Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

torstai 22. joulukuuta 2016

Eilan tarina. Kalenterimerkintöjä nuoruusvuosilta, syyskuu-joulukuu -39


Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanot ovat tähän asti kertoneet kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Syyskuun jälkeen kaikki muuttuu. Sodan uhkaa kasvaa, lopulta sota syttyy. Eilan kalenteripito kertoo, miten nuorten tyttöjenkin elämä muuttui hetkessä.

 Mäyrämäen tytöt Eila Mauno ja Eila Piirikkälä otattivat kuvia itsestään syyskuussa -39
SYYSKUU

Tämä on Eila Piirikkälän viimeinen huolettoman nuoruuden kuukausi. Tämän jälkeen hänen on äkkiä aikuistuttava, otettava iso vastuu muista, jätettävä turvallinen teini-iän elämä. Syyskuun ensimmäisen päivän kalenterimerkintä pysäyttää: "Kotona. Ei mitään erikoista. Minusta alkaa tuntua ettei minulle enää koskaan tapahdukkaan mitään hauskaa `erikoista`. Hyvää yötä."

Pari ensimmäistä viikkoa Eila mainitsee monta kertaa väsymyksestä."Nukuttaa!" "Joutuin vaan nyt nukkumatin luo höyhensaarehen..." "Kävelin ensin yksinäni tuonne puoleenväliin Kouvolaa ja senjälkeen nukkumaan. Vaikka minua kuinka nukutti niin ei oikein tahtonut uni tulla silmään."

Eilat uusissa puseroissaan
Eila viettää nyt enemmän iltoja kotona. "On hauskaa olla kotonakin, kun silloin yhteen aikaan olin joka ilta melkein pois kotoa." Mäyrämäellä käy välillä vieraita, toisinaan Eila käy kavereillaan. "Olin Maunolla. Teimme Eilan kanssa käsitöitä. Eila kutoi itselleen puseroa ja minä virkkasin lakanan pitsiä. Mukava ilta!" Ystävätär Kerttu on menossa naimisiin: "Olin Kuhmosella. Ompelin Kertun kapioihin nimikirjaimia. Oikein hauska ilta." Nimikointi jatkuu seuraavallakin viikolla.

Viikonloppuna hyvä kaveri Jaska käy kotonaan ja moikkaamassa Eilaakin. Jaakon lähdettyä Eila käy äitinsä kanssa seuratalolla katsomassa näytelmän Sisäkkö Kalle. Impi-äiti on itsekin näytellyt ja varmaan siksi kiinnostunut näytelmistä. Ystävättäret ja Salme-sisko käyvät edelleen Sääksniemessä tansseissa, mutta Eilaa ei enää huvita. Sen sijaan elokuvissa käydään ahkerasti. Kuusaalla Iltatähdessä Eila näkee elokuvan Unohtumaton valssi. "Miliza Korjus pääosassa. Ihana kuva. En ole pitkiin aikoihin nähnyt niin ihanaa kuvaa. Kaikki Straussin valssit." Seuraava kuva on Nuoripari kahakoi, hauska. Ja parin päivän kuluttua äidin ja Salmen kanssa käydään katsomassa Avoveteen, pääosissa Irma Seikkula ja Kullervo Kalske. Viimeinen syyskuun elokuva on pettymys: Rakuuna Kalle Kallela. "Hoopo kuva. Olin äidin kanssa."

Impi pyykkikärryssä, Salme työntää.
Lottarientoja riittää. Torstaina 14.9. Eila on lottalassa myymässä. "Oikein hauskaa. Kirsti oli minun kanssani. Törsäsimme kovasti!" Sunnuntaina 17.9. "Olin päivällä ampumamajalla keittämässä ruokaa suojeluskuntalaislle. Illalla olin kotona. Väsytti ihan hirmuisesti." Tiistaina on Kaiku-kuoron harjoitukset, mutta keskiviikkona Eila on lottien ompeluillassa. "Taas sai sitä hyvää kahvia. Olen päättänyt liittyä Naisvoimistelijoihin." Seuraavana maanantaina kertoo olleensa Kuusaan koululla voimistelemassa ja sen jälkeen kylvyssä. Olikohan Naisvoimistelijoiden jumppa jo siihen aikaan yhtiön ammattikoululla, kuten 50-luvulla?

Eila viihtyy nyt kovasti Kuhmosen Kertun seurassa, sen kapioita ompelevan ystävän. Lauantaina: "Olin ensin Kertun kanssa töissä laborassa ja loppuilta kotona. Kerttu esitteli minut sulhaselleen E. Kiurulle." Sunnuntaina 24.9. on soihtukulkue. Sen täytyy olla palokunnan soihtukulkue, joka tuohon aikaan oli huomattavasti näyttävämpi esitys kuin nykymuodossaan. Tiistaina 26. syyskuuta Eila käy laulussa - kuoroharjoituksissa - ja kertoo Salmen ja Anjankin liittyneen kuoroon.

Viimeinen tyttömäinen merkintä on 27.9.  "Eila on saanut K:lta kirjeen siinä oli terveisiä myös minulle että minäkin joskus kirjoittaisin. Mutta se kyllä kukahti. Minä en kirjoita riviäkään. En edes terveisiä lähetä. Vaikka eipä silti että hän niitä odottaisikaan tai niistä välittäisikään, mutta ei niitä myös tipukkaan. Minä olen todella ollut aasi tähän asti, toivottavasti en enää. "

Eilat syystakeissaan.
Sitten alkaa kahden viikon hiljaisuus. Seuraava kalenterimerkintä on keskiviikolta 11. lokakuuta. Teksti on kirjoitettu lyijykynällä, ei musteella. Käsiala on pystyä, kuin toisen ihmisen kirjoittamaa.



Heinäkuun lomamerkinnät ovat vauhdikkaan näköisiä.




LOKAKUUN harvat kirjaukset ovat kuin eri maailmasta, toisen ihmisen kirjoittamia.



"Jouduin tänään Ruotsulan lottien ilmavalvonta-asemalle. Tilanne on hyvin kriitillinen. Venäläiset ja suomalaiset käyvät neuvotteluja keskenään. Sodan uhka on suuri. Toivomme parasta mutta emme peräänny."






Lottaharrastus ompeluiltoineen ja hyvine kahvitarjoiluineen on nyt vaihtunut velvollisuuden täyttämiseksi. Alla olevassa kuvassa Eila on oikeassa laidassa lipun edessä.


13.10. "Tää maa ei koskaan sortua saa... eläköön tämä muistojen toivojen maa, eläköön kauan eläköön Suomi."

16.10. "Paljon poikia ja miehiä on joutunut lähtemään sinne jonnekin."

Jälleen tauko, tyhjiä sivuja viikosta toiseen. Tulee MARRASKUUN loppu.

30.11. "Nyt on siis sota syttynyt. Venäläiset ovat hyökänneet Suomen puolelle. Helsinkiä on pommitettu. Täälläkin oli ilmahälyytys."

JOULUKUU

1.12. "Taas ilmahälyytyksiä.  8 raskasta pommikonetta kävi täälläkin mutta eivät ampuneet eivätkä pommittaneet onneksi."

2.12. "Ilmahälyytyksiä. Tätä paikkaa ei ole vielä pommitettu."
Lotta Eila Piirikkälä ajurinturkissaan Ruotsulan ilmavalvontatornissa.

Seuraava merkintä on vasta jouluaaton aatolta.
23.12. "Sain tänään määräyksen lähteä Ruotsulaan.  Sain Reinolta ison suklaa-askin."

24.12. "Täällä jossakin. Olin illalla yksin tornissa. Tuntuu kummalliselta ajatella että oli jouluaattoilta. Olin silloin 24-1 tornissa."

25.12. "Täällä jossakin. Ei mitään erikoisempaa ole tapahtunut."

26.12. "Tulin päivällä lomalle. Minua oli jo kirjekin odottamassa. Se oli Claus Karlssonilta. Hän pyysi kirjoittamaan. Vastasin heti. Hänkin on ´siellä jossakin´."

Kymiyhtiön keskusvaraston tyttöjä, Eila edessä keskellä lottapuvussa, Eila Mauno hänen takanaan.

Näin päättyy Eila Piirikkälän kalenteri vuodelta 1939. Hän käy töissä ja osallistuu määräysten mukaan lottien tehtäviin. Lisää äidin toiminnasta lottana voit lukea tästä jutusta:

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/10/lottana-rukajarven-suunnalla-eila.html

tiistai 20. joulukuuta 2016

Eilan tarina. Kalenterimerkintöjä nuoruusvuosilta, elokuu -39

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.
Eila töissä Kymiyhtiöllä

ELOKUU

Marjat ja omenat alkavat kypsyä, viimeinen oikean rauhan kesä pitkään aikaan on lopuillaan. Eila käy töitten jälkeen tädillään Hakaloilla syömässä marjoja monena iltana, joskus äitinsäkin kanssa. Välillä maistellaan muutakin. Perjantaina 4. elokuuta: "Saunassa Eilan kanssa ja senjälkeen Helénillä kirsikoita syömässä, Eila, Pirre, Jaska ja minä! Hauskaa." Parin viikon kuluttua omenat alkavat kypsyä: "Kävin hakemassa Nurmiselta omenia ja senjälkeen läksin kuviin yksin."

Elokuvateatterit ovat taas avanneet ovensa - ainakaan Eila kavereineen ei ole käynyt koko kesänä kuvissa tätä ennen. Maanantaina 14. elokuuta Eila käy Matin, "velipuolen", kanssa katsomassa elokuvan Huomio professori ja keskiviikkona Iltatähdessä elokuvan Neljän tytön sankari. "Oikein hauskat kuvat. Sellaisista kuvista pidän ja sellaisia saisi olla useamminkin." Perjantaina Eila näkee elokuvan Tanssijatar Maria Krassnowa. "Anna Sten oli siinä. Pidän hänestä." Seuraavana perjantaina ollaan taas elävissä kuvissa. "Elämä on kummallista. Karlsson pyysi minua kanssaan tänään kuviin. Olin hänen kanssaan Kouvolassa, elok. Frader (?) Horn. Ihana ja katkera ilta samalla. Hän lähtee huomenna pois." Vielä kuun viimeisenä päivänä Eila käy Impi-äidin kanssa kuvissa muttei kerro leffan nimeä.

Salme ja "velipoika" omenatarhassa.
Sääksniemen tanssilava on auki elokuussakin. Eila ahkeroi kuun ensimmäisestä illasta lähtien parketilla.  "Hauskaa oli niin että. Sain tanssia melkein joka tanssin. K. oli myös siellä. Tulin kotiin Karlssonin kanssa. Hän on hauska poika." Onkos tämä se "praktikantti herra Karlsson"? Tiistaina 8. elokuuta Eila on taas Sääksniemessä. "Kotiin tulin erään harjoittelijan, Lundqvistin kanssa. Hän sanoi että minä olen päänahanmetsästäjä kun minä kuulemma viettelen nuoria miehiä ja tuotan heille sydänsuruja. Hauska ilta." Äiti!! Sääksniemessä pyöritään myös torstaina ja lauantaina, sunnuntaina, seuraavana tiistaina, lauantaina... laskujeni mukaan yhdeksän kertaa tansseissa elokuun aikana. Välillä on hoopoa ja Eila tulee melkein heti pois. Välillä taas on niin hauskaa, ettei olisi uskonutkaan etukäteen. Yksin ei tarvitse tulla kotimatkaa, ellei halua. "Olisin väkisin saanut saaton eräästä Kouvolan pojasta mutten huolinut. Tulin yksin kotiin. Hauskaa."

Urheilukentällä Kirsti, Eila Mauno, Pirre ja Jaska


Yhtenä iltana Eila istuu serkkujen luona Hakalalla kuuntelemassa kuunnelman Kun Aaltoska osti haitarin. Heillä on kiva ilta, rauhaisan tunnelman voi kuvitella, kun muistaa Hakalan talon ja ihanan pihapiirin sireenimajoineen. Elokuun 9. päivänä Eila käy urheilukentällä katsomassa yhtiön osastojen tyttöjen pesäpallo-ottelua. Talousosasto voitti Ky. paperitehtaan 22-1. "Sen jälkeen menin vielä töihin. Olin töissä 22 asti mutta kyllä minua sitten illalla väsytti kovasti (tavallista)".

Vasemmalla Eila
Yhdet häätkin elokuulle osuvat, oikein hauskat. Saamme tietää, että Laineen Penttikin oli siellä ja että Eilalla ei ole koskaan ollut häissä niin hauskaa kuin nyt - hän sai aina tanssia - mutta emme sitä, ketkä mahtoivat olla morsian ja sulhanen.

Turvallisuustilanne muistuttaa itsestään. Sunnuntaina 6. elokuuta Eilan on mentävä rokankeittoon Kouvolaan: "Keittämässä ruokaa rajalta tuleville linnoittajille. Kävimme välillä urheilukentälläkin ja Manskissa sekä asemalla kahvilla. Oikein hauska päivä." Mahdollinen huoli unohtuu, kun siskon perhe tulee Mäyrämäelle Lahdesta. Olli lähtee takaisin jo sunnuntaina mutta Nelly ja Juha jäävät viikoksi. Maanantaina 21. elokuuta: "Sain tänään Endelíltä kirjeen ja valokuvia. Aake ja Hannu olivat illalla meillä. Söimme kovasti omenia ja tanssimmekin vielä vähän. Hannu Nellyn kanssa ja Aake minun kanssani. Hauska ilta."

Endel hiihtää.

Tiistaina 22. elokuuta taivaalla loimottavat revontulet. Eila käy Hakalalla ja Sääksniemessä. "Tullessa näimme mahtavat revontuletkin. Niin mahtavia ja kauniita näkee harvoin täällä." Eila räytyy jonkun pojan takia, Sääksniemikään ei huvita, kotona vaan karviaisia syödään ja käsitöitä tehdään. Selvyyttä ei tule, ketä ikävöidään. Ainakin Clausia, sitä herra praktikanttia, joka on hyvä poika ja lähtenyt kesätöidensä jälkeen muualle. Mutta myös joku Jaakko saa kirjeen: "Lennä oi lempeni laulu maitten ja metsien taa, sano et ikävä täällä mun on, aatoksein kaikki hän saa."

Elokuun viimeinen päivä on torstai. "Aamulla aikaisin herätti äiti minut ylös. Kävimme Kouvolan torilla äidin kanssa. - Ostin kengätkin itselleni vaikken kyllä Kouvolasta vaan täältä. Illalla kuvissa äidin kanssa."

Eilan tarina. Kalenterimerkintöjä nuoruusvuosilta, heinäkuu -39

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

HEINÄKUU
Eila lomailee heinäkuussa mm. veneillen.

Alkukuu kuluu töissä ja huvituksissa. Eila-kaima on lomalla, joten meidän Eilalla on "töitä rutkisti". Iltaisin Eila käy Sääksniemessä, mutta yleensä kommentti on "ei mitään erikoista", vaikka tanssiakin saa kovasti. Keskiviikko on oikein ankea: "Ei mitään erikoista. Kaikki menee vaan pikkuhiljalleen. Toivoisin melkein ettei minua olisikaan. No, kyllä se siitä lutviutuu. Olin ylitöissä. K. kävi katsomassa ja saattoi kotiin. Ei se enää ole ennallaan eikä tule enää koskaan olemaankaan."  Jälkiviisas miettii Eilan pitkästymisestä lukiessaan, että vain muutaman kuukauden kuluttua noin tasapaksu elämä tuntuisi paratiisilta.

Vaihtelua töihin ja tansseihin tuovat käynnit Lappalalla, jossa Eila-ystävä ja Lahja ovat kesänvietossa. "Sain kalasoppaa ja hyvää oli. Kiikuimme ympärikiikussakin ja lauloimme, että ´Lennä vie lempeni laulu...´ Oikein hauska ilta." Näin kertoo keskiviikon merkintä, ja perjantaina Eila polkee jälleen Lappalalle ystäviään katsomaan. "Siellä on aina niin hauskaa."

Lappalalla on näin hauskaa.
Maanantaina 17.7. on Eilan ensimmäinen kesälomapäivä, ja hän lähtee Lahteen Nelly-siskon perheen luo. Tiistaina ei tapahdu mitään erikoisempaa, Juha vain on sairas mutta paranee toivottavasti pian. Mistähän syystä siskonpoikaa sanottiin tuolloin Juhaksi mutta aikuisena Jukaksi?

Keskiviikkona 18-vuotias alkaa jälleen kuulostaa virkeämmältä. "Täällä on eri söötti postipoika. Hänellä on niin kauniit ruskeat silmät. Olen ihastunut hänen silmiinsä." Juha rupeaa paranemaan, ja päästään lomailemaan. "Olimme rannassa Juha Veikko ja minä. Minulla oli seuraakin kaksi miestä. Toinen heistä pyysi minua lauantaina uudestaan. Hauskaa." Ja lauantaina rantalomailu jatkuu herraseurassa. "Se toinen heistä (kultahammas) oli siellä niinkuin hän sanoikin. Hauskaa vaan on kun on lomaa."

Juha, Nelly ja Olli Laine
Sunnuntaina ollaan siskonperheen kanssa retkellä Vesijärvellä ja Päijänteellä. Maisemiakin katsellaan: "Pitkä vaalea poika Vääksyn kanavalla. Hauskaa." Nyt kyllä! Omat teiniajan päiväkirjamerkinnät alkavat vaikuttaa ihan fiksuilta tähän verrattuna. Toisaalta kiukuttelin myös Aino Kallaksen, kuuluisan kirjailijan, päiväkirjamerkintöjä lukiessani, että miksi hän ei kerro muusta kuin pojista ja omista tunnekuohuistaan. Mutta kuka sitä nyt alle kaksikymppisenä ymmärtäisi kuvailla työtä, yhteiskunnallista tilannetta, elinoloja tai muita itsestäänselvyyksiä. Sen verran Eila muistaa kertoa, että hän tekee puseroa, varmaan kutomalla, koska "teen toista hihaa parast aikaa".

Eila ruorissa
Lauantaina ja sunnuntaina Nelly ja Olli vievät Eilan ja Juhan veneajelulle. Lauantaina "Ajelemassa vähän kuin moottorilla. Minäkin sain ajaa. Ajelimme vaan pienellä Vesijärvellä, kun oli niin ilta." Sunnuntaina ajellaan lisää ja otetaan kuviakin. Eila lähtee kotiin 19.30 junalla ja ehtii vielä tansseihinkin. "Illalla Sääksniemessä ja hauskaa oli."

Maanantaina 31.7. Eila on taas töissä. Työpäivän jälkeen  väsyttää, hän viettää illan kotona ja tekee puseron kaulusta.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Eilan tarina. Nuoruusvuosien kalenterimerkintöjä, kesäkuu -39

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

Eila vas. ja Salme-sisko ovat napanneet käsipuoleen komean sotapojan.
KESÄKUU

Kesäkuun ensimmäisen päivän merkintä on kuin SF-elokuvasta. "Tänään meille tuli praktikantti herra Haglund." Eila on töissä Kymiyhtiön keskusvarastolla kirjurina, ja työpäivät jatkuvat pitkään. Kuvauksia työn sisällöstä on turha nytkään odottaa, Eila keskittyy 18-vuotiaan mielestä olennaiseen. "Olin illalla vähän aikaa töissä. Tein kyllä omia töitäni. Olin juuri kirjoittamassa koneella kun kuulin jonkun tulevan. Sydän kylmänä odotin kuka tulisi eikä hämmästykseni ollut pieni kun näin Kallen tulevan. Hän oli nähnyt minun tulevan tänne ja tuli perässäni. Lähdimme pois vähän vaille 8 eli noin 19.50. Kalle meni klubin kirjastoon, minä Hakalalle. (Hauska ilta)."

Tänne Kalle meni. Kymiyhtymä-lehden kuvassa vasemmalla klubirakennus, kuvateksti kertoo: "Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema vanha kaupparakennus toimi klubina vuosina 1919-1958. Rakennus sijaitsi Kymintehtaan alueella, nykyisen Kinnaksen portin tuntumassa."
Siinä oli myös virkailijoiden lounasravintola, jonne työntekijäportaalla ei ollut asiaa.

Perjantaina kalenterissa on taas merkintä, josta haluaisi tietää lisää: "Purkasin vilttejä vähän aikaa illalla. Sitten kävin kentällä ja tulin sieltä suoraan YKSIN kotiin. Illalla itkin niin hirveästi ettei silmillä enää paljon nähnyt." Miksi Eila purki vilttejä? Voisivatko peruina saamani villamatot ollakin viltistä kudottuja? Niitä ei ihan yhden naisen voimin rapsitakaan. Vanhempi ja viisaampi tuttu osaakin kertoa: Tehtaalta sai ennen pehmeää huopaa, joka jäi yli, kun huopa oli liian leveää paperikoneen telalle. Pöyheästä huovasta sai ommeltua vaikkapa talvitakin, mutta materiaalia ei voinut purkaa. Sen sijaan karkeampi viira, jota tehtaalta myös sai, oli purettavaa. Siitä purettiinkin matonkuteita. Eilan itkut johtuvat kuitenkin varmaan muusta kuin vilteistä.

Lauantaina Eila käy aikaisin nukkumaan, koska aamulla pitää herätä kuudelta. Voikkaalla on sunnuntaina laulujuhlat, joihin Kaiku-kuorokin osallistuu. Harjoituksia on paljon, mutta likat ehtivät touhuta muutakin. "Vapaa-aikana olimme Sulasen Aino, Eila ja minä kävelemässä eräitten Hallalaisten poikien kanssa. Hauskaa oli." Ei turhia mainintoja konserteista, muista kuoroista, ohjelmistosta, johtajista, Hallan sahan kaverit olivat paljon mielenkiintoisempia.

Maanantaina Eila menee töitten jälkeen Kuusankosken urheilukentälle katsomaan jalkapallo-otteluja. Onkohan käynnissä jokin yhtiön sisäinen turnaus, koska Eila ilmoittaa maanantain tulokset: Konttori voitti korjauspajan 2-0. Keskiviikkona Ky ja Kuu pap. pelaa tasapelin 2-2, korjauspajan A-joukkue rökittää talouden 8-0.

Sääksniemen tanssilava
Mutta pääjuoni käsittelee poikia. "Näin Vallin ja Kallenkin. Valli pyysi minua huomenillalla Sääksniemeen. Luultavasti menen. Eila jäi meille yöksi. - - Olin illalla Vallin kanssa Sääksniemessä. Välillä kävimme juomassa majalla Eilan ja Pirren kanssa, tulimme kaikki neljä yhtämatkaa kotiin. - - Ihmisen puhuvat kauheasti minusta ja Vallista. Ikävää." Onkos se niin kumma, että ihmiset tekevät hiukan johtopäätöksiä yhdessä liikkuvasta tytöstä ja pojasta? Mutta 18-vuotiaanahan sitä ollaan helposti varsinaisia drama queenejä.

Työpäivät ovat merkillisen mittaisia. Torstaina Eilan on kaimansa kanssa töissä 22.30:een, perjantaina 22:een. En muista, että äiti olisi sanonut mitään vuorotöissä olemisesta. Mutta lauantaina mennään tanssimaan. "Olin Sääksniemessä. Oikein hauskaa. Sain tanssia joka tanssin melkein. Herra Karlsson (harjoittelija sähkövarastosta) haki minua monta kertaa tanssiin. Tulin kotiin Vallin kanssa. Hauskaa." Joraaminen jatkuu sunnuntaina, kun on ensin käyty tädillä kylässä. Sääksniemessä "sain tanssia kovasti. Korjauspajan harjoittelija esitti minulle itsensä. Tulin kotiin Karlssonin kanssa. (Hauskaa)."

Maanantaina Eila pyörähtää urheilukentällä, painelee sieltä katsomaan toista Eilaa kutomolle ja sitten taas kentälle tämän kanssa. Neidit eivät olleet erityisen urheilullisia, joten kai siinä kavereita on oltu moikkaamassa. Tiistai-iltana Eilat lähtevät Pirre mukanaan Lappalalle, jossa on S.K:n leiri - varmaan suojeluskunnan. Sopivasti näillä on ohjelmassa leirikaste. Nuoret siis pyöräilevät Mäyrämäeltä Lappalalle illalla töiden jälkeen. Yhteen suuntaan kilometrejä kertyy ainakin kymmenen - varmaan he ovat polkeneet Kuusaanlammen eteläpuolelta, ettei ole tarvinnut odotella lauttoja kahdessa joenylityksessä.

Perjantaina Eila käy katsomassa jalkapallo-ottelua, lauantaina ja sunnuntaina tansseissa Sääksniemessä. Hauskaa on. Maanantaina vedetään henkeä kotona, mutta tiistaina mennään taas. "Sääksniemessä Eilan kanssa. Eila lähti jo vähän aikaisemmin kotiin. Minä olin melkein loppuun asti." Keskiviikkona Eilat käyvät Sääksniemessä - uimassa. Siellä oli ainakin myöhemmin Kymiyhtiön uimalaitos, laiturit ja 10 metrin hyppytorni sekä uimavalvoja, joka otti vastaan yhtiöläisten uimasuorituksia. Niistä sai pisteitä, joilla sai syksyisin osallistua arvontaan lomamatkoista ýhtiön lomakotiin Vuolenkoskelle ja joskus kauemmaksikin. Mahtoiko uimastadion olla olemassa jo vuonna -39.

Loppuviikosta muodostuu kansainvälinen, virolainen Endel Ruberg tulee kylään. Nuorukainen saapuu torstaina, perjantaina häntä viedään Hakalan ja Eilan perheiden seurassa Sääksniemeen. Lauantaina Eila saattaa Endelin Kouvolan asemalle, ja poika ostaa Eilalle sieltä vielä kukkia. Ainoa kommentti ulkomaisen vieraan käynnistä: "Elämä on ihmeellistä." Niin on näköjäään kalenterinpitokin. Sunnuntaina Eila pörrää Hakalalla Helga-tädin, Urho-sedän ja serkkujensa Veikon ja Liisan luona ja saattelee illalla Salme-siskon Sääksniemeen.
Eilan saamassa kuvassa (yllä) on teksti "Endel Ruberg 12.12.1939." Onko Endel lähettänyt sen talvisodan aikana vai vasta välirauhan tultua... Vasta nyt huomaan, että Endel veistää kävelykeppejä. Samanlainen tummaksi petsattu ja lakattu roikkui vuosikymmenet meidän kodin väentuvan seinällä, enkä koskaan kysynyt mistä se oli tullut. Tulevan kuvataiteilijan pöydällä on myös kolme erikokoista pääkalloveistosta. Seuraava kuva on otettu Endelin lähdettyä Kuusaalta Helsinkiin, Endel siinä Havis Amandan juurella vasemmalla.

Maanantaina meidän Eila on "töissä vaan. Eila on ollut kutomassa. Minäkin pääsen kohta kutomaan." Aikaisemmin Eila purki vilttiä, nyt hän odottaa matonkuteiden kanssa kangaspuiden vapautumista. Kesäkuun viimeinen viikko vietetään koti-iltoja käsitöitä tehden.

Seuratalon salissa on UPM:n keskusarkistosta saadussa kuvassa meneillään kutomasalin kevätnäyttely vuonna 1947. Tanssilavakauden ulkopuolella Eila kavereineen kävi tässä salissa tansseissa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Penan kirjeitä Eilalle 8. Nykyistä parempaa postipalvelua.

Pentin kirjeet Eila-morsiamelleen kiitävät tiheästi ja nuolen lailla Tampereelta Kuusankoskelle. Kirjeet leimattiin vuonna -46 sekä lähetys- että vastaanottopaikkakunnalla, mikä asettaa nykymenon aika erikoiseen valoon. Tuore lakiluonnos sallisi Postille neljä päivää aikaa lähetyksen toimittamiseen perille, mutta osa postista voisi viipyä matkalla jopa viikon. Vuonna 1946 kirjeet saapuivat  Tampereelta Kuusaalle päivässä. Tämäkin on kirjoitettu 22.10., lähetetty 23.10. ja tullut perille 24.10. Silloisilla kulkuneuvoilla.

Pentti vuonna -42
Ensin Pena kiittelee Eilaa saamastaan kirjatusta kirjeestä, joka on ensin säikäyttänytkin hänet. Sitten kuoresta on paljastunut 500 markan seteli ja Pena on tajunnut, että Eila maksaa osuuttaan edellisviikon juhlista Tampereella. Hänen mielestään Eila oli osallistunut kustannuksiin jo kesällä, ja Pena miettii, oliko mukana mielenosoitusta. Mutta ei sentään, hän päättelee ja toteaa, että kohtahan heidän rahansa ovat yhteisiä joka tapauksessa.

Sitten Pena selittää, miksei voinut olla oma itsensä (=leperrellä) päivällä puhelimessa. "Se johtui siitä, että tupa oli täynnä vieraita ja kaikki kuuntelivat korvat höröllään joka ikisen sanan mitä sanoin." Niinpä sulho on joutunut kiertoilmauksin esittämään suuren ikävänsä. "Torstaita odotan kiihkeästi, sillä silloinhan lupasit soittaa. Toivottavasti meillä täällä ei ole ketään kotona, että saan jutella oikein rauhassa ja vapaasti."

Pena on hiukan ilkeä kuvaillessaan vuokraisäntiensä vieraita Eilan käynnin aikana. "Silloin Sinun täällä ollessasi, kun olimme tuolla Pikkaraisen puolella kahvilla, siellä oli se nuori rouva äiteineen. Muistathan sen tuikean tädin, joka mätti sitä kaakkua niin, että meikäläistä oikein kauhistutti. No niin, hän oli rouva Pikkaraiselle kehunut meidän olleen hyvin pirteän ja onnellisen näköisen parin ja toivonut, että hänenkin tyttärensä olisi voinut olla yhtä onnellisen näköinen kuin Sinä. Ihmettelen, että niin tuikea eukko voi sanoa jotain tuollaista."

Opiskelustressiä on lievennetty elokuvissakäynnillä. Pena ja Saarisen Antti ovat nähneet Kansikuvatytön. "Siinä morsian juuri ratkaisevalla hetkellä papin kysyessä häneltä, ei kun tuomarin, tahtoiko hän ottaa sen sedän aviopuolisoksi, jänisti ja jätti sen sedän hölmistyneenä seisomaan paikoilleen. Saa nyt sitten nähdä, kuinka meilän iskän käy. Eihän vaan eräs herra seiso hölmön näköisenä Kuusankosken kirkon alttarilla, kuoron yksin hänelle laulaessa ´Miks lähdit armas luotani`."

Ja sitten vedetään taas esirippu eteen ja annetaan nuorenparin lirkutella tyylillään.

Seuraava kirje on kirjattu 28.10., ja tässä välissä Pena on käynyt jo Kuusaallakin. Kirjeessä on julkaisukelpoista lähinnä alku: "Suo anteeksi, että kirjoitan tässä asussa, t.s. yöpuku päällä, mutta asianlaita on niin, että teimme kaikki mahdolliset alkuvalmistelut päästäksemme Paulin kanssa nukkumaan heti, kun olemme molemmat kirjoittaneet kirjeemme."

"Ensin matkasta puhuakseni, Kouvolassa oli juna niin täynnä, että juuri ja juuri sai matkalaukun hyllylle. Niinpä keksimme Paulin kanssa mennä ravintolavaunuun ja siellä saimme istua aina Lahteen asti. Siitä lähtien sitten se varsinainen matkanteko alkoikin, sillä saimme seisoa tänne Tampereelle asti." Ei se kuulemma kauhean raskaalta tuntunut. Olikohan reitti sama kuin 70-90 -luvulla: Kouvola-Lahti-Riihimäki-Hämeenlinna-Toijala-Tampere? Nykyisinhän Tampereelle mennään Tikkurilan kautta, vaihdetaan siellä junaa ja skipataan koko Riihimäki. Sitä se oikorata teettää.

Pena ja kämppäkaveri Pauli Kiuru ovat junassa jo päättäneet kirjoittaa morsiamilleen heti kun pääsevät Pikkaraisille asti. Aika liikuttava näky on varmaan ollut, kun nuoret miehet säntäävät junasta kortteeriinsa, käyvät hammaspesulla, vetävät yöppärit niskaan ja ryhtyvät kieli suupielessä laatimaan kirjettä. Ehkä ravintolavaunussa istuskelulla on osuutta asiaan, ehkä ikävä tyttöystävien luo selittää kiireen. On se yhteydenpito ollut aikoinaan erilaista.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Haavikon Toikat: Kukkien kasvatus on muutakin kuin ruusuilla tanssimista

Ulkona on yksi alkutalven harmaimmista päivistä. Haavikon puutarhan kasvihuoneessa leiskuu punainen väri, joulutähtien meri. Harmaan päivän keskeltä tuleva haukkoo henkeään ja kadehtii hiukan puutarhuri Sinikka Toikkaa, joka saa olla väri- ja valohoidossa pimeänä syksynä kuukausikaupalla. Kuvitelma, että joulutähtiä olisi ollut aina, ei pidä paikkaansa. Sinikka Toikka ja hänen äitinsä Anja kertovat, että heidänkin kasvihuoneisiinsa joulutähti tuli vasta joskus 70-luvulla.

Sinikka Toikka
Joulu on Toikan puutarhassa niin sanottu ajanviete. Paras sesonki puutarhaliikkeessä on keväällä. Äitienpäivä- ja kesäkukat tuovat leivänpäällisen.
- Joulu on tolkuttoman työläs. Heinäkuusta asti tätä on tehty. Yhtään kolikkoa ei ole kirstuun kilahtanut puoleen vuoteen, silti on lämmitetty,  kasvatettu joulutähtiä käsityönä viikot ympäri. Joulutähdet sitovat minut paikoilleen - ei kannata laskea tulosta vaan ajatella että tämä on hauska harrastus, Sinikka Toikka kuvailee hyväntuulisesti.

Anja Toikka on malttanut olla viitisen vuotta poissa puutarhalta voimien vähetessä, mutta edelleen hän auttelee tytärtään Sinikkaa mm. joulukukkakorien koristelussa. Anja on oppinut kasvien hoitoa jo lapsena kotitilalla Elimäellä - siinä sivussa se meni koulunkäynnin ja lehmien lypsämisen välissä. Lapsuuden kotipihasta 40-luvulta Anja muistaa orvokit ja asterit, muiden kukkien siemeniä oli vaikea edes saada. Ikkunan alla oli tiikerinliljaa ja ukonhattua, viisikymmenluvun lopulla tuli valikoimaan petuniakin. Anjan äiti Martta oli kotitalous- ja puutarhaneuvoja, joten tytär sai kosketuksen alaan jo kotona.

Anja Toikka
Torilta omaan yritykseen
 
Tanskalaiset turveruukut olivat käteviä, kun Anjan perhe kasvatti kukkia torilla myytäväksi.
- Turveruukku pysyi kasassa niin kauan, että se lahosi vasta kun kukka oli istutettu multaan. Suomalaisten tekemässä turveruukussa oli taas niin paljon paperimassaa ettei se tahtonut hajota, pienijuurisemmat kasvit eivät päässeet vahvasta ruukunseinästä läpi.

Veljensä kanssa Anja kävi Kuusankosken torilla 50-luvulla myymässä kukkia ja kaalia. Kuusaalle kannatti tulla aikaisin aamulla.
- Neljältä lähdettiin kotoa Elimäeltä, viideltä piti olla toripöytä valmiina, koska asiakkaat tuli kuuden löysistä torin kautta, ja töihin menijätkin ostivat meiltä kukkia, kaalia, porkkanaa, mansikkaa, mustaherukkaa. Kuivina kesinä noustiin kahden aikaan yöllä keräämään kaalia, että ne olisi torilla tuoreita, kun vettä ei riittänyt kasteluun.
Sinikka (oik.) ja Seppo isänsä Etvin kanssa torilla.
Torilla käynnit loppuivat, kun Anja perusti miehensä Etvin kanssa Kuusankoskelle 60-luvun alussa Haavikon puutarhan. Nimensä yritys sai tontilla kasvaneista haavoista.
- Ensin tehtiin kaivo - vettähän kasvit tarvitsevat. Seuraavana vuonna tehtiin asuinrakennus sen verran valmiiksi, että siinä pystyi asumaan. Puutarha käynnistyi vuoden -62 lopulla. Saimme sinne veljeltäni krysanteemeja hyödettäväksi, samoin tulppaaneja, Anja Toikka kertoo.

Ensimmäinen kasvihuone valmistui keväällä -63. Silloin siinä kasvatettiin jo tomaatin taimia.
- Kasvihuone oli lasista. Tammikuussa oli sen verran lauhaa, että kitattiin laseja tiiviiksi. Kasvihuoneet lämmitettiin 60-luvulla puulla ja hiilellä, joita poltettiin asuintalon alakerrassa. 70-luvulla laitettiin öljykattila. Toinen kasvihuone rakennettiin vuonna -64.

Loma on asennekysymys

Toikan yrittäjänaiset muistelevat töitä Anjan aloittaessa ja aikaa, jolloin Sinikka otti vastuun liikkeestä. Anja kertoo, Sinikka täydentää - hän muistaa asiat lapsuudestaan 70-luvun alusta lähtien, koska on elänyt ikänsä samalla tontilla ja kasvanut kukkien keskellä.

Harjun maatalous- ja puutarhaoppilaitokseen päätyminen oli Sinikka Toikalta oikeastaan vahinko - hän oli ajatellut lähteä opiskelemaan saksan kieltä  Kälviälle. Virolahdelle Sinikka kuitenkin päätyi ja valmistui vuonna -89 puutarhuriksi. Hän palasi kaksivuotisen opiskelun jälkeen kotiin Kuusankoskelle ja ryhtyi tekemään töitä vanhempien puutarhassa.
- Olin kyllä alkuun vain töissä. "En tiedä, olen täällä vain töissä", Sinikka naureskelee. Hän muistaa, kuinka viikkaili joulutähtien värilehtiä ja piti sitä suurimpana mahdollisena rangaistuksena. Nykyisin se on hänen mielestään hermoja lepuuttavaa käsityötä.

Vuonna -91 Sinikka otettiin firmaan mukaan omistajaksi ja annettiin hänelle lisää vastuuta. Kolme vahvaa ihmistä päättämässä saattaa kuitenkin olla joskus vaativa asetelma, varsinkin vanhemmat ja lapsi -yhdistelmä.
- Minä halusin myymälän tänne kasvihuoneen yhteyteen, kun vanha oli käynyt ahtaaksi. Siitä vähän keskusteltiin, mutta kun äiti otti sen omaksi ideakseen, se meni läpi vuonna -93, Sinikka hihittää hyväntahtoisesti.

Ensimmäinen kasvihuone ja kukkalavat v. 1963
Sinikan vastuu lisääntyi, kun isä ja äiti muuttivat pois kasvihuoneiden vierestä.
- Kun lapsi ei muuttanut pois, vanhempien täytyi muuttaa, Sinikka hymyilee ja kertoo saavansa edelleen pohdintaan apua äidiltä mutta paljon myös liikkeen apulaisilta.

Anja Toikan ensimmäisinä yrittäjävuosina vuoden työt kasvien parissa alkoivat ensimmäisten kukkien kylvämisellä helmikuussa. Sitä ennen tehtiin jo laatikoita laudanpätkistä puhdetöinä. Laatikoita tarvittiin kasvien kylvöalustoiksi. Anja naulasi laatikoita kasaan, laudat kolmetuumanauloilla vaan yhteen. Niitä oli raskas nostella, ja naiset muistavat kuinka kiva oli 70-luvulla saada kevyet muovilaatikot puisten tilalle.
- Moni kuvittelee, että puutarhurin työ on sellaista kukkien haistelua ja kastelua, mutta kyllä se on täyttä työtä, Anja Toikka sanoo.
Anja Toikka letkun päässä

Alkuvuosina Haavikon puutarha oli aina auki, ympäri vuoden ja melkein ympäri vuorokaudenkin. Aukioloajoista alettiin vasta haaveilla 60-luvun lopulla.
- Myymälä oli auki aina paitsi joulu- ja juhannuspäivänä, 80-luvulla alettiin pitää joskus suljettunakin. Entisaikaan oli toisaalta helppoa, kun myymälä oli siinä keittiön ikkunan alla. Pöydän äärestä näki, että tulee asiakas, ja siitä pystyi vaikka kesken sopan kauhomisen lähtemään.

Nykyisin Haavikon puutarha on kiinni tammi-helmikuun. Ensi kerran näin tehtiin euron tullessa, kun Sinikka ei halunnut pelata kahden valuutan kanssa. Silloin hän huomasi, että kannattaakin pitää tilat vapaana alkuvuodesta kevään multalavoja varten. Silloin saadaan ruukkuja täyteltyä niin, että maaliskuussa mahtuu asiakkaitakin sisään.
- Jos siis multa on sulaa. Monet tarhat täyttelee ruukkuja syksyllä, mutta meillä on tämä joulu täällä tiellä, Sinikka viittaa punaiseen kukkaloistoon. - Ekat taimet tulevat tammikuun alussa, ja siitä se sitten lähtee. Uutena kiinniolokautena on nyt aika heinäkuun lopusta joulusesongin alkuun. Asiakaspalvelijoita ei kannata pitää niin hiljaisena aikana, mutta minulle riittää töitä takahuoneessa.

Edellisestä päästäänkin loman pitämiseen. Koskas puutarhuri yleensä lomailee? Sinikka sanoo loman olevan asennekysymys.
- Minulle on lomaa se, kun vain käyn töissä, kun muun aikaa minä olen töissä. Minulla on kaksi koiraa, vanha äiti - no joulutähdet menee jo siinä siivellä. Pitää vaan asennoitua niin, että kun on silmälläpidettävää, niin ei tästä voi lähteä mihinkään. Loma tulee siitä, kun keskellä päivää saat katsella telkkarista mitä vaan, syöt rauhassa, otat ruokalevon, päätät vielä keittää kahvit ja miettiä vasta sitten työmaalle menoa. Sanotaan varmaan downshiftaukseksi nykyään. Ja kun on tämä työkausi, ei tehdä muuta kuin töitä. Siviiliasiat jätetään sivuun, eteisen lattiaa ei pestä vaan imuroidaan.

Toinen tahti kuin ennen

Toikat kylvivät kasvit pitkään itse, koska valmiita taimia ei ollut saatavilla. Kukkalajitelma alkoi kasvaa 60-luvun lopulla, orvokin ja asterin rinnalle tuli verenpisaraa, salviaa, petuniaa. Krysanteemin pistokkaita saatiin valmiina.
- Kun Kymiyhtiön satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1972, se tilasi meiltä krysanteemiruukut pitkiin lounaspöytiin. Silloin oli krysanteemeja ollut jo useamman vuoden. Pelargoni tuntui välillä vanhanaikaiselta, mutta se teki uuden tulemisen, kun Kari Kuuva lauloi mummon pelargoniasta. Lajikkeet jalostuivat matalammiksi, mummolla oli melkein puolimetrinen aikoinaan. Asiakkaat saivat kukat alkuun suoraan maasta multapaakut juuren ympärillä. Myöhemmin tulivat turve- ja muoviruukut, Sinikka ja Anja Toikka kertovat.

Kymiyhtiöstä puheen ollen naiset kertovat, että se oli puutarhalle iso ja varma asiakas. Haavikolta haettiin  kukat vuosittaisiin eläkeläisjuhliin. Puutarha toimitti myös taimet yhtiön herrojen pihoihin, joita sitten yhtiön oma puutarhaosasto hoiti kesän mittaan. Yleensä kasveja varattiin paljon samaa lajia kaikkiin yhtiön huviloiden pihoihin, mutta joillakin johtajien rouvilla oli myös omia toivomuksia, joita he kävivät esittämässä puutarhalla. Ne tietysti otettiin huomioon. Maksut kasveista tulivat aina ajallaan. Tätä jatkui aina 90-luvun alkuun, kunnes kaiken muun yhtiön supistustouhun myötä pihapalvelutkin lopetettiin.

Ennen kukkakesä aloitettiin vasta kesäkuussa, vanhan sanonnan mukaan 10.6. jälkeen vasta oltiin hallalta turvassa.
- Eihän ennen kukaan kuvitellutkaan laittavansa orvokkia toukokuussa ulos. Vaikka se kuinka kesti kylmää, niin ajatusmaailmaan ei kuulunut, että kukkia istutettaisiin huhti-toukokuussa yhtään mihinkään.

Puutarha otti kesäksi koululaisia töihin jo alkuvuosinaan.
- Joka asiakkaalle oli oma myyjä, joka kiersi laatikko kädessä hänen kanssaan tilukset. Myyjä kysyi, montako näitä laitetaan, asiakas seisoi vieressä ja odotti palvelua. Vasta 70-luvun lopulla alkoi tulla oma-aloitteisia kävijöitä puutarhaan. Eihän itsepalvelua ollut vielä monessa ruokakaupassakaan siihen asti ollut, kertoo Sinikka Toikka, joka aloitti itsekin asiakkaan kanssa kiertämisen 10-vuotiaana laatikko sylissä.
Tomaattia lähikauppoihin
Kukat käärittiin sanomalehtipaperiin, leikkokukat ensin silkkipaperiin. Toikat kaipaavat vieläkin isokokoisia sanomalehtiä.
- Tabloidikokoon voi kääriä kukat, mutta siinä menee hermo niin paketoijalta kuin katsojaltakin, Sinikka nauraa. - Nytkin toivotamme tervetulleeksi Maaseudun Tulevaisuutta tai City-Marketin mainoksia - niihin on helppo kääriä. Ennen asiakkaat toivat usein sanomalehtiä puutarhaan.

"Alavilla mailla hallanvaara" saattaa olla suomen kielen ihailijalle kaunein lause, mutta puutarhurille ilmoitus tietää töitä.  Ulkona lavoissa kasvit olivat alkuvuosina lasin alla, mutta lasi ei pitänyt kylmää. Toikat käyttivät olkimattoja suojana. Ne tehtiin itse rukiin oljesta.
- Pieni olkikimppu sidottiin kolmesta neljästä kohtaa narulla kiinni, ja niistä tehtiin mattoja kasvien peitoksi. Jos tuli sade, olkimatot piti viedä suojaan, märkinä ne painoivat eivätkä suojanneet kylmältä, Anja Toikka kertoo. - Myöhemmin tuli superlon-mattoja, joilla kasveja suojattiin. Ja joskus pelastettiin jonkun vanha itämainen mattokin kaatopaikalle viennistä ja tehtiin siitä kasveille hallapeittoa.

Nykyvälineet helpottavat työtä

Sinikka muistaa 70-luvun kukkapenkit samettiruusuineen ja daalioineen.
- Nykyihmisellä ei varmaan ole enää kuin perennapenkki. Amppeleista ei tiedetty 70-luvun alussa mitään. Meiän iskä teki 70-luvulla prototyypin amppelista, josta maahantuojan tukkurit kiinnostuivat kovasti. Pikkasen isompi muoviruukku, siihen oli sulatettu kynttilässä kuumennetulla rautalangalla reikä, ja rautalangasta ne roikottimet. Ne oli meillä viljelyamppeleina, kun kasvatettiin riippapelakuita. Asiakas olisi halunnut ostaa amppelinkin, mutta ne oli niin suuritöisiä ettei niitä haluttu myydä, vaan kerättiin ne talveksi naftaliiniin ja käytettiin seuraavana keväänä uudestaan. Vielä 80-luvun lopussa amppeli oli harvinaisuus tukkureiden valikoimassa, vasta 90-luvulla amppeleiden vallankumous tuli rytinällä.

Vielä 80-luvulla riippukasvien kasvatus oli puutarhoilla työlästä, kun ei ollut nykymaailman kouruja, joissa ne nykyisin kasvatetaan ja samalla hyödynnetään kasvihuoneiden ylätila.
- Meikäläinen on päässyt valmiiseen pöytään 90-luvulla, kun vertaa 60-lukuun. Silloin viljelylaatikot tehtiin itse, nyt mietitään, otetaanko valikoimasta tuollaisia laatikoita vai kennoja, nykyinen puutarhuri Sinikka miettii. - Sama juttu ruukkujen kanssa, saviruukut vaihtuivat muovisiin.

Etvi Toikka tekee multaa turpeesta betonimyllyllä.
Perhealbumin kuvassa Etvin Toikka lapioi multaa betonimyllyn vierellä. Ilmeisesti Haukkasuolta  on tuotu turvetta, ja se lannoitettiin betonimyllyssä.
- Jos 40 kuutiota pyöritti myllyssä, niin olihan siinä aika projekti. Joskus kasa lähtikin palamaan - huomattiin että turpeeseen nakattu rautakanki oli niin kuuma ettei siihen voinut paljaskäsin koskea. Isän kanssa levitettiin turvekasa auki. Aikanaan otettiin sitten hiilet pois. Itse säkitettiin multa kevään tarpeisiimme. Sittemmin ostettiin multaa valmiina kuormittain jo talvella, Sinikka kertoo. 

Toisessa kuvassa näkyy maassa olevia kasvilavoja - nythän kasvihuoneiden lavat ovat pöydän korkuisia ja työnneltäviä.
- Ennen ei ollut pöytiä, jotta päästiin kasvattamaan ryhmäkasvikauden jälkeen tomaatit penkissä. Meiltäkin toimitettiin tomaatteja paikallisiin kauppoihin, mm. Virtasen herkkukauppaan. Yleensä tomaatit poimitaan raakoina ja ne kypsyvät matkalla. Meillä kerättiin kypsät tomaatit aamulla ja vietiin samana päivänä kauppaan - asiakas huomasi kyllä makueron. 80-luvun  puolivälin jälkeen meillä ei juuri enää kasvatettu tomaattia.

Ergonomia on kehittynyt, 80-luvulla kukkien äärellä sai tosiaan kykkiä selkänsä kipeäksi. Orvokkia pitää käsitellä kasvatusvaiheessa yli puolen tusinaa kertaa, joten hankalassa asennossa sai viihtyä pitkään.

Kasvivalikoimat lisääntyivät samaa tahtia kuin puitteetkin. Sinikka ottaa esimerkin lobeliasta, josta ensin oli tarjolla vain sinistä ja valkoista, aikojen päästä myös riippuvaa ja tavallista.
- Oli niin hienoa, kun taas vuosien päästä tuli vaalea lila riippuva lobelia, ja sen siementä alkoi saada kylvettäväksi, Sinikka huokailee.

Nykyään maailma on auki, ja sieltä tulee vaikka mitä. Valikoima on valtava.  Suomessa ei kaikkea kannata kasvattaa.
- Onkohan yhdellä puutarhalla Suomessa nyt neilikkaa, meitil oli ennen yksi penkki neilikkaakin lasikasvihuoneessa, Anja Toikka kertoo.
Anja Toikka ja joulun vanha suosikki, tulppaani
Jouluna pitää olla punaista, meidänkin ympärillämme lainehtii punaisten joulutähtien meri. Sinikka on kasvattanut myös pinkkiä joulutähteä ja valkoista princettiaa. Hyasintti pitää pintansa, sitä rakastavat ne jotka eivät ala tuoksusta aivastella. Tulppaani oli kova sana vielä 80-luvun lopulla joulunakin, mutta nyt suosiota niittää tulilatva.
- Kasvatettiin pinkin joulutähden seuraksi nyt pinkkiä tulilatvaakin.

Yrittäjäriennoista Sinikan on täytynyt luopua kuulovamman pahennuttua avuliaan lääkärin takia. Aika menee muutenkin tarkkaan. Kaikenmaailman turhan byrokratian lisääntyminen rassaa yrittäjää nykyisin. "Paljonko teet vuodessa töitä? Paljonko teillä menee sähköä?" Sinikka sauhuaa, että kuka siitä tiedosta edes hyötyisi. Oikeat työt pitää kuitenkin tehdä, ja vasta sitten vastaillaan byrokraatille.
- Ensin pelakuut purkkiin, sitten vasta lomakkeita täyttelemään. Asiakaspalvelusta tykkäisin, olisin ehkä hyväkin siinä, jos tietäisin mistä puhutaan, Sinikka vitsailee kuulovammastaan.

Kilpailusta Sinikka Toikka ei ota stressiä. Vastaavankokoisia puutarhoja ei ole lähituntumassa, mutta toisaalta kukkia saa joka marketistakin.
- Kannattaa pyrkiä erottautumaan muista. Meidän joulukukka-asetelmat esimerkiksi ovat yksilöllisiä, kahta samanlaista ei ole eikä näitä saa muualta. Meidän joulutähdet on vähän erilaisia kuin muiden, meillä tehdään matalaa ja leveää tähteä, se on kivempi pöydällä kuin korkea.

Puutarhalla asioidaan rennosti

Vielä 60-luvulla kukkia ei ostettu juurikaan itselle, mitä nyt pihalla kasvamaan.
- Nimi- ja syntymäpäiville, hautajaisiin - niihin meni kukkaa. Kaupan kannalta oli ns. hyviä nimipäiviä, silloin meni kukkaa. Se taisi olla ainoa tuliainen, mitä yleensä vietiin. Jos oli isot Annan-päivät jollain, hänellä oli varmaan kammari täynnä kukkasia, Sinikka miettii.

Hennerin sukujuhlaan tilattiin lahjaksi kukkakoreja.
Kukkien hankkiminen on arkipäiväistynyt eikä niihin enää liity samaa tunnesidettä kuin ennen.
- Jollain saattoi olla viisitoistavuotias isotädiltä saatu amaryllis vaalittavanaan. Se kukki silloin kun sitä huvitti, ei se jouluksi kukkinut. Nykyiset ulkomaiset leikkokukat kestävät vain hetken maljakossa, ruukkukukan kanssa tulee hiukan sitä entisaikojen pitempää nautiskelua saajallekin kun saa seurata kasvin kehitystä, Sinikka sanoo.

Asiakaskuntaa riittää niin paikallisista kuin Helsingintietä kulkevista. Sitä on mukava palvella.
- Nuoret sanovat, että on kiva olla töissä, kun asiakas tulee vapaaehtoisesti. Ruokakauppaanhan on pakko mennä, puutarhalta tullaan hakemaan mielihyvää ja elämystä mielellään. Moni sanoo, että puutarhalle on helppo tulla kun ei tarvitse "pukeutua" toisin kuin kukkakauppaan mennessä - tänne kehtaa tulla polvet ja kädet mullassa, Sinikka Toikka kertoo.

- Parasta tässä työssä on ollut nähdä, jos on onnistunut - eihän kaikki voi aina onnistuakaan, Anja Toikka sanoo.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Eilan tarina. Kalenterimerkintöjä nuoruusvuosilta, toukokuu -39

Eila Mäyrämäellä kotipihalla, taustalla Kymintehtaan asema
Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

TOUKOKUU

Toukokuu alkaa vappumerkinnällä: "Aamulla laulamassa." Asiaan vihkiytyneet, siis Kaiku-kuoron jäsenet ja heidän perheensä, arvaavat, missä on laulettu. Kuorolla oli jo 30-luvulla tapana järjestää vapun vastaanottajaiset aattoiltana seuratalossa ja antaa pieni kevätkonsertti seuratalon portailla vappupäivän aamuna  "Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö...", "Nyt vappu on, nyt vappu on, siis veikot laulakaa niin että taivaan luhtihin tää laulu kajahtaa!" Noista sävelistä tulee edelleen nostalginen olo, kun niitä kuulee radiosta vapun aikaan - meidät lapsethan otettiin 50-luvulla aina mukaan seuratalolle vappuaamuna.

Kuvassa Kaiku seuratalon portailla vappuna 1938 johtajanaan Väinö Niinivaara. Eila laulaa oikeassa laidassa posket punaisina alttojen rivissä. Erikoista, sillä myöhemmin hän oli heleä-ääninen sopraano, "supraano" kuten ennen vanhaan sanottiin.

Eila on töissä Kymiyhtiön varastolla kirjurina, mutta kalenterissa ei työ ansaitse mitään mainintoja.Vapaa-ajan riennot sen sijaan kerrotaan siinä määrin kuin kalenterin pikkuiseen tilaan mahtuu. Tiistai. "Laulussa. Kävin senjälkeen Kuusaan kuvilla ja tulin Amin kanssa takaisin." Ratkaisen kuin ristikkoa: Laulussa = Kaiku-kuoron harjoituksissa. Kuusaan kuvilla: katsomassa Iltatähden reksut. Jos olisi käyty oikein elokuvissa, Eila olisi merkinnyt myös elokuvan nimen. Iltatähti oli tosiaan jo tuolloin olemassa, se rakennettiin vuonna 1932. Lisää tietoja rakennuksesta saa Rurik Wasastjernan kirjasta Kolme tehdasta, yksi kunta 1920-1939. Amin kanssa takaisin - Ami on Aarno Walli, "oikein hyvä toveri" muttei poikaystävä. Ja eiköhän retki Kuusaan puolelle ole tehty tehtaan läpi, kun siitä silloin sai vapaasti kulkea.

Takatalvi yrittää puskea päälle, vaikka Eila löytää metsästä jo valkovuokkojakin. Keskiviikko: "Lunta ja rakeita on satanut pitkin päivää. Väliin on aurinko vähän näkynyt ja taas on alkanut sataa." Jälkiviisaus on tympeää, mutta jos tämä olisi romaani, takatalvi symboloisi ovella kolkuttavaa sotaa. Muitakin merkintöjä lukee kirjoittajaa viisaampana. Isänmaalliset tilaisuudet lisääntyvät. "Kalle pyysi minua Voikkaalle. Siellä on poikaosaston illanvietto." Ilmeisesti suojeluskunnilla oli poikaosastot kuten Lotilla pikkulotat. Sunnuntaina 7.5. "Piiripäällikön pääkatselmus. Aamulla paraatissa. Päivällä keittämässä kahvia. Illalla seuratalolla lottien ja suojeluskuntalaisten juhlassa."

Eilan kavereita, mm. Eila ja Pirre, urheilukentällä.
Mutta ei kalenteri mitään tilaisuuksien sisällöstä tai tunnelmasta, uhasta tai sodan pelosta kerro. Se keskittyy olennaiseen. "Valli olisi tullut meille mutta lupasin, että hän saa tulla joku toinen ilta kun Kallekin pääsee. (Eila oli illalla meillä. Virkkasimme lakananpitsiä.)" Sunnuntaina. "Tulin kotiin Kallen kanssa, Eila Pirren. Tulimme yhdessä meidän mäelle asti ja olimme siinä vähän aikaa piirileikkiä. Hauskaa. Kirjoitin Kallelle laulunsanat. ´Kohta tulee juhannus`(Hauskaa)." Seuraavana iltana ollaan ylitöissä: "Hauska ilta." Tiistai. "Olin illalla Kallen kanssa seuratalolla. Godzinsky, Vesterinen, Malmsten, Katajavuori." Melkoinen esiintyjäkaarti.

Hauskaa siis on ollut kaverilauman kanssa kaiken viikkoa, vapaalla, töissä ja pihahommissa kotipihalla Mäyrämäellä. Keskiviikon merkintä pysäyttää. "Olin illalla lottien ompeluillassa. Se oli viimeinen tänä keväänä." Ja varmaan viimeinen, jossa sota voitiin vielä sivuuttaa.

18-vuotiaan merkinnöissä vilahtelee seuraavallakin viikolla Kalle. Mennään tunnelmasta toiseen. Perjantaina "Kyyneleet ei kuivu poskiltani pois." Lauantaina taas on hauska ilta, kun Eila menee Hakalalta Pilkan koululle partiojuhliin ja sieltä Kallen kanssa kuviin. Sunnuntai vasta hauska on, kun Eila on urheilukentällä ja näkee siellä Kallenkin. Maanantaina Eila on katsomassa jalkapallo-ottelua - arvaamme kyllä kuka on pelaamassa. Tiistaina Eila käy töiden jälkeen laulussa. Keskiviikkona kerrotaan, että Kalle ja Pirre lähtivät pyöräretkelle Vierumäelle.

Tässä puolestaan tytöt Vierumäellä 1935. Salme-sisko toinen vas.
Tytötkin retkeilevät helatorstaina. "Lottien järjestämällä retkellä Artjärven kautta Porvooseen ja Elimäen kautta takaisin. Oikein hauska matka. Kävimme Runebergin kodissakin ja mennessä Ratulan kartanossa. (Porvoossa hauska ´jellona´) Hauskaa."

Perjantaina käynnistyy huvielämän kesäsesonki: tanssilava avataan. "Ensin keittämässä kahvia urheilukentällä työn jälkeen ja illalla Ailin kanssa Sääksniemen avajaisissa. Pellekin haki minua kerran tanssiin. Ihme." Sääksniemi vetää puoleensa muulloinkin kuin tanssi-iltoina. Eila käy siellä kävelemässä useana iltana töiden jälkeen. Keskiviikkona 24.5. Eila on ammattikoulun 25-vuotisjuhlassa. Illemmalla hän käy vielä katsomassa ottelua konttori vastaan Ky. paperi. Konttori voittaa 2-0, ja jalkapallolukemista päätellen laji on yllättäen jalkapallo.  Kallet, Pellet ja Vallit vilahtelevat harva se päivä merkinnöissä, lauantaina Eila käy mm. auttelemassa Kallea Vanhalassa - keskuskonttorilla. "Autoin häntä ja sitten juttelimme Hannan kanssa. Kyllä sai nauraa. Lähdimme kävelemään vielä mutta kun rupesi satamaan menimme meille. Kahvikin oli parahiksi valmista. Joimme kahvia ja pidimme hauskaa. Oikein hauska ilta."

Kuvassa Eila esimiehensä Korhosen ja ystävänsä Eila Maunon kanssa varaston nurkalla kymintehtaalla.

Kaiken hauskuuden jälkeen tulee merkintä ihan puskista. Sunnuntai, helluntaipäivä. "Aamulla kirkossa. Salme pääsi ehtoolliselle. Loppupäivän olin kotona. Kävin nukkumaan jo klo 18." Pikkusisko pääsee ehtoolliselle - tarkoittaako se ripille pääsyä? Joka tapauksessa isosta juhlasta ei mainita etukäteen muuta kuin torstaina "Meillä oli suursiivous." Nykyisin rippijuhlat aiheuttavat sellaisen mekko-, tarjoilu-, vieraslista- ja lahjaruljanssin, että sen tuntevat nahoissaan rippikoululaisen lisäksi myös perheen muut lapset. Mentiinkö 30-luvun lopussa ripille noin vaivihkaa, vain oma perhe kirkossa todistamassa? Aika tyylikästä.

Maanantaina, toisena helluntaipäivänä, siskon rippijuhla on muisto vain. "Kotona klo 21 asti. Lähdin kävelemään Sääksniemeen päin. Kun tulin takaisin tuli Kalle vastaan. Juttelimme vähän aikaa ja lähdimme sitten Narrikalliolle soittoa kuuntelemaan. Oikein hauska ilta ja yleensä helluntait ovat olleet oikein hauskat. Hauska ilta!" Kiitos, uskotaan, hauskaa on.

Pikkusisko Salme, 16 v ja Eila, 18 v, vuonna 1939


Kuoro harjoittelee johonkin isoon konserttiin tai tilaisuuteen, koska keskiviikkona lauluharjoitukset pidetään Kaiun, Kouvolan, Voikkaan ja työväenopiston kuorojen kanssa yhdessä. Toukokuu päättyy kävelyyn Eila-ystävän kanssa ja merkintään "Hauska ilta."

torstai 1. joulukuuta 2016

Studio123 ja Kino123 löysivät uutta yleisöä

Elise Brandt ja Veikko Viitanen Studio123:ssa
Joulukuun ensimmäisen viikon elokuvakartta Kouvolan - oikeastaan Kuusankosken - alueella näyttää komealta. Viikon mittaan kaksi elokuvateatteria näyttävät yhteensä 15 eri elokuvaa tai muuta esitystä. Tällä kertaa se muu on perinteinen jouluinen Pähkinänsärkijä-baletti ja pari dokumenttia. Kinon rakentaminen Studion lähimaastoon on ollut hyvä ratkaisu.
- Kun suomentaja-kääntäjä Marko Hartama ehdotti minulle uuden teatterin perustamista suunnitteilla olleeseen kauppakeskukseen, teimme kunnon laskelmat. Studio123 oli noussut seudun isoimmaksi teatteriksi, parhaimpina vuosina oli 50 000-60 000 katsojaa. Muiden kauppakeskuksiin sijoitettujen elokuvateattereiden kokemus osoitti, että ne löytävät uusia katsojia, eivät vain vie vanhoja jo olemassa olevilta, elokuvateattereiden osaomistaja Veikko Viitanen kertoo.

Viime vuosi oli jo huippuvuosi, katsojia kävi Kinossa ja Studiossa yhteensä 140 000.
- Silloin kun Kouvolan keskustassa oli vielä elokuvateatterit, parhaimpina vuosina Kouvolassa ja Kuusaalla kävi yhteensä 90 000 katsojaa. Vaikka vanhan teatterin kävijämäärä putoaa uuden tullessa ensi alkuun puoleen, vanhan ja uuden teatterin yleisöt lähtevätkin sitten nousuun. Kokonaiskävijämäärä alueella kasvaa.

Kotimainen vetää

Katsojamäärät tulevat tarjonnasta. Maahantuojia ja levittäjiä on digiaikana noussut kuin maasta polkaisten, ja elokuvien määrä on lisääntynyt valtavasti. Mistä tietää, mitä teatteriin kannattaa ottaa?
- Ei tiedäkään, mistä tulee hitti. Se on paljon mainosbudjetista kiinni. Maanantaina kasataan palapeliä: mitkä elokuvat pääsevät esitettäviksi vielä seuraavalla viikolla eli ovat keränneet tarpeeksi katsojia. Studiolla roikotetaan mielellään pienemmänkin katsojamäärän elokuvia, "viikko ja vainaa" ei ole kenellekään reilua. Mutta jos perjantaina sattuu olemaan kahdeksan ensi-iltaa tarjolla, ei ole paljon varaa menettää niidenkään katsojia.

Varma yleisömagneetti ovat nykyiset suomalaiselokuvat. Elise Brandt sanoo, että on opittu viihdyttämään.
- Ei tehdä enää elokuvaa itselle, elokuvantekijöille. Yleisö tykkää, Studion kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli viime vuonna kahdeksan suomalaista, Kinolla seitsemän. Kotimainen elokuva pitää pienempien paikkakuntien leffateatterit hengissä.

Nuoriin vetoaa tällä hetkellä ya-elokuva, young adults -leffat kuten Nälkäpelit ja Maze Runnerit. Niitä näytetään enemmän Kinossa kuin Studiolla. Varttuneemmille on tarjolla mm. klassikoita. Vuodenvaihteessa Studiossa nähdään Chaplin-setti, Kieslowskin Värit-trilogia myöhemmin.
- Ne olivat hirvittävän suosittuja elokuvia, ja nyt elämme toivossa että yleisö haluaa nähdä ne uudelleen parempilaatuisina, Brandt kertoo.

Laatuleffat Studiossa

Veikko Viitanen on molempien teattereiden osaomistaja ja monitoimimies. Hänen tyttärensä Elise Brandt on puolestaan Studion monitoiminainen. Parivaljakko on vuosien jälkeen edelleen innoissaan elokuvasta ja yrittämisestä. Veikko tuli alalle väsyttyään vartiointialaan joskus 80-luvun lopulla, Elise vietiin teatteriin äidin ja isän töiden mukana. Työnjako toimii, molemmilla on omat erityisalueensa, Elisellä mm. laatuelokuvat, maahantuonti ja eventit - baletit, oopperat, konsertit ja dokumentit.
- Kaikkea olen tehnyt, vessat on siivottu, oopperat tekstitetty, Elise naureskelee. Hän on tehnyt Studio123:een palkkatyötä 90-luvun puolivälistä, siitä lähtien kun oli tarpeeksi vanha työsopimuksen tekoon.

Veikko määrittelee Kinon ja Studion työnjaon. Pääsääntöisesti isot elokuvat esitetään molemmissa, mutta pienemmän luokan elokuva laitetaan jompaankumpaan.
- Pannaan se toiseen, ja toiseen joku vaihtoehto ihmisille. Studiolla siis näkee enemmän laatuelokuvia. Pääasiassa Studio123 näyttää sitä mitä yhtiöt maahan tuovat, mutta myös paljon leffoja, joista tiedetään etteivät ne paljon yleisöä kerää. Meillä on hyvin uskollinen laatuelokuvayleisö, naamat ovat käyneet tutuiksi. Kauppakeskusympäristössä oleva elokuvateatteri on luonteeltaan kaupallisempi. Sinne ei sovi se pieni mustavalkoinen ranskalaiselokuva, Elise toteaa.

Isän ja tyttären yhteistyö toimii.
Nuoriin vetoaa tällä hetkellä ya-elokuva, young adults -leffat kuten Nälkäpelit ja Maze Runnerit. Niitä näytetään enemmän Kinossa kuin Studiolla. Varttuneemmille on tarjolla mm. klassikoita Studiossa. Vuodenvaihteessa siellä nähdään Chaplin-setti, jossain vaiheessa Kieslowskin Värit-trilogia.
- Ne olivat hirvittävän suosittuja elokuvia, ja nyt elämme toivossa että yleisö haluaa nähdä ne uudelleen parempilaatuisina.

TV ja elokuva lomittain

Oma lukunsa ovat baletit, oopperat ja muu musiikkitarjonta, joita Studio123 tuo maahan ja levittää. Elisen tarmon ansiosta teatterilla on nyt 7-8 yhteistyökumppania pitkin Eurooppaa toimittamassa esityksiä. Studio on maan johtava eventtien levittäjä asiakkainaan nelisenkymmentä teatteria.
- Eventtipuolella on äärimmäiset hyvät näkymät, kasvu on hurjaa. Joissain Euroopan maissa on jo saavutettu kylläisyys, mutta Skandinaviassa kasvu jatkuu edelleen. Tässä kannattaa olla mukana, meillä on ollut säkää, Elise väittää vaikka on todella hyvin perillä alasta ja ottanut asioista tarkoin selvää. Ja katsellut kakarasta asti englanninkielisiä elokuvia ja oppinut siinä kielen niin hyvin, että kääntää oopperoiden libretot nyt tekstityksiksi.

Elokuvien katselu on muuttunut monessa suhteessa, samoin telkkarin töllötys. Elise pohtii naureskellen nykymeininkiä. Ihmiset haluavat hotkaista tv-sarjat kerralla verkosta ja vaativat tietysti lisää. Nyt HBO on tuottanut upean sarjan Westworld ja näyttää sitä vain kerran viikossa.
- Kansa on ihan raivona, kun se pakotetaan odottamaan seuraavaan viikkoon, ihan kun ennen vanhaan Berceracia lauantaisin. Nykyisin parhaat tv-sarjojen käsikirjoittajat pakenevat telkkarin puolelle, joka pystyy näyttämään tuotteet suoraan ilman isoa teatterikierrosta. Sarjat ovat sitten alkaneet rantautua elokuvateattereihin. Meille tulee taas Doctor Whon jouluspesiaali, viime vuonna oli myös Sherlock-jouluspesiaali. Keskustelemme koko ajan BBC:n kanssa siitä, millaista tv-tuotantoa voisi näyttää ensi kaudella elokuvateatterissa.

Veikko Viitanen on oppinut ottamaan katsojamäärien vaihtelut murehtimatta.
- Kollegat murehtivat, kun kesällä ei käy katsojia tai joku leffa ei vedä. Mitä väliä, jos syksyllä taas yleisö käy teatterissa ja seuraava elokuva vetää. Ihmiset on helposti liian negatiivisia, Veikko virnistää ja lähtee ulkoiluttamaan koiraa elokuvateattereissa työskentelyn lomassa.

Eliseä odottavat käännöstyöt: oopperaa suomeksi ja vielä kauniisti. Eniten aikaa vie elokuvien levitys, mutta perheenkin kanssa pitää saada olla yhdessä. Ei auta, että tekee töitä elokuvien keskellä, kaikkea haluamaansa Elisekään ei ehdi nähdä. Joskus hän baletti-illan tervetulopuheenvuorossa huikkaakin: "Jos se on hyvä, jättäkää kassalle viesti, yritän nähdä sen jossain välissä!"