vaikka millä mitalla ja niin sitä joutuukin tekemään sillä kokeita on harva se päivä ja piirtää pitäisi vielä välillä."

Pena kuvailee myös, kuinka Tampereella on aloitettu jo rusinanjakelu. Mitä ihmettä? Jatkosta selviää, että hänellä on "rusina" huulessa - varmaan huuliherpes. "Yritin pojille koulussa väittää, että se on tullut suolaisesta voista, mutta epäilivät Sinulla olevan asiassa sormet pelissä."

Seuraava kirje lähtee Tampereelta Kuusaalle 19.11., ja tässä välissä Eila on jo ehtinyt vastata edelliseen. Siinä on jälleen edellisen tapaan yli puolet rakastavaisten lepertelyä, mutta seuraavaa kappaletta arvelen huumoriksi. "Sitähän minä tässä itsekseni ihmettelin, että millä kummalla Sinä oikein saat kulumaan ne peräti kaksi vapaailtaa viikossa, mitkä luullakseni Sinulla on. Koeta nyt käydä vaikka lainastossa, jos sattuisit saamaan sieltä jotain hauskaa luettavaa." Ilmeisesti Eila on kertonut käyvänsä kaksi kertaa viikossa laulussa, siis Kaiku-kuoron harjoituksissa, elokuvissa varmaan yhtä ahkerasti kuin tähänkin asti ja kylässä sukulaisilla ja kavereilla.

Pentin koulutyö. Kansakoulu
Penallakin olisi tarjolla huvituksia Tampereella, mutta hän valitsee muuta. "Joulukuun 7 pv:nä on "Puusuutarien" pikkujoulu ja sinne oli tehtävä eilen sitovat ilmoittautumiset. Jätin kiltisti nimeni pois listasta, vaikka se onkin samalla III-kurssilaisten jäähyväisjuhla, sillä kyllä se Kymintehtas on sellainen paikka, että sinne minä matkustan jos tilaisuus suinkin sallii."

"Juu, viime veikkauksessa minulla oli jo 8 oikein. Ehkäpä seuraavalla kerralla onnistaa vielä paremmin, niin että pääsee jo mukaan voittajaluokkaan. Heti kiikuttaisin rahat Sinulle ja sanoisin, että meilän äiskä on hyvä ja käyttää ne parhaimmaksi katsomallaan tavalla. Yksi vaatimus minulla kuitenkin on, nimittäin heti kun voittosumma on niin suuri, että kaikkien lähitulevaisuudessa asioitavien menojen lisäksi jää niin paljon rahaa, niin ensimmäiseksi ostetaan meidän Eilalle oravannahkaturkki. Ei mitään vastaväitteitä, asia on päätetty."

Kirje päättyy säännönmukaisiin kahdenkeskisyyksiin, jotka saavat taas ihmettelemään, oliko niin koristeellinen kielenkäyttö ihan normaalia nuorten ihmisten kesken 40-luvulla.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 10. Vastoinkäymisiä kerrakseen

Tampere 11.11.-46

Nuorella sulhasmiehellä Pentti Niemisellä on juuri käynyt huono tuuri monessa asiassa.  Kirje morsiamelle Eilalle alkaa iloisen tuntuisesti ennen kuin päästään vastoinkäymisiin. "Juna oli tänään aivan ajassa ja olimme tasan neljältä täällä, sitten kävin suorittamassa muutamia liikeasioita ja senjälkeen ajattelin ottaa tunnin tirsat siinä klo viiden maissa. Tuumasta toimeen ja lopputulos oli se, että Pauli herätteli minut kymmeneltä koulusta tullessaan ja niin istun nyt pöytäni ääressä kirjoittamassa eräälle maailman sulois..." Esirippu.

Tämä insinööriopiskelija on samana aamuna lähtenyt Kuusaalta kohti Tamperetta, ja jo illalla on pakko saada purkaa tuntojaan kirjeeseen. Hän on lukenut nipun Eilan kirjoittamia kirjeitä ja on ihan fiiliksissä. Vuodatusten jälkeen seuraa kuvaus harmista numero kaksi.  "Minulla oli muuten hirmuisen huono tuuri eräässä asiassa. Huomenna tiistaina meiltä on peruutettu kaikki muut tunnit kuin matematiikka ja siinäkin on sijaisopettaja, joten olisin voinut tulla tänne vasta huomenna. Junassa tapasin nimittäin Lagerstamin pojan ja hän kertoi. Minua harmitti niin, että silmissä näkyi mustaa."

Pena ei kuitenkaan masennu lopullisesti: "Onhan jokaisella asialla valopuolensa ja tällä on se, että voin soittaa Sinulle heti aamulla." Pentti aikoo varmaan soittaa vuokraisäntä Pikkaraisen puhelimella Eilan työpaikalle Kymiyhtiön varastolle, koska ei pyydä Eilaa menemään Penan kotiin Niemisille, joilla on kotipuhelin. Harmi numero kolme on vielä kuvaamatta. "Samainen herra junassa kertoi, että meille on määrätty eräät kokeet ei ensi mutta toisena perjantaina illalla. Tämä merkitsee sitä käytäntöön sovellettuna, että pääsen matkustamaan aikaisintaan lauantai-aamuna tai mahdollisesti vasta iltapäivällä. Kumminkin tulen silloin lauantaina, mikäli se on vain mahdollista inhimillisin keinoin", Pena uhoaa. Ikävä on ilmeisen kova, sillä junamatka Tampereelle kesti joskus seitsemänkin tuntia.

Pentin pikkuveli, tuolloin nelivuotias Paavo, on näköjään päässyt kotiviikonloppuna isonveikan mukaan vierailulle Mäyrämäelle tapaamaan Eilaa ja tämän siskoa Salmea. "Minusta oli silloin sunnuntaina hirmuisen hauskaa, kun piditte meilän momemmista eikä kun momellista pojista niin hyvää huolta. Kivi suorastaan vierähti sydämeltäni, kun näin kuinka hyvin Salme ja Paavo tulivat toimeen keskenään. On niin hyvä olla, kun huomasin, että vaarallisin kilpakosijani alkaa olla pois pelistä. Ai jee!" Pena vitsailee, mutta tottahan se oli, että Paavo ja Eila olivat hyvät kaverukset Paavon lapsuusvuosista lähtien.

Loppukaneetissaan Pena kertoo jo odottavansa Eilan kirjettä tiistain iltapostissa.

Seuraava (ainakin seuraava säilynyt) kirje lähtee sunnuntaina 17.11.-46
Pena ei ole päässyt viikonloppuna Kuusaalle, ja tunnelmat ovat sen mukaiset. "...olen ollut tukehtua kiukkuuni, kun en tänä sunnuntaina voinut matkustaa. Vain yksi kokonainen kuukausi on siihen minun joululomaani. En ole koskaan odottanut joulua sellaisella hartaudella ja innolla kuin tänä vuonna. Tuntuu aivan siltä kuin uskoisin vielä Joulupukkiinkin ja sen tuloon Korvatunturilta", Penan hehkuttaa ensimmäisen yhteisen joulun odotustaan. Edessä on kolme viikkoa yhdessäoloa, joskin sukulaisvierailuilla höystettyä eikä kovinkaan paljon kahden kesken oloa.

Sitten haaveillaan yhteisestä tulevaisuudesta ja kahdesta reippaasta lapsesta - tyttö ja poika. Pahoittelut, Pena! Onneksi taisimme me tyttäretkin kelvata hyvin. Pentti selittää kirjeensä erikoista asua; se on nimittäin kirjoitettu paljon paksummalla mustekynällä kuin aikaisemmat. Penan mustekynästä on loppunut muste, ja hän on lainannut kämppäkaverinsa Kiurun Paulin kynää, koska on ollut aivan välttämätöntä tilittää tunnot vielä tänä iltana.

On kirjeessä vähän kuulumisiakin. Paulin veli on vieraillut Tampereella ja tarjonnut Penalle ja Paulille aamiaisen Tuotannossa "huom! ilman ruokaryyppyjä". Olisipa hauska vertailla 40-luvun Tuotannon aamupalatarjoilua tämän päivän brunssipöytään Tempon tiloihin tulleessa Fazerin kahvilassa. Opiskelijoita asiakkaina molemmissa, entäs ruokapuoli?

Tämän päivän Pentti on opiskellut lujasti. Aamulla on ollut 4-tuntinen koe mekaniikassa. Hän vähän epäilee onnistumistaan, mutta huomennahan se selviää.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kaija Kähärä tuntee seurakunnan arjen ja juhlan

Suuri osa kuusankoskelaisista on tavannut Kaija Kähärän, tieten tai tietämättään. Ennen tietokoneaikaa seurakuntalaiset asioivat kirkkoherranvirastossa ihan paikan päällä, ja siellä heitä palveli mm. kanslisti Kaija Kähärä. Nyt istumme hänen uudessa kodissaan Kettumäen kupeessa, Kaija kertoo elämästään ja siitä, miksi hänestä kehkeytyi niin toimelias yhteisten asioiden hoitaja.

Kaija Kähärä sai alusta asti hyvät eväät asioihin tarttumiseen. Napakka luonne on tuonut uskallusta, ja oman perheen yhteiskunnallinen aktiivisuus on antanut mallia siitä, miten se tehdään. Kaijan määrätietoisuudesta saivat nauttia hänen työkaverinsa ja esimiehensä seurakunnassa, ja se vei hänet lopulta moniin kirkon luottamustehtäviin.

Ensimmäinen koti oli Voikkaalla. Kaijan isä oli koulutukseltaan teurastaja. Perheessä oli neljä lasta: Raimo, Kaija, Tarja ja Kimmo. Sodan aikana vanhemmat perustivat Voikkaalle sekatavarakaupan, ja isä jatkoi lihanhankintaa. Vuonna -50 Kähärät rakensivat Pilkanmaahan liiketalon, jossa he olivat itse alkuun kauppiaina, mutta myöhemmin se vuokrattiin muille. Kahden muun miehen kanssa Kaarlo Kähärä perusti teurastamon joen rantaan nykyisen mattopesulan luo.

Kaija kävi Voikkaalla kansakoulun ja Kuusaan puolella oppikoulun ja lukiotakin seitsemänteen luokkaan asti, mutta sitten kiinnostus koulunkäyntiin hiipui. Hän meni Helsinkiin preppauskurssillekin, mutta ylioppilastutkinto jäi suorittamatta. Kaija palasi kotiin ja perheen kauppaan töihin.
- Mutta olin työväenopiston ahkera käyttäjä eri piireissä. Liityin kirkkokuoroonkin.

Vuonna 1961 Kaija lähti Lahteen kansankorkeakouluun opiskelemaan ja palasi lukuvuoden jälkeen kotiin töihin. Sitten taas Lahteen, Kaija oli siellä lastenseimessä harjoittelijana puoli vuotta. Kotiin Kuusaalle palattuaan Kaija pääsi uudenlaisiin töihin. Perhe oli vuokrannut Iitintien varrelta vihannesviljelmän, ja kaupan työpäivien ohella Kaija harvensi porkkapenkkejä.
- Keväällä -64 liike meni konkurssiin ja olin täyspäiväisesti viljelmillä töissä. Meillä oli silloin toinen viljelmä Lammilla Pyhäjärven rantamailla.
Villatehdas v. 1975. Kuva: Jukka Airola

Kaijan äiti kuoli vuonna -64. Perheen kotona asuvat muuttivat kolmestaan Lappakosken villatehtaan rakennuksiin ja rupesivat etsimään töitä. Isä pääsi Pelkosen konepajalle, Kimmo hätäaputöihin tietyömaalle, ja Kaija hoiti huushollia.

Kähärät asuivat Lappakoskella villatehtaan työntekijöille rakennetussa talossa, myöhemmin päärakennuksessakin. Omistajat, Antskogit, asuivat kesäisin talon toisessa päässä.
- Kuivatin talvella pyykit villatehtaassa. Hiihtelin sinne pyykkikorin kanssa.

Kudotut vaatteet olivat kovasti muodissa.
- Minä menin pankkiin ja sain lainan kutomakonetta varten. Ostin sen Haapalan kotiteollisuusliikkeestä. Rupesin kutomaan Haapalan liikkeeseen vaatteiden osia, jotka heidän ompelijansa ompelivat kasaan. Keinokuitulangat olivat tulleet, ja niissä oli iso värivalikoima. Kesät tehtiin maataloustöitä - istutettiin kerralla tuhansia kaalintaimia.

Muut kävivät töissä kodin ulkopuolella, joten Kaija ajeli pakettiautolla pitkin naapuripitäjiä ja Helsingissä asti myymässä vihanneksia.  Helsingin tukkutori jäi mieleen erityisesti.
- Sinne piti lähteä aamuyöstä viemään illalla pestyt ja niputetut vihannekset. Tukkutorille aidatulle alueelle tultiin kuuden jälkeen aamulla. Kauhea ruuhka, kun portit avattiin, ostajat ryntäsivät aitaukseen ja myyjät huutelivat autoistaan tavaroita kaupaten, Kaija kertoo.

Kuorosta ponnahduslauta kirkkoherranvirastoon

Kaija Kähärä oli laulanut kirkkokuorossa kymmenen vuotta, ja Kuusankosken seurakunnan työntekijät tunsivat hänet toimeliaana nuorena naisena. Nuorisotoimistoon perustettiin osa-aikainen toimistoapulaisen homma, ja kirkkohallintokunta valitsi Kaijan siihen.
- Taisto Huttunen tuli kotoa kysymään minua töihin. Tottahan minä menin. Aloitin helmikuussa -70, mutta ehdin olla vain vähän toista kuukautta, kun siirryin kirkkoherranvirastoon valmistelemaan ensimmäisiä yleisiä kirkkovaltuuston jäsenten vaaleja. Tein uutta vaaliluetteloa äänestäjistä, Kaija kertoo.

Kaija keksittiin seurakuntaan tältä urkuparvelta.
Koska nuori vaaliapulainen oli ehtinyt nähdä viraston varsinaisiakin töitä kevään mittaan, hän jatkoi kanslistien kesälomasijaisena. Välillä hän singahti nuorisotoimistoon monistamaan papereita vahamonistuskoneella. Vaalitöitä riitti vielä syksynkin. Seuraavana keväänä Kaija oli jälleen kirkkoherranviraston töissä. Virasto toimi tuohon aikaan vanhassa pappilassa, ja nyt sen yläkerrasta vapautui asuinhuoneisto. Sinne rakennettiin talonmiehen asunto, lapsityön toimisto ja lehtorin työhuone.
- Minä olin talon alakerrassa töissä, kuljin pitkää työmatkaa Lappakoskelle kahdella bussilla suuntaansa. Kävin katsomassa yläkerran asuntoa, tykkäsin ja kerroin siitä kirkkoherralle. Veljeni Kimmo sai pappilan talonmiehen paikan, hän oli sitten Voikkaan paperitehtaalla töissä ja seurakunnassa sivutoimisena talonmiehenä. Muutimme pappilaan isän ja Kimmon kanssa vuonna -71.

Kaijan työmatka lyheni yhden kerroksen mittaiseksi, mistä oli omat seurauksensa.
- Enhän minä voinut lomia työpaikan kyljessä viettää, joten oli pakko lähteä lomilla aina matkoille, Kaija naureskelee melkoista reissaamistaan maailmalla, kaukana ja lähempänä.

Kähärät asuivat pappilassa.
Kanslistin viran Kaija Kähärä sai, kun Boismanit muuttivat paikkakunnalta, ja Leena Boisman jätti työnsä virastossa. Siihen asti Kaija oli toiminut virastoapulaisena. Nyt alkoi rimpuilu valtavien kirkonkirjojen kanssa toden teolla. Kuusankosken seurakunta on perustettu vuonna 1919, ja siitä alkaen 60-luvun alkuun kuusaalaiset ovat merkittyinä kirjoihin ja kansiin, joiden nostelu päivän mittaan korvasi kevyesti punttisalikäynnin. Niiden selailua varten kirkkoherranvirastossa oli sentään kallistetut lukupöydät.
- Luiska oli liukas, jotta kirjoja oli helpompi siirrellä. Me kanslistit oltiin pieniä, ja meillä oli kova työ saada siirretyksi painavat kirjat toistensa päältä, jotta välistä sai tarvitsemansa. Sukuselvitystä tehdessä pöytä oli hyvä, siihen sai kaikkien vuosikymmenten kirjat auki, ja pystyi kirjoittamaan käsin vähän korkeammalla. Kuusikymmenluvulla tulivat kortistot korvaamaan kirkonkirjoja.

Kansliasta seurakuntalaiset hakivat pääasiassa kuulutuksia, kasteen antajaa, vainajan siunaajaa ja tietysti virkatodistuksia ja sukuselvityksiä. Valtio vaati esim. perunkirjoitusta varten sukuselvitykset 15 ikävuoteen saakka. Viime vuosituhannella Kuusankosken seurakunnassa sukuselvityksen teettäminen maksoi muutaman markan. Virkatodistuksista seurakunta ei perinyt mitään, vaikka yleensä seurakunnissa maksu otettiin. Siihen aikaan virasto hoiti myös tilojen vuokraamisen ja varaukset seurakunnan ja seurakuntalaisten tilaisuuksiin.

Päivystävän papin vastaanotto oli viraston takana olevassa huoneessa, joka oli aikoinaan kirkkoherran kodin seinän takana. Viraston eteisestä talon päädyssä taas päästiin pienenpieneen kappeliin, jossa voitiin vihkiä tai kastaa. Kaija muistaa erään pääsiäisen, kun heidän kotiovelleen koputti perhe: "Meillä pitäisi olla nyt kaste."
- Kukaan ei ollut varannut tilaa eikä kastavaa pappia. Pesosen Juha ajoi Voikkaalta paikalle, minä hain meidän olohuoneen kukkamaljakon koristeeksi. Ja kaiken lisäksi lapsi kastettiin Kaijaksi! Onneksi oltiin kotona ja saatiin pappi kiinni, Kaijaa naurattaa.

Kun seurakunta palkkasi seurakuntasihteerin, kappeli otettiin päivystävän papin työhuoneeksi, ja sihteeri sai entisen papin huoneen työpisteekseen. Siellä kirkkoherranviraston kaksi päivittäistä kahvituntia katkaisivat kahvinkeitto- ja tiskausoperaatioineen tehokkaasti meneillään olevan työn tekemisen.

Kirkkoherroja moneen lähtöön

Seurakunnan päänä olevalla kirkkoherralla on iso vaikutus työyhteisön henkeen. Ensimmäinen kirkkoherra Kaijan aikana oli Antti Arppe.
- Tiukka pomo, joka teititteli meitä kanslisteja. Arppe kuoli vuonna -72, ja hänen jälkeensä kirkkoherraksi tuli Edvin Laurema, hyvin pidetty kansan keskuudessa muttei ensinkään johtaja-ainesta. "Tehkää niin kuin olette tähänkin asti tehneet", Kaija kuvailee esimiehensä johtamistyyliä.

Kirkkoherranviraston naiset osasivat kyllä pitää puolensa, kun mitta joskus täyttyi. Virasto oli kylmä, lämmityslaitteet eivät jaksaneet pitää tilaa siedettävänä. Kanslistit olivat pyydelleet eteiseen lämmitintä, mutta mitään ei tapahtunut.
- Me tehtiin kirkkohallintokunnalle anomus, että saataisiin työnantajan puolesta huopatossut ja villatakit. Varoitettiin erästä päättäjää, että tälle ei naureskella, täällä työt tosiaan kärsivät kylmyydestä. Ei mennyt kuin päivä kirjeen lähdöstä, kun eteiseen tuotiin puhallin. Asiaa ei ilmeisesti edes viety kirkkohallintokuntaan.

Kuvassa kirkkoherranviraston työntekijät Hilkka Ihalainen, Pirkko Paananen, Kaija Kähärä ja Kaisa Pihlgren opiskelevat tässä väestökirjanpidon tietokoneohjelmaa uuden seurakuntakeskuksen virastossa. Takana näkyvät painavat kirkonkirjat, joiden yläpuolella ovat kortiston poistokansiot ja alapuolella luiska, jonka päällä kirkonkirjoja luettiin.



Laureman aikana kanslistit pyysivät uusia työtuoleja, koska heillä oli käytössä keikkuvat risat pyörälliset, joista jokaisesta ainakin yksi pyörä puuttui.
- Laurema meni taloustoimistoon ja soitti meille sieltä: "Saatte uudet tuolit, uskallanko tulla virastoon?" Hän oli aivan päinvastainen kuin edeltäjänsä, mutta kuoli niin pian, jo tammikuussa -75.

Sitten kirkkoherraksi valittiin Kuusankoskella kappalaisena toiminut Taisto Huttunen.
- Sen parempaa pomoa ei olekaan! Hän oli oikeudenmukainen, kohteli kaikkia samalla tavalla, kiperät tilanteet neuvoteltiin. Valitettavasti Taisto lähti pois. Tilalle tuli Matti Perälä, erilainen kuin edeltäjänsä. Minulle mm. yritettiin saada potkut hautaustoimistojen kohtelun perusteella, Kaija kertoo. Perusteeton syytös vietiin kirkkoneuvostonkin käsittelyyn, ja tapahtumat saavat ihmettelemään, millainen yhteisö seurakunta voikaan hurjimmillaan olla.

Ikävät asiat työyhteisössä saivat Kuusankosken seurakunnassa aikaan sairastelua. Piispantarkastuksen yhteydessä Kaija Kähärä otti asian esille, mutta talousjohtajan mielestä sairastaminen johtui työterveyslääkärin liian löyhästä sairaslomien kirjoittelusta. Tuomiokapituli järjesti seurakunnan työntekijöille työnohjausta. Siitä varsinainen sylttytehdas jättäytyi kuitenkin pois, joten ohjaus ei asioita ratkaissut.

Hauskat ja mukavat asiat ovat päällimmäisenä Kaija Kähärän muistellessa seurakuntauraansa. Moni peräti persoonallinen pappi on jäänyt mieleen ihan harmittomana tapauksenakin, varsinkin tämä poikamiespappimme Aarre Vapaavuori. Sekään ei tunnu vaivaavan, että seurakunnassa kuulemma papit tiesivät tarkkaan paikkansa muiden yläpuolella, eikä heille olisi saanut huomautella asioista. Viraston naisten oli kuitenkin välillä neuvottava, miten käytännön tilanteet seurakuntalaisten kanssa tai byrokratiaa varten virastossa piti hoitaa.
- Joidenkin pappien tyyli oli "akat ei meitä määrää". Näiden silmissä toimistoväki ei oikeastaan ollut edes kirkon työntekijöitä, vain kirkollisen koulutuksen saaneet.

Luottamustehtävissä joskus oma etiikka koetuksella

Kaija Kähärä toimi työvuosinaan luottamusnaisena monissa tehtävissä. Vuonna 1976 kirkkoon saatiin ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus.
- Silloin oli mahdollisuus valita luottamusmies. Sitä ennen meillä oli ollut omaa liiton järjestämää koulutusta Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liiton SVTL:n puitteissa. Mutta silloin -76 tammikuun alussa kutsuttiin kaikki meidän seurakunnan SVTL:ään kuuluvat jäsenet kirkkoherranvirastoon. Olin ollut juuri matkoilla Romaniassa, ja työkaverit alkoivat vaatia, että näyttäisin mitä olin sieltä tuonut. Kävin yläkerrassa kotona, ja sillä välin työkaverit olivat valinneet minut luottamusmieheksi, Kaija nauraa pestinsä alkua.

Se pesti kesti 24 vuotta. Kaija luettelee ryhmiä, joiden luottamusmiehenä oli: kirkonpalvelijat, toimistoväki, lastenohjaajat, nuorisotyöntekijät - kaikki seurakunnan svtl:läiset. Seurakunnassa oli myös työyhteisötoimikunta, joka koostui eri liittojen edustajista, Kaija Kähärä tietysti siinäkin mukana.
- Usein joutui neuvottelemaan lastenohjaajien työoloista ja -ajoista. Tuli kiistoja eri asioista, palkoista neuvoteltiin aika ajoin, toisten huolia piti kuunnella - työtä kyllä luottamusmiehelle piisasi. Neuvottelukumppanina oli tavallisesti kirkkoherra tai talouspäällikkö. Joskus oli kiperiä tilanteita, kun ajattelin itsekin, että työnantajalla pitäisi kyllä olla mahdollisuus sanoa tuo irti, mutta piti vaan puolustaa työntekijää. Tai piti antaa palkankorotuksia henkilöille, joista näki etteivät he tehneet paljon mitään. Sellaiset tilanteet vähän korpesi!

Kun Kaija Kähärä aloitti luottamusmiehenä, hänellä oli jo tuntumaa ay-toiminnasta SVTL:n alueellisessa järjestötyössä.  Nyt hän sai suoraan luottamusmiestoimiin liittyvää koulutusta. Sen lisäksi tulivat SVTV:n vuosittaiset kokoukset, eikä aikaakaan, kun Kaija valittiin liiton hallitukseen ja oli puheenjohtajaehdokkaanakin. Puoluepoliittisetkin kähminnät tulivat niissä ympyröissä tutuiksi.
- Liittokokousedustajana olin 80-luvulta asti. Olin myös SVTL:n hallituksessa, työttömyyskassan hallituksessa vuodesta -91 ja SVTL:n varapuheenjohtajana samoihin aikoihin.


Kuuntelija alkaa jo hengästyä, mutta Kaija jatkaa luetteloa. Hän oli SVTV:n eli seurakuntien virasto- ja toimistovirkailijoiden toiminnassa, mm. puheenjohtajana yhdeksän vuotta, SVTV:n edustajana Kirkkohallituksen asettamassa koulutustyöryhmässä.
- Ajoimme muille kuin kirkollisen koulutuksen saaneille seurakunnan työntekijäille kirkollista koulutusta. Se onnistui niin, että nykyisin on suntioitten ammattitutkinto, se on kirkon omaa koulutusta. Myöhemmin tuli kirkollista koulutusta seurakuntasihteereillekin. Olinhan minä SKSK:n koulutuksenkehittämistyöryhmässäkin ja SVTL:n koulutuksen suunnittelutyöryhmässä jäsenenä ja sitten puheenjohtajana.

Kaija Kähärä oli myös sisäasiainministeriön työryhmässä, joka pohti väestökirjanpidon siirtämistä valtiolle.
- Siellä tuli sellainenkin ehdotus, että henkikirjoituksesta luovutaan - ei tarvitse tietää, missä kukin on. Sanoin silloin, että kohta on maailmankirjat sekaisin, ja nythän ne on. Ei tarvi muuttaessa tehdä taloon lähtöilmoitusta, kukaan ei tiedä missä ihmiset asuvat. Jos jotain henkilöä etsit eikä hän ole täyttänyt muuttoilmoitusta, et löydä häntä.

Työolot alkoivat muuttua Kaija Kähärän viimeisinä työvuosina: karsintaa, toimintojen yhdistämistä seurakuntien yhteiseksi, väestökirjanpidon muutoksia.
- Palvelut pakenevat kauemmas seurakuntalaisista. Ja älytöntä, että ATK:n tultua korkeasti koulutettu henkilökunta joutuu käyttämään työaikaansa laskujen kirjaamiseen ja koneen äärellä istumiseen - apuvoimia ei enää ole.


Kuvassa Kaija Kähärä uuden seurakuntakeskuksen kirkkoherranvirastossa. Vasemmassa laidassa näkyy kortistokansioiden teline, oikealla mikrofilmien lukulaite. Vuosien 1919-1963/64 kirkonkirjat mikrofilmattiin, ja filmit ovat nytkin käytössä. Niistä on kopiot maakunta-arkistossa.


Väestökirjanpidon siirtäminen valtiolle on Kaijan mukaan luku sinänsä. Hän muistelee siirtymävaiheen työläitä hommia.
- Viikottain me ilmoitimme väestörekisterikeskukselle kaikki seurakuntalaisia koskevat korjaukset: muutot, vihkimiset, kasteet, rippikoulut. Alku oli aivan karsea. Työtä tekemässä oli ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet mitään logiikasta, jolla kirkonkirja toimi. Virheitä oli niin hirveästi, me korjasimme samaa virhettä moneen kertaan.

Kaija jäi eläkkeelle vuonna 2004. Yhteiset asiat täyttävät aikaa edelleen: reumayhdistyksen varapuheenjohtajuus ja yhdistyksen matkojen ja ohjelman järjestäjän tehtävät, seurakunnan juttuparkin vetäminen ja Jututtaret-lauluryhmässä toimiminen, kirkkokuorossa laulaminen - menossa 57. vuosi siellä -  Kasareikka...

Moni paikka maailmassa on jo nähty: Itävalta, Italia, Rooma, Amerikka - "tietysti, koska sisko asuu siellä" - Unkari, Portugal, Kreikka, Rhodos, Kypros, Englanti, Irlanti. Nyt tehdään Tukholman-risteilyjä, käydään Tallinnassa ja pysytellään lähempänä, Kaija Kähärä kertoo. Taitaa olla parasta lopetella juttutuokiota, kun kuorokaveri jo soittelee ja sopii illan harjoitusten kyydeistä. Uuden ihanan kodin käytävässä kaikuu Kaijan nauru, kun hän vilkuttelee lähtijälle. Tuttu kihertävä nauru - tiukka yhteisten etujen valvoja ja hersyvän hauska seuraihminen samassa paketissa.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Eilan tarinta 13. Kalenterimerkintöjä huhti-toukokuussa 1945

Huhtikuu 1945 alkaa pääsiäissunnuntailla. Eila Piirikkälä, 24-vuotias yhtiön konttorineiti, viettää päivän kotona perheen parissa. Toisena pääsiäispäivänä hän käy Kirstin luona ja elokuvissa. Niukat "Kotona"-merkinnät jatkuvat koko viikon, muuta Eila ei elämästään tilitä.

Seuraavankin viikon alku on tyyntä myrskyn edellä. Sunnuntaina Eila on päivällä kotona, illalla Elvin kanssa elokuvissa. Maanantaina Eila kertoo: "Heikki sairaana." Heikki on Eilan äidin mies, Impi on mennyt ensimmäisen miehensä Oton kuoltua naimisiin nuoruudenkaverinsa Heikki Koivuniemen kanssa. Perheeseen kuuluvat myös Heikin pojat Matti ja Jaakko, aikuisia hekin tässä vaiheessa.

Tiistaina Eila käy jälleen kuvissa Elvin kanssa. "Hyvä elokuva Tässä meidän elämässämme. Pette Davies, Olivia de Havilland." Nimien kirjoitus vähän horjuu mutta asia tulee selväksi. Keskiviikkona tulee taas kirje Antilta! Torstaina ei merkintää, mutta seuraavana päivänä on.

 Perjantai 13. päivä on saanut surureunukset ympärilleen. "Tullessani tänään aamiaiselle oli äiti itkien eteisessä vastassa ja ilmoitti että Heikki oli muuttanut ajasta ijäisyyteen." Lauantaina: "On niin ikävää ja tyhjää kun Heikki on pois. Olemme vain itkeneet." Eila ei kerro, mihin Heikki on kuollut, ehkä keuhkokuumeeseen eikä sydänkohtaukseen tai muuhun äkilliseen, koska hän on jo tiistaina sairastunut. Sunnuntaina Heikin poika Jaakko tulee kotiin, torstaina Matti.


Kuva on suvun aiemmista hautajaisista, ei Heikin. Olisiko peräti Oton hauta upouudella hautausmaalla? Olisipa Eila kertonut, missä Heikki-sedän hautajaiset pidettiin, kotonako, kuka toimitti siunauksen, oliko paljon vieraita, mitä tarjottiin. Miksen koskaan kysynyt, oliko Heikki hyvä korvike omalle isälle. Ilmeisesti oli, koska nyt on tyhjää ilman häntä. Miten leski ja tyttäret nyt pärjäävät, kun Heikkiä ei ole ansaitsemassa tuloja perheeseen? Eila ja varmaan Salmekin ovat tietenkin töissä ja antavat äidilleen palkastaan. Mutta tässäkö vaiheessa Impi lähtee töihin Saksanahon halkolaanille, jossa hänestä on otettu kuva Amanda Pesun kanssa.
Kuva Reijo Hasun kokoelmista.




Seuraavina päivinä Eila ei jaksa juuri kalenteria täyttää. Sunnuntaina 22.4. Heikki haudataan uudelle hautausmaalle. Eila vilustuu ja on pois töistä ainakin maanantaina. Kirjeitä tulee, ilmeisesti lottatovereilta, Antti soittaa. Muuta Eila ei elämästään kerro.

Reilun viikon päästä on vappu. "Kotona koko Vapunaattoilta kahden äidin kanssa" Eila raportoi, ja vappupäivänä "Lahdessa sisareni luona. Vappu!" Ilmapallopiirros kertoo, että mieli alkaa vähitellen piristyä. Kalenterimerkintöjä ei vieläkään heru, vasta sunnuntaina: "Illalla Elvin kanssa Sääksniemessä kävelemässä." Maanantaina "Antti soitti" - ilman huutomerkkiä.



Tiistaina 8.5.1945 Eilan kalenterissa on pysäyttävä merkintä: "Rauha. Maailmanrauha. Saksalaiset hävinneet."

Kuvittelisi, että seuraa hehkutusta rauhan ihanuudesta maailmassa ja edes jotain maailmantilanteen pohdiskelua. Ei seuraa. Saamme kuulla, että Antilta on tullut kirje, että helatorstaina käydään elokuvissa Elvin kanssa, loppuviikon illat vietetään kotona. Sitten muistan, etten lue historiateosta vaan yhden nuoren naisen kalenterimerkintöjä. Niistä ei tämän syvemmälle pääse, vaikka aivan varmasti kotona, töissä ja kavereiden kanssa ajakohtaisista ja iloisista uutisista puhutaan. Ehkä pikkuisten kalenterisivujen täyttäminen tunnelmilla ja pohdinnoilla yhteiskunnallisesta tilanteesta on viimeinen asia, joka nyt kiinnostaa. Kaikki tärkeä tapahtuu oikeassa maailmassa, muistiinpanoja tehdään silloin kun ei ole parempaa tekemistä.

Piirikkälän siskokset Nelly, Salme ja Eila sekä Jukka
Äitienpäivänä 13.5. Nelly-sisko tulee Lahdesta. Siskokset ja ehkä äitikin käyvät illalla elokuvissa. Tyttäret ovat ostaneet äidilleen lahjaksi kirjan. Maanantaina sataa koko illan, Eila pysyy kotona. Tiistaina hän hakee pukunsa ompelijalta. Hiljaista, sitten lauantaina "Antti, Nelly, Olli ja Jukka tulivat". Antti jää oikein kyläilemään. Sunnuntaina hänet viedään katselemaan paikkakuntaa. Maanantaina: "Olimme Salme, Antti ja minä päivällä Kouvolassa. Illalla olimme S:niemessä." Sääksniemen tanssilavakausi on siis avattu. Tiistaina sataa koko päivän lunta. Antti lähtee.

Loppukuun merkinnöissä Eila kertoo saamistaan kirjeistä - mm. Antti kirjoittaa ja soittaa, Eila vastaa. Ja pikku hiljaa elämä voittaa. Perjantai-iltana Eila käy Salmen ja Marketan kanssa kuuntelemassa Rytmi-Poikia, ja seuraavana  sunnuntaina pyörähdellään taas Sääksniemessä.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Eilan tarina 12. Kalenterimerkintöjä maaliskuussa -45

Eila Piirikkälä aloitti vuoden 1945 töitä tehden ja perheen ja kavereiden kanssa vapaa-aikaa viettäen. Maaliskuun alkukin on rauhallinen. Torstai-illan 1.3. Eila viettää kotona Mäyrämäellä varmaan omassa porukassa, koska perjantaina hän mainitsee erikseen: "Elvi ja Olli olivat illalla meillä ja meillä oli niin hauskaa. Pidimme tietokilpailuja." Kuulostaa 2010-luvun illanvietolta Trivial Pursuitin äärellä.

Eila varaston konttorissa v. -38
Sunnuntaina Eila käy Lahdessa Salme-siskon ja ystävänsä Kirstin kanssa. Junalla mennään ja palataan samana iltana. Se on helppoa, kun motti lähtee kotimäen alta Kouvolaan, ja sieltä pääsee jatkamaan Lahden suuntaan kätevästi. Lahdessa kyläillään varmasti Nelly-siskon luona, ei siihen aikaan sunnuntaina kauppoja pidetty auki niin että tytöt olisivat päässeet shoppailemaan. Onkohan äiti Impi ollut seurueessa mukana, koska keskiviikkona "Äiti tuli Lahdesta."

Tiistaina tapahtuu kaksi kivaa asiaa. "Antti soitti!" ja "Olin illalla Jouko Ilvosen konsertissa. Siellä oli ihanaa!" Jouko Ilvosesta löytyy Ilvosten sukuseuran sivuilta maininta: Jouko Ilvonen toimi kapellimestarina orkesterissa, jossa soitti viulua esimerkiksi Heimo Haitto. Myöhemmin Jouko toimi kuuluisana arkkitehtina USA:ssa Philadelphiassa. Torstaina Elvi on iltakylässä, tietokilpailujen pito jatkuu.

Seuraava merkintä on sunnuntaina 18.3.1945: "Äänestämässä!" Kaksinkertainen alleviivaus ja huutomerkki vihjaavat, että tilaisuus oli tärkeä, mutta kun Eila ei selitä sen enempää, täytyy turvautua Wikipediaan:
"Suomen 18. eduskuntavaalit järjestettiin 17.–18. maaliskuuta 1945. Suomessakin edellisen, vuoden 1939 vaaleissa valitun eduskunnan toimikautta oli kaksi kertaa jouduttu sodan vuoksi pidentämään poikkeuslailla. Kun vaalit lopulta pidettiin, sota ei ollut vielä päättynyt Suomenkaan osalta, sillä Lapin sota oli silloin vielä käynnissä ja vuonna 1939 julistettu sotatila voimassa.
Vaalit olivat ensimmäiset Suomen itsenäisyyden aikana pidetyt, joissa kommunistit saivat esiintyä vapaasti. Ennen vaaleja pääministeri J.K. Paasikivi piti radiopuheen, jossa hän pyysi kansaa valitsemaan eduskuntaan "uusia kasvoja". Tämä varmistettiin myös sillä, että lakkautetun Isänmaallisen Kansanliikkeen IKL:n kansanedustajat eivät saaneet asettua ehdokkaiksi vaaleihin. Lisäksi yhdentoista nimeltä mainitun, Maalaisliittoon, Kokoomukseen ja SDP:hen kuuluneen liian saksalaismieliseksi tai sotapolitiikan kannattajaksi katsotun kansanedustajan asettuminen ehdolle kiellettiin." Historianharrastaja Veikko Huuska pohtii, miksi näissä vaaleissa nähtii ensimmäinen todellinen jytky. Edellisenä syksynä perustettu SKDL sai 49 kansanedustajaa.
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/193076-miksi-5-vuoden-kommunisminvastaisen-sotimisen-jalkeen-24-aanesti-skdloa-1945
Eila tuskin on kuitenkaan äänestänyt vasemmistoa, vaikka hänen isänsä punakaartilainen olikin.

Impi Koivuniemi ja Nelly Laine, äiti ja tytär Lahdessa
Vaalit eivät ansaitse enempää huomiota kalenterissa, seuraavana iltana ollaan jo elokuvissa katsomassa Kartanon naisia. "En pitänyt siitä. Kun tulin kotiin oli Hakalan Liisa meillä." Liisa-serkku on käymässä kotona Kauniaisista. Liisasta tuli Kymintehtaan päiväkodin työntekijä, olisiko Kauniaisissa ollut alan koulutusta siihen aikaan. Seuraavana iltana hyvä ystävä Helénin Eila käy kylässä. Hän muuttaa seuraavana päivänä Haminaan. Jaaha, Eila ja Pirre ovat näköjään sitten edellisen kalenterin menneet naimisiin, Eilahan on tyttönimeltään Mauno.

Perjantaina Eila käy saunassa, lauantaina hän lähtee Elville ja on tämän kotona yötä. Viikonloppu Elvin kanssa jatkuu elokuvissa käynnillä sunnuntaina. Kino-Sammossa esitetään Kaksoset. "Hoopo!" Maanantaina syntyy kirje Antille. Tiistaina on erikoinen merkintä: "Kirje Eino Farénilta. Hän pyysi minua ensi yönä Kouvolaan, kun hän matkustaa ohi." Keskiviikkona Eila kertoo: "Olin yöllä Kouvolassa ja näin Einon." Reippaasti tehty työssäkäyvältä tytöltä. Matkaa Kouvolan asemalle viitisen kilometriä, ei autoa, talviyö, kulkiko motti yölläkin, oliko nuorilla kunnolla aikaa vaihtaa kuulumiset Einon junanvaihdon välissä? Ja kuka ihmeen Eino?

Eino Farénin nimi löytyy Eilan rintamavieraskirjan alkupuolelta. Nuoret ovat tavanneet Rukajärven suunnalla Eila-lotan emännöimässä kanttiinissa:


10.12.42 Uusi talo, uusi kirja, uudet tuttavat ja miellyttävät. Kohtalo kuljetti vieraaksi ja talo osottautui suurenmoiseksi, Kiitos, joka tulee vasemmalta puolelta kahdeksannen kylkiluun kohdalta.
Eino Farén

Eila ja Salme kotiportailla Mäyrämäellä


Torstaina 29.3. Eila käy saunassa. "Ja sen jälkeen menimme Kirstin kanssa Kukkoselle ja minä olin siellä yötä." Työssäkäyvän neidin yökyläilyn selittää se, että on hiljainen viikko ja seuraava päivä on pitkäperjantai. "Päivällä Hietalan Erkin kihlajaisissa ja illalla Elvin kanssa elokuvissa." Lauantaina maaliskuun viimeisenä päivänä Eila leipoo. Mitähän siihen aikaan on leivottu pääsiäiseksi. On edelleen pula-aika, kaikkea on vaikea saada. Sen näkee ihmisistä päältä, joka ikinen on mannekiinimitoissa. Ehkä elintarvikekortteja on säästetty isompia ostoksia varten, että on saatu juhlapöytään enemmän hyvää syötävää.

Jukka Pennanen, kenraali joka kotiutui Kuusaalle

Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käy...