keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Penan kirjeitä Eilalle 7. Juhlaa ja puurtamista

Tekniikan ylioppilas Pentti Nieminen kirjoittelee morsiamelleen Eilalle Kuusankoskelle kihlajaiskesän jälkeen häkellyttävän ahkerasti. Edellinen kirje lähti 24.9. ja seuraava on päivätty 26.9. Eikä yhteydenpito ole jäänyt pelkkiin kirjeisiin. Eila on soittanut päivällä. Kirje alkaa rakastuneen sulhasen helskytyksillä, joista voisi luulla, että tekstiä suoltaa runoilija eikä insinööriopiskelija. Hypätään niiden yli.

"Olipa tosiaan hauskaa tänään rupatella puhelimessa kanssasi. Oli kovin ikävää, että se puhelu katkesi." Olikohan Eila soittanut työpaikalta, kun ei ollut ottanut uutta puhelua?

Sitten Pena pohtii pariskunnan roolijakoa pilke silmäkulmassa. "...haluan vain korostaa sitä seikkaa, että vapaa-ajoistasi ja harrastuksistasi puheenollen saat tehdä aivan niinkuin itse haluat. - - - Kumminkin mainitsen tässä vain ohimennen, että en ole tohvelisankari - en ainakaan vielä, eikä meilän iskästä koskaan sellaista tulekaan, eihän ja ne kaulimet sun muut mööpelit annetaan vissiin olla sellaisia pienenpuoleisia. - - -  Minusta on tosiaan hauskaa, että Sinulla on sellaisia harrastuksia kuin kuorolaulu ja voimistelu. Niihin käytetty aika ei ole tosiaankaan hukkaan heitettyä."

Eila on näköjään pähkäillyt jotain palkanlaskuun liittyvää kysymystä työssään kirjurina yhtiössä, koska Pena auttelee matemaattisella kaavalla.

"Siinä se 74 sitten on. Ajattelin vain kirjoittaa tuon ylläolevan siksi, että jos tahdot esittää esim. Timoselle, että suoritit laskun aivan oikein matematiikan sääntöjen mukaan, niin Sinulla on perusta."

Seuraa lurituksia, jotka eivät kiinnosta ketään muita kuin noita kahta.

Seuraavassa kirjeessä 2.10.-46 on lisää henkilökohtaisuuksia. Lisäksi Pena kertoo työskennelleensä koko viikon suorastaan korkeapaineen alaisena, ja tulokset alkavat hiljalleen näkyä. "Nimittäin olen saanut tehtäväni siihen malliin, että voinkin matkustaa jo perjantaina iltapäivällä, t.s. olen jo perjantai-iltana siellä kotona. Ellei Sinua kuulu silloin asemalle, tulen teidän kautta."  Jos Eilalla ei ollut kuoroharjoituksia perjantaina, hän saattoi hyvinkin mennä Penaa vastaan junalle. Nimittäin silloin Kuusaan ja Kouvolan väliä kulki "motti", joka pysähtyi Mäyrämäen alla Kymintehtaan asemalla. Pena tuli sillä Kouvolan asemalta. Sillä mm. kuusaalaiset koululaiset ajoivat Kouvolaan, jos sattuivat käymään siellä koulua.

Kovasti Pena ja kämppäkaveri Pauli odottavat sitä seuraavaa viikonloppua, jolloin Tampereen teknillinen opisto järjestää syystempauksen. Eila on jo luvannut tulla silloin Tampereelle, mutta Paulin morsianta Irjaa täytyy vielä houkutella. "Pauli juuri tuossa huikkasi, että soittaisit Irjalle ja puhuisit hieman järkeä t.s. että Irjakin tulisi tänne juhliin." Ja sitten Penan täytyy lopettaa, sillä kello on "vasta 22 ja minun täytyy ehtiä saada vielä paljon aikaan".

Seuraava kirje on kirjoitettu syystempauksen ja yhteisen Tampereen-viikonlopun jälkeen. Siitä käy selville, että viikonloppu on onnistunut yli odotusten, ja taas on kova ikävä. Kirjettä lukiessani mietin, mihin tämä runoniekka vuosien varrella katosi. Kaunosieluisesta ja tunteikkaasta nuorukaisesta kehkeytyi hauska seuramies ja temperamentikas ihminen, mutta hänen herkkää puoltaan me myöhemmät saapumiserät emme nähneet. Veivätkö sen arki ja ikä, vai eikö kuusaalaismiehen vain sopinut näyttää tunteellista puoltaan? Veikkaan jälkimmäistä.

Penan tussipiirrin on tosiaan laulanut.
Seuraava kirje on päivätty 19.10.46. Se on täynnä sydänverellä kirjoitettua pariskunnan kahdenkeskistä luritusta mutta kertoo myös, että Pentti on painanut pitkää päivää. "Olen istunut yhtä mittaa täällä meidän huoneessamme 11 tuntia ja vain välillä piipahdin Emmauksessa syömässä, missä viivyin ehkä n. puolisen tuntia, siis 10,5 tuntia on tussipiirrin ollut tänään kädessäni."

Viikko on mennyt nopeasti työn touhussa, niin etteivät Pena ja Pauli ole ehtineet edes elokuviin. "Mutta huomenillaksi on meillä liput Hällään katsomaan Merimiehen morsianta. Ensin aion piirtää kyllä koko päivän ja sitten illalla kuuden maissa vasta lopettaa työn ja pistää sunnuntaiksi. Sellaista on koulupojan elämä."

Kirjeessä vilahtaa myös urheilusuuruus. "...jos tapaat sopivasti Askolan, niin voit tuoda julki ajatuksiani, jos nimittäin haluat, että kyllä se Arvo oli sentään loistomies, kun järjesti minulle niitä Graphoksen teriä. Ne helpoittavat eräässä suhteessa työtäni huomattavasti." Arvo Askola oli töissä Kymiyhtiössä ja näköjään Eila joskus näki hänet töissä.

Wikipedia tietää: Valkealassa v. 1909 syntynyt, Kuusankoskelle muuttanut Arvo Askola oli suomalainen kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti. Hän edusti seuratasolla Kymintehtaan Urheiluseuraa. Askola nousi juoksijana huipulle vuonna 1934, jolloin hän saavutti 10 000 metrin juoksussa EM-hopeaa Torinossa hävittyään maanmiehelleen Ilmari Salmiselle 0,6 sekuntia. Saman vuoden SM-kisojen 10 000 metrillä Salminen oli myös 0,6 sekunnin verran nopeampi. Berliinin olympialaisissa 1936 Salminen, Askola ja Volmari Iso-Hollo ottivat 10 000 metrillä Suomelle kolmoisvoiton. Suomen-mestaruuden Askola voitti 8 kilometrin maastojuoksussa vuonna 1936. Hän kilpaili viimeisen kerran vuonna 1938.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Eilan tarina. Nuoruusvuosien kalenterimerkintöjä, huhtikuu -39

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

HUHTIKUU 1939

Eilan huhtikuu alkaa varsin rauhallisesti. Lauantai-ilta kotona pitsiä virkaten, sunnuntai-ilta samoin, mitä nyt Eila käy seuratalolla päivällä laulamassa ja illalla saattamassa ihanassa kuutamossa Helga-tätin perheen, Hakalat, elokuviin Kino-Sampoon. Maanantai-ilta menee kotona, tiistaina on töiden jälkeen Kaiku-kuoron lauluharjoitukset, torstai-ilta vietetään kotona - onhan kiirastorstai.

Pientä säpinää aiheuttaa Pellen ilmestyminen näköpiiriin. "Näin tänään Pellen kun tulin ruokatunnilta. Hän tuli jostain meiltäpäin kävelemästä. Hän kysyi mitä kuuluu ja sanoi että hänellä on paljon töitä. Joka ilta täytyy kuulemma olla töissä." Keskiviikkonakin on jotain jännää. "Minulle ennustettiin. Ihanaa. Menen kuulemma piakkoin kihloihin ja paljon, paljon muuta hyvää. Pelkkää hyvää vain." Onneksi Eila ei usko liikoja, hän on kirjoittanut myöhemmin punaisella: "Mutta se on kaikki valetta." No miten sen nyt ottaa; Eila kihlautuu vuonna -46, ja ihan pelkkää hyvää ei ole tulossa kenellekään suomalaiselle. Eletään talvisodan aattoa, mutta onneksi nuoret keskittyvät olennaiseen. "Olimme Eilan kanssa töissä klo 21.30. Tullessa näimme Vesterholmin Lassen. Hän on täällä lomalla. (Valli kävi katsomassa meitä noin klo 18.45.)"

Pitkänäperjantaina Eilan äiti ja Heikki-setä lähtevät Lahteen Nellyn ja Ollin perheen luo. Eila, Salme ja Heikin pojat Jaakko ja Matti jäävät kotiin Mäyrämäelle. Eila käy kirkossa Eila-kaimansa kanssa. Lauantai-ilta menee kotona. Kalenteriin merkitään siis melkein pelkästään vapaa-ajan vietto, töistä vain kavereiden tapaaminen. Lauantailta on jännä merkintä: "Sain Reinolta kukkia. 14 narsissia. Puutarhan poika toi ne meille kotiin." Eikös Reino ollut Eilan pomo, se joka teki vain vähän aikaa sitten sinunkaupat alaistensa kanssa? Hyvitelläänkö tyttöjä nyt siitä, että nämä ovat jaksaneet tehdä niin kiltisti ylitöitä? Sunnuntaita piristää kävely ja Pellen näkeminen. Muutama sanakin on vaihdettu.

Maanantaina, toisena pääsiäispäivänä, äiti ja Heikki palaavat. Eila on seuratalolla tanssimassa. "Pitkään aikaan ei ole ollut niin hauskaa kuin nyt. Pelle oli myös siellä. Hän tanssi paljon mutta ei hakenut minua kertaakaan. Tulin Eilan kanssa kotiin."

Tiistaina on lauluharjoitukset. Kalenteria tirkistelevä ehtii jo huolestua, että Pellestä vaan puhutaan mutta minne se Kalle jäi, jonka takinnappia ommeltiin ja jonka takia oltiin syvässä alhossa viime kuussa. Keskiviikkona hänet jälleen mainitaan. "Olin kuvissa katsomassa Hätävaraa. Valli ja Kalle olivat myös siellä. Kalle saattoi minut kotiin. Hänen kurkkunsa oli kipeä ja minä annoin hänelle sitä hyvää kurkkulääkettä. Toivottavasti se auttaa." Tiistaina käydään kävelemässä Eilan, Kallen ja Amin (Aarno Wallin) kanssa.  "Saimme Amilta pääsyliput läksiäisiin. Minun lippuni on Kallella."

Torstaina ilta kotona, perjantaina laulussa, lauantaina kotona, sunnuntaina "seuratalolla yhteiskoulun arpajaisjuhlassa. Hauskaa." Elokuvissa käynti sen kun kiihtyy. Maanantaina nähdään Eilan kanssa filmi Seitsemännessä taivaassa, keskiviikkona Mustalaisprinsessa. "Ensimmäinen elokuva, jossa näin Annabellan."

Arto Sulasen ottamassa valokuvassa palokunta sammuttaa liekkiin roihahtanutta Kino-Sampoa. Ei arvannut Eila vuonna -39, että hänen aviopuolisonsa joskus vuosikymmenten päästä johtaa elokuvateatterin sammutustöitä.

Torstaina kotona on suursiivous, Eila osallistuu. Sitten Kalle astuu näyttämölle, ja pientä draamanpoikasta syntyy. Perjantaina kävellään ensin pitkä lenkki Kallen kanssa, Hakalalta Rastaanmäeltä Niskalan kautta Keltinkoskelle ja Puhjonmäen kautta kotiin Mäyrämäelle. Lauantaina Eila missaa Kallen soiton, kun hänen pitää lähteä klo 14 junalla Kouvolaan siskon perhettä vastaan. Soittoa on siis odoteltu töissä, koska Eilan kotona ei ole tuohon aikaan puhelinta. Viikonloppuna asia vaivaa, mutta Eila käy kuitenkin seuratalolla käsityönäyttelyssä. "Ihania käsitöitä."

Maanantaina "Minua niin pelottaa, että Kalle on suutuksissa sen lauantaisen johdosta, mutta en tosiaan voinut sille mitään. En tiennyt vielä perjantaina mitään, että minun täytyy Kouvolaan lähteä. Olen hirveän pahoillani." Melkoinen ero nykypäivän viestittelymahdollisuuksiin. Kun ei ollut edes lankapuhelinta, ei näköjään saanut moneen päivään selvitetyksi, miksei voinut odottaa toisen yhteydenottoa. Siinä siis saattoi olla seurustelu katkolla ihan vaan kännyköiden puuttumisen takia.

Mutta Kalle on pitkämielinen. Tiistaina Eila on laulun jälkeen taas kävelemässä Kallen kanssa. "Kävimme Sääksniemessä. Hän pyysi minua jonain iltana ulos, mutta en voinut luvata kun on joka ilta menoa tällä viikolla. Ikävä kyllä."

Seuratalo. Kuva: UPM:n keskusarkisto
Keskiviikkona on lottailta, torstaina Reinon 30-vuotispäivät. Siellä on myös Pelle, hänet mainitaan erikseen. Ai jaa, Kallehan meillä piti olla kiikarissa? Perjantaina on laulu, lauantaina ne Amin läksiäiset. "Oikein hauskaa. Sain aina tanssia. Pelle oli myös siellä haki Eilaa mutta ei minua. Vaatteita ottaessa jouduin aivan Pellen viereen kun olin saanut vaatteeni ja käännyin seisoi Kalle edessäni. Ja pyysi että odottaisin häntä jonkin aikaa. Lupasin!! Minä Esterin kanssa odotin. Ester odotti Vallia, minä Kallea. Oikein hauska ilta."

Nykynuoria varmaan ihmetyttäisi ilmaus "sain aina tanssia". Nykyään tyttöjen ei kai enää tarvitse odotella, että poika tulee hakemaan tanssiin, vaan parketille voi mennä pyörähtelemään vaikka yksin tai porukalla tai likkakaverin kanssa. Ei olisi tullut kuuloonkaan ennenvanhaan. Poika haki, tanssitti kaksi tanssia, saattoi tytön paikalleen, kumarsi ja poistui. Orkesteri soitti aina kaksi samaa tahtilajia peräkkäin: kaksi valssia, kaksi tangoa, kaksi foksia.

Sunnuntaina onkin vappuaatto. "Päivällä koristamassa seurataloa, illalla vapun vastaanottajaisissa. Olin kyllä koko illan baarissa myymässä. Kohtalaisen hauskaa."

maanantai 21. marraskuuta 2016

Vanhoja kuusaalaismaisemia


Kuva Kymijoen varrelta, mutta mistä tarkemmin? Jukka Airolan kuvakokoelmista löytyy unenomaisia näkymiä Kuusankosken menneiltä vuosilta. Ne näyttävät pikkuisista pinnakkaisista suurennettuina epätarkoilta - ihan kuin muistikuvammekin. Vanha kuusaalainen löytää niistä kuitenkin paljon tuttua, ainakin  maaston muodot, vaikka moni nykyrakennus kuvista vielä puuttuu. Tervetuloa aikamatkalle! Ja ylläoleva kuva on Rantakulmalta, Kymijoen etelärannalta.


Tämä kuva on varmaan otettu vähän edellisen kuvan paikasta alajuoksulle päin. Kuva on 40-luvun ja 50-luvun loppupuolen välistä: betonipylväät on jo rakennettu, Valtakadun kerrostaloja ei vielä - kyllä reunimmaisen pitäisi näkyä kirkon vasemmalla puolella. Mutta peltoa riittää.


Muistatko kioskin Kyminpuolella Kiitotien tuntumassa? Se on ollut siellä ainakin vuoden -55 jälkeen, sillä taustalla näkyvä ns. keltainen arava eli As. Oy Pilkankulma rakennettiin tuona vuonna. Pyöreä lippa ja V-tyylin rakenteet ovat niin hienot!


Tämä maisema Kuusaan sillan eteläpuolella ei ole paljonkaan vuosien varrella muuttunut. Vasemmanpuoleinen liiketalo tosin ei ole enää entisessä loistossaan. Kuvanottohetkellä talossa on Lämpöpoikien liiketila. Puiset puhelinpylväät ovat luovuttaneet lankansa maan alle kaapeleihin, ja taustalla ollut SP-bensa-asema on vaihtunut toisenlaiseksi liikerakennukseksi.


Kuva sillalta tukinuiton vuosikymmeniltä, puomeillahan tukkeja ohjailtiin. Nykyisin joessa näkee vain hyytöpuomeja joinain talvina. Kymintehtaan rakennukset eivät juuri erotu, ja moni niistä onkin jo mennyttä maailmaa. Joen etelärannalle on noussut hienojen omakotitalojen, oikeastaan huviloiden, rivi. Syksyn tyyninä kirkkaina iltoina niiden valot heijastuvat jokeen ja tekevät vastarannalla kävelystä elämyksen.


Esson talossa Kuusaan ympyrän tuntumassa oli Kustaa Ahlgrenin Kuusankosken autoliike ja Pika-baari.


Poliisilaitos. Valtion virastotalo rakennettiin vuonna 1955. Tämä kuva on otettu ennen vuotta -58, sillä siihen mennessä takana oleva asunto-osakeyhtiö Siltapuisto oli jo valmistunut. Vanhojen kuusaalaisten suussa sen talon nimi on kylläkin viinakaupan talo, vaikka Alko on muuttanut sen jälkeen jo kolme kertaa.


Kuusaan torilla kirkon vieressä on ollut taksiasema muulloinkin kuin 2000-luvulla. Autoista päätellen kuva on otettu 50-60-luvun vaihteessa. Taustalla näkyy Aronpellon taloja ja vanha virkamiestalo. Viherpistettä ei vielä ole, mutta torikauppa käy tuohon aikaan vilkkaana. Voi että niitä lämpimiä Lummen munkkeja, joita isä haki lauantaiaamuisin aamupalaksi ennen kouluun lähtöä.

Rakennuksia koskevat faktat on poimittu Rurik Wasastjernan teossarjasta Kolme tehdasta, yksi kunta.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Eilan tarina. Nuoruusvuosien kalenterimerkintöjä, maaliskuu -39

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

Eila ja uusi hattu
MAALISKUU

Sama meno jatkuu kuin helmikuussa: Eila käy töissä ja viettää aikaa kavereiden kanssa kivoissa harrastuksissa. Keskiviikkona 1. maaliskuuta on lottien ompeluilta. "Siellä saa vasta hyvää kahvia", Eila kirjoittaa eikä tiedä, että oppii pian juomaan jopa korviketta.

Torstain tunnelma on suoraan teinipäiväkirjasta - 18-vuotiasta tunteet heittelevät. "Olin katsomassa elokuvaa Kolme ovelaa tyttöä. Kuva oli mainio mutta muuten oli koko ilta kauhea. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt niin kovasti kuin tänään. EILA, KALLE, VILLE, AMI JA MINÄ."  Veikkaan, että Eilaa ei itkettänyt pohdinta siitä, johtaako Kiinan ja Japanin sota toisen maailmansodan syttymiseen, vaan itku oli kotikutoisempaa teiniangstia ja liittyi ystävyyssuhteisiin. Tässä kaikille muistiinpanojen tekijöille malliesimerkki, miten kiukuttavaa tuleville lukijoille on se, kun vihjataan muttei selitetä.

Perjantaina on laulu, kuoroharjoitukset, ja nykykuoroillekin tyypillinen ongelma, miehiä vähän. Lauantai on erikoinen päivä, Eila on koko illan kotona Mäyrämäellä, vaikka siskokin lähtee Rautatieläisten talolle. Sunnuntaina Eila kirjoittaa kirjeitä ja lähtee illalla seuratalolle. "Sain tanssia paljon. Oikein hauskaa!"

Maanantaina Eila käy Hakalalla, tädillään kylässä, ja törmää kotimatkalla Kerholan luona Kalleen. Kalle saattaa Eilan kotiin, pyytää tätä keskiviikkona elokuviin, ja kaverukset istuvat juttelemassa yhteen asti yöllä. "Kello oli 1 kun menin sisälle." Maaliskuun alussa istuskellaan ulkona yöyhteen! Ei ihme, että tiistaina töiden ja laulun jälkeen "... kävin heti maate. Kurkku ja pää oli niin kipeä etten kyennyt edes olemaan ylhäällä vaikka oli vieraitakin. Karhunpoika sairastaa..."

Mäyrämäen kammari
Mietin, mihin nurkkaan Eila on kömpinyt sairastamaan. Mäyrämäellä hänen isänsä Oton rakentamassa talossa oli silloin keittiö, kammari ja alkovi. Talossa asuivat Impi-äiti, tyttäret Eila ja Salme, Heikki-setä, joka oli Impin toinen aviomies ja tämän kaksi poikaa. Myöhemmin vinttiin rakennettiin yksi asuinhuone, kun Eila löysi Penttinsä, ja nuoripari tarvitsi ensiasunnon. Millaista oli sairastaa ja elää terveenäkin, kun sauna ja ulkohuussi olivat pihan perällä, ja talossa oli kaksi salskeaa nuortamiestä, heidän isänsä ja naiskolmikko? Moinen 2000-lukulainen pohdintaa ei aiheuta Eilan kalentereihin minkäänlaista merkintää, eikä äiti koskaan myöhemminkään sitä pitänyt mainitsemisen arvoisena hankaluutena. Haitaria soitettiin ja välillä tanssittiinkin, kuten helmikuun merkinnät kertoivat.

Tauti on kuolemaksi, ellei se lauantai-iltaan mennessä parane, minun nuoruudessani sanottiin. Tässä tapauksessa tauti katoaa jo keskiviikkona, kun pitää päästä Kallen kanssa katsomaan elokuvaa Aivotärähdys.  Sitten tullaan yhdessä Eilan kotiin Mäyrämäelle, ja seuraava kuva on kuin Rosvo-Roope-laulusta. "Neuloin hänen takkiaan, koska se oli mennyt rikki napin kohdalta. Meillä tai ainakin minulla oli tosi hauskaa, toivon vaan ettei tämä kaikki lopu heti alkuunsa. Mutta jos niin käy niin minkäs sille sitten voi."

Torstaina Eila on töissä 22.30:een, ja eilisen zeniläisyys alkaa hiipua. "Ei tullut kuitenkaan hän, joka ´sydämeni lauluun toi uuden sävelen ja jätti muiston kaivatun´...". Perjantaina tilanne pahenee: "Miksi kaikki loppuu silloin kun onni on vasta alussa? Jospa minä en olisi koskaan syntynytkään."

Lauantaina Eila kyläilee ystävättärellään. Sunnuntaina Kaiku-kuorolla on konsertti seuratalossa. "Ihmisiä oli aika vähän, mutta meidän laulumme oli ensiluokkaista. Kaikki sanoivat niin."

Maanantaina Hakalalla, tiistaina laulussa. "Kävimme senjälkeen Eilan kanssa Kinon kuvilla ja sieltä suoraan kotiin." Olisivatko likat menneet Kino-Sampoon oman aikataulunsa mukaan, kesken elokuvan? Ennen nimittäin elokuvia pyöritettiin non-stopina niin, että halutessaan saattoi katsoa vaikka ensin lopun ja sitten alun. Voi olla, että "Kinon kuvilla" tarkoittaa vain reksujen katselua. Kuusasta osaamattomalle tiedoksi, että reksut ovat elokuvateatterin ulkoseinällä olevia filmien mainoksia.

Keskiviikkona "Valli saattoi meidät töistä kotiin. Hänen kanssaan on oikein hauska jutella." Niin hauska, että torstaina "Olin illalla Vallin kanssa kävelemässä. Hän kertoi minulle kaikista omista asioistaan ja minä taas hänelle. Keskustelimme myös rakkaudesta y.m. sellaisesta. Hän on oikein hyvä toveri." Toivottavasti meidän äiti osasi käyttäytyä tulevan julkkiksen Aarno Wallin seurassa. Omiin poikiini tekee varmaan suuremman vaikutuksen, että heidän mummonsa on ollut Kingston Wall -yhtyeen perustajan Petri Wallin isän oikein hyvä toveri!

Perjantaina tulee kirje Endeliltä, Eilan virolaiselta kaverilta. Tämäkin halusi olla oikein hyvä toveri, niin hyvä että olisi vienyt meidän äidin Viroon. Nyt hän kertoo tulevansa Kuusaalle kesällä. Suomalaiset kävivät ahkerasti etelänaapurissa Viron itsenäisen tasavallan aikoina. Olikohan äiti tutustunut Endeliin kuoron matkalla, Kaikuhan kävi Virossa vuonna 1938 osana Kymenlaakson maakuntakuoroa. Mahtoiko Endel kuulua Suomenpoikiin, jotka taistelivat jatkosodassa suomalaisten rinnalla? Se ei kuitenkaan selitä, miksi nuoret tuntisivat toisensa jo ennen sotia.

Endel Ruberg
Endel Rubergista tuli tunnettu taiteilija ja humanisti hänen muutettuaan Kanadaan. Hän kuoli siellä vuonna 1989. Ruberg vieraili Suomessakin 80-luvulla, piti ilmeisesti täällä näyttelyn. Nuoruuden kaveri ei ollut unohtunut vuosikymmenten jälkeenkään, Endel lähetti Eilalle yhden taulunsa ja kirjeen. Pieni taulu on maalattu jotenkin pakkasta käyttäen, maalausvaiheessa se on välillä jäädytetty. Vuonna -39 Endel kuitenkin pommittaa Eilaa kirjeillä ja omilla valokuvillaan.

Sunnuntaina 19.3. Eila on seuratalolla tarjoilemassa - lotilla on siellä mannekiininäytös. Ja siellä on myös Kalle. "Hän tuli vähän ennen tanssia juttelemaan kanssani ja kun tanssi alkoi pyysi minua tanssiin. Tanssin aikana hän kysyi kenen kanssa menen kotiin ja kun sanoin että yksin pyysi hän päästä saattamaan. Lupasin. Tulin siis hänen kanssaan sieltä pois." Aika avuton yritys peittää lakoniseen ilmaisuun se, että on takuulla onnesta litteenä.

Asiatyyli jatkuu maanantaina. "Tänään minun pitäisi mennä hänen kanssaan elokuviin. - - -  Kalle tuli illalla hakemaan minua kotoa. Olimme ensin katsomassa elok. Eteenpäin elämään ja senjälkeen kävelimme Kolarinmäen kautta Kouvolaan päin ja taas samaa tietä takaisin. Hänellä on minun E-kirjaimeni."

Tiistaina on laulu, sen jälkeen lenkki Eila-ystävän kanssa ja: "On lintu liverrellyt, on ruusu kukkinut, on kannel helähdellyt ja sydän hehkunut on hehkunut." Keskiviikkona Eilan kaverit tulevat kylään: Eila, Kalle ja Valli - mikseivät he sano häntä Aarnoksi? "Valli tuli ensin yksin ja Kalle tuli taas yksin vähän myöhemmin hän oli ollut äitinsä luona antennia laittamassa. Keskustelimme ensin filmeistä ja senjälkeen pojan ja tytön välisestä ystävyydestä. Oikein hauska ilta." On varmaan käyty syvälliset keskustelut, mutta minua kiinnostaa tuo antenni. Oliko Kallen äidillä jo radio siihen aikaan? Oliko se ihan tavallista? Vai oliko hänellä kidekone, jollaiset olivat yleisiä radion AM-lähetysten alkuaikoina?

Hiihtokeskus-ampumamaja Eerolan peltojen lähellä. Kuva: UPM:n keskusarkisto
Torstaina on ihan alleviivatun ikävää. Eila on niin levoton, että lähtee Hakalalle rauhoittumaan. Silti illalla itkettää. Perjantaina ei huvita edes lähteä seuratalolle karnevaaleihin, vaikka Salme ja tyttökaverit menevät. Lauantaina elämä kirkastuu. "Olin lauantaina keittämässä suojeluskuntalaisille teetä ampumamajalla. Illalla olin Kallen kanssa kävelemässä. Kävimme ensin Sääksniemessä ja sieltä tulimme meille. Keitin kahvia ja joimme ja pidimme hauskaa. Toiset olivat häissä." Kahvitteluhan on kuin nykynuorilla, kuulen kuinka he soittelevat toisilleen lähetkö kahville -puheluita. Mutta kiinnostavampaa on teen keitto suojeluskuntalaisille. Joku on muistellut, että 30-luvun lopulla suojeluskunnan toiminta oli vilkasta, ja harjoituksia ja hiihtokilpailuja olivat tavallisesti lotat muonittamassa. Sunnuntaina Eila kirjoittaa: "Olin illalla S.K. konsertissa seuratalolla. (Jännää)" Ilmeisesti suojeluskunta on järjestänyt konsertin.

Mutta sitten tehtaalle ilmestyy taas tuttu hahmo Pelle ja saa likoissa säpinää aikaan. "Pelle on täällä. Hän pääsi tänne vakituisesti töihin. Eila näki hänet, minä en nähnyt." Maanantaina: "Näin P. tänään kun hän ins. Lundin kanssa meni varaston ohi. Muistihan hän sentään katsoa tänne sisällekin. Päivää sanoi ja hymyili. Siinä kaikki." Keskiviikko: "En ole vielä nähnyt Pelleä muuta kuin maanantaina ikkunasta." Mielenkiintoista, että vaikka Eila on vastikään räytynyt kaipuusta jonkun K:n perään, Pellen pidättyväinen tervehdys otetaan suorastaan loukkaantuneena vastaan. Ei voi kuin kiittää kohtaloa, ettei meidän isäksi tullut joku ihan vieras Pelle tai Kalle tai peräti Endel vaan se tuttu Pentti. Kallen kanssa käydään nyt kuitenkin kävelemässä, selvitellään jokin erehdys ja päätetään mennä perjantaina kuviin katsomaan Helmikuun manifesti. Kuva on hyvä, myös Impi-äidin ja Heikin mielestä.

Lakananpitsin virkkuu kotona ja lottien ompeluilta - "tein nenäliinaa" -hyvien kakkukahvien kanssa piristävät maaliskuun loppupäiviä. Perjantain elokuvissakäynti Pellen kanssa takaa hauskan illan.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Penan kirjeitä Eilalle 6. Yöksi kadulle?

Taas ollaan ryöstöretkellä vanhempien jättämien papereiden parissa. Isäni Pentti kirjoitti opiskelukaupungistaan Tampereelta morsiamelleen Eilalle kirjeitä Kuusankoskelle. Pentti kävi teknillistä opistoa, Eila oli töissä Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Kirjeet kiitivät useamman viestin viikkovauhtia, vaikka Pena kävi usein viikonloppuisin Kuusaalla. Joskus morsian patistettiin kirjeessä myös appivanhemmille odottamaan puhelua - Niemisen suutariperheellä oli nimittäin puhelin toisin kuin Eilan kotona Mäyrämäellä.

Pentti on käynyt parturissa ennen syysjuhlaa.
Tämä kirje on päivätty 24.9.46 klo 21.50, ja pokko on niin ikävissään, että kurkkua ahdistaa. Pena kertaa sunnuntaisen Tampereelle saapumisensa vaiheet; hankaluuksia on riittänyt.
"Silloin sunnuntai-yönä, kun tulin tänne Tampereelle, oli minulle käydä vähän heikosti. Pakatessa oli nimittäin avaimet pudonneet taskustani, joten edessä oli kova pulma kuinka päästä sisälle siihen aikaan yöstä. Ei ollut muuta keinoa kuin soittaa asemalta asuntoon ja pyytää heitä avaamaan alaovi. Kaikeksi onnettomuudeksi olivat Pikkaraiset (vuokra-isäntäperhe) matkustaneet Turkuun, eikä Pauli kuullut puhelimen hälytystä. (Pauli oli Kiurun Pauli Kouvolasta, nuoret miehet olivat ensi kertaa Tampereelle matkustaessaan tutustuneet junassa ja päättäneet etsiä yhdessä kämpän.)  Kävin välillä kysymässä Emmauksesta huonettakin, mutta huonolla menestyksellä. Yritin soittaa uudelleen, taas ilman tulosta. Tässä touhussa kuluikin aikaa noin tunnin verran. Luulin jo, että joudun kävelemään pitkin katuja koko yön. Silloin tuli kumminkin meidän korttelimme yövartija vastaan ja päästi minut porraskäytävään. Silloin ei ollut enää mitään hätää. Kun pääsin ovikellon kimppuun, pidin sellaisen konsertin, että muutaman sekunnin kuluttua ilmestyi oviaukkoon Paulin uninen pää. Tarinoimme vielä sitten melkein tunnin ennenkuin kävimme nukkumaan."

Sitten Pena kuvailee ikäväänsä - hän kaipailee Eilaa niin kovasti ettei oikein pysty keskittymään muuhun. "Tänään ei auttanut muu kuin lähteä elokuviin, vaikka töitä olisi ollut vaikka millä mitalla."
Välillä juodaan  Paulin kanssa iltateet, ja taas jatketaan kirjettä. Pentti ja Pauli odottelevat morsiantensa tuloa Tampereelle opiskelijajuhliin. "Olisi tosiaan hauskaa, jos pääsisitte tulemaan jo ainakin perjantai-illaksi, siis esim. siinä junassa, joka lähtee Kouvolasta 15.45 ja joka on Tampereella 22.30." Junamatka Tampereelle kesti siis melkein seitsemän tuntia.

Herroilla on myös majoitussuunnitelmia. "Pauli ehdotti, että minäkin ottaisin huomenna huoneita tilatessa itselleni huoneen, jotta he saisivat olla Irjan kanssa täällä meillä. Eihän siinä minulla ollut mitään vastaan." No sehän oli hienosti joustettu. Sulhoilla ei ole vielä juhlien yksityiskohtia selvillä: "Mitään virallista tietoa niistä juhlista ei ole tullut, mutta kuulopuheiden mukaan ne ovat e.k:n 12 pv:nä ja luultavasti tämä tieto pitää paikkansa."

Mutta minullapa on tarkempaa tietoa. Äidin leikekirjasta löytyy kutsukortin puolikas.

Vielä hauskempi löytö on Eilan lähettämä ja itse piirtämä kortti, jossa hän ilmoittaa tulostaan Irjan kanssa. Ja voi veljet, kuvan naishenkilöllä on kuusaalaiseen tapaan kainalossaan paperirulla! Kymiyhtiöläiset saivat työnantajalta tilirullan säännöllisesti, ja kuusaalaiset tunnisti Kouvolan asemalla siitä, että heillä oli paperirulla kainalossa isäntäperheelle tuliaisiksi.
Kortissa lukee, että kuva on piilokuva - "Etsi Irja!" Ja vinkkinä, että Irjaa edustaa junasta ojentuva sulosääri.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Veikko Lehtinen piti ympäristönsuojelutöistä

Veikko Lehtinen pyöräilee Ruukittareen kypärä asiallisesti päässä. Hän ajaa tutuilla kulmilla, päälaboratorion ohi, koluamiensa piippujen juurelta, vanhalle keskusvarastolle. Hän on tutkinut paikkoja työuransa aikana tarkemmin kuin moni muu, jopa katoille kiipeillen. Nurmijärvellä syntyneen Veikko Lehtisen muutto Kuusankoskelle Helsingin seudulta oli mutkaton ratkaisu:
- Kymiyhtiön tutkimusosastolla vapautui vuonna -72 laborantin paikka ja minä sitä hain.

Veikko Lehtinen, taustalla laboratoriorakennus.
Helsingin kaupungin laboratoriokoulu oli antanut Lehtiselle koulutuksen ulkopaikkakuntalaisten kiintiöpaikalla. Lehtinen kertoo opettajansa, koulun rehtorin, olleen Helena Kekkonen, joka muistetaan rauhankasvatustöistä ja on saanut Unicefin rauhanpalkinnonkin. Veikon lahjat kemian suuntaan oli huomannut hänen äitinsä. Tämä oli patistanut poikaansa hakemaan oppilaitokseen.
- Hieno ala, ehkä ei kaikkein leveäleipäisin paikka, mutta eihän se tärkeintä olekaan, Veikko Lehtinen pohtii.

Kehä kolmosen ulkopuolella asuvan korvaan kuulostaa hauskalta, miten Lehtinen selittää Kuusaalle hakeutumistaan.
- Teki mieli päästä katsomaan vähän muutakin maailmaa. Tuntui vähän yksitoikkoiselta siinä Helsingin ympäristössä, oikeastaan halusin päästä vähän sikäläisistä ihmisistä irti. Olin ollut armeija-ajan Kouvolassa, ja paikka tuntui kivalle.

Lehtisen tullessa Kymiyhtiöön laboratorio toimi vesilaitoksen yläkerrassa, jossa on laboratorio nykyisinkin. Se tosin on ulkoistuksen tuloksena saapunut KCL mutta tekee osin samoja töitä kuin entinen yhtiön laboratoriokin.

Veikko asettui paikkakunnalle ja sai ensiasunnoksi vanhan omakotitalon Heinosen takaa - nykyään sitäkin aluetta sanotaan Puistomaaksi. Talon hän jakoi erään teekkarin kanssa ja muistelee aikaa hauskana. Kun paikalle alettiin rakentaa kerrostaloja, Veikko sai uuden asunnon Puistomaan alkuperäisistä kerrostaloista.
- Minä sain yksiön, ruhtinaalliset 25 neliötä. Vessa oli asunnossa mutta suihku kellarissa. Sitten löysin vaimon, ja siirryttiin jatkamaan asumista samaan taloon vähän isompiin tiloihin kaksioon.

Veikko muistelee Puistomaan väljyyttä, kaksiossa oli 64 neliötä, olohuoneeseen mahtuisi nyky-yksiö helposti.
- Se oli kaikin puoli kiva asunto, siinä on molemmat lapsenikin syntyneet. Kun tytöt kasvoivat, he saivat makuuhuoneen, ja minä tein olohuoneeseen alkovin. Sittenkin jäi vielä tilava olohuone käyttöömme. 70-luvun lopulla muutimme rivitaloon Tähteenrinteeseen.

Lujitemuovia veneisiin

Tutkimusosastoa kutsuttiin yhtiöläisten kesken päälaboratorioksi, jos tarkkoja ollaan niin päälabraksi. Veikko tuli erikoislaatuiseen tehtävään. Paperin ja sellun valmistuksen lisäksi yhtiöllä oli tuolloin kemianteollisuutta, mm. klooritehdas, jonka paikalla on nyt Kemira.
- Yhtiöllä oli myös muovituotantoyksikkö Porvoon maalaiskunnassa Kulloossa, Nesteen kaverina. Se teki polyesterihartsia, josta tehdään lujitemuovituotteita.

Yhtiön laboratorio 1930-luvulla. Polin
Lujitemuovilla ei ollut mitään tekemistä paperin tai sellun kanssa, mutta senkin alan tehtaan omistaminen kuului yhtiön senaikaiseen strategiaan. Se omisti myös metalliteollisuutta, Heinolassa ja Karkkilassa oli yksiköt. Niissä tehtiin mm. valurauta-ammeita ja uuneja.
- Porvoon yksikkö valmisti lujitemuovihartsia, jota laminoitiin lasikuidun kanssa venemateriaaliksi. Esim. Pietarsaaressa tehtiin Swan-veneitä, jotka voittivat maailmanmestaruuksiakin purjehduksessa. Me keitettiin hartsia ja analysoitiin sitä, että saatiin siihen säänkestoa, lujuutta, kaikkia hyviä ominaisuuksia. Se oli tuotekehittelyä. Kemianteollisuuden johtajana oli Krister Brommels, ja me tehtiin jatkuvasti uusia innovaatioita. Eräs viimeisiä tuotteitamme olivat vaneerin pinnoitteet ja lujitemuoviset lumikolat, Lehtinen kertoo.

Päälaboratorio teki klooritehtaankin kanssa yhteistyötä. Valmistettiin lujitemuovia, johon lisättiin klooria, joka tekisi tuotteesta tulenkestävän. Lujitemuovin valmistus loppui kertaheitolla 80-luvun puolivälissä, kun yhtiö myi tehtaan pois kuten monia muitakin rönsyjä.

Päästömittaajan laitearsenaali huollossa laboratoriossa
Työntekijöitä oli päälaboratoriossa mittava määrä, kuutisenkymmentä, päällikkönä oli Pauli Paasonen.
- Suurin osa työntekijöistä toimi sellun ja paperin parissa, siellä oli sellunkeittimetkin. Me keitimme hartsia laboratoriomittakaavassa viiden litran satseissa. Meillä oli pikkunen tuotantotehdaskin, saatiin keitettyä muutama kymmenen kiloa hartsia. Se oli hienoa aikaa, meillä oli oikein hyvä porukka, Veikko Lehtinen kertoo.

Hyvä porukka oli myös fiksua, se noudatti niin hyvin työsuojelumääräyksiä, ettei vahinkoja tapahtunut, vaikka oltiin kemian ilmiöiden kanssa tekemisissä. Lasin kanssa työskennellessä tietysti tulee välillä haavoja, mutta Lehtisen aikaan ei sattunut silmävammojakaan, joita myöhemmin sitten on tapahtunut. Tietokonekin 70-luvun labrassa oli, mutta se oli jossain muualla olevan tietokoneen tyhmä pääte eivätkä sitä saaneet käyttää kuin harvat ja valitut. Veikko alkoi käyttää atk:ta 80-luvun lopulla.

Uusi työ vei korkeuksiin

Lujitemuovitehtaan myynti muutti Veikko Lehtisen työt toisenlaisiksi. Hän kehuu Kymiyhtiötä ympäristöasioiden lipunkantajaksi.
- Oli hieno homma, että siihen työhön tulin lähteneeksi, kun kysyivät. Onhan yhtiötä pilkattu: sellunkeitto haisee, joki on saastunut. Mutta se on tehnyt paljon ympäristönsuojelutöitä jo ennen lakien tuloa. Minä päädyin vuonna -87 ympäristönsuojelutöihin. Se oli työurallani mieluisinta ja jäi parhaiten mieleen. Tehtäviini kuului kiipeillä pitkin tehtaiden kattoja, ottaa savupiipuista näytteitä ja arvioida kuinka paljon meiltä meni saastetta taivaalle.

Moni Veikon kiipeämä piippu on jo purettu, mm. kahden soodakattilan piiput, meesauunillakin oli silloin oma piippunsa.
- Kymin höyrylläkin oli kaksi savupiippua. Tässä jäljellä olevassakin olen käynyt mutta melko alhaalla. Ei minulla oikeastaan ollut mitään asiaa sinne. Sinne ei päässyt kuin ulkopuolelta - hyvin turvatonta touhua. Mutta siinä vaiheessa kun aloin tehdä tätä ympäristötyötä, työsuojelukin rupesi roimasti kehittymään. Ei tarvinnut tikkaita kiipeillä, katoille oli turvalliset portaat, Lehtinen kuvailee.

Veikolla ei ole korkean paikan kammoa, hän ajattelee kiipeämistä järjen kautta.
- Mitään todellista vaaraa ei ollut. Mutta monelle on kauhun paikka nousta ritiläportaita 50 metriin, kun alas näkee vaivatta.

Koska päästömittaus oli uutta ja koko maassa henkilökuntaa siihen vähän, Lehtinen pääsi näköalapaikalta seuraamaan alan huimaa kehitystä. Mittaustulokset ilmoitettiin viranomaisille - nämä vertasivat niitä päästölupien sallimiin arvoihin.
- Pikku hiljaa mittaaminen siirtyi akkreditoiduille mittausporukoille, niin kuin ihan oikein onkin. Minultakin oli kyselty naureskellen rehellisyyttä omien päästöjen mittaamisessa. Sanoin että vähän sama asia kuin tilintarkastus: tässäkin voi puijata, mutta siitä voi jäädä kiinni. Piti olla mahdollisimman rehellinen.

Aikoinaan piipuista tuli erinäköistä tavaraa kuin nyt.
- Silloin tuli paljon pölyä soodakattiloiden piipuista, nyt sen määrä on pienentynyt valtavasti uusien suodattimien myötä. Pöly sinänsä ei ole vaarallista - se oli enimmäkseen glaubersuolaa ja kalkkia - mutta sen mukana saattoi tulla raskasmetalleja. Valkasimolta mittasin klooripäästöjä, ja rikkidioksidia ja typen oksideja mittasin myös.

Kun ulkopuoliset ryhmät alkoivat huolehtia mittauksesta, yhtiön oma mittaaminen siirtyi taka-alalle. Samoihin aikoihin yhtiö perusti ympäristöteknikon vakanssin.
- Ympäristöpäällikkö Harri Jussila otti minut siihen virkaan, ja se oli toinen hieno juttu työurallani. Kansainväliset direktiivit alkoivat kehittyä, niitä piti seurata ja noudattaa. Samalla valvoin päästöjämme ilmaan ja veteen - automaattiset mittarithan tätä nykyään hoitaa.

Valvonnasta seurasi myös parannustoimia. Päästöjä pyrittiin rajoittamaan polttotekniikkaa säätämällä ja pesuvesien optimoinnilla. Aika hyvin siinä Lehtisen mukaan onnistuttiin.

Mieskuoro juurrutti lopullisesti

Sitten alkoi vaihe, jossa yhtiö tarjosi kaikille 40-luvulla syntyneille mahdollisuuden päästä putkeen.
- Vähän haikealta se tuntui, sillä työ oli kivaa. Mutta monelle muulle se sattui paljon huonommin kuin minulle. Jäin pois töistä vuoden 2006 lopussa. Katselen vieläkin Kuusaalla pyöräillessäni, mitä piipuista tulee. Kun minulle kuului töissä ollessa yhteydenpito jätteiden kuljettajiin, tekee vieläkin mieli mennä kurkkaamaan roskiksiin. Vaimo kuitenkin estelee, Veikko nauraa.

Veikko Lehtinen pääsi sujuvasti mukaan kuusaalaisyhteisöön, vaikka siinä oli paljon sellaisia, jotka olivat jo usean sukupolven ajan olleet yhtiöläisiä.
- Olen nyt kuusankoskelainen. Liityin 80-luvulla Kuusankosken Mieslaulajiin, ja sitä myötä minusta on pakostakin tullut paikkakuntalainen. Harkat on joka maanantai, parhaillaan valmistelemme kuoron 70-vuotiskonserttia. Ollaan myös tekemässä konserttisarjaa Jukka Kuoppamäen tunnetuksi tekemistä lauluista, Veikko paljastaa.

Lehtisen harrastukset eivät kuorolauluun jää. Hän piirtää ja maalaa ja saa siihen oppia kansalaisopiston kursseilta. Kuvanveistokaan ei ole vierasta.
- Siinä pidän nyt pienen tauon, kun noita puutarhatonttuja alkaa olla jo tarpeeksi pientä rivitalopihaa varten.

Vanha laboratoriokuva Julius Polinin kirjasta Kymiyhtiön sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen toiminta. 1932.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Eilan tarina. Nuoruusvuosien kalenterimerkintöjä, helmikuu 1939

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

Eila Piirikkälä kotipihassa Mäyrämäellä
HELMIKUU

Helmikuussa 18-vuotiaalla menee edelleen lujaa. Päivät tehdään töitä, illat luistellaan, käydään elokuvissa tämän tästä, saadaan poikia saatille, ahkeroidaan lottailloissa ja kuoroharjoituksissa ja istutaan iltaa tuttujen kanssa kotona tai kylässä. Tekisi mieli huutaa: "Haloo, kohta syttyy talvisota, voitko mainita jotain tunnelmista!" Mutta miten teinityttö voisi sellaisesta piitata, kun on niin paljon painavampaa asiaa. Pojat.

1. helmikuuta. "Olin illalla Lottien ompeluillassa. Sieltä lähdimme Eilan kanssa luistinradalle käymään. Näimme K. siellä ja tulimme hänen kanssaan yhtämatkaa klubin portille asti. Minun silmäni ovat tähän asti olleet vain puoliksi auki, mutta nyt ne ovat selkoselällään. Vihdoinkin." Ja ei tietenkään kerrota, mitä Eila on nyt oivaltanut. Että K. on se unelmien mies? Mutta kuinka ystävätär on sitten saman K:n kanssa elokuvissa seuraavana iltana?

Ai JAA, perjantai: "Olin ensin lauluharjoituksissa. Sieltä menin Eilan kanssa luistinradalle ja tulimme Pirren ja Kallen kanssa pois. Se on nyt "katki kuin Ruusteenin Immun sukset". Tapahtui jotain ratkaisevaa." Juu älä vaan missään nimessä selvennä, mitä tapahtui. K. tykkääkin E:stä? Mutta ei se onneksi tyttöjen välejä särje. Lauantai. "Olimme ensin luistinradalla Eila ja minä ja lähdimme sieltä P. ja J. kanssa kuviin. Olen ollut muutamia päiviä oikein reilulla tuulella."

Sunnuntaina käydään Hakalalla äidin siskolla kylässä ja sitten luistinradalla. Kuusaalla oli siihen aikaan Kuusaan urheilukentän luistinrata ja Voikkaalla toinen, joita yhtiö huolsi. Se tiesi lossimatkaa Kymintehtaan saunan kohdalta Kuusaan puolelle, mutta kylminä talvina joki jäätyi, ja sitä pitkin pääsi kävellen yli.

Urheilukenttä/luistinrata näkyy oikeassa laidassa. Kuva UPM:n keskusarkistosta.
Maanantaina 6.2. elokuvissa. "Heidi. Ihana kuva." P.H. on saatellut. Tiistaina Kaiku-kuoron harkat. Meidän äiti, isä ja muutkin kaikulaiset sanoivat aina käyvänsä "laulussa", kun menivät kuoroharjoituksiin. Keskiviikkona ja torstaina likat painavat töissä pitkää päivää, yli iltayhdeksään.

Perjantaina käydään töiden välillä kuvissa. "Olimme illalla töissä, kun Kalle tuli pyytämään meitä kuviin kats. elok. "Sävelten tuli". Tietysti me lähdimme. Klo oli 20 kun lähd. ja kun tulimme kuvista oli se 22. Tulimme vielä senjälkeen töihin. K. myös ja olimme täällä klo 24. K. antoi meille pääsyliput seuratalolle. Ihana ilta." On täytynyt olla ihana ilta, jos ollaan töissä puolille öin elokuvapaussin jälkeenkin ja sittenkin on ollut hauskaa. Ja taas on raapusteltu merkintöjä töissä - "täällä". Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kaverit käyvät Eilan työpaikalla keskusvarastolla houkuttelemassa elokuviin. Tehtaan alueelle, "piirin sisälle", on silloin päässyt muitta mutkitta ulkopuolinenkin kulkemaan.

Lauantaina jorataan seuratalolla. On vasta hauskaa, saa tanssia melkein joka tanssin, valssit kaikki. Sunnuntaina Eila käy kuvissa Jaskan ja Pirren kanssa katsomassa Nummisuutarit. Maanantaina Eila täyttää 18 vuotta, ja töissä kukkia tulvii. Narsisseja, tulppaanipuketti ja toinen jossa lukee Likistys - eikä lähettäjän nimeä. Esimies Reino antaa suklaa-askin. Tiistaina tulee Nellyltä Lahdesta paketti, kauniit punaiset aamutossut. Hakalalta Eila saa oikein hienon pyyhkeen ja saippuan. Keskiviikkona juhlinta jatkuu kotona. "Meillä oli Outisen Toivo ja Ensio. Toivo soitti viulua ja Jaakko haitaria. Oikein Hauska ilta." Torstaina vietetään vielä syntymäpäivien rääppiäisiä Mäyrämäellä, vieraina Eila, Kalle, Jaakko ja Pirre. "Tanssimmekin. Jaakko soitti taas Haitaria ja Toivo viulua. Hauskaa!"
 
Perjantaina ollaan neljän hengen porukalla kuvissa: Kaksi tyrolilaista. Joku porukasta on aika tuittu mieheksi, ja Eilat naureskelevat hänelle selän takana kotimatkalla kiellettyään ensin saatille pääsyn klubin portin kohdalla. Lauantai-ilta kotona, mutta sunnuntaina kuvissa: "Pietarin valkoiset yöt". Maanantaina on lauluharjoitukset, mutta niitä ennen johtaja Niinivaara tarjoaa kotonaan kahvit.

Tiistaina estradille astuu myöhempien aikojen julkkis, Aarno Walli. Hän oli Kymiyhtiössä  harjoittelijana useampaan kertaan ja ystävystyi kuusaalaisnuorten kanssa."Olin aamulla herätessäni niin pahalla päällä ja tänään onkin ollut oikein ikävyyksien päivä. Olin vielä illalla rekiretkellä. Oikein hauskaa. Sieltä tultuani juttelin Vallin Amin ja Kallen kanssa vähän aikaa klubin portilla." Varsinaista tunteiden vuoristorataa!

Aarno Wallista Wikipedia kertoo näin:
"Aarno Walli oli suomalainen kapellimestari ja pianisti. Hän valmistui ekonomiksi vuonna 1947 ja toimi muun muassa Musiikki-Fazerin palveluksessa vuoteen 1958, jolloin tuli Yleisradion tuottaja-ohjaajaksi ja musiikkiohjelmien toimittajaksi. Walli oli mukana vuonna 1942 uudelleen kootussa Rytmi-pojat orkesterissa Eugen Malmsténin kanssa Helsingissä pidetyissä tilaisuuksissa, joilla kerättiin rahaa sotainvalidien hyväksi ja Erik Lindströmin yhtyeessä joka voitti jazz-kilpailut vuonna 1945. Yleisradion viihdetoimituksessa toimiessaan Walli oli taustahahmona Suomen osallistuessa Eurovision laulukilpailuihin. Aarno Wallin lapsia ovat kitaristi Hasse Walli sekä tämän vuonna 1995 kuollut pikkuvelipuoli, Kingston Wall -yhtyeen keulahahmo Petri Walli."

Myöhemmin Eila ja Aarno tapasivat rintamalla Rukajärven suunnalla Wallin ollessa kiertueella. Aarno on kirjoittanut Eilan rintamavieraskirjaan:
"15.6.43 Ystäväni Eila!
Kultajyvän löytää vain keskeltä hiekkakenttää, ja Sinutkin löytää vain keskeltä erämaata, jossa nyt tapasimme kolmen vuoden takaa, lähteäksemme taas kumpikin eri suuntiin, Sinä jatkamaan suurta siunauksekasta työtäsi ja minä jatkamaan loppumatonta kiertuekierrosta ja vaellusta. Parhaat terveisesi vien niille kaikille ystävillemme, joista tapaan vastedes! Sinulle kiitos jälleennäkemisen ilosta, jonka tuottamalla kovasti virkistit meitä kaikkia. Hyvää jatkoa Sinulle kaikin puolin. Pysy yhtä virkeänä kuin tähän asti!
Veljesi Arska."
Kuusankosken saha 40-luvulla. Kuva: UPM:n keskusarkisto
Riipaisevaa ajatella, kuinka nuoret juttelevat klubin portilla omia teiniasioitaan aavistamatta, mitkä kohtalot heillä pian on edessään ja missä he tapaavat toisensa muutaman vuoden kuluttua. Mutta vielä vallitsee rauha hetken aikaa. Jännitys syntyy jo tällaisesta: "Olimme Eilan kanssa kävelemässä Kuusaalla ja olimme juuri tulossa kotiin kun Sahan luona joku pysäytti auton kohdallamme. Pelästyimme ensin ennen kuin huomasimme että se oli Kalso. Hän oli menossa Kouvolaan ja pyysi meitä autoon. Tietysti menimme. Ajoimme vain edestakaisin. Hauskaa!"

Torstaina lauluharkat ja arvoituksellinen merkintä "...sanoivat ne olevan sen, minunkin heilini petturi poikien joukossa...". Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina luistellaan, soittoakin luikkarilla on joku ilta, ja saattajia riittää. Maanantaina Eila käy Salmen kanssa kuvissa katsomassa Chicago palaa -elokuvan. Tiistaina luistinradalla on näytös: "Ensin katsomassa kaunoluistelunäytöstä luistinradalla. Viisi luistelijatarta, m.m. Irma Suuronen. Senjälkeen Jaskan ja Kallen kanssa kuvissa katsomassa Intohimojen myrsky. K. saattoi minut kotiin. Hauskaa!"

Helmikuun huvittelutilasto: Luistelua 9 kertaa, elokuvissa 8  kertaa, tansseissa 1 kerta, lauluharjoituksissa 4 kertaa, hiihtämässä ja rekiretkellä 1 kerta, lisäksi syntymäpäiväjuhlintaa ja kyläilyä.

  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...