Näkökulma kuusankoskelaisuuteen

Kuusankoski on paikka – ja jotain ihan muuta. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä. Se on murretta ja
tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla rakentuu yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan. Se on yhtä totta kuin sen toisen, joka muistaa, näkee ja kokee asiat ihan
toisin. Juttuja paikoista, tapahtumista, muistoista, ilmiöistä, nimistä, kielestä ja ennen kaikkea
ihmisistä. Tervetuloa katselemaan. Näillä sivuilla en tarjoa tilaisuutta keskusteluun, mutta hauska
kuulla, että vaihdatte aiheista kommentteja omissa yhteisöissänne. Jatkakaa ihmeessä.
Katselukerroista päätellen kuusaalaisuus kiinnostaa, eikä ihme: niin hieno paikka tämä on, ja niin
kiehtovia persoonia täällä asuu ja toimii.

Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain

torstai 10. joulukuuta 2015

Taisto Olkkonen, Tuohikotista tehtaan töihin

Tämä haastattelu on osa Työväen Arkiston hanketta, jossa kerätään Kymiyhtiön työntekijöiden - ja muidenkin kuusankoskelaisten - muistoja ja kokemuksia teollisuuspaikkakunnan elämästä.

Taisto Olkkonen jäähdyttelee kahviaan vanhan työpaikkansa seinänaapurissa Kymintehtaalla. Olkkonen on toisen polven kymiyhtiöläisiä. Hänen isänsä ei tosin koskaan ollut töissä tehtailla Kuusaalla tai Voikkaalla vaan metsissä kotipuolessa Kymin Oy:n metsurina ja mittamiehenä.
- Isä olisi päässyt tehtaalle ajamaan traktoria sen jälkeen kun hänelle kävi aivoverenvuoto metsähommissa. Mutta kai isäukkoa jännitti niin paljon, ettei hän ollut halukas tulemaan tänne. Yhtiö järjesti sitten kevyempiä hommia hänelle kotipuolessa, Taisto Olkkonen kertoo.

Tuohikotissa on ollut paljon yhtiön metsiä. Vielä 60-luvulla siellä asui yhtiön metsänhoitajakin, ja alueella oli yhtiön kämppiä.
- Min kotitalon luonakin oli yksi kämppä, ja äiti oli siellä kämppäemäntänä. Kaikki vanhat tukkilaiskämpät on suurin piirtein samanlaisia. Meidän lähellä oleva oli nimeltään Hyöhyn kämppä, ja vähän matkan päässä oli toinen samanlainen. Niitä käyttivät metsurit ja rahtimiehet, jotka toivat hevosella puuta metsästä laaneille - sieltä ne haettiin autoilla tai uitettin tehtaille.

Olkkosella on vankka tuohikottilaistausta. Hän on syntynyt Valkealan Tuohikotissa kotona Kuokanmyllyllä vuonna -55. Taisto tuli ammattikouluun Kuusaalle vuonna -71. Hän oli töissä bensa-asemalla Tuohikotissa ja kuuli naapurin pojalta, että tämä oli käynyt ammattikoulun pääsykokeissa.
- Minä soitin rehtori Kaartiselle. Hän kysyi ainoastaan matematiikan numeron ja totesi että selvähän tää on, tulet silloin sitten kouluun, Taisto kertoo muttei muista matikannumeroaan. Kymppi se ei kuulemma ollut, mutta kymmenen päivää muita myöhemmin hän aloitti koulunsa Kuusaalla. Töitä bensa-asemalla hän ei lopettanut sittenkään vaan oli siellä viikonloput ja kesät hommissa vuoteen -73.

Ammattikoulussa erikoistuttiin vasta kolmantena vuonna omalle alalle. Taistoa houkutteli paperipuoli, mutta sähköpuolen opettaja Eero Nurhonen halusi hänet omalle linjalleen. Nurhonen voitti.
- 74 vapun jälkeen tulin tähän sähköverstaalle, Taisto osoittaa Tuomon Luomun ikkunasta naapurirakennusta.

Sälli oppi noukan seurassa

Siihen aikaan ammattikoulun käyminen johti suoraan työpaikan saantiin yhtiöltä. Taistokin sai heti vakituisen paikan.
- Tultiin niinsanotusti vanhemman asentajan sälliksi, pakinkantajaksi. Vanhempi asentaja oli ikään kuin noukka siinä asemassa, hän opetti hommia ja tehtaan oloissa toimimista. Tehtiin töitä yhdessä parina, sillä oli se tietotaito. Eihän koulussa sitä opittu, millainen tämä tehas on. Koulussa opittiin perusteet, täällä tehtaalla työn tekeminen. Sitä ei voi oppia kirjoista, Olkkonen määrittelee.

Sähköverstaassa oli 70-luvulla korjauspuoli, asennuspuoli ja moottorinkäämijät, "linterit".
- Täällä oli viisi kuusi linteriä, jotka käämivät moottoreita. He korjasivat yhtiön moottoreita, isoja ja pieniä. Niistä otettiin kuparilangat pois, käämittiin sabluunalla uudet vyyhit, pantiin moottorin sisään, eristeet sinne. Sitten se lakattiin, pantiin uuniin kuivumaan. Kun se tuli uunista, pyyhittiin kehä puhtaaksi. Kasattiin moottori taas, vaihdettiin siihen uudet laakerit, ja se lähti taas tehtaalle varaston kautta töihin, Taisto Olkkonen kuvailee.

Moottoreita piti olla varastossa, että koneet saatiin pian kuntoon.
Verstaalla oli kortisto, josta näki moottorin numeron. Kun moottoreita vaihdettiin, haettiin kortiston numeron perusteella kilowatti- ja kierroslukujen mukaan vastaava.
- Että jos se on 7,5-kilowattinen HX-moottori, katsottiin kortistosta. Siellä oli useampikin vaihtoehto, ja sitten katsottiin että täsmää kierrokset ja virrat ja koko ja otettiin moottorivarastosta oikeanlainen moottori, käytiin vaihtamassa se paikoilleen ja vanha tuli verstaalle. Vaihtomoottorit piti olla, muuten ehjän saaminen rikkoontuneen tilalle olisi kestänyt hirviän kauan. Vaihtomoottorit saattoivat käydä moneenkin paikkaan, vaikka kuivauskoneelle, paalikoneelle tai päällystyslaitokselle. Kunhan arvot täsmäsivät, Taisto Olkkonen selvittää.

Moottoreita vaihdettiin paperikoneillekin, Kuusaansaaren jenkkikoneille ja sähköverstaan alakerran kolmoselle, neloselle, vitoselle ja kutoselle.
- Olin paperitehtaan puolella asentajana Laitisen Osmon kanssa. Osmo oli minun noukka, mie olin sällinä. Oli erikseen sellutehtaan miehet, jotka korjasi sellun puolta. Paperitehtaan miehille kuului paperikoneet ja päällystyslaitos. Lisäksi oli aluemiehet, koneilla omat miehet jotka periaatteessa korjasivat aina sitä konetta. Kun tarvittiin, lähdettiin isompiin projekteihin. Minä kiersin eri kohteissa, ainoastaan käämijät olivat verstaalla. Vuoroasentajat olivat vielä erikseen, löysihommissa, Taisto kuvailee työnjakoa.

Taisto Olkkonen arvioi, että sähköverstaalla oli 70-luvulla henkilökuntaa 30-40. Vuonna -75 Olkkonen lähti armeijaan.
- Kun tulin armeijasta 11 kuukauden jälkeen, meidän inssi sanoi että ei tarvi hakea työkaluja, siirryt Kuusaanniemeen. Järviselle piti sinne ilmoittautua, sähköverstaan inssille. Siellä olin sellun puolella sähkökorjaamossa. Sellu, kuivauskone ja kuorimo kuuluivat meille. Korjattiin, ja seisokeissa tehtiin vähän enemmän remonttia. Ennen juhlapyhäseisokkeja tarkastettiin moottoreita, ja kun seisokki tuli, vaihdettiin huonokuntoiset. Joihinkin vaihdettiin vain pelkät laakerit, jos ne kolisi. Mutta Kuusaanniemessä ei ollut enää käämijöitä. Siihen aikaan ruvettiin lähettämään koneet muualle käämittäviksi.

Viides vuoro muutti rytmin

Kuusaanniemeen siirtymisen jälkeen ei mennyt kauaa, kun Järvisen Pepe tuli sanomaan, että Olkkonen rupeaa tekemään vuoromiesten lomituksia. Niitä hän teki vuoteen -78.
- Sitten olin pitempään vuoromiehen hommissa, kun Jylhänsalon Kalle kuoli ja menin hänen löysiinsä. Olin siinä kunnes Kymintehtaalta lopetettiin vanha sellu ja Pasin Timppa tuli Kallen tilalle. Taas tein lomituksia vähän aikaa ja olin päivätöissä.

Vanhalla sähköverstaalla on vielä nostolaitteita katossa.
Vuonna -79 Taisto Olkkonen siirtyi vakituiseen vuorotyöhön, kun perustettiin viides vuoro.
- Kolmivuorotyössä oli neljä vuoroa - kun yksi on lomalla niin kolme pitää olla töissä. Neljä aamua, vapaa, neljä iltaa, vapaa, neljä yötä, kaksi vapaata. Keväällä ja syksyllä oli kahden viikon loma, ja kesäloma oli erikseen. Kun tuli viisivuorosysteemi, oli neljä aamua, vapaa, neljä iltaa, vapaa, neljä yötä ja kuusi vapaata. Siinä ei ollut enää kahden viikon vapaita syksyllä ja keväällä.


Kesälomat pyörivät systemaattisesti. Jos loma oli nyt kesäkuussa, seuraava oli heinäkuussa. Myöhemmin kiertoa muutettiin sen verran, että syyskuun loman jälkeen ei tullut seuraavana vuonna toukokuu - huono lomakuukausi kuten syyskuukin - vaan kesäkuu.

Taisto Olkkoselle vuorotyö ei tuottanut hankaluuksia. Hän nukkui minkä nukkui. Joillakuilla ruokavalio menee sekaisin, moni ei osaa syödä yöllä, mutta Taiston syömisiin löysityö ei vaikuttanut.

Viisivuorotyön alkaessa alkoi ryhmätyöskentely. Ryhmässä oli kaksi sähköasentajaa, kaksi viilaria ja yksi mittarimies, yksi sorvari, telahioja ja mestari. Ryhmä korjasi päivätyöajan ulkopuolella kaikkia koneita sellussa ja paperissa. Vaihdettiin teloja, pumppuja ja moottoreita, mitä milloinkin yhdessä. Usein sitä tehtiin viikonloppuisin.
- Se oli hätäkorjausta, eli jos jossain meni moottori tai pumppu, sinne lähti sähkärit ja viilarit, ja jos sattui muualla jotain, niin porukka jaettiin ja osa meni sinne. Meidän työnkuva muuttui aika paljon verrattuna siihen aikaan, kun me tehtiin vain sähkötöitä ja viilarit vain viilasivat. Nyt ruvettiin tekemään yhdessä. Se oli tehokasta, saattoi ottaa esim. telanvaihtoon tarvittavat neljä miestä kerrallaan, Olkkonen kuvailee.

Ryhmälle kuului sekä Kyminpuoli että Kuusaanniemi kokonaisuudessaan, se kävi auttamassa myös Finnish Peroxidesilla Voikkaalla.
- Sille kuului myös kuljetuskalusto, trukit, autot ja veturit. Eihän kaikkea pystytty tekemään, mutta jos veturista hajosi tuulettajan hihna, lähdettiin katsomaan, voiko sitä korjata.

Olkkonen kuului uudenlaiseen moniosaajien ryhmään.
Täällä oli kuljetuskorjaamokin, eikös se korjannut liikkuvaa kalustoa?
- Korjasi, mutta vain päivisin, ei iltaisin ja öisin eikä viikonloppuisin. Kyllä siellä ulkopuolisiakin tarvittiin. Kun tuli tasavirtakäytöt, niitä ei pystynyt selvittämään omin miehin, piti hakea ABB:n miehiä apuun. Ei ollut aikaa edes ruveta etsimään kirjoista, mitä koneille pitäisi tehdä, kun oli muita hommia monessa paikassa jonossa yhtä aikaa.

- Iso tehas, oli aika paljon hommia. Kuorimo työllisti kovasti meitä. Ulkona olevia koneita joutui usein korjaamaan. Moottorit oli suojattu lämpöreleillä, ja kun ne laukesivat, niitä piti käydä kuittaamassa joka puolella tehasta, Taisto kertoo kiertelystään tehdasalueella.

Olkkonen kuvailee, miten työntekijän löytäminen tehtaalta vähitellen helpottui. Alkuun korjaustyössä oleva työntekijä seurasi valopylväistä merkkejä, tarvittiinko häntä jossain muualla. Sitten tulivat piipparit, myöhemmin puhelimet, joihin voitiin soittaa mutta joista ei voinut vastata - esimerkiksi että "olen korjaamassa parhaillaan muuta kohdetta". Sitten seurasivat puhelimet, joihin ei voinut tallentaa numeroita - näin estettiin omien puhelujen soitto ulkopuolelle.
- Ajoin kovasti sitä asiaa, sanoin ettei ruveta mitään puhelinluetteloita kantamaan mukana, että osataan soittaa johonkin. Jos oltiin pumpun tai moottorin luona korjaamassa, niin eihän siitä voinut lähteä ohjaamoon sanomaan että kohta kohta, ja sitten juosta takaisin katsomaan, lähteekö se käyntiin. Lopulta saatiin laitteet, joilla pystyi soittamaan alanumeroon, että panehan tää vekotin käyntiin, katotaan mitä se tekee. Nythän siellä on joka miehellä oma puhelin, kunnossapitopuolella ainakin.

Pomoja oli joka lähtöön. Oli sellaisia, jotka ajattelivat että "äijät istuu vaan".
- Jotkut päälliköt yritti vuoromiehillä teettää luppoaikana jotain hommia, vaikka lampunvaihtoa mikä ei kuulunut siihen hommaan ollenkaan. Ne oli aluemiesten hommia korjata niitä, tai jonkun firman. Mutta "pois näkyvistä, pois mielestä" - kannatti mennä johonkin muualle luppoaikaa viettämään, Olkkonen naurahtaa.

Ilmapiiri kiristyi

Taisto Olkkonen jatkoi samoissa töissä Kuusaanniemessä noin 30 vuotta, siihen asti kunnes hänelle sattui vapaa-ajalla tapaturma. Jalka ja käsi menivät siihen kuntoon, että työnantaja siirsi hänet löysityöstä päivätöihin. Hän oli kuntoutustuella töissä puolet päivästä ja puolet vapaalla. Samalla tavalla hän oli osa-aikaeläkkeellä.
- Pidettiin palaveria työterveysasemalla, paikalla oli esimies, lääkäri ja hoitaja. Lääkäri kysyi, eikö työpaikallani olisi kevyempiä töitä, mutta esimies sanoi ettei siellä ole enää niitä tupamiehen töitä ollenkaan. Siirryin sairaseläkkeelle, Taisto kertoo.

Vanhalle sähköverstaalle ei ole löytynyt vielä käyttöä.
Vuonna 2009 tupahommia ei tosiaan enää tarjottu. Voikkaa oli ajettu alas, Kuusaanniemestä vähennetty väkeä jatkuvasti. Taistokin oli irtisanottu pariin otteeseen, mutta hän ei käynyt allekirjoittamassa nimeään alle, sairaslomalainen kun oli.
- Katsoin luottamusmiesten kanssa, ettei sairaslomalaisen irtisanominen onnistu.

Joka käänteestä ei yhtiöllä ja sairaskassallakaan oltu selvillä. Piti esimerkiksi olla töissä jonkin aikaa ennen kuin saattoi jäädä sairasloman jälkeen uudelle sairaslomalle.
- Minullekin kassa ilmoitti, että tiettyyn päivään asti piti olla töissä, vaikka olisi ollut mikä. Kuitenkin kuukausi jäi puuttumaan, kun jalka meni huonoksi. Jouduin tyhjän päälle. Traaginen homma: olin yhtiön kirjoissa ilman palkkaa, olin työttömyyskortistossa mutta minua ei ollut irtisanottu töistä. Liitto maksoi lopulta jotakin.

Yhtiön työterveyshuolto pelasi Olkkosen mielestä sujuvasti. Tarvittaessa vastaanottoaika löytyi samana päivänä. Työntekijän eduista huolehtii sairaskassa, jonka jäseniä kaikki ovat. Työssä olevat maksavat jäsenmaksua 1,4% ja eläkkeellä olevat 2,8 % tuloistaan. Palvelut ovat muuttumassa, mutta Taisto Olkkoselle tuttu kuvio on ollut tämä:
- Ulkopuolella talon saadut lääkäripalvelut ja lääkkeet kassa korvasi,hammashoidon samaten. Silmälasitkin sai määrävuosina uusia. Minä en ole sitä käyttänyt, silmälasejahan saa tuolta kaupoista muutamalla kympillä. Mutta nyt näihin tulee jotain omavastuuta. Eläkkeelläkin kassan tukia saa käyttää, mutta putkessa ollessa ei saa, Olkkonen kuvailee.

Ilmapiiri muuttui Kuusaanniemessä niinä vuosina, kun väkeä alettiin vähentää.
- Siellä ilmoitettiin vain lukumäärä, ja päällikkö toi lapun käteen: se on nyt tässä. Se oli sanelupolitiikkaa, josta ei monikaan oikein tykännyt.

Piippujen juurelta Olkkonen on siirtynyt luontoon.
Olkkonen sanoo, että ihmisistä näki selvästi, että irtisanomisen mahdollisuus pelotti.
- Meni ohjaamoon tai mihin tahansa, se oli ihmisillä mielessä. Se eriarvoisti työntekijät. Kun ei tiennyt kenen paikka lähtee, sitä vähän kyräiltiin. Toimintoja yhdistettiin, niin että joku joutui tekemään useampaa hommaa, Olkkonen kertoo.

Ammattiosastohan sopi työnantajan kanssa, että väkeä vähennetään ikäluokka kerrallaan vanhimmasta päästä?
- Näin sovittiin, mutta eihän se niin tapahtunut. Riippui osastosta. Joskus jos oli olevinaan joku hyvä mies tekemään töitä, niin hän ei lähtenytkään ikänsä perusteella vaan joku toinen. Se rupesi olemaan sellaista, että jos joku oli joskus sanonut vastaan jostain, niin lappu tuli sille.

Eläkkeelle pääsy oli Taisto Olkkoselle helpotus.
- Mie kalastelen ja metästelen. Ostettiin Hillosensalmelta mökkipaikka, siellä on tullut oltua. Syöksyvirtaus vuosia sitten tosin hajotti vähän kattoa ja rännejä, auton, peräkärrin ja veneen. Osa sentään korvattiin, ei kaikkea, Olkkonen harmittelee mutta lähtee kahvilapöydästä hyväntuulisena jatkamaan vapaitaan.