sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pirkko Viljakainen, tuttu kasvo Kuusankoskitalolta

Myllyhuoko, Sudeettialue, Öljymäki - Pirkko Viljakaisen lapsuuden ja nuoruudenympäristöt olivat tulvillaan yhtiöläis-idylliä. Nykäsen viisilapsisen perheen vanhin kertoo, että isän lisäksi äitikin lähti yhtiön töihin, kun lapset alkoivat olla tarpeeksi isoja. Isä oli koneenhoitaja, äiti kävi kesäisin mm. pesemässä tehtaalla ikkunoita tai lomittamassa mestarikerhon emäntiä.

Myllyhuokon Pirkko muistaa välähdyksinä lapsuudestaan. Hän norkoili kaksivuotiaana yhteisen pakarin vaiheilla.
- Seisoin aina ovensuussa ja pyysin pullaa. Varmaan sainkin, koska menin aina uudestaan. Meidän perhe asui neljän asunnon talossa, ja jokaisella oli iso olohuoneen ikkuna. Aina kun heräsin vaunuista päiväunilta, näin edessäni ison neliruutuisen ikkunan, Pirkko muistaa niin varhaisen kokemuksen. Hän asui Myllyhuokossa jonkin aikaa aikuisenakin, kun meni naimisiin Ossinsa - tämän Viljakaisen - kanssa.

Sudeettialueella Pirkko asui 18 vuotta. Talon oli rakentanut Kymiyhtiö, ja Nykäsen perheellä oli kotina se malli, jossa oli tupakeittiö ja kaksi makuuhuonetta. Pirkosta se oli loistava pohjaratkaisu. Koko kylä tiesi toisensa, lähinaapurit olivat hyvinkin tuttuja keskenään. Jokaisella oli oma puutarha.
- Yhtiö istutti joka pihaan neljä omenapuuta, kolme punaista ja kolme mustaa viinimarjapensasta, kolme karviaismarjapensasta. Isä istutti tontin reunoille vadelmapensaita. Koko talven perunat, porkkanat, punajuuret ja sipulit saatiin omalta tontilta. - Pirkko muistaa kaiken tarkasti, sen verran tiiviisti hän sai pensaiden juurella kykkiä.

Nykäsen talo oli toinen joelta katsottuna, joten lasten aika kului kesäisin joella ja joessa. Siellä uitiin, pojat kalastelivat, Pirkko tykkäsi pestä mattoja.
Myllyhuokoa. Kuva: Jukka Airola

Pirkko oli parinkymmenen, kun perhe muutti Öljymäelle. Hän koki oudon tunteen, kun muuttohommissa vei tavaroita maakellariin.
- Kellarin ovella tuli tunne, että piti katsoa ylöspäin ja pelätä pommikoneita. Jälkeenpäin selvisi, että olin parivuotiaana ollut Öljymäellä asuvan kummitätini sylissä kellarin ovella samassa paikassa sodan aikaan, kun taivaalle tosiaan ilmestyi pommikoneita. Tädin säikähdys oli jäänyt tallelle muistiin.

Kansakoulun Pirkko Nykänen kävi keskustassa ja lähti sitten yhteiskouluun. Keskikoulun viimeisenä keväänä hän käveli pitkin Valtakatua ja kysyi joka liikkeestä, tarvittiinko niissä kesäapulaista.
- Seuraavana päivänä juoksi Kymen Wieneristä rouva perääni ja kysyi, voinko tulla heille. Lupasin mennä, mutta sitä seuraavana päivänä Lapin neiti juoksi kenkäkaupastaan perääni, että hei neiti, minulla olisi teille töitä. Olin kuitenkin luvannut mennä Wienerille, ja siellä työt jatkuivatkin kaiken syksyä.

Palkkapusseja ja reikäkortteja

Seuraavassa helmikuussa yhtiöltä soitettiin. Pirkko oli nimittäin jättänyt sinnekin hakemuksen. Nyt siellä oli paikka auki, ja Pirkko siirtyi Kymiyhtiön palkkakeskukseen.
- Siellä laskettiin kaikkien yhtiön työläisten palkat. Osastoilla täytettiin kahden viikon lomakkeet ihmisten työajoista. Siinä näkyi kaikki työnteko saunalisiä myöten - jos oli sauna-aikaan lauantai-iltana töissä, sai muistaakseni kahden tunnin palkan verran lisää.

Pirkko muistaa tarkkaan, miten palkkalistat revittiin ja pantiin palkkapusseihin. Laskettiin, kuinka paljon mitäkin rahoja tarvittiin kullekin osastolle ja tilattiin määrät pankista yhtiön kassaan.
- Sitten mentiin pussittamaan. Pussin päälle tilinauha, ja työparin nuorempi laski siihen rahasumman. Pöydän toisessa päässä vanhempi työntekijä tarkasti, että meni oikein. Sitten pussi pantiin osaston  laatikkoon. Kädet oli ihan kamalassa kunnossa ja haisi hirveälle monen tunnin rahan käsittelyn jälkeen, Pirkko päivittelee. - Kun laatikot olivat valmiit, osastoilta tuli kaksi henkilöä hakemaan niiden omat laatikot.

Tehtaan johtoa ei konttorilla pahemmin näkynyt. Mutta jouluisin he kävivät kättelemässä jokaisen työntekijän ja toivottamassa hyvää joulua.
- Meitä oli pitkä sali, jossa istuttiin kaksi rinnakkain. Ihan jokaisen johtajat kävivät kättelemässä. Palkanlaskennan oma johtajatar piti tiukkaa linjaa. Kerran serkkuni soitti työpaikalle, ja olin puhelimessa vain pienen hetken. Kun tulin paikalleni, johtajatar kysyi muilta, onko kellään antaa neiti Nykäselle töitä, kun tämä kerran jouti puhelimessakin puhumaan. Sama johtajatar vaati minua kerran kirjoittamaan valöörilapun uudelleen, koska "kuutoset ovat niin epäselviä". Takanani istuva vanhempi työntekijä kuiskasi, että et tee uutta, olet tekevinäsi ja viet saman lapun. Vein sitten kädet täristen saman lapun, ja johtajatar napautti: "Minähän sanoin! Kun vähän tarkemmin tekee, niin numerotkin ovat oikein."

Palkkakeskus toimi keskuskonttorissa. Kuva Kymiyhtiön korttikokoelmasta
Yhtiölle perustettiin v. -63 reikäkorttikeskus, ja palkkakeskuksen nuoret työntekijät siirrettiin sinne.  Ensin työntekijät koulutettiin, he oppivat tekemään reikäkorttiohjelmat itse. Palkanlasku helpottui ja nopeutui. Listat menivät pankkiin, ja ihmiset hakivat palkkansa sieltä. Pirkosta tuli nyt siis tietokonekeskuksen reikäkorttilävistäjä. Samalla hän toimi lävistyksenvalvojan sijaisenakin jonkin aikaa.
 
Pirkko meni Viljakaisen Ossin kanssa naimisiin vuonna -64, ja ajan tapaan häät olivat isot. Seuratalolle kutsuttiin vieraita 450:llä kutsukortilla. Koska yhtiön osastolle lähetettiin vain yksi yhteinen kutsu koko porukalle, niin voi kuvitella, että juhlapaikka pullisteli, vaikkeivät kaikki kutsua noudattaneetkaan.
- Käytiin leipomassa Pilkanmaan paakarissa pullat ja kakut ja leivät, kaikki itse. Tanssihäät, tietenkin, vaikka seuratalon lattia olikin vähän oksista kuhmurainen.

Viljakaisille syntyi poika vuonna -66 ja tyttö vuonna -69. Lapsia hoiti ensin Pirkon äiti ja sitten nuori tyttö. Yhtiöläisillä oli äitiyslomaa kaksi kuukautta, Tietotehtaan väellä ruhtinaalliset neljä.

Tietojenkäsittelystä poliisilaitokselle

Vuoden 1969 alusta yhtiön tietosysteemit muuttuivat jälleen. Reikäkorttiosaston väki siirtyi Kouvolaan Tietotehtaalle, jonka omistajiin Kymiyhtiökin kuului. Siellä Pirkko Viljakainen oli käyttötoimiston hoitajana. Hän otti vastaan Helsingistä tulleet työt muille jaettavaksi. Sama kuljettaja vei tehdyt työt takaisin Helsinkiin illalla.
- Meillä käsiteltiin kaikkea mahdollista yhtiön tietoa palkoista sellun ja kaasun kulutukseen. Tietotehdas käsitteli myös Tehdaspuun aineistoja.

Tietotehdas lopetettiin Kouvolasta siinä vaiheessa, kun työntekijät alkoivat saada pienet päätteet pöydilleen.
- Isoa lävistyskeskusta ei sitten enää tarvittu, vuonna -89 se loppui. Sitten oltiin työttömiä.

Työvoimatoimistosta tuli kaksi ehdotusta työpaikaksi Pirkon asiakkuuden aikana. Toisesta sanottiin, ettei siellä ole varaa niin kalliisiin likkoihin kuin tietotehtaalaisiin, toinen oli juuri palkannut toisen hakijan. 
- Kun työkkärin kautta ei löytynyt töitä, Niemisen Paavo pyysi minut Rakennusespolle vuodenvaihteeksi auttelemaan. Olin siellä nelisen kuukautta. Silloin sattui pankkilakko, ja meikäläinenhän osasi neuvoa, miten pankista saa etukäteen rahaa työläisten palkkoja varten. Me tehtiin valöörilaput!

Kevään ja kesän työttömyysjakson jälkeen Pirkko Viljakainen pääsi töihin poliisilaitokselle. Ensimmäinen työpiste oli syyteasiaintoimisto.
- Kirjoitin haasteita, kirjasin rikosilmoituksia. Sitten minut komennettiin ulosottoon. Mutta itsestäänkopioivat paperit aiheutti niin kovat allergiset reaktiot, etten voinutkaan olla siellä. Niin päädyin Kuusankosken poliisilaitoksen kansliaan.

Kansliassa Pirkolla oli monennäköistä tehtävää, erikoisiakin tilanteita. Hän muistaa, mikä homma oli asioida Venäjän suurlähetystön kanssa, kun piti toimittaa Suomesta rajan yli venäläinen nainen, joka heittikin passinsa metsään eikä suostunut jäämään Haminan poliisilaitokselle vaan vaati päästä vankilaan parempiin tiloihin. Siinä kanslisti sai välillä toimia melkein valepoliisina, jotta asiat saatiin virkamiestasolla rullaamaan.

Työssä törmäsi usein rankkoihin elämäntilanteisiin. Nuorten toilailuita oli rastasta lukea, varsinkin kun näiden vanhemmat eivät olleet tietääkseenkään lastensa pikkurikollisista ja joskus julmistakin touhuista.
- Kun kuulin jonkun papereista tutun nuoren nimen, muistin saman tien hänen sosiaaliturvatunnuksensa. Minulle oli yllätys, että näin pienellä paikkakunnalla tapahtuu niinkin paljon rötöksiä. Ja että niin nuoret, 14-16-vuotiaat pojat tekevät pahojaan. Mutta työyhteisö oli tosi kiva, me pidetään edelleen yhteyttä naisten kesken.

Kuusankosken poliisiasema suljettiin 30.11.1996. Jokaisen Kouvolan laitokselle haluavan piti hakea paikkaa sieltä. Pirkolle olisi löytynyt töitä Kouvolasta, mutta hän ei halunnut sinne, koska hänen äitinsä oli alkanut tarvita apua kotonaan.
- Muistisairaan vanhemman hoitaminen on kova koulu. Kun äiti ei pärjännyt enää kotona, hän pääsi Mäkikylään palvelutaloon. Kävin siellä joka päivä syöttämässä äidin, kun huomasin, ettei henkilökunta pysty huolehtimaan syöttämisestä hyvin. Mutta ei minua haitannut sen 14 vuoden aikana koskaan olla äidin apuna.

Puhdin tyttö lavalla ja naulakolla

Äidin kuoltua Pirkolla on ollut aikaa omiin harrastuksiin. Hän on tuttu näky Kuusankoskitalon naulakolla, jonka palvelua hän hoiti kahdeksan vuotta. Miten niin hoiteli, onhan hän siellä nykyäänkin?
- Niin mutta ensi alkuun vastasin siitä, nyt olen siellä vaan töissä, Pirkko naurahtaa. - Kun hoidin palvelua, sain talosta listan tulevista tapahtumista ja niiden arvioidusta yleisömäärästä. Sitten hankin naulakkohenkilökuntaa tarpeitten mukaan. Palvelua tehdään Kuusankosken Puhdin hyväksi. Se on vapaaehtoistyötä, ei meistä kukaan saa palkkaa naulakolla olosta. Kuusankoskitalo maksaa palkkamme Puhdille niiden tuntien mukaan, jotka me merkataan työn kestoksi.

Naulakosta vastaaminen jännitti alkuun. Pirkko mietti, mitä toiset ajattelevat, kun hän soittaa ja kyselee hommiin.
- Sanoin heille, että ei tarvi keksiä verukkeita, voi sanoa ihan suoraan, että nyt en tule. Aina löytyi tulijoita, joskus kuitenkin vasta hakemisen jälkeen. Jossain vaiheessa tehtäviini kuului myös järjestysmiesten hankkiminen LA-yhdistyksestä, mutta nyt he hoitavat sen itse. Ihan kivaa hommaa se on ollut.

Pirkko on viihtynyt siis tuossakin hommassa, vaikka aina työolot eivät ole olleet helpoimmasta päästä. Asiakkaat kiiruhtavat viettämään hauskaa tilaisuutta saleihin, naulakolla vapaahtoiset jäävät siitä paitsi. Työntekijöillä on kyllä lupa käydä kuuntelemassa konsertteja salin takaosassa, jos joku jää naulakolle. Pirkko on vapaaehtoinen jäämään, koska hänen kurkkunsa ei kestä salista nousevia hajuja, pölyä ja lämpöä. Pakkaspäivinä on joskus pölähtänyt ennakoitua suurempi joukko vain parin työntekijän palveltavaksi. Ovista pukkaa kylmää ilmaa, mutta naulakon työntekijöillä hiki virtaa, jotta asiakkaat saisivat pian takkinsa.
- Seuraavana päivänä sitten soitellaan, että tänään en pääse, sain eilisestä flunssan. Monet takit on niin painavia, että niiden nostamisessa on oltava konstit hallussa, ettei olkapäät mene, Pirkko kuvailee työn haasteita.


Kuusankoskitalo on osoittautunut loistavaksi sijoitukseksi ihmisten viihtyvyyteen. Pirkko Viljakainen muistaa, miten sen suunnitteluvaiheessa moni ihmetteli, mihin ihmeeseen sellaista taloa muka tarvitaan.
- Tämähän on kovassa käytössä jatkuvalla syötöllä. Iso sali on huomattavasti parempi kuin Kouvolatalon sali. Talo on näyttänyt, että se kannatti tehdä, Pirkko kiteyttää.

Nykyinen "työnantaja" Puhti on ollut Pirkolle elinikäinen tuttavuus. Hän on pikkutytöstä asti voimistellut Puhdin riveissä, valiovoimistelijoissakin lähes parikymppiseksi.
- Käytiin kilpailuissa, Helsingissäkin. Kierrettiin aina vappuna työväentalojen vappukemuissa esiintymässä. Oltiin voikkaalaisten Kisällien ja Kisällittärien kanssa usein samoissa juhlissa lavalla. Ohjaajanamme oli Salli Qvick, oikein puhtilaisia miehensä Onnin kanssa. Keskustan koulun voimistelusalissa meillä oli harkat kerran viikossa, ja valiovoimistelijoilla lisäksi omat harkat ennen esiintymisiä, Pirkko kertoo. Naulakko-talkootyötä ennen hän paketoi joulujen aikaan City-Marketissa lahjoja. Sekin meni Puhdille.

Pirkko on asunut koko ikänsä Kuusankoskella. Hän kerkisi työuransa lisäksi hoitaa myös viittä lastenlastaan.
- Minusta se oli ihanaa. Etenkin kesät, kun ne oli kaikki viisi meillä. Hirveä meteli ja huusholli sekaisin, mutta minä nautin. Aina kun päivä päättyi, lapset vei kaikki tavarat paikoilleen. Ensimmäinen kesä, kun lapset ei enää tulleet, oli ihan kamala. Niin kivoi muistoi on niiltä vuosilta, kun lapsenlapset oli meillä hoidossa, Pirkko sanoo hymyillen.

torstai 7. joulukuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 16. Sisustuspuuhia

Pentti Niemisen viimeinen opiskeluajan joululoma on takanapäin. Kevätlukukausi -47 käynnistyy ikävöinnin merkeissä - kuinkas muuten. Nyt 13. tammikuuta hän muistelee niitä muutamaa ihanaa lomaviikkoa "katkera pala kurkussa, kun olen ajatellut, etten voisikaan tehdä tänä iltana tavanomaista vierailua Kumpulaan". Pena pyytelee anteeksi töppäilyjään - tahattomia ilkeyksiä - ja ilmoittaa: "Sinä olet minun suurin ja parhain innoittajani tällä elämän myrskyisellä merellä."

Kaarisillan takana kohoaa kaivattu Mäyrämäki, "Kumpula"
Tekniikan ylioppilas Niemisellä on nyt yllään morsiamen joululahjaksi kutoma slipoveri. "Koko luokan pojat olivat sitä ihastelemassa ja arvasivat ilman sanomistanikin, että se oli Sinun kutomasi." Seuraa kehuja kätevälle emännälle, ja sitten taas haaveksimaan lomamuistojen pariin: "Kuinka hauskaa olikaan istua hiljaisuuden vallitessa ja pelata 'sinkkiä' ja jutella selkä painettuna sitä lämmintä uunia vasten ja ottaa välillä 15 min. 'tirsat' ja paljon paljon muuta."

Hypätään tunnekuohujen yli arkisiin toimiin. Pentillä on nyt uusi kämppäkaveri, joku Salon poika. Onkohan Pauli Kiuru valmistunut ja muuttanut muualle? "Meillä on täällä Salon pojan kanssa käynnissä laajat sisustamistyöt huoneessamme. Se komea kirjoituspöytäkin sai aika lennätyksen tänään ja tilalle tuotiin sellainen 1 x 1.5 m suuruinen pöytä, jolle jo varmasti sopii hieman tavaroitakin ja sen lisäksi jää vielä runsas työskentelytila. Me ostimme tämän pöydän päälle sellaisen vihreän maalatun pahvin, joka on helppo tämän avulla pitää puhtaana (tarkoitan tietysti pöytä pahvin avulla). Tämä mokoma päällys tuli maksamaan 180 mk ja oli viedä meidät konkurssiin."

"Tänään sain rahat siitä myytäväksi jättämästäni laskutikusta ja tuo 2500 mk parantaa rahatilannettani huomattavasti. Tänään minä vein ne täytekynät korjattavaksi ja lupasivat laittaa ne kuntoon siihen mennessä että tuon ne tullessani, kun tulen luonasi käymään. Sitä Sinun haluamaasi kirjaa minä en ehtinyt vielä tänään käydä katsomassa, mutta aion suorittaa tuon huomenna."

Opiskelukaverit ovat päivän mittaan valittaneet, että on niin kiire, ettei ehdi muuta ajatella, mutta Pena on hiljaa mielessään kavereille säälivästi hymyillen ajatellut, että kyllä ehtii. Muilla vain ei ole niin ihanaa ajateltavaa kuin hänellä oma morsiamensa.

Seuraava kirje on päivätty 15.1., kaksi päivää edellisen jälkeen, ja tässä välissä Pena on saanut jo kirjeen Eilalta, suloisen. Siitä kiitellään ensin. Ja toivotellaan lepäilyä loman jälkeen, koska Pentti ei malttanut lomalla olla yhtään iltaa kipaisematta morsiamen luo. Mutta sitten arkisiin asioihin.

"Kävimme tänään Salon pojan kanssa erään hänen tuttunsa luona tiedustelemassa huonekalujen hintoja. Tämä tuttava on nimittäin huonekalukauppias. Selvisi, että sellainen 3-hyllyinen kirjakaappi maksaa lasiovineen 2200-2400 mk ja sitten se heteka, ei siis puteka vaan puukehyksellä varustettu heteka maksaa 4300 mk. Jossain kuuluu olevan saatavana oikeitakin hetekoita niiden hinnan ollessa n. 5500 mk." Hetki lirkuttelua väliin ja sitten: "Radiosta tulee juuri 'Kalle-Kustaan seikkailuja' ja muistan kuinka hauskaa meillä oli silloin, kun kuuntelimme Teillä edellistä osaa. Sellaista on elämän katoavaisuus."

Eila on kysellyt kuulumisia, koska "Nyt ryhdyn sitten selostamaan, mitä erikoista tänne kuuluu. Istumajärjestys luokassamme jäi ennalleen ja istun siis entisellä paikallani. Tulemme erittäin hyvin toimeen 'kämppäkaverini' kanssa. Tietysti hänellä on määrättyjä ominaisuuksia, joista en aivan sellaisenaan pidä, mutta eivät ne varsinaisesti haittaakaan. Kumminkin tulimme Paulin kanssa paremmin toimeen, ehkä sen vuoksi, että olimme kotoisin sieltä samalta suunnalta. Kumminkaan mitään valittamista minulla ei ole ja luulen että aikaa myöten sopeudumme oikein hyvin. Hän on erittäin tarmokas ja järjestelykykyinen. Minunkin pienet päiväuneni tahtovat supistua puoleen tuntiin, kun tyyny lentää sänkyyni ja kuuluu huuto: 'Ylös ja töihin'. Olemme saaneet jo jonkinverran töitä tehdyksikin ja työinto on erittäin hyvä, kiitos Salon."

Kotiin Niskalantielle pääsee joka toinen lauantai.
Sitten Pena selvittelee lukujärjestystään. Perjantaisin ei vielä päästä matkustamaan, ja maanantaiaamuna on oltava paikalla. Lauantaina on vain yksi tunti taidehistoriaa, ja siitä varmaan voi pihistää joka toinen lauantai. Eilan pyytämä kirja on jo hankittu, toivottavasti oikea. "...muutakaan sen tyylistä siellä ei ollut. Tämän kirjan nimi on 'Pöytätaito' kirjoittanut Niilo Kallinen ja mikäli minä ymmärrän tuollaisia asioita luulisin sen olevan erittäin hyödyllisen."

Lopuksi Pena kuvailee mielenkiintoisen luennoitsijan. "Tänään meillä oli ensimmäinen kirjanpidon luento. Jo, ennen sen alkua päätin ottaa sen opiskelun oikein vakavalta kannalta tulevaisuutta silmälläpitäen. Sitä luennoi eräs erittäin miellyttävä herrasmies. Heti aluksi hän julisti m.m.: Ulkoluku on kokonaan kielletty, koska se tappaa kaiken henkisen vireyden. Lunttaaminen on sallittua, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Kirjaa ei tarvitse ostaa, koska tämä on sivuaine, ja niinollen ette lukisi sitä kumminkaan. Kotitehtäviä en tule antamaan. Jos herroilta liikenee tupakkarahoista 8 mk, niin pyytäisin ostamaan tällaisen vihkon. Tämän lisäksi tarvitsette sen verran tarkkaavaisuutta, ettette pääse nukkumaan."

"Senjälkeen hän luennoi erittäin mielenkiintoisesti ja koko ajan huomioon ottaen käytännöllisiä seikkoja nimenomaan rakennusfirmaa silmälläpitäen. Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus tuo uusi luennoitsija." Ja lopuksi säännönmukaiset kaihoilut ja vakuuttelut ja terveiset Salmelle ja Immikille.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Satavuotias Suomi 75-vuotiaan silmin

Vuonna 1992 Suomen jokaiseen kotiin jaettiin juhlalehti. Painos oli historialisen suuri, 2,3 miljoonaa. Lehden kustasi Yhtyneet Kuvalehdet Oy. Mielenkiintoista lukea, mikä on muuttunut, mikä ei. Pääkirjoituksessa päätoimittaja Pekka Hyvärinen sanoo: "Lehti ilmestyy keskelle vaikeita aikoija. Lähistölä ja ympäristössä on epävarmuutta. Juhlapäivä osuu hetkeen, jolloin sadat tuhannet ovat vailla työtä. Monesta tuntuu, ettei nyt ole sopiva aika juhlia edes synnyinmaan vuosipäivää."


Nyt vuonna 2017 satavuotiasta juhlitaan ainakin talouden suhteen valoisammissa oloissa. Juhlalehden toimituspäällikkö on Kouvolan oma poika Risto Karlsson, ja lehdessä on häneltä mm. hämmästyttävä pakina tai novelli. Sitä lukiessa huomaa, että monet nykypäivän keskustelunaiheet ovat olleet idullaan jo neljännesvuosisata sitten - ellei Karlsson sitten ollut paitsi hieno kirjailija myös ennustaja. Puhdas vesi, terrori-iskut, tunneli meren ali Tallinnaan - no, Japani pitäisi jutussa vaihtaa varmaan Kiinaan. Suurentele kuvaa jutusta, niin näet lukea koko tarinan.


 Ja kas kummaa, kuka se paistatteleekaan Kari Suomalaisen pilapiirroksessa takakannessa! Sama lady, jonka näkee nykyisinkin television viihdeohjelmissa.

 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Eilan vaiheita 22. Kahdet häät ja tuplakihlajaiset

Eila Piirikkälän kevät 1946 tulee keikkuen. Hän on sairastellut jo maaliskuussa, ja nyt huhtikuun alussa hän käy taas lääkärissä. "Kävin tohtori Kulhian luona ja hän totesi minussa olevan lievää keripukkia. Sain 2 ruisketta ja lääkkeitä hän myös määräsi. (Oikein hauska tohtori, jutteli koko ajan.)" Keripukki on C-vitamiinin puutostila, joka yleisiä oireita ovat väsymys ja heikotus. En ihmettele; elettiin pula-aikaa, eikä appelsiineja ja sitruunoita siihen aikaan kaupoista saanut ostaa. Ehkei perunaakaan syöty tarpeeksi, jotta C-vitamiinin puute olisi vältetty.

Eilan, Salmen ja Impin koti Mäyrämäellä
Eila on päivät töissä Kymiyhtiössä, ja kalenteriinsa hän on kirjannut melkein pelkästään vapaa-ajan rientonsa.Tiistai-illan hän potee töiden jälkeen kotona yskäänsä, mutta keskiviikkona hän ja ystävätär Elvi jo pitävät hauskaa. "Sain Penalta tänään kirjeen. Illalla oli meillä kotona pienet pirskeet. Leivoimme täytekakun ja söimme sen myös kaikki. Muita vieraita ei ollut kuin Viljakaisen Elvi." Aika hyvin neljä naista, Eilan ja Elvin lisäksi Salme-sisko ja äiti Impi, ovat tehneet selvää kokonaisesta täytekakusta.

Torstaina Eila on jo seuratalolla tekemässä urheiluseuran karnevaaleihin hattuja. Perjantaina Pentti soittaa Tampereelta ja sanoo tulevansa seuraavana päivänä kaverinsa häihin. Eila käy illalla saunassa - ehkä kotisaunassa Mäyrämäen laella. Lauantai 6.4. "Häissä. Toukkarin Leon ja Peuhun Eevan. Pena kävi hakemassa minut kotoa. Heidät vihittiin kirkossa. Kun tulimme kirkosta, tuli itse mestari Hokkanen ja esitteli itsensä. H:n Leksan kanssa teimme sinunkaupat. Häissä oli oikein hauskaa. Kun tulimme kotiin riitelimme mutta sovimme sentään ennen eroa." Hetkinen! Pari viikkoa sitten Eila ja Pena ovat olleet Hokkasella pelaamassa marjapussia ja juomassa oikeaa kahvia, hiukan on tanssittukin, ja nyt vasta tehdään sinunkaupat. Tähän ei nykynuoriso pystyisi, se kun ei ymmärrä teitittelystäkään hölkkäsen pöläystä.

Sunnuntaina meidän kylänluutaa viedään. Ensin hän käy Viljakaisella, sitten Salmen kanssa Hakalalla tädin luona ja illalla Elvin kanssa elokuvissa. Maanantaina Eila pysyy illan kotona. "Viljakaisen Elvi tuli meille ja oli yötä. Sain häneltä rasvapurkin."

Tohtorin vitamiinit alkavat purra, koska tiistaina Eila jaksaa mennä kuoroharjoitusten jälkeen vielä seuratalolle vanhojen tanssien tanssi-iltaan. "Kyllä oli hauska opetella vanhoja tansseja. Hauska ilta!" Seuraavana iltana Eila kirjoittaa Penalle, käy hammaslääkärissä, painelee sieltä Kukkoselle ja sieltä seuratalolle tekemään hattuja urheiluseuran karnevaaleihin. Ihmiset ehtivät mahdottoman paljon asioita ennen kuin televisio tuli ja nakitti meidät sohvalle koko illaksi.

Torstaina Eila istuu kotona ja lukee Birgit Sparren romaania Tapahtui vanhoissa kartanoissa, Diana-sarjan uusinta osaa. Lukurauhaa on, koska "Olli ja Salme olivat elokuvissa". Kiitos vinkistä, Diana-sarjahan täytyykin kaivaa esille. 12-osainen sarja kuvaa ruotsalaista kartanoelämää ja heijastelee aikakautensa arvoja. Viihdekirjojen klassikkoja, tai nykyisinhän niitä kutsutaan lukuromaaneiksi. Ja Kyyti-kirjastosta löytyy näköjään lainattavaksi. Hienoa  vaihtelua suomalaisen nykyproosan ja dekkareiden väliin!

Perjantaina laulutunnilla Kouvolassa Eila kuulee, että "keväällä on kuulemma oppilasnäyte ja minun pitäisi laulaa siellä Brahmsin Nukku-Matti. Saa nähdä kuinka se onnistuu." Koti-ilta, lauantaina sauna, ja Elvi ja Olli kyläilevät Mäyrämäellä. Sunnuntaina Eila huomaa, että tauti jyllää vielä - se flunssa ellei peräti influenssan jälkitauti. Kuumetta, yskää. "Parsin sukkia sen minkä jaksoin."

Maanantaina Eila menee kuitenkin töihin. Nti Marplena päättelen sen siitä, että "Pena soitti aamupäivällä." Eilan kotona ei nimittäin ole puhelinta. Merkintä jatkuu: "Hän tulee luultavasti keskiviikkona. menemme kaiketikin (kaiketikin!) pääsiäislauantaina taas häihin." Eletään siis hiljaista viikkoa. Tiistai-iltana Eila tekee pikkuleipätaikinan, ja Salmen poikakaveri Olli käy kylässä. Keskiviikkona mennään taas. Pena on tullut ja käy hakemassa Piirikkälän likat tansseihin.

Torstaina merkintä on harras. "Olin illalla kirkossa - yksin - ja kävin H.p. ehtoollisella." Pitkänäperjantaina Eila on koko päivän kotona, Elvi ja Timo käyvät kylässä, Penakin tulee illalla. Lauantai on työpäivä, se kestää klo 15:een. Ja sitten taas häihin. "Hylkeen Allin ja Jaakkolan M:n häissä. Pena tuli kotoa hakemaan ja menimme yhdessä Salme, Pena ja minä. Häissä oli oikein hauskaa ja Pena oli taas oikein hauskalla tuulella t.s. kultainen." Sopii toivoa että edes yksi tuosta kolmikosta oli saanut häihin oikein kutsunkin.

Pääsiäissunnuntaina Eila käy äitinsä ja Salmen kanssa Sippolassa. Olisipa hauska tietää, ketä sukulaisia tai tuttuja siellä asui, mutta Eila keskittyy merkinnässään olennaisempaan: "Matkustimme M:koskelle asti yhtä matkaa Niemisen tädin, Pirkon ja Paavon kanssa." Tuleva Mimmi-anoppi vierailee lastensa kanssa varmaan siskollaan, joka on naimisissa Mimmin Lasse-miehen veljen Vilhon kanssa. Villellä on jo varmaan tuohon aikaan suutarinverstas Myllykoskella.

Toisena pääsiäispäivänä Eila on taas vauhdissa. Ensin päivällä hän käy Viljakaisella ja Hakalalla. Illalla hän on tanssimassa hiukan huonovointisen Penan kanssa. He kuulevat kihlausuutisen: "Viivi ja Leksa kihloissa". Eilaakin oli kutsuttu kihlajaisiin, mutta hänhän siis junaili Niemisten kanssa samassa vaunussa - niin ja kävi sukulaisissa Sippolassa. Tiistaina Pena ja Eila ostavat Viiville kukkia. Pena lähtee Tampereelle jatkamaan lukujaan.

Keskiviikkoillan ohjelmassa on hammaslääkäri ja elokuvat. Kino-Sammossa näytetään Kadettiheilaa. Se on näköjään Billy Wilderin ohjaama screwballkomedia. Tässähän oppii uusia asioita, vaikkei Eilan kalenterissa suinkaan elokuvan genreä pohdiskella. Mutta Wikipedia tietää: Screwballkomedia on alkujaan yhdysvaltalainen komediaelokuvan laji, joka tuli suosituksi 1930-luvun laman aikana ja kukoisti vielä 1940-luvun alussakin. Sille ovat ominaisia nopeat nokkelat heitot, farssimaiset tilanteet, todellisuuspakoiset aiheet ja juonenkulku, jossa on flirttiä ja avioliittoa. Screwball-komediat kuvaavat usein yhteiskuntaluokkien ristiriitaa. - - - Niiden farssimaiset tapahtumat ja nopea, nokkela dialogi kritisoivat usein rikkaita ihmisiä, suurteollisuutta, liike-elämää, pikkukaupunkien ahdasmielisyyttä, vallanpitäjiä ja muita pyhinä pidettyjä instituutioita, usein myös avioliittoa. Naiset näyttäytyvät screwballkomedioissa usein älykkäinä, itsenäisinä ja tasa-arvoisina ja kykenevät aivan yhtä piikittelevään sanailuun kuin miehetkin. Juonenkäänteisiin kuuluivat miesten ja naisten vastakkainasettelun ohella mitä erikoisimmat tapahtumat, kuten kidnappaus, muistinmenetys...

Ja tuon ilottelun jälkeen kotona odottaa kirje. "Sain hyvin kummallisen kirjeen. Kosimakirjeen!" Eila ei vaivaudu kertomaan enempää, joten kirje ei takuulla ole Penalta.

Loppuviikon illat kuluvat kotona. Mutta sunnuntaina Eila kirjoittaa: "Ukolla. Viivin ja Leksan kihlajaisissa! Viljakaisen täti, Hilda-Mari ja Salme ja Timo olivat myös. N:n Paavokin kävi." Viivi Ukon vanhemmat ovat näköjään järjestäneet toiset kihlajaiskahvit naapureille. Niiden jälkeen Eilan on taas pakko päästä elokuviin - elokuvan nimeä ei kerrota.

Maanantai-iltana Eila keittelee korviketta seuratalolla urheiluseuran perheiltamassa. "Siellä oli oikein hauskaa! Tanssiakin ehdin välillä." Kuun viimeisen päivän tunnelma lässähtää hiukan. "Vappuaatto. Olin kotona koko illan. Väsytti niin, ettei huvittanut minnekään lähteä."

tiistai 21. marraskuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 15. Ikävöintiä

Pentin kirje Eilalle Tampereelta 9.12.1946 on ikävöinnissään jotain liikuttavan ja rasittavan väliltä. Nuoriparihan näkee toisiaan harva se viikonloppu, Penan pitää kestää opiskelupaikkakunnallaan vain muutama arkipäivä, ja sitten taas taivas aukeaa. Mutta ei se mitään auta. Kun joutuu eroamaan morsiamestaan junassa vasta Lahdessa - Eila on lähtenyt samalla junalla Nelly-siskolleen kylään - se ei suinkaan helpota eron tuskaa. Pena valittelee, että matka Lahteen asti on mennyt liian nopeasti.

Pentin koulutyö, vuokratalon suunnitelmaa
Nyt tämä 23-vuotias nuorukainen alkaa haaveilla yhä lisää yhteisestä tulevaisuudesta. Hän näkee itsensä tulevan työpaikkansa innokkaimpana kotinlähtijänä joka päivä. Kotonahan odottaa niin ihana vaimo. Hän kuvittelee perheeseen syntyvän lapsia ja miettii miten kävelee Lahden synnytyssairaalan edessä hermostuneesti edestakaisin ja mutistelee hattuaan. Miksiköhän Lahden sairaalan, olihan Kuusaalla entisessä Mäkikoulussa nykyisen Sairaalanmäen rinteessä naistenosasto 10, jossa myös synnytettiin. Sen edessä Pena sitten aikanaan pääsi kävelemään hermostuneena edestakaisin talvipakkasessa tuntikausia ennen kuin perheen esikoinen syntyi.

Itse asiassa on häkellyttävää, kuinka kovasti Pentti kirjoitteleekin lapsihaaveistaan. Tyyli on niin romanttisen siirappinen, ettei sitä viitsi toistaa, mutta ideana on se, että aivan sama onko tyttöjä vai poikia, ne "ikiomat palleroiset".

Lopulta Pena toivoo, että Eilalla on ollut hauskaa omissa pikkujouluissaan ja on vielä parissa seuraavissakin. Hänestä olisi tietysti kivaa olla mukana, mutta "elämä on sitä mitä se on, ei sille mahda mitään. Vain runsas viikko ja sitten meillä on edessä melkein kokonainen kuukausi. - - -  Täällä on alkanut ilmakin jo vähän viilentyä ja kukaties saamme jouluksi vielä oikein kunnon talven."

"Siitä joulukuusesta puheenollen. Menemmekö yhdessä hakemaan teille sen vai menenkö minä yksin. Kyllähän asianlaita on niin, että Sinun pitäisi olla mukana arvostelulautakuntana." Alkaakohan opiskeluväsymys painaa näin lähellä joulua, kun tekniikan yo istuu haaveksimassa käsi poskella aina vaan enemmän ja enemmän. Ja ikävöimässä, voi reppanaa!

Seuraavassa, 14.12. päivätyssä kirjeessä Pena on jo vähän pirteämpi. Hän on käynyt elävissä kuvissa ja nähnyt lentofilmin, jonka pääosissa ovat Betty Grable ja Tyrone Power. "Olen nyt taas niin täynnä lentämistä, että vähältä pitää etten ano tammikuun alussa alkavalle ohjaajakurssille ilmasotakouluun. Taitaa olla minun jo sentään parasta luopua moisesta haaveesta." Lentäminen on ollut Penan haave koko nuoruuden ajan. Vielä eläkevaarinakin hän kaivoi joskus esiin "parhaan saamansa todistuksen". Se oli lääkärintodistus, joka vaadittiin lentosotakoulua varten.

Pena naureskelee myös Eilan kirjoittamalle kuvaukselle pikkujouluohjelmasta. "Arvaa olisinko maksanut, jos olisin saanut nähdä sen miesbaletin esitykset. Oli varmaan mieltäylentävää nähdä noiden ensirakastajavartaloisten ja sirosääristen miesten keijukaisenkevein askelin liihottelemassa parketilla. Tosiaan jäi suuri taidetilaisuus näkemättä."

Joululoman kotimatkaa varten Pena ei viitsi edes hankkia paikkalippua, kuluuhan niin kiva matka vaikka seisten. Joululta hän odottaa saavansa vain harvoja kahdenkeskisiä hetkiä morsiamensa kanssa - siihen aikaan kodit olivat pienet ja porukkaa ramppasi huushollista toiseen pyytämättä ja yllätyksenä jatkuvalla syötöllä. Ei se mitään. "Sitä hartaammin odotan tuota iki-ihanaa suvea, joka on tuova meille sellaisen onnen, mikä ei ole tullut monen ihmislapsen osaksi. Siellä katonrajassa me elelemme niinkuin pääskyset pesässään..." Kihlapari valmistelee nimittäin juhannushäitä ja aikoo muuttaa niiden jälkeen Eilan kodin yläkertaan Mäyrämäelle. Eilahan siellä alakerrassa on asunutkin melkein koko ikänsä.

Häähaaveet nostavat jälleen vauvakuumeen. Penalle tulee mieleen, että vauvojahan voi saada kerralla jopa useampia! "Sitten minä vasta olisin jelleä, kun työntäisin niitä sellaisissa vaunuissa, että niillä kapeilla kaduilla eivät juuri muut ajoneuvot pääsisi sivuuttamaankaan. Ajattelehan miltä Sinusta tuntuisi, kun kuulisit joidenkin sinusta puhuvan, että tuossa menee se nuori insinöörinrouva, joka aivan hiljattain sai kaksoset ja nyt jo noin reippaana ja kauniina on taas elämäntouhussa mukana." Voi Pena, koitas nyt vaan keskittyä derivointiin.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Eilan vaiheita 21. Tampereella!

Maaliskuun 1946 kalenterimerkinnöistä Eila Piirikkälän pikkuallakasta näkee, miten nopeasti nuoren naisen tunnelmat vaihtelevat. Onko tämä nyt sitä suurta rakkautta vai loppuuko kaikki? Tilannetta ei yhtään helpota, että Eila sairastuu. Kuukausi alkaa kyllä ihanasti.

Perjantai, maaliskuun 1. päivä. "Kirje Penalta! Yllätys!" Elvi ja Viivi ovat iltakylässä Mäyrämäellä, ja lauantain ohjelmassa on meno Polyteekkarien konserttiin. Veikkaan paikaksi seurataloa. Sunnuntaina likat lähtevät keväthangille. "Ihana ilma, kerrassaan suloinen. Lähdimme Elvin kanssa aamupäivällä hiihtelemään ja tulimme kotiin vasta klo 17."

Viereinen kuva on Eilan leikekirjasta. Se on Valittujen Palojen kansilehti jostain 50-luvulta. "Aurinkoinen Holmenkollen" on oikeasti Koli, ja kuvassa hiihtelevät Matti Hämäläinen, Jalmar Lahtinen, Elvi Viljakainen, Lea Ahti sekä eräs joensuulainen neitonen - kuten Eilan merkintä kertoo.

Tällä viikolla Eila kirjoittelee kirjeitä. Ensin hän maanantaina siivoaa töistä tultuaan ja leipoo. Mutta sitten hän kirjoittaa Penalle. Tämä on vastaus kirjeeseen, jonka Pentti on lähettänyt Eilalle 24. helmikuuta. Eilan kirje on hävinnyt maailman tuuliin, Penan kirje on tallella ja kuvattuna täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/penan-kirjeita-eilalle-1-junamatka.html

 Tiistai 5. helmikuuta on laskiaistiistai, ja Eila ja Elvi räväyttävät. "Aamulla klo 5.00 lähdimme Elvin kanssa laskiaismäkeen. Laskettelimme ensin vetokelkalla ja sitten suksilla." Neidit ovat siis käyneet laskiaismäessä ennen töihin menoaan. Kunnoitettavaa. Illalla Eila jaksaa vielä kirjoittaa kirjeen Tellervolle, heti saatuaan itse tältä kirjeen. Keskiviikkona Eila viettää koti-illan ja kirjoittaa Birgitille. Torstaina Eila saa kirjeen Penalta. "...ja millaisen kirjeen! Yllätykset eivät näy loppuvan." Eila kirjoittaa tänä iltana Annikki Mauroselle. Perjantaina ei ehdi kirjoitella kirjeitä, sillä Eilalla on illalla laulutunti Kouvolassa ja kuoroharjoitukset Kyminpuolella.

Ja sitten on lauantai. "Pena soitti aamulla! Hän oli eilen illalla tullut kotiin. Illalla hän tuli klo 19 aikaan hakemaan minua ja lähdimme Hokkaselle minne meitä oli kutsuttu iltaa istumaan. Ei siellä muita ollutkaan kuin Viivi ja Leksa. Pelasimme ensin marjapussia, sitten siirryimme alakertaan juomaan kahvia ja sen jälkeen hiukan tanssimme. Suloinen ilta. Pena oli niin kultainen." Kahvi-sana ei ole kiertoilmaus jollekin muulle, vaan se on alleviivattu siksi, että oikea kahvi on tuohon aikaan harvinaista.

Eilan piirtämä kortti, lähetetty Penalle
Tunnelmasta toiseen: sunnuntaina Eila on jo päivällä Kallioisen sedän, sukulaismiehen, hautajaisissa emäntänä. Ja sitten taas illalla elokuviin! Leffa on nimeltään Renkaita vedessä. Wikipedia tietää siitä: "Renkaita vedessä on vuonna 1942 julkaistu draamaelokuva, jonka on ohjannut Sam Wood. Tarina kertoo aikuisiksi kasvavista nuorista, jotka asuvat pienessä kaupungissa ja joilla on synkkiä salaisuuksia ja traagisia kokemuksia." Rooleissa mm. Ronald Reagan. Ei kuulemma ollut ollenkaan outoa, että esitettiin neljä vuotta vanhoja elokuvia.

Maanantai 11.3. "Pena soitti a.p:llä ja tahtoo minua ensi lauantaina Tampereelle. Opistolla on juhlat." Seuraavien päivien suuria tapahtumia ovat lauluharjoitukset, hatun tekeminen itselle, kaksien sukkien peseminen ja se, kun Elvi tulee iltakylään ja jää yöksi.  Torstaina Pena soittaa "...ja tiedusteli tulenko T:reelle. Lupasin! Olenkohan minä hieman höperö?" Illalla Eila leipoo pikkuleipiä ja korvapuusteja.

Perjantai-iltana Eila käy kampaajalla. Ei ehkä tarvinnut mennä kovinkaan kauas, sillä Mäyrämäen juurella oli parikin kampaamoa. Sitten ollaan valmiita matkaan, joka alkaa lauantai-aamuna. "Riihimäellä tapasin Irja Pokin (Pauli Kiurun kihlatun, Ruotsulan tyttöjä). Ratavaurioita Viialan ja Toijalan välillä. Juna myöhässä kolmatta tuntia. Pojat olivat asemalla vastassa. Illalla juhlissa! Siellä oli tavattoman hauskaa! Tapasin siellä m.m. Erkki Ruohon, Kalle Norrgårdin ja P. Mäkelän. - - - En varmasti kadu, että lähdin T:reelle."

Sunnuntaina 17.2. "Aamulla pojat tulivat herättelemään. Syömässä Tuotannossa. Näin taas Erkin. Pyynikin näkötornissa. Poikien asunnolla. Illalla teatterissa katsomassa operettia Veronica." Eila on näköjään saanut vapaata töistä enemmänkin, sillä tytöt viettävät Tampereella vielä maanantainkin. "Päivällä hiukan kävelemässä ja kaupoissa. Tarjosimme P:n kanssa Irjalle ja Paulille korvikkeet. Lähtö illalla klo 18.15. Ikävä matka. Junat kauhean täynnä. Kotona 2.30."

Tyttöjen lähtiessä Pena tuikkaa Eilan käteen kirjelappusen: "Sydän täynnä surua ja murhetta kirjoitan nämä rivit, sillä junan lähtöön ei ole aikaa enää kuin 40 min. Kiitos Sinulle Eila, että tulit ja sait minut kaiken tämän arkisen touhun ja kiireen keskellä unohtamaan jokapäiväiset proosalliset touhut."

Eilan arki onkin sitten tavallista ankeampi. Hän on tiistaina töissä jo kipeä. Ehkä Hantulan Elliltä tullut paketti ilahduttaa. Keskiviikon, torstain ja perjantain Eila kuitenkaan sairastaa kotona. Perjantaina Pena tulee häntä katsomaan. Seköhän saa aikaan ihmeparantumisen, sillä lauantaina Eila on jo Hannu Romppasen ja Irja Kataisen häissä seuratalolla. Pena ja Olli ovat siellä myös. "Välillä kävimme Penan kanssa Niemisellä syömässä. Penan äiti oli kutsunut minua. Sellainen oli siis ensivisiitti - ehkäpä myös viimeinen. Häät olivat oikein hauskat! Hauska ilta." Kaksi asiaa ihmetyttää: Eila ja Pena ovat kävelleet kesken häiden seuratalolta lauttarantaan, menneet yli lautalla ja painelleet Niemisille syömään. Ja sama toisinpäin. Toinen kummallinen asia on "ehkä myös viimeinen" -kommentti.

Sunnuntaina Olli - Salme-siskon poikakaveri - ja Pena tulevat kylään päivällä. "Laitoin ruokaa ja söimme kaikki ennen kuin taas lähdimme erään kuorolaisen häihin. Vihittiin kirkossa, häät mestarikerholla." Varsinainen hääbuumi. Maanantaina Eila saattelee Penttiä 15:n junalle ja käy sen jälkeen Romppasella ja illalla Viljakaisella. Siellä Elvi on nyt vuorostaan vähän sairas. Tiistaina on lauluharjoitukset. "Saisin juhlapukukankaan jos vain jostain saisin pisteitä." Säännöstely siis haittaa uusien vaatteiden hankkimista.

Penalta tulee keskiviikkona kirje aamupostissa. Nii-in, AAMUpostissa. Irja Pokki soittaa ja pyytää Eilaa heille Ruotsulaan seuraavana sunnuntaina. "Illalla Leningradin filharmonisen orkesterin solistiyhtyeen konsertissa." Kuusaalla on ollut melkoinen kulttuuritarjonta siihenkin aikaan.

Sitten alkavat epäilyt. Torstain kalenterimerkintä: "Kirjoitin Penalle illalla, mutta tunnen ettei kaikki ole niinkuin pitäisi. Minulla oli niin paha olla, että itkin. Ehkä kaikki nyt on sitten lopussa. Kerranhan se loppuu kuitenkin." Seuraavana päivänä Eila soittaa Irjalle, mutta ei tämä ole kuullut mitään huolestuttavaa Tampereen suunnalta. Myöhemmin Eila on kirjoittanut torstain yläpuolelle lyijykynällä: "Sain myöhemmin tietää, että Pena oli juuri torstai-iltana ollut elokuvissa E:n kanssa." Ei kuulosta kamalan vaaralliselta elokuvissa käynti jonkun E:n kanssa, mutta Eilasta kai tuntui keljulta. Meidän äiti oli kyllä aika velho aavistamaan ja ennakoimaan asioita - etänäkin.

Eila ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan. Perjantaina hän käy lauluharjoituksissa ja saunassa, ja Elvi tulee kylään ja yöksi. Lauantaina lähdetään Teollisuuden teknikkojen karnevaaleihin seuratalolle. "Menin sinne mutta hyvin väkisin. Hauskaa siellä kuitenkin oli. Savolaisen Erkki tanssitti minua kovasti ja tulin hänen kanssaan kotiinkin. Lopussahan kaikki kuitenkin on." Toteaa meidän drama queen. Sunnuntaina Eila sitten lähtee puolita päivin Pokille Ruotsulaan ja palaa vasta iltayhdeksältä. "Oikein hauska päivä. Lähetimme pojille kortit."

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kati Kunnaalan maailmassa sosiaalipalvelut ja runot kulkevat käsi kädessä


Kettumäen palvelukeskuksesta löytyy mielenkiintoinen tuttavuus, Kajaanista Kuusaalle päätynyt sosiaalialan ammattilainen. Varmaan moni muukin kuusaalainen on ns. junantuoma, mutta Katissa yhdistyy jännällä tavalla runoilijasielu ja sosiaalialan vahva osaaminen. Runoja on jo kolmen kirjan verran, neljäs on tuloillaan. Tämän jutun runot ovat Katin kirjoittamia.

Kati on ollut määrätietoinen nuori, hän lähti jo heti peruskoulun jälkeen opiskelemaan Iittiin kansanopistoon.
- En ollut kuuttatoista täyttänyt, kun lähdin omilleni. Luin lehtijutun, jossa kerrottiin että Iitissä oli ravinto- ja luontaisalan koulutusta. Äiti oli myöntyväinen, niin minä sitten lähdin, Kati kuvailee reipasta päätöstään. Hän opiskeli ensin kaksivuotisen tutkinnon ja sen päälle kolmannen vuoden Kajava-terapeutiksi samassa Perheniemen opistossa.

Perheniemi toimi Katille ponnahduslautana muihin opintoihin. Hän lähti opiskelemaan lähihoitajaksi Lahteen. Samaan aikaan hän asui Kausalassa, kaikkiaan 13 vuotta. Sinä aikana hän kouluttautui vielä hierojaksi. Sen osaamisen kanssa Kati päätyi Kuusankoskelle ensimmäiseen harjoittelupaikkaansa Kettumäen palvelukeskukseen. Siellä hän on edelleen, tosin vähän muissa töissä.

Tässä vaiheessa haastattelija laskee jo sormillaan: Onko sinulla siis kolme tutkintoa?
- Itse asiassa neljä, Kati nauraa. - Opiskelin myös sosiologiksi. Vuosien hierojana työskentelyn jälkeen kädet alkoivat kipuilla, ja jouduin jättämään sen työn. Samasta syystä en pysty tekemään perushoitajan työtäkään. Aloitin opinnot Kuusankoskella, ja kesken lukujeni opinnot siirrettiin Kotkaan. Ei se paljon haitannut, meillä aikuisopiskelijoilla oli aika vähän lähiopintoja. Välillä käytiin kimppakyydeillä Kotkassa. Mutta en minä mikään alanvaihtaja ole ollut, kaikki koulutukseni sosiaali- ja terveysalalla liittyvät vahvasti yhteen.

Palvelutaloissa asuu nykyisin vain paljon apua tarvitsevia

Kati oli viittä vaille valmis sosionomi tullessaan Kettumäen palvelukeskukseen kesätöihin päiväkeskusohjaajaksi.   Päiväkeskusohjaaja pitää viriketuokioita asukkaille.
- Se on kaikkea musiikista askarteluun, taidepiiristä liikuntaan. Olen musikaalinen, piirrän ja maalaan, joten ideoita syntyy helposti toisiakin varten. Koulutus taas opetti, mitä ikäihmiset pystyvät tekemään. Pitää olla mielekästä, vähän haasteellistakin muttei liian vaikeaa tai helppoa.

Tätä sijaisuutta seurasi sosiaali- ja palveluohjaajan sijaisuus. Siinä huolehditaan mm. taloon haluavien ja sinne muuttavien uusien asukkaiden asioista. Palvelukeskukseen on koko ajan enemmän tulijoita kuin se voi ottaa. Tarjolla on tavallista ja tehostettua palveluasumista. Tehostetun palveluasumisen hakemukset käsittelee kaupunki.
-  Ajat ovat muuttuneet. Parikymmentä vuotta sitten Kettumäen tarjoamaan palveluasumiseen tuli henkilöitä, jotka pystyivät pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa, ajamaan autoa. Nyt tänne muuttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat tosi paljon apua kaikilla elämän alueilla pukemisesta ja syömisestä lähtien. He eivät enää pärjää kotona. Useimmilla meille tulevilla on muistisairaus.

Kotihoitokin on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden ajan. Kati Kunnaala on lähihoitajana ollut kotihoidon tehtävissäkin ja muistaa, miten ennen lähdettiin asiakkaan kanssa vaikka kirjastoon tai leivottiin yhdessä pullaa. Tuohon aikaan sijaisia ja sijaisuuksia riitti, ja käyntipaikkoja oli paljon vähemmän kuin nykyhoitajilla. Mutta työpäivät olivat risaisia, muutama tunti aamulla, muutama iltapäivällä. Nykyään sellaiset työpäivät ovat laittomia.
- Nyt asiakas saa vain välttämättömimmän hoivan. Minä haluaisin enemmän aikaa asiakkaan luona, että kerkiäisi vähän hieraista hartioita ja rupatella. Varmasti moni vanhus pärjää kotikäyntien turvin, mutta on siellä kotona paljon turvattomuuttakin, Kati pohtii poliitikkojen ajatusta siitä, miten kaikkien pitäisi saada asua mahdollisimman pitkään kotona.

Hyvinvointiasemalta mutkattomasti neuvoja

Kati Kunnaalan nykyinen työ on varhaisen tuen palvelua, siinä ehkäistään hankaluuksia ennalta.
- Nyt minulla on aikaa jutella ja puuhata ihmisten kanssa ja pohtia miten kuntoa voi pitää yllä itse. Nykyiset ikäihmiset eivät ole tottuneet ajattelemaan omaa hyvinvointiaan ja jaksamistaan vuosien päästäkin, siinä voin auttaa.

Kettumäen hyvinvointiasema on pyörinyt kolmisen vuotta. Kati Kunnaala on ollut rakentamassa mallia Kuusankosken Vanhainhuoltoyhdistyksen omistamaan palvelukeskukseen alusta asti. Kaupunki ostaa aseman palveluita ja sanelee jonkin verran, mutta silti vapautta suunnitteluun on.

Hyvinvointiasemalla on joka päivä kaksi eri ohjelmaa, aamupäivisin  ja iltapäivisin. Asiakkaat tulevat kuuntelemaan esityksiä, osallistumaan touhuihin tai vain kahvittelemaan, lukemaan lehtiä ja tapaamaan toisiaan.
- Osa tulee minun luokseni, kun tarvitsee apua vaikkapa Kelan kaavakkeiden täytössä. Tai saatan tulostaa asumistukihakemuksen ja katsomme yhdessä, osaako asiakas täyttää sen. Auttelen usein liitteiden kanssa - Kelan hakemuksiin tarvitaan paljon liitteitä, ja niissä on vähän epäselvyyksiä, joissa sitten neuvon. Olen sanonut asiakkaille, ettei ole sellaista asiaa, jota ei voisi kysyä minulta. Oli se terveyteen liittyvä tai jokin mikä muuten painaa mieltä, niin etsin jonkun joka osaa auttaa, ellen itse pysty.

Harmaalintu

Valo puun takana
äkämät lehdillä toukkien suojana
pieninä pilkkuina läpikuultavaa vihreää vasten.
Vaikka valo lyö kirkkaana, sataa.
Kesä on kylmä,
syksyä taas aika ajaa
nainen huutaa sille ajo-ohjeita.
Toivot olevasi
joku vähäisempi lintu,
lukuisampi.
Laulaisit rauhassa,
syvemmällä metsässä.
Kaukana kaupungin kajosta.

Asiakkaat tulevat hyvinvointiasemalle pääosin talon ulkopuolelta. Palvelusta saavat nauttia muutkin kuin kuusaalaiset, joskus tulee ihmisiä kauempaakin.
- Kuka vaan ikäihmiseksi tuntee itsensä, niin tervetuloa. Palvelu on asiakkaalle ilmaista, kaupunki sen tarjoaa. Ei tarvitse varata aikaa etukäteen, mutta voihan sen varata varmuuden vuoksi, jos ehtii.

Kati Kunnaalan kuvaamat palvelut ovat sen verran uutta, että tieto ei ole vielä kaikkia tavoittanut. Kati käykin yhdistyksissä ja kerhoissa kertomassa niistä.
- Moni ihmettelee, ettei ole tiennytkään että näin lähellä on paikka josta voi kysyä vaikka kaupungin palveluista ikäihmisille. Kaupungin palveluohjaajat auttavat minua paljon ja pitävät ajan tasalla. Samaa teen oma-aloitteisestikin, seuraan muutoksia netistä ja luen Kelan hyviä uutiskirjeitä ja nettikoulutuksia jatkuvasti.

Kuusankoskelta on hävinnyt moni palvelu. Ei ole Kelan toimistoa, ei pankkipalveluita. Kaupungin palveluohjaaja saa vastata tiistaivastaanotoillaan varmaan moniin uusiin kysymyksiin.
- Suurin haaste minusta on kuitenkin maailman digitalisoituminen. Siinä moni uhkaa pudota kärryiltä. Toisaalta on yhdeksänkymppisiä, jotka ovat käyneet lastenlasten kanssa ostamassa itselleen läppärin, mutta jokin asia vielä on epäselvää. ja siihen tarvitaan meidän tarjoamaa vertaistukea. Oppiminen ei lopu, mehän opitaan vaikeitakin asioita kaiken ikäisinä, Kati Kunnaala miettii ja sanoo ihailevansa vanhoja ihmisiä, jotka ottavat härkää sarvista ja opettelevat maksamaan laskunsa tietokoneella.

Kati Kunnaala muutti miehensä kanssa Kuusankoskelle Kausalasta 80-luvulla. Hän viihtyi heti.
- Tämä on koti. Täällä oli alusta asti kiva ilmapiiri muualta muuttaneellekin, oltiin osa porukkaa. Mies tykkää myös asua täällä vaikka käykin Kausalassa töissä.  Oltiin asuttu Kuusankoskella pari päivää, kun lähdin koirien kanssa Niivermäelle. Sitä katsellessani ajattelin, että ei voi olla totta! Tällainen satumetsä ihan meidän kodin lähellä. Luonto täällä on ihana, pikkukaupungissa on kiva asua tavallaan luonnon keskellä. Yhtenä aamuna kodin lähellä meni kaksi peuraa, on korppeja, haukkoja, kettuja. Hyvin erikoinen paikka.

Kaamoskonsertto

Marraskuun
        sateenkaari
   ihmiset varjon alla (varpaankärjet kastuvat)
eivät huomaa katsoa.

Chopinin satakielet ja ruusuntuoksu
          hengitän keveää
     joulukuun runoa
pimeässä varjot katoavat.

Kuusankosken kehut kannattaa ottaa vastaan, kun sanojana on henkilö, joka on elänyt lapsuutensa ihanalla paikalla Kajaanissa, joen rannalla Oulunjärvenkin rantojen tuntumassa "tosi upean luonnon keskellä" vain reilun kolmen kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Palvelutkin ovat Kuusaalla lähellä.
- Tulee tuetuksi paikallisia yrittäjiä, kun täältä saa melkein kaiken. Askartelutarvikkeiden ja lastenvaatteiden perään pitää mennä Kouvolan suuntaan.

Toisaalta ei ihme, että Katista tuntuu tutulta.
- Kun isäni kävi meillä eka kerran, hän tuumasi: "Joen rannassa, paperitehtaan varjossa ihan kun Kajaanissakin." Siellä piti lapsena soutaa vähän kauemmas kotirannasta uimaan, kun siinä oli sellulauttoja.

Katilla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Kahta lasta saa kuljetella harrastuksiin, jollaisia itselläkin piisaa. Kati on liikunnallinen ja luova. Sali, taiji, juoksu, lenkkeily antavat kuntoa ja virtaa työhönkin. Pianotunnit jatkavat lapsuuden soittoharrastusta.
- Opiskelen ja kuuntelen klassista musiikkia aika paljon ja tunnollisestikin.

Ja kaiken tämän ohella Kati Kunnaala kirjoittaa runoja.
- Kirjoitin nuorena, välillä en, mutta nyt sitten taas. Kun kuopukseni syntyi 2010, kirjoitin runot omakustanteiseen runokirjaani, joka toimi opinnäytetyönänikin. Nykyään en osaa olla kirjoittamatta. Perhe tietää, että joskus pitää olla hiljaa: äiti kirjoittaa. Jos elämässä on ollut vaikeita jaksoja, olen kirjoittamalla saanut käännettyä asiat päälaelleen ja ottanut niistä niskalenkin. Luen myös paljon toisten tekstejä, niistä saan innoitusta omiin kirjoituksiin. Äitiyslomalla luin loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan - Kallen kotitalo on kahden kilometrin päässä mummolastani. Syytän vähän Kallea tästä omastakin kirjoittamisestani, Kati hymyilee.

Olin kulkenut, lukenut, kokenut
asunut viittä ja kuutta,
varttunut,
vähän jo viisautta saanut 

muukalainen.

Jos kosken kuohusta eilen saattoi kuulla
sään vaihtuvan,
tiesi tänäänkin vieraan
sinuiksi sanoa
vellin oudommallekin kiehauttaa.

Niin tulin minäkin,
korpin lennon kululta, 
rapavuoren asukkaaksi,
Rauhanvirran vartijaksi.

Ei kysellyt
puita hiljaa heijaava tuuli
kenen tyttäriä,
omaksensa huoli
ilman isoja.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 14. Eila on tehnyt kuvakirjan.

Itsenäisyyspäivän aattona 5.12.1946 Pentti on saanut Eilalta paketin ja on palavissaan. "Olen onnesta niin pyörällä päästäni vieläkin, että en oikein osaa kirjoittaakaan. En yksinkertaisesti käsitä, kuinka Sinulta riittää aikaa kaiken muun lisäksi vielä noin suuritöisen paketin laittamiseen. Jos Sinua arveluttaa, että kannattiko moinen vaiva, niin minulla on vastaus valmiina, kyllä Kannatti oikein isolla K:lla. Minun pieni sanavarastoni ei kykene ilmaisemaan kuinka iloiseksi teki se mieleni avattuani paketin."

Selvästikin tekniikan ylioppilas, insinööriopiskelija, yrittää ylittää itsensä kuvaillessaan riemuaan. Viimeisintä virkettä ei yksikään äidinkielenopettaja voi katsoa hyvällä. Annetaan silti Penalle anteeksi. Tämä nimittäin joutuu viettämään itsenäisyyspäivän Tampereella. Aatto on torstai, lauantai on koulupäivä, joten Pentti riutuu ikävissään opiskelijaboksissaan, koska ei kannata matkustaa edestakaisin yhden päivän takia. Ja sitten tuleekin morsiamelta paketti! Entäs sen sisältö?

Morsian Eila Piirikkälä
"Kaikki siinä oli minulle mieluista, kirje, leivonnaiset ja sitten se minun ikioma joululehteni, jonka tulen säilyttämään kalliina aarteenani läpi elämän." - Paljon luvattu, lehdestä ei näkynyt vilaustakaan lapsuuskodissamme. - "Olet tosiaan tuon lehden avulla kyennyt koskettamaan herkimpään kohtaan sisälläni. En häpeä tunnustaa, että melkein kyyneleet silmissä luin tuon kuvakirjan. Kylläpä Sinä tosiaan osasit löytää oikean sävyn tuohon kuvakirjaasi. Parhain kuva minusta melkein on se, jossa minä työnnän venettä vesille siitä meidän yhteisestä saarestamme. Se kuva on niin luonnollinen, että melkein luulen jonkun olleen kameroineen seuraamassa meidän lähtöämme. Kyllä se kuva on myös mainio, jossa Leksa on juuri noussut märästä elementistä ja koko kirja ratsastustunteineen, kahvinkeittoineen ja hamstrausmatkoineen - - - on yhtä ainoata sisintävavahduttavaa lukemista. Myös Riskan (Luostariska=Riska) sivu on mainio ja toivon, että jo etukäteen kiität puolestani Salmea."
 
"Rakas en malttanut vielä muuta kuin maistaa niitä leivonnaisia, sillä vasta illalla kun Pauli on tullut koulusta, pidämme pienet kekkerit juhlan kunniaksi." Pauli on Kiurun Pauli Kouvolasta, hyväksi ystäväksi tullut kämppäkaveri. Herkkujen jakaminen kaverin kanssa kuuluu asiaan, sillä nyt on kysymys harvinaisuuksista. Eletään pula-aikaa, jolloin puutetta on mm. jauhoista, voista, maidosta, kananmunista ja makeuttamisaineista. Leipominen vaatii siis kekseliäisyyttä. Olisikohan Eila  jälleen potkutellut kelkalla 24 kilometrin matkan Peltolan sukulaistaloon Elimäelle ja saanut sieltä elintarvikkeita kuten monta kertaa ennenkin. Ja sitten 24 kilometriä takaisin. Luntahan siihen aikaan oli jo tuossa vaiheessa vuotta varmasti.

Kymmenen vuotta myöhemmin Pena, vene ja yhteinen "saari"
Sitten vähän lepertelyä, ja: "Nyt jaksan taas kestää keventynein mielin nämä kaksi päivää ja odotan suurella jännityksellä, oletko lauantai-iltana Kouvolan asemalla." Lisää lepertelyä, joka ei kuulu meille lainkaan - jos nyt mikään edellä kerrotusta. On siinä kuitenkin tunnelmia kerrakseen: 23-vuotias opiskelijanuorukainen saa Tampereelle paketin, jossa on lohturuokaa, että sulho jaksaa sinnitellä kokonaista kaksi päivää poissa kihlattunsa luota. Ja mukana on vielä morsiamen itse tekemä kuvateos, jota piirtäessään Eila on varmasti ajatellut Penaa.

torstai 26. lokakuuta 2017

Eilan tarina 20. Varsinaisia kylänluutia

Eila Piirikkälä täyttää helmikuussa 1946 puolipyöreitä vuosia, 25. Elämä on täynnä touhua, Eila viettää paljon aikaa tyttökavereiden kanssa, ja Penakin vilahtelee maisemissa. Helmikuun kalenterimerkintöjä selaillessa kuusaalaisten meininki alkaa vaikuttaa ylisosiaaliselta. Kodeissa ramppaa ystäviä ja sukulaisia päivittäin, ja kaikki säntäilevät kylään kavereille, elokuviin,  konsertteihin, nimipäiville ja karnevaaleihin minkä ehtivät. Ei mitään suomalaista yksin jurottamista ainakaan.

Perjantaina 1. helmikuuta Eila käy laulutunnilla Kouvolassa ja sen jälkeen suihkussa. Kymintehtaan saunassa ilmeisesti, Piirikkälällä on pesutiloina vain pihasauna kuten muillakin mäyrämäkeläisillä.
Lauantai. "Olin illalla Seuratalolla karnevaaleissa. Siellä oli aika vähän kansaa eikä mitään erikoista. Se Kouvolan tyyppi tanssitteli ahkerasti. Sain tänään liivipukuni pois ompelijalta. Se on aika hauska."
Sunnuntaina käydään potretissa - ehkä uuden liivipuvun takia. "Viljakaisen Elvi ja Erkki olivat myös. Elvi tuli illalla meille ja oli yötä." Kuvan perusteella ystävättäret ovat kumpikin teettäneet itselleen liivipuvun. Se oli varmaan muotia vuonna -46.

Tiistaina Eila käy Kaiku-kuoron lauluharjoituksissa. Impi-äiti ja Salme-sisko reippailevat. "Äiti ja Salme kävivät kelkoilla Elimäellä." Siellä on Peltolan talo, jota emännöi Eilan, Salmen ja Nellyn isän Oton sisko. Vaikka Otto on kuollut jo toistakymmentä vuotta aikaisemmin, naiset pitävät yhteyttä Peltolaan. Oton siskon lapsenlapsi Ritva kertoo, että Impi vietti joskus päiviäkin Peltolassa ja kutoi talon naisten kanssa siellä mattoja. Olisiko tällä kertaa haettu maatalosta elintarvikkeita, kun on potkuteltu lähes 50 kilometrin edestakainen matka samana päivänä.

Keskiviikkona Luostarisen Olli - Salmen poikaystävä - ja Viljakaisen Elvi käyvät Piirikkälällä. "Paistoimme nakkia. Elvi jäi yöksi. Matti kävi kotona." Matti on Impin toisen miehen Heikin aikuinen poika. Heikki on kuollut pari vuotta sitten.

Torstaina on jännää. "Pena soitti tänään. Hän on tänään tullut kotiin  - käymään. Olin illalla Elvin kanssa elokuvissa. Kun tulimme pois näin Penan ja hän saattoi minut kotiin." Perjantaina Eila viettää työpäivän jälkeen koko illan kotona. "Tein pari pikkuleipätaikinaa" - kommentti saattaa viitata siihen, että Peltolasta Elimäeltä on saatu leipomistarvikkeita mukaan. "Ulkona on vallan kamala pakkanen, yli -25 astetta ja tuulee kovasti. Huh-huh!"

Lauantai-iltana ollaan viihteellä, Seuratalolla. Väkeä on kauhean vähän, 100-150 henkeä, mutta ilta on tavattoman hauska. "Joka tanssin sai tanssia. (Raziakin oli, 12 poliisia). Tulin Penan kanssa pois. Erittäin hauska ilta joka suhteessa. Pena oli oikein mukava tänään. Hän otti yhden kuvani - sen joka oli kerran Antilla. Haa!" Mitähän poliisit ovat ratsanneet Seuratalolla? Ei ollut kieltolakia, olisiko sitten etsitty pikkurikollisia vai tarkistettu Kansanhuollon pyynnöstä, ettei käytössä ollut säännösteltyjä elintarvikkeita luvattomasti. Arvailua kaikki tämä.

Sunnuntaina Elvi ja Eila käyvät elokuvissa katsomassa ruotsalaista elokuvaa Anna Laus. Maanantaina Eila käy Eeva ja Jaakko Palmulla kylässä. Tiistaina Eila vie kenkänsä Niemiselle. "Pena puhui niistä aikaisemmin isälleen." Pentin isä Lasse on suutari, ja Eila on varmaan kiikuttanut kenkänsä Niemisen verstaalle Kino Sammon viereiseen taloon.

Keskiviikko 13.2. "Täytän tänään 25 v. Hakalan täti ja Veikko, Viljakaisen Elvi ja Erkki sekä Olli L. olivat meillä illalla. Klo 21:n junalla tuli Nelly. Sain paljon lahjoja ja kukkia." Seuraelämä jatkuu torstaina. "Kukkosen täti ja Kirsti sekä Vauhkosen Irma olivat illalla meillä. - Nelly lähti tänään pois."

Sisko Nelly Laine, Olli ja Jukka Laine
Perjantaina Eilalla on menoa kerrakseen. Työpäivän jälkeen hän käy Kouvolassa laulutunnilla. "Rkm Virtanen ja Sundström menivät yhtä matkaa kokoukseen K:laan kun minäkin tunnille ja S:m kiusasi Penasta." Rakennusmestarit ja kirjurineiti ovat siis matkustaneet motilla Kymintehtaan asemalta Kouvolaan. Päivän päätteeksi Eila käy vielä Väinön päivillä Niinivaaralla. Tämä koulun ja Kaiku-kuoron johtaja viettää nimipäiviään paria päivää etukäteen - vasta sunnuntaina olisi Väinön nimipäivä allakan mukaan. Mutta silloin Niinivaaran koululla pidetäänkin kuoron harjoitukset.

Lauantaina "Olin koko illan kotona ja liimasin valokuvia. Elvi oli meillä yötä. Sain tänään saapastallukat satulasepästä ja kengät Niemisestä." Sunnuntaina illalla Tuomisen Aili ja Annikki kyläilivät Piirikkälässä - tai Koivuniemellä, kuten Impin sukunimi tuolloin oli. Kyläily on edelleen ihan loputonta. Maanantaina Eila käy Viljakaisilla ja sitten kuoroharjoituksissa.

Tiistaina naiset yllättävät jälleen. "Elvin ja Äidin kanssa elok. Tarzan suurkaupungissa." Jaha, Johnny Weissmullerin pyykkilauta on edelleen Kymintehtaan naisjaoston suosiossa. Elokuva on valmistunut vuonna 1942, onkohan se vasta nyt rantautunut Suomeen? Kuorolla on juhlat tulossa, sen verran tiheästi Kaiku harjoittelee, nyt myös keskiviikkona.

Pena alkaa vallata Eilan ajatuksia, sen näkee kalenterin sivuista. Muina päivinä riittää lause tai kaksi, mutta Penan ilmestyessä sivut eivät tahdo riittää. Perjantaina: "Pena soitti! Hän on tullut kotiin käymään. - Olin illalla kuoron juhlissa. Erittäin onnistunut ilta. Esiinnyin yhtenä Harmony Sistersistä. Niin kauhean hauskat juhlat." Tarina ei kerro, mitä juhlittiin. Kaiku-kuoro oli perustettu vuonna 1907, joten se ei ainakaan juhlinut pyöreitä vuosia.

Lauantaina tulee taas tiheää tekstiä. "Pena soitti aamupäivällä. Menimme illalla Paljakan pojan häihin. - Klo 17 aikaan Pena tuli ja noin klo 17.15 lähdimme. Elvi ja Eikka (?) olivat myös. Olimme melkein koko illan yhdessä ja meillä oli tavattoman hauskaa. Välillä kävimme P:n kanssa meillä syömässä. P:n äiti, isä ja sisko olivat myös häissä. Istuimme vähän aikaa heidän pöydässään. P. esitteli minut Rkm. Sundströmille ja Lehtoselle."

No jopas. Nykyhäitä valmistellaan yleensä vuosi, ja vieraslista laaditaan huolellisesti. Kutsukortit tulevat kuukausia ennen häitä, jotta vieraat voivat varata ajan kalenteristaan ja hankkia vaatteet. Vuonna 1946 Eila kuulee ei-vakituiselta poikaystävältä aamupäivällä, että iltapäivällä olisi tuttavan häät ja lupautuu mukaan. Ihan nimeltäkään Eila ei tunne hääparia: "Paljakan poika" siellä kuitenkiin vihitään. Paikalla näyttää olleen koko Kyminpuoli, nuoret ja vanhemmat, rakennusmestarit ja varmaan vielä kuokkavieraatkin. Tarjoilu on ollut sen verran kevyttä, että Eila ja Pena ovat välillä painelleet kotiin syömään.
Otto Piirikkälä toinen oikealta ja kaverit.

Sunnuntai kuluu - yllättäen - vierailujen merkeissä. Päivällä tulee vieraita Anjalasta, Eila ja joku jonka nimestä ei saa selvää. Anjalassa asuu Otto-isän sukulaisia. Ja illalla tulee Pena. Nuoripari ei viitsi lähteä minnekään vaan viettää illan Eilan kotona. Maanantaina Eila on taas vauhdissa töitten jälkeen: Elvillä kylässä. "Siellä oli Viivi Ukkokin ja kyllä siellä oli hauskaa!"  Tiistaina lauluharjoituksissa Eila on hoopolla tuulella.

Keskiviikkona saadaan vieraita Elimäeltä. "Lyyti, Ritva ja Helmi Peltolasta tulivat meille." Nyt nämä hahmot ovat muuttuneet todellisiksi. Pikkutyttö Ritva on isoäiti, ja olemme tutustuneet häneen ja hänen perheeseensä parin viime vuoden aikana - tämän blogin ansiosta. Ritva kertoo muistavansa vierailut Kuusankoskella, sen miten hauska ja iloinen ihminen Impi oli ja miten kaunis lauluääni Eilalla oli. Peltolan naisten lisäksi keskiviikkovieraisiin kuuluu Elvi. Torstaina tulee Lahdesta siskonpoika Jukka. Eila käy illalla elokuvissa.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kesämuisto


Olipa kerran kesä, jota ei tullut. Sen kokemuksen jälkeen kannattaa muistella niitä entisajan oikeita kesiä. Silloin aurinko paistoi aina ja oli lämmintä, mutta lehtimajassa oli hauska vilvoitella ja juoda päiväkahvit. Veikko Hakala tallensi tunnelmia oman lapsuudenkotinsa pihalta 60-luvulla. Koti oli Pilkan koulun alapuolella punaisessa talossa, jota ympäröi iso vehreä piha. Puutarhamajassa kahvittelevat Veikon vanhemmat Helga ja Urho pöydän takana seuranaan tytär ja miniä.




Taustalla oikeassa yläkulmassa näkyy Pilkan koulua, samoin alemmassa yläkerran ikkunasta otetussa kuvassa. Hakalan talon ja koulun välissä oli loiva rinne, jonka koivikon juurella oli keväisin mahdottomasti valko- ja sinivuokkoja.





                               Hakalan pihalta näkyi pitkälle, Kuusaan puolelle ja kirkolle asti.


tiistai 17. lokakuuta 2017

Ossi Viljakainen, kuusaalaisen paperimiehen perikuva


Ossi Viljakainen on työuransa aikana tullut tutuksi niin paperikoneiden kuin arkkisalin kanssa, oppinut kaiken kalantereista ja giljotiineista. Mutta miksi kuvataide on tullut hänelle niin läheiseksi, suorastaan iholle, viime aikoina?

Ossin isä oli koneenhoitajana Kymiyhtiöllä, ja sen huomasi kotioloistakin. Tässä asemassa olevalle yhtiö toimitti pilkotut puut, ja sähkö oli ilmainen. Äiti oli kotiäiti vaikka kävikin joskus pätkätöissä osuuskaupassa. Ossin lapsuus kuulostaa turvallisemmalta kuin monen muun joenvarren asukkaan: hän ei harrastanut uintiä tukkipuomeille asti.
- Ainoastaan silloin, kun Kajavan Jukka tuli kesäksi mummolleen, uitiin vähän pitemmälle. Jukkahan oli uimakoulunopettajana kotikaupungissaan Oulussa, ja mummolassa ollessaan hän opetti meillekin hyppimistä ja temppuja.

Rantakulmalla asui 40-50-luvuilla muitakin kuin yhtiöläisiä. Siellä oli autoilija, pari hevosmiestä, valtion puuseppä, suutari, kauppiaita, leipuri.
- Niskalantie oli oikein kauppakatu.

Ossi kävi kansakoulun jälkeen ammattikoulun kaksivuotisen yleislinjan, ja sen jälkeen hän meni tehtaalle töihin.
- Kun se oli tos silmis jatkuvastee ja kavereiden kanssa käytiin tehtaan edustalla soutelemassa. Saatiin kertoa työnantajalle, minne päin tehdasta haluttiin töihin. Suurin osa halusi paperi- tai sellutehtaalle. Niitä arvostettiin, jotka pääsivät sähkö- tai mittarikorjaamolle, kun ne oli olevinaan huippuoppilaita ja paikat huippupaikkoja. Mutta myöhemmin samat kaverit sanoi, että hävisivät valinnassa. Heillä oli pienemmät palkat kuin meillä.

Työt aloittaessaan Ossi Viljakainen oli liian nuori vuorotyöhön. Niinpä hän oli prässipoikana, laborassa, massanäytteitä ottamassa. Kuusitoistavuotiaana hän pääsi itsenäiseksi prässipojaksi vahtimaan, että huovat ja viira pysyvät paperikoneessa paikallaan.
- Jos paperirata meni poikki, prässipoika hälytti kuivan pään porukan, että tulkaahan hakemaan uutta päätä. Riippui massasta, kuinka usein sitä tapahtui. Joskus huonona päivänä rata saattoi katketa useamman kerran tunnissa, joskus taas vain kerran pari vuoron aikana.

Prässipojan työoloissa ei ollut kehumista. Kesällä kuumaa, talvella kylmä, istut paikallasi etkä voi lähteä mihinkään. Tätä kahdeksan tuntia putkeen.
- Koneenhoitajalle piti ilmoittaa, jos halusit vessaan. Eväät syötiin koneen äärellä, ja jos tuli ratakatko, eväät syrjään. Yöllä oli vähän vaikeaa pysyä hereillä, Ossi Viljakainen kertoo.

Vuonna 1962, 20-vuotiaana, Ossi pääsi toiseksi rullamieheksi - reserviporukkaan, ei vakinaiseksi. Nämä varamiehet menivät tilalle, jos joku vakituisista oli vaikkapa sairaana. Rullamies oli koneen kuivassa päässä.
- Vaihdettiin tampuri, kun se tuli täyteen. Muuten vaan seurattiin toimintaa. Minulla oli tietenkin  itse tehty lusa, jolla paperi katkaistaan. Puuseppäverstalla tehtiin meille lusien aihiot, ja niitä sitten vuoleskeltiin itse koneen äärellä silloin kun kone pelasi hyvin. Tehtiin useampi varastoon, että riitti. Puinen oli paras, muovinen lusa ei luista samalla tavalla. Kun  puukärki katkesi, vuoltiin uusi kärki. Lusat oli pitkäikäisiä, Ossi kuvailee tätä huipputeknologian äärellä käytettyä yksinkertaista työkalua.

Vaaran paikkoja riitti

Ossi Viljakainen tunsi hyvin Kymintehtaan paperikoneyksilöt.
- Vitoin oli sellain hiljaa kulkeva kapea vanha kone. Kolmoin oli vähän isompi toista laatua tekevä. Neloin teki etupäässä puupitoista paperia, se oli suurin. Samanlaista hommaa rullamies teki joka koneella.

Seuraavaksi Viljakainen siirtyi kalanterin apumieheksi PK neloselle. Se teki etupäässä painopaperia.
- Päällystämätön paperi kiillotettiin sillä koneella. Siinä istuttiin koneen äärellä ja vartuttiin. Meille kuului tampurin vaihto. Tyhjä tampuri piti ottaa pois, kun paperi oli kiillotettu loppuun. Apumies oli ylhäällä tekemässä omat tehtävänsä. Kiillotettava paperi vietiin kalanterin yläosaan ja pujotettiin teloille. Jos rulla katkesi, apumies kävi pujottamassa paperin uudestaan ylhäältä telojen väliin.

Työssä oli monta vaaraa. Apumiehen piti välillä kiivetä ylös ja tulla taas alas. Kun ei ollut hissiä, ylhäältä hypittiin laudalta laudalle "kuin orava", kun paperin päätä tuotiin pujotettavaksi. Vaarallisin paikka oli se, kun paperia syötettiin telojen väliin.
- Välillä se ei meinannut mennä, ja joku huusi että miä tuikkaan vähän sormella. Sehän vetikin sormenpään halki. Viisi- ja kuusikymmenluvulla työsuojelusta ei puhuttu mitään. Tänä päivänä siellä on hissi.

Vuonna -64 Ossi meni takaisin paperikoneelle rullamieheksi. Kone oli PK nelonen, joka teki aikakauslehtien painopaperia. Siihen aikaan koneet kävivät koko ajan, Ossi ei muista minkäänlaisia seisokkeja olleen markkinatilanteen takia.
- Tuotannonrajoitusseisokit keksittiin vasta myöhemmin.

Paperikone neloselta Viljakainen vaihtoi parin vuoden kuluttua arkkisaliin, koska sieltä tarjottiin kaksivuorotyötä. Vuonna -66 arkkisali oli vielä Kymintehtaalla amerikansalin yläpuolella. Tässä vaiheessa yhtiölle tuli ensimmäinen riisin käärintäkone, jolla piti pakata isoja paperikokoja. Se oli prototyyppi, puoliautomaattinen: riisit nostettiin käsin koneeseen, ja siitä ne menivät eteenpäin.
- Se ei onnistunut, kun täällä oli niin monia paperilaatuja ja -kokoja, oli kiiltävää ja mattapintaista. Kone oli käytössä vuoden verran, ja sitten se hylättiin. Minä sitten leikkelin riisikoneen giljotiinilla vapaapäivän tekijänä a-nelosia, Viljakainen jatkaa monipolvisen työuransa kuvausta.

Tämän vaiheen jälkeen arkkisaliin tuli leikkuri, joka leikkasi a-nelosia rullalta suoraan.
- Giljotiini jäi pois ja osittain myös naiset, jotka kääri pakkauksia. Leikkuri leikkasi a-nelosia, ja sen perässä oleva pakkauskone pakkasi niitä. Naisia tarvittiin enää koneen loppupäässä panemaan laatikkoon koneen sylkemät riisit.

Inssille näytettiin ovea

Kuusaanniemen valmistuttua Kymintehtaan arkkisali toimi vielä vuosia. Ossi Viljakainen siirtyi Kuusaanniemen arkkisaliin vuonna -73. Arkkisalissa oli työnjako sukupuolen mukaan.
- Jostain syystä naisille tuli tämä päähomma, miehet hoiti konetta ja vaihtoi rullia. Kone laski aina 500 arkkia kerrallaan laatikkoon ja siirtyi sitten seuraavaan laatikkoon. Meille jäi käärerullien laitto, leikattavien rullien asentaminen ja toiminnan varmistaminen. Vuosien mittaan automaatio lisääntyi ja työtehtävät jaettiin tasapuolisemmin naisten ja miesten kesken. Alussahan naiset saivat huonompaa palkkaa kuin miehet, ja siitä riitti jupinaa. Mutta lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen ennen eläkkeelle lähtöäni viimeisellä koneella miehillä ja naisilla oli sama palkka.

Kuusaanniemeä
Arkkisalin työ oli urakkaluontoista. Piti tehdä määrätty määrä peruspalkan saadakseen, ja lisämäärästä sai lisää palkkaa. Henki työpaikalla oli pääosin hyvä. Neljän hengen porukan pitikin tulla keskenään toimeen, kun tehtiin työtä samalla porukalla kahdeksan  tuntia päivässä. Jos joku ei sopeutunut, hänelle alettiin vihjailla hakemisesta muihin tehtäviin. Työsuojelu parani sitä mukaa kuin työntekijät suostuivat käyttämään työnantajan tarjoamia varusteita, kuulosuojaimia ja turvakenkiä.
- Kuulosuojaimet tuntui aluksi hankalilta, oli tunne ettei osaa liikkua tehdasympäristössä ilman siihen kuuluvia ääniä, kun niiden perusteella oli tähän asti suunnistanut. Kuuloon oli kyllä tullut jo vikaa tätä ennen, Ossi kertoo.

Arkkisaliin ei kaivattu esimiehiä kovinkaan tiheästi. Nuoret paperikoneen insinöörit saattoivat uransa alussa käydä useinkin kyselemässä, onko laatu ollut hyvä.
- Ne tyrmättiin isommalla porukalla, että ei siellä tarvi joka päivä käydä, Ossi naurahtaa.

Työtaistelun tapaisenkin Viljakainen muistaa 60-luvulta.
 - Oli jokin epäselvyys, ja me päätettiin spontaanisti ilmaista mieltä panemalla koneet seis. Kylmähän meille tuli, kun koneet ei lämmittäneet, mutta istuttiin vaan. Isännöitsijä Estlander tuli paikalle ja uhosi kutsuvansa poliisit. Ei niitä kuitenkaan kutsuttu. Kerran Estlander kävi arkkisalissa ja huomasi, että palopostin eteen oli unohtunut hylättyjä arkkeja. Hän ei sanonut mitään, mutta hänen mentyään saliin ilmestyi konttoripäällikkö Oljemark. Miehet kysyivät, mitä asiaa konttoripäälliköllä tänne on, niin Oljemark kertoi: "Tuo on kuulemma minun syyni, että nuo paperit ovat palopostin edessä." Asia hoidettiin, Ossi hymähtää.

Isännöitsijä Estlander oli usein napit vastakkain porttivahtien kanssa. Hän nimittäin asui tehdasalueella johtokunnan huvilan vieressä olleessa talossa ja joutui kulkemaan kotiinsa porttivahtien silmien ohi. Nämä puolestaan näyttivät valtaansa mielellään, eikä meno sujunut aina mallikkaasti. Portista ei saanut ajaa polkupyörällä, ja kerran porttivahti juoksi lumihangessa Ossin perään, kun tämä oli hurauttanut portin läpi toisella polkimella seisten. Kerran taas Ossi oli pyrkinyt Ekholmin sillan portista autolla ilman oikeaa vihreää lupalappua, vieläpä yrittänyt huijata toisella vihreällä lapulla. Porttivahti ampaisi tarkastamaan eikä laskenut läpi. Vaikka Ossi seuraavalla kerralla pyrki ihan oikean lapun kanssa läpi, porttivahti ei avannut porttia, "kostoksi".

Satavitosia, omia töitä työajalla, ei kuulemma paperikoneilla ehtinyt oikein tehdä. Mutta arkkisalissa tuli tehtyä vastavuoroisia palveluksia. Ossi leikkasi giljotiinilla kaverille pinon lapuiksi, ja kaveri sorvasi Ossin vaimolle paksut neulepuikot puuseppäverstaalla. Arkkisalin paperia oli helpompi kuljetella paketeissa porttivahdin ohi kuin isoja tilirullia. Se oli kuulemma aika tavallista, 60-luvun puolella paperiarkit menivät lähinnä lasten piirustuspaperiksi kotiin enemmän kuin tulostamiseen kuten nykyisin.
Joskus hävisi muutakin tavaraa. Tehtaalla kuljetettiin pakkauksia nelipyöräisillä kärryillä. Aika usein kärryistä puuttui pyöriä, koska ne olivat samankokoisia kuin työtekijöiden kottikärryissä kotona. Joku vei portista kokonaiset kärrytkin. Porttivahti oli penkonut läpikotaisin kärryillä olleen laatikon, jossa oli eristevillaa muttei ollut huomannut että pakkauksen alla oli yhtiön kärryt.

Muistelemme yhtiön rakennuksia ja niiden käyttötarkoituksen muutoksia. Kerhola oli alkuaan portin ulkopuolella oleva kaikille työntekijöille tarkoitettu paikka ja siirtyi sitten keskusvaraston yläkertaan nykyisen Taideruukin rakennukseen työntekijöiden ruokalaksi. Sieltä se muutti Kuusaanniemeen.
- Olen eläkkeelle siirryttyäni käynyt monessa yhtiön rakennuksessa, jonne ei työvuosina ollut mitään asiaa: vanhassa pääkonttorissa, uudessa pääkonttorissa Helsingin rautatieaseman kupeessa, Koskelassa, johtokunnan huvilassa. Olemme kuljetelleet Niinikosken Eeron pyynnöstä taidesäätiöiden tauluja paikasta toiseen.

Puhdin pakettiauto on tosiaan miehistöineen ajanut pitkin poikin Suomea tauluja kuljettamassa. UPM kustansi takavuosina nuorten taiteilijoiden näyttelyn, ja tauluja kuskasi Ossi Viljakainen kavereineen.
- Näyttely viipyi kaksi viikkoa kaikilla UPM:n tehdaspaikkakunnilla. Myö kuskattiin ne paikalle, ripustettiin, ja kahden viikon päästä haettiin seuraavalle paikkakunnalle. Lahti, Valkeakoski, Rauma, Pietarsaari, Kajaani, Lappeenranta, Kuusankoski, Ossi luettelee. Vanha tuttu urheiluseura saa nyt nauttia eläkeläisten hankkimasta tulosta, ja taitaa kuljetusporukalla olla ihan mielenkiintoista reissuilla, vaikka ne välillä pitkää päivää vaativatkin tekijöiltään.

Anna-Liisa Vanhalakka, pilkanmaalaisten luottosisar

Anna-Liisa Vanhalakka tietää lukemattomien kuusankoskelaisperheiden ilot ja surut mutta osaa vaieta niistä. Ne ovat tulleet tutuiksi, kun ...