torstai 7. toukokuuta 2015

Hugh ja Marjaliisa Clack - kuusaalaisiksi Walesista ja Tuohikotista

Hugh ja Marjaliisa Clackilla on laajat näkymät kotipihastaan Mäyrämäeltä. Paljon matkustavina heillä on muutakin perspektiiviä nähdä maailmaa. Hugh'n viimeisin aluevaltaus on kirja Alvar Aallon rakennuksista Kymenlaaksossa. Valokuvaaja, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun lehtori, opinto-ohjaaja ja yrittäjä Hugh Clack ja ELY-keskuksessa suunnittelijana työskentelevä Marjaliisa Clack ovat kipitelleet Mäyrämäen pihansa rappusia tyytyväisinä jo 12 vuotta. Toinen heistä on Walesista, toinen Tuohikotista, mutta nyt he sanovat olevansa intohimoisia kuusaalaisia.

- Ostimme tämän talon eräänä marraskuun iltana vuonna 2002, kun oli niin pimeää, ettemme edes nähneet miltä se näytti. Tämä vain tuntui heti oikealta. Asia oli ratkaistu vartissa, ainoastaan käsirahan kasaamisessa oli pientä vääntöä, pariskunta kertailee pikaista päätöstään.

Clackit saivat odotella seuraavaan kevääseen maaliskuulle ennen kuin näkivät uuden kotinsa kunnolla päivänvalossa. Ei kaduttanut. He ovat remontoineet taloa ulkokatosta aloittaen huone kerrallaan, ja uusin remontti on juuri valmistunut. Kahdeksankymmenvuotias talo on saanut arvonsa mukaista kohtelua, muovimateriaaleja ei talosta löydy. Olohuoneen vanhat lattialaudat hohtelevat puhdistettuina ja vahattuina ikkunoista tulvivassa valossa. Niiden mallin isäntä suunnitteli itse, kun 70-luvun ikkunat piti vaihtaa uusiin.
- Kiersin katselemassa taloja ja otin niistä mallia. Sitten teetimme ne ikkunavalmistajalla, Hugh kertoo sujuvalla suomellaan.

Mutta miten Clackit ovat Kuusaalle päätyneet? Tarina on romanttinen. Hugh oli heidän tutustuessaan oleskellut jo vuosia Kreikassa, jonne Marjaliisa matkusti tapaamaan siskoaan. Hugh oli tullut Kreikkaan kyllästyttyään työhönsä valokuvausliikkeessä kotipuolessa Walesissa.
- Hyppäsin moottoripyörälleni ja lähdin. Seuraavana päivänä olin Ranskassa, siitä jatkoin Italian läpi, sieltä laivalla Kreikkaan. Ryhdyin kuvaamaan turisteja baareissa ja rannalla - siihen aikaan 90-luvun alkupuolella sillä vielä eli, kun ihmiset eivät kulkeneet kännykkäkamera taskussaan. Olin minä kerran virallisena kuvaajana presidentin vierailullakin - hän tuli meidän kylään, eikä siellä ollut silloin muita kuvaajia. Isojen veneiden omistajat halusivat myös kuvauttaa hienot uudet aluksensa, Hugh muistelee.

Tällä välin toisaalla: Marjaliisa opiskeli ympäristönsuojelua, intohimoaan, ja oli mennyt alan töihin.
- Tykkään luonnosta, metsästä - se on minun kirkkoni. Työ ympäristöalalla tuntuu edelleen omalta, Marjaliisa sanoo.

No niin, Marjaliisa saapuu Lefkaksen ihanalle saarelle matkaoppaana toimivan siskon luo ja tapaa ensimmäisenä iltana Hugh'n, joka on nyt töissä autovuokraamossa. Siitä on pian kaksikymmentä vuotta, mutta tätä kertoessaan vaimo silittää miehensä poskea vastarakastuneen hellästi. Eikä tapaaminen jäänyt lomaromanssiksi.
- Se oli alkukesää, ja kotiin tultuani kirjoitimme toisillemme kirjeitä melkein joka päivä. Ei siihen aikaan oltu kuultukaan mistään internetistä. Parin kuukauden päästä palasin Lefkakselle. Sitten taas kirjeitä, kunnes syyskuussa Hugh soitti ja kertoi jo katsoneensa lentoja Osloon! Sanoin että väärä suunta, johon hän korjasi että nähdäänkin huomenna Helsingissä, Marjaliisa nauraa.

Marjaliisa haki Hugh'n lentoasemalta Kouvolaan, jossa ne ovat siitä lähtien viihtyneet.
- Mutta ollaan matkustettu todella paljon. Käydään lähinnä Keski-Euroopassa eri maissa.

Tarmokas tulokas

Hugh ryhtyi tänne päästyään opiskelemaan suomea. Hän suoritti työelämä ja kulttuuri -kurssin Kouvolan aikuiskoulutuskeskuksessa. Puolen vuoden kurssiin kuului myös kolmen kuukauden työharjoittelu.
- Lähdin koputtamaan ovia. Kouvolan Sanomissa uutispäällikkö haastatteli minut ja soitti seuraavana päivänä: "Haluatko aloittaa maanantaina?" Vakituista työpaikkaa en sieltä kuitenkaan kolmen kuukauden jälkeen saanut - ei ollut alan tutkintoa. Olin vähän aikaa töissä Tunnin Kuvassa, mutta aloin sitten opiskella Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa liiketaloutta. Tein samaan aikaan keikkatöitä Kouvolan Sanomiin.

Jos tämä kotoutumisvauhti ällistyttää, niin vielä ihmeellisempää on luvassa.
- Heti ensimmäisenä opiskelupäivänä Kyamkissa osaston päällikkö Markku Puustelli tarjosi minulle työpaikkaa, kun valmistuisin kolmen vuoden kuluttua. En kyllä uskonut, mutta kolmen vuoden päästä tosiaan sain osa-aikatyötä opettajana ja seuraavana vuonna päätoimisen tuntiopettajan työn.

Päästyään tutkintojen makuun Hugh Clack jatkoi. Hän suoritti Master of Business Administration -tutkinnon Kyamkissa. Sen jälkeen hän jo saikin vakituisen työpaikan lehtorina Kyamkissa vuonna 2009. Vauhti ei kuitenkaan pysähtynyt. Seuraavana vuonna Clack aloitti opettajaopinnot Haaga-Helia -ammattikorkeakoulussa, töidensä ohella. Kaksi vuotta sitten hän aloitti opinto-ohjaajan opinnot, ja tutkinnosta seurasi myös opinto-ohjaajan paikka Kyamkissa. Mutta samaan aikaa edellisen tutkinnon suorittamisen kanssa Clack aloitti jälleen uudet opinnot, Master of Culture and Arts -tutkinnon suorittamisen Kyamkissa. Viisi tutkintoa töiden ohella...
- Mie vaan tykkään opiskella, pitää olla jotain stressaavaa vireillä, Hugh myhäilee.

Vaimo tukee rahoituspuolella ja hoitamalla kotona juoksevat asiat.
- Nyt on sovittu, että Hugh osallistuu enemmän kotitöihin, kun opiskelut on hoidettu.
- Pari vuotta.
- Mitäs sitten tapahtuu?
- Alan taas opiskella, Hugh ilmoittaa iloisesti vaimolleen.

Viime vuonna Hugh Clack perusti oman yrityksen, joka tekee monenlaista valokuviin liittyvää. Tarkemmin näet täältä http://www.hughclack.fi/ Tähän mies päätyi saadakseen joskus vähän palkkaakin kuvauskeikoistaan.
- Tutut, ystävät ja perheenjäsenet ovat aina pyytäneet minua ottamaan valokuvia. Olen tehnyt sitä ilmaiseksi, mutta ajattelin, että jos perustan firman, voin ottaa työstä maksunkin.

Kuvaamisesta Hugh innostui jo teini-iässä koulunsa kamerakerhossa.
- Otin paljon kuvia lomilla, mutta ne oli sellaisia snap-shoteja. Halusin sommitella kuvat kunnolla, ja huomasin että se käy minulta aika helposti. Näen nopeasti, mistä kulmasta haluan kuvata, Hugh kertoilee.

Kirja Aallosta muutti Hugh'n käsityksiä

Tänä keväänä Hugh Clack julkaisi kirjan The Living Spirit of Aalto in Kymenlaakso. Teos esittelee valokuvin Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia Inkeroisissa, Haminassa ja Kotkassa, julkisia ja yksityisiä. Kirja on hänen master-tutkintoon liittyvä opinnäytteensä. Yleensä gradut eivät mene samalla tavoin kuumille kiville kuin Clackin työ, jonka kahdensadan kappaleen painos on nyt myyty loppuun. Ei ihme, sillä Clack tuo kuvissaan esille Aallon suuret linjat ja pienet yksityiskohdat, koko arkkitehtuuriajattelun niin, että se avautuu aiheeseen perehtymättömällekin.

Aalto-kirja syntyi  opiskelukaverin ideasta. Anu Vainio ideoi opinnäytettään matkailusta Aallon suunnittelemille rakennuksille ja pyysi Hugh'ta ottamaan siihen kuvat. Siinähän syntyi sitten Hugh'n omakin opinnäyte. Kuulostaa helpolta, mutta ei kai toisten ihmisten kotien kuvaaminen voi käydä käden käänteessä? Kaikki yhteydenotot, suostuttelut, tapaamiset...
- Oli se yksinkertaista. Ihmiset päästivät helposti koteihinsa kuvaamaan. Eräs mies jopa kutsui meidät kotiinsa kadulla tavatessamme, kun kuuli millä asialla olimme ja hän taas asui Aallon piirtämässä talossa.

Marjaliisa arvelee, että sunilalaiset suhtautuvat kotiympäristönsä kuvaamiseen suopeasti, koska heidän yhteisönsä on tiivis, sana kiertää, ja kaikki arvostavat ympäristöään.
- Kai siellä asuminen on heille niin sydämen asia. Joku etäämmällä asuva jopa hiukan loukkaantui, kun hänen kotiaan ei tultu kuvaamaan.

Clack ei tiennyt työtä aloittaessaan paljoakaan Alvar Aallosta, vain nimen ja mitä tämä on tehnyt.
- Käsitin, että hän on piirtänyt taloja, jotka ovat kuin betonilaatikoita. Mutta kun tutkin hänen tyyliään ja töitään ennen kuvien ottamista, tulin toisiin ajatuksiin.

Aalto-kirjan kuvitusta
Aalto-kirjan kuvat eivät ole Hugh'n mukaan arkkitehtuurikuvia vaan kuvia arkkitehtuurin hengestä. Puhtaasti arkkitehtuuria kuvaavia teoksia kyllä on, mutta ei niitä, joissa ihmisten elämä ja arkkitehtuuri yhdistyvät. Sitä Clack on halunnut esitellä omissa kuvissaan. Niissä on mukana asukkaita, heidän kotinsa näkyvät sellaisina kuin ne arjen keskellä ovat.
- Jos jonkin huoneen lattialle oli pudonnut jotain, se sai olla siinä. En lavastanut mitään kuvia varten. Asukkaat oleskelevat kuvissa lempipaikoissaan, en ottanut perinteisiä henkilökuvia heistä. Näkemykseni kuulemma oli outo mutta mielenkiintoinen, Clack hymähtää.

Alvar Aallon ajatukset kirkastuivat Hugh'lle työn myötä. Aalto halusi rakennuksensa täyteen elämää. Kirjan asukkaat eivät asu kodeissaan olosuhteiden pakosta, he haluavat elää Aalto-kodeissaan.
- Asunnot ovat yksinkertaisia, kaikki seinät valkoisia. Asukkaiden huonekalut, taulut ja esineet tuovat niihin kunkin oman elämän. Kaikki asunnot ovat myös valoisia, sillä Aallon ajatus oli tuoda ympäristö sisälle, poistaa raja luonnon ja talon väliltä. Aallon mukaan talo on tarkoitettu ihmisille, ja heillä on oikeus muuttaa sitä mieleisekseen. Siksi rakenteet ovat niin yksinkertaiset ja vailla koristeita - paitsi puusta veistetyt yksityiskohdat, Clack kuvailee.

Aalto-kirjan kuvitusta
Aallon asunnot on myös suunniteltu niin, että huolimatta isoista ikkunoista toisten ikkunoista ei näy sisälle.
- Useimmat eivät ole ripustaneet verhojakaan ikkunoihinsa, koska sieltä näkyy luontoa mutta sisään ei näy. Vain valo pääsee vapaasti sisään, Marjaliisa Clack lisää.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Aalto-kirjassa on myös Paavo Lipposen kirjoittama esipuhe. Mistä tämä yhteys on peräisin?
- Imatralla oli seminaari Viipurin ja Pietarin kulttuuriperinnöstä, ja Paavo Lipponen piti siellä puheen. Kerroimme Anun kanssa hänelle ideastamme, ja hän oli tosi innoissaan, koska on ollut mukana Kymenlaakson brändäämisessä ja turismin kehittämisessä. Niinpä hän lupasi mielellään kirjoittaa esipuheen kirjaani, Clack kertoo.

Kuusaalaisia henkeen ja vereen

Clackit asuvat Mäyrämäellä ja käyvät töissä Kouvolassa. Vetääkö Kuusas puoleensa, vai onko luontevin suunta etelään?
- Me ollaan intohimoisia kuusaalaisia. Paikka on hirveän kiva. Lenkkireittini kulkee joen tuntumassa, kirjaston takaa Lauttakadulle ja sieltä Ekholmin sillalle. Siitä saan energiaa. Kuusankoskitalo kulttuuritarjontoineen on upea, käyn siellä mm. Kymi Sinfoniettan konserteissa. Saako näin sanoa, mutta Kuusas on paljon kivempi kuin Kouvola, Marjaliisa hymyilee ja luettelee lisää perusteita: joki, josta Clackit käyvät onkimassa, Niivermäen metsä, jonka suojelemisessa hänellä on ollut sormet pelissä.

Hugh myötäilee: kaunis ympäristö, mäkiset maisemat, Kymintehdas ja joenranta, jonne hän vie opiskelijoitaan. Niin ja hieno baari, Hospoda, jonka terassilla on kiva käydä drinkillä lauantai-iltapäivisin. Marjaliisa kertailee lintuhavaintojaan kotipihastaan. Kaksi nokkavarpusta juuri äsken, korppeja lentämässä yli, pensaskerttu, maakotkan vierailu pihassa - vaikka kukaan ei kuulemma uskokaan. Kannattaisi kuitenkin, tämä nainen on luontoihminen. Muita bongauksia on esimerkiksi Tarja Halonen kävelemässä vastaan yhden lastenteatteritapahtuman aikoihin.

Muualta tulleina Clackit näkevät Kuusankosken mahdollisuudet kirkkaammin kuin me alkuasukkaat. Joen mahdollisuuksia ei ole vielä hyödynnetty tarpeeksi, hekin sanovat ja siteeraavat Paavo Lipposta. Mutta Clackit ovat realistejakin: kuka sen rantakahvilan perustaisi, kävisimmekö siinä niin usein että kahvila kannattaisi? Jos saisimme luomutorin niin vastaisimmeko siitä, että kysyntää riittää vielä alkuhuuman jälkeenkin? he kysyvät.

Idea jalkopään päiväpeittoon tuli Keski-Euroopasta.
Peruskuusaalaisen mieltä lämmittää into, jolla Marjaliisa kuvailee kiintymystään pihapiiriinsä. Nurmikon ei tarvitse olla kynsisaksin leikattua, Mäyrämäen kalliot ja pensaikot tarjoavat ihan toisenlaista viihtyisyyttä. Sammal on hienoa. Peruskuusaalaista ihastuttaa vielä enemmän kun tietää, että Clackeillä on vertailupohjaa. Hugh käy ympäri Eurooppaa opettamassa liiketaloutta ja kulttuuria Erasmus-opettajavaihdon puitteissa. Marjaliisa ottaa silloin lomaa töistä ja matkustaa miehensä mukana omalla kustannuksellaan. Tälläkin tavoin on nähty Kroatiaa, Tsekkiä, Kreikkaa, Puolaa, Irlantia, Englantia, Unkaria, Sloveniaa. Vapaa-ajan matkoilla viime vuosien suurin ihastus on ollut Islanti.
- Meille on tullut matkojen yhteydessä pieni kansainvälinen ystäväpiiri - muut käyvät vuoroon täällä Suomessa. Rikastuttavaa tavata ja mennä yhdessä vaikka lounaalle tuttujen opettaja- tai opiskelukavereiden kanssa. Ja nykyisin käydään usein Walesissa, kun Hugh'lla on siellä pieni pojanpoika. Itävallassa käydään talvisin, koska Hugh laskettelee mielellään. Minä patikoin sillävälin, Marjaliisa kertoo.

Jotain muualta maailmasta, vaikkapa Walesista, saisi kyllä tuoda Kuusaallekin Clackien mielestä: tervehtimisen. Vieraitakin voisi mielellään tervehtiä, kun tullaan vaikka kahvilaan tai toisiaan tiellä vastaan. Vähän siihen on jo opittukin, varsinkin Niivermäellä samanhenkiset moikkaavat polulla.





Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...