Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

torstai 17. joulukuuta 2015

Amanda Hyökki luo yrityksille ilmeen

Amanda Hyökin viimeviikkoinen lenssu on muisto vain. Hän ei valittele, että yrittäjän on pakko tehdä töitä toipilaanakin. Hän tulee työpaikalleen, koska on unelma-ammatissaan ja koska töiden lomassa voi piipahtaa naapurihuoneisiin tekemään välillä jotain muuta luovaa.  Kuten suunnittelemaan näyttelyn ripustuksia tai ideoimaan Pato-klubille ja galleriaan jotain uutta jännittävää. Ja on se flunssakin jo oikeastaan ohi.


Kymintehtaalla Taideruukin toisen kerroksen päädyssä on Amanda Hyökin työhuone, avara tila vanhassa tiilirakennuksessa. Täällä hän suunnittelee visuaalista ilmettä yrityksille ja yhteisöille. Ikkunoista näkyy muita tehdasrakennuksia, vähän puistonkulmaa, ihmisiä työhaalareissa, taideruukkilaisia käynnistelemässä päiväänsä. Vähän eri maailma kuin se Mannerheimintien koti, josta Amanda aikoinaan lähti Kouvolaan opiskelemaan. Mutta Espoossa ja Vantaalla kasvanut ja Helsinkiin muuttanut Amanda ei kaipaa takaisin pääkaupunkiseudulle.

Tätä naista voisi esitellä monestakin vinkkelistä. Aloitetaan tuoreimmasta aluevaltauksesta, siitä kun Amanda ja toinen taideruukkilainen Vesa Parvinen avasivat uuden taidetilan Kymintehtaan vanhaan  keskusvarastoon viime kesänä.  Gallerian takaseinän ovien takaa löytyi tyhjä iso sali, jonka nämä yrittäjät remontoivat uuteen käyttöön. Amanda määrittelee Pato-klubin emännyytensä harrastukseksi, ja kai se harrastus on, jos sitä tehdään ilman palkkaa ja intohimosta.
 - Käsittämättömän hienoa tavata taiteilijoita ja tekijöitä ja niitä, jotka tulevat katsomaan näyttelyitä. Kun en ole täältäpäin kotoisin, on mukava kuunnella kun paikkakuntalaiset kertovat tarinoita Kymintehtaan alueesta ja tästä rakennuksesta. Viihdyn yksin, mutta tässä tulee luonnostaan oltua tekemisissä ihmisten kanssa - ja onhan tämä kaikki todella antoisaa, Amanda kertoo.

Kuukausittain vaihtuvien näyttelyiden lisäksi Pato-klubilla on ollut mm.  klubi-iltoja, tilaa saa vuokrata yksityiskäyttöön, yritykset ovat pitäneet siellä koulutuksia ja asiakasiltoja, on ollut isoja, yli 200 hengen tapahtumia, ja lasiesineitä ja muuta taidetta on myynnissä jatkuvasti. Tila kiinnostaa taiteilijoita, koska siitä voi vuokrata pienempiä osia, esim. yhden viidestä seinästä 150 eurolla kuukausi.
- Tammikuu on vielä vapaa, helmikuussa myös muutama seinä. Seuraavat vapaat ovatkin vasta syksyllä, klubiemäntä kertoo.

Taideruukin gallerian ja klubin kävijämäärät ihmetyttävät myös omistajia itseään. Tänä vuonna vierailijoita  on käynyt jo yli 15 000. Kesän satavitos-näyttelyn huomioarvo oli valtava, ja se toi klubille ensimmäisinä kuukausina tuhansia ihmisiä.
- Kannatti ostaa Clas Ohlsonilta laskuri alle viidelläkympillä oveen, emme olisi osanneet veikata tuollaisia lukuja.

Pato-klubi. Kuva: Amanda Hyökki
Klubi ei aio hyytyä ensi vuonnakaan. Tammikuussa gallerian puolella avataan UPM:n kulttuurisäätiön grafiikkanäyttely, ja samanaikaisesti olisi tarkoitus löytää vielä siihen sopiva näyttelykokonaisuus Klubille. Huhtikuussa sekä galleria että Klubin puoli täyttyvät Sampsa Sarparannan töistä.
- Ensimmäinen iso näyttely, jossa molemmat tilat ovat käytössä. Viime vuonna tuuletin, kun saimme galleriaan - Eero Niinikosken avulla - Erik Bruunin kertomaan UPM:lle tekemistään julistesarjoista. Ensi vuonna saamme jatkoa, kun toinen legendaarinen graafikko-suunnittelija Kyösti Varis tuo töitään näytille Klubin puolella. Molemmat ovat minun ammatillisia gurujani ja tuntuu hurjalta saada tuollaisia meille. Että Erik Bruun on minun toimistossa ja kutsuu minua kollegakseen - käsittämätöntä, Amanda hehkuttaa.

Hyökki ei anna turhan idyllistä kuvaa klubiemännän ja -isännän yhteistyöstä. Hän kertoo nauraen vuorovaikutuksesta Vesa Parvisen kanssa.
- Aina vähän kolistellaan päitä yhteen, että kumpi saa tahtonsa läpi missäkin. Monista se kuulostaa jatkuvalta riitelyltä, mutta se on vaan se tapa, jolla tuomme omat ajatukset julki. Yhdessä tekemisen voima on kuitenkin se suurin eteenpäin vievä voima. Molemmat ollaan puuhapetejä, jotka tekevät kaikkea. Minäkin voin vaihtaa lamput ja roudata tavaroita. Vesa tekee mieluusti äijien työt ja yritämme sopuisasti löytää hyvän työnjaon.

Näyttelyiden ripustaminen on Amanda Hyökistä mielenkiintoista.
- Kun teokset tulevat, määrittelen teosten järjestystä intuitiolla, en heti rationaalisesti. Pohdin, miten teokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja miten ne toimivat tilassa. Talun merkitys saattaa muuttua toiseksi, kun sillä on vierellään toinen työ. Mietin myös kulkusuuntaa ja sitä maillainen tunnelma välittyy näyttelyä edetessä.

Pari vuotta sitten Amanda ei olisi voinut kuvitellakaan innostuvansa näyttelyripustusten tekemisestä. Sitten hän auttoi Minna Metsärinteen näyttelyn pystyttämisessä ja tajusi: "Vitsit, se on kivaa." Sommittelua fyysisessä tilassa, kolmiulotteisesti. Inspiroiva kokemus johti hänet auttamaan gallerian seuraavissakin näyttelyissä.
- Yksin on aika raskasta yrittää. On helpompaa, kun on synergiaa joidenkin ihmisten kanssa. Taakka kevenee, ideoita syntyy enemmän yhdessä kuin omassa päässä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Lisäksi Vesa on on verbaalisesti lahjakkaampi ja hyvä esiintymään - me täydennämme toisiamme Pato-klubin työparina. Minulle on myös iso tuki ja turva, että joku hoitelee esiintymisen. Minulla on paljon ideoita, joita pulputan Vesalle, ja hän pystyy sieltä poimimaan ne, joista voi kertoa muille - ja selkokielellä. Ikinä en olisi ruvennut tällaista Klubi-projektia tekemään ilman Vesaa - eikä kyllä hänkään ilman minun panostani, Amanda pohtii.

Visuaalisen ilmeen luoja

Amanda Hyökin Creanda on toiminut alusta asti Kuusankosken Taideruukissa. Hyökki tutustui tiloihin käydessään Kinnon puolivuotista Protomo-yrittäjäkurssia. Kun porukka vieraili talossa, Amanda tiesi heti kulmahuoneeseen astuessaan, että tänne hän perustaa yrityksensä.
- Meitä oli vastassa Parvisen Vesa, Inkeroisen Sini ja Metsärinteen Minna. Näin kulmahuoneen lattiassa rikkinäisen kohdan ja otin siitä ja jaloistani kuvan. Sanoin, että seuraavan kerran kun tulen tähän huoneeseen, tämä on minun. Näin kävi. Otin uuden samanlaisen kuvan, kun sain huoneen itselleni, Amanda hymyilee.

Amanda Creandan työtiloissa
Tässä ympäristössä päivät venyvät, kun ei malta olla poissa. Amanda tulee aamuyhdeksältä Taideruukille eikä yleensä ole kotona ennen iltakuutta. Viime aikoina on varmasti mennyt vielä pitempään, koska edellisiltainen kotiinpaluu puoli seitsemältä tuntui niin aikaiselta. Pitkät työ-harrastus-päivät onnistuvat, kun lapset ovat vuoroviikoin isän kanssa.
- Viikonloppuisinkin tulen tänne ainakin vähäksi aikaa tekemään jotain molempina päivinä. Mutta kun tämä on minulle mieluisa "harrastus", Amanda viittaa klubiemännyyteensä.

Hyökin yritys suunnittelee asiakkaan yritykselle tai muunlaiselle yhteisölle visuaalisen ilmeen. Viimeksi hän teki sellaisen Stefan Lindforsin portfolioon. Työ on monesti jotain ihan muuta kuin perusmainostoimistotyötä.
- En juurikaan suunnittele asiakkaille mainoskampanjoita. Minun vahvuudet on viestin yksinkertaistamisessa, monimutkaisten asioiden selkiyttämisessä. Yritän pysyä siinä minkä osaan, en pyri luomaan markkinointistrategioita, vaan luon  graafisia ilmeitä ja suunnittelen painotuotteita.

Creandalta asiakkaat haluavatkin juuri visuaaliset palvelut: mietitään  kuvat, värimaailma, formaatit eli painotuotteen koko ja muoto.
- Esimerkiksi uudelle yritykselle voidaan suunnitella logo ja yritysilme. Jos he tekevät esitteen, käyntikortin tai materiaalia messuille, suunnittelen niille ulkoasun - värit, visuaalisuuden, sommittelun ja tekstityypit. Se on kokonaisvaltaista hommaa.

Viime vuonna Amanda Hyökki teki kahdesta Poikilon näyttelystä, Raakel Kuukan ja Leena Puolatien, kovakantiset kirjat, joissa esiteltiin näyttelytyöt.
- Mietin millä tavoin teokset tulevat parhaiten esille. Se on sommittelua parhaimmillaan, värien ja tunnelmien kanssa pelaamista. Kulttuurin parissa toimiville yrityksille ja taiteilijoille teen suunnittelutöitä mielelläni.

Poikilo-kirja. Kuva: Amanda Hyökki
Kiehtovaa kuulla, miten Amanda Hyökki aloittaa suunnittelun uuden asiakkaan kanssa. Hän tapaa ihmisen, ottaa huomioon tällä jo olevat materiaalit.
- Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta useimmiten näen asiat sieluni silmin, kun asiakas kertoo yrityksestään. Minun ei välttämättä tarvitse entuudestaan tuntea  toimialaa, mutta asiakkaan kertoman tarinan tunnelmasta pääsen jo kiinni siihen, millaista visuaalista ilmettä lähden heille tarjoamaan. Kyseenalaistin joskus itse tätä piirrettäni, mutta lisäopinnoissa Kyamkin Kata Lyytikäinen  sanoi että minun pitääkin hyödyntää intuitiotani. Pitää luottaa siihen, ja se on useimmiten osunut oikeaan, Amanda kuvailee työtapaansa.

Hyökki on tehnyt töitä aika monenlaisille yrityksille,  metsäkonekorjaajista muotoilijoihin ja maailmanlaajuisesta patjanvalmistajasta paikallisesti toimiviin elämäntapavalmentajiin.
- Joskus on myös ollut potentiaalisia asiakkaita, joiden kanssa en vaan saa kiinni siitä mitä he tahtovat, ei tule sellaista visiota, jota tavoittelen kuunnellessani asiakasta. Silloin sanon, että en saa kiinni ajatuksesta. Jos en heti pysty mielessäni visualisoimaan mitään mutta rupean vain pyörittämään jotain ilmettä, eikä ole hajuakaan mitä he haluavat, se on ajan tuhlausta ja heidän rahojensa haaskausta. Kaikkien kanssa ei voi synkata eikä kaikista hommista inspiroitua. Minun pitää saada ihmisen kanssa positiivinen synergia, jotta asia etenee. Äskettäin minulla oli asiakas, jonka tarinasta sain jotain kiinni ja sovimme, että teen ehdotukseni. Jos ne eivät kohtaa hänen toiveitaan, lopetamme heti alkuun enkä veloita työstä mitään. Mutta homma on nyt valmis ja hieno tuli. Molemmat osapuolet olemme erittäin tyytyväisiä.

Ihailen yrittäjän moraalia tällaisena aikana, kun työtä ei nyt ihan pursua joka nurkasta, mutta Hyökki kuittaa, ettei halua tehdä projektia, jonka työstäminen takkuaa.
- Perimmäinen tarkoitukseni on auttaa ihmistä. Kulttuurin työntekijöitä ja taiteilijoita on hauska autella. Yritysasiakkaan taas pitää saada moninkertaisena takaisin se raha, jonka hän laittaa minuun.

Kuva: Amanda Hyökki
Amanda Hyökki puhuu innostuneesti isoimman asiakkansa Tempurin tuotteista, joiden hyvyydestä hän itse on vakuuttunut.
- Ihanaa, että saa auttaa asiakkaita löytämään ne. Olen itse saanut niistä avun vaivoihin, ja  toivon että muidenkin elämä helpottuu. Tykkään Tempurin väestä, koko talo on minulle rakas ja haluan auttaa heitä. Tuollaiselle yritykselle minun on helppo tehdä töitä.

Nyt ollaankin jo kaukana kovaksi kuvatusta mainostoimistomaailmasta.
- Haluan olla Kouvolan seudulla senkin takia, että elämän syke on maltillisempi. Helsingissä tämä työ on totista, julmaa ja kiireistä. On tittelinkipeyttä ja rahakeskeisyyttä. Täällä taas voi kohdata asiakkaat ihmisinä ja saan olla omanlaiseni - en pukeudu pikkutakkiin. Jos ei asiakkaan toive ole minunlaiseni ihminen, ei voi mitään. En enää lähde esittämään muuta kuin mitä olen, Amanda sanoo lempeästi mutta topakasti.

Pehmeillä arvoilla ja hyvällä työmoraalilla saa kuitenkin töitä myös Amanda Hyökin alalla. Aloittaessaan Creandalla oli yksi asiakas. Nyt asiakaslistassa on kuusikymmentä yritystä. Viesti kulkee yritykseltä toiselle, Creanda ei ole oikeastaan edes markkinoinut vielä itseään. Amanda väittää olevansa huono puheen tuottaja ja esiintymiskammoinen - työt puhuvat hänen puolestaan.
- Toisaalta Vesan kanssa on saanut harjoitusta puhumisessa - hänen kanssaan ei pärjää jos ei perustele näkemyksiään, Amanda virnuilee.

Koulua koko elämä

Asioiden oivaltamiseen uudesta näkökulmasta Amanda on saanut mallia jo lapsuuskodissa. Isä ja äiti ovat luovia ihmisiä ja laittoivat tyttären pienestä pitäen taidekursseille. Tausta näkyy nyt aikuisen osaamisessa.
- Työni on ongelmanratkaisua - luovuus on ongelmanratkaisua. Asiakkaalla on jokin tarve, ja minun vastuulleni tulee se, miten viesti saadaan mahdollisimman ymmärrettävästi perille. Sen pitää olla luettava, siinä pitää olla oikea tunnelma, sen pitää antaa oikea vaikutelma asiakkaasta. Päätyöni on elementtien sommittelua kaksiulotteisessa tilassa.

Kodin helmasta Amanda irrottautui toisella mantereella. Vuosi USA:ssa Orlandossa ensimmäisen tutkinnon, merkonomiksi valmistumisen jälkeen kasvatti Amandan itsenäiseksi. Hän opiskeli siellä yliopistossa englannin kieltä ja kulttuuria.
- Ja elämää, enemmän se opiskelu meni sinne elämän puolelle. Se oli hyvä irtiotto, sain itsenäistyä ihan rauhassa. Vanhempani olivat tehneet lähes kaiken puolestani siihen asti. Oli hieno huomata, että pärjään oikein hyvin vieraassa kulttuurissa ja selviydyn vieraalla kielellä, Amanda kertoo.

Amerikan-reissun jälkeen Amanda palasi Helsinkiin ja meni töihin vain todetakseen, että pitää opiskella lisää. Kouvolassa alkoi juuri vuoden mittainen visuaalisen viestinnän kurssi Käsi- ja taideteollisuusalalla, ja Amanda pääsi sille kolmen viikon varoitusajalla.
- Sen vuoden jälkeen opettajat suosittelivat, että hakisin juuri alkaviin Kyamkin graafisen suunnittelun ja viestinnän opintoihin. Samalla viikolla kun koulu alkoi, tapasin tulevan mieheni. Niinpä jäin tänne. Valmistuin 2001 jouluna medianomiksi ja sain esikoisen 2001 elokuussa.

Amanda pääsi toisena opiskeluvuonnaan töihin isoon helsinkiläiseen toimistoon, Viherjuuren Ilmeelle, joka on keskittynyt yritysilmeisiin. Hän oli osan viikosta koulussa Kouvolassa, osan töissä Helsingissä. Amanda siis pyrki suoraan huipulle jo harjoitteluaikanaan?
- Just niin. Ajattelin, että kun hakee, niin aloittaa reteesti parhaista ja siitä voi sitten tulla alemmas. Mutta pääsinkin sinne huipulle, Amanda hymyilee ja kertoo päässeensä kaiken lisäksi aivan alan gurujen johtamiin tiimeihin, joissa todella oppi.

Pari muutakin huipputoimistoa olisi ottanut Hyökin harjoitteluun. Jos opettajatkin kannustivat jatkamaan opintoja, niin mitä erityistä alan ammattilaiset olivat nähneet Amanda Hyökissä?
- Varmaan sitä visuaalista silmää - sitä joko on tai ei. Tekniikat kyllä oppii, mutta se miten näkee tyhjän tilan ja siihen aseteltavat asiat - se on synnynnäistä.

Viherjuuren Ilmeellä Amanda lopetti saatuaan vakituisen paikan Kouvolasta Sepeteukselta. Siellä hän oli 12 vuotta, ja sinä aikana syntyivät hänen kaksi lastaan.
- Siinä kouvolalaistuin. En kaipaa Helsinkiin, käynkin siellä hyvin harvoin. Minua ahdistaa heti kun sinne menen. Ehdin viettää siellä villin nuoruuteni, ja se on nyt ihan eri kaupunki kuin silloin.

Patruunanäyttelyn graafinen mies ja Amanda. Selfie.
Sepeteuksella Tempur täytti työpäivät, ja sitten se pyysi Hyökkiä taloonsa töihin.
- Menin heille nelisen vuotta sitten markkinointipäälliköksi ja tein samalla AD-hommat eli kaikki markkinointimateriaalit - kahden ihmisen työt. Puolentoista vuoden kuluttua talossa tuli organisaatiomuutos yritysmyynnin kautta, ja markkinointipäällikön työt siirtyivät toiselle työntekijälle. Päätin perustaa oman yrityksen, ja Tempur jatkoi asiakkaanani. Ihan loistava ratkaisu, koska työnkuvassani oli paljon sellaista missä en ole vahvimmillani. Itsenäisenä yrittäjänä pääsin keskittymään graafiseen suunnitteluun, Amanda Hyökki kertoo.

Tempurin aika ja markkinointibudjetin pyörittäminen olivat opettavaista vaihetta. Ilman sitä kokemusta Hyökki ei olisi uskaltautunut yrittäjäksi. Hän oli yrittäjien lapsena nähnyt 90-luvun  nousun ja tuhon vanhempiensa yritystoiminnassa ja päättänyt, ettei ikinä itse ryhdy yrittäjäksi. Varsinkaan mainostoimistoyrittäjäksi.
- Perheeni menetti kaiken. Olen realisti, koska olen nähnyt miten meillä oli vaikka mitä ja toisena hetkenä ei enää mitään. En määrittele itseäni yritykseni menestymisen perusteella. Vaikka menettäisin kaiken maallisen, se ei ole maailmanloppu. Siihen ei kuole, ettei ole rahaa.

Työhuoneen seinällä muikistelee kolme huuliparia, työpöydällä komeilee savesta veistetty ihmisen pää. Kaiken työnteon ja klubi-"harrastuksen" ohella Amanda Hyökki on herättänyt henkiin vanhan rakkautensa, kuvanveiston, savesta muotoilun.
- Minulle on helppoa kaivaa esiin savesta vaikka pää tai huulet - en osaa tehdä kolmiulotteista vaikutelmaa kankaalle. Olen varannut vuoden päästä helmikuuksi tästä galleriasta kuukauden näyttelyaikaa, ja sinne teen myös kolmiulotteisia töitä, Amanda kertoo. Hänellä on ollut valokuvanäyttely Taideruukissa Janne Harjulan kanssa.

Pato-klubi emäntineen

Työ, lapset ja oman taiteen tekeminen - sen luulisi vievän tehokkaaltakin naiselta kaiken ajan ja energian. Amanda näkee sen toisinpäin.
- Työni on minulle unelmieni ammatti, mutta parissakymmenessä vuodessa kiihkeinkin intohimo tasaantuu. Kun tulin Taideruukkiin, toivoin löytäväni täältä uudenlaista kipinää, jonkin jutun mitä haluan tehdä ilman että lasken tunteja. Täältähän se sitten löytyi. Nyt uutta intoa on löytynyt vanhaankin työhön.

Amanda Hyökki osaa arvostaa sitä, mitä on saavuttanut - kovalla työllä.
- Olen todennut, että kaiken saa mitä haluaa, jos vaan tarpeeksi haluaa.