sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Simo Helkala: Kouvola on muusikolle loistoympäristö

Simo Helkalalle pulpahtelee ideoita. Hän myös toteuttaa ne, jos saa samanhenkiset mukaan. Kuusaan Pajamäen pojasta on kasvanut musiikin ammattilainen, joka nyt aikuisena opettaa yhä uusia soittajavuosikertoja mutta tuottaa itse kaiken aikaa uutta musiikin saralla oman soittamisensa ohella. Eikä hän pysy pelkässä musiikissa.

Simo Helkala teki musiikin Janne Parviaisen tauluihin.
Simon viimeisin villitys on nähtävänä, kuultavana ja koettavana Taideruukissa."Taidelasi, kuvataide, musiikki ja valo kohtaavat Taideruukissa. Musiikilla ja valoilla maustettu esityksemme tarjoaa uudenlaisen kokemuksen perinteiseen taidenäyttelyyn", järjestävä taho kuvailee taidenäyttelyä nimeltä Uudessa valossa. Idea on Simon.
- Minulla tulee hölmöjä ideoita. Halusin säveltää musiikin johonkin taideteokseen ja hoksasin, että Taideruukkiin pitää saada veistoksista, valoista ja musiikista muodostuva esitys. Vesa Parvinen innostui ajatuksesta, ei ollut nähnyt missään vastaavaa yhdistelmää. Hän ehdotti mukaan Janne Parviaisen lasille tehtyjä maalauksia ja Kari Alakosken ja Marja Hepo-ahon lasitöitä, Simo Helkala kertoo.

Simo sopi Antti Salmisen kanssa valojen tekemisestä ja kuvataiteilijoiden kanssa töistä. Seurasi vuoden verran hiljaiseloa, mutta sitten alkoi tapahtua. Valot, äänentoisto, kuvataide, tietokone - palavereita ja hankintoja, ja eikun odottelemaan kuvataidetta paikalle. Näyttely avattiin marraskuisena lauantaina, ja maalaukset saapuivat edeltävänä keskiviikkona, kolme päivää aikaisemmin. Simo näki ne ensimmäistä kertaa ja alkoi säveltää.
- Luotin siihen, että tämä järjestyy, minulla on lehmän hermot. Kyllä siinä yötä valvottiin, mutta avajaishetkeen mennessä musiikit olivat valmiina. Sävelsin musiikit torstai-perjantai-yönä, ja valot tulivat perjantai-iltana. Tajusin valojen heijastumista katsellessani, että tästä ihan oikeasti tulee isompi kuin olin kuvitellut, Simo hehkuttaa.


Lasiveistokset heräävät eloon valosta ja musiikista, Simo kertoo näyttelyvieraille.
 Aiempi elämä äänitysstudion töissä, mainosmusiikin teossa, on opettanut Simo Helkalalle oikeanlaista rutiinia. Hän saa säveltämisen kuulostamaan helpolta kuin heinänteko.
- Ei mainosmusiikkia tehdessä kyselty asiakkailta, mistä tämä lähtee eikä jääty odottelemaan inspiraatiota. Nyt tämä tehdään, kesto 30 sekuntia, huomenna valmis. Jos oli kuva, mietin että tuolta se näyttää mutta miltäs se kuulostaa.

Taideruukin marraskuun näyttelyssä taulujen urbaanit maisemat heräävät eloon musiikin kautta ja vaihtavat vuorokaudenaikaa valaistuksen mukaan. Varttitunnin esitys vie katsojan Pariisista Kouvolan ratapihalle - tai mihin vain katsoja itse singahtaakin omien kokemustensa perusteella. Yhdestä taulusta tulee lukematon määrä erilaisia, kun valot ja musiikki tuodaan mukaan.
- Tämä on enemmän kuin osiensa summa, Helkala kuvailee.

Yhdeksän yhtyeen loukussa

Ennen kuin tähän on tultu, Simo Helkalan elämässä on ehtinyt tapahtua paljon. Pajamäen pojat pelasivat Simon lapsuudessa ja nuoruudessa Nikkarin kentällä jalkapalloa, mutta pelikaveri muistelee Simon haihtuneen jalkapallokentältä ihmeen varhain.
- Piti lopettaa jalkapallon pelaaminen siinä vaiheessa, kun soitin pahimmillaan yhdeksässä yhtyeessä, Simo virnistää.

Kuusaan lukion jälkeen Simo kävi armeijan ja teki pois päästyään opettajansijaisuuksia. Hän soitti Kasareikassa mandoliinia, suomi-rokki-bändissä kitaraa, samaan aikaan oli joku muukin rokkibändi ja orkesteri, Kotilaisen Esan juttuja, seurakunnan bändi - kysyntää riitti. Ja oli tietenkin oma bändi, Toby.

Simolla on veli ja kaksi siskoa, joista toinen laulaa oopperaa. Äitikin on lauluihmisiä. Kotona ei kuitenkaan musisoitu yhdessä, jokainen harrasti tahollaan. Simo aloitti pianonsoitolla suzuki-tyyliin. Ensimmäisen kitaransa hän sai 9-vuotiaana. Tämä  parikymppisen oloinen perheenisä on siis soittanut kitaraa jo 30 vuotta. Simo myöntää näyttävänsä nuorelta - Tomppaan pyrkiessäkin häneltä on kysytty papereita.
- Totesin että ahaa, että pitikö täällä käydä 18 vuotta että pääsee sisään ilman papereita, mie olen käynyt paikassa vasta 17 vuotta, Simo naureskelee.

Viulua musiikkiopistossa yhdeksän vuotta Simo Rautasuon johdolla, kitaraa Reijo Relanderin kitarakerhossa ja kansalaisopiston kitararyhmässä - näistä Simo sai alkuun vahvaa pohjaa soittamiselle. Bassokin tuli tutuksi - sekä sähköbasso että kontrabasso.
- Opettajani Rautasuon Tapani ehdotti, että soitahan Simo kontrabassoa, se on vähän vaativampi soitin. Hyvä että kokeilin, Simo tuumii nyt.

Soittotarjouksia sateli, mutta Simo ei kehuskele lahjoillaan.
- Vilpitön innostuminen kaikenlaisesta musiikista varmaan vaikutti. Ei ollut väliä, mikä genre - kaikki toimi. Ehkä siksi minua uskallettiin pyytää.

Simo ja kitara (kuva: Päivi Helkala)
Mikään soitin ei ole jäänyt taa. Vaikka viulu vaihtui yläasteelle mennessä klassiseen kitaransoittoon, Simo on kaivanut viulun uudelleen naftaliinista aikuisena.
- Olen ihan fiiliksissä, viuluhan on mahtava soitin. Soitan sillä tasolla, että kappaleen erottaa ja sävelen tunnistaa. Käytiin me jo kesällä Perälän Ossin kanssa soittamassa duokeikka Taavetin linnoituksessa, minä viululla ja Ossi tinapillillä, Simo kertoo.

Studiosta opistoon

Jossain vaiheessa nuorena Simo suunnitteli opettajan ammattia. Välivuosi opettajan sijaisuuksia tehden pani kuitenkin aavistelemaan, ettei luokanopettajuus sittenkään olisi hänen hommansa. Ja kun hän ei sitten päässyt OKL:ään, suunnitelmat muuttuivat.
- Minulla oli pienenä reuma, ja Reumasäätiöllä sain ammatinvalinnan ohjausta. Viikon leirin päätteeksi minulle sanottiin, että minun kannattaisi harkita joko musiikkialaa, opetusalaa tai kaupallista alaa. Nyt olen sitten tradenomi ja kitarapedagogi - olen toteuttanut kaikki vaihtoehdot, Simo naurahtaa.

Markkinointia tradenomikoulutuksessa opiskeleva nuori Helkala alkoi opettaa yksityisesti kitaransoittoa kotonaan. Seuraavaksi hän kavereineen perusti äänitysstudion - mukana Jani Kiviranta ja Jari-Jukka Nippala. Studio äänitti toisten musiikkia ja oman ryhmän tuotantoa. Simo teki myös mainosmusiikkia ja multimediaesityksiä isoille firmoille. Energyn aikaan Simo ja Jani Kiviranta tekivät radiomainoksia paikallisille yrityksille. Äänilevyjäkin syntyi.
- Viikatteen kultalevy tehtiin meillä - minäkin soitan siellä jossain kohtaa urkuja, Simo hymyilee.

Korkeat vuokrat ja kiinteistökulut karkottivat kuitenkin kolmikon Kasarminmäeltä. Studio ei elättänyt kolmea miestä. Simo Helkala keskittyi opettamiseen.

Kuusankoskitalo on tuttu keikkapaikka.
Opettajanhommissa oli jo ruuhkan makua, kun Helkala alkoi opettaa kitaransoittoa ryhmässä myös kansalaisopistossa. Ensin Kouvolassa, sitten Valkealassa, Myllykoskella, Inkeroisissa, Kuusaalla.
- Minulla oli joka ilta ryhmäopetusta jossain päin. Ryhmäopetus on muutenkin raskasta. Porukka on eritasoista, kukaan ei saa sitä mitä tarvitsisi, kaikille annetaan vain bulkki, että koettakaa nyt tästä ottaa. Siinä tulee itselle riittämätön olo, Helkala pohtii.

Kansalaisopistotyö jäi, kun tuli työ musiikkiopistossa. Alkuun Simo opetti omia oppilaitaan äänitysstudiossa, mutta se alkoi jo häiritä studion toimintaa. Hän paineli musiikkiopiston rehtorin luo ehdottamaan, että vuokraisi musiikkiopistolta luokkahuoneen omien oppilaittensa opettamiseen.
- Pentti Koto sanoi, että sekin käy. Mutta tehtäisiinkö niinpäin, että menisin heille opettajaksi ja he hoitaisivat laskutuspuolen. Sehän sopi minulle, siirryin Pohjois-Kymen Musiikkiopiston opettajaksi muistaakseni vuonna 2001.

Rymäkällä suoraan Kaustiselle

Rymäkkä-yhtyeen syntyyn vuonna 1997 oli selvä syy. Arttu Kunnasto halusi päästä festivaaleille ilmaiseksi, joten bändihän siinä tarvittiin. Porukka kasattiin tuttavuuksien perusteella. Ossi Perälä, Jari-Jukka Nippala, Simo Helkala, Arttu Kunnasto ja Risto Niinikoski olivat perustajakokoonpano. Kun Risto siirtyi ammattimuusikoksi 2000-luvun alkupuolella, hänen tilalleen rumpaliksi tuli Tuomas Vanhalakka. Kun Tuomas vaihtoi rummut mahdoliiniin ja harmoniin, palikoihin tarttui Otto Alahuhtala.

Simolle kansanmusiikin soittaminen sattui hyvin, hän on ollut siitä kiinnostunut jo 15-vuotiaasta. Äiti aikoinaan päivitteli, että pojan kaikki rahat kuluvat levyihin, kun tämä osteli niitä postimyyntikatalogeista.
- Nyt minulla on mittava levyvalikoima, ihan hyvä juttu, Simo kuittaa tyytyväisenä.

Rymäkkä aloitti suoraan huipulta, Kaustiselta.
- Sen jälkeen keikkoja alkoi tulla. Hulluimpana vuonna oltiin kaksi viikkoa kansanmusiikkikiertueella, ensin Saksassa, sieltä Suomeen kotiin vaihtamaan vaatteet. Sitten Parikkalaan, sieltä Rääkkylän Kihaukseen, sieltä suoraan puoleksitoista viikoksi Kaustiselle ja sieltä Korian Rollin kansanmusiikkitelttaan. Se oli hurja reissu, Simo päivittelee.

Naapurintädin pitää tarkistaa, missä mielessä hurja. Vietettiinkö siellä hurjaa elämää?
- Alkuun vietettiin hurjaa elämääkin, mutta ensimmäisen puolen viikon jälkeen totuus alkaa paljastua: ei jaksa.  Soittaminen on aina kivaa, mutta se muu oheiselämä kiertueella saattaa kiristää hermoja, jos ei henkilökemia toimi. Viikkokin saman työyhteisön kanssa yhdessä bussissa - jos siellä jokin alkuviikolla pännii, niin loppuviikolla se pännii todella paljon, Helkala pyörittelee päätään.

Nyt Rymäkkää kuulee vain levyiltä.
- Ainakin vuosi on pidetty hiljaiseloa, Rymäkän jäsenillä alkaa olla perhettä ja muita arkikiireitä, eikä ole ehditty soittaa. Aikansa kutakin. Suhteet ovat kunnossa, mutta nyt on tämmönen vaihe.

Varhaiskypsä Beatles-fani

Simo Helkala taitaa olla juuri oikealla alalla. Kaiken aikaa hän on muusikon urallaan löytänyt uutta kiinnostavaa tekemistä. Tällä hetkellä opetustyön ohella tärkeä porukka on Headless-bändi, joka soittaa Beatlesien musiikkia. Yhtye sai tuulta purjeisiin viisi vuotta sitten Kuusankosken teatterissa pyörineestä Beatles Storystä. Silloin bändillä oli pahimmillaan kolme keikkaa päivässä.
- Olemme pitäneet soittoa yllä, koska siinä porukassa kemiat eivät ole menneet huonoiksi missään vaiheessa. Aina on mukava soittaa. Nytkin meillä on tiedossa nippu perjantai- ja lauantaikeikkoja Vaakunan aulassa. Ensin Elvis-tribuutti ja sen jälkeen perus-beat-tanssimusaa. Headless on tärkeä osa minun elämää tällä hetkellä, Simo hehkuttaa.

Erityisen hienoa bändissä on tämä:
- Pelkkii kuusaalaisii! Viskarin Mika, Tähtisen Petri ja Hellstenin Jori - vanha Twangersin komppiryhmä. Sillä porukalla ollaan soitettu jo kahdeksan vuotta.

Miten sitten 70-luvulla syntynyt poika on innostunut Beatles-musiikista? Me 60-luvun nuorethan keksittiin Beatlesit!
- Ei se aluksi oikein napannutkaan. Mutta monesti käy niin, että kun alkaa soittaa jotain biisiä, joka aluksi kuulostaa huonolta, se muuttuukin hyväksi. Beatlesien musiikissa on neroutta. Siellä joutuu monta kertaa muistelemaan, että mikä sointu tulikaan seuraavaksi, soinnut sisältävät omanlaisiaan merkityksiä. Ja voi vitsit, miten mahtavia lauluharmonioita. Ajattele, he tekivät koko homman seitsemässä vuodessa, niin lyhyellä aikajänteellä, Simo ihmettelee.

Helkala vaatii itseltään paljon. Hän osaa tietenkin laulaa muttei mielestään tarpeeksi hyvin. Niinpä hän on määrännyt itselleen lauluharjoittelujakson ensi vuoden aluksi. Suivaannuttuaan oman äänen kuuntelusta jollain äänitteellä miekkonen päätti: Nyt mie opettelen laulamaan, ja hankki opetus-dvd:n.

Musiikkiopistossa kokeillaan uutta pääainetta

Simon ideoista on jälleen toteutumassa yksi. Musiikkiopistossa on aloitettu uudenlainen pääainekokeilu.
- Havahduin siihen, että muutamia oppilaita ei niinkään kiinnosta itse kitaransoitto, vaan heille kitara on työkalu säestämiseen. Meillä ei ole ollut mahdollisuutta opiskella tietoista laulu-säestys-taitoa. Nyt nelihenkinen pilottiryhmä opiskelee puolet ajasta laulua, puolet instrumenttia. Linjalla on tarkoitus kouluttaa singer-songwritereitä, lauluntekijöitä, pääaineena, idean isä kertoo.

Helkalan mielestä alku vaikuttaa lupaavalta. Kokeilu jatkuu kevääseen, ja jos näyttää tarpeelliselta, uusi pääaine saattaa tulla ohjelmaan vakituisesti. Simo vakuuttaa varmasti kollegat omalla vilpittömällä innostuksellaan.
- Tällainen opetus on puuttunut, tekstin tekemistä ei ole voinut opiskella musiikkiopistossa, eihän se varsinaisesti mitään musiikinopiskelua ole. Mutta yhdistettynä koko lauluntekemiseen, säveltämiseen  ja esittämiseen...

Luulisi Simoa kuunneltuaan, että tämän enempään ei perheellisellä miehellä olisi aikaakaan. On kuitenkin ollut. Viime vuodet Helkala on opiskellut Helsingissä Metropolia-ammattikorkeakoulussa  ja valmistunut viime vuoden keväällä pop-jazz-kitarapedagogiksi.
- Olen nyt sitten päteväkin, en mikään valeopettaja, Simo virnuilee.

Helkala on kaiken aikaa asunut Kouvolan seudulla, myös opiskellessaan. Puoli vuotta tosin piti asua Vantaalla, kun Helkala oli Warnerin levy-yhtiössä harjoittelussa. Warner Music oli juuri ostanut Fazerin levy-yhtiön. Yhtiöiden levytyssopimukset piti saada samaan järjestelmään.
- Minulla oli niinkin mukava homma, että kävelin vanhan Anneli-nimisen sihteerin luo, joka tiesi sopimuksista kaiken. Avasin ison kassakaapin, otin sieltä sopimuksen ja huomasin, että Toivo Kärki on luvannut tästä levystä Katri Helenalle näin paljon rojaltia, vertasin sitä Warnerin tiedostoon ja Annelin avulla panin sopimukset täsmäämään. Olen käynyt lukemattomien suurten suomalaisten starojen sopimukset läpi. Osa oli oikeasti kirjoitettu tupakkiaskin takakanteen, Simo kertoo.

  
Kouvolan seudulla muusikon on hyvä olla

Simo Helkala viihtyy Kouvolassa.
- Tästä pääsee puolessatoista tunnissa Helsinkiin, täällä on huokeaa asua, täällä pystyy pitämään treenikämppää kotona. Täällä on paljon soittajia, vireää toimintaa eikä kuitenkaan liikaa tapahtumaa jonka kanssa pitäisi kilpailla, Simo luettelee.

Kouvolan kehuminen jatkuu: tällä seudulla muusikko pystyy hyvin yhdistämään oman tekemisen ja porvarillisemman opetustyön. Mutta varsinkin kitaristille Kouvolan seutu on ihan huippuympäristö.
- Tämä on Suomen paras paikka olla kitaristi. Kuusaalla on Suomen  paras putkivahvistinhuoltaja Lassi Ukkonen. Kouvolassa asuu Sinkkosen Mikko, joka tekee Custom-kitaroita - teki minullekin yhden. Jos tarvitsee kitaralle huoltoa, vie vaan Mikolle, ja se tulee takaisin parempana kuin uusi. Ja nyt Änäkäisen Kari tekee kaiutinkaappeja, jotka on Riffi-lehdessä arvosteltu aika hyviksi. Ei kitaristilla voisi asiat paremmin olla kuin Kouvolassa. Tai Kuusaalla on vielä paremmin, Pajamäen kasvatti täsmentää.

Teatterikin on työllistänyt Simoa viime ajat. Hän oli kitaristina mukana Kouvolan teatterin Katri Helenassa ja soitti pianoa Kuusankosken teatterin Luolanäyttämön naisten näytelmässä - johon oli tietenkin tehnyt taustanauhat. Nyt Helkala työstää Voima-teatterin Tähtitaivas-revyyseen taustanauhoja.

Kun Voima-tilaus valmistuu, Simo alkaa tehdä seuraavan Lempo-kansanmusiikkitapahtuman yhteissoittokappaleiden sovituksia - ensi keväänä kouvolalaistapahtuma pidetään Kuusankoskitalolla. Sen jälkeen Simolla on mielessä jotain pitkään mietittyä, siitä sittemmin. Ensi vuoden syksyksikin on suunnitelmissa jälleen jotain ihan uutta, yhteistyössä kaverin kanssa. Pöhinää piisaa.
- Työpäivä on usein 12-tuntinen. Aloitan kotona samaan aikaan kun vaimo ja lapsi lähtevät  tahoilleen, jatkan opetushommilla iltapäivällä. Nykyään on muotia sanoa, että vaikkei koe jotakin stressaavana, se on stressaavaa. Mutta kun se ei ole stressaavaa minulle. Teen tilattuja musiikkijuttujakin kuin itselleni, opettelen siinä samalla tyyliin "nytpä teen tämän viuluosuuden tällä sämplerillä ja koetan hakea uusia soundeja", Simo kuvailee.

Aikaa tuntuu olevan nyt ruhtinaallisesti, kun tutkinto on valmis eikä tarvitse kolmena aamuna viikossa laittautua Helsinkiin. Sitä Helkala teki kuusi vuotta.
- Puoli kahdeksalta lähdin ajamaan että ehdin yhdeksäksi kouluun. Sieltä lähdin ajamaan Kouvolaan niin että ehdin neljäksi opettamaan. Samoihin aikoihin meidän Helmi syntyi, piti muuttaa ja remontoida. Puoli vuotta oli aika hektistä. Nyt kun tahti on rauhoittunut, on hirveä virta päällä, Simo taivastelee väljää aikatauluaan.

Simon nuorempi tytär Helmi on nelivuotias. Vanhempi, 12-vuotias tytär asuu äitinsä kanssa lähellä Simoa ja on isän hyvä kalakaveri. Musiikkia ei tuputeta kummallekaan, mutta isä huomaa, että tytöt ovat perineet musikaalisuuden. Simon luokanopettajavaimokin toimii musiikin parissa, soittaa ja laulaa.
- Hänellä on ensi kesänä keikkaa Tirvan kesäteatterissa. Kun molemmat elävät  musiikkimaailmassa, on helpompi ymmärtää arjen ajankäytön sekavuutta, Simo kertoo ja suuntaa Taideruukkiin pyörittämään näyttelyvieraille jälleen uuden kierroksen kuva-valo-musiikkiteosta.

Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...