sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Suvi Saareks, Kouvolan lahja Kuusaalle

Taideruukissa päivä alkaa yhdeksän aikaan vasta käynnistyä, mutta Suvi Saareks on ollut hommissa jo aamukuudesta. Tyhjä talo suo työrauhan lasikäsityöläiselle, joka vasta opettelee sanomaan ei. Seuraa olisi päiväsaikaan tarjolla, mutta kun työmaalla ollaan, jotain pitää saada aikaiseksikin. Työhuoneiden seinillä olevat lasityöt kertovat, että on saatukin.

Suvi Saareksilla on takanaan syyskuinen yhteisnäyttely toisen taideruukkilaisen, Sini Inkeroisen, kanssa. Se oli jännittävä kohta käsityöläisen elämässä, vaikka Suvilla näyttelykokemusta jo olikin. Hänen töitään oli yhteisnäyttelyssä edellisenä kesänä, ja juuri avatussa Kouvolan Taideseuran näyttelyssä Kuusankoskitalossakin on mukana Suvin Palava halu -lasityö.
- Ihan vereslihalle menin, vaikka työt ehtivät valmiiksi hyvissä ajoin, parhaat tosin viime tingassa. Huonolla mielikuvituksella varustettu ihminen ei pysty maalaamaan muuta kuin itseään, joka työssä on jotain minusta. On iso juttu, kun töitä näytellään muille, mutta oikeastaan oli hauska tietää, että tunnen näinkin, olen siis elossa, Suvi tunnustaa.

Työhuoneen seinällä komeilee lasityössä tulenpunainen, loikkaava kettu. Mikä Varma saalis -taulussa on Suvia?
- Eläimet ovat läheisiä, olen piirtänyt niitä lapsesta asti. Ketun ilo ja leikkisyys huvittaa minua.

Näyttelystä tuli hyvää palautetta. Lopulta kävi selväksi, ettei ole tärkeää luokitella tekijöitä erikseen taiteilijoiksi ja käsityöläisiksi.
- Ihmiset sanoivat, että se oli ymmärrettävää taidetta, tykkäsivät. Joku ei pitänyt tauluista, vain lautasista. Mutta kaikkia palautteita kuuntelin mielelläni, Suvi Saareks kertoo.

Lasi imaisi

Lasi tuli tutuksi Saareksille kansalaisopiston kautta. Hän kävi Marjatta Riuttalan kursseilla muutaman vuoden, ja lasi imaisi harrastajansa.
- Kun ei voi tehdä asioita kuten muut, ryhtyy miettimään. Havahduin siihen, että kierrätyslasia on valtavasti, lavatolkulla. Ja koska halusin värejä, sain tuloksia kierrätyslasilla ja värillisillä lasipölyillä. Tosin pullolaatikoita kantaessa toivon, että olisin valinnut villan, Suvi virnistää.

Ikä opettaa odottamaan ja uskomaan ettei tulosta tule heti.
- Nyt kun olen iso tyttö, tajuan että vuosi on lyhyt aika. Olen touhunnut lasin kanssa aktiivisesti jo viisi kuusi vuotta, ja nyt saan aikaiseksi sellaisia tauluja, jotka miellyttävät minua.

Materiaalin lasitöihinsä Suvi Saareks saa vanhoista ikkunalaseista tai ylijäämäpaloista. Hän leikkaa ne haluamaansa kokoon ja malliin. Lasi asetetaan kuvan päälle, ja sille töpötellään öljyyn sekoitettua lasipölyä.
- Sitten on enää kiinni siitä, mitä pensselistä irtoaa. Väriä pystyy hallitsemaan, mutta pienten yksityiskohtien teko ei ole helppoa. Uusien lasipöllöjenkin silmät ovat kaikki erilaisia, kuten asiakas sanoi "ei saa hulluksi sanoa, mutta herttaisen hauskoja".

Maalatun lasin päälle voi lisätä väriä, kunhan antaa kuivua vuorokauden. Kun kuva on valmis, lasi viedään uuniin keskimäärin 12 tunniksi. Astiat puolestaan sulatetaan ensin tasoon ja väritetään, ja painellaan sitten kipsimuottiin. Sitten työ viedään jälleen uuniin.
- Ikkunalasi on kovinta ja vaatii yli 800 astetta sulaakseen. Uunissa lasi ja pöly sulavat yhtenäiseksi lasiksi, joka kestää vaikka konepesun. Pulloista tulee astioita ja tuikkukippoja ja juustotarjottimia. Ihan liikaahan minulla niitä on, Suvi hymähtää.

Ideat eivät tältä naiselta lopu. Ongelmana on pikemminkin rajaaminen ja valinnan tekeminen.
- Jotkut aiheet saattavat muhia vuosiakin. Luonnosta saa aiheita kaiken aikaa, ihmisetkin kiinnostavat. Oleminen ja eläminen ylipäätään inspiroi minua, ihmisten tarinat... Hoitotyössä kuulen tarinoita kaiken päivää, ja hienoja sanontoja - kaikki se inspiroi kuvien tekoon, Suvi pohtii.

Kierrätyslasia käyttävä tekijä tarvitsee hyvät kumppanit, ja omiaan Suvi kehuu kovasti. Kuusaan Lasi ja Kehys tuottaa ikkunalasia, Mustilan Viini pulloja. Uusiakin materiaalin tuottajia on näköpiirissä - kierrätyslasi ei Suomesta lopu.

Lisää tunteja vuorokauteen!

Jos Suvi Saariks olisi pelkästään lasikäsityöläinen, vuorokauden tunnit saattaisivat riittää taulujen, korujen, astioiden ja liikelahjojen tekoon. Mutta hänen tapauksessaan tunteja tarvitaan pikaisesti puolet lisää.
- Ja mieluiten niin, että kellekään ei kerrota, että minulla on ne 12 ylimääräistä tuntia, tämä kahden lapsen äiti-hoitohenkilö-lasikäsityöläinen toivoo.

Saareksin päätyö on kalevalainen jäsenkorjaus. Hän tekee hoitotyötä kahdeksan tunnin rupeaman ainakin neljänä päivänä viikossa. Korujen ja muiden lasituotteiden jälleenmyyjien - viitisentoista ihmistä - kanssa asioidessa menee oma aikansa, samoin Taideruukin Puodissa työskentely. Markankylässä asuva perhe on tietenkin tärkeä osa Suvin elämää.
- Nyt olen alkanut taipua siihen, että aika ei yksinkertaisesti riitä, jostain pitää luopua. En tiedä vielä varmaan mistä, mutta korujahan olen tehnyt jo kymmenen vuotta. Hoitotyöstä en halua luopua, se on minun juttu. Ja taulujen tekeminen ihastuttaa nyt, kun siinä mikään ei sido, ei tarvitse olla asiallinen, ei järjestelmällinen tai napakka. Voi vain luoda. Näistä kahdesta haluan pitää kiinni.

Hoitoalalle pikku hiljaa

Pitkä, vaalea Suvi hätkähdyttää kertoessaan, että hankki urheiluhierojan koulutuksen parikymmentä vuotta sitten. Miten niin, viisivuotiaanako? Nuori nainen väittää kuitenkin olevansa jo 38-vuotias.
- Kävin Itä-Suomen Liikuntaopistolla opissa, ja hakeuduin samaan aikaan kansanparantaja, jäsenkorjaaja Seppo Kivimaan oppiin Korialle. Olen nimittäin lapsesta asti tiennyt, että hierominen on sitä mitä minä olen, Suvi kuvailee.

Suvi tekikin hoitotyötä pari vuotta kunnes oivalsi jotain.
- Kylmä totuushan on, että kaksikymppinen ei ole ihmisten hoitaja vielä. Jäsenkorjauksessa hoidetaan tuki- ja liikuntaelimiä, ja se perustuu anatomiaan ja fysiologiaan ihan täysin. Mitään yliluonnollista siinä ei ole, yhtään enempää kuin tämän kahvipöydän energioissa. Mutta enhän minä ollut valmis, kun olin itsekin ihan kesken, todellakin raakile, Suvi selvittää.

Kotoa Suvi oli saanut mallin, että pitää olla kunnon tutkinto, ammatti ja palkkatyö. Hän lähti opiskelemaan, tällä kertaa energiatekniikan insinööriksi.
- Olin Kotkan Tekussa. Koti oli pitkään kärryjen päällä, kävin Lappeenrannassakin vuoden mutta palasin Kotkaan.

Suvi kertoo olleensa aina vähän levoton, milloin juostiin poikien perässä, milloin lentopallon. Jo opiskeluaikanaan hän oli kaksi vuotta töissä Sulzerin pumpputehtaalla ja teki firman valimoon lopputyönsä. Yrityksessä hän ehti olla töissä yhteensä lähes kymmenen vuotta.

Tulevan puolisonsa Veli-Matin Suvi tapasi insinöörikoulunsa loppuvaiheessa. Naimisiin menon myötä kouvolalaisesta Suvista leivottiin kuusaalainen. Pariskunnalla on nyt 10- ja 11-vuotiaat tyttö ja poika. Suvi kävi alkuun Karhulassa töissä Sulzerilla mutta sai ostoinsinöörin paikan juuri perustetusta tuulimylly-yrityksestä Kouvolasta.
- Ehdimme olla töissä neljä kuukautta, ja sitten meidät kaikki lomautettiin. Firma ei ikinä lähtenytkään käyntiin. Tuli rahoitusvaikeuksia, Suvi muistelee.

Hoitoala muistuu mieleen

Tässä vaiheessa Suville  tuli mieleen vanha tuttu haave jäsenkorjaajaksi ryhtymisestä - sitten joskus isona, noin kuusikymppisenä. Hän kuitenkin haki takaisin Sulzerille ja saikin kutsun omaan entiseen työhönsä. Työhaastattelijan, jälleen uuden esimiehen, yksi lause sai Suvin pään kääntymään.
- Minun ikäinen mies, joka ei tuntenut minua, kysyi haastattelun päätteeksi, että osaatko sinä niistä moottoreista mitään. Olin viisi vuotta ostanut  pelkästään moottoreita. Siinä työpaikassa oli ainaista tytöttelyä. Jokaiselle uudelle esimiehelle piti näyttää, että hei kyllä minä pärjään, vaikka tein työtä vuosia.

Ratkaiseva lause mietitytti yhden yön. Suvi laski, että lapset ovat lähdössä kouluun, kotona tarvittiin eikä talous kaatuisi. Ei kannattanut pistää päätä vanhaan silmukkaan.
- Ilmoitin seuraavana päivänä, että valitsen perheen ja lapset enkä ota teidän paikkaanne vastaan, Suvi kertoo iloisena.

Saman tien Suvi ilmoittautui kolmivuotiseen jäsenkorjauskouluun, jollainen oli tällä välin perustettu.
- Sitten rupesin opiskelemaan kalevalaista jäsenkorjausta ja sitten minusta tuli iso. 35-vuotiaana olin tarpeeksi vanha tekemään hoitotyötä.

Insinööritausta ei mennyt hukkaan. Yrityksen pyörittämisessä tarvitaan paperin ja lukujen tuottamista, mikä on nyt helppoa.
- Järjestelmällisyydestä on hyötyä aina, jopa käsitöiden tekemisessä. Ettei baskeri ole liian vinossa aina, Suvi miettii.

Lasisaha, hiomakone, pora, polttouuni - eiväthän nekäään kuulu joka naisen työkalupakkiin. Suvi kuitenkin muistuttaa, että Taideruukkiin on kderääntynyt naisia, jotka osaavat ja tekevät.


Parta puuttuu

Alkuun Suvi piti vastaanottoa Kuusaalla Iltatähden tiloissa mutta muutti Voikkaalle katutasoon, kun iäkkäiden asiakkaiden oli vaikea nousta toiseen kerrokseen. Nyt asiakkaita on mukavasti - kahden viikon sisään aikaa ei enää saa.

Kalevalainen jäsenkorjaus on arkisempaa kuin nimi antaa ymmärtää. Se on vanha suomalainen perinnehoito, jonka päämäärä on sama kuin muillakin kehoa käsittelevillä: yritetään saada ihminen terveeksi.
- Puhumme kansanparannuksesta. Kaustisella on kaksi pappaa, jotka ovat jo 50 vuotta opettaneet taitoa - toinen on nyt edesmennyt, toinen vielä opettaa. He ovat hyytävän taitavia opettamaan. Jäsenkorjauksessa hoidetaan koko keho jaloista lähtien. Lähdetään katsomaan kehon tasapainotekijöitä. Siinä käsitellään nikamia ja niveliä mutta pehmeästi, kehon omien liikkeiden mukaan, ei äkkinäisin rusautuksin, Suvi selvittää.

Jäsenkorjaaja pyrkii auttamaan selvittämällä vaivan syyn. Selkärangan vääntyminen saattaa johtua erimittaisista jaloista, lantion seudun kiristyksistä - koko keho vaikuttaa yhteen kohtaan.
- Jokainen ihminen hoidetaan nöyrästi omine ominaisuuksineen. En mainosta itseäni, koska en voi luvata että korjaan kaiken. Yksi hoitokerta kestää tunnin ja kolme varttia - koko keho hoidetaan,  koska olemme kokonaisia. Sitten pidetään vähintään kahden viikon tauko, koska hoidon jälkeen keho lähtee hoitamaan itseään. Joskus auttaa yksi kerta, mutta jos kolmella kerralla en saa mitään aikaiseksi, mietin kelle itseäni paremmalle lähettäisin asiakkaani. Kymenlaaksosta löytyy heitä, opettajianikin, Suvi kertoo.

Asiakasmäärä kertoo nyt 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen, että ihmiset ovat saaneet apua ja sana on kiirinyt. Suvilla on työhön nöyrä asenne.
- Jokainen ihminen joka tulee hoitooni, on minulle uusi opettaja. He opettavat minua työssäni, ja kun moni on elänyt minua pitempään, heiltä opitaan valtavasti muutakin elämästä.

Yllättävän harva empii tulla kalevalaiseen jäsenkorjaukseen, jolla on tämä hiukan mystinen nimi. Ehkä sana Suvista on kiirinyt: hoitoa antaa reipas nuori nainen eikä joku shamaani.
- Minulta puuttuu parta, Suvi hihittää.

Mutta kyllä Suvi Kalevalaan luottaa, siihenhän on kirjoitettu suomalaisten henkinen perintö.
- Mieti Lemminkäisen äitiä, joka raapi poikansa rippeet Tuonelan joesta, korjasi hänet fyysisesti, sitten henkisesti vähän loitsimalla, ja vielä kasvilääkinnällä. Kalevalasta löytyvät kyllä henkiset perinteemme, tosin hiukan taianomaiseen muotoon kirjoitettuna.

Nykyinen kuusaalainen kasvoi Kouvolassa

Tornionmäen ala-aste, Urheilupuiston yläaste ja Kouvolan Lyseon lukio tekivät oman osuutensa Suvin kasvattamisessa. Saareks kuitenkin muistaa päällimmäisenä pelaamisensa.
- Juoksin lapsesta asti pallon perässä. Kaksikymppiseksi asti pelasin kaikkia pallopelejä. Tornionmäen ala-asteelta meitä lähti viisi kymmenvuotiasta kokeilemaan ringetteä. Pelasin sitä kymmenen vuotta, lopulta olimme mestaruussarjassa, Suvi kertoo.

Ringettenpeluu loppui parikymppisenä, mutta lentopallo jäi vielä.  KoLe, Korian Ponsi, Joensuun Prihat, Lappeenrannassa, Kotkassa - joukkueet vaihtuivat mutta into säilyi.
- Vähän vietätti silloin. Mutta lentopallo oli minun lajini, Suvi määrittelee.

Lentopalloakin Suvi pelasi SM-sarjassa, kun joukkue nousi korkeimmalle sarjatasolle pari kertaa. Seuralla ei kuitenkaan ollut varaa pitää SM-sarjapaikkaa.
- Sitten leivoin itsestäni vammaisurheilijan. Vaikka polvi oli kipeä, se turrutettiin, että pääsin kentälle. Joskus 23-vuotiaana lentopalloharjoitusten jälkeen polvi oli kuin potkupallo. Nykyisinhän tiedän paremmin, pistän sujuvasti kukkahatun päähän ja paasaan muille, että niin ei saa tehdä. Mutta silloin olin sietämättömän kilpailuhenkinen, Suvi tunnustaa.

Kun lentopallo oli vammojen takia lopetettava, Suvi pelasi istumalentopalloa muutaman vuoden. Muutaman Suomen mestaruuden ja muunväristen mitalien lisäksi kaapista löytyy euroopanmestaruuspronssin mitali maajoukkueajalta.

Kun Suvi lopetti peliuransa, hän kävi ortopedin pakeilla kysymässä, voisiko kipeille lonkille ja polville tehdä jotain.
- Lääkäri oli ihan liekeissä kun näki magneettikuvat. "Tämä on ihan mahtavaa, kolmikymppisellä on kuusikymppisen polvet! Melkein tekonivelpolvi!" Minä itkeä tihrusin ja lääkäri veti sadetanssin iloissaan, Suvi päivittelee.

Suvi sai kuitenkin avun kollegaltaan, jäsenkorjaajalta. Polvilla ei hypitä kolmiloikkaa, mutta golfia pystyy pelaamaan. Suvi sanoo hyötyneensä kokemastaan.
- Hoitajan pitää sairastaa itse, että voi ymmärtää potilasta.

Rajaamisen aika

Polku Taideruukkiin ja hoitoalan yritykseen on mutkitellut. Nyt Suvi Saareks arvioi asettuneensa.
- Jäsenkorjauksessa rauhoitun - muuten kyllä vielä lepatan. Mutta hoitaessa minua ei tönäise mikään.

Oikeanlainen kumppanihan tuommoisessa menossa tarvitaan.
- Olen löytänyt rinnalle miehen, joka kestää vähän kovemman tulen. Hän on minun kuusaalainen peruskallioni. Veli-Matti on töissä yhtiöllä, tekee Niemessä värähtelymittauksia ja ennakoivaa kulunvalvontaa. Lasten kanssa haluamme viettää aikaa nyt, kun he vielä viihtyvät meidän seurassa. Poika on talenttitason golfaaja, tyttärellä on näköjään lahjoja pianonsoittoon, teatteriin ja maalaamiseen. Heistä olen järisyttävän ylpeä, Suvi sanoo.

Lasten myötä Suvi on päässyt myös eroon siitä, että olisi pakko voittaa. Hänen kuvaamansa  "lepattaminen" ei näy kahdessa työhuoneessa Taideruukissa. Tilat on kalustettu kauniilla vanhoilla huonekaluilla, esineillä on omat paikkansa, pullorivit ja väripurkit ovat ojennuksessa. Värikkyys kuitenkin loistaa Suvin omasta olemuksesta ja lasitöistä.

Nyt pitää miettiä kuviot selviksi. Hoitotyön aloittamisesta on runsaat pari vuotta, ja muiden ennustukset ovat käyneet toteen: vie kaksi vuotta ennen kuin sillä alkaa elää. Pelkästään lasikäsityöläisenäkin voisi tulla toimeen, jos olisi aikaa markkinointiinkin.
- Tällä hetkellä lasityöt ovat harrastus, joka rahoittaa itse itsensä.

Kysymys Taideruukissa työskentelystä saa Suvin naurahtamaan.
- Tämä on äärimmäisen ruokkiva ympäristö, täällä saa hyviä kontakteja. Samanhenkisistä ihmisistä on saanut hyviä ystäviä, mikä ei ole ihan tavallista aikuisiällä. Se oma rauha, joka oli minulla autotallissa työskennellessä, puuttuu täältä kyllä. Täällä olen opetellut sanomaan ääneen, jos haluan keskittyä työntekoon. Kaiken aikaa sosiaalisena olo ei lyö leiville. Tämä on ihan oikeaa työntekoa, jos et tee, et tuota.

Suvi Saareks katselee työhuonettaan ja kertoo, miten vaikeaa on sanoa ei. Katse osuu kahteen lasitauluun. Ylempi kuva esittää James Deania. Sen alla on vähän sadunomainen olento hassussa hatussaan.
- Se on omakuva, tuo tuossa James Deanin alla. Sinnehän kaikki naisen haluaisivat, Suvi heläyttää naurun.


Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...