lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pertti Huuhkon elämäntyö näkyi ja kuului

Kuusankoskella on muisteltu oman paikkakunnan suurta musiikkimiestä Pertti Huuhkoa, viimeksi hänen kunniakseen pidetyn konsertin äänin. Kuusankosken Työväen Soittajien puikoissa hän toimi yli kolme vuosikymmentä. Tahtipuikon heiluttaminen esiintymisissä oli vain jäävuoren huippu - orkesterin luotsaaminen on kuin ison perheen ohjailua arkiympyröissäkin. Alla Eero Niinkosken puhe muistokonsertissa ja Pertti Huuhkon elämäkertatietoja. Mutta ensin Pertti Huuhkon kanssa soittaneiden kuusaalaisten muistoja ihmisestä, joka muutti heidänkin elämäänsä.

Tarja Hirsi, huilu, tiedottaja. Tapio Forsström, trumpetti. Seppo Hammar, vetopasuuna. Antero Tuominen, klarinetti, varapuheenjohtaja. Nämä neljä soittajaa istahtivat hetkeksi ennen Kuusankosken Puhallinorkesterin harjoituksia kertomaan, millainen mies Pertti Huuhko oli heidän silmissään. Jokaiselle Pepe oli pitkäaikainen vaikuttaja nuoruudesta pitkälle aikuisuuteen.

Antero Tuominen tutustui Pertti Huuhkoon tullessaan v. -62 Kuusankosken musiikkikouluun. Hänestä tuli Huuhkon oppilas klarinetinsoitossa.
- Pertti oli jämäkkä opettaja. Piti esittää musiikkiopiston vuosinäytteitä, mutta pilli oli niin alavireinen ettei minua voinut säestää pianolla. Niinpä piti soittaa yksin. Isä oli ostanut sellasen halvan soittimen, Antsa muistaa oppilasvuosiensa alusta.

Vuosien saatossa Antero soitti monissa samoissa kokoonpanoissa kuin Huuhko. Vuonna -63 hän liittyi soittokuntaan ja polki talvipakkasillakin Kolarinmäeltä harjoituksiin vanhalle yhteiskoululle Niementien varrelle.
- Pepe keräsi myös kansanmusiikkiporukan. Minä olin siinä aika noviisi, kun piti kolmestaan esiintyä, kolme klarinettia koulukeikoilla, Antero kertoo.

Johtajana Huuhko oli tiukka.
- Jos ei 15-vuotiasta koulupoikaa aina huvittanut käydä harjoituksissa ja Pepe sattui tulemaan tiellä vastaan, niin hän oli heti tivaamassa, miksen ollut käynyt. Harjoitukset olivat toista tyyliä kuin nykyisin. Vanhemmat miehet tupakoivat salissa ja karistivat lattialle, Antero Tuominen pyörittelee päätään.

Soittajistaan Pepe huolehti hyvin. Vuonna -63 puhallinorkesteri teki matkan ruotsalaiseen ystävyyskaupunkiin Lindesbergiin.
- Ammattikoulun sisäänpääsykokeet olivat samaan aikaan, enkä olisi päässyt muiden mukana Ruotsiin. Soittokunta järjesti minulle lennon Arlandaan - he menivät laivalla edellisenä päivänä. Pääsin ammattikouluunkin, Antero kertoo.

Seppo Hammar
Seppo Hammarin ensimmäiset tahdit Pertti Huuhkon kanssa soitettiin big band -tanssiorkesterissa Rytmiystävissä vuonna -52, jolloin Seppo oli 16-vuotias. Huuhko soitti siinä alttosaksofonia ja klarinettia. Vuonna 1954 Huuhko pyysi Seppoa Kymintehtaan soittokunnan harjoituksiin.
- Pepe oli hyvin sopeutuvainen ja myötämielinen ihminen - ei mitään ongelmia. Hän suhtautui minuun isällisesti. Sanoi, että voisi ostaa vanhan pasuunani, ja tilalle sain soittokunnalta paremman.

Hammar ja Huuhko soittivat Veikko Talven kaudella myös Kuusankosken orkesterissa, siis siinä sinfoniaorkesterissa.
- Hyvä soittaja ja hyvä kaveri, Seppo Hammar tiivistää.

Trumpetinsoittaja Tapio Forsström täydentää: Huuhko oli asiallinen mies.
- Hoiti hommat melkein yksin. Piti bändin kasassa, teki nuottihommat ja kalustohommat, oli johtajana, sopi esiintymiset, hoiti kaiken.

Tarja Hirsi aloitti soittamisen 12-vuotiaana lukion yläkerrassa nuorisoporukassa, jota johti Urpo Jyräs. Samaan aikaan hän soitti myös Kuusankosken Työväen Soittajissa. Hän kertoo, että Pertti oli isähahmo ja hänen vaimonsa Aunekin teki paljon töitä orkesterin eteen.
- Aune oli sihteerinä, he hoitivat paperihommat perheen piirissä. Kun he menivät naimisiin, sanottiin että prinssi sai puoli valtakuntaa ja Aune koko orkesterin.

Tarja Hirsi
Nuoriso-orkesterin jäsenille Pertti oli kuin isä. Tarja Hirsi vertaa orkesteria perheeseen.
- Aune oli äiti, ja lisäksi naistoimikunnasta löytyi monta muuta äitiä - soittajien vaimoja. Äidit ja isät pitivät meistä huolta, kun reissattiin. Naisjaosto teki meille eväät linja-automarkoille: mehua ja voileipiä. Rahaa kerättiin orkesterille kirppiksillä, rokkatykillä ja tapahtumilla. Ihan viimeiseen asti Pepe ja Aune soittelivat meille kotiin ja kysyivät kuulumisia. Jos oli soittokuntaan liittyviä asioita, he pyysivät kotiinsa kahville. Me oltiin perhe, reissattiin paljon, esiinnyttiin kovasti ja oltiin yhdessä, Tarja kuvailee.

Tarja muistaa samanlaisia tilanteita kuin Antero. Hän liikkui keskustassa ja huomasi Huuhkon tulevan vastaan.
- Ajattelin että voi vitsi ja siirryin kadun toiselle puolelle. Se huuteli sieltä, että "maanantaina treenit, muista tulla", silloinen Laineen Tarja naureskelee.

Pepe oli nuoristaan kiinnostunut, soitti kotiinkin jos nämä eivät olleet käyneet harjoituksissa. Tarjan mielestä se varmisti, että tuli lähdettyä treeneihin.
- Jos kukaan ei olisi ollut kiinnostunut, olisin saattanut lopettaakin jossain vaiheessa nuoruutta. Pekkasen Teemu piti meille huilisteille omia harjoituksia kotonaan, samoin Pepe. Meille järjestettiin pikkujoulut ja kaikki, Tarja muistelee tyytyväisenä.

Soittajat kertovat, että Huuhko piti omalle jälkikasvulleen kovempaa kuria kuin nuoriso-orkesterilaisille. Lapsenlapsista pidettiin soittoreissuilla niin hyvä huoli, että nämä olisivat mielestään selvinneet vähemmälläkin seurannalla ja omanikäistensä keskuudessa.
- Mutta kyllä meille muillekin pidettiin tarkka kuri reissuilla siitä, että ensin hoidetaan hommat ja edustetaan Kuusankoskea ja työväensoittajia hyvin, ja sitten vasta huvitellaan, Tarja kertoo.

Tapio Forsström säestää: ennen oli enemmän tapahtumia ja esiintymisiä, nuori polvi on tuonut mukanaan vaikeammin opittavaa ohjelmistoa. Hän täsmentää, ettei nykyisessäkään kapellimestarissa ole valittamista. Ennen, Huuhkon aikaan, liikuttiin kuitenkin enemmän yhdessä.
- Kaikki laulu- ja soittojuhlat olivat tärkeitä, joka vuosi mentiin linja-autolla. Käytiin työväenopiston saunareissuilla, marjareissuilla yhtiön eräkämpillä Mäntyharjua ja Saarijärveä myöten.
Tapio Forsström

Trumpetisti Tapio Forsström oli 12-vuotias tutustuessaan Pertti Huuhkoon. Vuonna 1958 Kymintehtaan ja Kuusaan puolen soittokunnat yhdistyivät ja kokoonpano aloitti harjoitukset vanhalla yhteiskoululla.
- Isä soitti trumpettia ja haitaria ja sanoi minulle: menet työväen soittokuntaan. Ei silloin muita soittokuntia kyllä ollutkaan. Ensimmäiseksi sain vanhan alttotorven, jossa vuoti kaikki, liimapaperilla teipattiin kiinni, ja kolme kaveria alkoi harjoitella yhdellä torvella. Kunnon torven sain vasta ammattikoulun soittokunnassa vuonna -59.

Kun soittokunnat yhdistyivät, soittimien kunto nousi.
- Ruvettiin saamaan kunnalta rahaa. Soittokeikkoja oli paljon enemmän ja niillä rahoilla ostettiin parempia soittimia, Forsström muistelee yhteisiä alkuvuosiaan Huuhkon kanssa.

Esiintymisiä Huuhko selvästi jännitti.
- Hänen kätensä tärisivät, hän oli selvästi jännittynyt, joskus manaili takanamme itsekseen, kyllä sen hänen jännityksensä aisti. Sitten kun kaikki onnistui, hän antoi hyvää palautetta, Tarja Hirsi kuvailee.

Puoluekanta tai aate näkyi Pertti Huuhkon aikana musiikkivalinnoissa, mutta aatetta ei sen enempää levitetty tai vaadittu soittajien keskuudessa.
- Minä olen vaan soittanut, minulla ei ole koskaan ollut mitään puoluekirjaa, Tarja kertoo.

Muihin järjestötouhuihin Huuhko kyllä houkutteli soittajiaan.
- Aina laahasi meitä musiikkiliiton ja Karjala-piirin kokouksiin. Tamperetta myöten piti lähteä mukaan, Antero muistaa.

Antero Tuominen
Kun Pertti Huuhko vetäytyi kapellimestarin tehtävästä ja siirtyi rivisoittajaksi, hän teki sen tyylikkäästi.
- Soitti rivimiehenä entisen oppilaansa vieressä, ei ikinä antanut mitään sivuhuomautuksia johtajalle. Hyvin sopeutuvainen mies kaikin puolin, koko porukka kehuu.

Mitään epäjumalankuvaa entiset soittokaverit eivät Huuhkosta yritä maalailla. He kehuvat häntä asialliseksi ja jämptiksi, kunnianhimoiseksikin.
- Mutta jos yrittää yksin hoitaa kaikki hommat ja sitten lopettaa tehtävässä, seuraajat joutuvat haparoimaan ennen kuin oppivat kaikki tehtävät, Tuominen muistuttaa.

Kapellimestarin merkitys koko orkesterin toiminnalle on muutakin kuin musiikillista antia.
- Huuhko oli se henkinen johtaja, joka piti kaiken koossa. Uudemmat kapellit hoitavat vain musiikin johtamisen, soittajaporukka määrittelee ja lähtee harjoittelemaan Pepen muistokonserttia varten.


Juhlakuvassa ylinnä keskellä dir.mus. Pertti Huuhko


Kulttuurineuvos Eero Niinikosken puhe Pertti Huuhkon muistokonsertissa Kuusankoskitalossa 28.3.2015

Arvoisat Perttin Huuhkon omaiset, hyvät soittajat ja konserttiyleisö

Tämän tilaisuuden päähenkilö director musices Pertti Huuhko oli vaikuttajahahmo. Paikallinen kotiseutuväki valitsi hänet v. 2000 peräti yhdeksi viime vuosisadan eli 1900-luvun kuusankoskelaiseksi. Se on melkoinen tunnustus miehen elämäntyölle. Onneksi nimeäminen tapahtui Pertin elinvuosien aikana, jolloin hän saattoi itsekin iloita tästä kanssaihmisten huomionosoituksesta.

Toinen asia, josta hän saattoi aivan aiheellisesti olla ylpeä ja tyytyväinen on tämä talo. Pertti oli yksi niistä vaikuttajapersoonista, jotka vuosikaudet jaksoivat puhua uuden konserttisalin saamisesta Kuusankoskelle. Ja kun se sitten saatiin vuonna 1985, luulen että niin Pertti kuin monet muutkin olivat otettuja, että konserttisalin lisäksi rakennettiin samaan paikkaan paljon muitakin kulttuuritiloja, saimme kokonaisen Kuusankoskitalon.

Pertti Huuhko tai Pepe, kuten lähipiiri häntä kutsui, oli peruskuusaalainen, syntyisin Kotiharjusta, Kyminpuolelta. Musiikki oli läsnä jo lapsuudessa, sillä Pepen äiti kuului Kaiku-kuoron perustajiin ja harrasti muutenkin laulua. Kiinnostus puhallinmusiikkiin syttyi Pepelle, kun hän seurasi suojeluskuntalaisten harjoittelua Kymin ammattikoulun kentällä tai kun hän näki Kouvolassa majapaikkaansa pitäneen Keski-Suomen rykmentin marssiharjoituksia kotitalonsa läheisyydessä.

Päästyään 14-vuotiaana Kymin ammattikouluun vuonna 1941 hän liittyi opettaja Alvar Korven perustamaan poikasoittokuntaan. Pepe sai käyttöönsä Kymiyhtiön Läskelän tehtaalta peräisin olleen vanhan soittopelin, jollaista hän ei ollut koskaan soittanut. Aikoinaan hän muisteli näitä soittoharrastuksen alkuvaiheita tähän tapaan: "Siel orkesteris mie sit sain sellasen vanhan kurttusen alttotorven. Kymintehtaan puolelt kulettiin kouluun lautal joen yli enkä oikein kehannu viiä paljast torvee - kaverit irvail messingin purijaks - ja niin meikäläin pan torven paperiin ja narul kiinni." Pepen omaksi soittimeksi tuli kuitenkin vähitellen klarinetti eli tuttavallisemmin "lurukeppi".

Ammattikoulun poikaorkesteri, jota Pepe usein muisteli uransa tärkeänä vaikuttajana ja innostajana, vaihtui sotien jälkeen Kymintehtaan Työväen Musiikkiyhdistyksen soittokunnaksi. Kymmenkunta vuotta soittajan pultissa istuttuaan hän kävi Suomen Työväen Musiikkiliiton johtajakurssin ja pääsi kokeilemaan tahtipuikon heilutusta jo vuonna 1955.

Kun Kuusankosken ja Kymintehtaan työväenyhdistysten soittokunnat yhdistyivät 1958 Kuusankosken Työväen Soittajiksi, Pepe valittiin uuden 30 soittajan puhallinorkesterin johtajaksi. Tämä työ jatkui sitten yhtäjaksoisesti 32 vuoden ajan aina vuoteen 1990 saakka. Vielä tämän jälkeenkin hän jatkoi rivisoittajana tutussa orkesterissa ja eräissä muissakin kokoonpanoissa useiden vuosien ajan.

Pepen monipuolista osaamista musiikin parissa kuvaa hyvin se, että nuorempana hän oli mukana paikallisissa tanssiorkestereissa klarinetin soittajana ja myöhemmin myös Kuusankosken sinfoniaorkesterissa Veikko Talven johtajakaudella. Hän oli mukana myös kamarimusiikkiin erikoistuneessa Pilkanmaan orkesterissa ja oli myös Kuusankosken Musiikkikoulun sekä Pohjois-Kymen Musiikkiopiston kantavia voimia lähes 40 vuoden ajan.

Pitkän uransa aikana Pepe sai myös ansaittua tunnustusta ja kiitosta. Tasavallan presidentti myönsi hänelle 1980 director musices -arvonimen ja Suomen Työväen Musiikkiliitto antoi hänelle kultaisen ansiomerkkinsä 1985. Sama järjestö muisti häntä vuonna 2005 kultaisella nuottiavaimella numero 6, joka oli jo valtakunnallisellakin tasolla huomionarvoinen saavutus.

Tärkeänä tukena Pepelle oli Aune-puoliso, jonka osuus orkesterin naistoimikunnassa oli niin ikään keskeinen. Kotona ei kuitenkaan kuultu juurikaan puhallinmusiikkia, sillä klassinen musiikki oli Pepelle mieleen. Kotona soi aina klassinen.

Hyvät kuulijat, Pertti Huuhko piti tarkkaa päiväkirjaa menemisistään ja tekemisistään. Tämän dokumentin mukaan hän nousi orkesterin eteen kaikkiaan 1406 kertaa. Kun tähän lukuun lisätään vielä orkesterin harjoitukset, joita oli 2156 kertaa, voidaan todeta, että Pepen tahtipuikko heilahti soittajien edessä kaikkiaan 3562 kertaa. Olkoon tämä muistokonsertti meidän kaikkien yhteinen kiitollisuudenosoitus hänen mittavasta elämäntyöstään.
Eero Niinikoski


Poimintoja Pertti Huuhkon musiikkiurasta

- Pertti Matti Huuhko syntyi Kuusankoskella 11.6.1927 ja kuoli 5.1.2014, 86-vuotiaana.
- Kymin Oy:n ammattikoulun soittokunnassa 1941-1945
- Kymin Työväen Musiikkiyhdistyksen soittokunnassa 1945-1957
- Kuusankosken Orkesterissa 1947-1970
- Pilkanmaan orkesterissa 1960-1975
- Kymintehtaan Työväenyhdistyksen soittokunnan johtajana 1955-1957
- Kuusankosken Työväen Soittajat ry:n johtajana 1958-1990
- Kuusankosken Musiikkikoulun perustajajäsen, johtokunnassa 1961-1970
- Kuusankosken Musiikkikoulun teorian- ja klarinetinsoiton opettajana
- Pohjois-Kymen Musiikkiopiston hallintoneuvostossa ja johtokunnassa vuosina 1971-1998
- Kuusankosken kulttuuriulautakunnassa 1972-1992 ja varajäsenenä 1992-1996
- KTS:n nuorisosoittokunnan johtaja 19787-1989

Varsinaisen leipätyönsä Huuhko teki Pilkanmaan vedenpuhdistuslaitoksen hoitajana.
jne. jne.



Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...