tiistai 21. lokakuuta 2014

Ville Majuri: Verla pysyy nyt kuivana

Maailmanperintökohde, tehdasmuseo, vanhoja toinen toistaan viehättävämpiä rakennuksia ja koneita, ympärillä Verlan tehdaskylän idylli. Odottaisi, että puhe kääntyy heti ihmiskunnan ainutlaatuisen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämiseen tai puolipilarimaisiin ulkonemiin ja kirkkomaisiin päätykoristeisiin. Mutta kun museonjohtaja Ville Majuri ryhtyy esittelemään paikkoja, hän ohjaa silmät loistaen veden äärelle katsomaan tehdasmuseon suurinta hanketta ikinä: uutta suojapatoa, joka pitää tehtaan kuivana.

Museonjohtaja Ville Majuri ja suojapato.
Verlan pahvitehdas rajoittui alusta asti koskeen, josta se otti tarvitsemansa voiman. Vesi ryöppysi vuosikymmenet pitkin tiiliseinän kuvetta - ja tunki säännöllisin välein sisällekin. Vesi ei estänyt tuotantoa, joten asialle ei tehty tehdasaikana mitään. Mutta maailmanperintökohteen kaudella veteen nojaaminen on alkanut huolestuttaa.
- Vuonna 2007 aloimme miettiä asiaan ratkaisua, että tehdas säilyisi. Ilmankosteus oli lähellä sataa, talvella oltiin pakkasen puolella, metalliesineet kärsivät korroosiosta, laastipinnat rapautuivat. Päädyttiin siihen, että ainoa konsti oli rakentaa pato, Ville Majuri taustoittaa.

Kanavan rantaan pääsee nyt uutta reittiä.
- Tässä näkyy vielä vanhaa 170 senttiä leveää luonnonkivistä ladottua graniittimuuria. Sehän vuoti kuin seula. Tulva-aikana tehtaan seinää vasten kerääntyi mudan ja veden sekainen lieju - likaraja näkyy seinässä edelleen. Vesi suihkusi kaikista saumoista sisään, ja korjauspajan lattialla oli vettä kahlattavaksi asti, Majuri kuvailee.

Vielä vuoden kuivattelun jälkeen korjauspajan seinät reagoivat työntämällä sisuksistaan  jauhomaista suolaa.
- Suola on merkki kuivumisesta. Se pitää säännöllisin väliajoin harjata ja viedä kauas rakennuksista, ettei se imeydy takaisin rakenteisiin.

Korjauspaja alkaa olla kuiva.
Kierretään museo ulkoa

Tehtaan luoteiskantille on juuri valmistunut pyöreistä kivistä ladottu luiska. Kouvolalainen Janne Toivokoski on tehnyt siistiä jälkeä vierun kattamisessa. Se johtaa paikkaan, josta työläiset aikoinaan menivät sisälle - nyt oviaukko on muurattu umpeen. Patosilta kohoaa luiskan yläpuolelle, ja sille laskeudutaan hauskoja puuportaita. Leveässä portaikossa on paikat istuksia vaikka evästä syöden ja reunassa pikkuraput, joita pitkin pääsee tutustumaan rakennelmiin.

Haminalainen Noon arkkitehdit on istuttanut padon ja kävelysillan betoni- ja teräsrakenteet vanhaan tiilimiljööseen tyylikkäästi.
- Heidän ideansa oli tehdä rakennelmat niin, että ihmiset pääsevät kiertämään tehtaan ulkona, padon ja tehtaan välistä. Idea otettiin Museovirastossakin innokkaasti vastaan, Ville Majuri kertoo.

Veden ja tehtaan välissä on lähes 90 metrin mittainen pitkittäispato, joka on toisesta päästään 10 metrin korkuinen. Padon ja tehtaan välissä pääsee kävelemään ja vaikkapa kurkkimaan vedenalaista elämää pyöreistä patoseinän ikkunoista.
- Joskus ikkunaan ilmestyy kala, välillä siellä näkyy kalaparvikin. Kun kanava tyhjennetään seuraavan kerran, pinnoitamme ikkunat niin, ettei niihin kerry levää näkymää sumentamaan, Ville lupaa.

Pato suojaa seinät vedeltä ja hoitaa tulvat tehtaasta poispäin. Kanavan pohja tasattiin sileäksi, jotta vesi virtaa sutjakkaasti vesivoimalaitokselle. Rakennustyöt ovat olleet sen verran massiiviset, että on vaikea uskoa niiden alkaneen vasta vuosi sitten. Nyt kaikki on jo ihan valmistumaisillaan.

Astumme tehdassaliin, ja Ville Majuri haistelee sisäilmaa. Päästään jälleen ihastelemaan suojapadon vaikutusta.
- Nyt on lokakuu, ja tehtaan sisällä on lämpimämpää ja ilma on kuivempaa kuin ulkona. Ennen uutta patoa tilanne oli päinvastainen. Ollaan syksyssä, ja nyt kosteusmittari näyttää 80 prosenttia. Ennen se oli lähellä sataa, Majuri toteaa tyytyväisenä seiniä tunnustellen.


Kävelysillan ikkunasta voi kurkistaa vedenpinnan alle.
Museovirastollekin suurhanke

Museonjohtaja Majuri on tyytyväinen remonttiin. Sen takana on pitkä prosessi, jossa neuvotteluja käytiin UPM:n, KSS Energian ja Museoviraston kesken. Piti päättää, mitä voi tehdä ja kuka maksaa. Päämaksumieheksi tuli tietysti tehdasmuseon omistaja UPM, mutta julkista rahoitustakin tuli yllättävän hyvin.
- Suomessa Museovirasto ei ole tätä ennen antanut yhdelle yksittäiselle hankkeelle näin suurta avustusta. Saimme tähän 140 000 euroa. Lisäksi saimme jo suunnitteluprosessiin valtiolta tukea, Viklle Majuri tilittää.

Museonjohtaja hehkuttaa isoa projektia ikuisen pikkupojan äänenpainoin.
- Padon pohja ulottuu tuolla alhaalla vielä pari metriä vedenpinnan alle. Ajattele, tähän meni 550 kuutiota betonia, 55 tonnia terästä - kyllä tämä iso on. Meillähän oli tarkoitus piikata vuoden 1964 jälkeen umpeen valettua seinää sen verran, että turbiiniholvien hienoja rakenteita olisi saatu näkyviin. Yritettiinkin, mutta Kymin miehet ovat aikoinaan tehneet rakennelmat ikuisiksi, niiden piikkaamisessa olisi ollut liian iso työ. Eikä turbiiniholveja voisi kuitenkaan avata kokonaan esiin. Mutta niistä on piirustukset, jotka voidaan panna näytille, Majuri selvittää.

Padolta maisema näkyy nyt uudesta kulmasta.
Tehtaan kanavan puoleinen alue tulee pian aktiivisemmaksi osaksi museoalueen esittelyä, kun suojapato mahdollistaa tehtaan kiertämisen. Kanavan varrelta voi nähdä Verlankosken korkeuseroineen, joka oli aikoinaan edellytys koko paikan syntymiselle. Näkymää kosken yli rikastuttavat säilyneet työväen ja virkailijoiden asunnot.

Patruunan pytingin uusi väri onkin vanha

Pahvitehtaan ja kuivaamon julkisivut näyttävät siisteiltä - niiden parin talven mittainen ikkunaremontti on tehty. Yleisö huomaa kuitenkin tullessaan ensimmäiseksi patruunan pytingin uuden ulkoasun. Pytinkiin on tehty uusi vesikatto ja sammutusjärjestelmä. Julkisivu maalattiin vuosina 2012-13, ja sitä ennen tutkittiin tarkkaan aikaisemmat väripinnat. Arto ja Pirjo Rihkola maalasivat sitten talon kaksin.
- Väristä tulee nykyään lähinnä myönteistä kommenttia, mutta alussa se oli joillekin shokki. Talohan oli niin pitkään kellertävä, että kenelläkään kävijällä ei ollut edes perimätietoa tästä värityksestä. Mutta valinnan takana on hyvät perustelut. Nykyinen väri ei ole aivan ensimmäinen, mutta kun laajennusosa rakennettiin 1898, talo maalattiin näillä väreillä. Vuosisadanvaihde, patruunoiden aika, oli Verlan kukoistuksen aikaa, museonjohtaja Majuri kertoo.

Talo itse kertoi värityksestään tutkijoille. Sen pinnasta ei ole koskaan poistettu maalia, vaan uusi maali on maalattu vanhan päälle. Paikoin seinissä on kymmenen kerrosta maalia.
- Larissa Mäenpää Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta tutki värit lopputyönään. Myös sisätiloista on tehty erinomainen dokumentointi. Meillä on tosi hyvää materiaalia käytössä, kun sisätilojen kunnostus tulee ajankohtaiseksi, Majuri iloitsee.

Patruunan pytinki tulee aikanaan myös yleisön nähtäväksi ja käyttöön, mutta Ville Majuri on toistaiseksi salaperäinen suunnitelmista.


Paikat talvikuntoon

Tänä syksynä Verlan tehdasmuseo oli auki syyskuun loppuun asti, ja samaa jatketaan tulevinakin syksyinä.
- Ulkomaalaisten lomat ajoittuvat loppukesään, ja kun me nyt itse olemme täällä, niin pidetään museon ja kahvilan ovet auki. Kyllä ryhmiä on ollut loppuun asti, museonjohtaja kertoo uudesta aukioloajasta.

Kesän 2014 kävijämäärä osoittaa, että Verlan suosio kasvaa. Opastetuille kierroksille osallistui noin 14 000 ihmistä - tuhat enemmän kuin vuotta aiemmin. Sen lisäksi suuri joukko väkeä tuli kävelemään puistoon, katselemaan maisemia, kahvittelemaan makasiiniin ja ostelemaan tuliaisia puodeista. 
Tänäkin vuonna tuotteita saattoi ostella kahvilasta, Viiniverlasta, 4H-kerholta, Jaalan käsityöläisiltä ja uudelta yrittäjältä, Torkeldesignilta ja keramiikkapaja Pikku Kiposta.

- Olemme kävijämäärään tyytyväisiä, mutta kyllähän Verlaan enemmänkin mahtuisi - on joskus ollutkin. Kävijämäärä osoittaa vaikuttavuutta, mutta toisaalta maailmanperintökohteelle lukemat eivät ole samalla tavalla olemassaolon oikeutus kuin jollekin muulle museolle. Olemme arvokas kohde, vaikka täällä ei kävisi yhtään vierasta, Majuri naurahtaa.

Päiväkävijöiden lisäksi väkeä tulee tapahtumiin ja lomamökkeihin vapaa-ajan viettoon. Kausi on alkanut pidentyä - nytkin syysloman aikana useissa mökeissä on asukkaat. Vilkkaalle tapahtumarintamalle tuli tänä vuonna uusi tulokas, Verlan Elävän kuvan päivä, jolle on kaavailtu jatkoakin. Järjestäjät puhuivat kesäkuussa Verlasta jo Suomen filmikylänä.

Lomamökit ovat mm. entisiä tehtaan työntekijöiden koteja. Ne omistaa UPM, joka pitää ne kunnossa. Mökkien vuokraus on ulkoistettu.
- Kiva, että mökeillä on käyttöä. Nekin ovat suojelukohteita melkein kaikki.

Nyt lokakuussa puistossa työskentelee kolmen naisen puutarhuri-kiinteistönhoitajaporukka. Pihat pannaan kuntoon talveksi. Patruunan pytingin puutarha on vielä syksyisessä loistossaan - kesällähän sen kukkapenkeissä näkee mummonpihoista tuttuja lajeja. Makasiinikahvilassakin on jotain tekeillä - ikkuna-aukoissa on muovit.
- Siinä kunnostetaan ikkunoita, kahvila toimii siinä entiseen tapaan jälleen keväällä. Muutamasta muustakin rakennuksesta on otettu ikkunat, ja ne pannaan talven aikana kuntoon, Ville Majuri kertoo.

Kipinä kartanonpihalta

Ville Majuri on toinen Verlan kahdesta vakituisesta työntekijästä. Museonjohtajan lisäksi sillan kupeessa pitkässä punaisessa pytingissä työskentelee museum specialist Jaana Rannanpää. Hänet vakinaistettiin viime kesänä. Työnjako menee niin, että Ville hoitaa kaiken johtamiseen, suhteisiin ja rakennusten korjauksiin liittyvän, Jaana vastaa museoamanuenssina museotyöstä perinteisessä mielessä.
- Työn tekemisen kannalta on hyvä, että työtilamme ovat nykyään täällä. Ollaan aina paikalla, kun tarvitaan, Ville Majuri kertoo viitaten aiempaan tilanteeseen, jolloin osa työstä tehtiin Kymin ammattikoululta käsin.

Kierrellessämme tehdassaleissa Majuri kertoilee koneista ja sähköntuotannosta asiantuntevasti. Onko miehellä insinöörin koulutus? Arvaus on väärä: tietoa tekniikasta vain on karttunut työn myötä.
- Aina kun kunnostetaan tai korjataan, selvitetään ensin historia. On hirveän mielenkiintoista tutkia kohteen aikaisemmat vaiheet. Siinä selviää tehtaan tuotantoon liittyviä juttuja, ja muutkin asiat järjestyvät sitten loogiseksi jatkumoksi. Mehän olemme hyvin epätyypillinen museo monessakin mielessä. Emme kerää esineitä vaan keskitymme kokoelmamme säilyttämiseen - siihenhän kuuluvat rakennuksemmekin.

Tehdasmuseo haluaa myös kerätä tietoa Verlaan liittyvistä asioista - kunhan siihen vain liikenee aikaa.
- Jaana Rannanpää haastattelee ihmisiä, jotka muistavat itse Verlan vaiheita. Pidämme silmät ja korvat auki, kun kuullaan jotain alueeseen liittyvää. Tosi mielellämme otamme vastaan tietoa ja tarinoita. Oppaat voivat esim. käyttää niitä kierroksilla, tarinat ovat meille tosi tärkeitä, museonjohtaja muistuttaa.

Ville Majuri tutustui restaurointiin jo lapsena. Hänen varhaisimmat muistonsa ovat leikeistä Mäntsälän Alikartanon pihalta, missä isällä oli työmaa. Isä nimittäin on ollut restauroinnin ammattilaisena.
- Isän perässä olen kulkenut lukemattomat kirkkotyömaat. Restaurointi ei kyllä ole ollut ensisijainen urahaaveeni, mutta ajauduin alalle, koska tähän oli tuntumaa ja tietoakin siitä, Ville tuumii.

- Vietin lapsuuteni Lohjalla, jossa Pohjois-Satakunnasta kotoisin olevat vanhempani silloin sattuivat asumaan. Kouvolaan tulin opiskelemaan rakennusrestaurointia ammattikorkeakoulussa 90-luvun loppupuolella. Sitä ennen olin töissä Suomenlinnassa. Opiskelujen loppuvaiheessa tulin tekemään harjoittelutöitä Verlaan, ja sillä tiellä ollaan. Vuoden 2002 kesästä olen ollut yhtäjaksoisesti UPM:llä töissä.

Sitten onkin aika palata toimistorakennukseen. Satunnaisen matkailijan silmin talo on pieni paratiisi. Upeat Kymin vanhan pääkonttorin pääkonttorin huonekalut odottelevat sen suojissa patruunan pytingin valmistumista, ikkunasta näkyy virtaava vesi, vanhat seinät antavat perspektiiviä nykypäivään. En edes ajattele kysyä, miten museon kaksi työntekijää saavat aikansa kulumaan, kun sesonki on ohi, mutta Ville Majuri sanoo sen itse.

- Moni ihmettelee, mitä me täällä talvella teemme. Mutta nytkin Jaanan kanssa mietimme, milloin meillä olisi aikaa edes suunnitella uusia sisältöjä. Pitäisi miettiä yleisölle reittejä, kerrottavaa, näytettävää.


Syksystä kevääseen kunnostetaan rakennuksia, suunnitellaan tulevia hankkeita ja hoidetaan kirjallisia töitä kuten avustushakemuksia ja maailmanperintökohteelta edellytettäviä raportteja ja suunnitelmia.

- Kävijämääräämme ja vaikkapa hoidettavien rakennuskohteiden määrään suhteutettuna henkilökuntamme on todella pieni, museonjohtaja miettii.

Kun työpäivä kääntyy iltaan, Ville Majuri hyppää autoonsa ja ajaa 8-lapsisen perheensä luo Voikkaalle. Siellä "nuoruuden kirkasotsaisuuden hetkenä hankittu talorykelmä" pitää huolen siitä, ettei rakennusperinnön kanssa puuhailu lopu illallakaan.

Puunjalostus alkoi Verlassa Pohjois-Kymenlaaksossa Valkealan ja Jaalan rajalla 1870-luvulla. Paikan historian näet parhaiten täältä:
http://www.verla.fi/










Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, a...