Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Penan kirjeitä Eilalle 1, junamatka Tampereelle

Omat vanhemmat antavat ihmiselle monenlaista ihmettelynaihetta koko elämän ajaksi. Ensinhän he eivät ole oikein ihmisiäkään, ovat vain äiti ja isä, jotain perusolioita, jollaisia kuuluu elämässä olla ilman omia ominaisuuksia. Lapsena ja nuorena oikein nolottaa, jos jompikumpi käyttäytyy turhan persoonallisesti. Vasta korkeassa iässä alkaa arvata, että omilla vanhemmillakin on ollut oma elämä, menneisyys, rakastumisensa ja pettymyksensä. Tässäkään iässä en olisi arvannut, että oma isä, se insinööri, olisi nuorena ollut sellainen runollinen tunteiden kuvaaja kuin hänen kirjeistään tyttöystävälleen - meiän äitille! - paljastuu. Isä tuskin suuttuisi jos näkisi kirjeensä toistenkin luettavana, varsinkin kun lupaan jättää liian kahdenkeskeiset tunnelmoinnit esiripun taa. Kirjeistä kuitenkin löytyy niin paljon huumoria ja ajankuvaa mm. junamatkoista, opiskelijaelämästä ja sen ajan kielenkäytöstä, että ne on kiva jakaa muidenkin kanssa. Julkaisen niitä silloin tällöin blogissani. Tässä ensimmäinen, joka on kirjoitettu heti kun Pena on päässyt opiskelijaboksiinsa palattuaan kotoa Kuusaalta Tampereelle, jossa hän opiskeli Teknillisessä opistossa.


Tampere 26.3.46

Rakkaani!
Jälleen täällä Tampereella. - - - Virkistyin siellä niin, että minusta tuntuu kuin olisin toinen ihminen. Sairaudesta ei ole enää jäljellä hituistakaan, ruoka- ja nukkumishalut ovat muuttuneet jälleen lukuhaluiksi ja olo tuntuu aivan yhtä mukavalta kuin joku paraikaa sivelisi sielua höyhenellä. Tämä kaikki muutos on Sinun ansiotasi. En löydä tällä hetkellä tarpeeksi kauniita sanoja, mutta jos olisit tarpeeksi lähellä, niin rutistaisin sinut keskeltä kahtia pelkästä ilosta ja kiitollisuudesta.

Niin siitä matkasta puheenollen. Lupaavastihan se alkoi jo Kymintehtaan asemalla, niinkuin muistat - seisomalla. Kouvolan asemalla meinasi sama jatkua, mutta tapasin erään UK:n aikuisen kaverin ja hän suostui ystävällisesti jakamaan paikkansa minun kanssani. Näin sitä mennä rytyytettiin Riihimäelle. Siinä sivussa on senverran tilaa, että saattoi lukea hieman sitä "kuherrussellaistakin". Voit olla varma, että olin hihkaista ilosta ääneen, kun sieltä löytyi Sinun kirjeesikin. - - - talletin sen povitaskuuni juuri siihen oikeaan paikkaan, jossa se oli kaikkein lähinnä. - - - 

Vielä valoisaan aikaan oli juna Riihimäellä - - - ja yritin tunkea hennon tomumajani Tampereen junaan. Kyllä hyvin kävikin päinsä, sillä kansa osasi todella  käyttäytymistavat tällaisessa tilanteessa, nimittäin että ensin mennään sisään ja vasta senjälkeen tulevat ne ulos, jotka aikovat jäädä p.o. asemalla. Iloni oli tosiaan suuri, kun sain senverran tilaa, että sain sijoitettua matkalaukkuni alleni ja huokasin helpotuksesta. - - - Iloni oli ennenaikainen, sillä joku naisääni mainitsi falsettiäänellä nimeni ja minulle nousi tuskanhiki, sillä ajattelin heti, vaikka minulla ei ollutkaan laskutikkua mukanani, että 2+2 tekee tässä tapauksessa varmasti 5 ja oikein arvattu. Siinähän olikin samassa meijän luokan ainoa hamettakantava, joka melkoisen peittelemättä toi julki ajatuksensa. Sanasota päättyi siihen, että keikuin yhdellä jalallani ja toisella kädelläni pidin kiinni yhden vanhan tädin hihasta ja niin sitä taas mentiin. - - - Tätä tällaista jatkui noin 2  1/100 000 ajastaikaa ja sitten alkoivat jo "valot satamassa loistaa" ja tämä kaikkien aikojen junamatka oli saanut loppunsa. 

Seuraava näytös noin 3 min. kuluttua Aleksanterink. 24 D 7:ssä. Kylpyhuoneen ovi avautuu ja siitä astuu ulos viheltävä noin 40 vuotta edellistä pääosan esittäjää nuorempi mieshenkilö. (Vihellys: Joen rannalla...) Istahtaa tämän jälkeen sängynlaidalle ja avaa huolellisesti voileipäpaketin ja huudahtaa ilosta jälleen. Nauttii suht koht nopeasti voileipäpaketin sisällön ja hänen päältään näkee, ettei hän ole syönyt noin hyviä voileipiä pitkään aikaan. Kellahtaa sitten vuoteelle, kaivaa kirjeen povitaskustaan ja hetkisen kuluttua kuuluu taas ilonpurkaus. Ei aikaakaan ja mainittu tyyppi polttelee jotain vasta tupakoimaan opettelevalle polvelle tuntematonta savuketta ja aivan turhaa olisi hänen lausuakaan ääneen kuinka onnellinen hän on, sillä moisen jutun näkee jo hänen ilmeestään täysin selvästi. Lopetettuaan lukemisensa hän tuijottaa eteensä ja jos olisin ajatustenlukija, arvelisin hänen mietteitään seuraaviksi: "Mikä olisi ollessa, jos nyt olisin kotona - - -"

Seuraa kuvitelma perhe-elämän arki-illasta. Jos olet katsonut Suomisen perhe -elokuvia, näet kuvan sielusi silmin. Joka tapauksessa tekniikan ylioppilas hämmästyttää tässäkin kohtaa kirjeessään. Kun hän edellä siirtyi ulkopuoliseksi havainnoijaksi ja kuvasi iltatoimiaan kaikkitietävän kertojan otteella, niin nyt hänestä putkahtaa käsikirjoittaja, jonka tekstissä on samaa tunnelmaa kuin F.E. Sillanpään Ihmiset suviyössä  -romaanissa. Pidetään esirippu vielä hetki alhaalla ja annetaan 22-vuotiaan nuorenmiehen haaveilla. Kirjeen lopputoivotukset kuulostavat siltä kuin edessä olisi pitkäkin ero. Tuonikäiselle rakastuneelle viikonkin ero on ikuisuus.

Rakkaani, vielä kerran kiitos kaikesta hyvyydestäsi. Toivottavasti voit niin hyvin, että voin odottaa Sinulta kirjettä oikein pian.
               Terveisin Penasi

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Santtu Aitalalle sopivat uudet haasteet

Sammutinhuollossa käy aamupäivällä sutina. Santtu Aitala jakaa töitä ja asiakkaita piipahtelee. Ollaan jossain Kymintehtaan vanhan ja uuden hollanterin rakennuksista, ovet käy kun kangaspuut. Santtu Aitalaa huvittaa ihmettelyni: tämä nyt on tällaista uuden opettelua. Yritys on juuri palkannut yhden päätoimisen työntekijän lisäksi kaksi uutta osa-aikaista, töitä tuntuu riittävän.

Sammutinhuolto Santtu Aitala tekee - yllättäen - sammutinhuoltoja, palveluita kiinteistöille, kylttejä ja kilpiä, täyttää kaasupulloja, tarkastaa paineilmapulloja ja myy paloalan tarvikkeita. Asiakkaita ovat yritysten ja yksityisten lisäksi kaupunki, seurakunta, rakennus- ja huolintafirmat...
- Meillä on myös pikapaloposti-tarkastukset. Kun olen suorittanut väestönsuojelutarkastajan tutkinnot, niin sitä kautta meillä tehdään väestönsuojien tiiveyskokeitten tarkastuksia. Hyvä kun olen saanut tänne muitakin ammatti-ihmisiä, koska tämä on poikkeuksellinen ala, kuka tahansa kadulta ei voi alkaa näitä tekemään. Pitää olla Tukesin luvat, ja näillä kavereilla on ne luvat, Santtu kehuu työntekijöitään.

Firmojen ja julkisten yhteisöjen turva-asiat pysyvät kunnossa, koska laki vaatii ja tarkastukset tehdään. Yksityisiä kotejakin laki vaatii pitämään mm. palovaroittimia, mutta yksityiskoteja ei kontrolloida samalla tavoin. Santtu Aitala kannustaa pitämään paloturvallisuudesta huolta.
- Varoittimen lisäksi suosittelen hankkimaan sammutuspeiton. Eikä sammutin ole huono vaihtoehto kotitalouksiinkaan. Nestesammutinhan ei sotke mutta on hyvä apu, hän vinkkaa.

Tänä vuonna Aitala täyttää 64. Tahti kuitenkin on kiihtymään päin, firmahan laajentaa. Entäs se eläkkeelle lähtö?
- Joku muu on päättänyt noista numeroista, minkä ikäisenä voi jäädä työelämästä. Minä elän niin, että vuodet tulee ja menee, 63 ei tarkoita minun elämässä mitään eläkeikää. Elämää eletään omien voimien ja oman fiilingin mukaan. Jos lähdet yrittäjäksi ja asiakas soittaa, siinä on vähän huono sanoa ei, Santtu pohtii. - Aito yrittäjä ottaa mielellään työtä vastaan ja palkkaa lisävoimaa. Teet sellaisen organisaation että pystyt palvelemaan.

Porukan lisääntyminen vaatii uutta osaamista yrittäjältäkin. Santtu ei välitä nimittää sitä johtamiseksi vaan puhuu mieluummin töiden organisoinnista.
- Ammatti-ihmiset osaa kyllä työnsä tehdä. Ei ole kenenkään etu, jos me kaikki istutaan konttorinpöydän ääressä aamulla kaksi tuntia ja puhutaan, että mitä tehdään. Yhden kannattaa suunnitella homma niin että se on selkeää ja johdonmukaista. Minulla itselläni menee pari tuntia päivässä paperitöihin, vaikka vaimo hoitaakin laskutuksen, sanoo Aitala.

Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Santtu Aitala johtaa muita. Vaimo kotona on antanut hyvää esimerkkiä, hän naureskelee ja lisää:
- Minua on elämä opettanut johtamaan, hän miettii ja tarkoittaa varmaan paloalan tehtäviään.

Pari tuntia päivästä kuluu paperitöissä.
Kohtalo puuttui peliin Tommolansalmella

Santtu Aitala eli Mäntyharjussa lapsuutensa ja nuoruutensa 17-kesäiseksi asti, mutta sitten hän tapasi Tommolansalmella voikkaalaisen Sirpa Lummeen. Se oli menoa. Santtu pääsi erinäisten vaiheiden jälkeen töihin Voikkaan tehtaalle ja rupesi tekemään uraa.
- Olin ensin asentaja-viilarina. Minulla oli peruskoulupohja, mutta elämänkoulussa olin oppinut tekemään käsitöitä. Ameijan jälkeen menin höyryvoimalle töihin, ja ne sanoi että viikko tässä ja sitten vuorotöihin. Jäin siihen verstaalle ja ilmeisesti osasin jotain tehdä, koska olin siinä kymmenen vuotta. Siihen aikaan yhtiöllä oli joka osastolla omat laitos- ja huoltomiehet, jotka tekivät korjaustöitä.

Pikku hiljaa Aitala aloitteli toista uraansa, paloalaa. Hän meni vapaaehtoisena Voikkaan tehdaspalokuntaan. Kiinnostuksen laukaisi viimeistään se, kun tulipalo tuhosi omaa kotia.
- Asuimme vaimon kotitalossa paloaseman lähellä. Alakerran leipomossa syttyi tulipalo. Olin just mennyt tehtaalle, kun pomo tuli sanomaan että etkös sinä asu siinä Lummen talossa. Sanoin että asun, ja hän totesi: "Se palaa." Menin seitsemännestä kerroksesta katsomaan, kun talo savusi. Siinä paloi juuri meidän huone. Sirpa löysi sormukseni tuhkan seasta - eihän meillä nyt siihen aikaan paljon tavaraa edes ollut. Mutta palokunta toimi ansiokkaasti eikä talosta palanut kuin yläkerran rakenteita.

Tämän tapauksen jälkeen Santtu alkoi kysellä palokunnassa olevalta työkaverilta, mitä se harrastus pitää sisällään. Sitä kautta hän itsekin liittyi palokuntaan ja sai aikanaan vastuutehtäviä siellä.
- Palopäällikkö Timo Kuusisto tuli sanomaan, että he ovat päättäneet lähettää minut Palo-opistoon Otaniemeen opiskelemaan teollisuuspalopäälliköksi. Voikkaalla alettiin 90-luvulla rakentaa omaa suojeluosastoa, ja palopäällikkö pyysi minut siihen kaverikseen. Vuonna -92 siirryin päätoimiseksi  suojeluorganisaatioon, ja vuonna -97 menin palomestariksi paloasemalle, Aitala kertaa.

Uusi työpiste oli nyt Voikkaan perinteikäs paloasema. Siellä Aitala vastasi aseman kalustosta, oli teollisuuspäivystäjänä, hoiti tehdasliputukset, vierailujärjestelyitä, hälyttimet. Hän oli takapäivystäjänä kerran kuussa viikon kerrallaan, piti tulityökoulutuksia, vastasi tulityöluvista.ja henkilöstokoulutuksesta turvallisuusasioissa. Sammutinhuollosta vastaaminen taas edellytti uusien kurssien käymistä.
- Siinä oli se pohja, jolta lähdin ponnistamaan.

Voikkaan tehdaspalokunnan kalustoon kuului kaksi hyökkäysautoa, päivystysauto ja venekalusto. Lisäksi oli teollisuuden vaatimaa kemikaalintorjunta- ym. kalustoa.
- Palopäällikkö Jouko Kääriäinen osasi perustella hyvin yrityksen johdolle, että resursseja saatiin käyttöön tarpeen mukaan, Aitala kehuu.

Palokuntalaiset olivat tehtaan työntekijöitä. Aitala oli päätoiminen, mutta UPM:n palkkalistoilla hänkin.
- Kun aloitin, päällikkö käski minun ottaa kaverikseni joku tekemään kenttätyötä, ja niin Kamesakin Ismo tuli työkaveriksi. Palomiehiähän oli vanhaan aikaan ollut 60-70 miestä, mutta kun siirryttiin nykyaikaan, koulutusvaatimukset ja kuntotasovaatimukset kasvoivat. Sen myötä ydinjoukko muodostui 35 miehestä, ja heistä 25 oli tosi aktiivisia.

Voikkaan tehdaspalokunta harjoitteli joka toinen viikko. Santtu kertoo, että aktiivisten ryhmä oli oikeasti iso. Miehitetyssä paloautossa on esimies, kuski ja kaksi savusukeltajaa.
- Jos meillä oli 20 miestä joka lähtöön, se oli iso määrä kerralla. Meillä oli hyvä toimintavalmius, hälytyksestä palopaikalle poikkeuksetta viiden kuuden minuutin luokkaa. Meillähän alue oli Voikkaa ja tehasalue, poikia asui lähellä, ja se mahdollisti nopeuden, Santtu selvittää.

Noihin aikoihin kaupunki oli saanut oman palokunnan, mutta silti teollisuuspalokunnalla riitti hälytystehtäviä vuosittain 70-80.
- Silloin lähdettiin vielä kaupungin hälytyksiinkin. Tehashälytyksiä oli paljon, mutta ne väheni jatkossa, kun tarkennettiin toimenpiteitä ja saatiin turhat hälytykset pois. Vakinaisen palokunnan rooli ympäristössä kasvoi merkittävästi, ja meillä hälytykset väheni, Santtu Aitala kertoo.

Pysäyttäviä hetkiä

Palojen sammuttaminen on usein vaarallista työtä.
- Monessa ammatissa on vaaran paikkoja, mutta kyllä meidän paikkakunnalla on koettu todella vaarallisia tilanteita. Kun nyt tuotakin kuvaa katsot, Aitala osoittaa valokuvaa Kuusaanniemen kuljetinpalosta vuonna -93. - Tänä päivänä palomiehillä on rautainen koulutus, jota annetaan hyvissä olosuhteissa Kuopiossa. Hyvä, koska palomies saattaa joutua tekemisiin monenlaisten kemikaalien ja  isojen onnettomuuksien kanssa.

Aitala oli sammuttamassa kuljetinpaloa, mukana ensimmäisessä autossa.
- Savu oli ensin aika pientä, kunnes se ryöstäytyi. Menetin hiihtojoukkuekaverinkin siellä, hän jäi kuljettimeen tulen vangiksi. Samassa viestijoukkueessa hiihdettiin. Oli se jollain tavalla traaginen äitienpäivän aamu, kaksi ihmistä menetettiin. Siitä opittiin paljon valtakunnallisestikin, kuljettimien turvamääräyksistä ja muista, Santtu Aitala miettii vakavana.

90-luvun alussa kriisitilanteiden purku asian kokeneiden kesken oli uutta. Voikkaan palokunnassa aiheesta käytiin keskustelua.
- Kaverit varmaan työnsä ohessa juttelivat siitä, mutta mekin järjestettiin siitä keskustelutilaisuus.

Vuonna 2006 tuli rankka uutinen: Voikkaan tehdas lakkautetaan. Se tiesi myös palokunnalle loppua. Kesällä ilmoitettiin, että kesälomien jälkeen ei enää tulla töihin, palkka maksetaan kotiin. Henkilöstöhallinto kuitenkin toivoi, että turvallisuudesta vastattaisiin edelleen.
- Meille se paloryhmä oli sosiaalinen ryhmä, pidettiin henkeä yllä lakkautuksen edetessä, se oli meille tärkeää. Pidettiin harjoitukset vuorollaan, päivystykset pyöri. Minä päivystin joulukuun viidenteen päivään asti.

Sitten pojat ratkaisivat asian ja kertoivat sen omalla tavallaan.
- Syyspuolella kesää oli joku hälytys. Olin päivystyksessä ja tulin hälytyksen jälkeen asemalle. Paloautot oli ajettu keula edellä sisään. Silloin tiesin, että nyt on historia tältä osin loppu. Pojat oli tehneet päätöksen.

Tehdaspalokunnan lakkautusta seurasi erilaisia episodeja. Kuusaalla toimi Kuusankosken VPK, ja Voikkaalla oli ollut VPK, joka oli perusta TPK:n synnylle.
- Me perustettiin Voikkaan palomiesyhdistys, joka olisi mahdollistanut VPK:n perustamisen. Mutta sitten Kuusaan VPK tulikin Voikakseen, ja meidän poikia meni sinne. Katsottiin meidän yhdistys turhaksi ja ajettiin se alas. Hienoa, että paloasema on nyt siinä käytössä missä sen pitää ollakin, Aitala hehkuttaa.

Vanhat tehtävät toivat uusia mahdollisuuksia

Monen muun Voikkaan tehtaan työntekijän tavoin Santtu Aitala joutui miettimään uudessa tilanteessa omaa tulevaisuuttaan. Silloisen Raija Huovila Turvatarvikkeen omistaja pyysi alkuun Aitalaa yrityksensä vetäjäksi Kuusaalla. Hän oli myymässä yritystä ja asui itse Joensuussa.
- Kävin pitkällisiä mietintöjä ja totesin, että kun se kerran on myynnissä oleva yritys, niin siinä voi käydä niin, että olen taas kerran työttömänä. Päätin, että kun olen yhden lopputilin saanut, niin toista en saa ja perustin helmikuussa 2007 oman yrityksen.

Monelle tehtaan lakkauttaminen oli niin kova isku, ettei irtisanotuilta juuri saanut tuohon aikaan edes haastatteluja. Santtu Aitala oli ainoa, joka voikkaalaisista suostui puhumaan avoimesti ja keräsi palomiehistä pienen porukan valottamaan työntekijöiden tilannetta. Se kertoo jotain miehen asenteesta.
- Olin nähnyt jo paljon elämää ja joutunut elämässä nöyrtymäänkin. Ei ollut välitöntä taloudellista hengenvaaraa: talo maksettu, vaimo töissä, tytär maailmalla koulutuksen saaneena. Ei ollut samoja paineita kuin monella nuoremmalla. Minulta ei menneet yöunet, ajattelin, että mie löydän sen oman polun. Kun kiipeät vuorelle, et voi tietää mitä huipulta näkyy ennen kuin olet siellä. Ajattelin, että päivä kerrallaan, kyllä sieltä tulee mahdollisuuksia. Ja sieltä tuli.

Santtu Aitala tunnetaan urheilumarkkinoinnin osaajana monissa lajeissa. Kumusta hän oli aloittanut mainoksia myymällä, ja nyt aktiivisuus palkittiin. Hän oli ollut joskus Pesäpalloliiton talkoohommissa, ja Pesäpalloliiton silloinen markkinointijohtaja pyysi häntä vetämään seuraavana kesänä Kouvolassa järjestettävän Itä-Länsi-tapahtuman markkinoinnin. Se sopi yritystään käynnistelevälle Aitalalle hyvin.
- Ajauduin sitä kautta Kouvolan Pallonlyöjien markkinointia vetämään, rakensin siinä rinnalla oman firman verkostoa ja kehitin omaa sammutinosaamistani. Tein KPL:ssä kolme vuotta palkallista kokopäivätyötä.

KPL:n aika oli hyvää: joukkue oli kunnossa, myyntityö itsenäistä, ja pääsi suunnittelemaan pesäpallostadionin uudistamista.
- Olen ylpeä siitä, mitä siellä näkyy nyt. Omat sormet on olleet vahvasti mukana siinä. Veljeni piirsi ammattisuunnittelijana katsomot. Mielestäni saatiin aika toimivaksi, Santtu tunnustaa.

Aitala näkyi 90-luvulla myös KooKoon joukoissa. Matsien erätauoilla hän viiletti tukka hulmuten ympäri hallia. Hänet oli houkuteltu mukaan organisaatioon.
- Vuonna -94 tehtaanjohtaja Pertti Asunmaa oli kuullut, että olin ollut Kumussa kaksi vuotta. Hän kysyi KooKoon puheenjohtajana, kiinnostaisiko minua lähteä kaveriksi jääkiekkojoukkueen markkinointiin. Ensimmäisellä kysymällä en lähtenyt, mutta hän tuli uudestaan: mietipä nyt. Vastasin, että se on niin kovaa hommaa, että minun pitää saada yrityksestä vapaata. Mutta jos pelisäännöt sovitaan, niin mikä ettei. Niin me sitten yhtenä lauantaina sovittiin ne pelisäännöt silloisella työmaallani.

Pelisäännöt toimivat, koska Santtu Aitala teki töitä KooKoon kanssa vuoteen 2006.
- Möin mainoksia. Markin Seija hoiti seuraa toimistossa, Asunmaan Pertti oli puheenjohtaja, minä kiersin kylää yrityksestä toiseen. Oli aikamoiset verovelat ja velat muutenkin, mutta Asunmaa otti tehtäväkseen, että asiat hoidetaan. Se kesti kymmenen vuotta, mutta ne hoidettiin. Sanoisin, että kyllä minulla oli yksi tärkeä rooli siinä, se oli minun tehtävä.

Jossain vaiheessa KooKoota uhkasi toiminnan loppuminen.
- Niin. Silloinen puheenjohtaja vaihtui, etsittiin uutta, rahatkin oli vähissä. Ketään ei saatu. Todettiin, että lopetetaan, eihän yksityistä ihmistä voi pakottaa vetämään jotain seuraa vapaaehtoisesti. No kun se päätös ilmoitettiin, tuli hirveä härdelli. Ja tuli haasteen ottajia. Nyt nähdään, että kaikkien uudelleenorganisoitumisten jälkeen se oli seuran pelastus. Poistuva vanha organisaatio antoi uudelle organisaatiolle velattoman pöydän. Silloinen puheenjohtaja Timo Johansson ja me otettiin vastuulle, että tehdään vuosi töitä ja hoidetaan yhteistyökumppaneiden kanssa asiat niin, että saadaan tilivelat pois. Verovelat oli maksettu jo sitä ennen.

Omaakin elämää ehtinyt viettää

Kaiken markkinoinnin ja tehtaantöiden lomassa Aitala on harrastanut lajeja itsekin.
- Kun olin talon rakentanut,  istuin takapihalla grillimakkara kädessä kiven päällä ja näin miten pyöreä äijä olen, melkein yhtä paksu kuin pitkä. Ostin lenkkitossut ja rupesin lenkkeilemään. Työmaalla oli Aholan Sakari, joka hiihti paljon, ja minäkin innostuin hiihdosta. Se vei mukanaan, niin kuin minulla on tapana: mihin lähden niin sitten kanssa lähden. Kuusankosken Urheiluseuran väreissä hiihdettiin Kymenlaakson viestejä ja Finlandia-hiihtoja, treenattiin hullun lailla kymmenen vuotta. Taisin Finlandia-hiihdossakin päästä alle neljän ja puolen tunnin. Aikamoinen suoritus, Santtu myhäilee tyytyväisenä.

Kannattaa varmaan kysyä niinpäin, että mihin lajiin tämä Aitala ei ole sotkeutunut.
- Lentopallossa olen ollut, vetänyt halli-volleytä, pesäpallossa kenttäpäällikkönä ja seuran touhuissa, jääkiekossa olin mukana, ja Kuusaan Pallon tyttöpesiksessä hommaamassa rahat, Jarvan Matti valmensi. Mutta ei tässä kaikessa perhe kärsinyt. Useinhan minä hiihdin rullasuksilla Valkealan lenkin niin että Sirpa ajoi polkupyörällä vieressä Petra tarakassa. Kilpailumatkoilla oltiin yhdessä.

Nyt Santtu saa fyysistä liikuntaa tarpeeksi töissä, "kun kantelen noit pyttyi ja pulloi". Hän tekee viikonloppuisin lenkkiä vaimon ja koirien kanssa.
- Nyt kun ikää on tullut, kävin viime kesänä Green Cardin, jos vaikka Eerolan golfviheriöille ensi kesänä kerkiäisi. Katotaa nyt, miten äijä oppii.

Santtu Aitala nauttii nyt elämästään. Peruspilarit ovat nämä:
- Minulla on hyvä olla kotona, siellä on kaksi koiraa ja vaimo, tytär on naimisissa, hänellä on kaksi ihanaa poikaa ja taitaa olla vielä lisääkin tulossa. Nautin siitä kun saan heidän kanssa telmiä. Tässä vaiheessa elämää lapsenlapset on rikkaus. Ja siitä nautin, että saa olla terve, Santtu sanoo, ja sitten onkin taas seuraava tehtävä sammutinhuollossa koputtelemassa ovelle.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Tauno Salmisen perhe eli kaupankäynnin tahtiin

Tauno Salmisen kaupoista on kerrottu kolmen jutun verran, ja nyt on aika kuulla, mitä Tauno Salmisesta itsestään tiedetään ja millaista oli kuusaalaisen kauppiasperheen elämä 50-80 -luvuilla. Taunon poika Kari Salminen kokosi leikekirjat liikkeen historiasta, ja niistä löytyi tietoja myös isästä. Perhemuistoja kertoo Taunon tytär Satu Eskola. Valokuvista suurin osa on Satu Eskolan kokoelmista, ja osan on ottanut Tuomo Pitkänen Salmisten tilauksesta.

Tauno Ilmari Salminen syntyi vuonna 1920 Kuusankoskella Antti ja Aina Salmisen perheeseen. Hän oli 10-lapsisen perheen toiseksi nuorin, ja perhe asui kirkkoa vastapäätä olleessa pienessä punaisessa mökissä. Taunon syntyessä kirkkoa ei tosin vielä ollut. Poika kävi kansakoulunsa Mäkikoulussa Sairaalanmäen rinteessä ja siirtyi Kymin ammattikouluun puupuolelle.

Salmisen perhettä Taunon lapsuudessa

Ensio Sihvonen kirjoitti Kuusaan Sanomiin v. 1983 Tauno Salmisen värikkäästä urasta eläkkeellelähtöhaastattelussa. Juttu kertoo, että Tauno aloitti liikemiesuransa 15-vuotiaana vuonna -35 Helmi Häkkäsen Puistokadulla sijainneessa ruoka- ja sekatavarakaupassa. Puodin aukioloajat olivat kiinnostavat: arkisin 8-18, lauantaisin 8-16 ja sunnuntaisin 8-12. Harjoittelija-juoksupoika ei saanut ensimmäisiltä 3 kuukaudelta lainkaan palkkaa mutta sai sentään aterian kahvin kera joka aamu klo 7. Puoliltapäivin tarjottiin aamiainen ja vielä lähtiessä päivällinen.

Häkkäsellä oli pienehkö kauppa myös Kulmurin takaosassa, ja Tauno siirtyi sinne vuonna -38. Hän kuljetti paketteja polkupyörällä asiakkaille ja teki muitakin kaupan töitä. Raskain kuorma oli 100 kilon hienosokerisäkki pyörän etuosassa ja samalla takana puolikas voidritteliä. Häkkäsellä oli kauppa  myös Rantakulmalla, ja sieltä tuli pisimmät kuljetusmatkat Kolarinmäelle, jopa Puhjonmäelle. Myöhemmin hankittiin kolmipyöräinen ja matkanteko helpottui, Tauno kertoi Ensio Sihvosen haastattelussa.

Tauno Salminen muisteli, kuinka siihen aikaan Keltin isännät keräilivät vuoroviikoin myytäväksi tuotavan maidon, samoin "maalais"voin puupyttyihin. Meijerivoi ja tahkojuusto saatiin Perheniemen Taasian meijeristä. Isännät toivat myös jauhoja, kananmunia ja varsinkin syysteurastusten jälkeen lihoja. Niitä säilytettiin isoissa puualtaissa suolavedessä.
- Talvisin koottiin jäätä ja peitettiin se sahajauhoilla - tällä viilennettiin lämpimään aikaan elintarvikkeita. Helteillä laskettiin makkaroita, maitoa ja kermaa kaivoon puuhäkissä - vedenpinnan yläpuolelle. Irtomyynti punnittiin punnusvaa'alla ja maito litranmitalla. Kassakoneen laatikossa oli penni- ja setelilokerot, mutta laskutoimitukset tehtiin helmitaululla. Perjantai-iltaisin sulkemisen jälkeen puulattiat pestiin juuriharjalla kontaten.

Myöhemmin Häkkäsen liike hankki pakettiauton kuljetuksiin. Sitä käytettiin myös polttopuun tekoon: sirkkelin hihna takapyörän ympärille, kun auton perä oli nostettu ylös. Kun auton kuljettaja lähti rintamalle -39, Tauno joutui joskus kuljettajaksi - ilman ajokorttia. Nimismies Saastamoinen oli puinut nyrkkiä nähdessään hänet ratissa mutta suhtautunut ymmärtäen, Ensio Sihvosen tekemä haastattelu kertoo.

Tehtaankauppa, jonka yläkerrassa Salmiset asuivat.
Tauno Salminen oli 4,5 vuotta jatkosodassa ja palveli JR2:n riveissä Syvärillä ja Kannaksella. Palattuaan sodasta hän meni kysymään töitä Kymiyhtiön Kauppa-Oy:n hoitajalta Väinö Nurmiselta. Tämä vastasi: "Tule huomenaamulla klo 8." Tauno muisteli myös, miten hänen oman liikemiesuransa alkuaikoina Erkki Sutinen oli ratkaisevan hyvä oppi-isä. Sotien jälkeen Tauno opiskeli vielä kauppateknikoksi ja valmistui vuonna -47. Ei oppi tähän jäänyt, yrittäjävuosinaan Tauno teki lukuisia opintomatkoja ulkomaille lähinnä SPARin puitteissa.

Kivat leikkipaikat kaupan ympäristössä

Satu Eskola muistaa hyvin lapsuuskotinsa tehtaankaupan yläkerrassa. Salmiset asuivat kymmenen vuotta tavallaan isän työsuhdeasunnossa, isä Tauno oli nimittäin apulaisjohtajana Kymintehtaalla Kinnaksen portin lähellä olleessa tehtaankaupassa. Satu kertoo pyörineensä veljensä Karin kanssa kaupassa, mutta tosi hienoa oli päästä pihan makasiiniin.
- Kaupassa oli ihana Mikko-setä, joka päästi meidät valtavaan, rakennustarvikkeita täynnä olevaan makasiiniin leikkimään kauppaa. Tapettirulla siinä vaihtoi omistajaa, ja saimme ajaa pienillä myynnissä olevilla kolmipyöräisillä polkupyörillä.

Joskus pikku Satu kävi alakerran kaupassa ostoksilla.
- Kerran olisin halunnut sata grammaa jauhoja ja kilon metwurstia, mutta ei minulle myyty. Onneksi myyjät arvasivat, miten päin asiakas tarvitsi ostoksensa, Satu nauraa.

Satu Eskola
Tunsitkö Väinö Nurmista? Satu kysyy ja tarkoittaa koko Kauppayhtiön johtajaa, arvovaltaista hienoa herraa joka teititteli kaikkia, lapsiakin. Sadulla on hänestä hauska muisto.
- Kerran Väinö Nurminen tuli meille kotiin ja kysyi minulta: "Tahtooko hän lähteä katsomaan isänsä työpaikkaa?"  Tahdoinhan minä, minut istutettiin hienosti autoon ja mentiin katsomaan Kyminpuolen tehtaankauppaa. Kun oltiin lähdössä pois, Nurminen sanoi: "Hän saa ottaa muistoksi jotain ja vie veljelle kans." Otin itselleni pikkuiset kuttaperkkaiset nukenrattaat ja veljelle - korkkiruuvin! En tiennyt mitä sillä tehdään, mutta kun se oli niin hauskan näköinen.
 
Moottoripyörien TT-ajot ovat jääneet hyvin Sadun mieleen. Reitti kulki tehtaankaupan ohi Marskinkadulle, jossa oli olkipaaleilla suojatut betoniset portinpylväät. Yksi ajajista ajoi pylvääseen ja kaatui.
- Me katseltiin kaupan isoista ikkunoista. Äiti pyörtyi kun näki onnettomuuden.

Sadun äiti Vappu Salminen alkoi jossain vaiheessa työskennellä Kuusaan tehtaankaupassa.
- Olin neljävuotias, kun äiti meni ensimmäisen kerran alakertaan jouluapulaiseksi sekatavarapuolelle. Pidin huolta kaksi vuotta nuoremmasta pikkuveljestä. Sain mennä kauppaan sanomaan, jos meillä oli joku hätä, muttei meillä mitään hätää ollut. Kesät oltiin pihalla ja meitä pidettiin silmällä ikkunasta.

Tauno ja Vappu Salmisella on hauskaa myyntinäyttelyssä.
Perheelle oma yritys

Yhtiö ei tainnut panna pahakseen, vaikka Tauno Salminen halusi perustaa oman kaupan. Hän pääsi nimittäin rakennusvuodeksi yhtiön asunto-osastolle töihin - Sadun mukaan suojatyöpaikkaan - ja perhe sai asunnon yhtiön pitkästä rivitalosta hautausmaan vieressä. Tontin Salminen sai vuokrattua yhtiöltä, ja Satu arvelee, että lainan takaajiakin löytyi yhtiön herroista. Illat ja viikonloput Tauno rakensi Naukion kauppataloa, jonka yläkertaan tehtiin perheelle asunto. Joukkoon liittyi vielä Taunon äiti.

Kauppayhtiöstä neljä viisi Salmisten työkaveria kulkeutui näiden mukana Salmisten omaan liikkeeseen Naukioon ja perheen seuraaviin myymälöihin.

Naukion kodista Satu kertoo: "Siellähän se kaupan leikkiminen jatkui." Satu ja Kari auttelivat kaupassa pussittamalla irtotavaraa ja teivät kaikkea mitä käskettiin. Mutta sen lisäksi sisarukset leikkivät usein lauantaisin keskenään kauppaa, kun oikea kauppa meni kiinni.
- Toinen oli myyjä, toinen asiakas joka pyysi tavara kerrallaan tuotteita. Ne merkattiin ylös, laskettiin ja jopa rahaakin käytettiin. Ei oltu saatu tarpeeksi kaupanteosta vielä. Isompana sitten aloin pitää kirjanpitoa, kun opin sitä tarpeeksi.

Talvella lumitöiden aikaan Naukion liike sai kokea, mitä on sijainti valtion Kiitotien, yhtiön Kiljukujan ja kunnan Kunnanpellontien kainalossa. Yksi lumiaura tuli yhdestä suunnasta, toinen työnsi kasansa perään, kolmas oman läjänsä - kaikki kaupan pihaan.
- Muistan yhden oikein lumisen talven. Myöhään illalla kuskattiin lunta kolalla Kiitotien yli, kun se ei mahtunut mihinkään omassa pihassa. Meidän talon edessä oli bussipysäkki. Kun muutimme Mäenpääntielle -75, me ei äitin kanssa osattu pitkään aikaan nukkua hyvin, kun ei bussi pysähtynytkään kaiken iltaa ikkunan alla, Satu kertoo.

Satu kävi yhteiskoulun ja lukion jälkeen ensin talouskoulua Lahdessa kevätkauden ja meni sitten Kouvolaan kauppaopistoon ylioppilasluokalle. Se kesti vuoden. Siitä lähtien hän oli isän kaupan konttorissa töissä.
- Mitä nyt välillä soitettiin alakertaan, että täällä on jonoa, tu tänne. Ja kun TS avattiin -71, olin ensin Naukiossa päivän viiteen saakka ja ajoin illaksi TS:lle, joka oli kahdeksaan saakka auki. Isä pääsi silloin vähän aikaisemmin pois töistä. Minulla oli tarkoitus hakea kauppakorkeakouluun, mutta Kari sairastui ja halusin olla kaupassa apuna. Paperit on vielä lähettämättä. Mutta hyvä näin, kaikki käänteet on johtaneet eteenpäin.

Tästä naisesta on turha yrittää nyhtää tunnustuksia väsymisestä. Joskus työpäivä alkoi ennen aamuseitsemää, ja kotona oltiin iltayhdeksän jälkeen, mutta Satu ei valita.
- Sehän oli kivaa!

Tuore pulla kotona harvinaista

Salmisen perheen elämää kuvittelee helposti vauraaksi kaiken sen tavarapaljouden keskellä. Satu sanoo, että sellaista se ei ollenkaan ollut.
- Mehän aloitettiin ihan tyhjästä. Alkuun ei ollut autoakaan, sitten puolentoista vuoden kuluttua ostettiin kahden hengen pakettiauto. Mutta Karille ja minulle laitettiin taakse luvan kanssa kovat penkit, niin me lapsetkin päästiin pikaviikonloppuretkille vanhempien kanssa.

Koulussa Satu sai kuulla muiden lasten käsityksiä kauppiasperheen ylellisestä elämästä. "Teidän ei tarvi maksaa mistään ruuista ja saatte pitää kaiken rahankin mitä kassaan tulee."
- Ei se ihan niin ollut. Syötiin vanhaksi jäänyttä leipää ja pullaa ja puoliksi pilaantuneita hedelmiä. Tein oppikoulussa taulun: violetilla pohjalla appelsiininkuorista leikattuja paloja. Sen nimi oli "Pakkomielle". Opettaja Hohenthal kysyi, voisinko yhtään avata mistä on kysymys. Kerroin, että kun ei koskaan saa syödä kunnon appelsiineja, aina niissä on joku vika.

Vappu Salminen yrityksen 10-vuotisjuhlissa
Perhe ehti myös viettää vapaa-aikaa. Lauantaisin kaupan sulkemisen jälkeen porukka suuntasi johonkin päin.
- Isä ajoi vaikka Puijolle yhtä soittoa, oltiin teltassa yötä, ja seuraavana päivänä takaisin. Silloin kun meillä oli mökki Jaalassa, käytiin siellä kesäiltaisin ahkerasti saunomassa. Vuonna -67 isä vei meidät lentokoneella Tukholmaan kahden päivän matkalle. TS:n aikaan ostettiin maapaikka Mäntyharjulta, ja siellä on viihdytty 70-luvun puolivälistä. Olin siellä viime kesänäkin viisi kuukautta, Satu sanoo ja hehkuttaa marja- ja sienimaastoja ja metsässä ja yksin olemisen ihanuutta.

Kun kauppoja tuli lisää, isää ei juuri kotona näkynyt. Kauppiaantyön ohella hän joutui moniin luottamustehtäviin. Satu sanoo olleensa isän tyttö mutta nauraa miettineensä, että tietääköhän isä ollaanko me edes koulussa. Lista kuvaa hyvin kauppias Salmisen kiireitä oman yrityksen ulkopuolella: Kuusankosken kaupunginvaltuusto 16 vuotta, terveyslautakunnan jäsen, Valkealan sairaalan liittovaltuusto, SYP:n valvojana 30 vuotta, valtakunnan kauppiasliiton hallitus + työvaliokunta,  Kuusankosken Liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja,  Kymenlaakson SPARin puheenjohtaja,  Lions-toimintaa 33 vuotta. Tunnustuksiakin tuli: Valtakunnan kauppiasliiton kultainen ansiomerkki 1972, Pro Kuusankoski -mitali ja yrittäjäpalkinto 1980.

Äiti Vappu kuulostaa hänkin näiltä entisajan työn sankareilta. Hän vastasi Naukion kaupasta, hoiti perheenemännän työt - jos kaupasta ehti - ja kutoi vielä vapaillaan kangaspuillakin kotona. Harrastuksia riitti muuallakin: Kotilieden kummikerho, Liike-ja virkanaiset sekä Kuusankosken Naisvoimistelijat. Valokuvissa hän pelleilee.
- Joo, hän oli hauska ihminen, teki kaupan tytöillekin jekkuja. Joku saattoi löytää illalla silakoiden seassa olleen siiran taskustaan. Jouluisin hän paistoi myyjille joulupuurot vielä TS:nkin aikaan. Aikaisemmin työntekijät kuskattiin meille joulukahveille työpäivän aikana.

Johtajan osa ei ole helppo

Satu näkee isässään hienoja piirteitä: oikeudenmukainen, jämpti, jos suuttui niin todella sitten suuttui.
- TS:stä on nostettu pihalle yksi kauppamatkustaja kauluksesta - tämä oli tilaillut meille tavaraa omin päin. Mutta yleensä ihmiset tykkäsi isästä, kun hän oli paljon kaupan puolella ja jutteli asiakkaiden kanssa. Vielä viimeisinä päivinään hän halusi antaa tyttärentyttärelleen neuvon - tämä kun oli ollut johtajakoulutuksessa: "Pitää suhtautua vakavasti johtajuuteen, johtajalla on vastuu alaisistaan."

Kuvassa Satu Salminen yllään Kaukolan puku, jonka isän Kanadassa asuva sisko osti tytölle Suomessa käydessään.

Millainen Sadun mielestä on hyvä johtaja?
- Ei ainakaan sellainen, että kun hän käskee alaistaan tekemään jonkin työn eikä tämä tee, niin johtaja tekee itse. Isällä oli vähän sellaisia taipumuksia, ja minä joskus huomautin että et ole kovin hyvä johtaja, kun et vaadi loppuun asti. Mutta hän halusi saada asiat järjestykseen nopeasti. TS:lle tuli näitä nuoria näppäriä harjoittelijoita, jotka jo tullessaan luettelivat mitä he eivät saa ja mitä saavat tehdä. Joku saattoi sanoa suoraan, että hän ei ole ennenkään lakaissut lattioita eikä lakaise nytkään. Joskus Tauno Salminen lakaisi sen lattian itse. Mutta eihän tällaisia työntekijöitä kauaa katseltu.

TS:llä oli paljon kesätyöntekijöitä.
- Isällä oli se periaate, että jos itse kysyy ja on reipas ja siisti, pääsee. Mutta jos vanhemmat soittaa, niin ei oteta. Monta kertaa otettiin, vaikkei olisi tarvittukaan.

Päinvastainen ilmiö oli siivooja nimeltä Olga Luoto. Satu kehuu, miten ahkera tämä oli.
- Hänen piti itse pitää kirjaa tunneistaan, kun kävi illat siivoamassa eri myymälöitämme. Kun hän toi tuntilistan minulle, siitä näki heti, että vähintään puolet tunneista puuttui. Kun sanoin siitä, Olga vastasi, ettei raatti laittaa kaikkea, kun hän on niin hidas. Sanoin, että kyllä laitetaan, panen tähän toisen puolen lisää niin ollaan oikeissa lukemissa. Yli kuusikymppisenä hän pesi edellen TS:n korkealla olevat ikkunat. Olga pantiin trukin päälle vesiämpäreiden kanssa, Kari nosti hänet trukilla katonrajaan, ja ikkunat tuli puhtaiksi.

Sadun pikkuveli Karikin oli siis perheyrityksessä töissä. Hän lopetti lukion kesken ja tuli kauppaan. Sittemmin Kari valmistui myös kauppateknikoksi kuten isä-Taunokin aikanaan.

- Mutta Kari on ollut oikeissakin töissä, vieraalla, Satu virnistää. - Hän oli Kymen Makkaralla ja tukkuliikkeessä Kotkassa. Mutta kun hän oli luonnonlahjakkuus tekstaamisessa, hän rupesi hoitamaan perheen kaupan mainokset. Hän hoiti työsuojeluasiat työnantajan puolelta, laati työlistat ja lomalistat ja otti osaa myös tavarantilauksiin
mainoshommien lisäksi.

Kari Salminen kuoli 8.2.2006. Istumme puhumassa hänestä siskon kanssa tasan kymmenen vuotta myöhemmin.
- Kari kuoli sydänjuttuun - vanhemmillakin oli sydän- ja verisuonivaivoja.

Satu tapasi tulevan miehensä Jarmo Eskolan tansseissa. Tämä oli Kouvolan apulaiskirjastonjohtaja. Pariskunta ehti olla naimisissa vain neljä vuotta, kun puoliso sairastui ja kuoli. Tytär Jenni oli kolmivuotias. Tässäkin menetyksessä Satu näkee jonkin valoisan nurkan.
- Onneksi oli töitä, enkä minä jäänyt yksin, kun oli äiti ja isä. Me asuimme jo siinä vaiheessa naapuruksina Mäenpääntiellä. Äiti ja isä hoiti Jenniä, minä sitten taas heitä, kun se aika koitti. Jenni pyöri TS:llä äitini kanssa perjantai-iltaisin, kun heidät haettiin sinne ostoksille ja auttelemaan kaupan töissä. Jenni mm. pinkkasi seteleitä 50 setelin pinoon. Hän oli heittänyt valmiin pinon konttorissa ilmaan: "Näin rikas minä olen!"

Tauno Salminen jäi eläkkeelle vuonna -83 täytettyään 63 vuotta. Päätös oli sikäli helppo, että sairaudet olisivat pakottaneet hänet jäämään työelämästä joka tapauksessa. Tauno Salminen kuoli vuonna 2007. Hänen vaimonsa Vappu kuoli 78-vuotiaana vuonna 2000.
- Isä koetti houkutella minua ja Karia jatkajiksi, mutta sanoin ei kiitos, olin jo laiminlyönyt lastani monta vuotta. Jäin kotiin, olin naapurissa äitin ja isän apuna ja kuskailin sitten tytärtä harrastuksiin. Hän oli erittäin harrastavainen - ei äidin toiveita täyttääkseen vaan omasta innostuksesta. Pianoa, selloa, kanteletta, tanhua, balettia, ratsastusta, naisvoimistelijoita, lapsikuoroa - ja oli tietysti musiikkiluokalla. Hain Jennin lapsikuorosta eväät ja vaihtovaatteet mukanani, tyttö vaihtoi vaatteet ja söi eväät autossa matkalla ratsastustunnille Kouvolaan. Nyt Jenni asuu Helsingissä ja on töissä Liikennevirastossa.

Tauno Salminen
Ei avata väärän kaupan ovea

Suurimman osan Salmisen kauppojen historiaa yritys on ollut villi. Jossain vaiheessa 60-luvulla se liittyi tukolaiseen SPAR-ketjuun mutta irtautui siitä TS:n avaamisen aikoihin. Naukion kaupalla joku asiakas oli järkyttyneenä katsonut, kun ripustetaan SPARin kelloa ja kysynyt: "Hyvänen aika, oletteks työkii maalaisliittolaisii?" Logon kuusi johti hiukan harhaan. Villin kaupan oli aivan helppo hankkia tuotteita eri keskusliikkeiden tukusta.
- Tietenkin ne myi meillekin. Ja mehän ostettiin paljon mm. vihanneksia myös Osuusliike Ympyrältä. Joidenkin mielestä oli ihan hirveää, että "työ ostatte osuuskaupalta tavaraa myyntiin". Mutta siellä oli parhaat valikoimat, hyvät hinnat ja toimitus pelasi. Alussa Tauno Salminen osti Keskolta, mutta sitten heillä meni sukset niin ristiin, että se loppui kokonaan, Satu Eskola kertoo.

Ennen oli Kuusaallakin tarkkaa, minkä ryhmän kaupoista ostokset tehtiin. Oli niitä, jotka eivät väärän kaupan ovea aukaisseet. Satukin on miettinyt omaa kauppavalintaansa.
- Isä olisi halunnut, että käyn Kausalassa entisessä SPAR-kaupassa, joka oli sittemmin M-ketjua. Kesko ei käynyt isälle millään, osuuskauppa vielä vähemmän. TS:ssä en ole käynyt varmaan 20 vuoteen. Minä olen nyt käynyt tuossa S-kaupassa, Satu viittoo ikkunastaan näkyvää marketia kohti. - Ei se minusta nyt niin paha juttu ole, vaikka ennen varsinkaan E-liikkeen osuuskaupan ovea ei saanut aukaista. S-liike, maalaisten osuuskauppa, oli pienempi paha kuin työläisten E-osuuskauppa, Satu valistaa kuusaanalaisista raja-aidoista.

Mikä on suurin ero lapsuuden tehtaankaupan ja nykyisen ostospaikan välillä?
- En tunne tuolta nykyisestä yhtään myyjää. Nyt monen vuoden jälkeen siellä saa jonkinlaisen tervehdys-ynähdyksen, mutta tiukassa on sekin. Ennen juteltiin. Tehtaankaupallakin oltiin kuin samaa perhettä kaikki.

Salmisen henkilökunta perhepotretissa 10-vuotisjuhlan kunniaksi, Olga Luoto edessä vasemmalla.

Salmisen liikkeistä lisää täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-i-naukio.html

http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-ii-valtakatu.html

http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-iii-ts-markkinat.html

perjantai 12. helmikuuta 2016

Tauno Salmisen kaupat III: TS-Markkinat kulmakunnan suurin

Avajaiset 11.11.1971.

Tauno Salmisen kauppojen tarina jatkuu. Salmisen ensimmäisen liikkeen, Naukion kaupan, perustamisesta ehti kulua vain 15 vuotta, kun hän avasi kuudennen myymälänsä Kuusankoskella. TS-Markkinat oli jotain aivan uutta paikkakunnalla - lähin vastaavankokoinen supermarket löytyi vasta Kouvolan Utinkadulta. Uuden liiketalon oli suunnitellut rakennusmestari Esko Ruusuvirta, ja rakennusurakan toteutti rakennusliike Potinkara. Kun lehti uutisoi urakkasopimusten allekirjoituksesta 12.6.1971, niin jo marraskuun alkupuolella asiakkaita kutsuttiin kauppaan.

Tauno Salminen TS-Markkinoiden kassalla
Yksi TS-Marketin entisistä työntekijöistä, Maire Kytömäki, ehdotti muistelua työkaveriporukalla ja tarinoiden julkaisemista. Tämä on sarjan kolmas osa, ja tässäkin kertojina ovat Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Tuula Nurminen, Pirkko Kaukola, Pekka Penttilä ja Maire Kytömäki. Tarinoiden lisäksi tietoa ja kommentteja on saatu Kari Salmisen kokoamista leikekirjoista. Arkistokuvat ovat Tuomo Pitkäsen ja Kalervo Aaltosen ottamia - Salmisten tilauksesta.


Maire Kytömäki
Maire Kytömäki tuli Salmisen palvelukseen vuonna -75 TS-Markkinoille harjoittelijaksi. Hän pääsi mukaan edellisistä tarinoista tutuksi tulleeseen hauskanpitoon vielä siinäkin vaiheessa.
- Siellä oli oikeesti hauskaa. Minunhan piti mennä kouluun, aikomus oli vain hankkia vähän rahaa rakentamiseen. Mihinkäs kouluun minä sieltä halusin, meillä oli ihan liian hauskaa että olisin halunnut pois. Kauppias ja myyjät oli kiva porukka, "hullu henkilökunta". Eihän se ollut työntekoa vaan hauskanpitoa, sinne oli kiva mennä. Olin välillä PK:ssa ja muissa kaupoissa mutta halusin aina uudelleen kesäisin Salmiselle.


TS:n henkilökuntaa, vas. Tauno Salminen, oik. Kari Salminen
TS-Markkinoilla myyjien työt muuttuivat edellisten myymälöiden työajoista. Tuli kaksi vuoroa.
- Aamulöysi oli 9-18, iltalöysi 11-20, ruokatunti välissä. Viikossa oli kaksi vapaapäivää, sunnuntai ja arkivapaa, Maire Kytömäki kertoo.








Taustalla uusi hedelmätiski
Uutuutena oli kaupan keskellä oleva ympyränmuotoinen hedelmätiski, jonka keskellä myyjä palveli hedelmänostajia.
- Asiakas otti itse hedelmät pussiin, antoi sen myyjälle, joka punnitsi sen. Itsepalveluvaakoja ei ollut.

Musiikin tulo kauppaan ei Satu Eskolaa ilahduttanut. TS:lläkin alkoivat radio-ohjelmat ja kasetit soida ja teostomaksut juosta. Joskus kanavaa käytettiin mainontaankin.
- Varmaan se alkoi olla kaupoissa muotia, että pitää sitä musiikkia rämpyttää.


Lihapuolella oli isoja muutoksia, grillit ja itse mausteut kanat.
- Minä en niistä tiedä muuta kuin että grillituotteita meni paljon. Minä olin pääasiassa kassalla ja täyttelin hyllyjä, Maire sanoo. Mutta Pirkko tietää: maustaminen oli iso homma. Kanat ja grillikylki maustettiin aina edellisenä päivänä. Pirkko oli joskus lihapuolellakin ja iltaisin aika väsyksissä. Jalkoja pakotti mutta piti jaksaa hymyillä.
- Eihän se asiakkaiden vika ollut, jos min jalat oli kipeät.



Maire kuvailee uudenlaisia kassakoneita. Ne jo laskivat yhteen hinnat, mutta samaa hintaa piti painaa yhtä monta kertaa "enteristä" kuin tuotteita oli. Kassa oli mykkä kassa, se ei kertonut paljonko piti antaa rahasta takaisin.

Pirkko sanoo olleensa usein ruuhka-aikoina kauppiaan kanssa pikakassana uusien kassakoneiden rivin jatkona. Kaupassa oli myös kahvio, jossa mm. otettiin veikkauksia vastaan.
- Kahviossa kävi kovasti asiakkaita viereisiltä tehtailta, Japista ja Kymen Sukasta ruokatunneillaan, Satu kertoo.

 Pirkko Kaukola tykkäsi kiireisestä tunnelmasta.

- Minusta oli kamalan kivaa kun oli oikein kiire perjantai tai aattopäivä kassalla. Kun työpäivä päättyi, ihmetteli että nytkös tää on jo ohi.

TS-Markkinat vuokrasi lisää varastotilaa Keltin vanhasta kansakoulusta. Kaksi kolmekin paperirekkaa saatettiin purkaa yhdellä kertaa henkilökunnan voimin kouluun, josta haettiin sitten myymälään vähitellen vessapaperit, talouspyyhkeet, vaipat.
- Ne oli hauskoja juttuja, vaikka se oli rankkaa, kun keskellä talvea jäisiä kolleja heiteltiin kädestä toiseen ja ne luistivat käsistä. Lehtosen puutarhan Jukka pyysi myös yhtä luokkahuonetta vuokralle pakkauslaatikoita varten.

Pullojen palautusautomaattia ei ollut vielä TS:n alkuvuosina, vaan pullot otti vastaan iltaisin keskuslaitoksen asukas Pertti. Hän antoi pulloja vastaan lapun, jossa oli lukumäärä tyyliin "12 puloa" - kahta l:ää peräkkäin hän ei osannut kirjoittaa.
- Kerran pikkupojat tulivat kassalle lapun kanssa, johon oli kirjoitettu aika isot määrät "pulloja". Kassa huomasi heti, että lappu oli poikien itsensä kirjoittama.

Satu Eskola muistelee kauppaedustajien kierroksia rasittavina hetkinä. Ne  kuitenkin vähitellen loppuivat.
- Niitä hyppäsi monta päivässä tyrkyttämässä tavaraa. Alkuun heillä oli Kouvolan hotelleissa näyttelyhuoneita, joissa käytiin ostamassa tavara. TS:n aikaan muutamalla firmalla oli jo asuntoauto, joka oli sisustettu myytävällä tavaralla. Autoon haettiin kaupasta henkilökuntaa katsomaan, mitä ostettaisiin. Juuri kun oli tekemässä kirjanpitoa, jonka piti olla siistiä ja tarkkaa - tein sen loppuun asti käsin, en halunnut koneita - olan takaa kuuluu "terve, oiskos sul hetki aikaa?"

Tauno Salminen, oik., hotelliin pystytetyssä myyntinäyttelyssä
TS:n aikana alkoi myös työntekijöiden järjestäytyminen. Myymälään tuli työntekijä, joka alkoi värvätä väkeä Liikeliittoon, ja melkein kaikki liittyivätkin.

Perjantai-iltaisin TS:llä on kesäaikaan paljon helsinkiläisiä menossa mökilleen, lähinnä Jaalaan. Satu kertoo, että ennen kuin Porvoon moottoritie valmistui, kaupan sulkeminen viivästyi ainakin tunnilla perjantaisin. Lihatiskiäkään ei pantu pakettiin ennen kuin helsinkiläiset olivat käyneet.
- Ei saatu ovia kiinni kahdeksalta. Isä lupasi aina myyjille hyvitystä vapaana, " palvellaan heidät". Ja asiakkaat oli kauhean onnellisia että saivat ruoat.
 
Kauppiaiden on aika vaikea ennustaa esim. juhlapyhien alla, paljonko tavaraa menee. Saattoi jäädä 500 äitienpäivän purkkiruusua myymättä.
- Ne istutettiin omaan pihaan. Pääsiäisen ajan kermat tilanttiin Porlammin meijeriltä ja sovittiin, että he ottaa yli jääneet takaisin ja tekee niistä meille voita.

TS-Markkinat teetti gallupin, jossa kysyttiin hyviä ja huonoja puolia. Joku oli antanut korjausehdotuksen TS:lle: "Nuorempia myyjiä!" Pirkko Kaukola nauraa, että kun asiakas kysyi onko liha tuoretta, myyjät vastasivat, että "ei meillä ole mitään muuta vanhaa kuin myyjät".

TS-Markkinat laajensi tilojaan jo kolmen vuoden kuluttua avajaisista vuonna 1974. Leikekirja kertoo:

"Myymälässä suoritetut muutostyöt olivat niin laajat ja monimuotoiset, että myymälä pidettiin kokonaisen päivän suljettuna. Jo ennestään palvelumarkettina tunnettu TS-Markkinat tehosti edelleen palvelupisteitään."

Rahakuljetuksia pyöränsarvessa

Leikekirja kertoo monista poikkeustilanteista, jotka hankaloittivat kaupanalankin toimintaa.

Vuonna -76 kevättalvella 40 000 elintarviketyöläistä jäi lakkoon. Siitä sukeutui varsinainen maito- ja makkasirkus. Kymenlaakson Osuusmeijeri toimitti maitoa, jota sitten myytiin tonneittain Uuttamaata ja Hämettä myöten. Maitoa vaihdettiin makkaraan kuin silloin ennen konsanaan.


Tauno Salminen asentaa varavirtaa.
Seuraavana keväänä 24.3.77 alkoi voimalakko. Sähköt olivat päällä 2 tuntia ja taas pois päältä 2 tuntia. Aluksi yritettiin kauppaa käydä kynttilänvalossa ja veivikassoilla rahastaen, mutta sitten löytyi maan viimeinen agrigaatti Enosta Uimaharjun liepeiltä. Myymälässä suoritettiin pikasähköistys ja kassat, vaa'at sekä välttämätön valaistus saatiin aikaiseksi.

Marraskuun lopulla puhkesi maassamme lehtilakko, joka häiritsi myös vähittäiskaupan ilmoittelua. Kirjapainot kuitenkin olivat työssä ja suora ilmoittelu kukoisti. Tällöin syntyi koko maassa lukuisa joukko ns. kaupunkilehtiä, jotka toimivat ainoastaan ilmoitustulojensa turvin ja toimivat yhä edelleen.

Liikealan lakkoon TS:n myyjät eivät osallistuneet. Pirkko Kaukola kertoo, että he maksoivat 100 markkaa lakkokassaan. Asiakkaita tuli sen lakon aikana Kouvolasta asti.

Pankkilakon aikana myyjät kävivät maksamassa laskuja rahalla Kymen Makkaraan ja Tervolinille.
- Ensin haettiin Kotkasta Suomen Pankista vaihtorahaa. Isä oli yksin hakemassa rahaa konttorista, jonka ulkopuolella oli iso joukko puliukkoja. Aikaa oli vähän, pankki sulki jo ovia, joten isä kantoi painavat kolikkolaatikot ulkorapulle ja juoksutti autoon kerralla niin paljon kuin jaksoi. Pelkäsi että joku hoksaa, mitä siinä kannetaan, Satu Eskola kertoo.

Tuula Nurminen muistaa, että hän vei joskus kaupan monen päivän kassan muovikassissa pyörällä polkien kauppaan. Pekka Penttilä taas käveli rahapussi nyrkissä pankkiin. Kukaan ei onneksi seurannut, mitä siinä meni.


Tarjouksia ei oikeastaan ennen 70-lukua ollut ollutkaan kaupoissa. Toisaalta kahvi ja voi myytiin alle tukkuhinnan kaupoissa sisäänheittotuotteina. Tusinan pullon limsakori myytiin halvemmalla kuin litran pullo limonadia, Salmisen myyjät kertovat.



Naapuriliike tunsi olonsa tukalaksi tulokkaan rinnalla.



70-luvun lopulla tehtiin peräti hintakilpailusopimus, joka pyrki määrittelemään tuotteiden vähimmäishinnat. Siitä Kauppalehti kirjoitti 12.7.78 näin:

 Kaupan sota rauhoittuu, hintasopimus pitää hyvin
 Kaupan keskusliikkeet päättivät heinäkuun alusta lukien ryhtyä rauhoittamaan keskinäisellä sopimuksella ryhmittymien välistä kilpailua. Hintakilpailun ulkopuolelle päätettiin jättää maito, piimä, voi, sokeri, tupakka ja keskiolut. Ainoa tietoon tullut sopimuksen rikkominen on tapahtunut Kymenlaaksossa, jossa kolme kaupparyhmittymän marketit ovat edelleen toimineet aikaisemmin keskenään tekemänsä sopimuksen mukaisesti. - - - Näiden markettien hinnoittelun ei katsota haittaavan muiden myymälöiden toimintaa. Asiasta on kuitenkin yhtenäisyyden vuoksi neuvoteltu. Hintakilpailusopimuksen rikkomisen varalta on olemassa pelisäännöt. - - - Ensin pyritään tällainen tapaus selvittämään neuvotteluin. Jollei tästä ole apua, siirtyy vastuu asianomaiselle kaupparyhmittymälle. - - - Sopimus hintakilpailun rajoittamisesta on voimassa vuoden loppuun asti.

Kari Salminen kuvaa leikekirjassa tilanteen melko lailla toisenlaisena:
Kaupan sota ei ollut läheskään niin rauhallista kuin Kauppalehden artikkelista olisi voinut päätellä, ei ainakaan Pohjois-Kymenlaakson talousalueella. Ilmoittelu oli rajua ja henkilökuntaakin tarvittiin lisää aika ajoin. Suurimmillaan myyntihenkilökuntaa TS-Markkinoilla palveli kolmisenkymmentä henkeä.

Esim. jauhoilla ja sokerilla oli vähimmäishinta, jota ei olisi saanut alittaa. Kun Salminen myi muutaman pennin alle sovitun valtakunnan hinnan, toiselta puolelta Suomea tuli uhkauskirje, että heidät pannaan ruotuun.
- Eikö tunnu nykyään hullulle? Mutta kun tämä oli yksityinen kauppa, niin saatiin ostaa mistä tukkuliikkeestä vaan, mistä vain edullisimmin sai, Pirkko kertoo.

Satu tosin lisää, että lussa Tauno Salminen osti Keskolta, mutta sitten heillä meni sukset niin ristiin, että se loppui kokonaan.


Hinnat olivat tosi alhaalla ja tarjoukset rajuja. Kilpailu paikkakunnalla ja lähiympäristössä senkuin kiristyi... Mainossanomaa suollettiin myös ovelta ovelle -systeemillä. Lehtimainontaakin ulotettiin naapurikuntien puolelle.

Tauno Salmisen poika Kari vastasi mainosten teosta ja olikin siinä taitava, myyjät kertovat.



Hyvinvoiva tekee työt paremmin

Mahtaako väite "aika kultaa muistot" koskeakaan tätä muistelijaporukkaa, koska kaikki myyjät todistavat samaa.
- Oli niin kiva pestä jäähdyttämöä. Työt tehtiin iloisella mielellä, Pirkko Kaukola kertoo.

Hävisikö hauskuus, kun kiire kasvoi?
- Ei, hauskaa oli loppuun asti. Kiire ei estä hauskanpitoa. Nykyajan työnantajat ei ymmärrä sitä jujua, että jos työntekijällä on hyvä olla, hän tekee töitä vaikka kuinka paljon. Nyt vain kiristetään ja silloin ihminen menee täysin lukkoon, sille tulee vastakarva, Maire Kytömäki sanoo.

Kytömäki kertoo, että asiakkaatkin viihtyivät TS:ssä. Moni sanoo edelleen hänelle, että kun tuli TS:ään, oli kuin olisi kotiin tullut.
- Nyt kun menee kauppaan, henkilökunta ei ole huomaavinaan. Me sanottiin kaikille aina päivää.

Maire Kytömäki painottaa, että kauppias oli todella karismaattinen herrasmies, vanhanajan kauppias. Pirkko jatkaa, että asiakkaat surivat kauppiaanvaihdosta: "Kun se Salmiin oli niin mukava, jutteli kaikille." Paikkakuntalaisena Tauno tunsi ison joukon kuusaalaisia jo kouluajoistaan lähtien.

Leikekirjan kuvateksti kertoo: Henkilökunta viihtyi hyvin, koska ansiomerkkejä jaettiin tämän tämän. Vappu ja Tauno Salminen kiittävät tässä kuvassa Pekka Penttilää.

Salmisen ex-myyjät muistelevat työporukalla vietettyjä vapaa-aikoja. Retkeiltiin, käytiin pilkkikisoja, mökkeiltiin niin että yksikin suhlaskahdidaatti meinasi myöhästyä omista kihlajaisistaan. Yhdessäolo on selvästi hitsannut nämä ihmiset omaksi porukakseen.
- Mehän oltiin kuin perhe.

Tauno lähti eläkkeelle

Tauno Salminen myi liikkeensä, kun hän täytti 63 ja pääsi yrittäjäeläkkeelle. Tytär kertoo, että eläkkeellä isä nautti retkeilystä, Inarissa käynneistä, kalastuksesta.
- Paikallislehden eläkkeellelähtöjutussa isä seisoo ruusupenkin edessä kotipihassa ja kuvateksti väittää, että hänen rakkaita harrastuksiaan on puutarhanhoito. Isähän ei ikinä tehnyt puutarhatöitä, Satu Eskola nauraa.

Maaliskuun 31. päivänä 1983 TS-Markkinat piti tiedotustilaisuuden ja ilmoitti omistajan vaihtumisesta. Osakkeet on ostanut Tukkumanni, uudeksi kauppiaaksi tulee Paavo Jormanainen Lappeenrannasta, ja tämä ostaa kaluston ja tavaravaraston.

Kari Salminen luonnehtii leikekirjassa: 
Maaliskuun lopulla räjähti varsinainen uutispommi. Osakkeiden myynti Tukkumanni Oy:lle sekä kiinteistön myynti Tuko Oy:lle tuntui tulleen melkoisena yllätyksenä jopa asioista tavallisesti perillä oleville tahoille.

Lehtileike kuitenkin väittää, että ainakin tämä lehti - ilmeisesti Kuusaan Sanomat - oli arvannut:
TS-Markkinat vaihtaa omistajaa - markkinaosuuksista kamppaillaan.
- - - Kuusankosken suurin yrityskauppa on leijunut ilmassa jo jonkin aikaa. TS Markkinat on ainoa 'villi' ruokakauppa Kuusankoskella. Se ei ole liputtanut viime vuosina minkään kauppaketjun lippua. Kaikki keskusliikkeet ovat olleet tavarantoimittajia, mutta tukolainen Jakeva, nyk. Tukkumanni suurin.
   Tukkumannin ostettua nyt TS Markkinoiden osakekannan kahmaisee tukolainen T-ryhmittymä nyt menettämäänsä markkinaosuutta K-ryhmittymältä. Kun tulevana kesänä vielä toinen T-market avaa Valtakadulla niin tämä tietää ennennäkemätöntä tarjouskilpaa keskustassa. Vielä jos sok-lainen osuuskauppa kiilautuu Valtakadulle ja jos E-fuusion tuloksena syntyy Eka-market Kouvolantien varteen niin kyllä ruokaa pitäisi löytyä omasta kylästä.




Oheisesta karttaotteesta selviävät kauppayhtiö T. Salminen & K:nin myymälöiden sijainnit Kuusankoskella, sekä Naukion kiinteistön myynnissä kauppayhtiölle tullut liikehuoneisto Voikkaalla, joka koko ajan oli vuokrattuna, sekä vuonna 1971 perustetun TS-Markkinat Oy:n myymälän sijainti.












 
Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Maire Kytömäki, Pirkko Kaukola, Tuula Nurminen ja Pekka Penttilä  jakoivat onnellisia muistojaan työpaikastaan. Myymälä myymälältä toiminta muuttui nykyaikaisemmaksi, mutta yksi piirre säilyi koko Salmisen kauppahistorian ajan. Töissä oli hauskaa.
- Äärimmäisen hauskaa, Tuula Nurminen sanoo.

Jatkuu: Tulossa vielä juttu Salmisen kauppiasperheestä.

Tauno Salmisen liikkeistä lisää täällä:
 http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-i-naukio.html

ja täällä:
 http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-ii-valtakatu.html

Salmisen perheestä täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tauno Salmisen kaupat II: Valtakatu, Kauppakatu, Kuusaan Herkku, Väkkärä

Kertomus Tauno Salmisen kaupoista jatkuu. Naukion ensimmäinen myymälä oli toiminut vasta nelisen vuotta, kun Salminen avasi toisen liikkeensä, nyt Valtakatu 23:een kirkon lähelle. Entiset myyjät muistelevat liikkeen vaiheita Salmisen tyttären Satu Eskolan luona. Kuvassa vasemmalta Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Tuula Nurminen, Pekka Penttilä, Pirkko Kaukola ja Maire Kytömäki.


Voit varmaan kuvitella, mikä puheensorina käy, kun vanhat muistot alkavat nousta pintaan. Satu Eskolalta on saatu lainaksi hänen veljensä Karin leikekirja, josta alla poimintoja kuvin ja kursiivitekstein. Vanhat valokuvat ovat Tuomo Pitkäsen ottamia Salmisten tilauksesta.

Valtakatu 23 oli osin valintamyymälä

"Toinen myymälä avattiin Valtakatu 23:ssa as.oy. Torinrinteessä sijaitsevassa huoneistossa 12.4.1960. - - - Valtakadun myymälää aukaistaessa Kuusankosken kauppatori, joka sijaitsi aivan myymälän vieressä, eli vielä silloin vilkasta kauttaan ja toi piristystä myös myymälän kaupankäyntiin. Kalusto, kylmätekniikka ym. olivat sitten vuoden -56 kehittyneet valtavasti ja myymälä toimikin jo osittain itsepalveluperiaatteella. Myymälässä henkivät jo ´mannermaiset´ tuulet. Niihin aikoihin Euroopan vanhin ja suurin tukku- ja vähittäiskaupan markkinointiyhteisö SPAR saapui myös tänne Suomeen. Tarina kertoo, että kun 'Spar´-teippejä teipattiin Valtakadun myymälän ikkunoihin, kaksi torilta saapuvaa naisimmeistä kävivät kiivasta keskustelua toimenpiteestä: Oletkos sinä jo kuullut, että se Salmiin meinaa laittaa tähän sittenkin baarin. Kato nyt noita teippejäkin, niin siinä lukee."

 
Tauno Salminen
Uusi liike kirkon lähellä oli Naukioon verrattuna moderni, mutta Naukio oli kodikkaampi, Pirkko Kaukola kertoo. Lihapuolen koneet ja leikkurit olivat uutta mallia, ja liike oli osin valintamyymälä. Siellä oli kahvimylly, jota asiakkaat käyttivät itse.
- Joka kaupassahan sellainen oli, koska kahvi myytiin papuina pehmeissä paperipusseissa. Monet jauhatutti kalliimpaa Sheikin Mokkaa halvemman kahvin joukkoon, Sheikin Mokkaa sai sadan grammankin pusseissa. Jauhettiin ja lopuksi kopautettiin puukepillä myllyn kylkeen, kaikki porot talteen. Kahvimylly oli vielä TS:ssäkin, vaikka silloin kahvia myytiin jo vakuumipakkauksissakin, Pirkko muistelee.

Paikalle ehtii nyt Pekka Penttilä koulun tanhutuntia ohjaamasta. Pekka tuli Salmiselle juoksupojaksi Valtakadun liikkeeseen syksyllä -62.
- Se kävi niin ihanasti, että Tauno Salminen tuli lauantai-iltana meille Väkkärään juuri kun olin saunassa. Äiti huusi minut saunasta ja Tauno kysyi: "Pääsisit sie maanantaina juoksupojaksi, kuskailemaan ihmisille tavaroita kotiin?"

Viidentoista ikäinen Pekka lupasi entiselle naukiolaisnaapurille tulla töihin - hän oli juuri lopettanut kansalaiskoulun ja valmis hommiin. Pekka oli liikkeen ensimmäinen varsinainen juoksupoika, ja kuljetettavaa riitti Kauppatorille, Urheilukentäntielle, Sairaalanmäelle, jopa Mustallevuorelle asti. Hän polki matkat omalla pyörällä, mutta isot määrät vietiin kauppiaan kanssa autolla. Myöhemmin kauppa hankki pyörän, jossa oli etutarakka ja jopa mopon, mutta Pekka oli jo silloin muissa tehtävissä.

Valtakatu 23 oli osin itsepalvelumyymälä.
Kotiinkuljetusten tilaaminen oli yleistä 60-luvulla - sehän oli ilmaista. Asiakas soitti kauppaan, tilasi tuotteet, myyjät kasasivat kuorman ja poika kuljetti. Viime vuosinahan vastaavaa on tehty netissä - kuin isona uutuutena.

"Valtakadun myymälän toiminnasta suuren osan käsittivät jo alusta alkaen velkakauppa ja kotiinkuljetukset. Ensimmäinen liikkeen auto, Thames 7cwt, oli hankittu Naukioon vuonna 1958 ja se vaihdettiin nyt Volvo Duettiin, farmarimalliin. Kotiinkuljetuksista suurin osa kuitenkin toimitettiin polkupyörällä polkien tai työntäen."

Joskus tavaroiden vienti oli vähän vaativaa. Yhdessä paikassa piti aina haravoida pihan hiekkakuja uudelleen, kun Pekan pyörästä ja jaloista oli tullut hienoon haravointikuvioon jäljet.

Keikkoja Pekka heitti päivässä keskimäärin parikymmentä. Niiden välissä hän autteli kaupassa, pussitti sokeria, perunoita ja jauhoja ja teki monennäköistä työtä alakerrassa.
- Alakerran pussituksissahan oli hauskaa, naurettiin ja puhuttiin hauskoja, Pekka sanoo ja koko porukka repeää nauramaan työnteon hauskuutta muistaessaan.

Valtakatu 23:n henkilökuntaa
Muut saivat talon puolesta työtakit, mutta Pekan äiti oli ompelija ja teki pojalleen takit. Ja suikan! Naisilla oli päähineet, jotka he itse pesivät ja tärkkäsivät. Suututti, jos vastapesty takki tai päähine likaantui vaikka lihoja käsitellessä.

Pekan ura juoksupoikana vaihtui myyjän ammattiin seuraavaksi avatussa Salmisessa Kauppakadulla. Toki hän oli harjoitellut myymistä jo Valtakadulla.
- Sehän siinä oli ihaninta, kun pantiin hinnat alekkain paperille ja laskettiin päässä, mitä se tekee, Pekka virnuilee.

"60-luvulla oli vielä joillakin aikaa istuskella myymälässäkin. Sitä varten oli myymälään varattu istuimia. Viereisen eläketalon asukkaat ainakin joskus kävivät istahtamassa hetkeksi ja samalla tiedustelemassa olivatko he menossa vai tulossa, kun oma muisti saattoi joskus pettää."

Veikkauksia vastaanotettiin Valtakadullakin. Palautuspäivä oli keskiviikko, ja Pekka Penttilä muistaa kuuluisan tilityspussin noutajan.
- Juoksija Ilmari Salminen  haki aina pussin - tuli liikkeeseen juoksujalkaa. Tiskillä oli kuoren vieressä tilityslappu, ja hän löi aina siihen leiman. Jos ei lappu olisi ollut samassa kohtaa tiskillä, Ilmari olisi lyönyt leiman pöytään - ei hän katsonut kiireessään tarkemmin. Juoksija oli juoksija, Pekka nauraa.

Joskus oli vaikea ymmärtää, mitä asiakas halusi. Pekka palveli miestä, joka pyysi "livettä".
- Minä kipaisin alakertaan ja hain purkin lipeäkiveä. Mies sanoi, että "ei ihan noin kovaa myrkkyä, vaikka myrkkyä meinasin kyllä ostaa". Hän halusi Life-tupakkaa.

Myyjä sai olla tarkkana, kun asiakas halusi "hiljakaavaa" tai "kaulapahvia". Piti ymmärtää kääntää sana, niin osui oikeaan. Nauru ja yhteiset muistot todistavat ulkopuolisellekin, että tällä porukalla on tosiaan ollut hauskaa töissä yhdessä. 


Valtakadun myymälässä oli ihmetyksen aiheena sputnik, joka kiersi myymälän katossa kuin itsestään ilman naruja tai kiinnityksiä. Myyjät arvelevat, että se kulki ilmavirran mukana. Sitä käytiin katsomassa kaukaakin.

Valtakadun myymälä lopetettiin 30.9.1971, ja osake myytiin Kuusankosken kauppalalle.


Myyntiedustajissa omavaltaistakin väkeä

Tukkukauppiaiden kanssa kaikki ei aina mennyt kuin Strömsössä.
Leikekirjan dokumentit kertovat, kuinka Salmisen oli joskus turvauduttava lakimiehen apuun. "Myllykosken Hedelmätukku" - jollaista ei Myllykoskella edes tunnettu, peri maksua maapähkinöistä, jotka se oli sanojensa mukaan toimittanut Salmiseen. Vastauskirje kertoo kuitenkin: "Marraskuussa -63 tarjosi edustaja S.S. MH.n nimissä maapähkinöitä. Tilasimme häneltä niitä säkin, joka toimitettiinkin seuraavana päivänä. Avattuamme säkin totesimme siinä pääasiassa olevan kuitenkin matoja pähkinöiden ohella. Ilmoitimme heti asiasta edustaja S:lle ja vaadimme häntä hakemaan sen kiireesti pois. S. haki säkin ja mainitsi, että koko lähetys oli samanlaista, käyttökelvotonta tavaraa ja että hän palauttaa kaikki takaisin Helsinkiin. Säkistä oli, näiden päivien aikana, levinnyt suunnaton määrä matoja varastossamme olleisiin muihin tavaroihin.  Jouduimme purkamaan n. 800 pkt näkkileipää, keksi- ja hedelmäpakkauksia ja myymään ne irtotavarana puhumattakaan suunnattomasta työstä, joka siitä aiheutui." 

Seuraava tapaus muistuttaa jo piilokamerajuttua, mutta oli kyllä tositapaus. Starckjohanille Lahteen on lähtenyt tällainen kirje:
"Tilasimme teiltä noin 20.10.1963 muovisaaveja, joiden piti olla korvallisia pyykkisaaveja ilman kantta. Saimme viikon kuluttua 1 kpl korkea, kannellinen saavin tapainen astia, joka oli yltä päältä tervan peitossa. Palautimme tämän välittömästi ja saimme aikanaan hyvityslaskun. Muutaman puhelinsoiton jälkeen saapui samainen saavi uudelleen, tällä kertaa ilman kantta (ja ilman korvia edelleenkin) . Nyt oli kuitenkin astiaa hiukan siistitty, joten se ei ollut aivan yhtä siivottomassa kunnossa kuin aikaisemmin. Emme kuitenkaan voineet sitä käyttää, koska se ei ollut tilauksemme mukainen emmekä uskaltaneet näyttää asiakkaallemme, sillä myyntikuntoinen se ei vieläkään ollut, joten jälleen otimme puhelun ja sen seurauksena autonne kävi noutamassa saavin takaisin. - - - Hankimme saavit sen jälkeen muualta ja ne tulivat samana päivänä."

Kauppakadulla laaja sorttimentti

Seuraava myymälä avattiin 12.3.65 Kauppakadulle kirkon alapuolelle. Sen viereen avattiin samaan aikaan erillinen, täydellisesti varustettu kemikalio.

Hilkka Oittinen tuli Salmiselle töihin Kauppakadun myymälään vuoden -66 elokuussa.
Uusi kauppa oli avattu vuonna -65, kun lähinaapuriin oli noussut korkeat kerrostalot, Lehmuskujalle kolmikerroksisia - asiakkaita oli. Valtakadun liikkeessä oli jo valintahyllyjä, mutta Kauppakadulla palvelutiski oli enää vain lihoille.
- Minulle kuului leipien ja maitojen tilaaminen, Hilkka kertoo.

Kauppakadun myyjiä, mm. Pekka Penttilä
Kauppakadun myymälässä ei myytykään enää irtotavarana juuri mitään, nyt oli alettu saada jauhot, sokerit ja karamellitkin pakattuina kauppaan. Kauppakadulla oli maitokone, jota asiakkaat saivat käyttää itse. Pekka kuvailee tyypillisen vahingon.
- Asiakkaalla oli kolmen litran kannu ja hän valitsi koneesta kolmen litran määrän. Kun maito tuli nopeasti, se vaahtosi eikä mahtunutkaan samaa tahtia kannuun vaan roiskui yli. Koko nurkka lainehti. Ja sitten tämä: kannu pantiin hanan alle mutta kansi päällä. Kone käyntiin, ja maito levisi ympäriinsä. Siihen ei meinannut päästä lähelle edes sammuttamaan konetta, kun maitoa lensi joka puolelle.

Koneessa oli toisenkinlainen hankaluus. Imuletkun päässä oli kuula, joka sulki sen. Joskus kuula irtosi ja putosi tonkkaan. Pekka ei hätääntynyt.
- Ei muuta kun hiha ylös ja etsimään kuulaa maitotonkan pohjalta. Ei ollut hygieniapasseja siihen aikaan, porukka nauraa.

Pekka kertoo käyneensä usein Taunon kanssa Stockmannin tukussa Pitäjänmäessä ostamassa herkkutavaroita, erilaisia säilykkeitä ja erikoisempia makeisia.
- Me valittiin heidän näyttelystä, ja sieltä tuotiin sitten kauppaan kuorma, ei me itse tuotu tavaroita kauppaan. Herkut meni kaupaksi, Kauppakadulla kävi aika paljon niin sanottua herrasväkeä.

"Kauppakadun myymälän "sorttimentti" oli erittäin laaja verrattuna nykyajan valintamyymälöihin. Myymälägrilli oli silloin uutuus, joka saavutti suuren kansansuosion." Näin leikekirja, ja myyjät muistavat pilke silmäkulmassa, kuinka kivaa oli grillin peseminen.

Ruokakaupan vieressä oli Salmisen kemikalio, jota hoiti Anni Laurén. Joskus Satu joutui nuorena tyttönä tuuraamaan tätä.
- Minut soitettiin kerran nopeasti töihin, kun ei ollut myyjää. Ensimmäinen asiakas kysyi kondomeja. Tiesin, mitä ne on, mutta en meinannut löytää niitä tiskin alta. Mies sanoi, että "anna kun miä tulen kattomaa, miä tiiän mistä on ennenkin otettu". Seuraava asiakas olisi halunnut ostaa viinihiivaa. En tiennyt edes, mitä se on. Rouva asui samassa talokompleksissa ja sanoi: "Minä tulen takaisin iltapäivällä, teillä on siihen saakka aikaa etsiä. Kyllä sitä teillä on."  Löydettiinhän me se viinihiiva.

Satu Eskola muistaa myös toisen äkkihälytyksen Paperiliiton kesäjuhlien helluntaiviikonloppuna.  Pekka Penttilä ja Tauno Salminen aikoivat pyörittää kauppaa kahdestaan toisena helluntaipäivänä. Kauppa oli tuskin avattu, kun se oli jo täynnä ihmisiä.
- Ne soitti meille kotiin, että tulkaa äkkiä, ei me keritä mitään, kaljaa ja makkaraa menee niin paljon. Naukion autotallin avain olikin hukassa, veljeni Kari yrittää mennä sisään Kiitotien puolella olevasta matalasta ikkunasta, ja poliisiauto tulee tietenkin just silloin tietä myöten. "Hei nuorimies, mitäs teet?" Poliisit uskoivat selityksen. Siellä me sitten pian rahastettiin nälkäisiä kesävieraita Kauppakadun kassoilla, Satu kertoo.

Kemikalio
Pekka Penttilä jatkaa Sadun muiston perään:
- Siihen aikaan oli töissä hauskaa. Työt tuli tehtyä vaikka naurettiin ja pidettiin hauskaa eikä pipo ollut liian kireällä.

"Hintataso  oli tuolloin 60-luvulla suhteellisen alhainen ja niin olivat myös myyjien palkat: vanhempi myyjä sai kuukausipalkkaa vuonna -65 392 mk bruttona ja harjoittelijan palkka oli 150 :-/kk. Kotiinkuljetuksista ei vielä silloin peritty mitään maksua, ja ajaminen oli vielä halpaa. Bensiini maksoi vielä vuonna 1970 karvan verran päälle 70 penniä/litra." 

Palkka ei päätä huimannut myyjän ammatissa. Luvut eivät ole jääneet mieleen myyjille, ranskanleivän hinta kuitenkin: 17 penniä. Satu muistaa ostaneensa palkallaan aina astioita, pyyhkeitä ja kaikkea uutta, mitä kauppaan oli tullut.

Leikekirjassa Kari Salminen kertoo:
"Kauppakadun myymälän toiminta perustui yhä enemmän velkakauppaan (2/3 myynnistä) sekä yhä laajenevaan kotiinkuljetukseen. Kotiinkuljetukset kattoivat koko Kuusankosken alueen, toimitettiinpa tavaraa jopa Kouvolaan saakka. Viikonloppuisin parhaimmillaan oli ajossa kaksi autoa sekä pari kolme pikalähettiä polkupyörin ja mopoin varustettuina."

Myymälässä oli kotiinkuljetuspalvelu, ja sitä käytettiin kovasti. Kaksi myyjää oli pelkästään keräämässä tavaroita. Juoksupoika kuljetti niitä mopolla, talonmies Salmelainen autolla. Velkakauppa oli edelleen yleistä. Ostot kirjattiin Naukiossa vihkoon mutta Kauppakadulla ne lyötiin jo korttikoneeseen, ja asiakkaat kävivät maksamassa tilipäivinään.
- Tai sitten käytiin pyytämässä lykkäystä: nyt pitääkin ostaa talvirenkaat, voinko maksaa ruokalaskun myöhemmin. Naukion alkuaikoina moni toi kesälomarahansa suoraan kauppaan, ettei se menisi kurkusta alas. Siitä sitten kauppa otti ostosten hinnan. Siihen aikaanhan työntekijät sai palkkansa tilipussissa, siinä oli kaikki rahat, Tuula Nurminen ja Pekka Penttilä kertovat.
 
Pekka Penttilä tykkäsi kovasti näyteikkunoiden somistamisesta. Niihin pantiin rekvisiittaa, tyhjiä kahvi- ja makeispaketteja.
- Minusta somistaminen oli ihanaa. Haettiin jotain puupalikoita ja runkoja metsästä, mikä milloinkin sopi, taiteellinen Pekka huokailee.

TS:ään Pekka teki edelleen komeita sisäkoristuksia esim. jouluksi, mutta siellä ei enää ollut ikkunoita, joita somistaa.
 
 "Kauppakadun myymälä lopetettiin 30.9.72. Huoneisto vuokrattiin ja kemikalion puoli myytiin vakuutusyhtiö Kansalle. Vuokralaisia huoneistossa oli useampia ja huoneisto myytiin vuonna 1980 TS-markkinat Oy:lle, joka jatkoi vuokraustoimintaa kauppayhtiö T. Salminen & K:nin lakattua olemasta 17.1.1979."


Kuusaan Herkku oli aikaansa edellä

Tauno Salmista sanottaisiin nykyään varmaan innovatiiviseksi yrittäjäksi. Uusien asioiden kokeileminen on näköjään kiinnostanut miestä, siitä on osoituksena myös lyhyt kokeilu herkkukaupan pitämisestä kuusaalaisille. Kari Salmisen leikekirja kertoo:
"Kuusaan Herkku oli kauppayhtiön myymälöistä oikeastaan neljäs, vaikkakin kantoi järjestysnumeroa viisi. Kuusaan Herkku sijaitsi Valtakadun myymälän naapuritalossa Pohjoismaiden Yhdyspankin kiinteistössä ja se oli Kauppayhtiö T. Salminen & Kumppanin ainoa vuokrattu toimipaikka. Herkkumyymälän avajaiset pidettiin 11.9.1966 ja myymälästä luovuttiin niinkin pian kuin 12.9.1967."

Edessä Valtakatu 23, takana PYPin talo
Salmisen herkkukaupassa myytiin säilykkeitä, erikoisia juustoja ja makeisia, tuoretavaroista vain hedelmiä. Satu Eskola sanoo isänsä Taunon olleen edistyksellinen kokeilija.
- Vasta nyt olen ajatellut, että isähän oli vasta 35-vuotias aloittaessaan Naukion kaupankin. Rahaa ei ollut, mutta näkemystä oli, Satu antaa tunnustusta isälleen.


 
Väkkärään omakotiasujien lähikauppa

Tähteen-Väkkärän alueen rakennusbuumi  sytytti Salmisella jälleen uuden ajatuksen. Nyt perustettiin lähikauppa pientaloalueelle. Kari Salminen:

"Väkkärän myymälä eli myymälä IV sijaitsi Puistotiellä Väkkärässä, jonne oli noussut vastikään pientaloalue ja pari kerrostaloa. Myymälä toimi omassa kiinteistössä omalla tontilla. Avajaiset pidettiin 17.11.1966. Myöhemmin avattiin myymälän yhteyteen myös kioski, joka palveli väkkäräläisiä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Myymälänhoitajana toimi Veijo Mäkelä koko myymälän olemassaoloajan. Väkkärän myymälän voi sanoa olleen varsinainen lähimyymälä alkavalla supermarkettien aikakaudella."

Myymälän yhteyteen rakennettiin myös 3 h+keittiön käsittävä asunto, joka oli myymälänhoitajan käytössä. Väkkärään perustetussa liikkeessä kävi joskus myymässä Hilkka Oittinenkin, ja Pekka Penttilä tuurasi myymälänhoitajaa tämän lomien aikana. Hän asuikin Veijon asunnossa, koska tämä oli poissa paikkakunnalta. Kaupan yhteydessä oli kioski, kylän poikien kokoontumispaikka. Satu joutui sinne joskus tuuraajaksi äkkihälytyksellä.
- Kyllähän siellä seinien sisällä saattoi olla. Mutta kun piti lähteä kotiin ja ulkona oli kymmenkunta Väkkärän poikaa, niin kyllä pelotti. Ei koskaan kuitenkaan mitään tapahtunut.

"Väkkärän myymälä lopetettiin 30.10.1971. Kiinteistö vuokrattiin samaan tarkoitukseen edelleen ja siinä oli useampiakin vuokralaisia ennen kuin se myytiin 1.11.1977."



Salmisen työntekijöiden hauskanpito jatkui, ja kun Väkkärä vaihtoi omistajaa, pelleily ymmärrettiin väärin. Pirkko Kaukola oli Kari Salmisen kanssa tekemässä inventaariota ja he hulluttelivat kuten siihenkin asti. Uusi omistaja kuitenkin kuvitteli, että nyt tehdään vilunkia ja lopetti työparin hommat.







Entiset Salmisen työntekijät laskeskelevat, kuinka monta kauppaa Tähteen alueella oli Salmisen liikkeen aikana. Muistetaan Tynin kauppa, Osuuskauppa nykyisen seurakuntakodin paikalla, Huuhka, vanha Osula Katavilen luona. Nyt niillä kulmilla ei ole yhtään.



Reipasta yhteishenkeä pidettiin yllä myös retkeillen. Tämän kuvan teksti kertoo:
"Haasteottelu T. Salminen - muu maailma syksyllä v. 1968. Ropakantaretki Nauhaan."


Tarina jatkuu. Seuraavaksi juttua TS-Markkinoista.


Salmisen kaupoista myös täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-i-naukio.html

ja täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-iii-ts-markkinat.html

Salmisen perheen elämästä täällä:

http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html