maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vieno Elomaa palasi omenankukkien aikaan

Vieno Elomaan töitä Kouvolan taidemuseossa Poikilossa katsellaan tänä keväänä ainakin kahdesta näkökulmasta. Monet käyvät tutustumassa ensi kertaa voikkaalaislähtöiseen taidemaalariin; he eivät ole koskaan kuulleetkaan Elomaasta. Vanhat kuusaalaiset taas lähtevät aikamatkalle: niin on kuin minun nuoruudessani, kun Elomaan töitä näki taideseuran näyttelyissä. Näyttelyn teoksiin ei kuitenkaan tarvita nostalgiaa, jotta ne tekisivät vaikutuksen. Ulkopaikkakuntalaisetkin näköjään ihastuvat.

Näyttelyn kuraattori Sanna Ojanne
Museo esittelee töitä myös tilaisuuksin. Sanna Ojanne, toinen näyttelyn kuraattoreista, kertoo lauantaitapaamisessa, kuinka innokkaasti Vienon töitä omistavat ihmiset riensivät auttamaan näyttelyn kokoamisessa.
- Kun panimme lehteen etsintäkuulutuksen Elomaan töistä, puhelin alkoi soida ennen aamuyhdeksää ja soi sitten koko päivän. Kun edellinen puhelu loppui, seuraava oli jo odottamassa. Yhteydenottoja tuli pitkään, vielä siinäkin vaiheessa kun rakensimme näyttelyä, Sanna Ojanne kertoo.

Kaikkia Vieno Elomaan töitä ei koskaan pystytä jäljittämään. Hän asui Pariisissa 24 vuotta ja liikkui kansainvälisissä piireissä, ja hänen teoksiaan on yksityiskodeissa Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Englannissa, ties missä. Näyttelyissä Elomaan teoksia on ollut monissa maissa, Yhdysvalloissakin. Hänen yksi grafiikan työnsä on näytteillä mm. Madridin Prado-museossa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Pariisissa Elomaa piti vuonna -54. Poikilon näyttelyssä Elomaalta on sarja grafiikan vedoksia, joista näkee hänen opiskelemansa tekniikan kuva kuvalta.
- Grafiikastaan Vieno Elomaa sai runsaasti tunnustusta kriitikoilta. Siinä hän olisi ollutkin erityisen hyvä, mutta grafiikan teko oli fyysisesti liian raskasta hänelle iän karttuessa. Ensimmäiseen Pariisin-näyttelyynsä hän teki itse näyttelyjulisteen, Ojanne esittelee vitriinissä olevaa mainosta.

Elomaa oli tavattoman tuottelias - hänhän elätti itsensä taiteellaan. Hän myös rakennutti itselleen ateljeen kotitalostaan Mattilassa - vanha talo jäi uuden rakennuksen sisään.
- Siihen aikaan pystyi myös tekemään vaihtokauppaa. Vieno maksoi osan ateljeesta taideteoksillaan, samoin paikallisen ruokakaupan ostoksilla. Myös Espanjan Marbellassa Vieno on maksellut ravintolalaskujaan teoksillaan - eräs sikäläinen ravintolaperheen jäsen otti yhteyttä meihin, Sanna Ojanne naureskelee entisiä menetelmiä.

"Vihdoinkin Vienon näyttely"

Tuottelias Vieno Elomaa on kuitenkin tuntematon monille kotipaikkakunnalla ja muualla.
- Hän sukkuloi Mattilan, Pariisin ja Keski-Euroopan väliä eikä tullut missään kovin tutuksi. Ulkomailla hän on syrjässä Suomen taide-elämästä. Kansallisarkistossakin ihmeteltiin, mistä olin tällaisen taiteilijan löytänyt, kun etsin hänestä tietoja sieltä, Ojanne sanoo. Toisaalta Anna-Kaarina Kippolan tutkimuksista käy ilmi, että Elomaa osallistui myös ulkomaisiin ja suomalaisiin näyttelyihin töillään ja juryn jäsenenä.

Poikilon näyttelyn lähtökohta on amanuenssi Anna-Kaarina Kippolan löytö. Hän kokosi uuden Kouvolan taideaarteita näyttelyksi ja löysi Kuusankoskitalon varastosta muiden töiden keskeltä Vieno Elomaan Öisen kaupungin pölyisenä.
- Anna-Kaarina ihmetteli että herranen aika, kuka on maalannut tämän, siitä näkee heti että se on korkeatasoisen maalarin tekemä, Ojanne kertoo.

Vieno Elomaa:
Egyptiläinen alaston 1955.Kuva Pirkko Porkka
Kippola alkoi etsiä tietoa Elomaasta ja kirjoitti sitten Vellikuppiin hänestä artikkelin vuonna 2012. Sen voit lukea myös tämän jutun alapuolelta. Näyttelyprojektin myötä  on kertynyt paljon lisää tietoa Vienosta.
- Ihmiset ovat olleet ilahtuneista näyttelystä ja sanoneet, että vihdoin viimein joku tekee Vienon näyttelyn. Sitä kautta häntä arvostetaan. Näyttelyn kokoamisesta tuli varsinainen yhteisötaideprojekti, Ojanne määrittelee.

Näyttelyssä on esillä toistasataa teosta 33 paikasta.
- Kaikkea mitä lainasimme emme saaneet mahtumaankaan, koska yritimme tehdä toimivan näyttelyn. Pyrimme kattavaan kattaukseen, vanhin työ on vesivärityö vuodelta 1949, Mies metrossa Pariisin opiskeluvuosilta. Tuorein on vuodelta -93.

Leikkaussalihoitaja vaihtoi taiteeseen

Vienon vanhemmat, kivenhakkaaja-isä ja talollisen tytär Mattilasta - halusivat lapsilleen ammatit, joilla nämä tulevat toimeen. Niin Vienokin opiskeli sairaanhoitajaksi ja viihtyi ammatissa 14 vuotta. Hän erikoistui leikkaussalihoitajaksi, ja taidoilla oli käyttöä siviilissä ja sodan aikana. Jo sairaanhoitaja-aikoinaan Vieno seikkaili maailmalla.
- Hänen veljenpoikansa kertoi, että Vieno oli sillilaivan mukana Islannissa, ja kun toinen maailmansota alkoi, hän tuli laivan mukana Puolan Gdyniaan. Ammattinsa myötä Vieno päätyi kenttä- ja sotasairaaloihin töihin, Sanna Ojanne kertoo.

Sodan jälkeen Elomaa halusi pois ankeasta Suomesta ja pääsi vuonna -47 sairaanhoitajavaihtoon Tukholmaan, jossa hän kävi myös yksityisessä taidekoulussa opiskelemassa. Siellä syntyi päätös siirtyä taiteilijaksi. Ajoittaisilla sairaanhoitajan töillään hän rahoitti maalaamistaan. Ruotsista hän lähti ystävänsä kanssa Pariisiin, maailman taiteen mekkaan, haistelemaan uusia virtauksia.
- Kun Vieno ryhtyi kokoaikaiseksi taiteilijaksi, kaikki pitivät häntä ihan hulluna. Poimin häneltä lauseen, joka selittää paljon: "Kaikessa muussa työssä kuin tässä olisin ikuisesti rauhaton." Hänellä oli intohimo taiteeseen ja rohkeutta valita se, Sanna Ojanne kertoo.

Vieno Elomaa, Pariisin katot 1961. Yksityiskokoelma. 
Kuva Pirkko Porkka
Pariisissa Vieno Elomaa asettui viideksi vuodeksi Tekla Hammarin kotiin asumaan - ruokapalkalla.
- Vieno osti akatemiasta tullessaan pihvit ja tarjosi ruoan vuokraemännälleen. Hän toimi myös Hammarin henkilökohtaisena avustajana ja sairaanhoitajana.

Alussa Vieno opiskeli Pariisissa yksityisakatemiassa. Poikilon näyttelyssä ylätasanne on omistettu Pariisin-töille, ja niissä näkyy opettajan antamia kubismi-vaikutteita.
- Viisikymmenluvulla taiteessa mentiin yhä enemmän abstraktiin suuntaan. Taidehistorioitsijoiden mielestä Vienon abstraktit työt ovatkin hänen vahvinta kauttaan. Kuusikymmenluvun jälkeen palattiin  enemmän esittävään taiteeseen, ja 70-luvulla poliittiseen taiteeseen. Sen kanssa Vienolla ei ollut mitään tekemistä. Vieno maalasi enemmän sitä, mitä hän näki.

Kuusankosken näyttelyissä nostettiin yleensä esiin kolmikko Vieno Elomaa - Esko Tirronen - Ulla Rantanen, heitä pidettiin kansainvälisinä tähtinä.
- Vuosien myötä maininnat kuitenkin vähenivät. Elomaa kehittyi tiettyyn pisteeseen, mutta kehitys ei jatkunut. Hän saavutti taiteellisen tasonsa noissa abstrakteissa töissä, ja sen jälkeen hänen taiteensa meni ehkä alaspäin. Se saattoi johtua siitä, että Elomaa elätti itsensä töillään ja joutui maalaamaan paljon, Sanna Ojanne pohtii.

Suomeen Vieno Elomaa palasi maailmalta aina, kun omenapuut kukkivat ja vietti kesän täällä. Syksyn koittaessa hän lähti etelään - Pariisiin, Espanjaan, loppujen lopuksi ympäri maailmaa matkustelemaan, Kiinaan ja Thaimaahankin. Kun Tekla Hammar kuoli, Vieno osti hänen asuntonsa Pariisissa. Kuusi- ja seitsemänkymmenlukujen vaihteessa hän alkoi kuitenkin viettää enemmän aikaa Suomessa 24 Pariisin-vuoden jälkeen. Vuonna -75 hän myi pariisilaisasunnon.
- Täällä kotona hänellä oli ystäviä ja turvaverkko, Ojanne pohtii.

Taiteen tekemistä Vieno Elomaa ei lopettanut koskaan. Hän kuoli vuonna -94, mutta maalasi ja suunnitteli kehyksiä sairaalassa ollessaankin.

Vieno Elomaa, Puutarhastani 1974, öljy kankaalle. Kuva Pirkko Porkka
Yleisöllä muistoja

Esittelytilaisuudessa monilla oli omakohtaisia muistoja Vieno Elomaasta. Joku oli tehnyt vaihtokauppaa taiteesta, toinen taas tavannut muissa yhteyksissä. Eeva Tervo tutustui Elomaahan tultuaan Voikkaan yhteiskouluun kuvaamataidon opettajaksi. Hän sai kilometrin päässä asuvalta taiteilijalta luvan tuoda oppilaitaan vuosittain ateljeehen tutustumaan taiteen tekoon ja töihin.
- Talossa oli luonnoksia ja vedoksia valtavat määrät, ja Vieno antoi oppilaiden plarata niitä rauhassa. Viimeisellä kerralla Vieno oli huomannut, miten innokkaasti eräs tyttö tutki teoksia. Kun olimme lähdössä, Vieno ojensi tytölle yhden töistään: "Saat tämän, koska olet niin kiinnostuneena tarkastellut töitäni", Eeva Tervo kertoi.

Eeva Tervo ja Vieno Elomaa tapasivat myös Kuusankosken taideseuran toiminnassa ja tutustuivat paremmin.
- Muistan kun hän istui Kuusankoskitalon gallerian kaiteella ja sanoi: "Kuule Eeva, minulla on syöpä." Nuorempana hän oli kovasanainen ja lausui kyllä käsityksensä, jos jokin ei miellyttänyt. Mutta vanhana hän oli nöyrtynyt hiljaiseksi ja rakastettavaksi, Eeva Tervo sanoi.

Näyttelyvieraat pohtivat hetken, miten sodan kokemukset ja sairaanhoitajana toimiminen rankoissa oloissa näkyy Elomaan töissä. Lopulta todetaan yhdessä: ei mitenkään. Yksi vieraista kiteyttää: "Hän pakeni kauneuteen."

Yksin eläminen oli Vieno Elomaalta tietoinen päätös. Vuonna -70 hän antoi Jaana-lehteen haastattelun, jossa hän vastaa toimittajan parisuhdekyselyihin: "Kuka tahansa pääsee naimisiin."
- Hän oli sitä mieltä ettei koskaan löydä sellaista miestä, joka olisi hänelle sopiva, Sanna Ojanne naurahtaa.

Vieno Elomaa, Purjeet levossa 1961. Kuva Pirkko Porkka


Sininen, turkoosiin vivahtava raikas väri, on hallitseva monissa Vieno Elomaan maisemissa. Mutta kun taiteilijalta itseltään oli kysytty syytä erityiseen sinisen käyttöön, tämä oli sanonut ettei hän ole edes huomannut käyttävänsä kyseistä väriä. Ei se ainakaan lempiväri kuulemma ollut.

Vieno Elomaan vaiheista ja taiteesta lisää  Anna-Kaarina Kippolan artikkelissa Vieno Elomaa - Kuusankosken pariisitar.

Elomaan töitä esittelyineen näkee myös osoitteessa http://tarinasoitin.fi/vienoelomaa

Vieno Elomaa – Kuusankosken pariisitar. Anna-Kaarina Kippolan artikkeli.

Kouvolan Taidemuseossa Poikilossa on huhtikuun 12:nteen päivään 2015 asti näyttely voikkaalaislähtöisen taidemaalarin Vieno Elomaan töistä. Taideteoksia selityksineen voi katsella myös koneelta osoitteesta http://tarinasoitin.fi/vienoelomaa

Elomaan ateljeenurkkaus Poikilon näyttelyssä
Amanuenssi Anna-Kaarina Kippola antoi Min Kuusas -blogiin Vieno Elomaan elämää ja töitä käsittelevän artikkelinsa, joka on julkaistu Kuusankoski-seuran Vellikuppi-kotiseutujulkaisussa vuonna 2012. Se onkin ainoa perusteellinen kuvaus voikkaalais-pariisilaisen taiteilijan vaiheista toistaiseksi. Kevään mittaan Vieno Elomaasta ilmestyy kuitenkin pienimuotoinen elämäkertakin. 







Anna-Kaarina Kippola
Vieno Elomaa – Kuusankosken pariisitar

Tutustuin Vieno Elomaan teoksiin ensi kerran 2009 Kuusankoskitalon gallerian takahuoneen varastossa. Muistan elävästi ällistykseni, kun vedin varovasti esiin muiden taulujen välistä pölyisen Öisen kaupungin. Kuka oli tämä taiteilija, joka käsitteli näin loistavasti muutamaa sinistä sävyä, ja joka ilmiselvästi oli taidekoulutuksensa käynyt ja kubisminsa opetellut? Miten hänen maalauksensa olivat joutuneet tänne, varaston pimentoihin, Pohjois-Kymen periferiaan, kun niiden oikea paikka olisi ollut vähintäänkin valtion kokoelmat?
Tällä hetkellä Kouvolan taidemuseo Poikilon hallussa on 33 inventoitua Vieno Elomaan (s. 1909 – k.1994) teosta. ”Vanhan” Kouvolan taidemuseon omistamia taiteilijan teoksia oli 10 kpl. Kuusankosken kokoelmissa oli 15 teosta, joista yksi oli inventoitu yhtenä grafiikansalkkuna, mutta sisälsi kaikkiaan 23 etsausvedosta. Lisänä ovat Kouvolan Kansanterveystyön kuntayhtymän taidekokoelmaan 1980-luvulla hankitut kaksi teosta, ja Valkealan kunnalle kuulunut yksi grafiikanteos.
Uusimpina taiteilijan teoksina kokoelmiin saatiin neljä Hayter-tekniikalla toteutettua grafiikanlehteä, jotka oli aikoinaan lahjoitettu Kuusankosken kaupunginmuseolle. Kouvolan taidemuseolle teokset tulivat Voikkaan museovaraston muuton yhteydessä tammikuussa 2012.

Kuusankoskella paljon taiteilijan teoksia

On ymmärrettävää, että Vieno Elomaa Kuusankoskella asuneena ja Kuusankosken taideseuran jäsenenä sai teoksiaan eniten esille ja julkiseen omistukseen juuri siellä, ja hänen tuotantonsa laajuuden ja laadun ymmärtämisen suhteen Kuusankosken työt antavat parhaan käsityksen hänen urastaan.
Alkuperäisiltä sijoituspaikoiltaan löytyvät hänen varhaiseen kauteensa kuuluva Verkon paikkaajat (1956) Voikkaan kirjastossa, samoin ilmeisesti Ranskassa maalattu Purjeet levossa (1961) nykyisessä Tekniikka- ja ympäristötalossa, kaunis öljymaalaus Kevät Montparnassella (1962) Koulurinteen koulussa, ja Alastomat puut (1962) Voikkaan koulun ruokalassa – tosin se on jouduttu lähettämään nyt konservointiin Valamoon siinä olevan vaurion takia.
Niin ikään Kuusankosken kaupungin hankintoihin kuuluivat upeat maalaukset – ehkä ne teokset joiden perusteella Vienon ura nivoutui ajan taidevirtauksiin selkeimmin – Öinen kaupunki (1965), ja Polun varrelta (toiselta nimeltään Sininen sommitelma) (1969).
Vastikään olen nähnyt yhden Elomaan hienon kukka-aiheisen maalauksen KyAMK:n Kasarminmäen liiketalouden ja kulttuurin päärakennuksessa, jonne se on saapunut Kuusankosken entisen Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen tyhjentyneistä tiloista. Kuusankoskella teoksia oli useassa julkisessa rakennuksessa, joista taidemuseolla ei välttämättä ole tietoa ja jotka eivät ole olleet entisen kaupungin tiloja. Myös Kuusankosken Taideseuralla on omistuksessaan muutama Vienon työ, joista yksi on luettelon mukaan hyvin varhainen, vuonna 1953 valmistuneeksi merkitty öljyvärityö Satamassa.

Kouvolan Salpakeskukseen taiteilijalta julkinen teos

Vanha Kouvola” osti Vieno Elomaalta vain kolme työtä 1975, 1979 ja 1991 mutta näistä yksi oli maaherra Erkki Huurtamon johtaman Kymenläänin taidesäätiön hankkima komea teos, iso öljyvärityö Pikku Alpeilta. Se sijoitettiin entisen Salpakeskuksen vastaanottoaulan seinälle, josta se siirrettiin taidemuseoon vasta ELY- ja Avi-keskusten muuton yhteydessä 2011. Maalausvuosi on 1975.
Taiteilijan varhaistöitä on otettu kokoelmaan vain lahjoituksina taidemuseon perustamisen jälkeen. Niitä on neljä. Ajallisesti ensimmäinen Elomaan työ oli pienehkö pastellipiirros, Ranskassa 1963 tehty Metsäinteriööri Aix-en-Provincessa. Saman yksityishenkilön lahjoittamia ovat myös 1968 grafiikkateos Aqvarium sekä kaksi pienehköä, kukkia esittävää maalausta, molemmat 70-luvun puolivälin töitä.
Kouvolan kaupunginkirjasto sai ehkä Kouvolan kauneimman Elomaan teoksen Aixin aurinko, joka on akryyli- tai öljyvärityö vuodelta 1971. Sen lahjoittivat silloisten ympäristökuntien kirjastot. Teos on tällä hetkellä konservoinnissa Valamon konservointilaitoksella sen maalauspinnan krakeloitumisen takia.
Ensimmäinen Kouvolan kaupungin osto oli 1975 öljyvärityö Kansan ääni (1975), josta ostohinta oli silloista rahaa 2000 markkaa. Se on aiheeltaan poikkeuksellinen taiteilijan tuotannossa, sillä se esittää ihmisjoukkoa. Liekö se hänen antinsa 1970-luvun poliittiseen ja osallistuvaan realismiin? Mielenkiintoinen tieto on se, että sen sijaintipaikka on Kouvolan kaupungintalolla tilassa jossa perinteisesti järjestetään kunnallisvaalit. Taiteilija oli ainakin museon omistamien teosten perusteella selvästi abstraktikko, joka sai inspiraationsa luonnon maisemista, kukista ja väreistä, ihmisen kuvaaminen oli hänellä harvinaisempaa. Toki Maalaishattu-teos (1979, toiselta nimeltään Thaimaalainen nainen) osoittaa että hänen taitonsa siinä ei suinkaan ollut mitenkään heikompi. Tämä 70-kymppisen taiteilijan teos on kaunis eteerisyydessään.
Vuonna 1979 Kouvolan kaupunki osti Jokilaivoja Kiinassa esittävän öljyvärityön, ja Maalaishattu -maalauksen. Viimeinen hankinta oli 1991 ostettu Maisema Mattilasta, ehkä viimeisimpiä taiteilijan öljyvärimaalauksia. Taiteilija oli sen maalatessaan jo 81-vuotias.

Hayter-tekniikan taitaja ja opettaja

Pariisissa parikymmentä vuotta asuttuaan ja toimittuaan Vieno Elomaa teki paluunsa Suomeen 1969, Kuusankosken Voikkaalle, jossa hänellä oli tosin ollut aina kesämökkinsä lomillaan. Hän toi mukanaan uudenlaisen grafiikantekniikan, jota hän oli Ranskassa opiskellut – Hayter-tekniikan. Grafiikan oppi-isän, Stanley William Hayterin, näyttelyn Vieno oli järjestänyt jo edellisenä vuonna Kuusaan Kotiseututalossa. 1
Hayterin vaikutus Suomeen oli merkittävä muidenkin taiteilijayhteyksien kautta. Hän oli aikalaislähteiden mukaan voimakas ja mukaansatempaava persoonallisuus, jonka henkilökohtaisen karisman varassa hänen perustamansa avoimen työpajan, Pariisissa Denfert-Rochereaun korttelissa sijaitseva Atelier 17 toiminta pitkälti oli.
Stanley William Hayter (1901-1988) oli perustanut ateljeensa 1927. Hän ja muutamat muut taiteilijat opettivat siellä piirustusta, grafiikkaa ja maalausta, ja samalla välittivät uutta taidesuuntausta, surrealismia. Hänen tärkeimmät taiteilijasuhteensa varsinkin 1930-luvulla liittyivät ranskalaiseen surrealismiin ja André Bretoniin, joka kirjoitti kuuluisan Surrealismin manifestin vuonna 1930. Hayter toimi surrealismin tärkeimpänä välittäjänä mm. Englantiin, sillä Atelier 17 toimi kohtauspaikkana monille brittitaiteilijoille, jotka tapasivat ateljeessa ranskalaisia surrealisteja. Hayter harrasti surrealistisia maalaustapoja, kuten ns. automaattipiirtämistä. Opin mukaan kättä ohjaavat ajatukset ja tunteet, maalausta ei voi suunnitella etukäteen. ”Kaikki havaintomme perustuvat rytmiin, vuodenaikojen hitaaseen kiertoon, sydämenlyönteihin, tuulessa kieppuviin mikropyörteisiin, äänen ja valon rytmiseen värinään,” hän kuvaili. 2
Hayterin parhaan kauden työt voidaan luokitella kuuluvaksi Pariisissa 1931-36 toimineen taiteilijaryhmän tyyliin, joka tunnetaan nimellä Abstraction-Création. Se oli kansainvälinen ryhmä jonka tyylinä oli esittävien elementtien sekoittaminen sattumanvaraisiin abstakteihin muotoihin jotka on sommiteltu rytmisesti. André Masson ja Joan Miró ovat tyylin tunnetuimmat edustajat, ja on kiintoisaa että edellä mainittu taiteilija oli mukana myös ARS -61 näyttelyssä kutsuttuna taiteilijana.
Elomaa oli ainoana suomalaisena perehtynyt Hayterin värigrafiikkaan, tekniikkaan, jossa värit levitetään yhdellä kertaa painolaattaan. Hän piti myös tästä kurssin Kouvolan taideseurassa, ja tarvittava prässi lainattiin aluksi Kuusankosken taideseuralta. 3
Hayter-tekniikalla toteutetut värivedokset erottuvat voimakkailla väreillä ja erityisesti komplementtivärien rohkealla käytöllä. Vedokset saavat lasimaalauksista tutun hehkun, kun värien alle jäänyt valkea paperi korostaa vaaleimpia kohtia. Myös vaaleammat värit saavat värikerroksellisuudesta poikkeuksellisia taiteellisia efektejä.
Taiteilijan grafiikkasalkun inventoinnissa tuli esille poikkeuksellinen yhdellä laatalla vedostettu väri- ja mustavalkografiikan kokeilu. Tämä Vienon oppimateriaaliksi tarkoittama kokonaisuus oli tallessa Kuusankoskitalon maalausvarastossa sinisessä grafiikkasalkussa, neljä värietsausta ja 19 mustavalkoista etsausta.
Taiteilijan perusteellinen paneutuminen tekniikkaan paljastuu, kun tutkii vedoksia lähemmin: ne on kaikki vedostettu samalla laatalla, muutaman päivän aikana – muutamassa on päiväys, joka kertoo niiden valmistuneen 5.- 7.4.1967. Kaikki ovat numeroituja ja signeerattuja vedoksia, ja yhdessä värivedoksessa on merkintä Tpl’Artiste, joka kertoo sen olleen taiteilijan itsensä vedostama. Onko taiteilija syövyttänyt laatan ja toteuttanut vedostamisen Pariisissa vai kenties Kuusankosken taideseuran prässillä, ei selviä.
Syväpainomenetelmää tuntemattomallekin vedokset esittävät työmenetelmän hyvin. Laattaan on ensin syövytetty yksi viiva, jonka vedosjälki on himmeä koska syövytysjälki on matala. Sitten syövytysjälkeä on syvennetty, ja lopulta valmiista laatasta on otettu kaikki neljä värivedosta. Sarjan neljäs vedos käsittää kaikki neljä väriä, jotka kuultavat toistensa läpi, luoden lasimaalauksen kaltaisen efektin.
Mustavalkoiset vedokset ovat toteutettu tietyssä syövytysjärjestyksessä, mikä ilmenee niitä tarkastelemalla. Laatan piirros kehkeytyy eri syvyysvaiheissa. Aluksi syövytysjälki on matala, niin että painojälki on vaalea, vain muutama kuvio erottuu terävärajaisesti. Sitten taiteilija on syövyttänyt laattaa lisää, vähitellen eri kohtiin, jolloin aiemmin harmaat alueet ovat täyttyneet mustalla värillä, ja lopputuloksena on lähes mustia, abstraktien kuvioiden elävöittämiä teoksia.
Sarja tuo käsin kosketeltavaksi taiteilijan kädenjäljen ja työn muutamana päivänä huhtikuussa lähes puoli vuosisataa sitten, tuoreena kuin eilen tehtynä.

Verkostoitunut naistaiteilija maailmalla

Vieno Elomaa jäi eläessään tuntemattomaksi suurelle yleisölle, kuten monet muutkin kymenlaaksolaiset naistaiteilijat tuohon aikaan. Paikkakuntalaisille hän oli tuttu ”pariisilaistunut” Vieno. Vielä terveyskeskuksen vuodeosastollakin hän maalasi akvarelleja, ehtimättä enää päättää kehysten laadusta. Taiteilijan kuoltua huhtikuussa 1994 hänen kotitalonsa myytiin.
4
Kuvataiteen Keskusarkistossa säilytetään mikrofilmattuja leikekirjoja, joihin on tallennettu taiteilijoita koskevia lehtileikkeitä lähes 200 vuoden ajalta. Etsiessäni Esko Tirrosesta kertovia varhaisia julkaisuja törmäsin myös Vieno Elomaasta kertoviin taidearvosteluihin ja henkilöjuttuihin. Niissä näkyvät ajalle tyypilliset käsitykset naistaiteilijuudesta. Pääosassa onkin rohkea nainen, taiteilija-sairaanhoitaja, joka lähti Kongoon lehti-ilmoituksen perusteella, sairaanhoitajaa tarvitsevan retkikunnan mukana: ”Lomaileva taidemaalarimme ilmoittautui matkalle lähtijäksi. Tästä teosta ilmenee koko hänen elämänotteensa irtonaisuus ja voima, hänen savoir-vivrensä. Taiteilijana hän taaskin korjaa runsaan sadon matkasta johon hän lähti sairaanhoitajana”. Näin maalaili sanomalehti Keskisuomalaisessa toimittaja Aimo Sakari 1961. 5
Kun katsoo asioita yli puoli vuosisataa myöhemmin, Vieno Elomaa osoittautuikin todella modernin ajan edustajaksi. Elantonsa hän ansaitsi pätkätöillä, sairaanhoitajan keikoilla. Sen ohella hän piirsi ja maalasi jopa posliinia. 6 Sodan jälkeen hän meni Vapaaseen taidekouluun jossa opiskeli Unto Pusan ja Sulo Sipilän oppilaana. Pian hän lähti Tukholmaan ja lopulta ruotsalaisen maalariystävänsä kanssa Pariisiin – ansaiten edelleen elantonsa keikkatöillä. Pariisi ja Etelä-Espanja tulivat hänen asuinpaikoikseen lähes pariksikymmeneksi vuodeksi, ja niissä hän maalasi monet taidemuseossakin olevat huipputyöt. 7 Hänen seurassaan olivat monet suomalaiset taiteilijat noina aikoina, mm. Eeli Aalto ja Rafael Wardi.
Vieno Elomaa ei ollut suinkaan eristäytynyt ulkomailla, vaan osallistui siellä merkittäviin näyttelyihin, oli jäsenenä pariisilaisessa Naistaiteilijat-seurassa, ja osallistui melko säännöllisesti myös Kuusankosken taideseuran näyttelyihin ja valtakunnallisiin näyttelyihin, toimien myös juryttäjänä. 8 Hänen nimensä esiintyy Taidehallissa 1975 järjestetyn suomalaisten naistaiteilijoiden näyttelyssä Fanny Churbergin ja Nina Ternon rinnalla.
Vieno Elomaa on itse luonnehtinut tyyliään näin: ”Olen ollut kubistikin. Kubismista on aina apua, esimerkiksi kompositiossakin. Välillä koitin olla myös informalisti. Onneksi se meni ohi.” 9
Selkeimmin taiteilija erottuu aikalaisistaan rakenteellisuudella, huolellisuudella ja sommittelun tasapainolla – ehkä ne ovat kubismin puolta hänessä. Väreissään ja niiden graafisessa käsittelyssä Vieno Elomaa on ainutlaatuinen.
Se että hän toi maahan uuden tekniikan, osoittaa poikkeuksellista energiaa ja kunnianhimoa lähentää Suomen ja erityisesti oman paikkakunnan taide-elämää ”suuren” Pariisin ja Euroopan taidesuuntauksiin.
Aikalaiset voivat kertoa, miten hän tässä onnistui.

Taiteilijan uusi tuleminen?

Yllätykseksemme Vieno Elomaan teoksia löytää myös netissä – jopa kansainvälisestä taidehuutokaupasta. Taideharrastajatkin kirjoittavat siellä hänestä. Nimimerkki Mikko B. (Mikko Brigatjev) pitää taiteesta kertovaa blogia nimellä Taiteen tarinoita – Art Stories, ja on kuvannut yhtä Elomaan maalausta melko osuvasti ja havainnollisesti. ”Suurehko öljymaalaus vie katsojat Etelä-Eurooppaan, jonnekin päin Ranskan rannikkoa… taiteilija on matkannut meren ääreen maalaamaan. Ranska, meri ja hietikko tuovat mieleen loman, itse maalauksen aihe, simpukoiden keruu, kuvaa työntekoa. Maalauksessa on säilynyt kauniit alkuperäiset puukehykset.
Näennäisestä sekavuudesta huolimatta maalauksen figuuriryhmä vaikuttaa lopulta tasapainoiselta, sillä maalauksen kompositiossa on käytetty tuttuakin tutumpaa kultaista leikkausta ja meren ja rantaviivan horisontaalisuus tasapainottavat ilmeen. "Simpukoiden kerääjissä" toistuu myös jo vanhoissa klassisissa maalauksissa esiintyvä reuna-alueiden korostuminen eli katsojan katse tarkkailee luonnostaan reuna-alueita ja aivan maalauksen keskelle taiteilija ei ole maalannut mitään tärkeää kiintopistettä. Taidemaalari on selvästi lukenut taidehistorian kirjansa. Taiteilija Vieno Elomaalla oli hyvän muoto-, suhde ja sommittelutajun lisäksi hieno värisilmä. Sininen, harmaa, turkoosi, ruskea ja okra eri sävyineen muodostavat näyttävän kokonaisuuden. Vieno Elomaa on saanut erityisesti sinisen ja turkoosin hehkumaan.” 10
Tästäkin tekstistä päätellen Elomaan taide alkaa kiinnostaa. Kuusankoskella on paljon myös yksityisiä keräilijöitä ja taiteilijaseuran entisiä aktiiveja, joilla on kotonaan paljon Vienon teoksia. Kun Kouvolan taidemuseo Poikilo on valmistelemassa Vieno Elomaan näyttelyä syksylle 2014, toivomme myös näiden yksityisten omistajien ottavan taidemuseoon yhteyttä, jotta voimme kartoittaa mahdolliset näyttelyyn sopivat teokset.

Anna-Kaarina Kippola
Amanuenssi, Kouvolan taidemuseo Poikilo

Taiteilijan expografia (mukana vain näyttelyt, joista on julkaisu)
1948
Nuorten taiteilijain näyttely: Helsingin Taidehalli, 6.11.–21.11.1948 = De ungas utställning: Helsingfors Konsthall, 6.–21.11.1948.
1952
Kuusankosken Taideseuran vuosinäyttely: Kuusankosken seuratalossa, 20.–22.4.1952.
1954
Kuusankosken Taideseuran neljäs vuosinäyttely: Kuusankosken seuratalossa, 18.–21.4.1954.
1956
Premiére exposition internationale de l'art plastique contemporain: avec la participation de 41 nations: catalogue des oeuvres exposées: 14 janvier – 29 janvier, Musée des Beaux-Arts de la Ville de Paris.
1960
Kuusankosken Taideseuran 10-vuotisnäyttely: 5.–8.11.1960.
Taidenäyttely Kymenlaakson messuilla Tornionmäen kansakoulussa, 28.7.–7.8.1960.
1961
Vieno Elomaa: maalauksia, piirustuksia, akvarelleja: Taidesalonki = målningar, teckningar, akvareller : Konstsalong Strindberg, 30.9.–11.10.1961.
Keski-Suomen museo.
1962
Le Club International Féminin: 7e exposition: peinture, sculpture: [au Musée d´Art Moderne de la Ville de Paris], du 8 au 30 avril 1962.
Vieno Elomaa: Strindbergin Taidesalonki = Salon Strindberg, 7.–19.9.1962.
1965
Kuusankosken Taideseuran 15-v. näyttely: Pienteollisuustalossa 5.–7. ja 10.–12.12.1965.
Kymenlaakson taidetta: [1965] / Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto.
1968
Stanley William Hayter ja Atelier 17: värigrafiikkaa Pariisista Kuusankosken kotiseututalossa 30.6.–21.7.1968 / Kuusankosken Taideseura.
1970
Kuusankosken taideseuran 20-vuotisnäyttely: Kuusankosken kansantalossa 20.–26.9.1970.
1972
Kymen läänin taidetta 1972: Kouvola 30.1.–6.2., Kotka 13.–20.2., Hamina 27.2.–5.3., Parikkala 12.–19.3., Imatra 26.3.–3.4., Lappeenranta 9.–16.4.. – Kouvola 1972.
1975
Naiset 75: suomalaisia naistaiteilijoita Helsingin Taidehallissa = Women 75: Finnish women-artists in Art Exhibition Hall, 10.7.–10.8.1975 / työryhmä: Eva Cederström, Inari Krohn, Rauni Liukko...[et al.].


Lähdeviitteet

1 Stanley William Hayter ja Atelier 17; värigrafiikkaa Pariisista Kuusankosken kotiseututalossa 30.6. –21.7.1968. http://kirjava.fng.fi/bibliografia//bibliografiat.php
2 Gascogne, David: http://www.stanleywilliamhayter.com/anglais/surrealist.htm
3 Vieno Elomaa. s. 93–94. Taiteen löytöretkeilijät 50 vuotta – 50 tarinaa. Kouvolan Taideseura ry. 2011.
4 Vieno Elomaa. s. 93–94. Taiteen löytöretkeilijät 50 vuotta – 50 tarinaa. Kouvolan Taideseura ry. 2011.
5 Sakari Aimo: Espanjaa ja Kongoa taiteilija-sairaanhoitajan välittämänä Jyväskylässä. Keskisuomalainen, 14.10.1961 KKA Leikearkisto.
6 Vieno Elomaa. s. 93–94. Taiteen löytöretkeilijät 50 vuotta – 50 tarinaa. Kouvolan Taideseura ry. 2011.
7 Aalto Eeli, http://oulu.ouka.fi/100kuvaa/muistelmat/fin/022.htm
8 T.E:M.T, Kuusankosken Taideseuran näyttely. Kouvolan Sanomat. 24.8.1962. KKA Leikearkisto.
9 Vieno Elomaa. s. 93–94. Taiteen löytöretkeilijät 50 vuotta – 50 tarinaa. Kouvolan Taideseura ry. 2011.
10 http://taiteentarinoita.blogspot.fi/2011_08_01_archive.html

Jukka Pennanen, kenraali joka kotiutui Kuusaalle

Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käy...